Synkkä, tipaton tammikuu

Joulun huurteisten ja vuodenvaihdoksen hillittömän tinaamisen jälkeen moni suomalainen päättää kiertää korkit kiinni ja jättää oluet hanaan, ihan yleisen esimerkin vuoksi. Alkoholipitoisista juomista ollaan kuivilla terveiden elämäntapojen, painonlaskemisen ja varallisuuden lisäämisen vuoksi. Iltapäivälehdet ohjeistavat tipattomia ja julkkikset näyttävät hyvää esimerkkiä kertoilemalla kokemuksistaan. Synkän kaksinpuhelun suoraselkäiset yksinpuhujat kommentoivat ilmiötä tammikuun taipuessa lopulleen ja helmikuun urkenevan kosteissa merkeissä.

Jallu: Voi pojat! Nyt loppuu vilu ja nälkä sekä hammastenkiristys. Taivas aukeaa, aurinko paistaa ja viini virtaa. Kohta on kärsimys taaksejäänyttä ja alkaa hillitön helmikuu. On aika ylevä olo, ihan kuin silloin kun kokoomus otti vaalivoiton.

Pullo: Pitkä oli tammikuu kerta kaikkiaan. Mutta oliko paastoamisessa sitten järkensä – onko maksasi rauhoittunut, tuntuuko painoa olevan vähemmän, siirryitkö mäyräkoirasta sikspäkkiin pysyvästi? Juotko nyt toisellekin jalalle helmikuun?

Jallu: Vapaaehtoisessa katkaisussa saa ainakin paremman mielen. Se perustuu sekä pitkäkestoiseen kidutukseen että pienempiin arkipäiväisiin teasereihin, joista kieltäytmällä itsetunto kohentuu joka kerta. Halujensa ja tekojensa ristiaallokossa pitää vaan seisoa ryhdikkäästi selkä suorassa ja olla taipumaton. Sellaisia arjen pieniä taisteluita voittoineen ja ylemmyydentunnetta niiden juomaan ratkenneiden hengenheikkoudesta.

Pullo: Henki voittaa aineen. Mutta kuinka itsetarkoituksellista tipaton sitten viime kädessä on, eikö alkoholi ole jo jokin ongelma siinä vaiheessa kun sitä pitää päätöksellä kokeilla. Ymmärrän toki, että nykyihminen nauttii ekstreme-itseruoskinnasta, mutta suuntaudutaankohan tässä nyt vähän väärille urille, toveri.

Jallu: Ymmärrän kyllä sanomasi. Antaahan kuukauden selibaatti luvan törväillä loput yksitoista ihan kanttu vei. Olisiko sen yhden pariskunnan ratkaisu sitten parempi: he kun olivat yksitoista kuukautta juomatta, mutta sen yhden kesäkuukauden ajan perseet olalla aamusta iltaan. Ei taida olla hyvä juomisen malli tuokaan. Koko tipattoman tammikuun tarkoitus on moralisoida degeneroituneen kansan alkoholinkäyttöä.

Pullo: Kansanvalistusta, totta vie – ja tässä juomiskulttuurissa sille on kyllä paikkansakin. Ei silti, sellaista harmitonta itsensä koettelua ja sosiaalista lekkeripeliähän tipaton on ihmisillä useimmiten. Kuka voittaa henkien taistossa ikuisen elämän, sano. Hyvähän se on kampanjoida ajatusta, mutta toivoisi valtionkin vuoristoratapolitiikkaan alkoholin suhteen jotain logiikkaa.

Jallu: Alkoholipolitiikan suhteen en enää paljoa laskisi. Se ratkaisu on aina kuluttajalla itsellään. Paitsi tietysti silloin kun ihminen on sairas – silloin ei tipattomat kuukaudet paljoa auta. Ja alkoholilla leikkivä valtaväestö saa kohteen, jota halveksia ja jonka kautta voi peilailla omaa ylivertaisuuttaan, pakkokontrolliaan.

Oman ratkaisuni tein tuossa viikko takaperin – astuin korkin päälle ja lopetin wannabe-raittiuteni. Miehen teko! Siinä ulkomaalaisen vieraani kanssa istuttiin iltaa baarissa ja tissuteltiin ilman pakontonta tarvetta tulla humalaan laskematta juotuja tuoppeja ja ennen kaikkea tuntematta niistä huonoa omaatuntoa. Eikä krapulaa, eikä tullut morkkista. Ehkä suhteeni alkoholiin onkin terve, enkä tarvitse 31 päivän raittiutta osottaakseni tämän? Mutta senhän osoittaa helmikuu, jolloin on taas Lupa Juoda!

Pullo: Niinpä, mutta ulkomaalaisvieraasi taisikin olla paremman juomakulttuurin maasta? Hyvä, että rikoit sikajuopottelun stereotyyppejä sivistyneessä mitassa pysyvällä sosiaalijuomisella. Mutta oikeassa olet, tulikokeesi odottaa vasta, kun tiedät miten helmikuu menee – ettei tuopin pohjalle eikä pullonsuuhun, sikspäkistä mäyräkoiraan.

Jallu: Jos ottaisi sitten vaan yhden tähden jaloviinaa kolmen sijaan?

Kyselyn tulokset

löytyvät tänään ja huomenna jaettavasta Tylkkäristä.
Uuden ylioppilastalon ohella muita aiheita ovat:

* Stressi ja masennus

* Onko naistutkimus huuhaata vai huippututkimusta?

* TYYn kirjasto täyttää 80 vuotta!
* Ravintolakriitikko Juuso Janhunen ja runoilija Ville-Juhani Sutinen arvostelevat Turun baaritarjontaa!

Synkkä kaksinpuhelu reissun päällä

Viime viikolla Nokia ilmoitti sulkevansa tehtaansa Saksan Bochumissa ja siirtävänsä halpamallien tuotannon halvemman kustannustason tehtaille. Enimmän osan Bochumin tuotannosta korvaa Romaniaan, Jucuun, rakenteilla oleva tehdas. Tehtaan on määrä aloittaa toimintansa maaliskuun lopulla. Saksan tehtaan lopettamisen seuraksena Saksan valtionvarainministeri Peer Steinbrück peräsi suurten kansainvälisten yhtiöiden vastuuta ja syytti Nokiaa “karavaanikapitalismista”. Mitä ajattelee aiheesta itse kapitalisti ja toisaalta mitä liikkuu romanialaisen tehdastyöläisen mielessä?

Karavaanikapitalisti: Pörssien käyrät ovat meille unessa osoittaneet, että Romaniaan kulkee Nokian juna — pois Euroopan sydänmailta matkaamme tehtainemme, ja kukkuraisten vatien kera saavumme luonnonkauniiseen Transsilvaaniaanne, päärmeisin tilinauhoin vyötettynä. Levittäkää punaiset matot, me olemme tulossa!

Työläinen: Hei Nokia, hei! Astuos peremmälle, uusi isäntämme. Pedataanko vierasvuoteet pitkäksikin ajaksi? Viisi vuotta riittänee alkuun ja sittenhän matkanne oli määrä jatkuakin vai ymmärsinkö väärin? Ja kuinka ystävällistä, että lopetitte sen tehtaan siellä Saksassa — ihanko meidän vuoksemme?

Karavaanikapitalisti: Kvartaalitalous ei tulevaisuudesta tiedä — ei sisään saapuessaan ehtiikö edes saappaita jalastaan riisua, kun jo pitää rientää eespäin. Kova on osa, tuskin ehtii päätään pieluksillenne laskea, tyttäriänne siunattuun tilaan saattaa. Valveilla pitää olla, parempi kun ette vuodetta sijaa. Saksasta lähdimme, olivat ylpistyneet mokomat, teistä pidämme varmasti enemmän! Älkää huoliko huomisesta kuten läntiset toverinne — sankoin joukoin liukuhihnan ääreen! Siitä riippuu tulemmeko sisään lainkaan.

Työläinen: Äkkiäkös noita tehtaita rakentaa, mutta yksi asia meitä on tässä huolestuttanut koko rekrytointiprosessin aikana: olette luvanneet töitä, mutta ette halua maksaa siitä. Ette kai te vaan hieman aliarvosta työpanostamme? Ei vedätys auta enää täällä Euroopan syrjäkylilläkään. Kuule, me saadaan parempaa palkkaa Italiassa siivoajina, joten miksi emme menisi sinne? Ihan vaan kysyäkseni, mitä se salolainen duunari saa samasta hommasta? Ette kai te vaan yritä hieman kusettaa tässä hommassa kun olemme mekin lukeneet viime vuoden tuloksenne olevan yrityksenne historian paras.

Karavaanikapitalisti: Älkää turhaan salolaisten palkkoja miettikö, he ovat lippulaivan kyydissä vielä nyt. Pian saattavat olla kansipelit pelattu. Emme toki aliarvosta panostanne, mutta tyytynette vähempäänkin, idässä kun asutte. Jos käytte vaativiksi, jatkamme pidemmälle itään, siellä työtä arvostetaan — ei vaadita turhia. Tulokseemme älkää turhia katselko. Ette te niistä ymmärrä, eivät saksalaisetkaan. Meillä kas kun leikataan kun siltä tuntuu ja maksetaan jos jaksetaan.

Työläinen: No onpa kyllä puheet ja tavat teillä. Meidän duunarikavereiltamme on nimittäin kuulunut aika outoja hätähuutoja sieltä Suomesta. Esimerkiksi Kemijärvellä lopetettiin eräskin tehdas, vaikka se oli kannattava niin kuin tämä teidän Bochumissakin. Ja se salolainen kollegakin on hieman peloissaan työpaikkansa puolesta kun te olette antaneet niiden vielä toistaiseksi ja säälistä tehdä vaativampia laitteita. Vakuuttelette kovasti, ettei Salon tehdasta lopeteta, mutta eivätkö nämä puheet ole hieman ristiriidassa tekojenne kanssa, koska onhan tänne Jucuun tekeillä tämä IT-laaksomme ja teidän firmanne edustajat laittavat sinne pystyyn juuri näitä korkeanteknologian Business Mobility Solutions -toimintoja. R&D:ta se on R&D Romaniassakin.

Karavaanikapitalisti: Säästetään paljon, kun lakkautetaan kannattavat tehtaat hyvissä ajoin, eikä päästetä niitä tuottamattomaksi. Kemijärvelläkin turhaan nurkuvat — jos valtio-omistajakin tämän ymmärtää, niin miksi eivät työvoimareserviin siirretyt? Mutta myöntäkää pois, suunnitelma on nerokas — ensin siirretään yksinkertaiset kokoamishommat, sitten niiden jatkaessa idemmäs olette te romanialaiset valmiita monimutkaisempiin töihin. Kaikki voittaa!

Työläinen: Eipä ole huono aatos tuo. Kyllä se on rehtiin puheeseen vaan uskottava, eli minä voitan, perheeni voittaa, Nokia voittaa ja Nokian osakkeenomistaja voittaa, kun se saa taas paksumpia sitruunanviipaleita gin tonicinsa sekaan. Asia ymmärretty, mutta sitten kun kesällä 2013 lopetatte tehtaan toiminnan täällä Transsilvaniassa, niin saadaanko mekin samanlainen uudelleentyöllistymispaketti ja erorahat kuin veli-saksalainen saa? Vai kohdellaanko meitä samoin kuin kemijärveläisiä paperityöläisiä?

Karavaanikapitalisti: En pidättäisi hengitystäni niitä odottaessa.

Espoo, Finland – Nokia will publish its fourth quarter and full year 2007 results on Thursday, January 24, 2008 at approximately 1 pm Helsinki time (CET+1). The press release will be available on the Nokia website immediately after publishing.

Lukukausimaksut heikentävät tutkintojen laatua

TYYn hallituksen puheenjohtaja Laura Heinonen ja TYYn pääsihteeri Katja Sauvola kirjoittavat Turun Sanomissa, että “Lukukausimaksut ovat koulutuspoliittisesti ja sosiaalipoliittisesti vastuuttomia. Vastoin yleistä harhaluuloa myöskään taloudelliset seikat eivät puolla lukukausimaksujen käyttöönottoa. Suomen ylioppilaskuntien liiton laskelmien mukaan lukukausimaksuilla ei katettaisi edes järjestelmän luomisen ja ylläpitämisen aiheuttamia kustannuksia.”

Lue koko kirjoitus täältä.

Opiskelijasta ilmaista työvoimaa!

Tästä olisi hyvä keskustella lisää. Uusimman Tylkkärin sivulla 15 Ulkoasianministeriön harjoittelijoista vastaava Iiris Mustonen kertoo rehellisesti tilanteesta, joka on aivan älytön. Miten on mahdollista, että ulkoasianministeriö “palkkaa” niin paljon harjoittelijoita, että heillä ei ole varaa maksaa harjoittelijoille palkkaa? Mustonen siis myöntää suoraan, että harjoittelijoita käytetään hyväksi. Tämän perusteella ulkoasianministeriö ottaa harjoittelijoita ilmaisen työvoiman toivossa.

Eikö varmasti ole ainoa laitos.

Jatkokertomus: kahdesti kastetut

Professori Meilanen ja salaperäiset kaapuhahmot ovat vanginneet Kainon Juslenian alle käytävien ja kirjastohuoneiden labyrinttiin. Hän on tehnyt olonsa niin mukavaksi kuin voi, mutta ajatus pakenemisesta kytee. Kuukausien vankeuden jälkeen Kaino viettää joulua Meilasen kanssa, miehen joka herättää raivoa mutta myös kiehtoo omituisesti. Kaino ajaa Meilasen pois, ja lähtiessä miehen taskusta putoaa mystinen kirja…

Osa 10: Pedon merkki

Kirjan kantta koristi kulunut mustekynäkirjoitus: “Karitsan häät”. Hieman alemmas oli raaputettu kirjainyhdistelmä “i J k a”. Kaino käänsi esiin ensimmäisen aukeaman. Kellastuneille sivuille suttaantunut muste teki lukemisesta hankalaa, sanoista sai selvää vain paikoitellen. Jolla ymmärrystä on, se laskekoon pedon luvun;- – - kostosta kaikille, jotka kantavat tätä merkkiä käsissään tai päässään – - – ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa – - -
Kaino paiskasi kirjan lattiaan. Kellarissa vietettyinä viikkoina oli ollut aikaa lukea. Ensimmäistä kertaa elämässään hän oli kahlannut Raamatunkin läpi. Viittauksia ei ollut vaikeaa tunnistaa.

Mutta kannen kirjainsarja? Ja mihin helvettiin professori Meilanen mahtoi käyttää juoppohulluja profetioitaan?
Yläpuolelta kuului askeleita. Kaino ehti juuri siirtyä sivuun, kun kattoluukku aukesi ja tömäytti lattiaan lakanakäärön. Perässä tupsahti käsilaukku.
Kaino kyykistyi raskaasti hengittävän mytyn viereen ja veti lakanan sivuun. Punertavat hiukset, vaaleiden pisamien peittämä nenä. Kasvot olivat oudolla tavalla tutut. Hän alkoi penkoa käsilaukkua. Kännykkä, puuterirasia, avaimet, huulirasva, lompakko. Ajokortti: Inka Meilanen. Katse pysähtyi hetkeksi sukunimen kohdalle. Kaino katsoi alemmas. Mahanpohjaa kouraisi.
Syntymäaika: 8.1.1990. Oli istuttava alas. Katsottava tyttöä tarkemmin. Voisiko hän olla, voisiko? Vanha syyllisyys nosti päätään. Ei omaa lastaan saisi antaa pois, ei vaikka olisi nuori ja yksin.
Kaino puisti ajatuksen pois. Samana päivänä oli varmasti syntynyt kymmenittäin tyttölapsia.
Hän jatkoi lompakon tutkimista. Muovitaskussa, ajokortin ja opiskelijakortin alla oli valokuva. Kuuden euron passikuva-automaatissa otettu, vähän tärähtänyt. Mutta Johannes se oli, hänen Johanneksensa. Kääntöpuolen käsiala oli huojuvaa, harvaa tikkukirjoitusta, jonka Kaino hyvin tunsi. “Prinsessalle, t. J”.
Johannes ei ilmeisesti ollut kauaa odotellut hänen katoamisensa jälkeen. Tuskinpa oli yrittänyt häntä etsiäkään. Vai prinsessa. Kaino kiskoi rajusti lakanan tajuttoman tytönruumiin yltä. Se oli puettu vaaleanpunaisiin puuvilla-alusvaatteisiin. Pikkuhousujen etumuksessa oli kissanpennun kuva. Laihat sääret olivat mustelmien kirjomat. Kiukku vaihtui huoleen. Lapsihan se vasta oli.
Kaino taputteli tyttöä hiljaa poskille. “Herää.” Ei reaktiota. Hän kietoi lakanan uudelleen tytön ylle ja hivutti hänet parempaan asentoon. Lattialla lojuvan kirjan kansi osui silmiin: Karitsan häät. i J k a. Inka, Johannes, Kaino? Entä viimeinen kirjain?
Kaino alkoi penkoa kirjahyllyä. Sanomalehtipinon takaa käteen osuva opus oli paksu ja pölyinen. llmestyskirjan tulkintoja.
Jo ensimmäinen sivu antoi vahvistuksen Kainon aavistukselle: “Kreikan ja heprean kielissä numeroita käytettiin myös kirjaimina”. Hän selasi ruudukkoa. Meilasen kirjankanteen raapustettuja kirjaimia vastasivat kreikkalaiset merkit: iota, theta, kappa ja alfa. Eli numerot 9,8,10 ja 1.
98101. Luku oli käynyt liiankin tutuksi viime kuukausina. Kainon opiskelijanumero.
Patjalta kuului vaikerrusta. Tyttö oli avannut silmänsä ja yritti nousta käsivarsiensa varaan. Silmät olivat hailakansiniset, samaa väriä kuin hänen laihaa varttaan peittävä haalistunut lakana. Tytön katse pysähtyi Kainon kasvoihin, tuijotti sopimattoman pitkään. ”Pikkuvarpunen?”, Kaino älähti.

JATKUU SEURAAVASSA NUMEROSSA

AIJA AMEE
Sarjaa kirjoittaa 10 luovan kirjoittamisen opiskelijaa

Paljon puhetta ruoasta

Ruoka ei ole vain ruokaa. Siihen liittyy paljon enemmän. ”Olet mitä syöt”, sanotaan: se mitä syöt ei pelkästään täytä vatsaasi vaan kertoo sinusta paljon enemmän kuin uskoitkaan. Ruoka määrittää jopa sukupuoltasi.

Kaikissa kulttuureissa yhdessä syömisellä on voimakas lataus, olipa ruoka sitten käärmettä, tofua tai jauhelihapihviä.
”Yhdessä syöminen tarkoittaa, että hyväksyn sinut, olemme läheisiä”, määrittelee ravitsemustieteen apulaisprofessori Leena Räsänen Helsingin yliopistosta.
Ruokaan liittyy Räsäsen mukaan vahva tunnesisältö. Nälän vaimentamisen lisäksi ruokaan kytkeytyy kulttuuria, psykologiaa, vuorovaikutusta ja ihmisten välisiä suhteita.

IHMINEN on sitä mitä hän syö ja saa kaiken energiansa ja kehonsa rakennusaineet suun kautta, syömällä. Ihminen on syömisensä tuote myös toisessa mielessä: syöminen kytkee meitä arvoihin, joita syöty ruoka edustaa.
Tarkasteluun tulee mukaan kulttuuri, jonka jäsenenä ihminen käsittää itsensä yksilönä. Vaikka kyseessä olisikin luonnontieteellinen sensaatio, ei kulttuurintutkimuksen näkökulmasta olisi suuri uutinen, jos mies- tai naissukupuoli tosiaan voitaisiin tuottaa syömällä. Tällöin mieheksi tai naiseksi kasvaminen edellyttäisi vain aktiivista valintaa eri ruoka-aineiden välillä. Kiinnostavaa sen sijaan on se, että näin on eri aikoina todella ajateltu tapahtuvan, leikkimielisesti tai vakavasti, avoimesti tai kätketysti.

Sukupuolen tuottaminen ei olekaan mitään ravintoaineiden kemiaa, vaan kaikkien niiden monimutkaisten merkitysten yhteisvaikutusta, joka saa meidät ajattelemaan miehiä ja naisia sukupuolensa vuoksi toisistaan poikkeavina ruokailijoina ja ruoanlaittajina.

MAKUAISTI, jostakin ruoasta ja sen mausta pitäminen tai sen inhoaminen, toimii risteyskohtana, jossa ruoan ajatteleminen ja syöminen yhdistyvät toisiinsa. On kuitenkin todennäköistä, että makuasiat eivät ole vain makuasioita. Haluamalla toisia ja inhoamalla toisia ruoka-aineita ja -lajeja voimme havaita jotain oleellista itsessämme.
Käsitykset naisten ja miesten ruoista, ruokailutavoista tai ruoanlaitosta elävät sitkeinä mielissämme. Niinpä miehiä pidetään innokkaina makkaran ja lihan syöjinä, kun taas kasvikset sopivat paremmin naisten ruokavalioon. Naisten ja lasten ajatellaan olevan persompia makealle kuin miesten. Naisia ja miehiä pidetään myös erilaisina ruoanlaittajina: toisaalta miesten ruoanlaittoinnostuksen tai -taitojen ei kotioloissa katsota yltävän naisten tasolle; toisaalta huippukokkien katsotaan löytyvän nimenomaan miesten keskuudesta.

RUOAN tuntu, muoto ja rakenne ovat tärkeitä tekijöitä. Myös ruoan värit ovat tärkeä osa niille annettuja merkityksiä: vihreä ilmaisee mm. tuoreutta ja luontoa, keltainen aurinkoa ja ulkoilmaa, valkoinen viattomuutta ja puhtautta.
Miehekkäiden ruoka-aineiden yhteydessä voi ottaa esiin myös ruoka-aineet, jotka meillä Suomessa selvimmin mielletään epämiehekkäiksi. Tällöin kärkitilalle nousevat ehkä makeiset ja kasvikset.

Anglosaksisessa maailmassa kasvikset muodostavat vastakohdan lihan maskuliiniselle merkityskentälle edustamalla puhtautta, passiivisuutta, heikkoutta, idealismia ja feminiinisyyttä. Kasvisten syömiseen on liittynyt perinteisesti ainakin Suomessa assosioituminen köyhyyteen ja pula-aikaan, jota ei haluta muistella ainakaan aterioimisen kautta. Kasvikset ja niitä ajatuksellisesti lähellä olevat sienet on nähty myös pilkallisesti herrojen ja eläinten ruokana. Kasviksien ja lihan muodostamaan vastakohtapariin on sisällytettävissä myös kotona ja kodin piirin ulkopuolella tapahtuvan ravinnonhankinnan traditio, perinteisen maatalouden naisten ja miesten toiminta-alueiden vastakohtaisuus. Kasviksia viljellään kasvimaalla välittömässä pihapiirissä, kun taas liha haetaan metsästämällä etäämpää. Toisaalta ns. hullun lehmän tauti ja tehomaatalouden kritiikki vat jo voimakkaasti muuttaneet kulttuurista suhdetta lihaan ja lihajalosteisiin Euroopassa.
SATU RAUNU

Käykö tie sydämeen yhä vatsan kautta?

”Treffit ihanan seuralaisen kanssa ;­mitä tehdä?”
Perinteisin ratkaisu on viedä seuralainen syömään hyvin. Turussa on monia mielenkiintoisia ravintoloita, gourmet-tasoisista mutkattoman kotoisiin. Etnisiä keittiöitäkin löytyy runsaasti: brasilialainen, espanjalainen, intialainen, italialainen, kiinalainen, meksikolainen ja thaimaalainen…
Vaikuttavalta ravintolalta kannattaa vaatia ennen kaikkea maukasta ruokaa ja hyvää palvelua. Eksotiikka ja upeat puitteet eivät pelasta iltaa, jos ruoka tarjotaan kylmänä ja höystetään tökeröllä palvelulla.

JOS lompakon pohja paistaa, ei kannata hätääntyä. Seuralaisen voi viedä vaikkapa piknikille. Piknikin vieton elementit ovat hyvä ruoka, mukavaa seura ja rajana vain mielikuvitus. Eväsretken voi tehdä omalle parvekkeelle tai naapuripitäjään. Turussa jokirannan lisäksi voi mennä Vartiovuorelle tai Ruissalon tammimetsään. Piknik on yhtä hyvin uimarannalla nautitut voileivät kuin kuuden ruokalajin kuutamoillallinen kirsikkapuiden katveessa. Eikä piknikin vietto rajoitu harvoihin lämpimiin kuukausiin. Oikeat varusteet voivat tehdä talvisesta retkestä unohtumattoman. Mikä olisi romanttisempaa kuin katsoa tähtiin roihuavan tulen ääressä kuumaa juomaa nauttien?

HYVÄ ravintolakin on hyvä tapa tehdä vaikutus ruokaseuraan, mutta vielä vaikuttavampaa on tehdä ruokaa itse. Itse tekemällä ja ideoimalla voi parhaiten hurmata seuralaisensa. Niillekin, joiden kokkaustaito rajoittuu nuudelien keittoon, voi tavaratalon herkkuosasto tai lähiravintolasta noudettu illallinen pelastaa kasvot. Lukuisista erilaisista keittokirjoista löytyy helppojakin ruokia ja ruokaahan voi tehdä myös yhdessä – ja ruuasta keskustellessa pieni alkujännityskin häviää.

SATU RAUNU

Etelässä ei lainaa eikä tukea heru

Minusta tuntuu, että Italiassa on kaikkein huonoin systeemi opiskelijoiden tukemiseksi valtion taholta”, toteaa Emanuela Luciani. ”Opintotuki on vanhempien tuloista riippuvainen, ja sitä saavat vain todella köyhistä perheistä tulevat opiskelijat. Opintolainaa ei myöskään ole eikä juuri opiskelija-alennuksiakaan.”
Baltic Sea Region Studies – maisteriohjelmassa opiskeleva Luciani ei ole ainut eteläeurooppalainen korkeakouluopiskelija, jonka tietä akateemisessa maailmassa ei silota valtiolta saatu taloudellinen tuki. Myös Italiasta länteen tilanne on vastaava. Opintotukea on tarjolla niukalti, eikä opintolainajärjestelmäkään ei ole ottanut tuulta alleen.

Verovähennyksiä opiskelijoiden perheille on tosin tarjolla. ”Viime vuosina tilanne on parantunut hieman, sillä jotkut pankit myöntävät opiskelijoille lainaa esimerkiksi tietokoneiden ostamiseen kampanjoimalla tyyliin ”tietokone cappucinon hinnalla” eli eurolla päivässä”, Luciani kertoo.

Koska opiskelija elää Etelä-Euroopassa usein vain vanhempiensa taskusta, asuu hän myös pohjoisia kollegoitaan pidempään mamman helmoissa tai sukulaisten nurkissa. ”Opiskelijayksiöön, niin kuin Suomessa, ei Italiassa juuri kenelläkään ole varaa. Kimppakämpät sekä jaetut huoneet ovat yleisiä. Itse maksoin Bolognassa jaetusta huoneesta yli 300 e kuussa.”

Kotoa muuttoa hankaloittaa myös opiskelija-asuntojen vähäisyys. Espanjassa niistä joutuu vieläpä pulittamaan keskimäärin enemmän kuin tavallisesta vuokraluukusta.
Etenkin portugalilaisvanhemmille lasten opiskelun kustantaminen on kunnia-asia, mutta myös etelän mailla painetaan paskaduuneja: 95 % työssäkäyvistä ranskalaisopiskelijoista puskee töitä, jotka eivät liity mitenkään heidän opintoihinsa. Suomessa vastaavia hanttihommia tekee vain 28 % opiskelijoista.

MINNA UUSIVIRTA

Gradukulmaa: Kaista lisää – mutta kenelle?

Turun keskustaan on päästävä helposti, jotta alue pysyisi kehityksessä mukana. Mutta millaista liikennettä kaupunkiin tarvitaan, Juha Riihelä pohtii gradussaan maantieteen laitoksella.
Gradu Eheytyvä kaupunki liikenneympäristönä on ensisijaisesti kuitenkin asukkaiden asenteiden ja mielteiden tutkimista, johon Turun kaupunki on myöntänyt avustusta.
“Kun puhutaan liikenteestä, puhutaan usein nimenomaan henkilöautoliikenteestä. Kävely ja pyöräily sen sijaan mielletään usein liikkumiseksi”, Riihelä toteaa.

Harva uskoo autottomaan keskustaan, mutta pyöräilyn ja kävelyn edistämiseen suhtaudutaan myönteisesti. Liikennesuunnittelu ei kuitenkaan riitä vaan kaupunkisuunnitteluun on myös puututtava.
“Kun autoilija tarvitsee liikkumiseen vain väylän, kaipaa kävelijä väylältään virikkeitä ja vaihtuvia maisemia.”
Kaikkien liikennemuotojen mahdollisuuksia tulisi Riihelän mukaan parantaa. Hän pitää joukkoliikennettä tärkeänä mutta henkilöautollakin liikkumista täytyy sujuvoittaa. Silti seitsemän kymmenestä tutkimuskyselyyn vastanneesta vastusti toriparkkia.
“Vähemmälle huomiolle on jäänyt kävelyn sosiaalinen merkitys. Kävely-ympäristöt ovat usein kaupungin henkireikiä, etenkin keskustassa, jossa ne parhaimmillaan luovat ‘oikeaa’ kaupunkielämää ja kaupunkilaisuutta”, Riihelä linjaa.
Keskusta on paitsi kaupan ja työnteon keskus myös merkittävä asuinalue, jolloin liikenneratkaisuissa on tärkeää huomioida myös asumisviihtyvyys.

JANNE LUOTOLA

Humanisti ei osaa ruotsia

Ruotsin opetuksen resurssit liian vähäiset

Humanistisessa tiedekunnassa toimii suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitos, englannin kielen laitos, klassisten ja romaanisten kielten laitos sekä ruotsin, saksan ja venäjän kielen laitos. Näiden lisäksi erillisyksikköinä toimivat kääntämisen ja tulkkauksen keskus sekä Volgan alueen kielten tutkimuskeskus. Vieraiden kielten voisi siis kuvitella kiinnostavan humanistia. Miksi sitten jo peruskoulussa opetetun ruotsin taito on humanisteilla yliopistomme huonoin?
”Virkamiesruotsin” tenttisuoritukset puhuvat puolestaan. Marraskuun tenttiin osallistui 76 humanistia, joista vain 27 läpäisi kokeen. Kasvatustieteelliset selviytyivät tentistä kunniakkaammin: 43 osallistujasta vain viisi reputti. Myös matemaatikot osasivat hommansa: 14 läpi ja viisi uusintaan. Yhteiskuntatieteellisetkin taitavat ruotsin mainiosti, sillä marraskuun tentissä vain kaksi 13:sta ei päässyt läpi. Humanistien kielitaidottomuus tuli ilmi myös joulukuussa, kun 113 suorittajasta vain 52 läpäisi tentin. On kysyttävä, mikä humanisteja vaivaa, vai onko syy muualla?

Yhteiskuntatieteellisen ruotsinopettaja Ilkka Norri ei ole huolissaan vain humanisteista, sillä hänen mukaansa ruotsin taso on heikentynyt yleisesti.
”Taitotaso on kaikkialla Suomessa romahtanut vähentyneiden tuntimäärien johdosta kouluissa. Tämä on näkynyt selvästi näinä lähes kuutenatoista vuotena, jotka olen tässä virassa toiminut.”
Humanistisen tiedekunnan ruotsinopettaja Susanne Segerstråle on samoilla linjoilla. Suuret reputtajamäärät hänen tenteissään johtuvat toisaalta opetusministeriön ilmoittamasta vaatimustasosta ja toisaalta vähäisistä resursseista. Ruotsin osalta tiedekunnan opettaja-opiskelija -suhdeluku on yksi opettaja noin 5000 opiskelijaa kohden.
”Ruotsin tasovaatimus tulee opetusministeriöstä ja siitä on pidettävä kiinni. Tosin se on vaikeaa, sillä humanistisessa tiedekunnassa ei ole opetushenkilökuntaa riittävästi. Tämä ongelma on jatkunut jo pitkään. Muistan vielä kuinka opiskelijat telttailivat kielikeskuksen edessä päästäkseen silloin vielä pakollisille ruotsinkursseille”, Segerstråle huokaa.
Segerstråle muutti jonojen takia pakollisen ruotsin suorittamisen käytäntöä: kursseista tuli vapaaehtoisia ja ruotsin voi suorittaa tenttimällä.
”Silloin kaikki kiittivät ajatusta, mutta nyt taas kaikki ruotsin kurssit, jotka pystyn järjestämään ovat täynnä. Monet eivät pääse kursseille, ja heidän on vain yritettävä päästä tentistä läpi.”
Ruotsin pakollinen kirjallinen koe on yksi syy humanistien surkeisiin tilastoihin. Opiskelija, joka uusii ja uusii koetta koskaan käymättä kurssilla vääristää tilastoa. Syy on myös opiskelijoissa, joille ruotsi ei vain maistu. Segerstrålen näyttämissä tenteissä ei muutamassa ainekirjoituksessa ollut lausettakaan oikein.
”Ei tällaisia voi päästää läpi.”

Ongelman korjaamiseksi sekä Segerstråle että Norri vaativat lisää resursseja. Turun yliopiston kielikeskuksessa työskentelee tällä hetkellä kuusi ruotsinopettajaa, eli yksi opettaja tiedekuntaa kohden. Helsingissä tilanne on valoisampi: siellä opettajia on 19.
”Ongelma on tiedostettu, ja tälle vuodelle kielikeskus sai hieman lisärahoitusta. Se mahdollistaa muutamien ylimääräisten kurssien pitämisen”, humanistisen tiedekunnan dekaani Kaisa Häkkinen sanoo. ”On myös harkittava uuden henkilön palkkaamista, jos niin halutaan.”
Myös yhteiskuntatieteellisen puolella Norri taistelee ylisuurien opetusryhmien kanssa.
”Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tulppia hoidettiin vuosikausia ylisuurilla ryhmillä, mikä ei ole opiskelijan oikeusturvan mukaista, koska suullinen ja kirjallinen taito arvioidaan erillisillä arvosanoilla. Massakursseilla on mahdotonta arvioida suullista taitoa objektiivisesti, jos opetus on integroitua. Tilanne on siellä kuitenkin varsin hyvin hallinnassa”, Norri sanoo ja jatkaa:
”Kielikeskus sai kevääksi sen verran lisää resursseja, että voimme ns. Språkakuten -kursseilla auttaa kiireellisimpiä tapauksia kaikissa tiedekunnissa. Tavoitteena on – erityisesti kirjoittamisen osalta – nostaa taitotaso sellaiseksi, että läpäisy tulee mahdolliseksi. Oma panos kielitaidon parantamisessa on edelleen tärkein. Toimintaa on erityisen paljon keväällä 2008, jotta mahdollisimman moni vanhojen vaatimusten mukaan opiskeleva saisi tutkintonsa valmiiksi ennen määräaikaa.”
Humanisteilla on myös toisenlainen mahdollisuus läpäistä ruotsi.
”Jos opiskelija reputtaa tentistä kolme kertaa, hän voi suorittaa ruotsin kirjoittamalla kolme ainetta. Aineilla ruotsi suoritetaan siten, että opiskelija korjaa ehdotusteni mukaan tentissä kirjoittamansa aineen. Tämän jälkeen hän kirjoittaa kaksi uutta ainetta, jotka käymme yhdessä läpi ja sitten opiskelija saa arvosanan ruotsista. Ei kukaan yliopistoon jää roikkumaan ruotsin kielen takia”, Segelstråle sanoo.

JANI SIPILÄ

Seuraava sivu »