bAARIdIALOGI

- Täällähän me keksittiin ryhtyä baari”kriitikoiksi”.
- Murtumispiste.
- Neloskaljojen pohjalla oli hiivaa, sain uuden tuopin.
- Leipää sen olla pitää.
- Eurooppalainen tuotantotalous ei riitä tähän hommaan.
- Ensimmäinen ristiriita: sinua tupakointi ei häiritse, minua se taas ärsyttää. Haju ja ahtaus.
- Tupakkapuoli on paljon miellyttävämpi. Tuolla muualla on liian avaraa.
- Taas puhumme avoimista tiloista.
- Mutta tämä on Turun ainoa baari, jossa tupakkapuoli ei tunnu rangaistussiirtolalta.
- Tupakkamiehen Papillon? Versailles?
- Korotetussa osassa tulee kuninkaallinen olo. Rahvas juo sen ulkopuolella.
- Putkinotko?
- Kynästä loppui muste.
- Ota tämä. Pöllin sen Daily Newsistä.
- Baariarvostelu on maailman typerin idea.
- Tuo iso taulu häiritsee. Nuo keski-ikäiset miehet näyttävät aivan meiltä.
- Olet kaljuuntunut aika hyvin. Jotenkin rivo ilme minulla.
- WC ja flipperi samassa suunnassa. Tehokas ohjeistus. Alakerran suuri tuntematon kutsuu.
- Menettääkkö neitsyytensä Amerikalle vai Alvarille?
- Täällä on turvallisen näköisiä pohjalaismiehiä. Vähän liian lyhyet housut ja mummon kutoma paita. Ameriikka kahdella i:llä.
- Tarjoileeko kaljupää vielä?
- Ei.
- Baariarvostelu on paskin idea ikinä.
- Tämä onkin hauskanpitoa.
- Huoraamisen ja hauskanpidon ero on, että huoraaminen on hauskaa.
- Asiayhteys katoaa. Hiljaista tänään. Perjantaiksi aika kuollutta. Yleensä vapaata paikkaa saa etsiä, mutta nyt on helpompaa. Oletteko tavanneet?
- Toimii ideologisena arviona.
- Tikit pois naamasta.
- Hyvä olutvalikoima.
- Ja keittiöstä saa ruokaa.
- Eihän saa. Vai saako?
- No ainakin naposteltavaa. En kyllä itse söisi.
- Ja hyvä sisustus. Et olekaan nähnyt kun 13-vuotias yrittää myydä itseään Sutiselle.
- Testaatko kahvin laadun?
- Seissyttä, mutta hyvää.
- Pidän seisseestä.
- Romanttinen kirjenovelli meidän välillämme.
- Nuoren Janhusen kärsimykset.
- Omenoita.
- Seitsemän eri naista. Sota ja Rauha. Mitä muuta tarvitaan?
- Seksiä. Viehkeä matkakumppani.
- Baariarvostelu on paskin idea ikinä.
- Hyvä idea.
- Ovimiehelle.

Kriitikot kiittävät seurasta: Hytönen, Keppi-Make, Mauri, Pete, Luis-Manuel, Korpikyyny ja Pitkä-Elina 2.

Jatkokertomus: Kahdesti kastetut

Kaino ja professori Meilasen tytär Inka murtautuvat vapaiksi Juslenian kellarista Johanneksen avuliaan väliintulon ansiosta. Näyttää siltä, että naiset pelastuvat hirvittävältä vihkimiseltä. Päärakennuksen edessä aamuhämärissä kansatieteen joukko kuitenkin saavuttaa pakolaiset. Onko Johannes vaihtanut leiriä, johdattanut naiset ojasta allikkoon? Onko aamuyön herätyksellä jotain tekemistä salaperäisen vihkimisen kanssa? Ja ennen kaikkea mitä huppupäiset hahmot Kainosta haluavat?

Osa 12: Professorin puolustuspuhe

Kun huppupäiset hahmot ympäröivät seikkailijamme, Kaino puristi yhä kammiostaan käteensä jäänyttä raamattua rintaansa vasten. Inka piteli Johannesta kädestä ja tärisi silmin nähden.
“Mitä sinä olet mennyt tekemään, senkin Juudas”, Kaino solvasi Johannesta. “Missä ovat kultarahasi?” hän härnäsi peitelläkseen sisällään kuplivaa paniikkia. Inka päästi irti petturin kädestä ja siirtyi Kainon vihan vahvistamana tämän rinnalle.
“Minun nimeni on Johannes”, Johannes sihahti takaisin, katsahti Inkaa merkitsevästi ja nosti päähänsä mustan hupun, samanlaisen kuin kasvottomalla joukolla. Miten saatoin jättää huomaamatta muutoksen Johanneksen pukeutumisessa, Kaino manasi itsekseen. Risaisista farkuista mustaan kaapuun, hänenhän on oltava olla mukana juonessa, Kaino järkeili. Mutta kuinka pitkään Johannes on näytellyt viatonta?
Huppujen joukosta eräs lähestyi Inkaa.
“Rakas lapsi” professori Meilanen hupun alla sanoi ja otti tyttärensä lämpimään syleilyyn. Inka nyyhkytti isänsä kaapua vasten ja huppupäät katsoivat häveliäästi toisaalle.
Tyttöparkahan on järjiltään, ei tiedä enää, kuka on vihollinen ja kuka liittolainen, Kaino ajatteli. Outo tunne valtasi Kainon. Lieneekö hän itsekään enää varma ystävistään ja vihamiehistään, hän pohti katsellessaan isän ja tyttären kohtaamista.
Meilanen silitti hellästi tyttärensä hiuksia ja sanoi liikutuksen pehmentämällä äänellä:
“Olen pahoillani siitä, mitä olet joutunut kärsimään. Tiedä kuitenkin, että olen tehnyt sen sinun omaa parastasi ajatellen. Ajatellen meidän kaikkien parasta.”
Huppupäät asettuivat taaemmas, heidän johtajansa oli aikeissa puhua. Kaino tunsi olonsa merkityksettömäksi sivuhenkilöksi keskellä outoa riittiä, jossa Inka vaikutti olevan merkittävässä osassa. Kaino oli utelias kuulemaan Meilasta; kenties osa mysteeriä oli parhaillaan ratkeamassa.
“Me kunniakkaan Aurora-seuran perinteen jatkajat olemme viimeiset, jotka vielä tunnustamme akatemian alkuperäisiä arvoja. Kun kaupalliset ja järjestäytyneet byrokratian demonit uhkaavat humanismin viimeistä linnoitusta, on aika ryhtyä toimeen. Rakas vapaan tiedon opinahjomme, Turun akatemia, on muutosten kurimuksessa, sen vilpittömyys on uhattuna. Maallinen valta on aikeissa muuttaa ajatuksellisen kotimme merkantilisteksi epäsikiöksi. Vastustakaamme yliopistojen epäpyhää liittoa!
Vaikeat ajat vaativat äärimmäisiä toimia. Kun akatemian puhtautta uhataan, apuun tarvitaan korkeampia voimia.”
Kylmä väre kulki pitkin Kainon selkärankaa. Mistä korkeammista voimista hurmioitunut Meilanen oikein puhui?
Huppupäät mumisivat myöntävästi ja innokkaina. Heitä täytyi olla muualtakin kuin kansatieteen henkilökunnasta, Kaino ajatteli. Olisivatko humanistit kerrankin paiskanneet kättä ja yhdistäneet voimansa mystiseen riittiin tiedekuntansa pelastamiseksi?
“Kohti aamunsarastusta, toverit!” Meilanen huudahti Aurora-seuran perinteen mukaisesti.
“Kohti aamunsarastusta!” huppupäinen joukko vastasi ontoilla äänillään. Sillä hetkellä ensimmäinen auringon säde valaisi kukkulaa ja salaseura paljasti päänsä nöyränä tervehtiäkseen tiedon portailta lainehtivaa valoa.

JATKUU SEURAAVASSA NUMEROSSA

KAISA KÄRKI
Jatkosarjaa kirjoittaa 10 luovan kirjoittamisen opiskelijaa.

Libanon lumosi lääkäriopiskelijan

Libanonin sisällissota päättyi lähes 20 vuotta sitten, mutta levottomuuksienkerrotaan jatkuvan yhä. Media välittää maasta korutonta kuvaa ja Suomen ulkoministeriö kehottaa toistaiseksi välttämään sinne matkustamista. Turkulainen lääketieteen opiskelija Lauri Tuominen lähti Libanoniin työ-harjoitteluun ja löysi periltä maan, jollaista ei ollut osannut odottaa.

Toissa keväänä Berliinissä opiskelijavaihdossa ollut Lauri Tuominen alkoi potea kaukokaipuuta heti kotiinpaluun jälkeen. Lääketieteen opiskelijoille tarkoitettu kuukauden ulkomaanharjoittelu tuntui hyvältä tilaisuudelta ja Lauri lähti viime joulukuussa Libanoniin, American University of Beirutiin.
Perhe ja tyttöystävä eivät Laurin mukaan aluksi innostuneet hänen suunnitelmistaan lähteä maahan, joka uutisten mukaan on tulvillaan levottomuuksia ja väkivaltaa. Lohtua läheisille toi aluksi vain tieto siitä, että Laurin ensisijainen toive päästä Sudanin Darfuriin ei toteutunut.
”Laurin lähtö levottomaan Libanoniin lakkasi kuitenkin harmittamasta minua siinä vaiheessa, kun sain neuvoteltua itseni viikoksi mukaan matkaan”, oikeustieteitä opiskeleva tyttöystävä Laura Kuitunen naurahtaa.

Kaupunki kulttuurien risteyskohdassa

Lauri kertoo tienneensä kohdemaastaan vain vähän ennen lähtöään.
”Olin seurannut uutisia lehdistä ja lukenut jonkin verran matkaoppaita. En voi silti sanoa tienneeni Libanonista paljoakaan. Ennakkokäsitykseni osoittautuivatkin lopulta melko virheellisiksi.”
Pelätä ei tarvinnut matkan aikana missään ja Beirutin odotettua länsimaisempi kulttuuri yllätti.
”Beirut oli paljon vähemmän islamilainen, vähemmän sodan runtelema ja paljon kehittyneempi kuin kuvittelin. Toisaalta Etelä-Libanonissa ja Syyriassa esimerkiksi islamilaisuus oli näkyvämpää ja kulttuuri muutenkin lähi-itämäisempää.”
Monipuolisuutta ja kulttuurieroja löytyi myös kaupungin sisältä.
”Keskellä Beirutia oli kaupunginosa, jossa elivät rikkaat ihmiset. Siellä näkyi pilvenpiirtäjiä, Guccin vaatekauppoja, kalliita autoja ja hienoja hotelleja. Muutaman korttelin päässä aukeni niin sanottu tavallisten ihmisten keskusta, missä oli yhä pystyssä pommien runteleman kerrostalon rauniot ja kadulla ajelevissa takseissa näytti olevan enemmän ruostetta kuin maalia. Eri alueilla asuvat ihmiset tuskin saivat usein kosketusta toistensa maailmoihin”, Laura pohtii.
Oloaan ei Laurin mielestä tarvinnut tuntea koskaan turvattomaksi, mutta Beirutissakin oli alueita, joissa oli hyvä olla varuillaan.
”Etelä-Beirutissa liehuivat Hizbollahin liput ja tunnelma oli kaikin tavoin toinen kuin kaupungin muissa osissa. Eräs australialainen vaihto-oppilas toimi ajattelemattomasti ja oli ensimmäisenä päivänään tullut Hizbollahin pidättämäksi, kun oli mennyt valokuvaamaan alueelle”, Lauri kertoo

Uskonnon merkitys näkyy myös Beirutissa

Uskonnolliset normit ohjaavat Libanonissa käytöstä paljon selvemmin kuin Suomessa.
”Libanonissa muistui mieleen, kuinka paljon tärkeämmässä asemassa uskonto muualla maailmassa on. Ehkä erilaisessa uskonnollisessa ympäristössä löytää itsestäänkin uusia puolia”, Lauri toteaa.
Vaikka Beirut on monin paikoin maallistuneempi kuin muu Libanon, ei uskonnon merkitys ole sielläkään hävinnyt. Kaikkia sopivaisuussääntöjä ei ollut aina helppo muistaa ja huomioida.
”Asuin Beirutissa hotellissa ja menin tapaamaan Lauria teologisen opiston asuntolaan, jossa hän asui harjoittelun ajan. Naimattomana naisena en ollut päästä sisään miesten asuntolaan, mutta sain lopulta ovivahdilta luvan viipyä viisi minuuttia”, Laura kertoo.
Laurin työharjoittelu yliopistollisen sairaalan korvaklinikalla oli enemmän opiskelua kuin työtä. Päivät kuluivat leikkauksia ja klinikkatoimintaa seuraten.
”Libanonissa opiskelijoille tai edes erikoistuville lääkäreille ei anneta juuri vastuuta potilastyössä, toisin kuin Suomessa. Hierarkia on sairaalassa muutenkin jäykempi. Lääkärit pukeutuvat aina pukuun, ja potilaat kunnioittavat lääkärin auktoriteettia eri tavalla kuin Suomessa”, Lauri kuvailee sairaalaympäristöä.
”Sairaalassa näki myös potilasmateriaalia, jollaiseen Suomessa ei juuri törmää. Muualla leikattuja potilaita tuli sairaalaamme, joka oli maan tasokkaimpia, saamaan hoitoa esimerkiksi leikkauskomplikaatioihin. Libanonista jäikin minulle sellainen vaikutelma, että sairaaloita ja lääkäreitä on monen tasoisia.”

Ennakkoluulot karisevat matkustaessa

Parhaana muistona Libanonista Laurille jäivät paikalliset ihmiset, jotka olivat lämpimiä, kohteliaita ja ystävällisiä.
”Matkustaessa huomaa usein olevansa ennakkoluuloisempi, kuin mitä on luullut. Matkustamisen hienous onkin sen avartavuus.”
Lauri uskoo vielä palaavansa Libanoniin, joskaan ei töihin.
”Pitäisi osata arabiaa. Mutta heti valmistumisen ja virkaan pätevöitymisen jälkeen aion kyllä lähteä ulkomaille töihin – jonnekin Eurooppaan.”
Tosin seuraavaa reissua Lauri tuskin malttaa odottaa valmistumiseen asti. Houkuttelevia matkakohteita maailmassa riittääkin esimerkiksi sukeltamista sekä kallio- ja jääkiipeilyä harrastavalle Laurille.

LIISA REUNANEN

Kirjastoyksiköiden määrä vähenemässä

Turun yliopisto kokisi radikaaleja muutoksia, jos Turun korkeakoulujen kirjasto- ja tietopalvelujen selvitystyön
ehdotukset toteutettaisiin.

Opetusministeriö pyysi kesäkuussa Suomen Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuortevaa selvittämään Turun korkeakoulujen kirjasto- ja tietopalvelujen tilannetta. Selvitys julkaistiin 25. helmikuuta ja se sisältää useita kehittämisehdotuksia tilaongelmien ratkaisuista asiakaspalvelun parantamiseen. Selvityksessä toivotaan, että ehdotukset toteutettaisiin 1.1.2010 mennessä.

Turun viidellä korkeakoululla – Turun yliopistolla, Turun kauppakorkeakoulusta, Åbo Akademilla, Turun ammattikorkeakoululla ja Yrkeshögskolan Sydvästillä – on yhteensä 64 kirjastoyksikköä. Nuortevan mielestä ”kirjastojen palveluresurssit on hajautettu liiaksi”, mikä on osaltaan johtanut aukioloaikojen vaihtelevuuteen ja lainauskäytäntöjen kirjavuuteen. Ainoastaan Turun kauppakorkeakoulun kirjasto toimii yhtenä yksikkönä.

Selvityksessä otetaan huomioon Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun tuleva konsortio ja tästä syystä Nuorteva ehdottaa, että näiden korkeakoulujen kirjastot keskitettäisiin neljään suurempaan yksikköön: 1) Yliopistonmäen, 2) Kasarmialueen (Educarium), 3) Turun kauppakorkeakoulun sekä 4) Sirkkalan kirjasto- ja tietopalvelukeskukseen.
Kauppakorkeakoulun kirjasto ei kokisi suuria muutoksia; ainoastaan taloustieteen aineistot olisi tarkoitus siirtää sinne Educariumilta. Yliopistonmäen kirjastojen suurin muutos olisi Juslenian purkaminen. Sen tilalle rakennettava uudisrakennus liitettäisiin ”sisätilayhteyksin nykyiseen pääkirjastoon”. Myös nykyinen kurssikirjasto sijoitettaisiin Yliopistonmäelle. Taiteiden tutkimuksen ja historiatieteiden kirjastot siirrettäisiin Sirkkalaan, jonne myös näiden laitosten oppiaineet ovat muuttaneet tai muuttamassa.
”Juslenia on odottanut 90-luvun puolivälistä saakka peruskorjausta. Rakennus on jo niin huonossa kunnossa, että peruskorjauksessa siitä jäisi jäljelle vain betonirunko. Uudisrakentaminen on ainut järkevä vaihtoehto, sillä peruskorjaus tulisi kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen”, arkkitehti Ari Nisonen yliopiston tilasuunnittelusta toteaa.
Uusi Juslenia nähnee päivänvalon kuitenkin vasta 2010-luvulla.

Pääkirjaston laajennus etusijalla

Nuorteva kritisoi selvityksessään erityisesti Turun yliopiston kirjastoa. Esimerkiksi rakentava keskusteluyhteys kirjaston johdon, käyttäjien ja henkilökunnan väliltä puuttuu edelleen, vaikka sellaista on pyritty luomaan koko 2000-luvun ajan. Yliopiston strategiakin tähtää kirjasto- ja informaatiopalvelujen kehittämiseen. Tässä ei ole kuitenkaan onnistuttu, koska ”kukin taho on pyrkinyt säilyttämään sen aseman, joka sille vuosikymmenten aikana on muodostunut”.
Nisonen painottaa kirjasto- ja informaatiopalvelujen kehittämisessä kustannustehokkuutta ja hyvää palvelua.
”Henkilökunnan kirjastotarpeet ja opiskelijoiden kirjastotarpeet eivät kuitenkaan aina kohtaa”, hän muotoilee.
Turun yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitaja Tuulikki Nurminen näkee selvityksen ehdotukset varsin radikaaleina ja pitkälle menevinä.
”Esimerkiksi se, että yliopistojen kirjastoilla olisi yhteinen hallinto on aika hankala yhtälö, koska silloin pitäisi olla myös yhteinen talous.”
Nurminen pitää kuitenkin kirjastoyksikköjen yhdistämistä välttämättömänä ja pääkirjaston laajennusta ensisijaisena. Selvityksen mukaan Turun yliopiston pääkirjasto kärsii tilaongelmista eikä se enää kykene vastaamaan käyttäjien tarpeisiin. Esimerkiksi lukupaikkoja on liian vähän.
”Kurssikirjaston siirtäminen [Yliopistonmäelle] olisi hyvä asia; silloin oikeustieteellinen kirjasto sopisi Educariumiin”, Nurminen huomauttaa.
Biotieteiden ja humanististen tieteiden hajaannuttaminen kahteen paikkaan – Yliopistonmäelle ja Sirkkalaan – ei saa Nurmiselta kannatusta. Palvelujen parantaminen – esimerkiksi ravintolapalvelujen saaminen kirjastojen yhteyteen – sekä pidemmät aukioloajat ovat Nurmisen mielestä hyvin tärkeitä. Henkilökunnan määrää pyritään kuitenkin vähentämään.

Laitoskirjastot puhututtavat

Turun yliopiston eri tiedekuntien tai oppiaineiden kirjastoyksiköitä on lähemmäs 20. Yliopiston kirjastolaitoksen lisäksi laitoksilla ja oppiaineilla on omia kirjastoja, joihin hankitaan kirjoja laitosten tai oppiaineiden määrärahoilla. Selvityksen mukaan tällaisia kirjastoja on noin 80. Näiden kirjastojen aineistoja ei kuitenkaan välttämättä ole rekisteröity minnekään ja niihin pääsee käsiksi usein vain kyseisen laitoksen tai oppiaineen henkilökunta ja hyvässä tapauksessa oppiaineen opiskelijat.

Turun yliopiston vararehtori Harri Andersson ei kuitenkaan näe laitoskirjastoja ongelmana.
”Meillä ei ole mitään laitoskirjastoja vastaan, vaan ennemminkin olemme kiinnostuneita tiedekuntakirjastojen asemasta”, toteaa Andersson, joka toimii yliopiston sisäisen kirjastotyöryhmän puheenjohtajana.
”Tehtävämme on pohtia erityisesti tilallisia ratkaisuja; esimerkiksi sitä, mitä tyhjille tiloille tehdään, jos joitain yksiköitä siirretään uudisrakennuksiin.”

SANNA INKINEN

Lähde: Turun korkeakoulujen kirjasto- ja tietopalvelujen kehittäminen. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:7.

KOMMENTTI: Laina-aikoja voisi lyhentää

Turun korkeakoulujen kirjas­t­o- ja tiet­opalveluiden kehittämistä käsittelevää selvitystä varten toteutettiin myös asiakaskysely. Siihen vastasi yli 900 Turun korkeakoulujen opiskelijaa, opettajaa, tutkijaa sekä kirjasto- ja hallintohenkilökunnan jäsentä.

Opiskelijat kokevat kyselyn mukaan ongelmallisiksi erityisesti kirjastojen lyhyet, usein luentoaikaan sijoittuvat aukioloajat sekä kurssikirja-aineiston riittämättömyyden.
Kirjastojen henkilökuntaa ollaan vähentämässä – kuten muutakin yliopistojen henkilökuntaa – ja resursseja esimerkiksi kurssikirjahankintoihin on tuskin hirveästi lisää tulossa. Kirjastoyksiköiden keskittämisen lisäksi lainaamisessa, palauttamisessa ja varauksissa lisääntyvän automaation pitäisi mahdollistaa pidemmät aukioloajat.
Kurssikirjojen laina-aika Turun yliopiston kirjastossa on 14 päivää. Englantilaisessa yliopistossa, jossa opiskelin, kirjojen laina-aika oli puolet lyhyempi. Tällöin tenttikirja ei lojunut avaamattomana pöydällä ensimmäisen viikon ajan, kuten kahdeksi viikoksi lainatun teoksen kanssa helposti käy, vaan opiskelu oli tehokasta.

Muutos laina-aikoihin vaatisi ilmeisesti kirjaston lainausjärjestelmän uudistamista, mutta jos tenttikirjat kiertäisivät opiskelijalta toiselle nopeammin, maksaisi uudistus itsensä nopeasti takaisin.
Haittaa ei myöskään olisi siitä, että kirjastojen yhteyteen rakennettaisiin ravintoloita tai kahviloita, joissa voisi pänttäämisen lomassa käydä energiavarastojaan täyttämässä.

SANNA INKINEN

Talvirata valmistui kevääksi

Kupittaan puistoon puuhattu luistelurata valmistui vihdoin. Jäätie kiemurtelee nyt keskellä lumetonta maata. Paikalle ilmaantui kauniina sunnuntaina kymmenittäin ulkoilijoita.
Perulainen biologian opiskelija Clarissa Rios hoipertelee hokkarit jalassa. Kun hän saapuu kohdalle, hän tarttuu käteen pysyäkseen pystyssä.
”Perussa on kyllä jäätä ja lunta muttei kunnon luistelupaikkoja”, Clarissa selittää. Turussa hän on ehtinyt harjoitella pystyssä pysymistä myös Parkin kentällä, kun Kupittaan reittiluistelurata ehti valmistua ongelmien takia vasta helmikuussa.
”Alunperin rata piti saada valmiiksi jo jouluksi. Suunnitelmiin tuli muutoksia matkan varrella, ja urakoitsijalle piti antaa lisäaikaa. Sähköjen ja tekniikan kanssa on ollut ongelmia”, radan vastaava rakennuttaja Mika Pitkänen selittää.
”Ongelmat aiheutuivat puutteellisesta suunnittelusta. Kun on monta suunnittelijaa, tulee iso nippu suunnitelmia, jotka eivät sovi päällekkäin.”

Radan avaamisen jälkeen pitää vielä hienosäätää radan lämmitysjärjestelmän 30–40 mittaria.
Myöhästymisiä aiheutui myös siksi, että suunnitelma toteutettiin parin viikon pelivaralla. Pitkäsen mukaan aikaa olisi pitänyt laskea suunnitelmien tarkastelemiselle ainakin puoli vuotta.
Pitkään jatkunut lämmin talvi ei sen sijaan aiheuttanut ongelmia radan rakentamiselle. Sitä varten jäähdytyskoneisto rakennettiin, että rata pysyy jäässä lämpimälläkin jaksolla.
Luistelurata pysyy avoinna kaiken aikaa – ”mitä nyt joskus kahdelta yöllä saattavat katulamput sammua”.
Keväällä radan ympäristö siistitään ja sen varrelle laitetaan istutuksia. Rata asfaltoidaan rullaluisteluradaksi. ”Olen kuullut huhuja, että radalle on puuhattu jo rullaluistelun SM-kisojakin”, Pitkänen vihjaa.

JANNE LUOTOLA

Levyt: Blanco Spirituals Fullsteam

Jos joku uskoo, että levymerkin vaihtaminen, bändin pois potkiminen ja muutaman kuukauden työ Jori Sjöroosin kanssa auttaisi Ismo Alangon uusille raiteille, hän on väärässä. Kieltämättä odotukset olivat Blanco Spirituals –levyn kohdalla kohtalaisen korkealla; levy on nimittäin tehty hieman poikkeavin metodein. Rytmihäirikkö Teho Majamäen ja Alangon kahden hengen yhtyeen varaan rakentunut levy on kuitenkin pettymys.

Viime vuoden Ismo Teholla -kiertue antoi odottaa pelkistettyä ja rytmiin nojautuvaa kokonaisuutta. Sen sijaan Blanco Spirituals jatkaa samankaltaisella rallattelevalla meiningillä kuin Säätiön aikaiset levyt. Uudella levyllä on kuitenkin muutama hyvä hetkensä, kuten synkkä avausraita Kuka puhuu ja rytmikäs Puupää. Kokonaisuutena levyn parasta antia on sen soitannallinen vauhti ja positiivisuus, joka on aika harvinaista herkkua Alangon nykytuotannossa.

JANI SIPILÄ

Levyt: Real Emotional Trash

On olemassa vain yksi ihminen, jolle voi kenties antaa anteeksi 90-luvun rakastettavimman bändin hajottamisen. Hän oli tuon bändin laulaja-kitaristi-biisintekijä, Stephen Malkmus. Katseet kääntyivätkin toiveikkaina hajoamisen jälkeen sekä herran soolotuotantoon että Silver Jewsiin, jossa Malkmus on välillä hoitanut kitaristin ja kakkossolistin paikkaa.

Neljännellä soololevyllään the Jicksien avittama Malkmus on päättänyt tarttua toden teolla kitaraan ja kitaraefekteihin. Pahimmillaan kymmenenminuuttisessa nimibii­sissä matkataan päihderockin sivupoluille, joilla Malkmus yrittää paikata ennen niin nerokkaat vokaaliosuutensa liian pitkillä ja huuruisilla kitarakuljetuksilla. Kuin ärsyttääkseen Malkmus vielä muistuttaa lähes täydellisistä taidoistaan muutamalla lyhyemmällä raidalla (”Gardenia”, ”Cold Son” ja ”Out of Reaches”).

Kyse ei ole siitä, etteikö Malkmus osaisi soittaa kitaraa ja kirjoittaa omanlaisiaan, hämmentäviä lyriikoita, vaan siitä että Real Emotional Trash sulkeutuu liikaa itseensä innostamatta kuuntelijaa jatkamaan. Pavementin hajoamisen aiheuttamiin pohjattomiin arpiin tehoaa edelleenkin parhaiten yhtyeen levyistä taiten tehdyt, erinomaisen laajat uusintapainokset.

PETRI RAUTIAINEN