Ammatti seuraa kutsumuksesta

31.03.2008    
 Henkilö

Kommentoi

Opiskelijat valitsevat alansa useimmiten kiinnostuksensa eivätkä alansa arvostuksen tai palkkauksen mukaan. Siltä ainakin vaikuttaa, kun yksi Turun yliopiston kustakin tiedekunnasta valmistunut työntekijä sai kertoa ammattinsa valinnasta.

Asianajaja Hilkka Huiskala halusi koululaisena arkkitehdiksi. Kiinnostus vaihtui sisustamiseen ja muotoiluun.
”Lukion loppuvaiheessa esitettiin eri ammatteja. Asianajajan työstä kertonut mies sai minut innostumaan alasta.”
Huiskala työskenteli Kansallis-Osake-Pankissa notariaattilakimiehenä kymmenisen vuotta.
”Pankilta oli kohtuullisen rohkeaa pyytää minua töihin, sillä olin vasta toinen naispuolinen juristi tässä ammatissa. Siihen aikaan naisen samanpalkkaisuus ja etenemisen mahdollisuudet pankissa eivät olleet itsestäänselvyyksiä.”
Myöhemmin Huiskala perusti oman toimiston. Nykyisessä työssään hän on viihtynyt sen monipuolisuuden vuoksi.
”Koen olevani kutsumusammatissani. Tämä on myös arvostettua työtä”, Huiskala tiivistää.
Vapaa-aika ei määräydy asianajajan työssä kellonaikojen mukaan. Päivät voivat olla pitkiä, eikä asioiden kiireellisyys aina salli vapaita viikonloppuja.
”Tärkeintä on osata irrottaa ajatuksensa työasioista, kun vapaahetki koittaa.”

KERTTULIN koulun luokanopettaja Jouni Paakkinen mietti jo ala-asteikäisenä haluavansa nykyiseen ammattiinsa.
”Tuli sellainen fiilis, kun omaa opettajaa katseli, että voisi olla ihan kiva omana hommanakin.”
Paakkinen tunnustaa olleensa huomionhakuinen jo lapsena ja tykkäävänsä edelleen seistä luokan edessä.
”Ja mä opetin jo ala-asteella naapuruston lapsia.”
Työn luonne valikoi selvästi Paakkisen mukaan tietyn tyyppisiä ihmisiä. Erityisesti työ vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja, luovuutta ja tilanteen mukaan elämistä.
Palkka ei vaikuttanut valintaan. Yhteiskunnallisen merkityksen Paakkinen arvioi suureksi mutta kieltää suorittavansa mitään missiota. Työllä on iso vaikutus siihen, millaisia lapsista kasvaa.
”Opettajat viettävät aikaa lasten kanssa koulupäivisin melkein yhtä paljon kuin vanhemmat.”
Työ- ja vapaa-aikaa on vaikea erottaa toisistaan. Suunnittelutyö ja kokeenkorjaus siirtyy usein kotiin, ja vanhempiinkin täytyy pitää yhteyttä.
”Toisaalta itsellä on valtaa siihen, mihin aikaan töitä tekee.”
Oma persoona on mukana töitä tehdessä. Vaikka lapsille pitää olla esimerkkinä, lapset huomaavat kyllä, jos esittää muuta kuin mitä on.

TURUN taidemuseon johtaja Kari Immonen kuvaa reittiään ammattiinsa ”ajautumiseksi”. Hän löysi paikkansa kirjavan taidealan ulkopuolisen työkokemuksen jälkeen.
”Jaakko Kolmosen valtakaudella 1970-luvun alussa uneksin tv-kokin urasta. En varsinaisesti ole koskaan päättänyt, että minusta tulee museojohtaja.”
Immonen valmistui maisteriksi taidehistoriasta, jonka valintaan vaikutti kiinnostus ja intohimo taiteeseen.
”Olen ajautunut ammattiin, jossa saan tehdä työtä asioiden parissa, jotka minua aidosti kiinnostavat”, Immonen toteaa.
Silti ammattiin liittyy monia taiteeseen liittymättömiä tehtäviä kuten henkilöstö- ja taloushallintoa.
Palkka ei ollut Immosen päämäärä alalle sijoittumisessa. Yhteiskunnallinen arvostuskin tuntuu hänestä ”päälleliimatulta”.
Työ- ja siviiliasiat Immonen pyrkii pitämään erillään: ”Vaikka Apteekin tiskillä tulee puhuttua työasioitakin, pyrin rauhoittamaan aikaa muulle. Kuvataide ja kulttuuri ovat kuitenkin osa elämää, niitä ei voi kelloa katsomalla poistaa tuulilasista.”

TUTKIMUSKOORDINAATTORI Jani Helin vastaa Posivalla pintaympäristön monitoroinnista ja biosfäärimallinnuksessa toimimisesta.
Helin valmistui luonnonmaantieteen tutkijalinjalta.
”Kiinnostus maantieteeseen heräsi lukioaikoina, vaikkakin aihepiiri kuten kartat ja luonto olivat kiinnostaneet jo alle kouluikäisenä.”
”Koko ajan olen tehnyt itse päätökset ja vain sitä mikä kiinnostaa. Tosin välillä olisin voinut enemmänkin ajatella ’varmaa tulevaisuutta’”.
Nykyisen paikkansa Helin sai hakemalla paikkaa, johon hän ei edes uskonut olevansa pätevä. Onnesta huolimatta muuttaminen Turusta Raumalle työn perässä tuntui vaikealta.
Yhteiskunnallisen merkityksen Helin arvioi varsin olemattomaksi, ellei tarkastella sitä maailman mittakaavassa, sillä hänen työnsä vaikuttaa ydinpolttoaineen loppusijoitukseen.
Työ ja vapaa-aika pysyvät pitkälti erillään, vaikka töitä riittäisi vapaa-ajallekin ”niin paljon kuin jaksaisi”.

TYKSIN plastiikkakirurgian erikoislääkäri Ilkka Koskivuo leikkaa tapaturma-, syöpä-, palovamma- ja haavapotilaita. Huolimatta pätevyydestään hän ei tee kauneusleikkauksia vaan parantaa sairaita potilaita.
Koskivuo kieltää valinneensa ammatin palkan tai yhteiskunnallisen arvostuksen perusteella. Yksityisellä puolella ansaitsisi paremmin eikä arvostuskaan voittanut omaa kiinnostusta.
”Ei lääkäriksi voi ryhtyä, ellei ole kutsumusta.”
Lääketieteellinen ala kiinnosti jo lukiossa, ja yliopistolla kirurgia vetosi voimakkaimmin.
”Se on hyvin käytännöllistä, suoraviivaista kuin käsityö.”
Työtunteja kertyy enemmän kuin direktiivit sallivat. Verrattuna muihin lääkäreihin Koskivuolla tunteja tulee kuitenkin vähemmän, 40–45 viikossa, sillä hänen ei tarvitse päivystää.
”Pääsen täältä joka ilta kotiin.”
Työn ja vapaa-ajan joutuu erottamaan toisistaan. ”Potilaita kohtaan pitää olla empaattinen mutta näitä asioita ei saa viedä liikaa kotiin.”
JANNE LUOTOLA

PSYKOANALYYTIKKO LUKEE IHMISTÄ KUIN KIRJAA

Psykologitoimisto Synteesin huone tuntuu sijaitsevan jossakin kaukana, vaikka sinne pujahdetaan Linnankadun liikenteeltä. Psykoanalyytikko Ritva Uhinki vastaanottaa asiakkaansa tilavassa huoneessa merkillisten kalusteiden keskellä.
”Yleensä asiakas ei muista psykoanalyytikon ulkonäköä vaan hänen huoneensa”, Ritva toteaa.
Laajan huoneen nurkassa jököttää analyytikon tuoli. Asiakas saa valita mukavasti kallistuvan tai punaisista putkista muodostuvan, kiemurtelevan tuolin.

Seinällä asiakkaan katse osuu yleensä ensimmäisenä Marc Chagallin maalaukseen, jossa nuorallatanssijan korvaan supattaa irtonainen pää.
”Tämä työ ja monen ihmisen elämä ovat nuoralla tanssimista. Työssäni pitää osata ajoittaa oikein, ettei sano jotakin tulkintaa liian aikaisin eikä liian myöhään. Elämässä taas voi olla unelmista putoamisia”, Ritva tulkitsee.
Analyytikko ei kuitenkaan jää taulun varjoon. Hän yrittää tällä kertaa tutustua minuun ja vastata työstään tavalla, jolla juuri minä ymmärrän.

RITVA antaa paradoksaaliselta vaikuttavan luonnehdinna psykoanalyysin ihmiskuvasta: jokainen ihminen on erilainen, mutta itse ihmisessä ei ole mikään muuttunut.
Muuttumattomana on Ritvan mukaan säilynyt ihmisluonto. Kuitenkin psykologia on tiede, joka tuo jatkuvasti esiin jotain uutta ihmisestä.
Analyytikon tavoitteena ei ole tuputtaa käsityksiään potilaalle vaan saada potilas huomaamaan itse, mikä hänellä on hätänä ja kuinka sen voisi ratkaista.
Muuttuvaisena Ritva pitää jokaista yksilöä.
”Jokainen asiakas on aina uusi samalla tavalla kuin jokainen romaani jonka luen. Ja samalla opin paljon itsestänikin”, Ritva selittää kiinnostustaan työhönsä.
Psykoanalyysissä Ritvaa kiehtoo se, että menetelmä yltää tiettyjen sairauksien kohdalla melkein samoihin vaikutuksiin kuin lääkkeet. Se on todennettavissa aivojen kuvantamismenetelmillä.

TOIVEAMMATTI oli vielä nuorena toinen. Ritva soitti urkuja ja halusi muusikoksi. Åbo Akademissa hän opiskeli sivuaineenaan musiikkitiedettä ja harkitsi soitonopettajan uraa.
Pääaineekseen Turun yliopistossa Ritva valitsi yleisen kirjallisuuden. Häneen vaikutti erityisesti Fedor Dostojevskin tuotanto.
”Hänen ihmiskuvauksensa on syvempi kuin monissa psykologian oppikirjoissa. Ihmettelen hänen rehellisyyttään, jolla hän uskaltaa nähdä ihmisen.”
”Nuorena halusin selvittää, kuka mä itse olen, peilaamalla itseäni kirjallisuudesta”, Ritva selittää entisen pääaineensa valintaa.
Pääaine vaihtui viimein psykologiaan, kun Ritva alkoi miettiä ammattia. Hän löytää silti yhteyden analyytikon työstä paitsi kirjallisuuteen myös musiikkiin – ihmisen sisäiseen elämään.
Niin kuin sinfonioissa, ihmiselämässä tietyt teemat syntyvät, kehittyvät ja palaavat aina jossakin muodossa, Ritva vertaa. Ihminen voi vanhempana huomata esimerkiksi, että hyvänen aika – taas minä haksahdin samanlaiseen parisuhteeseen.
Oma terapia on käytävä ensin itse ennen kuin voi ruveta ammattiin, Ritva miettii. Kovin nuorena ei kannata ryhtyä analyytikoksi.
”Elämänkokemuksesta on hyötyä. Eihän kukaan ole ongelmaton.”
JANNE LUOTOLA

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 6/2008 (28.3.2008)