KURMETTI kulinaristinen katsaus

NURKKA opiskelijaelämän pienen pieniin iloihin

Suomalaisille on Lordin euroviisuvoittoon ja yleisurheilun kultamitaleihin verrattava kansallisen rinnanröyhistelyn aihe, että maassamme ryystetään hyvällä halulla kahvia, jonka tarjoaminen minkä tahansa muun kulttuurin edustajalle tulkittaisiin avoimeksi sodanjulistukseksi.

Suomalaisen kahvin kritisointi tai edes varovainen ehdotus omaksua kahvikulttuuriimme vaikutteita maailmalta nähdään seurassa kuin seurassa maanpetturuuden ilmauksena. Voisimme saman tien tanssia pellepuvussa macarenaa Kekkosen haudalla tai ripustaa Ratsastajapatsaan hevoselle lehmän utareet.

SUOMALAINEN kahvin ihanne tiivistyy Juhla Mokassa. Sen kitkerä maku tuo mieleen kurkun päässä varkain käyvän vatsahapporöyhtäyksen. Vaivoin alas taisteltu kulaus jättää jälkimaun, jolle lähin vertailukohta on bensaan dipattu raaka maksa

Juhla Mokkaa ja muita 1-paahtoasteen ”kahveja”
muun muassa ainejärjestöjen kahvihuoneista,
työpaikoilta ja vaaliteltoista kautta maan.

Parhaiten Juhla Mokka pääsee oikeuksiinsa minkä tahansa työpaikan tai opiston taukotilan nurkasta löytyvällä kirpparin halvimmalla kahvinkeittimellä, jota kukaan aloitekyvytön sontiainen ei ole tämän vuosituhannen puolella vaivautunut puhdistamaan. Nautinta-astiaksi suositeltavin on kertakäyttöpahvimuki tai samaisesta huoneesta löytyvä posliinikuppi, jonka sisäpuolen useiden vuosien kahvittelu on syövyttänyt likaisen ruskeaksi.

HIIHDON doping-skandaalien ja hallituksen siunaaman suomalaisen lihastyön lakkauttamisen jälkeen meillä on enää Juhla Mokka. Kahvia emme edes voisi myydä ulkomaille, sillä se ajettaisiin mistä tahansa talikoiden ja soihtujen kanssa takaisin. Vain selättämällä yhtenäisenä kansakuntana päivittäin useita kupillisia tätä makuhermoja raastavaa pakokaasunkatkuista litkua pääsemme kosketuksiin talvisodan hengen kanssa. Kyllä meillä sentään vielä sisua piisaa.

JANTSO JOKELIN
OTSO KÖNGÅS

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 15/2008 (31.10.2008)

ISMIT: Virkakielismi

aka. kapulakielisyys,
aka. kapulakieli

Viittaa mahdollisimman usein päätöksiin, lomakkeisiin ja pykäliin, joista vastaanottaja ei ole koskaan kuullutkaan tai joita hän ei ainakaan pääse tarkastamaan.

Älä käytä vain svetisismejä tai anglismeja. Kunnon virkakielisti löytää lauseestaan tilaa molemmille!

Oleminen ja omistaminen ovat liian selkokielisiä ja suomalaisia: omaa!

Jos olet kirjoittanut lauseen, joka mahtuu yhdelle riville, et yritä tarpeeksi. Muista, että kunnon lauseessa on vähintään neljä sivulausetta.

Käytä mahdollisimman paljon seuraavia sanoja: panostaa, pyrkiä, suorittaa, johtuen, riippuen, sisältäen, kokonaisvaltainen, painopiste, sektori, suuruusluokka, osalta, pitkässä juoksussa, puitteissa, suhteen, taholla ja toimesta.

Virkakielistin ulosanti on sitä itseään: ”Pyrimme pitkässä juoksussa panostamaan kokonaisvaltaisesti sen suhteen, että sektorin tuottavuutta tehostettaisiin ja tuotannon painopistettä siirrettäisiin nykyaikaisempaan suuntaan. Panostukset suoritetaan tietyissä puitteissa ja kunkin tahon realiteetit huomioon ottaen.”

Virkakielistille jokainen ongelma on haaste ja jokainen haaste mahdollisuus – jos ei muuta, niin työntää kapulakieltään hyvän suomen vaalijoiden rattaisiin. Perimätiedon mukaan kapulakielisyyden juuret ovat aasialaisten kodinkoneiden tietokoneella käännetyissä käyttöohjeissa.

Virkakieli on keisarin uudet vaatteet, pettämätön keino peittää kansalaiselta se, että päättäjällä ei ole mitään asiaa. Se joka ei tajua, mitä kapulakieltään klonksuttava byrokraatti pamlaa, on tyhmä ja tietämätön.

Byrokraatti voi viljellä virkakieltään kaikessa rauhassa, koska mistään ei ilmaannu pikkulasta, joka huutaisi ”pääministeri jauhaa tyhjää” tai ”Kelan päätöspapereissa ei ole järkeä”. Lapsia ei nimittäin kiinnosta. Eikä kiinnosta nuoriakaan. Kohta ei luultavasti kiinnosta enää ketään.

Kapulakieli vieroittaa kansan päättäjistä harvinaisen tehokkaasti. Samalla se piilottaa päättäjästä riippuen tämän typeryyden tai fiksuuden. Lopputulos on, että joka kerta kun ministeri avaa suunsa, perussuomalaiset saavat äänen.

KUNNON virkakielen rakentaminen on monivaiheinen prosessi, johon kuuluu ensin puhujan persoonan ja sitten vielä puhujan viestin hämärtäminen. Passiivista sekä sivistys- ja laatusanoista on tässä rankassa työssä verraton hyöty.

Laatusanat ovat yhtä laadukkaita kuin sivistyssanat (muualla vierasperäiset sanat) ovat sivistäviä. Tällä hetkellä laatua edustavat Jyväskylän yliopiston laatusanaston mukaan ainakin seuraavat sanat: laadunvarmistusjärjestelmä, laatuindikaattori, jatkuva kehittäminen sekä EFQM, CAF, BSC, Benchmarking, ISO 9000, STAK ja TQM.
Saman laatusanaston mukaan esimerkiksi esteettömyys (eli saavutettavuus eli accessibiliteetti) on ”yleisimmin sanottuna sitä, että Web-sivut ja muut palvelut ovat kaikkien käytettävissä: erilaisten ihmisten käytettävissä, erilaisissa tilanteissa käytettävissä. Tällöin kiinnitetään huomiota siihen, että ihmisillä on erilaiset lähtökohdat ja edellytykset aistien, liikuntakyvyn, kielellisten valmiuksien sekä muiden fyysisten ja psyykkisten seikkojen suhteen.”

Mitäpä tuohon enää lisäämään.

LARI VESANDER

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 15/2008 (31.10.2008)

Ohjaaja pyytää anteeksi

”Tämä elokuva ei kerro saunasta juuri mitään, mutta toivottavasti jotain pahoista teoista, katumuksesta ja anteeksiannosta”, ohjaaja AJ Annila toteaa Sauna-elokuvan lehdistötilaisuudessa.

Ja oikeassahan ohjaaja onkin. Sauna-leffan sauna ei ole perinteinen järven rannalla nököttävä rentoutumispaikka vaan suon keskellä möllöttävä pimeä laatikko, jossa voi legendan mukaan pestä synnit pois.

Siksi emme puhukaan nyt löylyistä ja kiukaista, vaan synnistä ja anteeksiantamisesta.

”Minulla on sellainen suhde syntiin, että voin sentään puhua siitä kokemuksen rintaäänellä”, Annila sanoo ja jatkaa sitten anteeksiantoon.

”Uskon, että anteeksiannon voi saada vain niiltä ihmisiltä, joita vastaan on rikkonut. Vaikein asia maailmassa on kääntyä takaisin, katsoa heitä silmiin ja pyytää anteeksi. Jos heiltä ei saa anteeksi tai ei heitä ei enää ole, voi antaa anteeksi vain itselleen.”

SIINÄ mielessä saunominen ja anteeksipyytäminen liittyvät toisiinsa, että ne molemmat vaativat Annilan mielestä alastomuutta – toinen vertauskuvainnollisesti ja toinen konkreettisesti.

”Oikeaoppiminen anteeksipyyntö vaatii katumusta ja täydellistä heittäytymistä toisen armoille. Siinä pitää tiputtaa kaikki suojat pois ja katsoa silmiin. Anteeksipyytäminen on vaikeinta mitä olen tähän mennessä tehnyt.”

Vaikeaa se on myös siksi, että anteeksianto ei ole taattu. Kauneinkaan anteeksipyyntö ei tuota automaattisesti armahdusta, ja se on Annilan mukaan täysin hyväksyttävää.

”Missään nimessä ei ole pakko antaa anteeksi. Maailmassa on paljon tekoja, joita ei tarvitse antaa anteeksi. En halua lähteä erittelemään niitä tarkemmin. Anteeksiantaminen tai antamatta jättäminen on sen asia, jota vastaan on rikottu.”

HAASTATTELUN lopuksi Annilalle tarjotaan mahdollisuutta pyytää anteeksi uuden elokuvansa katsojilta. Hän tarttuu tilaisuuteen vastahakoisesti. Anteeksipyyntönsä pohjustukseksi Annila kertoo pienen tarinan.

”Kun eräs ystäväni tuli katsomasta ensimmäistä elokuvaani Jadesoturia, hän huomasi kolmen teinin juttelevan elokuvasta. Ensimmäinen heistä sanoi: ’olipa paska leffa.’ ’Niin, eihän siinä ollut edes yksiäkään tissejä’ jatkoi toinen. ’Niin, se olisi kyllä pelastanut koko elokuvan’, kolmas vahvisti. Kun kaverini kertoi tämän minulle, päätin että tuossa on viisauden siemen. Jos kerran tissit voivat pelastaa koko elokuvan, niin seuraavaan leffaani minun on sellaiset laitettava, vaikka sille ei olisi mitään perusteita.”

”Katsojilta en halua pyytää anteeksi mitään muuta kuin sitä, ettei tässäkään elokuvassa ole tissejä. Minä yksinkertaisesti unohdin laittaa ne sinne.”

LARI VESANDER

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 15/2008 (31.10.2008)

SIHTEERISTÖSSÄ: Huuda tyhjään lujempaa

”Edunvalvonta on saavutettujen etujen puolustamista ja uusien avausten tekemistä sekä toiminnan kehittämistä. Edunvalvontatyö itsessään on suurelle yleisölle näkymätöntä, mutta sen vaikutukset tuntuvat jokapäiväisessä elämässä.” Näin opastimme (kaikessa huvittavuudessaan) TYYn hallituksen entisen jäsenen Tuomas Vanhasen kanssa ainejärjestöjen opintoasioista vastaavia toimijoita alkuvuodesta 2007.

Esityksemme sisälsi 40 slaidia. Uskoimme yhdessä opiskelijoiden kanssa muuttavamme, jos ei koko maailmaa, niin ainakin Turun kaksi yhdistyvää yliopistoa mielemme mukaisiksi ja opiskelijaystävällisemmiksi opinahjoiksi.
Noista ajoista tuntuu olevan ikuisuus. Ja opiskelijapoliittisessa ympäristössä siitä ehkä onkin. Entä mitä on jäänyt käteen?

VATSAHAAVA. Olen istunut parhaimmillaan viidessä kokouksessa saman päivän aikana. Minulla on ollut työviikkoja, jolloin työpäivät kestävät aamusta iltaan, eikä ehdi kunnolla syömään. Työtäni onkin suurimmaksi osaksi työryhmissä toimiminen. Yleensä niissä istuvat samat yliopistohallinnon keskeiset miehet. Vaikuttamisen mahdollisuuksia siis riittää, jos vain osaa havaita ne.

KONKATIT ja verkostot. Hyvät henkilökohtaiset kontaktit ja suhteet ovat tämän työn kulmakivi. Toimintatapoihini ei välttämättä kuulu asioiden tekeminen vaikeimman kautta. Yliopiston toivottoman hitaiden ja kankeiden, eli virallisten vaikutuskanavien etsimisen sijaan kannattaa useimmiten ottaa puhelin käteen tai kiivetä Ryssänmäelle.

ROHKEUS. Tappion karvasta kalkkia on välillä tullut nieltyä, mutta sen kautta käteen on jäänyt osaamista, jota ei voi mistään muualta saada. Kokemalla, tekemällä ja yrittämällä oppii. Hallinnon tyhjyyteen voi huutaa niin lujaa kuin jaksaa, mutta mitään ei välttämättä tapahdu. Joskus voi myös olla järkevää rohkeasti heittää joku kirveistä kaivoon ja katsoa eteenpäin. Tämä voisi olla evästys, jonka nyt antaisin kaikille yliopistossa edunvalvontatyötä tekeville.

IHMISET. Työyhteisömme on mahtavin, mitä vain kuvitella saattaa. Olen saanut TYYn kautta parhaat ja varmasti eliniän kestävät ystävät.

MINNA AHOLA
Kirjoittaja on TYYn koulutuspoliittinen sihteeri, joka lähtee opintovapaalle vuodenvaihteessa.

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 15/2008 (31.10.2008)

Vaalit meni

Inter voitti, pokaali kävi jopa Proffan Kellarissa. Timo Soini voitti, perussuomalaisista tuli oikea puolue. Molemmat voitot ovat muutos entiseen. Veikkausliigan kärkikolmikko muodostui ensimitalisteista, ja kunnallisvaaleissa uudet söivät vanhaa, tässä tapauksessa keskustaa ja demareita.

Mikä sai keskustan ja demareiden äänestäjät uskomaan Soinia? Matin dystooppiset puutarhakaupungitko? Jutan epäuskottava hymy? Vai herättikö Soini nukkuvat äänestämään?

NÄHTÄVÄKSI jää, muuttuuko lopulta mikään. Tuskin ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Turun taloustilanne luo äärimmäisen tiukat raamit valtuuston toiminnalle. Uutta, upeaa ja hienoa ei ole tiedossa, kun rahat ovat jo valuneet kassan pohjalta.

Turun uusi valtuusto joutuu jatkamaan pohdintaa siitä, miten niukat varat on kohdennettava. Toivon, että uudet valtuutetut perussuomalaisista vasemmistoon miettivät sitä, mikä Turussa vielä on hyvää ja kannattaisiko tätä hyvää ylläpitää – kenties jopa uuden rakentamisen kustannuksella.

Aika näyttää. Neljän vuoden kuluttua kuulemme taas kunnallispoliitikoista, jotka jatkavat taistoaan turkulaisten puolesta – tai kuten Jari Tervo asian ilmaisi: ”Neljässä vuodessa nähdään onko kunnantalon eteen rakennettu uusi pyöräteline.” Sillä välin opiskellaan, tehdään töitä, valmistutaan, kasvatetaan lapsia ja kenties Inter on voittanut toisen mestaruuden. Eikä näistä asioista tarvinnut edes äänestää.

JANI SIPILÄ
tyl-paatoimittaja@utu.fi

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 15/2008 (31.10.2008)

Onnellinen kaupunkilainen ratkaisee ympäristöongelmat

Wikisuunnittelun onnellisuuden rakennuspalikoita.

Globaali kaupunkilaisuus on ympäristönäkökulmasta ajankohtainen aihe.  Jo nyt puolet maapallon väestöstä asuu kaupungeissa ja määrä kasvaa koko ajan. Kaupunkilaisen elämäntavan merkitys ympäristön tilaan on siis ratkaisevan suuri.  Kunnallisteknisten ratkaisujen lisäksi kaupunkikehityksen haasteena on kaikkia määritelmiä pakeneva onnellisuus.

”Positiivista kehitystä mitataan yleisesti talouskasvulla, vaikka ihmisten onnellisuus ei kasva BKT:n kasvun myötä”, toteaa Aleksi Neuvonen, ympäristöjärjestö Dodo ry:n entinen puheenjohtaja.

Siksi Dodo ry haluaa käyttää niin sanottua Happy Planet Indexiä kaupunkien vertailuun. HPI mittaa eri maiden asukkaiden onnellisuutta ja odotettavissa olevien elinvuosien määrää suhteessa heidän ekologiseen jalanjälkeensä.

”Esimerkiksi Suomessa ja Costa Ricassa eletään yhtä vanhoiksi yhtä onnellisina. Suomalaisen ekologinen jalanjälki on kuitenkin 7,1 hehtaaria ja costaricalaisen 2,1 hehtaaria”, sanoo Neuvonen.

”Nykyisen kaltaiseen tuhlailevaan onnellisuuden tavoitteluun meillä ei ihmiskuntana ole varaa.”

KAUPUNKIYMPÄRISTÖÄ suunnitellaan toistaiseksi enemmän arkkitehtien kuin kaupungin käyttäjien ehdoilla, mutta vaihtoehtojakin on. Kaupunkisuunnittelun demokratiavajetta voidaan korjata esimerkiksi wikisuunnittelulla.
”Ottamalla maallikkojen tietoa mukaan konkreettiseen suunnitteluun arkkitehtien rinnalle asukkaiden arvostukset ja tarpeet voitaisiin huomioida nykyistä paremmin”, sanoo arkkitehtiopiskelija ja wikisuunnittelun kehittäjä Peter Tattersall.

Tattersall ja Dodo ry:n kaupunkisuunnitteluryhmä on kokeillut wikisuunnittelua, jossa useat pienryhmät muokkaavat kaupunkipienoismalleja. Lopputuloksena syntyy malli paremmasta kaupungista, jonka arkkitehdit piirtävät puhtaaksi.

”Syntyneet suunnitelmat ovat olleet hämmentävän hienoja”, toteaa Tattersall.  ”Arkkitehdit yksin eivät voi tietää, millainen rakennettu ympäristö edistää asukkaiden onnellisuutta.”

HANNA RUSI

Megapolis 2023
Vanhalla Raatihuoneella
to 6.11. klo 18-21.
Lisätietoa www.megapolis2023.org.

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 15/2008 (31.10.2008)