TYYn hallitus valittu vuodelle 2010

TYYn hallituksen uusi puheenjohtaja Elias Laitinen.

Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valitsi
kokouksessaan 9. joulukuuta 2009 TYYlle hallituksen vuodeksi 2010.

Hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2010 valittiin valtiotieteiden yo Elias Laitinen, 24, Vihreän vasemmiston edustajistoryhmästä. Hallituksen muiksi jäseniksi äänestyksen jälkeen valittiin yleisen historian opiskelija Rauli Elenius (Vihreä lista), 22 vuotta, valtio-oppia opiskeleva Lauri Lahoniitty (Soihdunkantajat), 24 vuotta, luokanopettajaksi opiskeleva Hannele Karilainen (Eduxi), 24 vuotta, oikeustieteitä opiskeleva Joel Uusi-Oukari (Lex), 23 vuotta, kansainvälistä liiketoimintaa opiskeleva Ilkka Marja-aho (TuKY), 25 vuotta ja matematiikan opiskelija Jarmo Kallunki (Hybridiaani), 26 vuotta.

Laitisella on takanaan usean vuoden opiskelijajärjestötausta sekä neljä vuotta valtiotieteen opintoja. Harrastuksistaan Laitinen nostaa esille järjestötoiminnan lisäksi kirjoittamisen sekä pöytälaatikkoon että julkaistavaksi, ja jalkapallon erotuomaroinnin, jonka voi katsoa auttavan erityisesti puheenjohtajantoimessa.

”Erotuomarillakin pitää olla johtajuutta oikeissa kohdissa. Erotuomarikin joutuu aistimaan ilmapiiriä ja tarkkailemaan tilannetta”, Laitinen pohtii.

”Se on antanut varmuutta esiintymiselleni.”

Yksin puheenjohtajasta ei riipu ensi vuoden onnistuminen.

”Puheenjohtaja ei voi tehdä paljon muuta, kuin tehdä mahdollisimman hyväksi koko hallituksen työskentely. Tulos riippuu koko porukasta”, Laitinen painottaa.

Hallituskokoonpanoon Laitinen on tyytyväinen, vaikka harmitteleekin sukupuolijakauman miespainoisuutta.

”Hallituksessa on vahva poliittisesti sitoutumattomien edustus, mikä kuuluukin olla edustajiston voimasuhteita ajatellen. On lisäksi hyvä että saatiin TuKY:n edustaja hallitukseen, on hyvä että löytyy asiantuntemusta myös TuKY:n alayhdistystoiminnasta”, hän toteaa.

TuKY:n liittyvätkin Laitisen mielestä keskeisimmät ylioppilaskunnan haasteet.

”Suurin ensivuoden juttu on ylioppilaskuntien yhdistymisen loppuunsaattaminen”, Laitinen kommentoi.

”Ylioppilaskuntien yhteensulautuminen on ollut tähän mennessä sujunut hyvin, joten sen suhteen työtä ei ole enää hirveästi jäljellä.” Laitinen korostaa että TYYn uudet alayhdistykset ja jäsenet tulee saada mukaan TYYn toimintaan ja kokemaan ylioppilaskunta omakseen. Onnistunut viestintä tulee olemaan ensi vuonna Laitisen mielestä ensiarvoisen tärkeää.

”Näen viestinnän asiana joka on keskeinen edunvalvontatyössä, mutta tärkeä myös omille jäsenille tiedonvälityskanavana siitä mitä TYYssä tehdään ja keinona perustella sitä, miksi ylioppilaskunta on ylipäätään olemassa”, hän korostaa.

”Opiskelijoiden tulee kokea että heitä varten täällä töitä tehdään.”

Keskeisessä asemassa tulee olemaan myös uuden yliopiston käytäntöihin vaikuttaminen nyt kun ne ovat uuden johtosäännön ja hallintorakenteen myötä vasta muotoutumassa.

Teksti ja kuva: Heikki Isotalo

Me rakastamme luusereita

Miksi epätäydellisyys viehättää suomalaisia?

”Perrrkele!!!”
Suomalainen sankari uhoaa katkennut veitsi kädessä ja huutaa niin että metsä raikaa.
Kullervon kirous on maalauksena eräänlainen suomalaisen sankaruuden manifesti. Katkerassa itkussa on jotain, johon voimme samastua myös nykypäivänä.
Finlandiapalkittu kirjailija Johanna Sinisalo ei pidä suomalaisia lähtökohtaisesti vahingoniloisena tai kateellisena kansana, mutta myöntää, että haavoittuvaiset sankarit kiinnostavat erityisen paljon.
”Ihminen on hierarkkinen laumaeläin, joka tarkkailee paikkaansa ryhmässä. Laumaeläimen osaamme kuuluu se, että saamme tyydytystä tiedosta, että joku on meitä alempana nokkimisjärjestyksessä. Ja eniten tyydytystä saamme siitä, jos näemme jonkun putoavan yläpuoleltamme alapuolellemme”, Sinisalo pohjustaa.
”Tästä esimerkillinen tapaus on Matti Nykänen. Ennen maailman paras mäkihyppääjä laulaa nyt rallejaan humalassa. Silti me tykkäämme hänestä”, Sinisalo pohtii.

Teoksessaan Sankarit Sinisalo sijoittaa Kalevalan hahmot osaksi nykytodellisuutta ja -ilmiöitä. Hän kuvailee prosessia suhteellisen väkivallattomaksi. Paljoa ei tarvinnut muokata Lönnrotin Kalevalan henkilöiden luonteita.
”Hahmoista oli löydettävissä niin paljon universaaleja piirteitä. He ovat toimittamassa omia asioitaan ja edustamassa jotain. Se oli helposti mukautettavissa meidän aikaamme. Mitä muuta esimerkiksi jääkiekkoselostus on kuin jatkuvaa loitsimista?”
Mikäli kaikki asiat ovat lähes sellaisinaan muunnettavissa nykyaikaan, olemmeko muuttuneet itse ollenkaan? Onko sankarikäsityksemme sama kuin sata vuotta sitten?
Yhteiskunta ympärillämme on muuttunut Kalevalan ilmestymisen jälkeen maatalousyhteiskunnasta teknologiavetoiseksi. Kaiken järjen mukaan myös sankaruudessa olisi nähtävissä jonkinlaista murrosta.
”Ennen suomalaiseen sankaruuteen kuului tietynlainen vaatimattomuus. Omilla saavutuksillaan ei tullut retostella, vaan annettiin tekojen puhua puolestaan. Nyt ollaan tultu suurten sponsorisopimusten aikaan, jolloin julkisuudella ansaitaan. Se vaikuttaa siihen, että itsensä markkinoiminen on tullut hyväksytymmäksi.”
Hän näkee, että tämäntyyppinen sankaruus suosii kauneutta ja niitä, jotka osaavat jutella mukavia median edustajille.
”Jos sulla on edessäsi kaksi yhtä hyvää naispikajuoksijaa, on sponsorina kannattavampaa valita heistä kauniimpi ja edustavampi.”

Suomalaiset rakastavat myös tuhkimotarinoita. Ne palvelevat jokamiehen fantasiaa siitä, että yksilön tahto voi viedä hänet pitkälle. Näitä tarinoita rakennetaan ja ylläpidetään mediassa. Oli sitten kyseessä kykyjenetsintäkilpailu tai vanha kertoma siitä, kuinka Urho Kekkosen syntymäkodin savupiiput retusoitiin pois valokuvasta jälkikäteen. Haluttiin antaa kuva köyhästä savutorpan pojasta, josta tuli Kansakunnan Isä.
Nykyisin tosin vastaavanlaisia suuria sankareita ei pääse samalla tavalla syntymään. Ennen mediasisältöä kulutettiin sen mukaan, mitä sieltä sattui tulemaan. Nykyinen medioiden volyymi ja interaktiivisuus sallii meidän kuluttaa juuri sellaisia sankareita kuin itse haluamme.
Kun Johanna Sinisalo oli lapsi, hän olisi kyennyt nimeämään kolmisenkymmentä suomalaista sankaria vanhempiensa kanssa. Lapsen ja vanhempien listat olisivat olleet tuolloin aika yksimieliset.
”Nykyään meillä on taitamista hyvin erityisillä aloilla, joissa osaaminen erikoistuu jatkuvasti. Jo pelkästään taidemuotoja on niin paljon erilaisia, ettei niistä kaikista voi edes olla selvillä!”
Puhuttaessa sankareista tulee usein korvattua sana julkkiksella. Miten julkisuuden henkilöys ja sankaruus tulee muuttumaan tulevaisuudessa?
”Tulevaisuudessa verkostoitumisella, eli jonkun toisen, kuten seurustelukumppanin tai yhteisön jäsenen, kautta julkisuuteen tulemisella on varmasti yhä keskeisempi asema.”
”Jo nyt nähdäkseni juorulehtien kanssa solmitaan julkkisavioliittoja, ja myydään lehdelle tosielämän saippuasarjaa tietyn ajan”, itsekin tv-sarjoja käsikirjoittanut Sinisalo skenarioi.

Teksti: Heini Kilpamäki
Kuvitus: Elli Vuorinen

Opiskelijatoiminnan hullu vuosi

Uusi yliopistolaki. Uudesta laista seuraavat paikalliset sovellukset uusine hallintomalleineen ja henkilövalintoineen. Kahden yliopiston yhdistyminen. Kahden ylioppilaskunnan yhdistyminen. Opintotuen uudistus. Uusi poliittinen linjapaperi sekä omalle ylioppilaskunnallemme että Suomen ylioppilaskuntien liitolle. Vuosi 2009 oli opiskelijatoiminnan hullu vuosi.

Yliopistolaki
Alkuperäinen yliopistolakiehdotus sekä sen valmisteluprosessi kirvoittivat opiskelijoista virallisen kritiikin lisäksi myös spontaanin opiskeljaliikkeen, joka piti hautajaisia vapaalle tieteelle ja yliopistodemokratialle. Yhteisvoimin saatiin paikkailtua joitan lain pahimpia puutteita. Pykälien viilaamista suurempi arvo oli kuitenkin keskustelulla, jota kevään aikana käytiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Johtosääntö
Parhaiden lainvalmisteluperiaatteiden mukaisesti tietoja uutta lakia soveltavasta uudesta Turun yliopiston johtosäännöstä sai välillä kiskoa rehtorinvirastosta ulos hohtimilla. Kun yhden henkilön laajapohjaisesti valmistelema johtosääntö pölähti lausuntokierrokselle, oli tarvetta jälleen yksille hautajaisille sekä massiviselle puhelin- ja sähköpostikampanjalle. Lopputuloksena saatiin laitosneuvostot, jotka eivät päätä mistään. Päätöksiä tekevät tulevaisuudessa Turun yliopistolla johtajayksilöt.

Ylioppilaskuntien yhdistyminen
Eteni Turussa käsittämättömän sopuisasti. Ei uusittuja edustajistovaaleja, ei oikeusjuttuja. Hautajaisia tosin saadaan viettää taas kerran, kun Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta lakkaa vuodenvaihteessa olemasta. Onneksi ensi keväänä päästään juhlimaan myös syntymää, kun muistetaan ensi kertaa ylioppilaskuntien yhdistymisen vuosipäivää.

Opintotuen uudistus
Opintotukea käänneltiin ja väänneltiin kevään aikana, mutta lopulta TYYn hallituksen puheenjohtajakin joutui vappupuheessaan toteamaan, että seteli on sama seteli, vaikka sen välillä leikkaisi palasiksi ja liimaisi palaset taas yhteen. Kun vihdoin syksyllä saimme lukea lehdistä ensimmäiset uutiset välillä maan alle painuneen opintotukityöryhmän työstä, joku ehti jo alkaa puhaamaan – arvasitte oikein – tasapuolisen opintotukijärjestelmän hautajaisia. Työryhmän lopullinen raportti näyttikin sitten jo huomattavasti paremmalta. Lieneekö johtunut siitä, että erään työryhmässä istuneen virkamiehen mukaan hän ei ole koskaan 25 vuoden työryhmissä istumisen aikana ollut ainoassakaan työryhmässä, jota yksi osapuoli olisi tanssittanut niin kuin SYL tanssitti tätä.

Poliittisia linjoja papereille
TYYn ja SYL:n linjapapereita sorvattiin vuorotellen ja limittäin, välillä saman työpäivän aikana. Lopputuloksena SYL hyväksyi liittokokouksessaan linjapaperiinsa osin sanasta sanaan samoja muotoiluja kuin TYY edustajistonsa välityksellä omaansa liittokokousta seuranneella viikolla.

Vuoden aikana olen saanut huomata, että ylioppilaskunta ja opiskelijat ovat olleet vähintään yhden askelen muita edellä. Lupaa hyvää, jos jatkamme samaan tahtiin myös valmistuttuamme. Olkaa ylpeitä itsestänne, isänmaan toivot.

Elias Laitinen,
kirjoittaja on TYYn hallituksen ympäristö- ja kopovastaava ja vuoden 2010 hallituksen puheenjohtaja.

Linjapaperi pakettiin

Marraskuun kokouksessaan edustajisto hyväksyi uuden poliittisen linjapaperin ja ensi vuoden toimintasuunnitelman.

Linjapaperin kenties kuumin peruna oli niin sanottu. nollaseiskalinjaus eli tavoite ohjata 0,7 prosenttia TYYn budjetista kehitysyhteistyöhön. Toisin kuin edellisessä Tylkkärissä uutisoitiin, marraskuun edustajistokokous päätyi palauttamaan kirjauksen linjapaperiin, jonka luonnoksesta se oli poistettu lokakuun käsittelyssä.
Mitään varsinaisia uusia argumentteja 0,7 prosentin puolesta tai sitä vastaan ei kokouksessa kuultu. Kirjausta vastustanut TuKYn edaattori Antti Jokela totesi, että automaatiojäsenyyden kautta kerättyjen varojen jakamisessa täytyisi olla tarkkana. Jokelan mukaan kehitysyhteistyöhön käytetyt varat pitäisi kerätä ennemminkin vapaaehtoismaksujen kautta. TYY Terveeksi-ryhmän Sara Valanto piti signaalivaikutusta epätodennäköisenä, ja luonnehti linjapaperin kirjausta melkoiseksi toiveiden tynnyriksi.
Kirjausta puolustanut demariopiskelijoiden Ari-Matti Näätänen huomioi, että kyseessä on jäsentä kohden hyvin pieni summa, alle euron. Näätänen piti ylioppilaskunnan signaalivaikuttamista 0,7-kampanjan kannalta tärkeänä toimintana, johon HYYssä ollaan jo herätty. Vihreän listan Konsta Weberin mukaan pienellä rahalla, jonka TYY käyttää kehitysyhteistyöhön kuitenkin vaatetetaan, ruokitaan ja koulutetaan köyhiä.
Äänestyksessä nollaseiskakirjaus lisättiin linjapaperiin tuloksella 23 – 16. Yksimielisesti linjausta tukivat poliittiset ryhmät kokoomusopiskelijoita lukuunottamatta ja esityksen tehnyt Eduxi. Vastustavien ryhmien linjat eivät olleet täysin yhtenäiset, mutta eniten vastaan äänestäneitä edaattoreita oli ryhmissä TYY terveeksi, ryhmä Lex ja TuKY.

Marraskuun kokouksessa edustajisto asetti myös kirjaston kehittämiseen työryhmän, jonka puheenjohtajaksi nousi Vihreän vasemmiston edaattori Laura Tättilä. TYY Terveeksi esitti työryhmälle tavoitteeksi määritellä myös kirjaston tarpeellisuus ja asettaa näin tiukemmat raamit sen toiminnalle. Vihreän listan Topi Artukka ei tätä kannattanut, vaan piti edustajiston aikaisemmissa kokouksissa antamaa signaalia säilyttämisen puolesta selkeänä. TYY Terveeksi-ryhmän esitys ei mennyt läpi äänestyksessä.

Edustajiston syksy huipentuu joulukuun kokouksessa, jossa yhdistyneelle ylioppilaskunnalle valitaan sen ensimmäinen hallitus. Lehti meni painoon muutamaa tuntia ennen joulukuun kokousta.
Lue hallitusvalinnasta osoitteessa www.tylkkari.fi.

Teksti: Jari Pitkä

Lexiltä oikeusapua

Lex tarjoaa TYYn jäsenille oikeusapua vuodenvaihteesta lähtien.

Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa opiskelevien ainejärjestö Lex ry järjestää vuodenvaihteen jälkeen oikeusapuneuvontaa Turun yliopiston ylioppilaskunnan kautta ylioppilaskunnan jäsenistölle. Palvelu ei tule korvaamaan jo olemassa olevaa TYYn lakimiesten tarjoamaa oikeusapua, vaan tulee sen rinnalle.

Mallin toiminnalle Lex sai Helsingin kollegajärjestöltään Pykälä ry:ltä, josta idea sovellettiin pienemmässä mittakaavassa Turkuun.
”Ajattelimme että miksei idea voisi toimia täälläkin”, Lexin oikeusapuneuvontaa antavan työryhmän puheenjohtaja Vesa Puisto toteaa.
Palvelusta on tarkoitus hyötyä kaikkien osapuolien.
”Tavoitteena on parantaa oikeusavun saatavuutta TYYn jäsenille, kun samalla lexiläiset saavat arvokasta työkokemusta”, Puisto korostaa.

Lexin oikeusapua antavan jäsenet ovat kaikki maisterinvaiheeseen edenneitä ja kokeneita oikeustieteen opiskelijoita. Työryhmä tulee tarjoamaan vain neuvontaa, ei varsinaisia oikeudellisia palveluita. Veroneuvontaa ei työryhmä anna, eikä puutu rikosasioihin. Neuvojen paikkansapitävyydestä pyrkii vastaamaan työryhmä kokonaisuudessaan.
”Keskustelemme neuvot läpi toimikunnan sisällä. Jos toiminta ottaa tuulta alleen, saatamme perustaa erillisen valvontaelimen”, kertoo Puisto, joka työryhmän puheenjohtajana ei osallistu itse oikeusavun antamiseen.
”Jos varmaa neuvoa ei pystytä antamaan, voimme ohjata TYYn neuvontalakimiehien puoleen.”
Jos lakineuvo menee kuitenkin pieleen, ja apua pyytäneelle aiheutuu rahallisia menetyksiä, on Lex ottamassa varmuuden vuoksi toimikunnalle vakuutuksen korvauksia varten.

Teksti: Heikki Isotalo
Kuva: Kai Jokela

Päivystysaika Lex ry:n oikeusavulla on keskiviikkoisin klo 18-20, ja paikkana sosiaalipoliittisen sihteerin huone TYYn toimistolla. Toiminta alkaa viikolla kaksi. Apua voi pyytää myös sähköpostitse, mutta on enemmän kuin suotavaa tulla suoraan päivystysaikaan oikeusapua tarjoavien oikeustieteen oppilaiden puheille.

Apua gradunteossa kärsiville

Pro gradu voi jäädä roikkumaan vuosikausiksi ilman tarvittavaa apua ja vertaistukea.

Suomesta löytyy noin 15 000 gradua vaille valmistunutta henkilöä, mutta panostusta päättäjien taholta ei heidän valmistumiselleen juuri heru. Tyypillisimpiä syitä gradunteon viivästymiselle ovat työ ja perhe. Jyväskylän Chydenius-instituutissa toiminut Maisterihautomo on auttanut valtakunnan laajuisesti ”gradua vailla olevia maistereita” jo vuodesta 1997, mutta nyt toiminta näyttää loppuvan rahoituksen puutteesta johtuen.
Maisterihautomon toiminta kaatuu julkisista rahahanoista kiinni pitävien näkemykseen siitä, että gradunohjaus on yliopistojen oma tehtävä, joten ulkoiselle gradunohjaukselle ei ole tarvetta. Edellä mainittu olisi totta, mikäli kaikissa yliopistoissa kyettäisiin antamaan riittävän kattavaa apua ja ohjeistusta, mutta toistaiseksi näin ei ole ollut. Maisterihautomolla riitti sen toiminnan ajan runsaasti asiakkaita ja se ehti hautoa valmiiksi yli 700 maisteria pelkästään yhden graduohjaajan voimin. Maisterihautomossa oli 52 Turun yliopiston opiskelijaa keväällä 2009.

Itsekin Maisterihautomosta apua saanut kasvatustieteen maisteri Niina Tapanainen pitää hautomon kohtaloa valitettavana.
”On järkyttävää että Maisterihautomo poistuu. Maisterihautomo on lähettänyt kirjeen kaikkien yliopistojen rehtoreille, myös Keijo Virtaselle, jossa kerrotaan, että Maisterihautomon toiminta lakkaa. Ainoastaan Tampereen ja Jyväskylän yliopistot ovat antamassa sen verran rahaa, että heinäkuun loppuun asti Maisterihautomo pystyy ohjaamaan heidän opiskelijoidensa graduja”, Tapanainen kertoo.
Keväällä edunvalvontavaliokunnassa varapuheenjohtajana toimiessaan Tapanainen oli pistämässä pystyyn Turun yliopistoon samanhenkistä toimintaa. Syntyi opintopsykologin johtama gradunohjausryhmä. Syksyn ajan seitsemän gradunteossa vaikeuksissa olevaa sai vertaistukea graduntekoon. Ryhmässä ei puututtu itse gradujen sisältöön, sillä tarkoitus ei ollut kilpailla oppiaineiden oman gradunohjauksen ja graduseminaarien kanssa.
Ryhmää ohjannut opintopsykologi Satu Salmi pitää gradua vaille olevien maistereiden opintojen päättämistä tärkeänä tehtävänä.
”Asia on inhimillisesti iso ja taloudellisesti merkittävä näille ihmisille sekä taloudellisesti myös yliopistolle. Tähän pitäisi ilman muuta kiinnittää huomiota”, Salmi korostaa.
”On kaikkien intressien mukaista että ihmiset valmistuvat.”

Apukeinot gradunteossa viivästyneille vaihtelevat tiedekunnissa, oppiaineissa aina gradunohjaajien tasolle asti. Myös täydennyskoulutuskeskuksella on oma työttömille graduntekijöille kohdennettu palvelu. Salmen mukaan paikallaan olisikin resurssien kohdentaminen.
”Nyt syntyvä uusi yliopisto mahdollistaa voimavarojen yhdistämisen”, Salmi pohtii.
”Aikaisemminkin olisi voinut antaa enemmän huomiota gradunohjaukselle. Hyvä että asia nousee nyt uudistusten myötä tapetille”, Salmi toteaa.
Salmen syksyllä ohjaamalle gradunohjausryhmälle on toivottu jatkoa myös keväällä, mutta suunnitelmat ovat vielä toistaiseksi avoimet.
Myös Tapanainen toivoo, että nyt kun uutta yliopistohallintoa ollaan luomassa, opiskelijat olisivat mukana varmistamassa, että uusi yliopiston hallinto pitää sisällään osana palvelukokonaisuutta entistä parempaa tukea myös opintojen loppusuoralla oleville.

Teksti: Heikki Isotalo
Kuva: Kai Jokela

Elämää antamassa

Toimittaja kävi luovuttamassa spermaa TYKSin hedelmällisyysklinikalla. Kahdenkymmenen vuoden päästä hänen ovikellonsa saattaa soida.

Hyvästä, kotimaisesta spermasta on edelleenkin pula.” ”Laita hyvä kiertämään – tee talletus spermapankkiin, talletuskorkona elämänmittainen hyvä mieli.”
Spermanluovutusmainos TYYn kalenterin takasivulla on pysäyttävää luettavaa nuorelle miehelle. Spermanluovutus tuntuu äkkiseltään vähän oudolta ja pelottavalta ajatukselta. Lapsensaanti ei ole useimmalla rasavillillä millään muotoa mielessä. Ennemminkin siihen suhtautuu apokalyptisenä kauhuskenaariona.
Toisille lapsettomuus aiheuttaa vakavia mielenterveysongelmia, itsetunnon romuttumista ja tarkoituksettomuuden tunnetta. Hedelmättömät parit ja yksinäisyydestä kärsivät odottavat lasta kuin kuuta nousevaa. Monet joutuvat kuulemaan, ettei heidän sukusoluillaan yksinkertaisesti voi saada lasta.
Noin 90 prosenttia keinohedelmöityksistä toteutetaan parin omilla sukusoluilla. Kymmenellä prosentilla sekään ei onnistu, jolloin turvaudutaan lahjoitettuun spermaan.
Mutta miksi miehet eivät luovuta spermaa hedelmällisyyshoitoihin? Onko oma geenistö niin rakas, että sitä halutaan varjella tuntemattomalta? Vai pelottaako ajatus siitä, että jossain elää, nukkuu ja tuhisee omista siittiöistä kasvanut lapsi?
Oma vaikutuksensa luovutetun sperman vähyyteen voi olla myös sillä, että uuden lakimuutoksen myötä keinohedelmöitetyllä lapsella on 18-vuotiaana oikeus tietää biologiset vanhempansa. Ajatus voi monista tuntua pelottavalta.
Toisaalta sen voisi nähdä myös mielenkiintoisena mahdollisuutena. Jos omista geeneistä siinnyt lapsi kasvatetaan täysin erilaisissa olosuhteissa itsestä irrallaan, mikä lapsessa on lopulta minua?
Vastuuntuntoinen Tylkkäri päätti voittaa epäilyksensä, lähteä hedelmällisyysklinikalle ja käydä luovuttamassa spermaa. Toimittaja Konsta Weber luovutti siittiöt koko toimituksen puolesta ja kuvaili tuntemuksiaan. Jantso Jokelin lähti seuraamaan, miten spermaa luovutetaan.

Ennen näytteenantoa on oltava ejakuloimatta kolme päivää”, valistaa TYKSin biologi Harri Mankonen.
Perusteena on tietenkin se, että spermaa ja erityisesti siittiöitä halutaan mahdollisimman paljon. Näytteenanto sovitaan seuraavan viikon maanantaiksi. Edessä on siis erittäin vaikea viikonloppu.
Ensin otetaan kuitenkin verikoe, josta testataan tärkeimmät veressä näkyvät taudit: HIV, hepatiitit ja kuppa. Jos näyte on kunnossa, luovutetaan koe-erä spermaa, jonka stamina testataan pakastamalla ja sulattamalla.

Istuudun sängylle, jossa tavallisesti tehdään alkionsiirtoja. Minulta otetaan verta näyteputkiin.
Ei tunnu missään.

TYKSin hedelmöitysklinikan näytteenantohuone on melko koruton koppi, johon mahtuu juuri ja juuri nojatuoli, lavuaari sekä pieni pöytä. Pöydän lokerikossa on perinteisiä käsityölehtiä: Jallua, Hustleria ja Erotiikan Maailmaa. Internet-sukupolven kasvatille masturbaatio tällaisissa olosuhteissa tuntuu vieraalta. Muistaako nykynuori edes, miten lehteä pidetään?
”Olen kyllä juuri hommaamassa tänne DVD-laitteiston. Tämä Azerbaidžan-meininki saa loppua”, Mankonen maanittelee.

Toimenpide on kivuton ja nopeahko. Purkkiin tulee juuri niin paljon materiaalia kuin saatoin odottaa. Vien tyytyväisenä tuloksen Mankoselle. Tunnin kuluttua puhelin soi. Mankonen soittaa kertoakseen, että siittiöt ovat liikkuvia ja niitä vaikuttaisi olevan riittävästi.
Sperma on kunnossa, eikä verinäytteestäkään löytynyt HIV:tä, kuppaa tai hepatiitteja. Helpotus on suuri. Lisääntyminen on turvattua. Ehkäisyä on siis käytetty aiheellisesti kaikki nämä vuodet.

Näytteestä näkee usein paljaalla silmällä, onko siellä väkeä”, Mankonen kertoo.
”Puuromainen ja sakea koostumus kertoo runsaasta siittiömäärästä. Jos sperma näyttää enemmän vedeltä, johon on tiputettu pari tippaa maitoa, ei siellä ituja juuri ole.”
Sata miljoonaa siittiötä millilitrassa on hyvä luku. Sperma pakastetaan ja sulatetaan, jolloin siemennesteen soveltuvuus luovutettavaksi paljastuu. Jos sulatuksen jälkeen millilitrassa on 30 miljoonaa siittiötä, joista yli 50 prosenttia liikkuvia, näyte on erinomainen.
Siittiöille on neljä luokitusta. A-luokan siittiö liikkuu eteenpäin ja suoraan, B suhaa vähän vinoon, C liikkuu vaivaisesti ja D ei lainkaan. Laboratorion monitorissa rällää aktiivinen parvi. Yksi kulkee takaperin, vain muutama ei liiku lainkaan. Tämän näytteen antajalla ei pitäisi olla ongelmia hedelmällisyyden kanssa.
Sulatuksen jälkeen siittiöt pestään. Mitään spermapesukonetta tähän ei kuitenkaan käytetä. Siemenneste puhdistetaan spermalingolla eli sentrifugilla. Siittiöt lingotaan koeputken pohjaan, josta liikkuvat yksilöt ponnistavat elatusaineeseen. Elatusaine on suolaliuosta, jossa on mukana ravinteita ja antibioottia.
Liikkumattomat siittiöt jäävät putken pohjaan, ja elatusneste siittiöineen otetaan talteen. Pesu puhdistaa sperman epäpuhtauksista, jotka voisivat olla haitaksi hedelmöittämisessä.
Sperman siittiötiheys ja pakkasenkestävyys eivät ole itsestäänselvyyksiä. Suomalaisten sperma on kansainvälisessä vertailussa vielä hyvää, mutta laatu on heikkenemässä. Vain noin puolet luovutetusta spermasta hyväksytään. Pienet puutteet varsinkin nuorella luovuttajalla eivät yleensä haittaa. Heikkolaatuisessa spermassa onkin usein monta asiaa pielessä.
”Siittiömäärä on vähäinen tai liikkumattomia on paljon, spermassa on paljon vasta-aineita, huono ph-arvo tai viskositeetti”, Mankonen luettelee.

Erikoislääkäri Antti Perheentuvalla on Konstalle hyviä uutisia. Hänen spermansa on ensiluokkaista. Siittiöitä on elossa runsaasti vielä pakastuksen ja pesun jälkeen.
Perheentupa haastattelee luovuttajan perinpohjaisesti. Haastattelussa kartoitetaan muun muassa perinnöllisiä sairauksia ja altistuksia kemikaaleille sekä syitä halukkuuteen lähteä luovuttajaksi.
Samalla täytetään lomake, jolla luovuttaja myöntää sairaalalle oikeuden käyttää spermaa hedelmöityshoitoihin.

Lomakkeessa kysytään, minkä vuoksi haluan luovuttaa spermaa. Auttamisen halusta. Tunnen ihmisiä, jotka eivät voi omilla sukusoluilla saada lapsia. Sosiologis-psykologisena kokeena. Oman sukuni biologisen jatkuvuuden turvaamisen vuoksi. Koska pystyn.

Perheentupa rastittaa kohdan ”Hyväksytään luovuttajaksi”. Tästä eteenpäin tulen käymään näytteenantokopissa 6–8 kertaa. Varsinainen luovuttaminen voi alkaa.

Minusta tulee isä. Jopa noin kymmenen lapsen isä. Tuijotanko vuoden päästä jokaista turkulaista vastasyntynyttä kadulla? Tuolla on minun nenäni! Tuolla on minun silmäni! Tuo itki, kuten minäkin olisin tuolloin huutanut!

Sperma säilötään karanteenitankkiin, jossa sitä säilytetään puoli vuotta. Tämän jälkeen Konstan veri testataan uudelleen, sillä ensimmäisessä verikokeessa eivät kaikki taudit välttämättä ole näkyneet.
Jos näyte vielä senkin jälkeen on puhdas, siittiöitä aletaan käyttää hedelmöityshoidoissa. Niitä voidaan lisätä maljalle, jossa ne hedelmöittävät munasolut tai ne voidaan pyydystää laboratorion mikroskooppiseen neulaan ja pumpata munasolujen sisään. Niin tai näin, hänen siittiöillään aletaan siis tehdä lapsia.
Munasolut laitetaan inkubaattoreihin, jotka toimivat kohdun tavoin. Hedelmöittynyt munasolu alkaa jakaantua noin vuorokauden kuluttua. Noin 40 tunnin kuluttua se on jo nelisoluinen, jolloin se siirretään tulevan äidin kohtuun tai vaihtoehtoisesti alkiotankkiin odottamaan vuoroaan.
Kyllä, alkioita pakastetaan. Jos syntyneelle lapselle halutaan sisarus, voidaan parin vuoden päästä sellainen ottaa pakkasesta ja siirtää äidin kohtuun. Sisaruksilla voi siis olla useita vuosia ikäeroa, vaikka heidät olisi hedelmöitetty samana päivänä.
Konsta kävelee klinikalta onnellisena miehenä. Mitä ajatuksia voikaan liikkua sankarimme päässä kaiken tämän jälkeen?

Entä jos lapsi onkin mulkku? Eihän minulla ole mitään velvollisuuksia. Paitsi jos olisin rastittanut kohdan ”minut voidaan vahvistaa tällaisen hoidon tuloksena syntyneen lapsen isäksi.” Onneksi en niin tehnyt. Lapsihan saattaa pelata sählyä tai tehdä jotain muuta arveluttavaa. Mitä jos se on idiootti, eikä hae yliopistoon, vaan menee ammattikouluun. Minun geenini! Hukkaan heitetyt!

Ehkä voin vain nautiskella siitä, että on jonkun muun tehtävä pilata tämä lapsi ja kasvattaa siitä ihminen, joka kyseenalaistaa vanhempansa kaikessa. Varmaankin siihen työhön käy myös joku muu kuin minä.

Kahdenkymmenen vuoden päästä ovikelloni soi ja katson ovikamerasta omia kasvojani sellaisina kuin niiden muistan parikymmentä vuotta sitten olleen. On niissä jonkun muunkin piirteitä. Jonkun, jonka olen osaltani tehnyt hyvin onnelliseksi. Jonkun, jolla on hedelmöityshoidon avulla ollut mahdollisuus omaan lapseen.

Tekstit: Jantso Jokelin & Konsta Weber
Kuva: Kai Jokela

Lähiömausteista ranskalaisromantiikkaa

Pariisilaisyliopistot Saint-Denis ja Paris-Nord ratsastavat punaisella perinnöllä.

Ensi nuuhkaisulla ei miljöötä yliopistoksi uskoisi. Pistävä haju nenässä sekä silmien edessä aukeava näkymä ränsistyneistä betonielementtilaatikoista tuovat ennemmin mieleen hylätyn teollisuusalueen. Portilla riippuva kyltti osoittaa kuitenkin epäilevän saapuneen oikeaan paikkaan, Université de Paris 13:n pääkampukselle.
”Is this pot that smells here?” miettii tanskalainen opiskelija puolestaan Vincennes-Saint-Denisin sisäänkäynnillä.
Käytävillä soi hiphop ja pulut lentävät sisällä rakennuksissa. Pariisin pohjoispuolella sijaitsevien Saint-Denisin ja Paris-Nordin yliopistojen lähiörosoisuus ja rumuus voivat olla sokki monelle vaihto-opiskelijalle, jos odotukset ovat ehtineet täyttyä rankalaisromantiikasta.
Anarkistiselle ulkomuodolle löytyy selitys kuohuvan 1960-luvun tapahtumista. Pariisin kevään -68 opiskelijamellakoiden tuloksena Sorbonne jakautui 13:ksi itsenäiseksi yliopistoksi. Sorbonnen liepeiltä latinalaiskorttelista kantautuneet opiskelijoiden tyytymättömyyden äänet valtasivat tilansa erityisesti Paris 8:sta, silloisesta Vincennesta. Tänä vuonna yliopisto juhlii näyttävästi neljänkymmnen vuoden taivaltaan.

Yliopisto on kuulu ennen kaikkea radikaalista opettajakunnastaan. Aikansa filosofit, kuten Gilles Deleuze, Michel Foucault ja Karl Popper vaikuttivat vahvasti yliopistossa sen perustamisvaiheessa. Filosofian oppiaineessa tohtoriopiskelijoista vastaava opettaja, itsekin Vincennessa opiskellut Stéphane Douailler muistaa 1960-luvun lopun murroksen.
”Täällä käytiin aikansa kiinnostavinta filosofista keskustelua. Yliopistosta tuli kokeilu, joka oli avoin kaikille ja missä erilaiset äänet pääsivät kuuluviin”, hän kertoo.
Douailler katsoo, että sittemmin ranskalaiset yliopistot, jopa Sorbonne, ovat ottaneet mallia Paris 8:sta. Hän puhuu kuolemattomasta hengestä, joka kampuksella elää edelleen. Punainen perintö on läsnä, tosin toisenlaisessa muodossa.
”Ennen kuin yritämme selittää maailmaa, meidän on pyrittävä ymmärtämään sitä. Yliopisto ei voi olla propagandistinen väline, mutta pyrkimyksenä voi olla idea tiedon muutoksesta ja merkityksekkäästä yhteiskuntakritiikistä”, hän punnitsee.

Arjessa yliopistojen ränsistyneet puitteet ja kangertelevat käytännön asiat ovat toissijaisia. Rento ilmapiiri ja opiskelijoiden tulisieluisuus tekevät käytävillä leijailevat homeen ja virtsan tuoksahdukset lähes huomaamattomiksi.
Ilmapiiri onkin yksi tärkeä yliopiston valintaa ohjaava tekijä. Keskustayliopistossa opintonsa aloittanut Johann Burghgraeve, 26, vaihtoi ensimmäisen opinahjonsa Paris-Nordiin, jonka leppoisampi tunnelma houkutti kilpailuhenkistä keskustayliopistoa enemmän.
”Saint-Denisin ja Paris-Nordin yliopistoissa opiskelijakunta on monikulttuurista,  pukeutuminen on rentoa  ja opiskelijat järjestävät kampuksella rap- tai reggaekonsertteja.  Tätä ei juuri näe keskustayliopistoissa, joiden vaatimustaso on usein kova ja ilmapiiri kireämpi.”
Lähiöyliopistojen leppoisuus ei välttämättä tee niistä huonotasoisempia. Ilmapiirin lisäksi Burghgraeve piti Paris-Nordissa houkuttelevana taloustieteen linjaa, jonka opetushenkilökuntaan kuuluu useampia arvostettuja taloustietelijöitä. Pariisissa ikänsä asunut Audrey Grangerac, 22, valitsi aikanaan Saint-Denisin yliopiston oppilaitoksen kuulun elokuvalinjan vuoksi.
”Tiesin, että täällä opiskelu on myös käytännön harjoittelua. Uskon saavani Paris 8:sta hyvän pohjan tulevaisuudensuunnitelmilleni”, hän katsoo.

Hakeutuessaan yliopistoon Grangerac tiesi Saint-Denisin poliittisesta historiasta. Hän katsoo, että poliittisuudesta on sekä haittaa että hyötyä.
”Erityisesti lakkojen aikana opettajat keskustelevat tilanteesta innokkaasti opiskelijoiden kanssa. Toisaalta lakoilla on myös huonot puolensa. Viime vuonna me opiskelijat lakkoilimme yliopistouudistuksen vuoksi niin paljon, etten suorittanut juuri mitään kursseja”, hän kertoo.
Grangerac alleviivaa, että tänä päivänä Paris 8:ssa opiskelee opiskelijoita kaikista yhteiskunnan kerrostumista.
”Perustamisaikoina Vincennesin yliopistoon hakeutui erityisesti poliittisesti samanhenkisiä nuoria. Nykyään samankaltaista yleistystä on vaikea tehdä”, hän toteaa.
Samaa mieltä on Burghgraeve.
”Aikaisemmin Paris-Nord on ollut vasemmistolaisessa maineessa, mikä on näkynyt erityisesti professoreiden ja muun opetushenkilökunnan keskuudessa. Tänä päivänä ei voi enää sanoa samaa.”

Tulisieluinen aktivismi ei kuitenkaan ole kampuksilta hävinnyt. Viime keväänä opiskelijoiden lakko sulki yliopistot kuukausiksi, eikä syksy ole edennyt pitkälle, kun Saint-Denisin pääsisäänkäynnillä saa käteensä väistämättä flyereita ja Paris-Nordin kampuksella jo kuohuu.
Opiskelijat ovat tulistuneita uudistuksesta, jonka jälkeen ruokaa ja kahvilatuotteita voi ostaa ainoastaan sirullisella opiskelijakortilla, jota ylläpitää yksi Ranskan suurimmista pankeista. Pankkia ja Crous-kahviloita vastaan organisoitu boikotti näkyy ja kuuluu kaikkialla.
Kyse on periaatteesta.
”La Fac n’est pas une banque!  Jos Crous on mielummin liitossa BNP:n kuin opiskelijoiden kanssa, syömme me opiskelijatkin mielummin keskenämme kuin Crousin ravintoloissa.”
Intohimoa riittää muillakin kuin opiskelijoilla. Douailler kertoo, että yliopistolla luennoi kuulu mies, jonka eläkeikä tuli täyteen yli 20 vuotta sitten.
”René Schérerin torstai-iltapäivän luennot keräävät paikalle entisiä opiskelijoita, jo valmistuneita, työssäkäyviä sekä opintojaan aloittelevia nuoria”, hän listaa.

Teksti: Laura Myllymäki & Liisa Reunanen.

Nyt tulee siemennestekeittiö!

Siemennesteelle on muutakin käyttöä kuin munasolujen hedelmöittäminen. Harva tietää, että ejakuloidun iloliemen ympärille on kasvanut ruokakulttuuri.

Tai no, kulttuuri ja kulttuuri. Oikeastaan kyse on yhdestä kirjasta.
San Franciscosta kotoisin oleva mieshoitaja Paul ”Fotie” Photenhauer on vastuussa Natural Harvest -kirjasta, joka on pullollaan toinen toistaan riemastuttavampia spermaa hyödyntäviä reseptejä. Sen johdannossa sperman kulinaristista nautintoa verrataan juustoon ja hienoihin viineihin, joista nauttimiseen vaaditaan tiettyä kehittynyttä makua. Sperman avulla ”mihin tahansa ruokaan saa mielenkiintoisen twistin”.

Värikkäästi kuvitetun ja epäilyttävän hauskasti kirjoitetun teoksen alkulehdillä painotetaan, ettei siemennestettä saa lisätä tietämättömien vieraiden ruokaan. Tämä onkin kohteliasta, mutta ei yhtä hauskaa.
Koko idea kirjallisesta kehotuksesta sotkea spermaa ruokaan tuntuu hyvältä opiskelijapilalta. Pakko kysyä tekijältä itseltään.
”Ei minua haittaa, jos ihmiset pitävät tätä vitsinä”, Photenhauer vastaa.
”Tein kirjan ihmisille, jotka nauttivat uusien juttujen kokeilemisesta keittiössä. Kuten kirja selittää, sperma on mahtava ruoka-aines. Spermaa on hauskaa käyttää, sekä tietysti myös tuottaa ruoka-aineeksi.”
Suurimpia väärinkäsityksiä miesmehun käyttämisessä on sen luultu epähygieenisyys. Photenhauer selittää, ettei tuoreen sperman käyttämisessä ole ongelmia. Oman keittiön miesmehuvarastot kannattaa pitää riittävinä jääkaapin avulla, jossa sperma säilyy hyvänä muutaman vuorokauden.
”Sperma on ilmaista, tekstuuriltaan hienoa, suhteellisen helposti saatavissa ja sen hankkimiseen kuuluu useimmiten jonkinlaista seksiä”, Photenhauer luettelee sperman etuja.

Kirjassa spermaa sotketaan niin pikkupurtaviin, kastikkeisiin kuin sekä lämpimiin että viileisiin juomiin. Photenhaeur on jatkamassa kirjaa jatko-osalla, jossa pääosan saavat siemennesteytetyt cocktailit. Lukemattakin on selvää, että kyseessä on pakosta tarkistettava kulinarismin merkkipaalu.
”Olen muuten ollut Suomessa ja neuvoisin ejakuloimaan kylmään shottilasiin ja nopeasti – ennen kuin sperma sulaa ja juoksettuu – ja kaatamaan erinomaista vodkaanne sen päälle. Yksinkertaista ja herkullista”, Photenhauer antaa ennakkomakua.

Teksti: Petri Rautiainen

Kolme maukasta reseptiä

Korkean proteiinin
smoothie

1 kuppi kuutioitua kiivihedelmää
1 kypsä banaani
1 kuppi soijamaitoa
1-3 ruokalusikallista tuoretta spermaa
jääkuutioita

Vatkaa munasta sperma. Pistä kaikki ainekset keskenään tehosekoittimeen ja soseuta valmiiksi litkuksi.
Kokin huomio: Tämä on hyvä juoma kokeiluihin. Kokeilen kiivin tilalle persikkaa tai mansikoita.

Miesosterit

Osterit ovat niin kauniita, ja on häpeä heittää kuoret pois vain yhden ruokailun jälkeen. Nautiskele uudelleen siitä silkkisestä tunteesta, kun osteri liukuu nielua alas täyttämällä kuoret spermalla.

Putsattuja osterin kuoria
Jäähdytettyä tuoretta siemennestettä, mitä enempi sitä parempi
Jäätä
Sitruunaa ja pippuria koristeeksi

Purista miesmehu ulos miehestä. Putsaa ensin osterinkuoret kylmässä vedessä. Älä käytä saippuaa, sillä saippuan haju tarttuu helposti kuoriin. Lusikoi tuore, jäähdytetty siemenneste jokaiseen kuoreen. Tarjoile jääpedillä ja purista sitruunaa ja ripaus pippuria siemennesteen päälle.
Kokin huomio: Todellinen spermakulinaristi voi jättää sitruunan ja pippurin välistä saadakseen puhtaammin esiin miesmehun oman maun.

Spunkattuja
pekaanipähkinöitä

Tämä on mahtava bilepureskeltava. Valmista ajoissa ennakkoon ja anna vieraitesi nauttia pähkinöistäsi samalla kun viimeistelet illallisen. Pekaanipähkinät ovat parhaita, mutta muutkin käyvät.

1/2 kuppia sokeria
3 kuppia pekaanipähkinöitä tai muita maukkaita pähkinöitä
3 ruokalusikallista sulaa voita
1-2 ruokalusikallista tuoretta spermaa

Niistä annos spermaa. Heitä pekaanipähkinät hellävaroen sulaan voihin isolle leivinpaperille. Paista 350 asteessa (fahrenheitiä) useita minuutteja, kunnes pähkinät ovat kivan ruskettuneita. Yhdistä sokeri, sperma ja hieman lisää voita pieneen kulhoon ennen pekaanipähkinöiden lisäämistä. Paista vielä 5-8 minuuttia ennen kuin sokeri kovettuu. Anna viiletä ennen tarjoilua.

Teksti: Petri Rautiainen

Kaupungin hiljainen ääniraita

Miltä Turku kuulostaa? Kumpi puoli jokea kuulostaa paremmalta? Åbo – Turku sound dialogue -äänitaideprojekti herätteli ihmisiä kuuntelemaan omaa kotikaupunkiaan uusin korvin.

”Kuka haluaa soittaa tätä puolta jokea?”,  ruotsalainen äänitaiteilija Richard Widerberg kysyy ja pitää kädessään peliohjainta Titanik Galleryn isoimmassa huoneessa.
”Ainoa sääntö on, että nyt saavat osallistua vain ne, jotka asuvat tällä puolella Aurajokea”.
Kolme innokasta näyttelyvierasta tarttuu ohjaimiin, jotka muistuttavat tavallisia konsoliohjaimia.  Niiden avulla ohjataan pelihahmojen sijaan Widerbergin äänitaideprojektin nauhoituksia. Performanssin osallistujat soittavat kukin ääniä, joita Åbo – Turku sound dialogue -projektin osallistujat ovat taltioineet omalta puoleltaan jokea.
Pian Titanik Galleryn tila täyttyykin sekalaisista äänistä (kuulen ainakin Tuomiokirkon kellonkumahduksia, Aurajoen liplatusta, kotiaskareiden tohinaa), joita osallistujat muuntelevat ohjaimillaan.

Joen länsipuolen ääniesityksen loputtua on toisen puolen vuoro. He työstävät vuorostaan omalta puoleltaan taltioitua nauhoituksia. Lopuksi äänestetään leikkimielisesti siitä, kumpi puoli Turusta soikaan paremmin.
Lopputulos muistuttaa molemmilla kerroilla sekavaa luupattujen äänten yhteentörmäystä. Performanssista ei muodostu miellyttävää musiikkia, mutta se ei ole tarkoituskaan. Åbo – Turku sound dialogue pyrki kartoittamaan ihmisten kautta heidän kotikaupunkinsa äänimaisemaa ja saamaan heidät kuulemaan sen uusin korvin.
”Halusin saada yleisön mukaan, enkä vain soittaa heille”, Widerberg kertoo performanssin jälkeen.
”Koko tämä projekti on ollut äänten nauhoittamista ja niillä pelaamista. Kun ihmiset yleensä kuulevat äänitaideperformansseja, he ajattelevat niiden olevan vain meluista roskaa. Mutta jos heille antaa jotain millä he voivat itse osallistua, niin sitten heitä onkin jo vaikeaa saada irti performanssista!”

Kuulemani esityksen ääniarsenaali tuli turkulaisilta osallistujilta, joita Widerberg pyysi nauhoittamaan oman puolensa ääniä ja hiljaisuuksia. Oman kaupungin kiertäminen mielenkiintoisia ääniä kuunnellen tuo esiin uuden ulottuvuuden totutusta ympäristöstä: kaupungin äänimaisemaan ja omaan elonpiiriin kuuluvat tietyt tutut äänet, joita ei normaalisti rekisteröi.
”Olisin tietysti voinut hoitaa äänitykset itse, mutta se ei ole olisi ollut niin kiinnostavaa”, Widerberg kertoo.
”Halusin aktivoida ihmisiä ja saada heidät keskustelemaan kuulemastaan. He puhuvat vieläkin nauhoituksistaan ja siitä mitä he vielä haluaisivat taltioida. Parasta koko projektissa oli se, miten vakavasti he ottivat nauhoittamisen: olin pyytänyt vain muutamaa mielenkiintoista kohtaa, mutta jotkut viettivät kokonaisia päiviä kaupunkia dokumentoiden. Tunsin todella tulevani lähemmäs näitä ihmisiä nauhoitusten kautta.”
Osallistujien kenttänauhoitukset vaihtelivat keittiön äänistä kauppakeskusten akustiikkaan. Eräs taltioi jopa saunareissunsa äänet. Kaikenlaisten kaupungin äänten lisäksi Widerberg pyysi osallistujia nauhoittamaan yhtä hiljaista paikkaa.
”Jokainen kertoi tätä yritettyään, että se paikka jota oli luultu hiljaiseksi ei ollutkaan sitä”, Widerberg valaisee.
”Tiesin tämän jo ennakolta: jos olet kaupungissa on hyvin harvoin täysin hiljaista – jotain ääniä on aina ympärillä.”

Äänitaide on laajemminkin pyrkinyt muun muassa kiinnittämään huomioita näihin huomaamattomiin ääniin. Se mikä ei ole perinteisesti miellettyä musiikkia, ei tarkoita etteikö se merkitsisi mitään. Ehkäpä pahamaineisin äänitaiteen esimerkki – John Cagen 4’33” – näyttää miten musiikin tauottua 4 minuutiksi ja 33 sekunniksi maailma täyttyy pienistä äänistä.
Widerberg harmittelee, että hän joutuu lähtemään Turusta juuri kun hän tuntui saavan jotain alkuun. Titanik Galleryn tiloihin jää kuitenkin muistoksi installaatio, jossa soivat satunnaisessa järjestyksessä osallistujien taltioinnit vastakkaisilla seinillä olevista kaiuttimista. Widerberg toivoo palaavansa jatkamaan projektiaan, kenties uusien osallistujien kanssa.
”Haluan avata kuuntelemisen maailmaa ja tuntuu, että saan ihmisiä kiinnostumaan heidän jokapäiväisestä äänimaailmastaan ja hiljaisuuksistaan sitä paremmin mitä enemmän he pääsevät itse osallistumaan siihen.”

Teksti: Petri Rautiainen
Kuva: Kai Jokela

Seuraava sivu »