SYL: Työuria voidaan pidentää syrjäytymisen ehkäisyllä

Opiskelijajärjestö listaa uudessa julkaisussaan 78 keinoa työurien pidentämiseen.

Suomen ylioppilaskuntien liitto on julkaissut kirjan “78 keinoa työurien pidentämiseen”, johon on koottu konkreettisia keinoja työurien pidentämiseen.

SYL:n mukaan työuria tulee ja niitä voidaan pidentää järkevästi, oikeudenmukaisesti ja kestävällä tavalla, mutta vastuu toimenpiteistä on muillakin kuin nuorilla.

“Toimien on kohdeltava eri sukupolvia oikeudenmukaisella tavalla. Nuoret eivät voi olla työurien pidentämisen maksajia ja toimenpiteiden kohteita. Myöskään päätöksiä ei voi tehdä ilman nuorten osallistumista. Siksi mekin esitämme oman näkemyksemme parhaista keinoista työurien pidentämiseksi”, SYL:n puheenjohtaja Jarno Lappalainen sanoo.

Liitto ehdottaakin toimenpiteitä, jotka koskettavat koko ihmisen elinkaarta: syrjäytymisen ehkäisyä, köyhyyden torjuntaa, parempaa opinto-ohjausta, koulutuksen laadun parantamista ja työkyvystä huolehtimista.

“Työkyky ja työssä jaksaminen ovat välttämättömiä ehtoja pitkälle ja laadukkaalle työuralle. Usein unohtuu, että niiden pohja luodaan koulu- ja opiskeluaikana. Työkykyä luodaan opiskelukykyä edistämällä – tai sitten sen edellytyksiä murennetaan, jos opiskelukyvystä huolehtiminen laiminlyödään”, muistuttaa SYL:n työelämävastaava Eveliina Heinäluoma.

Esimerkkejä SYL:n ehdotuksista:

•    Opinto-ohjausta kehitetään ohjaamaan oppilaita taustasta riippumatta heitä kiinnostavaan jatkokoulutukseen sekä tekemään myös niin sanottuja epätyypillisiä valintoja.

•    Edistetään työelämässä tarvittavia taitoja kehittämällä opiskelijalähtöisiä opetus- ja opiskelumenetelmiä kaikilla koulutusasteilla.

•    Kaikille korkeakouluille laaditaan sisäiset ohjeet siitä, miten kiusaamiseen puututaan systemaattisesti. Tuodaan esiin jokaisen korkeakouluyhteisön jäsenen vastuu kiusaamiseen puuttumisessa.

•    Edistetään akateemisen yrittäjyyden mahdollisuuksia kehittämällä innovaatio- ja yrityshautomotoimintaa.

•    Varmistetaan kouluterveydenhuollon ja tukipalvelujen resurssien riittävyys ja panostetaan terveysongelmien ja ongelmien kasautumisen ennaltaehkäisyyn.

•    Mahdollistetaan työkyvyttömyyseläkkeellä olevien paluu työelämään.

•    Parannetaan työelämän joustoja, kuten vapaaehtoisesti lyhyempää työpäivää ja vuorotteluvapaita.

•    Panostetaan johtajakoulutuksen laatuun ja kannustetaan eritaustaisia ihmisiä hakeutumaan johtajiksi.

•    Tuetaan maahanmuuttajien työllistymistä sekä julkiselle että yksityiselle sektorille hyödyntäen heidän jo olemassa olevaa osaamistaan ja kielitaitoaan sekä poistetaan työelämän kohtuuttomia ja ylimitoitettuja kielitaitovaatimuksia.

Lue lisää SYL:n sivuilta.

TYL



Jälkifiilikset

Kokeiluja-sarja tempoi tuttuja tyyppejä uuden äärelle syksyn aikana. Tylkkäri uteli kokeilijoiden jälkitunnelmia.

Linnateatterin johtaja Mikko Kouki tutustui Tylkkärin pyynnöstä mopoauto-ilmiöön.

”Mopoauton kyydissä opin että kaikenlainen mopoilu alkaa kohdallani olla jo ohi.”

Menopeli on silti ollut ajankohtainen.

”Kun poikani ikä sen sallii, sellainen on tarkoitus ostaa.

Säästötoimenpiteet kalliin ajokin hankkimiseksi ovat jo käynnistyneet”, hän kertoo kuulumisia.

Tänä vuonna Kouki aikoo kokeilla Oulun kaupunginteatterin taiteellista johtajuutta.

Tylkkäri antoi Aiju von Schönemanille tehtäväksi löytää Turun tuomiokirkkoon piilotetun geokätkön. Kirkon pitkäaikainen opas epäilee, ettei hänestä tule koskaan aktiivista kätköharrastajaa.

”Toistaiseksi oma kotikirjastoni on melkoinen kätkö, josta saan myös liikuntaa, kun kiipeilen etsimässä tietoa. Olen kyllä kertonut geokätköilystä eteenpäin. Mielestäni se sopii nuorille ja vanhoille.”

Kansanedustaja Kike Elomaa (ps.) haastettiin lukemaan Sinuhe Egyptiläistä. Kike kertoo, että eduskunnassa kiireitä ovat syksyn aikana tuoneet muun muassa euron kriisi ja valiokuntavastaavuus. Viikonloppuisin hän on kiertänyt maakunnissa.

Mutta missä vaiheessa kirjaprojekti on nyt?

”Vielä 50 sivua jäljellä”, joulun jälkeen tavoitettu Kike kertoo.

Elomaa kuvailee Sinuhea loistavaksi lukuelämykseksi ja eläväksi tekstiksi. Myös lempihahmo on löytynyt.

”Pidin Sinuhe-hahmosta heti. Mutta vähän kummeksun hänen toimiaan naisten suhteen.”
Seuraavaksi haasteekseen hän nimeää Mikael Karvajalan.

Nanna-sarjakuvan piirtäjä Tuuli Hypénin tuli kokeilla, miltä antilooppi maistuu.

”Opin kokeilusta sen, että kannattaa lähteä mukaan uusiin asioihin. Jää hyvä maku suuhun – tässä kohtaa ihan kirjaimellisesti”, Hypén hymyilee.

Seuraavaksi hänellä on ajatuksissa niin ikään eläinaiheinen kokeilu.

”Olen kuullut, ettei mikään maailmassa ole chinchillan turkkia pehmeämpää. Seuraavaksi olisi mukava lähestyä pientä jyrsijää. Mutta kuitenkin lautasen ulkopuolella.”

Kauden 2009 Big Brother -voittaja Aso Alanson oli määrä kokeilla bingoamista.

”Kokeilu tuntui tosi rennolta. En ole kylläkään ehtinyt bingohalliin haastattelun jälkeen. Suosittelen kokemusta kuitenkin. Saatanpa mennä sinne joskus itsekin.”

Alanson syksyyn on kuulunut ”paljon kiireitä ja töitä”.

Uusien kokeilujen suhteen mies vaikuttaa kuitenkin spontaanilta.

”Eiköhän niitä tekemisiä yhtäkkiä tule jostain.”

Rockmies Tommi Läntinen etsi sisäistä roihuaan Logomon Tuli on irti -näyttelyssä.
Löytyikö tuli?

”Laivalla sytyin liekkiin ja tuli karaisi minut rockiin. Samoin kävi yleisölle”, Läntinen luonnehtii kolmea keikkaansa ruotsinlaivalla näyttelykokemuksensa jälkeen.

Myös tietoa karttui.

”Turun palo oli minulle aiemmin ainoastaan historiaa. Tuli poltti ja sitten tuli venäläisvalta. Mutta paloa ilmentänyt pienoismalli toi konkreettiseksi ihmisten hädän. Näin tuhoista paloa ei ole aiemmin ollut, se oli varmasti aikansa twin tower.

SM-keihäänheittäjä Kirsi Ahonen kokeili trapetsinvaihtoa.

”Tiesin, että saan kiinni trapetsista, vaikka korkeus ja vauhti jännittivät. Minulle vahvistui se, että jos ihminen asettaa päähänsä rajoitteita, hän ei voi saavuttaa mitään. Jokainen on niin hyvä kuin hänen heikoin kohtansa on. Jos urheilija panostaa vain vahvuuksiinsa, hänestä voi tulla hyvä.

tsekritiikki ja omien heikkouksiensa kehittäminen tekee vasta erinomaiseksi.”
Ahonen ehtii trapetsille uudestaan vasta työkiireiden hellittyä.

”Aion talvilomalla palata lajin pariin. Ajattelin ottaa sirkuslajit myös osaksi ohjaamaani aikuisten yleisurheilukoulua.”

Teksti: HEINI KILPAMÄKI

Kuvat: LAURI HANNUS

Jenkkitytön pauloissa

Turkuun sijoittuvassa romanttisessa komediassa huumori ja draama ovat harmonisessa tasapainossa.

ELOKUVA. Ohjaaja Samuli Valkaman Hulluna Saraan -elokuvan keskiössä on kolmiodraama, jossa rokki-isä ja tämän tenavatähtimenneisyydestä traumatisoitunut Ville-poika rakastuvat samaan naiseen. Miesten palvoma Sara on saapunut Amerikasta opettamaan suomalaisille rivitanssia.

Tarinassa on kaksi painopistettä: isän ja pojan suhteen syveneminen sekä Villen ja Saran romanssi. Jälkimmäinen on viatonta deittailua, jossa kaksi siipirikkoa lähestyy toisiaan. Isän ja pojan suhteessa puolestaan sukelletaan syvemmälle. Enemmänkin kämppiksiä kuin lähisukulaisia muistuttava pari on tottunut kohtaamaan elämän haasteet leikkisällä painiottelulla. Suhdesotkuihin sekaantuminen pakottaa miehet viimein keskustelemaan. Ainakin melkein.

Kotimaisen komedian kompastuskiviä on usein ollut pökkelösti hoideltu näytteleminen tai ala-arvoisen huono huumori. Valkama ja toinen käsikirjoittaja Katri Manninen ovat kuitenkin ihailtavasti onnistuneet tekemään lopulta vakavaksikin kääntyvästä tarinasta kepeän ja hauskan.
Elokuva on jo ennen ensi-iltaansa saanut huomiota naispääosaan valikoituneen Lost-näyttelijä Emilie de Ravinin ansiosta. Aussitähti meinaa kuitenkin jäädä suomipoikien varjoon. Syy voidaan osittain langettaa ontoksi jäävän taustatarinan harteille, mutta myös Jussi Nikkilän ja Ville Virtasen lyömättömällä kemialla on osuutta asiaan.

Elokuva onnistuu vielä nappaamaan lisäpisteen Villen tenavatähtiesityksellä, jossa poikaraukka esittää Hanna Ekolan hitin Villihevosia. Tarkkaavaisimmat katsojat huomaavat ratsuteeman jatkuvan ovelasti läpi elokuvan.
****
IDA KANKAANPÄÄ
Hulluna Saraan (Love and Other Troubles, Suomi 2012)
O: Samuli Valkama
N: Jussi Nikkilä, Ville Virtanen, Emilie de Ravin

Alaston piilopaikka

Shame-elokuvassa Steve McQueenin ja Michael Fassbenderin yhteistyö on raakaa, mutta samalla kaunista katsottavaa.

Huoliteltu ulkokuori, keskiluokkaiset tilitiedot takaava toimistotyö ja harkitun minimalistisesti sisustettu asunto Manhattanilla saavat Brandonin näyttämään varsin onnekkaalta kolmekymppiseltä. Kaveri sattuu kuitenkin olemaan seksiaddiktoitunut juppi, jonka päivät kuluvat pornon, ahkeran runkkaamisen ja maksullisten naisten parissa. Mies on oman alansa Amerikan Psyko, jota syyllisyydentunto kuitenkin inhimillistää.

Rutiinit saapuu sekoittamaan yhtä sekavassa tilassa oleva pikkusisko Sissy, jonka avoin ja rietas olemus saa Brandonin sekoamaan. Shame paljastuukin kertomukseksi kahdesta yksinäisestä. Sisarusten välillä pysyy insestiin viittaava jännite, mutta ohjaaja Steve McQueen ei keskity synkkien salaisuuksien paljastamiseen.

Lihaa tosin esitellään senkin edestä. Ohjaaja riisuu lohduttoman miesraunion monellakin tapaa. Tasaisesti toistuvat monotoniset jyystökohtaukset kuvastavat Brandonin sisällä vellovaa tyhjyyttä ja piilotettua kaipuuta. Sadetakkimiesten onkin turha lähteä teatteriin etsimään kiihotusta, sillä Shamesta on eroottisuus kaukana. Vaikka katsoja joutuu yhdyntöjen sarjatuleen, on seksi raakaa ja kylmää.

Steve McQueenin ja Michael Fassbenderin yhteistyö sai alkunsa ohjaajan ensimmäisessä pitkässä elokuvassa, joka nosti sekä ohjaajan että näyttelijän palkintopalleille. Shamessa Fassbenderin vereslihalle asti viety tulkinta tekee hänestä yhden tämän hetken kiinnostavimmista tähtinimistä.  McQueenin seuraavaan projektiin on jo kiinnitetty Brad Pitt, ja kukapa muukaan kuin Michael Fassbender.
****
IDA KANKAANPÄÄ

Kuva: CINEMA MONDO

Shame (Iso-Britannia 2011)
O: Steve McQueen
N: Michael Fassbender, Carey Mulligan, James Badge Dale

Dekadenssin helmi

Ja kerran tulee sinustakin, joka nyt tähtenä tuikit
silmissäni, aurinkona
valaiset luontoni, oi
enkelini, tärkeimpäni,
samanlaista lokaa, samanlaista
kuvottavaa saastaa – aivan
samanlaista tulee sinustakin, oi
kauneuden valtiatar, kun
sakramentit saatuasi
menet ruohon ja rehevien kukkien alle
luutarhan multiin
mätänemään.

KIRJA. Charles Baudelairen (1821-1867) keskeinen mestariteos, Pahan kukat, on lopultakin saatu kokonaan suomeksi. Tai ainakin melkein – Antti Nylénin käännös on vapauksia ottava tulkinta alkutekstistä, ei sille täydellisen uskollinen. Nylén on luopunut sekä loppusoinnuista että rakenteesta, ja korvannut jälkimmäisen omallaan. Mukana on myös alkuperäisiin kuulumatonta ainesta, sanoja jotka tuntuvat korostavan kokijan ääntä, osana tulkitsijan perspektiiviä. Kaiken kaikkiaan on kuin lukisi kirjaa, jonka on runoillut Antti Nylén Charles Baudelairen ideoiden pohjalta, ei itse Pahan kukkia.

Baudelaire on kuitenkin käännöksen kohteena erittäin haastava, ja vahvasta subjektiivisuudestaan huolimatta Nylénin tulkinta on arvokas. Se tavoittaa loistavasti kaikkein oleellisimman, eli Baudelairen runojen intensiivisen tunnelman, jossa himo ja mätäneminen, kapina ja alistuminen, ylettömyys ja rappio sekoittuvat elämää hallitsevaksi kirjoksi.

Kun ulkoisesti todella kauniiseen, sidottuun ja nauhakirjanmerkein varustettuun kirjaan on lisäksi painettu mukaan ranskankieliset alkutekstit, voi lukija vähälläkin kielitaidolla vertailla keskeisiä kohtia, inspiroituen nyt painetusta tulkinnasta. Siinä auttaa myös lopun erinomainen selitysosio. En ehkä ole kaikista kohdista samaa mieltä Nylénin kanssa, mutta hänen työpanostaan on helppo arvostaa.

Kiistaton klassikko saa uudessa käännöksessä ansaitsemansa, arvostavan käsittelyn. Teos on jokseenkin pakollista, mutta todella nautinnollista luettavaa kaikille rappiosta, gotiikasta, kissojen estetiikasta tai upeasta sanataiteesta pitäville, sekä tietenkin ranskan opiskelijoille.

Kirjaa voi lämpimästi suositella myös ihmisille, jotka eivät yleensä lue runoutta. Baudelairella oli hämmästyttävä kyky luoda huimia mielikuvia muutamalla sanalla, ja siten osoittaa mitä taidokas lyriikka voi saada ihmisessä aikaan. Ja myös sen Nylénin tulkinta lukijalleen välittää.

J. TUOMAS HARVIAINEN

Charles Baudelaire: Pahan kukat
suomeksi tulkinnut Antti Nylén
Sammakko
2011

Kaavoihin kangistunutta retrorockia

Ohiolaisesta blues rock -duo The Black Keysista on tullut kuin varkain vuosituhannen alun garage rock revival -yhtyeistä menestynein. Samalla kun bändin kollegat ovat yksi kerrallaan vaihtaneet stadionit klubeihin, on The Black Keys kasvanut levy levyltä suuremmaksi.

Bluesin ja americanan perinteitä näppärästi hyödyntävä duo jyräsi tiensä suuren yleisön tietoisuuteen toissa vuonna ilmestyneen Brothersin avulla. Albumi oli myynti- ja arvostelumenestys, joka pokkasi muun muassa kolme Grammya. Osittain tästä lienee kiittäminen bändin kelkkaan hypännyttä musiikkimidas Danger Mousea, joka on tuottanut yhtyeen ilmaisua kuulijaystävällisempään suuntaan. Valitettavasti.

Paradoksaalisesti nousujohteisen duon seitsemäs studioalbumi El Camino ei pärjää edeltäjilleen juuri millään osa-alueella. Vaikka levyn parhaat hetket – jättihitti Lonely Boy, stairwaytoheavenmainen nostatus Little Black Submarines ja tyylikkään riffin varaan rakennettu Sister – groovaavat tarttuvasti, ei niistä yksikään yllä vanhemman The Black Keys -tuotannon huumaavuuteen.

Mollissa ulvovat kitarat ja laulaja Dan Auerbachin sielukas tavaramerkkiääni toimivat yhä tehokkaasti kimpassa, mutta kokonaisuus on tunkkainen ja ennalta arvattava. Kappaleet eivät jää mieleen, tai ne tuntuvat jo aiemmilta levyiltä tutuilta. Albumi ei ole edes neljääkymmentä minuuttia pitkä, mutta yhtäjaksoinen läpikuuntelu puuduttaa.

Danger Mousen hittivainu karhunpalvelee The Black Keysia. El Camino kuulostaa varmistelussaan ennenkaikkea radiosoiton sekä suurien massojen kosiskelulta.

JOEL HAAPAMÄKI

The Black Keys:
El Camino
Nonesuch 2011

Valelääkäri vastoin tahtoaan

Minusta tulee isona valelääkäri. Ai miksikö valelääkäri eikä oikea lääkäri? No onhan nyt paljon helpompaa lukea pari yleisopusta kansantaudeista ja opetella ajankohtaisia erikoisuuksia lääkärilehdestä tai vaikka netistä kuin päntätä vuosia päivät ja yöt, istua tenteissä ja suorittaa harjoittelujaksoja. Lääkäriseura Duodecimin lehteä luenkin jo huvikseni. Ei se vielä valelääkäriä tee, lehden kun voi tilata kuka vain.

Syksyllä lehden välissä tuli kutsu Turun lääketiedepäivien näyttelyyn. Kyllä uteliaisuus niin paljon heräsi, että olihan se mentävä katsomaan. Vähän tuli tosin valelääkäriolo. Lekurimessuthan nuo olivat – keräsin mukaani mm. 19 kynää ja elimillä kuvitetun huivin, jonka mainosslogan humanististen tieteiden kandidaatin päässä on kyllä aika harhaanjohtavaa mainontaa – ”kaikki mitä terveyteesi tarvitset”.

Lääkenäytteitä en edes yrittänyt itselleni huijata. Yhden pokkarin ostin Duodecim-kustannuksen pisteeltä ja jälkeenpäin vasta huomasin, että vaikka moneen kertaan totesin olevani humanisti enkä siis mitenkään yrittänyt valelääkäriksi tekeytyä, oli minusta sellainen tehty; kuitissa kun luki ”jäsenhinta”. Ihmekö siis, että valelääkäreitä tupsahtelee kuin sieniä sateella, kun lääkäriseurakin näin herkästi tekee melkeinpä ohikulkumatkalla olleesta uteliaasta humanistista jäsenensä? Kenet voi haastaa, kun on joutunut valelääkäriksi vastoin tahtoaan?

Vaikka voisihan se olla hauskaakin, kun asiaa oikein ajattelee. Palkka on hyvä, lääkärin titteli kunnioitusta herättävä ja aina olisi jännitystä elämässä, kun ei koskaan tietäisi milloin jää kiinni. Valelääkärin toimihan on kovasti muodissakin.

Minkähän alan valelääkäriksi sitä alkaisi sitten? Yleislääkärinä olisi varmaan helpointa – kirjoittelisi Buranaa särkyä valitteleville (lääkärikäsiala ja lääkefirmojen mainoskyniä on jo) ja soisi huomionkipeille vähän aikaa. Valekirurgin urassa olisi kyllä enemmän hohtoa ja leikkausvaatteissa jotain tv-sarjojen luomaa glamouria. Toisaalta siitä jäisi varmaan melko pian kiinni… Vaan nyt sen keksin: minusta tulee valepatologi. Vai onko muka koskaan kuultu, että asiakkaat olisivat tulleet valittamaan? Tuskin ainakaan kuolemantuottamussyytettä saisi.

Ehkä sittenkin pitäydyn vain humanistina ja tyydyn ideoimaan pari uutta tv-ohjelmaformaattia. Tässäpä ensi kaudelle viihdettä viikonlopun parhaaseen katseluaikaan: Leikkii lääkäriä kanssa! Ohjelmassa ryhmä valelääkäreitä pestautuu tekaistuin todistuksin terveydenhuollon töihin ja joka viikko yksi putoaa. Lopuksi vähiten valituksia/syytteitä saanut voittaa vakituisen viran. Haastavampi formaatti olisi Leikkaa lääkärien kanssa, jossa kilpailijat esittävät kirurgiaan erikoistuvia. Voittaja on se, jonka potilaista suurin prosenttiosuus jää eloon tarpeelliset osat tallella, ilman puristimia ja leikkausliinoja sisuksissaan. Formaatin ongelmana voisi tosin olla potilaiden löytäminen. Mutta mitäpä ihmiset eivät tekisi päästäkseen televisioon, minkä jo Big Brother on todistanut!

MERI VIRTALA

TYYtä johtaa teekkari

Uuden hallituksen seitsemästä jäsenestä peräti kuusi on miehiä.

Ylioppilaskunnan edustajisto valitsi joulukuun kokouksessaan TYYlle hallituksen vuodeksi 2012. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin 27-vuotias tekniikan ylioppilas Jukka Koivisto.
Puoluepoliittisesti sitoutumatonta Koivistoa esitti hallituksen johtoon luonnontieteilijöiden edustajistoryhmä Hybridiaani. Koiviston vastaehdokkaana oli kauppatieteilijöiden ryhmän Juho Harmaa, joka hävisi äänestyksen äänin 23–18.

Hallituksen jäseniksi valittiin Vihreän listan Heikki Isotalo, Kokoomuksen Sami Siipola, Vihreän vasemmiston Salla Mistola, Demariopiskelijoiden Juuso Suutari sekä yhteiskuntatieteilijöiden edustajistoryhmän Soihdunkantajien Juha Laurila ja Lauri Mikkulainen.

”Moni hallitukseen valituista korosti jo ehdokkaana ollessaan, että TYYn pitää olla lähellä jäsenistöään, tapahtui se sitten viestinnän keinoin tai konkreettisesti osallistumalla alayhdistysten tapahtumiin,” Koivisto muotoilee.

TYYllä on ensi vuonna 90-vuotisjuhlavuosi. Koivisto sanoo lähtevänsä innolla tekemään vuodesta ylioppilaskunnan henkeä nostattavaa tapahtumaa.

Opittavaa hän uskoo itsellään olevan ainakin töiden delegoinnissa.

”Hallituksessa on lahjakkaita tyyppejä, joille pitää antaa mahdollisuus loistaa omilla vahvuusalueillaan.”

Koivisto pitää ”pienenä särönä”, että uuden hallituksen seitsemästä jäsenestä peräti kuusi ovat miehiä.

”Olisin mielelläni nähnyt hallituksessa useamman naisen. Toisaalta, kuten vanhemmat toimijat muistelivat, on TYYssä ollut myös naisvaltaisia hallituksia”, hän muistuttaa.

Teksti: ANNA-ELINA MATILAINEN

Kuva: LAURI HANNUS

Rahastuksen ulottuvuudet

Käsi ylös, kuinka moni on vielä aidosti innostunut 3D:stä? Tuota tekniikan riemuvoittoa on saanut ihastella nyt kotimaisissakin elokuvateattereissa muutaman vuoden, mutta sen tilanne ei tuona aikana ole juurikaan kohentunut. Vielä tavallistakin kovemman hinnan maksaminen leffalipusta tuntuu kohtuuttomalta vain siitä ilosta, että saa päähänsä hassut lasit, jotka jättävät ruman jäljen nenään.

Yleinen mielipide vaikuttaa edelleen olevan se, että kolmiulotteisuus ei itsessään tuo elokuviin minkäänlaista lisäarvoa. Väitän, ettei ongelma ole niinkään siinä, ettei uutta tekniikkaa olisi mahdollista hyödyntää luovasti. Pikemminkin kyse on siitä, että 3D:tä on suurimmaksi osaksi käytetty uskomattoman tylsämielisesti, ja sisällön luomisen sijaan lähinnä paikkaamaan sen puutetta. On varsin kuvaavaa, että kolmiulotteisuuden ”kulmakivenä” pidetään vieläkin parin vuoden takaista Avataria. Se on elokuvana lähinnä Tanssii susien kanssa -eepoksen pateettisempi versio, jossa joku on käynyt töhrimässä intiaanit ja Kevin Costnerin sinisellä maalilla.

Tältä pohjalta on loogista, että vuonna 2012 3D:stä on tulossa loputtomien uusintajulkaisujen luvattu formaatti. Ideoiden kierrätyksestä muutenkin innostuneelle Hollywoodille tässä on tietysti aihetta onanointiin. 3D-versio on remake, jossa alkuperäistä elokuvaa ei tarvitse edes tehdä uudelleen. Hurraa!
Kukaan ei liene missään vaiheessa kaivannut näitä toinen toistaan turhempia versiointeja. Leijonakuningas 3D tekee tuskin Mufasan kuolemasta yhtään liikuttavamman. Tähtien Sota: Episodi 1 3D osoittaa George Lucasin ymmärtäneen väärin fanien valitukset siitä, että elokuvan hahmot olivat liian yksiulotteisia. Titanicin uudessa tulemisessa taas pääsee ihastelemaan moniulotteisuuden vaikutusta sekä jäävuoreen että Kate Winsletin tisseihin.

Kenties olen vain kärsimätön. Erikoistehostepioneeri Georges Méliès joutui 1900-luvun alussa tiettyjen kriitikoiden silmätikuksi, koska hänen elokuviaan pidettiin vain teknisenä brassailuna. Ensimmäisissä äänielokuvissakin on merkittävää lähinnä se, että ne sattuvat olemaan ensimmäisiä äänielokuvia. Tästä huolimatta on selvää, että mikäli 3D mielii tosissaan lyödä itsensä läpi, täytyy sen pystyä tarjoamaan yleisölle muutakin kuin pelkkää samaa vanhaa kalliimmissa kuorissa. Kolmanteen ulottuvuuteen siirtyminen ei houkuta ketään, mikäli siellä ei yksinkertaisesti tapahdu mitään mielenkiintoista.

TUOMAS JALAMO

Kirjoittaja on mediatutkimuksen opiskelija ja vapaa toimittaja, jolla on huono syvyysnäkö.

Ravintolapäivä on sissitoimintaa

Ilmiöksi muodostunut ja palkittu helsinkiläissyntyinen konsepti on ottanut tuulta alleen myös Turussa.

Idea on oikeastaan aika yksinkertainen. Kuka tahansa voi perustaa päiväksi ravintolan omaan kotiinsa, pihalleen, puistoon tai vaikka kadulle. Ravintoloitsija päättää aukioloajan, menun ja hinnat, ja tiedot julkaistaan Ravintolapäivän nettisivuilla.

Helsingistä tapahtuma on levinnyt ympäri Suomea. Turussakin Ravintolapäivä on kerännyt kerta kerralta enemmän osallistujia – niin yhdeksi päiväksi ravintolan perustavia ravintoloitsijoita kuin myös niiden antimista nauttivia asiakkaita.

Tapahtuman Turun tiedotusvastaava Moona Tikka kiittelee, että turkulaiset ovat ottaneet Ravintolapäivän hyvin vastaan sen helsinkiläisistä juurista huolimatta.

”Monet raikkaat ideat tulevat Helsingistä, joten miksi niitä ei sovellettaisi täällä Turussakin”, ravintolapäiväkonkareinakin tunnetut tekstiilisuunnittelijat Olli Sallinen ja Saana Sipilä toteavat.

Sallinen ja Sipilä ovat pistäneet vegaanibrunssia tarjoavan ravintolansa pystyyn Rautatieaseman puistoon jo kahtena Ravintolapäivänä.

”Ruohonjuuritasolta nousee usein mielenkiintoisimmat jutut, koska siellä pystytään ajattelemaan totuttujen raamien ulkopuolella”, Sipilä toteaa.

”Tapahtuma on siitä niin kiva, että voi päivän ajan leikkiä kahvilanpitäjää ilman että tarvitsee huolehtia esimerkiksi lupa-asioista”, hän jatkaa.

Sääntöjä
venyttäen

Ravintolapäivää on pidetty eräänlaisena vastaiskuna suomalaista byrokratiaa ja viranomaisten sääntöhysteriaa vastaan.

”Tällaisen sissitoiminnan myötä ihmiset näkevät, että joitain sääntöjä voi joskus vähän venyttää, jotta saadaan luotua elävämpää kaupunkikulttuuria”, Tikka sanoo.

Viranomaisten asenteet tapahtumaa kohtaan ovat olleet pääasiassa positiivisia. Poikkeuksen muodostaa kuitenkin alkoholianniskelu, jonka valvontaa tehostettiin viime marraskuussa järjestettynä Ravintolapäivänä. Järjestäjät ja osallistujat ovat pitäneet viranomaisten suhtautumistapaa harmillisena, sillä aikaisempien Ravintolapäivien alkoholitarjoilua on pidetty osoituksena mannereurooppalaisesta tavasta yhdistää alkoholi osaksi ruokakulttuuria suomalaisille tyypillisemmän alkoholin pääosaan nostavaa kännäämiskulttuurin sijaan.

Kaupunkilaisten
järjestämä

Ravintolapäivä on saanut paljon tunnustusta myös korkeammilta tahoilta. Se on muun muassa palkittu kulttuuriministerin luovuttamalla Suomi-palkinnolla, ja Ravintolapäivän toiminnanjohtaja Olli Sirén valittiin vuoden kaupunkilaiseksi Helsingissä.

Tikka uskoo, että Ravintolapäivän perusperiaate tulee pysymään samana vaikka tapahtuma kasvaisikin.

”Tapahtumaa järjestetään käyttäjälähtöisesti ja pyritään kehittämään osallistujien palautteen mukaan.”

Saattaa olla niinkin, että näkyvyyden ja tunnustusten myötä Ravintolapäivän kansalaistottelemattomuus vaikuttaa osaltaan positiivisesti viranomaistahojen toimintaan.

Esimerkiksi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on kiitellyt Ravintolapäivän näyttäneen viranomaisille, että asioita voi tehdä myös toisin.

Turussa ei samanlaista vastaanottoa virallisilta tahoilta ole kuulunut. Niin Ravintolapäivän taustaorganisaatiossa vaikuttava Tikka kuin myös ravintoloitsijat Sallinen ja Sipilä toteavat, että Turussa tärkeitä päätöksiä tehtäessä kaupunkilaisten mielipiteitä ei tunnuta juuri otettavan huomioon.

”Siksi onkin vaikea nähdä, että kaupungilta tulisi tunnustusta kaupunkilaisten itsensä järjestämästä tapahtumasta”, Sallinen huokaa.

Yhteisöllisyyden
luomista

Jos Tikka itse perustaisi Ravintolapäivänä ravintolan, olisi se pieni ja kodikas, esimerkiksi aamiaisravintola tai marenkikahvila tiedottajan omassa kodissa.

”Tärkeintä minulle tapahtumassa on ihmisiin tutustuminen ja yhteisöllisyys”, Tikka toteaa.
Sallinen komppaa.

”Tärkeämpää kuin ylelliset ruoat tai puitteet on inhimillisen koon säilyttäminen”.

Sipilän unelmissa siintää saunomisen ja brunssin yhdistävän ravintolan perustaminen.

Ravintolapäivän konseptin pohtiminen tuntuu avaavan kolmikon ideahanat. Tikka kuuluttaa samanlaista toimintaa muillekin aloille esimerkiksi tyhjiä toimitiloja hyödyntävien pop up -näyttelyiden muodossa.

”Ravintolapäivän antihierarkkisen rakenteen toivoisi siirtyvän moniin muihinkin tapahtumiin”, Sallinen toteaa.

”Kaikkein siisteimmät jutut ovat yleensä niitä kaikista yksinkertaisimpia. Turussa voisi järjestää vaikka kaupunkilaisten talviriehan, johon kaikki saisivat osallistua”, ideoi Tikka.

Juuri väliaikaisuus ja leikillisyys tuntuvatkin olevan elävän kaupunkikulttuurin keskeisiä periaatteita.

Sipilän mielestä ajatus suomalaisista vetäytyvinä ja epäsosiaalisina on aikansa elänyt. Ravintolapäivä on yksi esimerkki uudenlaisen yhteisöllisyyden luomisesta. Kaikki kolme toteavat tapahtumassa ehdottomasti hienointa olevan sen kyky tuoda yhteen ruoan äärelle mitä erilaisimpia ihmisiä yllätyksellisiin paikkoihin.

Teksti: AURA NIKKILÄ

Kuvat: JOHANNA POROLA

Seuraava Ravintolapäivä järjestetään lauantaina 4.2. Ilmoittautumiset ravintoloitsijaksi ja lisätiedot ravintoloista: ravintolapaiva.com

Seuraava sivu »