Kolkuttavalle avataan?

Korkeakoulujen pääsykokeet jäsentävät hakijoiden kevättä.

Valmennuskurssille vai ei?

Sanotaan, että esimerkiksi oikeustieteelliseen tai lääketieteelliseen tiedekuntaan ei kertakaikkiaan pääse ilman valmennuskurssia. Se onkin tilastollisesti harvinaista. Toisaalta se saattaa kertoa siitä, että opiskelupaikkaa todella haluavat pelaavat varman päälle, ja kursseilla istuu niitä, jotka joka tapauksessa läpäisisivät seulan.
“Koulumainen opiskelu toi lukemiseen rytmiä ja sisällöt omaksui paremmin, kun asiantunteva ihminen selitti niitä”, sanoo valmennuskurssin käynyt ja lääketieteelliseen tiedekuntaan vuonna 2008 hyväksytty Eero Kaipiainen.
Valmennuskurssi tukee parhaimmillaan omaa lukukuria, mutta kannattaa ottaa selvää kurssin tarpeellisuudesta ennen ilmoittautumista: monilla aloilla  kurssista ei ole ratkaisevaa hyötyä. Internetin vertaisneuvonta on tässä käyttökelpoista.
Joidenkin alojen pääsykokeisiin valmentavaa materiaalia löytyy myös verkosta ilmaiseksi esimerkiksi ainejärjestöjen tekemänä.

Kokeilemalla ja intuitiolla

Kaikki hakijat eivät pidä pääsykokeita kevään isoimpana juttuna.  Abiturientti Anni Välimäki ei aio käyttää valmistautumiseen huimia tuntimääriä.  Välimäki suunnittelee hakevansa opiskelemaan ainakin yleistä kirjallisuustiedettä Turun yliopistoon ja valokuvausta Turun taideakatemiaan.
Taideakatemian pääsykokeisiin valitaan hakijat ennakkotehtävien perusteella. Välimäki odottaa huhtikuussa annettavia tehtäviä jo innolla.
“Tehtäviin ajattelin oikeasti panostaa, hauskaa kun on hyvä syy tehdä jotain itselleen mieluista.”

Pääsykoekirjoista kallis lasku

Nopea ja onnekas saa pääsykoekirjat lainaksi kirjastosta tai kaverilta, mutta valtaosa pyrkijöistä ostaa kirjat itselle. Yleensä pääsykoekirjoihin muodostuu tiivis viha-rakkaus -suhde. Usein lempinimillä kulkevat teokset luovat tuleville opiskelukaveruksille jo ennalta jaettua, vuosikurssikohtaista kokemusmaailmaa.
Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan omaa tuotantoa olevat pääsykoekirjat julkaistaan aina kunkin hakuvuoden keväänä ja niitä saa ostaa 140 euron hintaan. Valintatoimikunnan puheenjohtaja Mikko Vuorenpää myöntää, että pääsykoekirjat ovat tärkeä tulonlähde tiedekunnalle, mutta korostaa ettei hakijakaan häviä tässä kaupassa.
“Jos käytettäisiin kaupallisten kustantamoiden kirjoja, hinta olisi todennäköisesti paljon korkeampi.”
Oikeustieteiden ylioppilaiden on kuitenkin kuultu myös haukkuvan pakkomyytävien kirjojen laatua.  Tarkastus jonka läpi kirjat käyvät ei tietysti voikaan vastata kaupallista kustannustoimitusta. Vuorenpää puolustaa kuitenkin myös kirjojen laatua.
“Kuten muissakin kirjoissa, myös pääsykoekirjoissa on keskinäisiä eroja. Toisista kirjoista pidetään enemmän ja toisista vähemmän.”

Pääsykoestressiä molemmin puolin pöytää

Sosiologian laitoksen yliassistentti Antti Kouvo tarkasti viime vuonna 400  pääsykoevastausta. Se oli Kouvon mukaan äärimmäisen raskas urakka, myös siksi että siihen suhtautui vielä suuremmalla vakavuudella kuin keskivertotentin tarkastamiseen.
Vähällä ei tietenkään hakijakaan pääse. Eero Kaipiainen alkoi lukea abikeväänään heti ylioppilaskirjoitusten päätyttyä ja teki kirjastossa arkisin täysiä työpäiviä pääsykokeeseen asti.
Suotavaa on sitoutua itseasetettuihin tavoitteisiin  niin vahvasti, ettei koko ajan tarvitse kysyä pänttäämisen mieltä. Jos tämä onnistuu, ei luovuttaminen Kaipiaisen mukaan käy mielessä, vaikka lukemiseen välillä leipiintyisikin.
Toisille kirjasto on korvaamaton keskittymisen tae, toiset taas tuovat lukemisen osaksi muuta elämää kahviloihin, puistoihin ja junamatkoille. Vippaskonsteja ei kuitenkaan Kouvonkaan mukaan ole: tärkeintä on lukea paljon ja ajatuksella.
“Viime vuoden pääsykoevastauksien hajonta oli suurta ja perustui nimenomaan siihen miten syvällisesti kukin oli omaksunut pääsykoekirjan sisällön.”,  Kouvo toteaa.

Teksti: Saara Uotila

Väivuosi voi olla hyvä kokemus

Monelle vastavalmistuneelle ylioppilaalle opiskelupaikan saaminen saattaa tuntua ylivoimaisen haastavalta.  Kilpailu opinahjoihin pääsystä on kovaa, ja välivuoden viettäminen tuntuu epäonnistumiselta. Kolme välivuoden viettänyttä nykyistä Turun yliopiston opiskelijaa kertoo, ettei tilanne suinkaan ole tämä – joskus välivuosi saattaa olla jopa parasta, mitä voi tapahtua.

Ella Vihervuori, 20, kulttuurihistorian opiskelija

Oliko välivuosi suunnitelmissasi?
Lukion jälkeen hain opiskelemaan maisema-arkkitehtuuria, mutten päässyt. Jo pääsykokeiden aikana toivoin, että edessäni olisi opiskelupaikan sijaan välivuosi. Lukio oli täyttänyt koko elämäni, enkä tiennyt, mitä tulevaisuudelta oikeasti halusin. Tuntui, että tarvitsin lomaa.
Mitä teit välivuoden aikana?
Lähdin syksyllä kuukaudeksi purjehtimaan sellaisten ihmisten kanssa, joita en tuntenut ennestään. Matkasimme Ranskaan asti! Pääsin myös töihin arkkitehtitoimistoon.
Välivuosi oli siis mielestäsi hyvä kokemus?
Kyllä. Sain erilaisia kokemuksia, muutin omaan asuntoon ja itsenäistyin. En ehkä vieläkään tiedä, mitä haluan ”isona” tehdä, mutta välivuosi auttoi ymmärtämään sen, ettei elämää kuulu pystyä suunnittelemaan kokonaan etukäteen. Täytyy tehdä asioita, joista nauttii. Kevään pääsykoetohinassa ymmärsin myös, että arkkitehtuurin sijaan halusin opiskella kulttuurihistoriaa. Ikävää vuodessa oli ainoastaan se, että moni vanhoista ystävistäni opiskeli jo, mutta itselle ei ollut vielä muodostunut uutta verkostoa opiskelukavereista. Töiden etsiminen tuntui aluksi vaikealta, mutta kasvattavaahan se vain oli.

Eero Suvanto, 21, tietojenkäsittelytieteilijä
Miksi pidit välivuoden?
Lukion jälkeen halusin mennä töihin ja säästää rahaa, jotta minun ei tarvitsisi käydä töissä opintojen ohella. Halusin myös käydä armeijan ennen opintoja, jottei tarvitsisi keskeyttää niitä vuodeksi. Viihdyin lukiossa hyvin, joten minulla ei koskaan ollut antipatioita opiskelua kohtaan. En silti halunnut suoraan lukion penkiltä yliopistoon. Kävin tosin TAIK:in elokuvaamisen pääsykokeissa nähdäkseni, millaisia pääsykoetilanteet todellisuudessa ovat.
Olit välivuoden siis töissä?
Vietin kaksi välivuotta, joista ensimmäisen olin puutarhurina ja toisen armeijassa. Nautin työn teosta, ja minulla oli myös paljon aikaa harrastaa elokuvaamista. Välivuoteni olivat antoisia, ja olen tyytyväinen päätökseeni.
Opiskelet nyt tietojenkäsittelytiedettä, vaikka haluaisit elokuvaohjaajaksi. Onko tämäkin sinulle välivuosi?
En osaa vielä sanoa. Turun yliopistossa on hauska opiskella, enkä pidä opettajan uraa lainkaan huonona vaihtoehtona. Helsinkiin haluaisin lähinnä sieltä saatavien kontaktien takia. Toisaalta uskon voivani tavoitella unelmaani elokuvaohjaajana, vaikka jatkaisinkin nykyisiä opintojani. Turun taideakatemiakin on hieno vaihtoehto. Aika näyttää, ja vielä ei ole myöhäistä muuttaa suunnitelmia!

Lauri Kattelus, 20, oikeustieteen opiskelija

Miksi vietit välivuoden?
Kirjoitusten jälkeen pyrin oikeustieteelliseen opiskelemaan. En kuitenkaan päässyt, ja pakollinen välivuosi oli minulle aluksi pettymys.
Oliko välivuosi kuitenkin lopulta hyvä kokemus?
Jälkeenpäin ajatellen vapaa teki minulle hyvää, vaikka ensin harmitti. Oli aikaa tehdä tulevaisuudensuunnitelmia ja kerätä opiskeluintoa. Kun hain opiskelemaan ensimmäistä kertaa, pänttäysmotivaationi ei ollut korkea, vaikka olisinkin kovasti halunnut opiskelupaikan. Olin välivuoden töissä Unicefilla ja sain järjestössä hyödyllistä työkokemusta, jonka ansiosta minulla on hyviä kontakteja oman alan töitä etsiessä niin opiskelujen aikana kuin valmistumisen jälkeenkin.
Viime keväänä hait opiskelemaan jo toista kertaa. Laitoitko tällä kertaa hakupaperit myös muualle kuin oikeustieteelliseen?
En. Välivuosi teki minut vain entistä varmemmaksi siitä, että haluan juristiksi. Siksi jaksoinkin opiskella pääsykokeisiin vuoden päästä niin paljon paremmin. Avointa yliopistoa en vuoden aikana kuitenkaan vielä ehtinyt kokeilla.

Teksti: Karoliina Kerppo

Akateemisista viiksistä hedonistiseen sikarikulttuuriin

Turun yliopiston ylioppilaskunta sai vuodenvaihteessa kaksikymmentäkuusi uutta alayhdistystä. Tänä vuonna rekisteröityneiden yhdistysten suurta määrää selittää ylioppilaskuntien yhdistyminen.

Uusien yhdistysten kirjo ulottuu aina Rauman ylioppilasteatteriyhdistyksestä väittelyseuraan ja opiskelijoille sijoitusvinkkejä jakaviin Akateemisiin arvopaperisäästäjiin.
Entisiä TuKY ry:n alaisuudessa toimineita ainejärjestöjä TYYhyn liittyi yhdeksän kappaletta, ja muuta toimintaa pyörittäviä alayhdistyksiä seitsemän.
TuKY:n alaisuudesta TYYn hoiviin siirtyi esimerkiksi oluen panemiseen ja juontiin erikoistunut Pintahiiva eeyr (ei edes yritetä rekisteröidä).
”Meidän tehtävänämme on mallasjuomakulttuurin edustaminen koko yhteisössä. Säännöissä lukee että edistämme sitä kauppakorkeakoululla ja universumissa yleensä, mutta toimimme lähinnä opiskelijoiden keskuudessa”, kertoo Tomi M. Virtanen, joka on Pintahiivan Kalifi, kuten yhdistyksen puheenjohtajaa kutsutaan.
Pintahiiva järjestää erikoisoluiden maistelutilaisuuksia, keskustelu- ja koulutustilaisuuksia sekä luonnollisesti harrastaa oluen juontia ja panemista, mutta vain omaan tarpeeseen.
Turun kauppakorkeakoulun ulkopuolella hieman kummastustakin herättänyt Sikariporras ry puolestaan kannustaa jäseniään rikkaaseen sikarikulttuuriin sekä hyvään käytösetikettiin.
”Sikariportaan tarkoitus on edistää TYYn jäsenistön hedonistista kulttuuria. Sikarit ovat päätarkoitus, mutta meillä on muutakin toimintaa, kuten viinin maisteluillat, viskin maisteluillat sekä muuta ruoka- ja juomakulttuuria”, Sikariportaan hallituksen puheenjohtaja Samuli Pasanen kuvailee.
”Mukana on myös jäseniä jotka eivät pidä sikareista”, Pasanen lisää.
Uusia yhdistyksiäkin syntyi. Ehkä merkillisimmästä päästä on Akateeminen viiksiseura joka puolustaa viiksien asemaa yhteiskunnassa sekä edistää tasa-arvoa yleensä.
”Hankimme esimerkiksi viiksenhoitovälineitä sekä järjestämme koulutustilaisuuksia”, viiksiseuran puheenjohtaja Juuso Haapanen kertoo yhdistyksen toiminnasta.
Yhdistyksen tarkoitus on olla aidosti tasa-arvoinen viiksekkyydestä huolimatta.
”Tarkoituksenamme ei ole syrjiä naisia, sillä naisia on myös mukana toiminnassamme. Periaatteessa viiksekkyys voidaan tulkita hyvin laajasti – kaikilla on mahdollisuus olla viiksekkäitä. Haluamme vaikuttaa siihen, ettei ihmisiä syrjitä ulkonäön tai muiden ominaisuuksien perusteella. Kaikilla on oltava tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, on sitten viikset tai ei”, Haapanen selittää.
Pokerinpelaajatkaan eivät jääneet paitsioon, sillä TYYn alaisuuteen perustettiin myös pokerinpeluuseen erikoistunut Pokeriklubi ry.
”Tarkoituksemme on yhdistää pokerista kiinnostuneita ihmisiä. Pelaamme kerran kuussa sekä järjestämme pelaamiseen liittyviä tapahtumia, kuten esimerkiksi ekskursion Grand Casinoon Helsinkiin”, Pokeriklubin puheenjohtaja Erkki Tohmo selostaa. Vaikka yhdistyksen toiminta liittyy uhkapelaamiseen, ei se ole laitonta.
”Olemme selvittäneet laillisuutta Patentti- ja rekisterihallinnon juristien ja alan ammattilaisten kanssa. Kun emme vedä mitään välistä, eivätkä panokset ole liian isoja, toimintamme on täysin laillista. Tarkoituksemme onkin ennemmin sosiaalisen kanssakäymisen lisääminen”, Tohmo toteaa.

Teksti: Heikki Isotalo

Kuvitus: Elli Vuorinen

Haluatko väitellä asiasta?

Perinteisten akateemisten harrastusmahdollisuuksien kirjo kampuksella kasvoi, kun Turun yliopiston väittelyseura hyväksyttiin alayhdistykseksi.

Ensi töikseen seura aikoo järjestää kaikille avoimen ”väittelyyn orientoitumispäivän”.
”Toivomme saavamme mukaan Helsingin yliopiston väittelijäkonkareita ja kansainvälisen Eurodebate -väittelykilpailun kävijöitä”, seuran puheenjohtaja Keni Miettinen kertoo.
Valmisteilla on myös johonkin ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen tai eettiseen ongelmaan keskittyvä väittelytilaisuus, johon on lupautunut asiantuntijoita myös filosofian oppiaineesta.
”Väittely on joukkuelaji, jossa argumentointitaito, esiintyminen ja joukkuestrategia ovat ratkaisevassa osassa”, Ville Kokko, yksi seuran kuudesta perustajasta määrittelee.
Debatointi tapahtuu muutaman hengen joukkueissa. Aluksi arvotaan väite sekä se, kumpi joukkueista puolustaa väitettä. Toisen joukkueen tehtävänä ei yleensä ole pyrkiä kumoamaan väitettä, vaan ainoastaan osoittaa väitettä puolustavan joukkueen argumentointi kestämättömäksi.
Puheenvuorojen järjestys ja pituus sekä käytetyt arviointikriteerit riippuvat käytetystä väittelyformaatista; eräs käytetyimmistä on Brittiläinen parlamentaarinen debatti useine eri variaatioineen. Voittajan ratkaisee tuomaristo.
Väittely on sopiva harrastus kaikille jotka haluavat kehittää esiintymistaitojaan ja oppia perustelemaan mielipiteensä paremmin.
Hyvistä yleistiedoista on etua, sillä debatoitavat väitteet koskevat usein jonkin tietyn politiikan käyttöönottamista tai hylkäämistä jossakin kiistanalaisessa asiassa.
”Seuran harjoituksissa liikkeelle lähdetään perusteista ja rennolla meiningillä. Jos väittelijä menee lukkoon, aika lyödään poikki ja ajatukset saa kerätä rauhassa. Argumenttien rakentamista harjoitellaan myös teorian tasolla”, Miettinen kertoo.
Seuran tavoitteena on koota ainakin yksi joukkue Turun akateemiseen debattikisaan, joka järjestetään keväällä.
Miettisen mukaan väittelyssä kehittyvistä taidoista on hyötyä niin työelämässä kuin yleisestikin.
Akateemisen debatin yhtenä arvostelukriteerinä on usein joukkueen jäsenten yhteistyö. Kommunikaatiotaitoja tarvitaan, kun yhtä argumenttia joudutaan kehittämään useissa eri puheenvuoroissa.
Esiintyminen koetaan usein haastavaksi, vaikka nykyään yhä useammissa toimissa esiintymistaidon merkitys on kasvanut tai on jopa edellytys työpaikan saamiselle. Debatti tarjoaa hyvää vastalääkettä esiintymisjännitykseen ja auttaa lisäämään varmuutta.
Omien ajatusten johdonmukainen esittäminen ja perusteleminen on argumentoinnin kannalta ensiarvoisen tärkeää. Väittelyssä vääjäämättä kehittyvä looginen ajattelu on hyödyllistä, sillä omien ajatusten täsmällinen muoto on yllättävän usein hukassa.
”Useimmat riidat voitaisiin välttää pohtimalla ensin puhuvatko keskustelijat edes samasta asiasta”, Kokko toteaa.

Väittelytaidosta on hyötyä myös ”oikeissa” riidoissa siitä huolimatta, että järkiperustelut yleensä menettävät tehonsa kun tunteet todella kuumenevat. Väittelytaidolla on Miettisen mukaan nimittäin ennaltaehkäisevä vaikutus.
”Argumentoinnin ymmärtäminen helpottaa myös muiden, toisinaan kummallisilta vaikuttavien, näkemysten ymmärtämistä.”
JANI SINOKKI

Turun yliopiston väittelyseura kokoontuu joka toinen viikko, lisätietoja seuran facebooksivulta tai Keni Miettiseltä kmvmie@utu.fi.

Kasvun katonrajassa

Rajattoman talouskasvun vaatimus rajallisessa maailmassa herättää eettisiä ja ympäristöllisiä kysymyksiä. Voiko kasvu jatkua ikuisesti? Voiko kaikilla kiinalaisilla olla jääkaappi? Kelpaako lapsenlapsillemme päähieronta plasmatelevision sijaan? Pelastavatko markkinavoimat planeetan?

TURUN VIHREIDEN NUORTEN järjestämä keskustelutilaisuus keräsi tammikuun lopulla Kirjakahvilan täyteen talouskasvun logiikan ja rajallisten resurssien yhteentörmäyksestä huolestuneita. Tilaisuudessa piti alustuksen Åbo Akademin kansainvälisen talouden dosentti Jan Otto Andersson, joka on ollut mukana kirjoittamassa maaliskuussa ilmestyvää teosta Elements of Ecological Economics, joka on oppikirjatyyppinen johdanto ekologisen taloustieteen peruskäsitteisiin.
Andersson aloitti tilaisuuden esittelemällä kolme taloustieteellistä koulukuntaa. Ensimmäinen on nykyisin kansainvälisen talouden elimissä valtaa pitävä liberalistinen talousteoria, joka ei huomioi ekologista ajattelua taloustieteelle merkittävänä kenttänä.
Toinen on 1960-luvulla noussut ympäristötaloustiede, jonka periaatteena on määritellä ympäristölle vahingolliselle toiminnalle hinta. Sen mukaan ratkaisu talouden ja ympäristön yhteentörmäykselle on ohjata markkinoita vastuullisempaan ympäristöpolitiikkaan esimerkiksi haittaveroja säätämällä.
Kolmatta, ja Anderssonin itsekin edustamaa koulukuntaa voi kutsua nimikkeellä planetaristinen taloustiede. Sen tavoitteena on luonnostella poliittisesti sekä vihreää että vasemmistolaista tulkintaa.

ANDERSSONIN MUKAAN NYKYISET kansantaloudet pohjautuvat jatkuvaan kasvuun. Talous, joka ei kasva joka vuosi, ajautuu vaikeuksiin, ja tuloksena on työttömyyden nousu.
Materiaalisen hyvinvoinnin lisääntyessä ympäristö kuitenkin kärsii ja tuloerot kasvavat. Onko massatuotantoon perustuvalla talouskasvulla rajallisten aineellisten resurssien maailmassa jokin katto?
Jotkut uskovat teknologian mahdollistavan jatkuvan massatuotantoon  sidoksissa olevan kasvun, mutta ekologisessa mielessä tämä vaikuttaa mahdottomalta yhtälöltä. Jos nykyinenkin kulutus aiheuttaa vakavia seuraamuksia ympäristölle, miten maailma kykenisi kestämään vaurastuvien kehitysmaiden uudet kuluttajat, jos he käyttäisivät luonnonvaroja kuten teollisuusmaiden asukkaat nyt? Ympäristöystävällisen teknologian kehitys on ollut suhteessa tähän toivottoman hidasta.

ANDERSSON VIITTAA tänä keväänä Suomeenkin rantautuneeseen degrowth-verkostoon, joka pyrkii muotoilemaan kulutuskriittisiä vaihtoehtoja nykyiselle taloudelle. Liikkeen ajatukset uudesta tasaisemmin jakautuvasta työstä, pienemmästä kulutuksesta, hyvinvoinnin kasvusta onnellisuuden ja suuremman vapaa-ajan kautta kuulostavat tutuilta – samoista ajatuksista kirjoitti Osmo Soininvaara kirjassaan Vauraus ja aika.
Kirjakahvilaan kokoontunut yleisö tuntui olevan melko yksimielisesti sillä kannalla, että talouskasvu ei voi olla rajatonta jo ympäristöllisistä syistä. Ratkaisuja suunnan kääntämiseksi tilaisuudessa pohdittiin niin ruohonjuurten kuin kansainvälisen politiikankin tasolla.

VIIME VUOSIKYMMENELLÄ nousi esiin eettinen kuluttaminen.
Yksittäinen kuluttaja voi tekemillään ratkaisuilla vaikuttaa osaltaan paitsi hiilijalanjälkeensä, myös markkinatalouden suuntaan. Rahansa voi investoida eettisesti ja ekologisesti kestäviin kohteisiin.
Tai sitten vain kuluttamalla vähemmän tavaraa ja enemmän palveluita.
Ongelmatonta eettinen kuluttaminen ei ole, sillä useita tuotteita markkinoidaan ympäristöystävällisempinä kuin ne tosiasiassa ovatkaan. Valinnat vaativat perehtymistä ja tietoa. Eettinen kuluttajuus ja esimerkiksi porkkanamafian kaltaiset tempausmaiset käänteiset boikotit saattavat arkipäiväistyessään kuitenkin muuttaa myös laajempia ajatusmalleja. Ympäristöystävällisyydelle ja eettisyydelle on oltava markkinat.

MUTTA PELASTUUKO MAAILMA pelkästään ruuvaamalla energiansäästölamppua kattoon luomupuuvillasukat jalassa? Nykyisen kaltaisen ikuisen kasvun markkinoiden  muuttaminen kohti ekologisempaa ja oikeudenmukaisempaa globaalia järjestelmää on valtava tehtävä, joka vaatii rivikuluttajan asennemuutoksen lisäksi suuria poliittisia päätöksiä, joita ei voida tehdä pelkästään kansallisvaltioiden tasolla.
”Tärkein uskonto on usko talouskasvuun”, Andersson totesi.
Haasteen valtavuus ja poliittisen päätöksenteon tyypillinen jähmeys ympäristöongelmien edessä jättivät keskustelutilaisuuden loppuessa mielen aavistuksen synkäksi.

Teksti: Jari Pitkä

Kuvitus: Heikki Isotalo

Talvinen olympiatuli

Olympiatuli saapui Vancouveriin helmikuun puolivälissä 106 päivää kestäneen soihtuviestin päätteeksi. Vaikka monet nykyolympialaisten traditiot pohjaavat antiikin kisoihin,  olympiatulta ei Zeuksen kunniaksi kuljetettu pitkin maita ja mantuja, vaan kyseessä on moderni keksintö.

OLYMPIATULI SYTYTETTIIN nykyaikaisissa olympialaisissa ensi kertaa Antwerpenin kesäkisoissa 1928. Varsinaisen soihtuviestin, eli Kreikan Olympiassa sytytetyn tulen kuljettamisen kilpailujen isäntäkaupunkiin keksi kuitenkin Berliinin vuoden 1936 olympialaisten järjestelykomitean pääsihteeri, Carl Diem.
Saksalaisjärjestäjillä oli suuri työ olympiasoihdun kehittämisessä, sillä kun tuli oli sytytetty, sen piti palaa koko soihtuviestin ajan olosuhteista riippumatta. Sittemmin soihtua on jalostettu edelleen ja kisajärjestäjien tekninen kekseliäisyys on ennen nykysoihtujen kaasupatruunoita venynyt monenlaisin polttoaineratkaisuihin aina magnesiumista ja ruudista hartsiin sekä oliiviöljyyn.
Soihtuviestin historia talviolympialaisissa on kesäkisoja lyhyempi, mikä ei ole ihme. Kun modernit olympiakarkelot oli käyty ensi kertaa Ateenassa jo 1896, ensimmäiset, vasta jälkikäteen talviolympialaisiksi nimetyt kilpailut, järjestettiin Chamonix’ssa 1924. Vaikka talviolympialaisten merkitys on ajan myötä kasvanut, ne ovat olleet pikkuveljen asemassa verrattuna kesäiseen vastineeseensa ja siksi myös niihin liittyvät traditiot ovat kehittyneet omaa rataansa.
Soihtuviesti teki talviolympialaisdebyyttinsä vasta vuonna 1952 Oslon olympialaisten yhteydessä. Olympiatuli tosin oli ollut talvikisoissakin läsnä jo Garmisch-Partenkirchenissa 1936 ja St. Moritzissa 1948, mutta kesäolympialaisia vastaavat seremoniat antoivat vielä odottaa itseään.
Vuonna 1952 olympiatuli sytytettiin Norjan Morgedalissa asuneen Sondre Norheimin hirsimökissä. Paikka valittiin siksi, että sitä ympäröivää Telemarkin aluetta pidetään pohjoismaisen hiihdon synnyinsijana ja sieltä on peräisin myös hiihtopioneeri Norheimin kehittämä, samanniminen hiihtolaji.
Tuli sai alkunsa Norheimin mökissä puunkappaleita yhteen hieromalla myös 1960 Squaw Valleyn ja  Lillehammerin olympialaisten yhteydessä. Vuonna 1956 Cortina d’Ampezzon olympiatuli puolestaan sytytettiin Capitolium-kukkulalla Roomassa, jolle oli juuri myönnetty vuoden 1960 kesäolympialaiset. Tulen sytyttäminen kesäolympialaisten tapaan auringonsäteistä Kreikassa ja sitä seurannut soihtuviesti vakiintui talvikisoissa tavaksi vasta 1964 Innsbruckin olympialaisten yhteydessä.
Soihtua on perinteisesti kuljetettu paikasta toiseen jalkaisin, mutta talviolympialaiset ovat tuoneet oman suolansa myös tulen kyyditsemistapoihin. Morgedalista Osloon tuli matkasi ainoastaan hiihtäjien viemänä, lukuun ottamatta soihdun ensimmäistä lentokonematkaa. Lillehammerin soihtu vuonna 1994 taas pääsi laskemaan alas mäkihyppytornista.
Kun tämä lehti on ilmestynyt, tiedetään jo, miten soihtuviesti Vancouverissa päättyi. Ja ennen kaikkea se, kuka olympiatulen viimeisenä viestinviejänä stadionille sytytti.
MINNA UUSIVIRTA

Nettihaku suojelee sademetsiä

Vihreä hakukone haastaa Googlen, mutta herättää myös kritiikkiä.

MAAILMAN SUOSITUIMMAN hakukoneen Googlen kautta tehdään satoja miljoonia hakuja päivittäin.  Nämä haut tuottavat hakukonejätille miljardeja dollareita vuodessa. Googlen voitot perustuvat sponsoroituihin linkkeihin, joita yritykset ostavat normaalien hakutulosten yhteyteen. Joka kerta kun haun tekijä klikkaa näitä linkkejä, ansaitsee Google pieniä summia, yleensä muutamia kymmeniä senttejä.
Suosiossaan ylivoimaista Googlea on kuitenkin kritisoitu sen käyttämien valtavien serverikeskusten sähkönkulutuksesta ja pyrkimyksistä hallita ja kaupallistaa käyttäjätietoja.
Viime vuoden joulukuussa pidetyn Kööpenhaminan ilmastokokouksen yhteydessä esiteltiin hakukone, joka pyrkii haastamaan Googlen ylivallan toimimalla toisin. Ecosiaksi nimetyn palvelun takana ovat hakukoneyhtiöt Yahoo ja Bing, sekä maailman luonnonsäätiö WWF.
Ecosian toiminta-ajatuksena on, että sponsoroitujen linkkien tuottamista voitoista 80 prosenttia lahjoitetaan WWF:n sademetsien suojeluohjelmalle. Sivuston mukaan jokainen haku auttaa suojelemaan kahden neliömetrin verran sademetsää. Lisäksi palvelua ylläpitävien servereiden kerrotaan toimivan ekosähköllä, joten markkinajohtaja Googleen verrattuna Ecosian käyttö on ympäristöystävällisempää.
Silti Ecosia herättää paljon epäilyjä. Esimerkiksi väitettä servereiden vihreän sähkön käytöstä ei voida varmentaa, sillä niiden ylläpidosta vastaavat Yahoo ja Bing eivät julkista serverikeskuksiinsa liittyviä tietoja. Syyksi ne ilmoittavat turvallisuuden.
Myös väite kahden sademetsäneliömetrin suojelemisesta jokaisella haulla tuntuu liioittelulta, sillä Ecosia lahjoittaa suojeluohjelmaan vain sponsoroitujen linkkien klikkaamisesta kertyneitä tuottoja. Suurin osa hakutuloksista ei kuitenkaan tuota palvelulle lainkaan rahaa, sillä hakujen tekijät valitsevat useimmiten tavallisen tuloslinkin mainoslinkin sijasta.
Internetin tietosuojasta ja käyttäjäprofiloinnista huolestuneille Ecosian käyttäminen voi silti olla houkuttelevaa, sillä toisin kuin esimerkiksi Google, se lupaa olla säilyttämättä tai analysoimatta käyttäjätietoja ja kieltäytyy myös luovuttamasta niitä kolmansille osapuolille. Kuluttajan kannalta ongelmallista on kuitenkin se, ettei lupauksen paikkansapitävyyttä voi varmistaa mistään.
Ympäristöystävällisen hakukoneen kehittämisestä vastaa saksalainen Christian Kroll, joka on sanonut, että Ecosian avulla voidaan helposti pelastaa Sveitsin kokoinen alue sademetsää. Krollin mainospuheet ovat tehonneet, sillä joulukuisen julkaisunsa jälkeen sivustolle on kertynyt jo yli 50 000 vakituista käyttäjää.
Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Kroll houkuttelee ihmisiä vihreämmän tiedonhaun pariin. Ecosiaa ennen hän työsti Forestle -nimistä hakukonetta yhteistyössä juuri Googlen kanssa, mutta kun Forestle sai nopeassa ajassa yli 20 000 käyttäjää, ilmoitti Google vetäytyvänsä yhteistyöstä. Googlesta asiaa ei kommentoitu sen enempää, mutta Krollin mukaan yritys säikähti Forestlen heidän hakukoneelleen tuomaa kilpailua ja siitä seuraavia tappioita. Ei siis ihme, että kilpailijat Yahoo ja Bing olivat halukkaita kehittämään Krollin ideaa edelleen.

Teksti: Juuso Janhunen

Kuvitus: Jaakko Suomalainen

http://ecosia.org

Gradukulma: Debattia namiviinasta

SALMIAKKIKOSKENKORVA tuli ja lähti Alkon valikoimasta vuonna 1993 suuren julkisen keskustelun siivittämänä. Karkin makuinen väkijuoma nähtiin turmiollisena nuorisolle. Alko päätyi vetämään tuotteen markkinoilta, vain palauttaakseen sen myyntiin kahta vuotta myöhemmin kohun laannuttua. Filosofian maisteri Tero Ranki tutki gradussaan Salmiakkikoskenkorvasta lehtien palstoilla käytyä debattia diskurssianalyysin keinoin.
Alko toi Salmiakkikoskenkorvan valikoimaansa vastauksena maustetuille tuontiviinoille, mutta sen saama suunnaton menestys yllätti jopa Alkon. Suunnatonta menestystä seurasi kuitenkin vilkas väittely.
Ranki löysi neljä päädiskurssia jotka hallitsivat keskustelua: nuoriso, terveys, holhous sekä asian tekeminen poliittiseksi kysymykseksi.
”Salmiakkikoskenkorvaa pidettiin nuorempaan makuun sopivana sekä houkuttelevana tavallista koskenkorvaa halvemman hinnan vuoksi. Nämä olivat hallitsevat näkökulmat ennen kuin tuote vedettiin markkinoilta”, Ranki kertoo. Salmiakkikoskenkorvaa luonnehdittiinkin lehtikirjoituksissa muun muassa ”karkinmakuiseksi”, ”karamelliksi”, ”karamelliviinaksi”, ”namiviinaksi”, ”tikkunekuksi” ja ”mustaksi makiaksi”.
”Kohun jälkeen osa kuitenkin katsoi tuotteen markkinoilta vetämisen olleen holhousta, ja syyllisten etsintä alkoi”, Ranki huomauttaa.
”Keskustelua syntyy herkästi, sillä jos alkoholi aiheuttaa ongelmia, vaaditaan kieltoja, mutta kun rajoitetaan alkoholinmyyntiä herää laaja keskustelu yksilön vapaudesta.”
Salmiakkikoskenkorvan aiheuttama julkinen keskustelu alkoholista ei ollut uusi ilmiö, sillä yhtymäkohtia on muun muassa vuoden 1969 keskioluen ruokakauppamyynnin vapauttamiseen. Ranki kuitenkin arvelee, ettei vastaavanlaista tapahtuisi nykyään.
”Alkoholikulttuuri on vapautunut viidessätoista vuodessa, meillä on ihan eri aika ja kulttuuri kuin silloin. Toisaalta nykyään on enemmän keskustelua myös alkoholin käytön haittapuolista”, Ranki pohtii.
HEIKKI ISOTALO

Postia Guantánamoon

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi vuoden 2008 vaalikampanjansa aikana Guantánamon vankileirin mitä pikaisinta sulkemista. Obama on ollut jo yli vuoden virassa, mutta leiri pysyy silti. Vankileirillä on vielä toistaiseksi noin viitisenkymmentä vankia.
Turun ylioppilaslehti päätti yrittää kirjeenvaihtoa Guantánamon vankileirin vangin kanssa, ja lähetti kepeitä talvikuulumisia yli seitsemän vuotta vankileirillä viettäneelle libyalaiselle meteorologille Abdul Hamid al-Ghazzawille. Al-Ghazzawi oli muuttanut Afganistaniin pakoon Libyan hallintoa harjoittamaan hunaja- ja maustekauppaa. Hän joutui vangiksi paetessaan vuonna 2002 Yhdysvaltain pommituksia.
Yhdysvallat syyttävät al-Ghazzawia Libyan islamilaisessa taisteluryhmässä toimimisesta ja Al-Qaida -yhteyksistä, mutta al-Ghazzawi on kiistänyt syytteet.
Vangeilla on mahdollisuus käydä kirjeenvaihtoa leirin ulkopuolelle, vaikka Yhdysvallat sensuroikin yhä terrorismiin viittaavia viestejä.
”Vankien mahdollisuudet vastata kirjeisiin ovat tällä hetkellä melko hyvät. Punainen risti välittää kirjeitä perheenjäsenille, mutta vangeilla on mahdollisuus lähettää kirjeitä myös ulkopuolisille”, Amnesty Internationalin tiedottaja Anu-Elina Jaskari kertoo.
Vaikka tilanne vankileirillä on inhimillistynyt, ei Guantánamoa voi pitää missään nimessä ongelmattomana tapauksena. Leiri tulisi sulkea, mutta jatko on lähes yhtä pulmallista.
”On myös todellinen uhka siitä, että vangit joutuvat vakavien ihmisoikeusloukkauksen uhreiksi, jos heidät palautetaan suoraan kotimaihinsa, kuten esimerkiksi Libyaan, Syyriaan tai Kiinaan”, Jaskari sanoo.
”Huolena on, että Guantánamo pysyy auki pidempään kun on puhuttu.”
Turun ylioppilaslehti jää odottamaan mielenkiinnolla paluupostia vankileirin asukkaalta ja toivoo Obaman täyttävän vaalilupauksensa.

Teksti: Heikki Isotalo

Amnesty internationalilla on käynnissä kampanja, joka kehottaa lähettämään tervehdyksesi Guantánamon vangeille. Katso lisää www.amnesty.fi.

Haetaan aitoa tyyppiä tositarkoituksella

Työskenteletkö tehokkaasti niin itsenäisesti kuin tiimissä, myös kovan paineen alla? Olet sosiaalinen, luotettava ja ahkera? Hyvä tyyppikin vielä?

Hieno homma, mutta niin on pirun moni muukin. Työnhakuun kannattaa uhrata paukkuja ja asennoitua kunnolla.

TYÖPAIKKA LÖYTYY HARVOIN täysin pyytämättä ja yllättäen – usein työnhaku käy työstä. Huolellinen valmistautuminen tukee koko hakuprosessia.
”Kaikki alkaa itsetutkiskelusta. Ensin on tärkeää sisäistää oma osaaminen. Vain näin sen voi tehdä näkyväksi myös työnantajalle”, Turun akateemisten rekrytointipalveluiden suunnittelija Sanna Tuominen kertaa työnhaun perusteita.
”Työnhakijan tulee tunnistaa omat taitonsa ja arvostaa niitä. Ammatillinen itseluottamus on keskeistä.”
Avointen työpaikkojen tiirailu sunnuntain Hesarista tai netin rekrysivuilta on passiivista työnhakua. Työnhakija, joka on reipas ja aktiivinen muutoinkin kuin paperilla, ei tyydy kaikille avoimiin, kilpailtuihin apajiin, vaan luo omat mahdollisuutensa. Kun osaaminen, uraunelmat ja kiinnostuksen kohteet ovat selvillä, kannattaa haravoida sopivia yrityksiä ja mielenkiintoisia työtehtäviä. Aktiivisessa työnhaussa hakija kaivaa itse esiin oikean henkilön, lähettää sähköpostia ja soittaa perään.
”Piilotyöpaikkoja on paljon. Niihin pääsee käsiksi helpoiten verkostojen ja vanhojen kontaktien kautta”, Tuominen kertoo.
”Ja vaikka saisikin kieltävän vastauksen, kannattaa kysyä vinkkejä avoimista paikoista ja oikeista henkilöistä keihin olla yhteydessä.”

HAKEMUKSEN TEHTÄVÄNÄ ON singota hakija haastatteluun. Hyvä hakemus tekee rekrytoijan työn helpoksi.
”Kaikenlainen kikkailu on mennyttä aikaa. Työnantajat arvostavat taitoa tuoda lyhyesti ja selkeästi esiin kolme asiaa: motivaatio, osaaminen ja persoona”, Tuominen kuvaa.
Hakemusten kliseiset adjektiivirimpsut jäävät vaille merkitystä. Rekrytoijan vakuuttaminen onnistuu antamalla todellisia esimerkkejä – subjektiiviset väitteet tulee perustella.
Oletko hionut ryhmätyötaitojasi vaikkapa ylioppilaskuntatoiminnassa, tai kertooko vuosien vapaaehtoistyö ahkeruudestasi ja oma-aloitteisuudestasi? Tuominen myöntää, että motivaation esittäminen hakemuksissa on hankalaa. Mutta:
”Jos ihminen on todella kiinnostunut työpaikasta, motivaatio huokuu rivien välistä. Silloin ei tarvitse sortua helppoihin ratkaisuihin.”

REKRYTOINNIN KONSULTOINTIYRITYS Mercuri Urvalin Timo Makkonen kehottaa hakijoita tutustumaan alan ja yrityksen koodeihin.  Kannattaa pelata varman päälle, ei heittäytyä liian villiksi.
”Yritysten päättäjinä on usein vanhan liiton jengiä, jonka maailmankuva on opiskelijamaailmaa konservatiivisempaa. Kannattaa muistaa, että opiskelijaelämässä ja työelämässä on omat käyttäytymistapansa”, Makkonen huomauttaa.
Yhtä avointa paikkaa kohden yritykset saattavat saada satoja hakemuksia. Valtaosa hakemuksista lähetetään sähköisesti. Makkonen vakuuttaa, että kaikki hakemukset huomioidaan.
”Jos työnantaja on vakavissaan liikenteessä, ei hänellä ole varaa jättää hakemuksia lukematta. Avoimet hakemukset ovat sitten oma lukunsa.”
CV-pankkeihin tallennettuja avoimia hakemuksia filtteroidaan usein erilaisilla hakusanoilla; hakuja tehdään sitä useammin mitä spesifimpää osaamista työnkuva edellyttää.
Yrityksiin kannattaa soittaa, jos hakijalla on aitoa kysyttävää. Jos puhelimessa esiintyminen käy luonnostaan ja jokin asia on epäselvä, soittaminen pohjustaa hakemuksen lähettämistä tai haastattelua. Soittaminen ei kuitenkaan ole itseisarvo.
”Kyllä joskus tekee mieli kysyä, että `Miksi oikeastaan soitit?`”, Makkonen sanoo. Turha soittelu voi ärsyttää kiireisiä henkilöitä.

”TYÖNHAKU EI OLE PELIÄ tai roolileikkejä. Työtä kannattaa hakea omana itsenään, mutta tietenkin hyvin valmistautuneena”, Makkonen sanoo.
”Rekrytoinnissa halutaan mätsätä oikea henkilö ja työ. Haastatteluiden erot syntyvät yleensä siinä miten henkilöt ovat tehneet kotitehtävänsä. Sen tuntee ja näkee.”
Työnhakija erottautuu haastattelutilanteessa positiivisesti kun motivaatio ja osaaminen tulevat esiin luontevalla tavalla. Aitous näkyy vuorovaikutustilanteessa. Mitään temppuja ei ole.
Ensivaikutelma on tärkeä, ja se tehdään jo puhelimessa, kun hakija kutsutaan haastatteluun.
”Ei tarvitse puhjeta mihinkään riemunkiljahduksiin, muttei esittää liian cooliakaan”, Tuominen sanoo.

HAASTATTELUSSA ON TÄRKEINTÄ jättää itsestään vahva positiivinen mielikuva. Pienet mokat tai jännittäminen eivät haittaa.
”Haastattelija huomaa, jos hakija on liikenteessä huonolla asenteella. Jännityksen tuoma intensiteetti on hyvä juttu. Haastattelut kestävät usein sen verran, että hakijalla on aikaa parantaa ja korjata omia mokiaan. Alun takeltelun takia ei kannata luovuttaa.”
”Työnantajien hakemat hyvät tyypit eivät ole mitään BB-persoonallisuuksia, joilla ei ole kasvojensa lisäksi mitään annettavaa. Ihannetilanne on, kun työhön löytyy hyvä tyyppi, jolla on myös substanssiosaaminen kunnossa”, Makkonen tiivistää.

Teksti: Liisa Kemppainen

Kuvitus: Elli Vuorinen

Lama ei lannista vastavalmistuneita

AVOIMIEN TYÖPAIKKOJEN VÄHÄISYYS Turun seudulla mietityttää tuoreita maistereita, joiden haaveissa on jäädä opiskelukaupunkiin asumaan valmistumisen jälkeenkin. Taantumasta huolimatta he suhtautuvat tulevaisuuteen toiveikkaasti.
Joulukussa valtiotieteiden maisteriksi valmistunutta Kirsi Kojonkoskea, 26, sekä ranskan kieltä opiskelevaa Pauliina Yli-Honkoa, 26, ei pelota taantuma tai työttömyys.
”Papereiden ulos saaminen oli  vain helpotus, sillä nyt saan keskittyä työnhakuun täysillä. Lisäksi monet työnantajat edellyttävät tutkintoa, joten uskon että minulla on paremmat mahdollisuudet saada töitä valmistuneena”, toteaa Kojonkoski.
Viime keväänä lääketieteen lisensiaatiksi valmistunut Mika Kotimäki, 25 on saanut tehdä koulutustaan vastaavia töitä jo pari vuotta ennen valmistumistaan, joten siirtyminen opinnoista työelämään on käynyt luontevasti.
”Suomalainen lääkäritutkinto on siitä hyvä, että siinä panostetaan kliinisiin valmiuksiin. Valmistumisvaiheessa lääkärillä on jo oikeaa työkokemusta, eikä harppaus työelämään tunnu niin isolta”, Kotimäki pohtii.
Yli-Honko on työskennellyt koko opintojensa ajan ja on tälläkin hetkellä vakituisessa työsuhteessa kaupan alalla. Työttömyyttä enemmän häntä mietityttääkin se, millaisia töitä valmistumisen jälkeen on tarjolla.
”En jää ainakaan tyhjän päälle kun valmistun, mutta eri asia on sitten saanko koulutustani vastaavia töitä, tai löytyykö niitä Turusta.”
Kaikki kolme  toivoisivat voivansa jäädä asumaan Turkuun, vaikka seudun työtarjonta on tällä hetkellä monella alalla kehno. Töitä aktiivisesti hakeva Kojonkoski kertoo taantuman ja työpaikkojen vähyyden vaikuttaneen mielialaan jonkin verran, mutta hän suhtautuu työllistymiseensä yhä optimistisesti.
”En pidä siitä että olen työtön, mutta on helpotus että olen valmistunut. Koen olevani jonkinlaisessa välitilassa. En usko joutuvani olemaan työttömänä pitkään. Yhteiskuntatieteilijä voi onneksi työllistyä monenlaisiin töihin ja harkitsen tällä hetkellä myös toiminimen perustamista.”

Teksti: Liisa Reunanen

Voit tuoda hakemuksesi ja ansioluettelosi  Rekrytointipalvelujen CV-klinikalle
asiantuntijoiden kommentoitavaksi.
Seuraava CV-klinikka keskiviikkona 10.2. klo 13.15-15.00.

Katso lisää CV-klinikoista ja muista ura-
palveluista osoitteesta rekrytointi.utu.fi.

Taiteesta työpaikka

PaintingDb on kattava kuvataidetietokanta, joka on jalostumassa kannattavaksi liiketoiminnaksi.

TURUN YLIOPISTON KASVATTI, tietotekniikka-alalla ansioitunut Jussi Pyysalo, 34, on löytänyt kekseliään ja mahdollisesti tuottoisankin tavan nauttia taiteesta.
Lähes vuosikymmenen yrittäjänä toiminut Pyysalo perusti nettiin alun perin omaa käyttöä varten kuvataidetietokannan, jonka saavuttaman suosion siivittämänä jalostui bisnesidea PaintingDb-sivustolle. Pyysalon perustama PaintingDb toimii sekä ilmaisena tietokantana että kuvataiteen välityspalveluna.
PaintingDb pitää sisällään jo 5 500 vanhojen mestareiden maalausta, joihin pääsee käsiksi käyttäjäystävällisen käyttöliittymän avulla.
”Käyttöliittymällä erotutaan kilpailijoista, sillä kaikki on yksinkertaista ja helppoa. Sivustolla näkyy skandinaavinen design: yksinkertainen on kaunista”, Pyysalo toteaa.
Sivuston ilme tuokin mieleen Ikean myymälän, jossa jokainen huonekalu lepää siististi oikealla paikallaan pelkistetyn valkoisessa ympäristössä. Tarvitsee vain korvata Lillberg-sohva Caravaggion Kristuksen ristiinnaulitsemisella. Sivustolla ei ole mainospalkkeja, eikä mitään, mikä varastaisi huomion itse sisällöltä, taiteelta.

SIVUSTO KOKOAA AUTOMAATTISESTI robotin avulla lisää teoksia tietokantaansa internetin syövereistä. Maalaustaiteen tekijänoikeus ulottuu Suomessa seitsemänkymmenen vuoden päähän ja tekijänoikeussuojaa vanhempaa taidetta saa levittää käytännössä vapaasti. Tietokannan koodi on kokonaisuudessaan Pyysalon käsialaa.
Kuinka ihmeessä Pyysalo aikoo lyödä rahoiksi ilmaisella tietokannalla? Vastaus piilee nykytaiteilijoiden tarpeissa. Vanhojen töiden rinnalle on tarkoitus koota kattava kokoelma nykytaidetta, josta osa on ostettavissa tavallisen taidegallerian tapaan.
Vain kymmenen euron kuukausimaksua vastaan taitelija saa teoksiaan esille sivustolle, ja riittävän suurella asiakaspohjalla pelkillä kuukausimaksuilla voi pyörittää yrityksen perustoimintaa. Todellisen voiton on kuitenkin tarkoitus tulla taulujen myyntiprovisioista. Jokaisesta PaintingDb:n kautta myydystä taulusta firma saa 12,5 prosentin osuuden. Pelkkä Suomen laajuinen toiminta riittää tekemään yrityksen kannattavaksi, mutta Pyysalo visioi pääsystä myös Euroopan markkinoille.
PaintingDb:n toiminnan käynnistämisessä auttaa alueellisen liikeideakilpailun kilpailun voittona ansaittu 30 000 euron pääomasijoitus sekä luovien alojen yrityshautomo Creve, joka tarjoaa edulliset tilat ja noin 20 000 euron hautomotuen. Hautomolle Pyysalo antaa suuren kiitoksen.
”Jos työskentelisin Datacityssä, en törmäisi kulttuurialan ihmisiin ollenkaan”, Pyysalo korostaa, ja kertoo tyytyväisenä, kuinka turkulaisia taiteilijoita käy usein hautomon liiketiloissa vierailemassa.

ENNEN TAIDETIETOKANTAANSA Pyysalo oli yhtenä perustajaosakkaana kudospankkien tietokantaa ylläpitävässä firmassa, mutta työskentely lääketieteellisellä alalla alkoi viiden vuoden jälkeen kyllästyttää.
”Teki mieli tehdä jotain ihan muuta. Olen nähnyt ihmisten luita muovipusseissa ja ollut leikkaussaleissa leikkausten aikana. Museot, galleriat, taiteilijat ja heidän studionsa tuovat vaihtelua aiempiin kuvioihin”, Pyysalo kertoo.
”Tästä hommasta on hankala saada huonoa makua”, hän jatkaa.
Pyysalo lukeutuu itsekin taiteen ystäväksi. Hän on kiertänyt jo pitkään maailman museoita nauttien maalaustaiteen klassikoista ja opiskellut taidehistoriaa.
”Jos on mahdollisuus käydä katsomassa vanhojen mestareiden töitä livenä, niihin jää helposti koukkuun”, Pyysalo huomauttaa.
”Kaupunginkirjaston taideosastokin ansaitsee hatunnostoni”, Pyysalo lisää ja toteaa olevansa sen ahkera käyttäjä. Pyysalo kuitenkin harmittelee kuinka pieni panos Suomessa annetaan taiteen tuntemukselle ja kulttuurille ylipäätänsä.
”Monissa maissa koulussa tulee taidehistorian tunteja pakollisina opintoina. Kulttuuri on muutenkin toista kuin Suomessa.”
Pyysalo korostaa, että osaavalle ja ulospäin suuntautuneelle taidehistorian maisterille voi vielä jonain päivänä irrota PaintingDb:stä mielenkiintoinen työpaikka ja hyvä toimeentulo.
”Ei aina tarvitse mennä museon assistentiksi”, hän toteaa.
Teksti: Heikki Isotalo

CreVe hautoo ideat yrityksiksi

Luovien alojen painoarvo kasvaa, koska perinteiset teollisuudenalat eivät enää työllistä kuten ennen. Kulttuurin ja taiteen aloille kouluttautuneilta henkilöiltä puuttuu kuitenkin usein yritystoiminnan aloittamiseen tarvittava tietotaito. Ratkaisu ongelmaan voi löytyä yrityshautomosta.
Turun alueella luovien alojen liiketoimintaa auttaa alkuun yrityshautomo CreVe.
”CreVe oli ennen osa kulttuuriyrittäjyyskeskuksen toimintaa. Toiminta omalla nimellä käynnistyi loppuvuodesta 2009”, CreVen hautomopäällikkö Päivi Rytsä kertoo.
Kulttuuriyrittäjyyskeskuksen kautta Creven tueksi saadut verkostot ovat aloitteleville yrityksille elintärkeitä.
”Ensimmäisenä vuonna hautomoon on tavoitteena saada kahdeksan yritystä, myöhemmin jopa kaksikymmentä. Odotamme yrityksiltä kasvuhalua ja sitä, että tavoitteet ovat suuremmassa mittakaavassa”, Rytsä kuvailee.
Hautomon tavoitteena on jalostaa kekseliäs liikeidea tuottavaksi yritykseksi.
”CreVen tarkoituksena on tarjota käytännönläheisiä palveluja ja välineitä, joita aloitteleva yrittäjä tarvitsee.”
Luovien alojen osuutta yrityskentästä on vaikea laskea, koska se riippuu siitä, mitkä lasketaan luoviksi aloiksi.
”Luoviin aloihin luetaan Ruotsissa jopa ravintolatoiminta, Virossa taas enemmän varsinainen taide ja kulttuuritoiminta”, Rytsä kertoo.
CreVen oma määritelmä ulottuu teatterista viestintäalaan ja muotoilusta elämyspalveluihin sekä kaikkeen niiden väliltä.
Turun alueella Creve on ainoa varsinainen luovien yritysten hautomo. Helsingissä toimii Yrityshautomo Arabus ja Aalto-yliopiston Start-Up Center.
KONSTA WEBER

Katso lisää www.kulttuuriverkko.fi

Tuntematon lähetys

Mitä tapahtuu postille, jossa ei ole minkäänlaista osoitetta?

POSTIIN PÄÄTYY VUOSITTAIN kymmeniä tuhansia kirjeitä ja paketteja, joita osoitetietojen perusteella ei pystytä lähettämään mihinkään. Lähetys ristitään tällöin perille saamattomaksi. Mutta mitä anonyymeille lähetyksille lopulta tapahtuu?
”Me emme saa avata postilähetyksiä. Perille saamaton posti lähetetään Viestintävirastoon. He pyrkivät selvittämään yhteystiedot, jos voivat”, kertoo Itellan logistiikkakeskuksen liiketoimenjohtaja Juha Koskinen.
Kirjesalaisuus koskee siis myös Itella Oyj:tä. Vuodesta 2002 alkaen Itella on toimittanut perille saamattomat lähetykset suljettuina Viestintäviraston postipalvelujen erilliseen varmennusyksikköön Jyväskylässä.
Näiden seinien sisällä kirjesalaisuus lakkaa. Lähetyksiä avataan siinä toivossa, että sisältä löytyisi edes jokin yhteystieto, johon postin voisi osoittaa.
Salaperäisten kirjeiden availeminen kuulostaa ehkä maailman siisteimmältä ammatilta. Viestintäviraston postipalvelun varmennuspäällikkö Seppo Laine on kuitenkin tottunut kaikenlaiseen.
”Tuntuu, ettei enää ihmettele mitään. Eihän me millään ehditä lukemaan kaikkea, eikä saadakaan”, Laine kertoo.
Varmennustyö on eettisesti velvoittavaa. Sisältöön ei saa puuttua, eikä kirjeitä ja paketteja koskaan avata yksin. Laineen suhde lähetyksiin on asiantunteva, jopa etäinen.
”Ammattisilmä rupeaa huomaamaan heti löytyykö yhteystietoja vai ei. Eikä me niitä sen enempää tutkita, meillähän on oikeus katsoa vain lähettäjän tai vastaanottajan tiedot”, Laine summaa.
Varmennusyksikköön tulevista kirjeistä noin 60 prosenttia saadaan joko toimitettua oikeaan paikkaan tai palautettua lähettäjälleen. Loput 40 prosenttia päätyvät silppuriin. Tavarat, joille ei löydy oikeaa osoitetta myydään pois.

ON VAIKEA USKOA, että joku voi unohtaa kirjeestä kaikki yhteystiedot. Perille saamaton posti herättääkin kysymyksiä henkilöistä lähetysten takana. Myös uskomusolennot ja postiosoitteettomat henkilöt saavat lähetyksiä.
”Jumalalle tulee postia. Ja kyllä meillä sellaisia vakioasiakkaita on. Valtio rupesi säästämään jossain vaiheessa ja siirsi mielenterveyspotilaita enemmän avohoitoon, niin meille alkoi tulla paljon enemmän kirjeitä”, Laine kertoo.
Usein taustalla on kuitenkin melko tavallinen tarina.
”Opiskelijat ovat aika suuri ongelma. He eivät tee osoitteenmuutoksia, eikä posti oikein pysy perässä. Muistaisivat pistää lähetyksiin edes lähettäjän nimen”, Laine pohtii.
”Rahaa ei pitäisi lähettää postissa lainkaan, se on houkutus monelle välikädelle. Mutta rahaakin tänne päätyy. Puoli vuotta sitä säilytetään kuten muutakin perille saamatonta postia, sitten posti hävitetään ja rahat tilitetään valtion kukkaroon.”

JUMALALLE OSOITETTU POSTI saattaa aiheuttaa postivirkailijalle päänvaivaa, mutta muutamalle henkilölle Suomessa posti kulkee pelkällä nimellä tai statuksellakin.
Joulupukki saa aina kirjeensä, vaikka kuoressa ei osoitetta olisikaan.
”Asianmukaisesti maksettu lähetys menee Joulupukin postikonttoriin, vaikka joku lapsi nyt olisi kirjoittanut kuoreen vain että Joulupukille. Hänelle on kyllä myös virallinen postiosoite”, kertoo Koskinen.
Joulupukki on henkilönä ainutlaatuinen, sillä hän saa pelkällä ”toiminimellään” yli 700,000 kirjettä vuodessa. Pukki peittoaa jopa Suomen tasavallan presidentin, jota kansa lähestyy vuosittain vain noin 7500 lähetyksellä, sähköposti mukaan lukien. Lapset muistavat presidenttiä noin 200 kirjeellä.
Muista varmennusyksikköön pelkällä nimellä tulevista kirjeistä yleinen on muun muassa Tuttiritari. Kirjeet eivät kuitenkaan mene näyttelijä Jukka Leistille, sillä tutteja sisältävät kirjeet on osoitettu tutteja vievälle uskomusolennolle.

Teksti: Jantso Jokelin

Kuva: Natanael Sinisalo / Jyväskylän ylioppilaslehti

Kadonnutta lähetystä kannattaa kysellä
ensisijaisesti Postista.

Seuraava sivu »