Duon treenikämppä sijaitsee Auranhelmen kattohuoneistossa.

Aurajoen varrella pienessä kattohuoneistossa puuhaillaan suomalaisen indie-musiikkiskenen tuoretta ilmiötä. Näyttöinä on useita mainintoja suosituissa musiikkiblogeissa ja jo pari tupaten täynnä ollutta keikkaa Turussa. Se on paljon bändiltä, jonka meriitit ovat pitkälti SoundCloud-musiikkipalvelussa verkossa.

Auranhelmen yläkerroksen sisätiloja koristavat kosketinsoitin, mikrofoni ja Mac-kannettava, joiden takana hääräävät Aaro Vahtera ja Sanni Pesonen. Asunnon ikkunasta avautuu näkymä ympäröiviin kerrostaloihin.

Aaro ja Sanni ovat Turun yliopiston psykologian opiskelijoita. Opiskelujensa lomassa kaksikko alkoi jutella musiikista, ja viime kesänä he päättivät lyödä voimansa yhteen. Tuloksena oli Loft Apartment, joka tekee tunnelmallista elektropoppia.
”Loft Apartment oli aluksi pelkästään mun juttu, mutta kun Sannin kanssa teimme musiikkia, nimi alkoi koko ajan tuntua suussa paremmalta”, Aaro kuvailee nimivalintaa.

Kun laitetaan brittiläinen elektro, garage-musiikki, house ja katebushmainen pop tehosekoittimeen, saadaan aikaan se, mistä Loft Apartmentissa on kyse. Aaro ja Sanni ja eivät peittele, etteikö heidän lempimusiikkinsa olisi vaikuttanut linjaan. Erikoisella reseptillä saa aikaan erikoisen cocktailin.

”On ollut hauskaa huomata, miten erilaisista piireistä tulevat ihmiset ovat diggailleet meidän musiikkiamme. Oli taustalla sitten poppia, rokkia tai elektronista musiikkia, biisimme ovat saaneet kehuja kautta linjan”, Sanni kuvailee.

Musiikkibisnes on muuttunut paljon siitä, mitä se oli ennen internetiä. Kun aiemmin bändien piti lähettää demoja levy-yhtiöille, nykyisin tilanne on kääntynyt päälaelleen. Levy-yhtiöt etsivät internetin syövereistä sopivia kandidaatteja listoilleen.

Aaro ja Sanni ovat olleet yllättyneitä bändin saamasta positiivisesta palautteesta. He ovat saaneet yhteistyökyselyjä jopa ranskalaisesta levy-yhtiöstä. Duo pitää edelleen jalat maassa ja keskittyy nyt keikkailuun levyn tekemisen sijaan.
”Tykkäämme siitä, mitä tällä hetkellä teemme. Voimme rauhassa tehdä uusia biisejä ja julkaista niitä SoundCloudissa. Lisäksi keikkailu tuntuu mukavalta, vaikka tietenkin näin ensi alkuun todella jännittävältä. Esitämme keikoilla biisejä, joita ei ole verkossa saatavilla”, Aaro kertoo.

Mistä Loft Apartmentin biisit sitten kertovat? Elämästä, ihmisyydestä ja ihmismielestä. Yhtä teemaa sanoituksiin ei ole haluttu valita. On kuitenkin jotain teemoja, joita ei käsitellä.

”Rakkauslauluja on tehty jo niin paljon, ettei meidän tarvitse tehdä sellaisia”, Sanni naurahtaa.

Loft Aparmentin sanoituksista ja laulusta vastaa Sanni. Aaro taas puuhailee soitinten takana. Molemmilla on taustaa instrumenttien parissa, joten työnjakoa katsotaan aina biisien mukaan.

Maailmalla poika- ja tyttöbändit ovat huomattavasti yleisempiä kuin miehen ja naisen muodostamat duot. Sannin ja Aaron mukaan yhteistyö toimii kuitenkin mutkattomasti.

”Yhteistyö on toiminut todella hyvin. Voi olla, että yksi vahvuuksistamme on nimenomaan se, että saamme biiseihin sekä mies- että naisnäkökulmaa”, Aaro analysoi.

Jatkossa Loft Apartment keskittää voimiaan keikkailuun. Etenkin Turussa yhtye aikoo keikkailla sekä mahdollisuuksien mukaan kauempana Aurajoen liplatuksesta. Lisäksi SoundCloudiin on tulossa lähitulevaisuudessa uutta materiaalia.

Teksti: JOEL KANERVA
Kuva: LAURI HANNUS

Loft Apartment
SoundCloudissa: http://soundcloud.com/loft-apartment

Torikiinalainen on tunnettu huokeista hinnoistaan ja arvaamattomista aukioloajoistaan.

Kello lähestyy aamuneljää. Valomerkki on välähtänyt aikoja sitten. Illan viimeisen hitaan loppusoinnut hivelevät humalaisen korvaa. Narikkajonossa kestää ja kestää. Ulkona seurueet kerääntyvät taksitolpille autokyytejään odottamaan. Kännisen silmään osuu kivenheiton päässä sijaitseva grillikioski. Viiden minuutin päästä mahassa sulaa kolmen ja puolen euron makkaraperuna-annos.

Öinen snagarisessio tuntuu vastustamattomalta ajatukselta. Humalatilassa kielen alle kerääntyy suolaista kuolaa, joka jääräpäisesti vaatii seuralaisekseen rasvakeittimessä uitettua muonaa. Kulahtaneen kaljan maku huuhtoutuu suusta, kun saa yhdenkin ranskanperunan kitaansa. Mutta onko sillä mitään väliä, minkä yökioskin valitsee?

Sijainnin
merkitys

Kokemuksettakin oivaltanee, ettei aamuyöllä viitsi vaeltaa kilometrejä päästäkseen nauttimaan kehutuimman gourmetgrillin kulinaristisista elämyksistä. Valinnaksi jää useimmiten ensimmäinen kioski, joka eteen sattuu. Sijaintinsa puolesta Turun parhaimmistoon lukeutuvat torin ruokapaikat.

Torin läheisyydestä löytää monipuolista yösyömistä. Perinteistä nakkikioskisafkaa saa Tori Burgerista. Orientaalisia ruokailijoita palvelee Turun Torikiinalainen. Herkutella voi myös Hesburgerissa.

Toisaalta taas voi olla nerokasta pysähtyä murkinoimaan vasta kotimatkalla: näin välttyy torigrillien pitkistä jonoista ja yökansan pahimmasta mellakoinnista. Mutta kuinka moni on kärsivällinen, kun kello käy viittä ja mahalaukku kiljuu grilliruokaa?

Hintojen
merkitys

Snagari on erinomainen valinta henkilölle, joka ei tahdo satsata syömiseen hirveästi rahaa. Myös Torikiinalaisessa on kukkaroystävällinen hinnasto. Halvin ateria maksaa kolme euroa, kalleimmat ateriat 5,50 euroa. Hinnasto on merkillisen suotuisa siksi, että tyypillisesti kiinalaisissa ravintoloissa hinnat ovat selvästi korkeammat.

Kalliimpaa sapuskaa saa suurten hampurilaisketjujen ruokalistoilta. Tuttu ja turvallinen Hesburger-ruoka on kieltämättä maukasta, mutta haittapuolena on annosten pieni koko verrattuna esimerkiksi Tori Burgerin suurempiin ja halvempiin annoksiin.

Laadun
merkitys

Laadulla on sijainnin ja hinnaston lisäksi tärkeä rooli ravintolan houkuttelevuudessa. Yömyöhään torilla voi kuulla kommentteja, joissa haukutaan tyypillinen grillihamppari maanrakoon ja suunnataan määrätietoisesti kohti Hesburgeria.
Grilliruoka tuottaa usein eittämättä pettymyksen. Ranskanperunat eivät ole yhtä ohuita ja rapeita kuin suurissa hampurilaisketjuissa eivätkä hätäisiltä hutaisuilta haiskahtavat hampurilaisetkaan aina säväytä. Työntekijät käyvät puolen tunnin välein tupakalla ja aterioissa voi lymyillä pitkiä hiuskarvoja.

Sijainnin, laadun ja hinnaston perusteella Turun parhaimmisto koostuu alla olevista ravintoloista.

1. Semiburger
Sijainti: * * * *
Hinnasto: * * *
Laatu: * * * *

Eerikinkadun ja Humalistonkadun risteyksessä – tai yöklubi Marilyniä vastapäätä – sijaitseva Semiburger ei petä. Ruoka on grilliruoaksi makoisaa, hinnastossa ei ole valittamista ja sijainti on hyvä. Semiburger on auki jokaisena viikonpäivänä yöviiteen saakka.

2. Torin Hesburger
Sijainti: * * * * *
Hinnasto: * *
Laatu: * * * * *

Hesburger on valinta henkilölle, jolle kelpaa ainoastaan paras. Torin Hesburgerin sijainti on täydellinen, palvelu ystävällistä ja ruoka maittavaa. Ehkä isoin haittapuoli torin Hesburgerissa on jonottaminen. Jonot ovat usein pitkiä ja ihmiset arvaamattomia.

3. Tori Burger
Sijainti: * * * * *
Hinnasto: * * * *
Laatu: * * *

Torin laidalla sijaitsevasta Tori Burgerista saa maukasta herkkua halvalla hinnalla. Palvelu on nopeaa. Miinuksena pitkähköt jonot.

4. Turun Torikiinalainen
Sijainti: * * * * *
Hinnasto: * * * *
Laatu: * *

Torikiinalainen on oudohko tapaus; missään ei lue, milloin ravintola on auki ja milloin ei. Hinnasto on opiskelijaystävällinen. Ruoan laatu voisi olla parempi. Sijainti on yksi Turun parhaista. Kallein ateria maksaa 5,50 euroa.

5. Tuomiokirkon grilli
Sijainti: * * *
Hinnasto: * * * *
Laatu: * * *

Tuomiokirkon grilli sijaitsee kauempana keskustasta kuin muut TOP-listauksen ravintolat. Hyvää Tuomiokirkon grillissä ovat alhaiset hinnat, sopivat aukioloajat sekä tasavarma laatu. Parasta tässä grillissä ovat upeat maisemat, joita on ilo ihailla hampurilaistaan pureskellessa.

Teksti: Eetu Lehtinen
Kuva: Lauri Hannus

Evoluutiobiologian dosentti, ihmisen parinmuodostusta ja seksuaalivalintaa tutkineen Markus J. Rantalan mukaan kumppanin valinta perustuu loppujen lopuksi kokonaisuuteen, eikä ulkoisia ja henkisiä ominaisuuksia voi erottaa toisestaan.

Kasvonpiirteet viestittävät evoluutiobiologin mukaan yksilökehityksen vakaudesta, kyvystä seksuaaliseen kanssakäymiseen sekä kyvystä huolehtia jälkeläisistä.

”Maskuliiniset kasvonpiirteet, kuten jykevä leuka ja vahvat kulmat viestivät voimasta ja seksikkyydestä. Jos nainen etsii yhden illan juttua, hän viehättyy yleensä tällaisista kasvonpiirteistä”, Rantala sanoo.

Jos kiikarissa puolestaan on parisuhde ja perheen perustaminen, puoleensa vetävämpiä ovat feminiinisinä pidetyt kasvonpiirteet, kuten suuret silmät, vähäinen karvaisuus, pieni nenä ja pieni leuka.

Rantalan mukaan seksuaalivalinta tapahtuu tiedostamattomana, genetiikan ja hormonien tasolla.

”Sikiökauden hormonisuhteet kohdussa vaikuttavat sikiön kehitykseen ja myöhemmin aikuisiässä parinvalintaan. Bi- ja homoseksuaalit kantavat enemmän vastakkaisen sukupuolen hormoneja kuin täysin heterot ja valitsevat siksi itsensä kaltaisia kumppaneita.”

Tiedekään ei kuitenkaan tarjoa homoseksuaalisuudelle tyhjentävää selitystä.

Evoluutiobiologisen näkökulman mukaan myös omat ulkoiset piirteet vaikuttavat parinvalintaan: kaikista maskuliinisimmat miehet vetävät puoleensa feminiinisimpiä naisia ja päinvastoin. Androgyynit valitsevat jotain siltä väliltä.

Ensi tapaamisella oman viehätysvoimansa voi päätellä myös vastapuolen pupilleista.

”Pupillien laajeneminen silmiin katsottaessa kertoo katsojan mieltyneen katsomisen kohteeseen. Pienet pupillit taas viestittävät vastenmielisyydestä”, Rantala sanoo.

Huumaavat
feromonit

Myös kumppanin tuoksu on parinvalinnan kannalta tärkeä valintaperuste.

”Haju on naisille ylitsepääsemätön juttu. Jos mies haisee pahalta, sitä ei kompensoi komeus eikä korkea älykkyys”, Rantala sanoo.

Selkeästi aistittavan hajun lisäksi ihminen erittää hajuitiöitä, feromoneja, joita ei tavallisessa tilanteessa pysty haistamaan. Ne vaikuttavat alitajuntaisesti ja säätelevät sekä seksuaalivalintaa että yksilön viehätysvoimaa toisten silmissä.

Feromonien eritys muuttuu hormonitoiminnan mukaan. Kun nainen ovuloi, hän näyttää miesten silmissä paremmalta, koska eritys on tuolloin runsaampaa. Myös miehet näyttävät tuolloin keskivertoa paremmilta naisen silmissä.

”Heteroseksuaalinen mies viehättyy naisen erittämästä feromoneista ja päinvastoin. Oman sukupuolen feromonit aiheuttavat tällöin aistijassa luotaantyöntäviä reaktioita. Homoseksuaaleja viehättää pelkästään oman sukupuolen edustajan erittämä feromoni, kun taas biseksuaali innostuu molemmista”, Rantala sanoo.

Teksti: VENLA PÖYLIÖ

Platonin Pidot-teoksessa komediakirjailija Aristofanes esittää tulkintansa rakkaudesta. Hänen perusajatuksensa on, että alun perin ihmiset olivat pallonmuotoisia, kahdeksanraajaisia olioita, kaksoisihmisiä. Myöhemmin jumalat halkaisivat oliot kahtia. Syntyi yksilö, kaksijalkainen ihminen.

Oman vastaparin etsintä jatkuu ihmisten elämässä. Myytin mukaan kaipuu läheisyyttä ja omaa puoliskoa kohtaan on luonnollinen osa ihmisenä elämistä, eikä ilman toista voi olla kokonainen.
Aristofaneen myytti ei liputa pelkästään heteroseksuaalisen rakkauden puolesta, sillä sen mukaan ihmisiä on alun perin ollut kolmenlaisia: miesmiehiä, naisnaisia ja miesnaisia. Homoseksuaalit ovat peräisin miesmiehestä ja naisnaisesta ja heteroseksuaalit puolestaan miesnaisista.
Jakautumisajatus on myös sukupuolisesti tasa-arvoinen verrattuna Raamatun luomiskertomukseen, jossa Eeva veistetään Aatamin kylkiluusta.

”Puhe rakkaudesta ulottuu historiallisesti yhtä kauas kuin kirjoitettu historia. Raamatun Vanhan Testamentin Laulujen Laulu on esimerkiksi pelkästään rakkauden ylistystä ja rakastumisen kohteen palvontaa”, Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi muistuttaa.
Nykypäivänä rakkaus on tullut takaisin alkukotiinsa, sielunkumppanin ja toisen puoliskon etsintään.

Jumalasta
yksilöön

Romanttisen rakkauden historia on kuitenkin pitkä ja mutkikas. Se on toisaalta nähty sukujen välisenä sopimuksena, toiveen täyttymyksenä ja toisaalta vaikeana ja vahingoittavana asiana.
Intiassa ajateltiin, että rakkaus etenee sairauden kaltaisena: ensin intohimo täyttää mielen muuttuen maniaksi. Tämän jälkeen tulevat fyysiset oireet, kuten unettomuus, ruokahalun menettäminen järjen sumeneminen ja lopulta kuolema. Myös antiikin filosofit tunnistivat rakkauteen liittyvän tuskan.

Keskiajan eurooppalainen kulttuuri peri ajatuksen rakkaudesta tautina. Kirjallisuudessa romanttinen rakkaus yhdistettiin usein kuolemaan, mutta Jumalan rakkaus pelastukseen.

” Tärkeää on toki muistaa, että keskiajalla myös kysymys Jumalan rakkaudesta oli keskeinen. Maallinen rakkaus ja tunteiden osoittaminen ovat puolestaan olleet sääty-yhteiskunnassa kontrolloituja, ja esimerkiksi julkinen suudelma on ollut luettavissa avioliittolupauksena”, Salmi sanoo.

Idea romanttisesta rakkaudesta alkoi saada laajemmin kannatusta, kun ajatus modernista yksilöstä ja yksilön itsemääräämisoikeudesta nousi esiin uuden ajan alussa ja 1700-luvulla. Kyseenalaistamisen kohteeksi joutuivat säätyjärjestelmä ja sukujen väliset, sovitut avioliitot.

Riutuva
rakkausutopia

”1800-luvulta lähtien olemme eläneet romanttisen rakkauskäsityksen dominoivaa aikakautta. Kirjallisuudessa täyttymättömän rakkauden kuvauksia ja palvojia oli useita, esimerkiksi Brontën sisarukset, Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset”, Salmi sanoo.

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden laaja leviäminen Suomeen 1800-luvulla tarkoitti rakkausutopian suosion kasvua varsinkin kaupunkilaisten keskuudessa.  Modernia ajatusta rakkaus- ja kumppanuusavioliitosta alettiin varjella, vaikka avioliiot olivat hyvin pitkään järjestettyjä.

Henkiset ominaisuudet ovat kuitenkin pikkuhiljaa sivuuttaneet aineelliset. Siinä missä vielä pari sataa vuotta sitten avioliitto ja rakkaus olivat eri asioita, nykyisen ajatusmallin mukaan rakkaus on avioliiton edellytys.

Aikaisemmin rakkaus ja avioliitto saattoivat olla puhtaasti eri tavoin tyydytettäviä tarpeita toisen täyttäessä yksilön käytännön vaatimukset ja toisen henkiset ja ruumiilliset, rakkaudelliset tarpeet. Rakkaudesta saatettiin haaveilla sekä avioliiton sisällä että sen ulkopuolella.

Onnen ja ikuisen, kaiken kestävän rakkauden tavoittaminen on noussut nuoren sukupolven silmissä tärkeimmäksi, vaikka vanhemmat saattavat edelleen odottaa sopivan puolison löytyvän ”omien” parista.

”Rakkaus-käsite on muuttunut muun tunnekulttuurin mukana ja on laajemmassa mittakaavassa osa käyttäytymiskulttuurin muutosta. Nykyään tunteita on lupa näyttää vapautuneemmin kuin aikaisemmin.”

”Rakkauskulttuurista on tullut valtava mielikuvituksen maailma. Rakkaus on fantasiaa. Rakastamme rakastumisen tunnetta ja rakastamisen ajatusta.”

Niin moni
tulee vastaan

Syy rakastumiseen on yksinkertainen ja biologian keinoinkin selvitettävissä. Rakastumisen euforian tuottaa hermovälittäjäaine serotoniini, kiihdyttävä välittäjäaine dopamiini sekä amfetamiinin kaltainen fenyylietyyliamiini, jonka tuotanto rakastumistilanteessa kaksinkertaistuu.

Kun rakastumisen huuma laskee, fenyylietyyliamiinin tuotanto normalisoituu. Sekä dopamiini että fenyylietyyliamiini kehittävät riippuvuussuhdetta, ja parisuhteen vakiintuminen voi tuntua tylsältä. Toisaalta vakiintuneessa parisuhteessa ollessaan ihminen erittää mielihyvää tuottavaa oksitosiini-hormonia kosketuksen ja yhdynnän yhteydessä. Tämä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Ihastumisen tunteeseen jää kuitenkin helposti koukkuun. Hormonien lisäksi suuri vaikuttava tekijä on rakkausutopian luoma ajatus täydellisestä kumppanista. Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila kertovat teoksessaan Rakkauden atlas, että ihastuminen eli tuntemattoman rakastaminen on pysähtymistä rakkauden miellyttävimpään vaiheeseen.

”Rakkauden kohde on jatkuvasti kiinnostava, koska tiedämme hänestä niin vähän. Voimme täyttää tyhjät kohdat omilla toiveillamme ja mielikuvillamme.”

Vaikka rakkaus on vuosituhansien kehityksen myötä vapautettu, voi rakastaminen olla entistä vaikeampaa. Haasteet, joita rakkaudessa kohdataan, ovat erilaisia.

Kun saa suudella julkisesti ketä tahtoo, houkutus kumppanin vaihtamiseen voi olla suuri ja kärsivällisyys suhteen parantamisesta olematon.

Odotukset kumppania ja parisuhdetta kohtaan voivat olla myös mahdottoman epärealistisia. Se rakkauden hurmostila, joka aikaisemmin jätettiin subjektiivisen haaveilun tasolle, halutaan löytää todellisesta elämästä.

Toisaalta rakastuminen voidaan nähdä yksilökeskeisessä maailmankuvassa myös vapauden riistona. Koetaan, että vakiintuminen pakottaa luopumaan omista unelmista ja oman tien etsimisestä.

Brittiläinen filosofi Bertrand Russel puolestaan ajattelee, että pohjimmiltaan ihminen pelkää yksinäisyyttä ja maailman kylmyyttä ja että ainoastaan toisen ihmisen tuoma syvä rakkaus voi antaa turvan tunteen. Myös kovanaamat kaipaavat henkistä kotia.

”Nykytilanne rakkaudesta puhuttaessa ja sen sosiaalisen ilmentymän oikeuksista on hyvin jännitteinen. Toisaalta vallalla ovat liberaalit arvot. Toisaalta romanttisen, 1800-luvulle tyypillisen ajattelutavan piirteet ovat nousseet uudestaan esille esimerkiksi hääkulttuurin prinsessa-prinssi-asetelmassa”, Salmi sanoo.

Niin Aristofanes kuin nykymaailman fiktio eli elokuvat, kirjallisuus ja musiikki nostavat tärkeäksi ajatuksen siitä, että jokaiselle olisi olemassa se oikea.

”Käsite on viktoriaanisen moraalin maailmassa syntynyt ajatus, joka minimoi seksuaalisen kanssakäymisen mahdollisuutta. Ajatus yhdestä sielunkumppanista voi olla lohdullinen, mutta siihen ei pidä takertua”, Salmi sanoo.

Lue myös, miten evoluutiobiologinen näkökulma lähestyy rakkautta.

Teksti: VENLA PÖYLIÖ
Kuvitus: ANJA KARPPINEN

Anu Hopia näyttää, miten ananas leikataan oikeaoppisesti keittiömestari Gero Hottingerin ohjeen mukaan.

”Ruoka on nyt valtavan kiinnostava asia. Siitä puhutaan ja se herättää intohimoja”, Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeitten kehittämiskeskuksen tutkimusprofessori Anu Hopia aloittaa.

Hänen työtään on ruoan kemia, tarkemmin molekyyligastronomia, jolla tarkoitetaan ruoanvalmistuksen ilmiöiden luonnontieteellistä tarkastelua.

Ensialkuun molekyyligastronomia kuulostaa taviksen korvaan hienostelulta. Tosin 2010-luvulla ruokahifistelystä on tullut osa suomalaista elämäntapaa.

TNS Gallupin teettämästä RISC Monitor Ruoka 2011 -tutkimuksesta selviää, että noin kolmannes kuluttajista on ruokahifistelijöitä. Termi määriteltiin tutkimuksessa halulla kokeilla vaativia reseptejä ja keskustella ruoasta. Ruoka on ruokahifistelijälle keskeinen osa elämää ja vahvasti myös sosiaalinen asia. Ruoan terveellisyyden ja alkuperän lisäksi hifistelijälle tärkeää on vaihtelunhalu.

”Tutkimuksessa ruokahifistelijöillä oli sekä vihreitä arvoja että vahvaa hedonistista nautinnonhalua, joten ruokahifistelijän ruokamaailma on hyvin moniulotteinen”, muotoilee tutkimuskonsultti Tarja Pentilä.

Myös Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen ruokatiimin tulevaisuustutkija, projektipäällikkö Riikka Saarimaa uskoo hifistelyn voimistuvan.

”Ruoasta tulee yksilön identiteetin määrittäjä. Kuluttaja räätälöi ruokavalionsa omannäköisekseen”, hän katsoo.

Sipulikeiton
kemiaa

Tänään Hopia on luvannut näyttää Funktionaalisten elintarvikkeitten kehittämiskeskuksen koekeittiössä, miten ananaksia liekitetään.

Tykötarpeina on yksi tuore ananas, voita ja pullo Cointreau’ta.

Tutkimusasetelma on tyypillinen molekyyligastronominen kokeilu. Tutkimuskysymyksenä on, muuttuuko ananaksen maku liekityksessä. Tosin Hopia tietää vastauksen jo.

”Meillä oli ananasten liekitys käsittelyssä MG-klubissa”, hän sanoo.

MG-klubi on Hopian ja keittiömestari Tatu Lehtovaaran vetämä ruokakerho, joka kokoontuu kuukausittain Helsingin palvelualojen oppilaitoksen tiloihin testaamaan molekyyligastronomisia hypoteeseja.

Ananakset odottavat liekitystä. Hopian mukaan molekyyligastronomisen kokkailun ei tarvitse rasittaa kukkaroa.

Ero perinteisen elintarvikekemian ja molekyyligastronomian välillä on ennen kaikkea kontekstuaalinen. Jos perinteinen elintarvikekemia tutkii sipulien flavonoideja, tutkii molekyyligastronomia sipulikeiton valmistuksessa tapahtuvia kemiallisia ja fysikaalisia ilmiöitä.

”Ei voisi kuvitella, että elintarviketieteellinen tutkimuskohde olisi kohokas tai kastike”, Hopia nauraa.

Yhteistä perinteisen elintarviketutkimuksen kanssa on taustalta löytyvä ymmärrys kemiasta.
Kokkaussessio alkaa kangerrellen, kun toimittaja alkaa pilkkoa ananasta väärin. Hopia ottaa veitsen käteen ja näyttää, miten hedelmä leikataan keittiömestari Gero Hottingerin oppien mukaisesti.

Ruokaa
moniarvoisesti

Molekyyligastronomia tieteenä sai alkunsa ranskalaisen tutkija Hervé This’n ja Oxfordin yliopiston fysiikan professori Nicholas Kurtin tutkimuksista 80-luvun lopulla. Kaksikko katsoi, että silloisessa elintarvikekemiallisessa tutkimuksessa ei huomioitu gastronomista näkökulmaa ollenkaan. 90-luvun aikana he kokosivat kasaan kansainvälisen joukon asiantuntijoita, jotka kokoontuivat aktiivisesti gastronomia-aiheisiin kongresseihin Euroopassa.

Fyysikkojen ja kemistien lisäksi seminaarien kutsulistoilla oli keittiömestareita.

”Siitä alkoi tutkijoiden ja keittiömestareiden vuoropuhelu. Yhteistyö poiki ruokakulttuuriin uusia genrejä”, Hopia kertoo.

Suomessa tutkimusala on verrattain uusi. Siinä, missä ruoan turvallisuuden ja ekologisuuden tutkimus ovat olleet elinvoimaisia, on gastronomis-luonnontieteellinen näkökulma pysytellyt marginaalissa.

Tieteenalaansa ahkerasti popularisoiva Hopia pitää perinnettä arvokkaana, mutta soisi keskustelun rikastuvan.

”Jos oikeasti haluamme olla ruoan ammattilaisia, meidän pitäisi tarkastella tutkimuskohdettamme mahdollisimman moniarvoisesti.”

”Vodka palaa,
Koskenkorva ei”

Hopia kertoo, että innokkaimpia molekyyligastronomiaa harrastavia kokkeja ovat insinöörimiehet.

Muuttuuko ananaksen maku liekityksessä? Ruoka ei pala, vaan valmistuksessa haihtuva alkoholihöyry.

Kyse on juuri insinööreillekin tutusta kemiallis-fysikaalisten ilmiöiden tiedostamisesta.
”Isoäidillä oli vaniljakastikkeen valmistuksessa omat niksinsä välttää juoksettuminen. Minä teen samaa kastiketta ja ehkä tiedostan, mitä tapahtuu, kun se juoksettuu”, Hopia muotoilee.

Hän johtaa ananaskoetta eteenpäin kohti liekitysvaihetta. Ensin hedelmänpalasia paistetaan voissa. Tovin kuluttua rautapannulle lorautetaan fingerporillinen 40-prosenttista likööriä. Toimenpiteen seurauksena pannulla roihahtaa miltei kattoon saakka ulottuva liekki. Hopia tarkentaa, että liekityksessä palaa alkoholihöyry, ei itse ruoka.

”Liekki syttyy, kun höyryn etanolin ja hapen suhde on sopiva. Vodka palaa, Koskenkorva ei”, hän säestää.

Scifiruoka ei
korvaa herkkuja

Maa- ja metsätalousministeriön kansallisen ruokastrategian taustaraportissa todetaan, että keskeinen tulevaisuuden ruokaan liittyvä kansanterveydellinen uhka on lihavuus. Suomessa syödään edelleen vain vähän hedelmiä ja vihanneksia.

Hopia ennättää vakuuttamaan, että lopulta myös molekyyligastronomisen tutkimuksen tavoitteena on tavallisen ihmisen arjen helpottaminen. Myös molekyyligastronomiaguru This uskoo tieteenalan tutkimuksen tuovan ratkaisuja lihavuusongelmiin, kun terveellisestä ruoasta voidaan tehdä entistä maistuvampaa juuri molekyyligastronomisten löydösten avulla.
”Kaikki hyötyvät siitä, että me saamme ruoasta iloa ja nautintoa. Siihen tässä tuotetaan innovaatioita”, Hopia sanoo.

Molekyyligastronomisen tutkimuksen avulla on etsitty keinoja esimerkiksi vanhusten ruokailun kehittämiseen ja laitosruoan maun parantamiseen. Hienoista ravintoloista tavallisiin keittiöihin on esimerkiksi kulkeutunut oppi lihan matalalämpökypsentämisestä.

Alan asiantuntijat uskovat, että scifi-elokuvienkin esittelemä vitamiinipilleriravinto ei tulevaisuudessa korvaa valmistettua ruokaa, sillä ruoanlaittoon ja maistuvaan ravintoon liittyy vahvasti tunne nautinnosta. Tulevaisuudentutkijat ovat samoilla linjoilla. Vaikka erilaiset energiapatukat ja vitamiinivedet ovat jo nyt tietynlaisia versioita tulevaisuuden pillereistä, eivät valmisteet täysin korvaa perinteistä ruokaa.

”Sosiaalisuuden ja yhdessä tekemisen trendit voimistuvat. Vitamiinipillerit eivät myöskään fyysisesti riitä ihmiselle vielä pitkään aikaan. Elimistömme tarvitsee myös kuituja ja nesteitä”, Saarimaa toteaa.

Filosofiana
arvostaminen

On aika koemaistaa liekitettyjä ananaksia. Ne maistuvat makeilta ja miltei sulavat suussa.
”Tämä on jäätelön kanssa aivan mielettömän hyvää”, Hopia suosittelee.

Professorin MG-klubin koemaistajaryhmä kykeni tunnistamaan makueron liekitettyjen ja ei-liekitettyjen ananasten välillä. Tulos oli yllättävä, sillä hypoteesina oli ollut, että liekitys ei vaikuta makuun. Päätelmä on, että lämpötilan on noustava liekityksessä niin paljon, että prosessissa käynnistyy uusia aromiaineita tuottavia reaktioita.

Siirtyessään koekeittiöstä työhuoneeseensa Hopia pohtii vielä molekyyligastronomian filosofista olemusta. Hän sanoo sen olevan ruoan arvostamista.

”Luin äskettäin norjalaisesta koulupojasta, joka oli voittanut tiedekilpailun. Hän oli pohtinut, miksi räiskäleen paistopinnan toisella puolella on enemmän rinkuloita kuin toisella puolella. Tällaisten kysymysten kautta pääsee käsiksi aivan tavallisiin luonnontieteellisiin ilmiöihin.”

Nautinnon
mittarit

Tulevaisuuden kauhuskenaario enteilee kaikenlävistävää ruoan resurssipulaa, kun maailman väestönkasvu jatkaa kasvuaan ja ilmastonmuutos etenee.

”Pulaa on energiasta, vedestä, viljelysmaasta ja lannoitteista. Niukentumisen myötä elintarvikkeiden tuotevalikoima kaventuu, eikä kaikkia ruoan raaka-aineita ole saatavilla ympäri vuoden samalla tavalla kuin nyt”, Saarimaa maalaa.

Tulevaisuudentutkijoiden tekemien skenaarioiden tarkoituksena on auttaa tämänhetkisessä päätöksenteossa ja avata uusia ajatuskulkuja.  Vielä on kuitenkin vaikea sanoa, minkälaista ihmisten suuhun laittama ruoka tulevaisuudessa on. Ekologisuuden, jäljitettävyyden, eettisyyden, terveellisyyden ja lisäaineettomuuden antitrendinä nähdään jopa sula välinpitämättömyys ruokaa kohtaan.

Hopian toiveissa siintävät ajatukset nautinnon ja hyvän ruoan mittareista, jotka täydentäisivät ajattelua talouden ja hiilijalanjäljen mittaamisen yhteiskunnassa.

”Miksi emme ottaisi huomioon myös esimerkiksi maun, miellyttävyyden tai rentoutuneisuuden mittareita?” hän kysyy.

Teksti: LAURA MYLLYMÄKI

Kuvat: AAKE KINNUNEN

Iron sky -elokuvassa kuu on natsien vallassa.

Joukossa on voimaa, ja netin syövereistä hurjaa joukkovoimaa vasta löytyykin.

Verkkoympäristöä käsittelevään keskusteluun on liittynyt jo useamman vuoden ajan ajatus suurten käyttäjämäärien tuomien mahdollisuuksien tehokkaasta hyödyntämisestä. Varsin prameilta kuulostavat käsitteet kuten web 2.0, käyttäjätuotanto, kollektiivinen älykkyys ja crowdsourcing nivoutuvat kaikki ajatukseen nettikäyttäjän passiivisen roolin muuttamisesta eri alojen aktiiviseksi toimijaksi ja tuottajaksi.

Vuonna 2007 pystyyn pantu suomalainen Wreckamovie-sivusto on esimerkki verkon yhteisöllisen voiman kanavoimisesta kulttuurintuotannon alalla. Sivusto määrittelee itsensä kaikille avoimeksi yhteisölliseksi elokuvien tuotantoalustaksi, jonka avulla voidaan organisoida elokuvaprojekteihin vapaaehtoisia osallistujia.

Wreckamovien synty liittyy aiemmin valmistuneeseen scifi-parodiaan Star Wreck: In the Pirkinning ja sen huimaan kansainväliseen menestykseen. Pienellä budjetilla kunnianhimoisesti toteutetun elokuvan takana oli netin kautta koottu yhteisö. Tuottajien mukaan apuna oli jopa tuhansia vapaaehtoisia.

Sama tuotantoryhmä hyödyntää talkooapua myös tulevassa Iron Sky -elokuvassaan, jota toteutetaan ainakin Suomen mittapuulla komealla noin seitsemän miljoonan euron budjetilla.
Kaupallisen tason budjetista huolimatta ensi vuoden alussa kansainvälisesti ilmestyvässä Iron Skyssa on alusta asti hyödynnetty Wreckamovie-alustaa. Projektissa on sivuston mukaan tällä hetkellä reilu parituhatta avustajaa. Iron sky’ta mainostetaan yhteisöllisen elokuvan seuraavana asteena.

Verkko avaa
uusia väyliä

Mutta mikä nettiyhteisön tuhansien käyttäjien keskeinen anti elokuvan tekemiselle pohjimmiltaan on? Onko se sisällön tekeminen, vertaismarkkinointi, rahoitus vai tietynlainen innokkailla osallistujilla toteutettava kuluttajatutkimus?

“Kaikkea tuota, ja päälle vielä sosiaalista kommunikaatiota”, vastaa Wreckamovien pyörittäjä ja Iron Skyn ohjaaja Timo Vuorensola.

”Kukin yhteisöllistä elokuvatuotantoa luotsaava tekijä määrittelee itse sen, minkä katsoo yhteisön parhaiten projektilleen tuomaksi hyödyksi ja etenee sen mukaan, mutta yleisesti kaikella tällä on osansa kakussa.”

Wreckamovien kaltainen sivusto voi periaatteessa antaa jopa yksinäisen neron visiolle mahdollisuuden toteutua, näkyä ja menestyä ilman alan suurten kaupallisten toimijoiden luomia ahtaita rakenteita.

Perinteisistä väylistä vapautuminen mahdollistaa myös helposti erilaisten vaihtoehtoisten jakelu- ja ansaintamallien kokeilun.

Idealistit puhuvatkin yhteisöllisyyden vahvasta roolista uuden kulttuuridemokratian avaamisessa ja kehityksessä, jossa tuottaminen ja siihen osallistuminen ovat ainakin teoriassa avoinna kaikille halukkaille.

Varsinkin elokuvan kohdalla tuotanto-, markkinointi- ja levitysvälineet aukeavat netin ansiosta yhä useammille.

Taiteellinen
diktatuuri säilyy

Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, sopiiko yhteisöllisyys elokuvanteon ytimessä olevaan luovaan prosessiin ja vaaditaanko auteur-ohjaajan tilalle automaattisesti myös demokraattisempia toimintatapoja. Vuorensola ottaa tässä tiukan linjan.

“Yhteisöllisessä tekemisessä ei onnistuakseen voi olla mitään tekemistä demokratian kanssa; kyse on taiteellisesta diktatuurista, jossa tietty taho tai tahot ohjailevat yhteisön panosta ja päättävät itsevaltiaallisin elkein mitä käytetään ja mitä ei”, ohjaaja linjaa.

Jokainen yksittäinen toimija ei siis voi kokea olevansa Kubrick, mutta osallistumisen muoto voikin olla vaikka yhteisön mahdollistama oman mielipiteen suora esittäminen tuotantovaiheessa tekijöille. Vaikka tämänkaltainen osallistuminen tuntuu pieneltä, sen ei kuitenkaan tarvitse olla näennäistä.

Palkaksi
onnistumisen tunne

Entä millä mahdollisesti tuhansia mikrotason osallistujia palkitaan ja miten kaupallinen menestys ja raha ylipäätään sopivat ihmisten talkootyön yhteyteen?

”Raha on huono motivaattori yhteisöllisessä tekemisessä, ja osittain tästä syystä olemme pitäytyneet esittelemästä rahapalkkiosysteemiä Wreckamoviessa. Itse näen, että yhteisöllisellä, onnistuneella saavutuksella on henkistä arvoa yhteisön kesken enemmän kuin sillä, että yksittäiset henkilöt yhteisöstä nappaavat parin sadan euron palkkioita panoksestaan.”

Yhteisöön tukeutuvassa elokuvantuotannossa on lähtökohtaisesti jotain hyvin sympaattista. Kun suurten kaupallisten toimijoiden valtavirtaelokuvasta on tullut kankeita jättiläisiä, jotka suunnitellaan tarkan steriilisti tuottamaan, on helppo kaivata vastapainoksi jotain, jossa on innostunutta kokeilua, sydäntä ja mahdollisesti myös säröä.

Teksti: JUSSI LATVALA
Kuva: MIKA ORASMAA

Blackmarket on sekä kaikille avoin tapahtuma että esitys, jossa kerrottu tieto vaihtaa omistajaa.

Lokakuun lopulla VPK:n talo täyttyy yhdeksi illaksi 50:stä eri alojen asiantuntijasta, joiden kanssa tapahtuman osallistujat voivat keskustella ennalta määritellyistä aiheista euron maksua vastaan.

Kyseessä on saksalaisen taiteilijan Hannah Hurtzigin luoma Blackmarket-konsepti. Blackmarket on sekä kaikille avoin tapahtuma että esitys, jossa kerrottu tieto vaihtaa omistajaa. Hyödyllisen tiedon ja epätiedon musta pörssi järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa, osana Turun kulttuuripääkaupunkivuoden virallista ohjelmaa.

“Kaikkien dialogien aiheet liittyvät jollain tavalla tapahtuman teemaan, hiljaisuuteen.
Idean teemaan saksalainen työryhmä sai myytistä, jonka mukaan suomalaiset ovat erityisen hiljainen kansa”, kertoo tapahtuman taustatutkimuksesta vastannut kulttuurihistorioitsija Asko Nivala.

”Hiljaisuus on tosin ymmärretty tässä yhteydessä hyvin laajasti. Se voi tarkoittaa niin akustista äänen poissaoloa kuin myös vaikeista asioista vaikenemista”, Nivala toteaa.

”Monet asiantuntijoista tulevat Turun yliopistosta, jossa tehdään laaja-alaisesti hiljaisuuden teemaa sivuavaa tutkimusta.”

Yksi Blackmarketin asiantuntijoista, folkloristi Anne Heimo ei pidä suomalaisia mitenkään erityisen hiljaisina. Post-doc -tutkijana Turun yliopistossa toimiva Heimo suhteuttaa hiljaisuuden käsitteen omaan aiheeseensa, joka on Kertomaton historia ja perhesalaisuudet.

”Tietenkin perheiden välillä on eroja. Osassa puhutaan paljon esimerkiksi perheen ja suvun menneisyydestä, osassa taas ei.”

Heimo toivoo kanssaan tulevan keskustelemaan sellaisia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita siitä, millä eri tavoin perhe- ja sukuhistoriasta voidaan kertoa ja vaieta. ”Keskustelu voi auttaa keskustelijaa ymmärtämään paremmin omaa perhettä ja sukuaan”, Heimo huomauttaa.

Heimo on varautunut myös siihen, että jotkut haluavat jakaa hänen kanssaan omia perhesalaisuuksiaan.

”Olen vuosien mittaan havainnut, että kun luennoin sisällissodan muistoista, ihmiset haluavat usein luennon jälkeen tulla kertomaan minulle oman sukunsa vuoden 1918 muistoista. Toivon kuitenkin, etten joutuisi terapeutin rooliin”, Heimo sanoo.

Jos terapiaa kaipaa, kannattaakin valita istunto psykoanalyytikko Pirkko Niemelän kanssa. Terapia-istunnossa on täysin luonnollistakin, että toinen osapuoli on suurimman osan ajasta hiljaa ja keskittyy puhumisen sijasta kuuntelemiseen.

”Kaikkien asiantuntijoiden kanssa ei olekaan tarkoitus käydä keskustelua perinteisessä merkityksessä, vaan kyse on pikemminkin interventioista”, Nivala toteaa.

Nivala muistuttaa, että Blackmarket on suunnattu hyvin laajalle yleisölle.

”Tarkoituksena on tuoda tiede pois perinteisistä hierarkia-asetelmista. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat kiinnostuneita tieteen popularisoinnista yleisesti tai yksittäisten keskustelujen aiheista.”

Jos kokee olevansa liian ujo keskustelemaan puoli tuntia ventovieraan kanssa, voi tapahtumaan osallistua myös hiljaisena osanottajana. Paikan päälle voi tulla kuuntelemaan otoksia eri keskusteluista kuulokkeiden kautta ja olla itse aivan hiljaa.

Teksti: AURA NIKKILÄ
Kuva: LAURI HANNUS

Blackmarket nro 14 – hyödyllisen tiedon ja epätiedon musta pörssi 20.10. klo 18–22.30 Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5)

Lisätietoja ja kaikki asiantuntijat: http://www.turku2011.fi/blackmarket-nro-14

LUE MYÖS: Kolme gradua kulttuuripääkaupungista

Laura Vainio, Antti Lindfors ja Riina Haapala kertovat graduistaan.

Maantieteen opiskelija Laura Vainio alkaa pian työstää gradunsa analyysivaihetta.
Aikavaellus-hankkeessa opinnäytetyötään tekevän Vainion työrupeama ja aineistonkeruu hankkeen koululaisten teemaviikolla ovat nyt takanapäin.

”Alun perin Aikavaellukseen haettiin graduntekijää, mutta pian selvisi, että minut palkattiin myös suunnittelemaan hankkeen koululaisviikkoa.”

Vainio tutkii gradussaan yläkoululaisten aikakäsityksiä. Hän selvittää, miten koululaiset ymmärtävät luonnonhistoriaan liittyvät pitkät ajanjaksot.

Aikavaelluksessa kuljetaan 13,7 kilometrin pituista kävelyreittiä, jossa yksi kilometri vastaa yhtä miljardia vuotta historiassa. Maastossa vastaan tulee kivipaasia, joihin on kuvattu tietyn maailmanhistorian hetken tapahtuma.

Hankkeessa toivottiin opinnäytetyötä tiedekasvatuksen aiheesta, mikä sopi opettajaksi valmistuvalle Vainiolle hyvin. Hän on saanut toteuttaa graduaan suhteellisen vapaasti.

”En välttämättä jaksaisi tehdä graduani valmiiksi annetusta aiheesta. Pidän tärkeänä, että olen saanut itse suunnitella työni.”

Vainio pitää tärkeänä, että hän saa tehdä gradunsa hankkeelle.

”On ollut todella suuri etu saada kokemusta myös projektissa työskentelyssä. Hienointa oli saada toteuttaa koululaisten tehtäväkirja.”

Vainio näkee oman työpanoksensa hankkeelle hyvänä asiana Hän uskoo gradustaan olevan hyötyä myös tulevaisuuden opettajan töissä.

”Jos vaikka sijoitun Turun alueelle opettajaksi, voisin kuvitella hyödyntäväni tutkimustani työssäni.”

Folkloristiikan opiskelija Antti Lindforsin pimeyttä käsittelevä gradu on nyt valmis. Oli puhdasta sattumaa, että hän löysi työlleen yhtymäkohdan kulttuuripääkaupunkivuoteen.

”Lähdin työstämään gradua vuonna 2009. Ohjaajamme tiesi Pimeyden 876 sävyä -hankkeesta, johon otin yhteyttä. Hankkeessa aiheeni otettiin innoissaan vastaan”.

Lindforsin gradun aineisto koostui ihmisiltä kerätyistä teemakirjoituksista.
”Säätiö auttoi aineistonkeruussa ja kyselyn järjestämisessä. Yksin en olisi saanut niin paljon materiaalia kerättyä.”

Hankkeelta hän sai pienen avustuksen.

”Se oli motivoivaa. En ollut hakenut apurahaa, mutta sellainen minulle myönnettiin.”
Tutkimuksessaan Lindfors huomasi, että nykypäivän pelot ja uskomukset ovat pitkälti samoja kuin ennenkin.

”Pitkä pimeä jakso Suomessa tulee usein esiin työhön orientoitumisen kautta. Entisaikaan Suomessa on tehty kesällä enemmän töitä kuin syksyllä. Joidenkin tutkimusten mukaan kaamosmasennus johtuu siitä, että syksyisin lisätään keinotekoista valoa ja tehdään töitä luontaista rytmiä vastaan. Pimeä vuodenaika voi olla myös levon ja hitaan jakson aikaa.”

Lindfors ei usko gradustaan olevan suoraa kaupallista hyötyä. Sen sijaan hän uskoo tutkimustulosten lisäävän yleistä tietoutta pimeyden kokemuksesta.

”Graduni on saanut paljon näkyvyyttä hankkeen kautta, ja olen saanut kutsun tulla puhumaan yleisöluentosarjaan. Yhteistyöstä jää itselleni positiivinen merkintä.”

Hoitotieteen opiskelija Riina Haapala innostui kulttuuripääkaupunkiaiheisen gradun tekemisestä, kun Haapalan sähköpostiin ilmestyneessä viestissä etsittiin opinnäytetyön tekijää Kulttuuriresepti-hankkeelle.

Kulttuurireseptit ovat Turun sosiaali- ja terveystoimen lääkäreiden potilailleen jakamia palveluseteleitä, jotka oikeuttavat sisäänpääsyn kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin.

Kun tutkimuslupa gradun aloittamiselle on myönnetty, Haapala lähtee työstämään opinnäytetyötään haastattelemalla reseptejä jakavia lääkäreitä.

”Pyrin tutkimaan, millä perusteilla reseptejä jaetaan. Kiinnostavaa on, mitkä ryhmät erityisesti hyötyvät kulttuurireseptistä. Näitä ajatuksia peilaan alan kirjallisuuteen”, hän suunnittelee.

Apua tutkimuksen tekemiseen hän saa Turku 2011 -säätiöltä ja Tieteen ja kulttuurin Turku, hyvinvoiva kaupunki -hankkeesta, joka alun perin etsi aiheelle opinnäytetyön tekijää. Gradu tehdään hoitotieteen laitokselle.

Kulttuuri on aina kiinnostanut Haapalaa, ja hän tekee gradunsa mielellään toimeksiantona. Hänelle on luvattu apuraha työn tekemisestä, mutta Haapalalle se ei ole suurin syy aiheen tutkimiseen.

”Olen tästä niin kiinnostunut, että tekisin tutkimuksen joka tapauksessa.”

Haapalan mukaan moni toivoo kulttuuriresepteille jatkoa kulttuurivuoden loppumisen jälkeen. Hän uskoo tutkielmastaan olevan hyötyä jatkon suunnittelussa.

”Terveydenhuollossa on pitkään oltu kiinnostuneita kulttuurin merkityksestä. Kulttuurireseptit ovat erilainen tapa yhdistää kulttuuria ja terveyttä”, Haapala pohtii.

Teksti: LAURA MYLLYMÄKI
Kuvat: LAURI HANNUS

LUE MYÖS: Tiedettä kuin apteekin hyllyltä

“Kielellä leikittely on universaalia ihmisten leikkiä. Kielellisen leikittelyn lähtökohtana on kielen kaksitasoisuus: muoto ja merkitys voidaan erottaa toisistaan”, Maijastiina Vilenius toteaa.

Fingerpori ei vielä ilmestynyt Turun Sanomissa, kun Maijastiina Vilenius alkoi kirjoittaa suomen kielen graduaan vuonna 2009. Pari kuukautta myöhemmin graduohjaaja sanoi Vileniukselle, että hänellä oli hyvä ajoitus. Fingerpori-aiheiselle gradulle oli nopeasti ilmaantunut useampia halukkaita tekijöitä. Ajatus Fingerporin tutkimisesta oli kypsynyt Vileniuksen mielessä jo pari vuotta.

”Tykästyin sarjakuvaan kun se alkoi ilmestyä Hesarissa ja ajattelin, että siitä saisi sopivaa aineistoa.”

Vileniuksen gradu Minä sinulle homonyymit näytän! Kielellinen leikittely Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvassa julkaistiin Arktisen banaanin kustantamana kirjana elokuussa Turun taiteiden yössä. Teos on kuvitettu Vileniuksen analysoimilla Fingerpori-stripeillä ja sarjakuvan piirtäjä Pertti Jarla on kirjoittanut siihen esipuheen. Vilenius kysyi Jarlalta tämän kantaa graduaiheeseensa jo ennen kirjahanketta ja sanoo Jarlan olleen ”imarreltu mutta yllättynyt”.

”Jarlan mukaan kirja on armoton kokoelma hyviä ja huonoja strippejä. Fingerpori-albumeihin on koottu vain parhaat”, Vilenius luonnehtii.

Gradun jalostaminen kirjaksi ei Vileniuksen mukaan ollut työlästä. Tieteellinen termistö sai jäädä paikalleen.

”En oikeastaan tiedä miten noiden termien kääntäminen olisi edes mahdollista. Kirjan alussa on sanasto, joka kattaa keskeisimmät termit.”
Kirja on osapuilleen sama teksti kuin Vileniuksen gradu, mitä nyt kirjoitusvirheet on siivottu pois.

Se purkaa Fingerporin kielellistä huumoria kielitieteen keinoin ja käsittelee erityisesti homonymian ja polysemian ilmiöitä. Homonymia tarkoittaa saman sanan kielessä saamia eri merkityksiä (kuusi on sekä puu että numero) ja polysemia saman sanan saamia lähekkäisiä merkityksiä (”olla maalla” viittaa maaseudun ohella siihen että ei olla merellä).

“Kielellä leikittely on universaalia ihmisten leikkiä. Kielellisen leikittelyn lähtökohtana on kielen kaksitasoisuus: muoto ja merkitys voidaan erottaa toisistaan”, Vilenius toteaa teoksessaan.

Fingerporin anarkistinen suhtautuminen kieleen osoittaa Vileniuksen mukaan, että sanojen ei aina tarvitse toimia selkeästi ja välittää yksiselitteistä viestiä. Nauraakin saa.
Teosta selatessa yllättyy, miten luontevasti tieteellinen tutkielma soveltuu tietokirjan kansien väliin, kun ulkoasu vain on kohdallaan. Vilenius itse ei kuitenkaan halua ylpeillä liikoja kirjalla.

”Gradukäsikirjoitus valmistui kiireellisellä aikataululla ja arvosanakin oli ’vain’ C.”
Vilenius piti tärkeänä gradun julkaisemista myös netissä ilmaiseksi. ”Olen sen velkaa tiedeyhteisölle. Muiden töistä oli paljon hyötyä minulle ja haluan että oma työni voi olla opiskelijoiden käytettävissä.”

Graduntekijöitä Vilenius neuvoo kirjoittamaan itseä kiinnostavasta aiheesta. ”Ei gradua muuten jaksa tehdä. Omat opintoni olivat tauolla ja jäämässä kesken kunnes löysin mielekkään aiheen.” Vilenius on aktiivinen Turun sarjakuvapiireissä ja kiinnostus graduaiheeseen nousi rakkaasta harrastuksesta.

Graduaiheen lisäksi sarjakuvapiirit ovat tarjonneet Vileniukselle henkisen kodin. Hän toivoo voivansa jatkossakin toimia sarjakuvan maailmassa ja kirjoittaakin aiheesta mikäli hyviä aiheita tulee vastaan. ”Tykkään älyttömästi kaikesta, mitä sarjakuvaan liittyy”, Vilenius summaa.

Myös Vileniuksen uusi tekeillä oleva kirja nousee sarjakuvan maailmasta. Hän toimittaa turkulaisen sarjakuvan 100-vuotisantologiaa ja kirjoittaa siihen myös historiaosuuden ajalta 2005-2011 yhdessä puolisonsa kanssa. Molemmat ovat aktiivisia antologian julkaisevassa Turun sarjakuvakerhossa.

Vilenius piirtää itsekin, mutta katsoo soveltuvansa paremmin tutkijaksi ja kokijaksi kuin sarjakuvan tekijäksi: ”Olen aika huono piirtäjä”, hän pahoittelee.

Teksti: VEIKKA LAHTINEN
Kuva: LAURI HANNUS

Vilenius ja Jarla keskustelevat Turun kirjamessujen Fiore-lavalla perjantaina 30.9. klo 12.

24 tuntia sarjakuvaa -tapahtuma Turun sarjakuvakaupalla 1.-2.10.

Sampon ja Maijan mielestä vaihto-opiskelun tuoma ero oli vain hyväksi suhteelle.

Skype-puheluita
ja nettiseksiä

Talousmaantieteen opiskelija Sampo Rouhiainen ja markkinoinnin opiskelija Maija Kaunismaa olivat seurustelleet kaksi vuotta, kun Sampo lähti kevätlukukaudeksi 2008 Moskovaan vaihto-opiskelijaksi.

”Lähdön hetki oli tosi vaikea paikka. Kun saattelin Sampon rautatieasemalle, itkin silmät päästäni. Se tuntui niin lopulliselta, vaikka tiesin, että olemme kohta taas yhdessä”, Maija muistelee.

Pariskunta ei ollut etukäteen suunnitellut tulevaa etäisyyttä sen kummemmin. Normaalissa arjessa lähdön läheneminen näkyi siinä, että yhdessä oltiin enemmän kuin aiemmin, ”hengattiin säästöön.”

Sampon vaihdon aikana yhteyttä pidettiin Skypen kautta pari kertaa viikossa. Aikaisemmin heillä oli myös ollut romanttinen ajatus perinteisestä rakkauskirjeenvaihdosta, mutta kirjeiden postittaminen jäi yksiin kirjeisiin.

Yhteydenpitoa vaikeuttivat erilaiset elämänrytmit ja -tilanteet: Sampo seikkaili ja juhli täysin uudenlaisessa ympäristössä Moskovassa ja Maija eli arkista elämää Turun tutuilla kulmilla.

”Olihan se minulle tylsempää kuin Sampolle. Oli sellaisia tilanteita, joissa minä olisin halunnut puhua syvällisiä, mutta Sampolla oli jotkut bileet menossa. Helposti tuli ajatelleeksi, että tänne tylsyyteen se on minut nyt yksin jättänyt”, Maija sanoo.

Sampokin myöntää, että Maija oli yhteydenpidon suhteen aktiivisempi. Maija myös vieraili Moskovassa Sampon luona kaksi kertaa.

”Minulla meni tosi paljon aikaa ja energiaa pelkästään siihen, että totuttelin uuteen paikkaan ja vieraalla kielellä elämiseen. Melkein unohdin, että parisuhteestakin täytyisi pitää huolta”, Sampo sanoo.

Luottamus säilyi kuitenkin eron ajan. Molemmat nukkuivat yönsä turvallisin mielin miettimättä, oliko toinen paraikaa baarissa saalistusretkellä.

Hiusten halkomista Sampon vaihdon aikana aiheuttivat lähinnä erimielisyydet yhteydenpidosta.
”Pitää myös uskaltaa riidellä ja huutaa puhelimessa, jos siihen on tarvetta”, Sampo muistuttaa.

Vaihto-opiskelu ei pariskunnan mukaan kuitenkaan tarkoita, että toista täytyy odottaa kotona tylsästi jalat ristissä. Ratkaisu turhauttavaan selibaattiin löytyi tietotekniikasta. ”Ihmisellä on tarpeita. Nettiseksi on etäsuhteessa tärkeä pointti! Siinä on oma jännityksensä”, Maija sanoo.

Etäisyys teki molempien mielestä hyvää niin suhteelle kuin sen osapuolillekin. ”Etäisyys on näyttänyt, ettei toista tarvitse hyvässä parisuhteessa kahlita kotiin, eikä kaikkea tarvitse tehdä yhdessä”, Maija sanoo.

“Vaihtovuosi oli pakotie suhteesta,
jossa ei ollut mitään vikaa”

”Olin seurustellut poikaystäväni kanssa neljä vuotta ennen vaihtoon lähtöäni. Olimme sopineet, että poikaystäväni tulee syksyllä ja keväällä käymään ja itse olin tulossa jouluksi Suomeen.
Olin jo kauan tiennyt, että haluan vaihtoon. Tuntui pahalta ja itsekkäältä lähteä, kun toinen jäi ikävöimään Suomeen. Kun pääsin vaihtokaupunkiin, halusin olla yksin ja tutustua rauhassa omin ehdoin uuteen elämään.

Alussa ikävöin poikaystävääni paljon. Silti tuntui, että yhteydenpitomme jotenkin jarrutti elämää uudessa vaihtokaupungissa. Halusin mennä ja tulla miten halusin, ilman että tarvitsi palata spontaaneista juhlista kotiin koneen äärelle juttelemaan poikaystävän kanssa. Liekki oli vähän sammunut jo kotimaassa, joten sen ylläpitäminen oli vaihdossa vielä vaikeampaa.

Hankalinta oli omien tunteiden käsittely ja suhteen tulevaisuuden analysointi kaiken uuden keskellä, uudessa maassa ja vieraan kielen parissa. Ikävä yllätti monesti yllättävissä paikoissa: eteen tuli tarina, jonka halusi heti kertoa poikaystävälle, mutta ei pystynyt. Sitten sen lopulta unohti kertoa, kun vihdoin juteltiin. Sellainen etäännyttää väkisinkin.

Päätin jossakin vaiheessa, että nyt olisi hyvä pitää vähän taukoa. Ulkomailla on siitä hyvä olla, että suhteeseen sai etäisyyttä ja asiat näki vähän eri tavalla, kun ei ole joka päivä tekemisissä ja kasvokkain.

Tauon pitäminen ja eron läheisyyden aistiminen vaikutti vaihtovuoteeni paljon. Opettelin kuuntelemaan itseäni. Vieraan kielen ympäröimänä on helpompi astua hälyn ulkopuolelle ja kuunnella, mitä ajatuksia omassa päässä liikkuu. Istuin puistoissa yksin, kävin elokuvissa ja totta kai juhlin myös. Syyllistin itseäni, koska en halunnut poikaystävälleni mitään mielipahaa. Oli vaikea hyväksyä, että erossa särkyy sydämiä kuitenkin.

Virallisesti karikko tuli eteen vasta, kun tulin takaisin Suomeen vaihtovuoden jälkeen. Asuin pari kuukautta poikaystäväni kanssa, kunnes lopulta tajusimme, ettei tämä toimi ja muutin toisaalle.
En rakastunut toiseen vaihdon aikana, enkä pettänyt häntä. Tapasin poikaystäväni jo 19-vuotiaana, joten kai minulla oli jonkin sortin tarve itsenäistyä.

Vaihtovuosi oli jonkinlainen pakokeino hyvästä, tasapainoisesta suhteesta, jossa ei periaatteessa ollut mitään vikaa. Rakkaus vain lopahti, enkä tainnut uskaltaa myöntää sitä itselleni ennen vaihtovuotta.”

- Nainen, lähti Turun yliopistosta yhdeksäksi kuukaudeksi vaihtoon Ranskaan

Huippujutut kuuluu
tehdä kullan kanssa

Vaasan yliopistossa opiskelevat Oona Ståhlström ja Juhani Mattinen päättivät etäsuhteessa kärvistelyn sijaan lähteä vaihtoon yhdessä.

”Kun lähdimme yhdessä, tiesimme, että matkakaveri myös vaihtokaupungin ulkopuolisiin kohteisiin oli jo valmiiksi mukana. Tietysti myös halusi tietyllä tavalla kokea noin upean asian läheisen ihmisen kanssa yhdessä”, Oona sanoo.

Juhani ja Oona asuivat yhdessä yksiössä Pariisin keskustassa ja opiskelivat samassa yliopistossa. He viettivät paljon aikaa 10-15 hengen vaihto-oppilasporukassa, jonka kanssa he tekivät myös reissuja ja kävivät bileissä.

Yhdessä asuminen toi mukanaan myös paljon ihan vain kaksistaan oloa. Pariskunta matkusteli vaihdon aikana niin Ranskassa kuin muuallakin Keski-Euroopassa.

Tapahtumarikas syksy ja tiheä matkustelu eivät tuoneet mukanaan erimielisyyksiä. Päinvastoin. Juhanin mielestä oli mahtavaa huomata, että oma rakas on myös paras matkakumppani.

”Oikeastaan riitelimme hyvin vähän ottaen huomioon, että olimme puoli vuotta yhdessä vuorokauden ympäri, kun olimme vielä samassa koulussakin”, hän naurahtaa.

Vaihtokaupungissa oli Oonan mukaan parasta se, että aina oli joku, jonka kanssa lähteä kahville, syömään tai tapahtumiin. ”Oli ihana huomata, etteivät uudet ihmiset ja bileet, tiivis yhdessäolo, matkustaminen ja muut hetkauta suhdettamme”, hän sanoo.

Muiden pariskuntien kanssa hengailua Pariisissa ei juuri päässyt järjestämään. ”Muita pareja ei vaihto-opiskelijoissa pahemmin ollut. Monet heistä olivat myös nuorempia kuin me. Joillakin sinkuilla suhtautuminen parisuhteisiin oli vähän niin ja näin”, Oona sanoo.

Juhani ja Oona suosittelevat vaihtoon lähtemistä sellaisille pariskunnille, jotka tuntevat toisensa erittäin hyvin jo entuudestaan. ”Jos pariskunta ei ole asunut yhdessä, heillä menee huonosti tai he ovat juuri alkaneet seurustella, en suosittele yhdessä vaihtoon lähtemistä. Vaihto on monella tapaa raskas, erilainen ja koetteleva aika pariskunnalle.  Pitää tuntea toinen hyvin ja tietää, miten hän reagoi tiettyihin tilanteisiin”, Juhani summaa.

KUINKA SELVITÄ
VAIHTOVUODESTA?

”Ei ole olemassa yksiselitteisiä vinkkejä, jotka toimisivat yhtä hyvin jokaisessa parisuhteessa vaihto-opiskelun aikana”, YTHS:n psykologi Minna Martin sanoo.
Joitakin yleispitäviä neuvoja kuitenkin on.

Mitä jos se pettää?

Menetätkö yöunesi, jos oma kultasi sattuu viettämään iltaa eri baarissa kuin sinä? Poika- tai tyttöystävää on vielä vaikeampi vahtia toiselta puolelta maailmaa. Silti pitäisi osata luottaa, että toinen tykkää. Myös siellä kaukana.

”Pariskunnan on hyvä laatia vaihto-opiskelun ajaksi säännöt esimerkiksi uskollisuuden suhteen. Pitäisi yhdessä rehellisesti pohtia, mikä on sallittua ja mikä ei”, Martin sanoo.

”Ennen vaihtoa pitäisi käydä realistinen keskustelu suhteen tilasta. Molempien osapuolten kannattaa kysyä itseltään, uskonko tähän suhteeseen ja haluanko nähdä vaivaa sen onnistumiseksi. Myös vaihdon aikana on hyvä välillä pitää ’mitä meille kuuluu?’ -tyylinen keskustelu”, hän jatkaa.

Jos suhde ajaa karikolle, sitä on turha pitkittää. Vaihto-opiskelun aikana eroaminen voi tuntua hankalalta, mutta rehellisyys on toiselle osapuolellekin helpompaa kuin jatkuvassa epävarmuudessa eläminen.

Miksei se soita?

Yksi etäsuhteen kulmakivistä on riittävä yhteydenpito. Toiset istuvat Skypessä joka päivä tuntitolkulla, toisille riittää muutama hetki silloin tällöin.

”Tärkeintä on pitää huolta siitä, että molemmat suhteen osapuolet muistavat myös elää. Mitä järkeä vaihto-opiskelussa on, jos ei tutustu keneenkään, vaan istuu illat pitkät kotona kertomassa toiselle ikäväänsä?” Martin kysyy.

Jokainen pariskunta määrittelee itse, kuinka paljon haluaa olla yhteydessä. Kotiin jääneen ei kuitenkaan kannata säikähtää, vaikka maailmalle lähtenyt ei haluaisi raportoida kumppanilleen jok’ikistä asiaa.

”Pitää muistaa myös elää ja uskaltaa tehdä asioita yksin ilman jatkuvaa stressaamista tai huonoa omatuntoa siitä, että toinen on kotona. Myös toisen osapuolen pitää osata joustaa ja nauttia elämästään kotipuolessa.”

Entä jos en
rakastakaan?

Odottavan aika on pitkä, mutta toisaalta hyvää kannattaa odottaa.

”Monet jaksavat uskoa suhteeseen juuri sen takia, että tietävät, milloin seuraavan kerran näkevät”, Martin sanoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että ikävöidessään ihminen helposti sortuu yliromantisoimaan seurustelukumppania.

”Mielikuva toisesta voi muodostua epärealistiseksi, suuntaan tai toiseen. Jälleennäkemisen hetkellä tottumiseen kannattaa antaa aikaa, koska varsinkin pitkän eron jälkeen toinen voi yhtäkkiä tuntua vieraalta”, Martin muistuttaa.

”Etäsuhteen jälkishokki on usein samalla tavalla kuin matkustamisessa ravistelevampi kuin toisen etäisyyteen totutteleminen.”

Teksti: VENLA PÖYLIÖ
Kuvat: LAURI HANNUS