Jäähyväiskolumni: Tunteella

Se alkoi avustajasuhteesta. Kirjoitin aluksi aivan pienen jutun katusoitosta. Pian huomasin tarjoavani laajaa artikkelia pornografiaan liittyvästä muistelukerronnasta. Eikä kulunut kauaa, kirjoitin Tylkkäriin vakiopalstaa. Päädyin myös tutkimaan kylähulluuden olemusta Kauppatorilla.
En tiedä edesauttoivatko nämä journalistiset kokeilut pääsyäni lehden toimittajaksi. Niin joka tapauksessa kävi. Minut päästettiin toimitukseen rellestämään.
Vuoteen liittyy hauskoja muistoja. Yksi ensimmäisiä kuvitusideoitani oli kasata vanhoista Tylkkäreistä muuri ja maalata siihen spraymaalilla @-merkki. Punaisia jälkiä voi bongata vieläkin TYYn ulkoilmoitustaulun viereisestä valkoisesta seinästä. Vähän hävettää.
Kuluneen vuoden aikana olen myös uhkapelannut raveissa, viettänyt viikonlopun yksin Utsjoen tutkimusasemalla, syönyt hyönteisiä ja deittaillut netissä. Esiinnyin myös kokeellisen tiedemiehen kaavussa Tohtori Huuhaa -palstalla, jossa testasin epäilyttäviä troppeja itseeni.

Ongelmani on, etten osaa erottaa työtä muusta elämästä. Kun etsin uskoa ja pyhyyttä lehtijuttua varten, en ajatellut juuri muuta kahteen viikkoon. Aihe riivasi minua yhtä lailla aamu- kuin iltateen ääressä. Kirjoitin tunteella, en järjellä.
Ajattelin, että jos jotain pohtii niin paljon, siitä on pakko seurata mielenkiintoista luettavaa. Missä on usko? -jutusta sain enemmän kiittävää palautetta kuin mistään kirjoituksestani koskaan. Ja koko juttu pyöri vain oman napani ympärillä. Pakko se on kai uskoa.

Mutta kuten näyttelijä tarvitsee ohjaajan, toimittaja tarvitsee hyvän päätoimittajan. Ilman häntä olisin satunnaisten päähänpistojen vietävissä. Olisi kaikkien kannalta parempi, että minulle sanottaisiin välillä ”ei”. Valitettavasti ylioppilaslehtien päätoimittajat eivät ole kovin hyviä siinä.
Mitä kirjoittaisin ylioppilaslehdistä? Viimeistään nyt olen menettänyt sydämeni. Sotkuiset toimitukset, pienet budjetit ja nuori toimitusväki tekevät toimitustyöstä mielenkiintoista ja mielikuvituksekasta. Ylioppilaslehdissä on voimaa. Ne puhuvat meille.
On tullut aika väistyä uuden toimituksen tieltä. Liikutus on niin suuri, että joudun siteeraamaan Manowaria.

By moonlight we ride
Ten thousand side by side
With swords drawn held high
Our whips and armor shine

Kiitos kaikille lukijoille ja tukijoille!

JANTSO JOKELIN

Masentunut maa

Masennuslääkkeitä syö Suomessa puoli miljoonaa ihmistä. Se on todella paljon. Tarvitsevatko he kaikki todella keskushermostoon vaikuttavaa lääkitystä? Miten lääkkeet vaikuttavat meihin tuntevina ja vuorovaikutteisina olentoina?

Monet psyykkisistä ongelmista kärsineet ystäväni ovat ihmetelleet, kuinka löyhin perustein masennuslääkkeitä myönnetään. Ensimmäiseltä psykiatriselta käynniltä voi lähteä kotiin resepti kourassa, eikä itse terapiaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Tähän vaikuttaa osaltaan myös resurssien puute. Lue lisää