Maisteri Toivo Suulas vastaa

Moi. Miten pääsis maisteriksi ilman et pää hajoais ja rahat loppuis?
Yks tälläne Virtane vaa

Ymmärrettäväähän on tämä ajan kuluttava ilmapiiri ja keinupiiri ja sellainen olo, että onko minusta, mutta ei hätää, osasit kääntyä oikein neuvontatiskin puoleen; KYLLÄ, minä olen alan, ja kaikkien alojen myös, asiantuntija, ekspertti ja aikamoinen eli toisinaan suurempi signore. Niin, arvoisat lukijani te rakkaat vadelmani tavan marjojen joukossa, ette ehkä tienneet, että Toivo on moninkertainen maisteri, suurmaisteri sanottaisiinko sekä eräiden alojen erikoistirehtööri, oikea oltermanni! Olen suorittanut, mikäli muistini palvelee minua korrektisti, käytännöllisen maantieteen, epäkäytännöllisen semiotiikan, symboliikan, energiahoitotieteen sekä yleisten ja hyväksi havaittujen tapojen ynnä käytänteiden maisteritutkinnot. Kehultahan kehu voi haista, mutta tutkintojeni suorittamiseen kului aikaa noin kolme vuotta, eikä edes tullut liki hiki, vaikka teki samalla kahta työtä ja pelasi iltaisin lisätienestien varjolla totoa ja Afrikantähteä ja Heitä sikaa. Oli se elämää se maisteriopiskelu; Vintterin vahaa, huusivat professorit ja taputtivat nahkasalkuillaan Toivoa selkään ja sitten toisiaan selkään ja sitten taas Toivoa selkään.

Oli se hurjaa aikaa, vanhalla Remingtonilla naputtelin graduja keväisin ja syksyisin tahkosin ruotsia ja latinaa ja alkemiaa ynnä jumaloppia että mannermaista filosofiaa, kas Toivo se ymmärsi, että kyllä kieli on aina kieli, sillä pärjää kaikkialla ja tullissa ja joskus kiperissä tilanteissa aamuisin. Oli ruutuvihot, mustekynät ja sulka hatussa, komiasti helkkyi laulu sekä tovereiden kesken kumotut täydet punssilasit ja skånelaiset ja frankkien linnaviini. Oli se vipinää se opiskeluaika, akvaviittia naisten sylistä ja naisia akvaviitissa, ja ne tanssiaiset Talvipuutarhassa, siellä vilkkui nilkka ja moni muu.

Tentaamit ja kalkkipitoiset kalliot, niitä civikset ja beaanit pelkäsivät täristen kuin tytinä tohtorskan joulupedissä. Mutta jo tuolloin Toivo ymmärsi, että eihän tässä huolta suurempaa, riittää vain kun on tarpeeksi älykäs, johdonmukainen ja ymmärrykseltään cime. Ei elämässä ole mitään hätää, vaikka tuhkaa sataa taivaalta, kapitalistit imevät toisten mehut ja pekaanipähkinät eivät mene tasan, sillä sellaiset ovat vain riparoiskeita, jotka lähtevät pesemällä.

Maisteri Toivo Suulas vastaa

Moi.
Näin pääsiäisen jälkeen ois kiva tietää mitä Toivo sulle usko merkitsee? Mihin sä uskot?
Lammas

Tzervuska haidus, Toivohan uskoo tietysti toivoon ja rakkauteen, siihen pyhään kaksijakoon, jossa toivomalla saa rakkautta ja rakkaudella toivoa, ja sitten vähän erikseen vielä rakkautta ja toivoa. Kas kuulkaa, mitä meille jää käteen jos luovumme toivosta? Ajatelkaahan nyt jos vaikka Pikku-Raymond Naantalista luopuisi toivosta saada Bretagnen keksejä ja Petit Écolier keksejä vaan sen takia, ettei hänen julmettu isänsä suostu niitä ostamaan (on hän myynyt sielunsa Marielle). Tai että jos Hilda ketturepussaan lakkaisi toivomasta, ettei isot aina ostaisi pienempiä, että joskus saisi vielä olla ajamatta autolla hallimarketin kassalle ja olla tilaamatta monta kiloa Sirkka-eineksiä. Nuo kirotut einekset, kuka ne keksi, miksi, oi te isot vain nitistätte pienempiänne, te vapaan markkinatalouden koulukiusaajat, te hyperleipomoiden mauttomat ruispalat, te kurkkujen kaktustajat. Eläköön pienten ihmisten vallankumoukset, eläköön alakerran leipomot ja korttelin maitokaupat ja pienet hattuliikkeet akateemisilla kaduilla!

Vaan on se rakkauskin hienoa. Miettikää nyt, onko muka mikään niin mukavaa kuin mennä sen ihanan tyypin kanssa joen penkalle syömään jäätelöä ja puhaltelemaan lehtipilliä, ja sitten sillä oikealla hetkellä voi sanoa toiselle, että sä oot tosi kiva. Sellaista on se rakkaus; ensin kehutaan uutta väriä tukassa ja pian jo nukutaan yhdessä, valitaan sohvalle kaveriksi Maijan verhoja ja sitten pohditaan sitä, että kehtaako pikkuserkut jättää häähipoista kutsumatta. Sanon kyllä voi. Niin, rakkautta on heittää leipäkiviä Ruissalon rannasta ja juosta kilpaa pirtille syömään hernerokkaa, vaikka oikeasti voittajalla ei ole väliä, koska rakkaudessa ei voi kilpailla, niin kuin voi laulussa ja voimistelussa. Samalla voi myös rakastaa ja tykätä muista ihmisistä, sellaisista kivoista, jotka istuvat viereisellä tuolilla kapakassa, estetiikan luennolla, bussissa ja monessa muussa paikassa, niin kuin vaikka kirjastossa. Eikä tarvitse olla musta sukat jalassa, eikä aina tarvitse sormustaa.

Rakkaat ystävät, uskokaa rakkauteen ja toivoon. Ja uskokaa Toivoa.

Maisteri Toivo Suulas vastaa

Hei Toivo. Kuten varmaan tiedät niin yliopistojen työntekijöiden lakko
peruuntui sittenkin. Olis kuitenkin kiva tietää, että mitä ois tapahtunu
jos lakko olis toteutunu, joten voisitko hieman jossitella ja visioida?
Niemiskä

Vaikea kysymys, on vaikeata ennustaa, ennustaminen vaikeaa, on. Yritetään. Näkisin, että mahdollisia skenaarioita olisi kaksi. Ensimmäisessä, kutsutaan sitä vaikka suunnitelma Oravaksi, mahdollisuudessa lakko olisi otettu innolla vastaan, Aleksanterin patsas Helsingissä kukitettaisiin heti alkuunsa ruusuilla ja liljoilla ja valtakunnassa olisi positiivisen odottava tunnelma, kenties suuren urheilujuhlan tahi jopa talviloman tuntu. Myös yliopistojen johto tukisi salaa lakkoilijoita, koska ISÄNMAAn asiallahan sitä oltaisiin. Kolmantena päivänä idylli kuitenkin sortuisi kun iso, mutta paha, tuo kaikkien laskelmien kultainen helmitaulu EK ilmoittaisi kyynelehtien, että yliopistohenkilöiden lakko aiheuttaa päivävauhdilla valtakunnalle ainakin 58 miljoonan euron tappiot sekä vähintään kolme uutta Nokiaa, ja että taas meni paperitehdas nurin, hyi teitä! Oikeistohallituksemme yrittäisi väistellä, kuten aina, roiskeita ja julistaisi kiireellisenä pakkolain, jonka nojalla henkilökunta kiristetään takaisin maallemme niin tärkeisiin sivistystöihin. Siinä meni Korfu, toteaisi eräskin musiikkitieteen professori.

Toisessa skenaariossa, Kettu nimeltään, kukaan tuskin huomaisi yhtään mitään. Iltalehdet, nuo nelivärilobotomiat toki kirjoittaisivat, mutta kuka nyt niitä lukisi, ei niin kukaan, eihän? Perustettaisiin barrikadeja ja apulaiskomiteoita ja kirottaisiin asfaltin kovuutta; vaatikaamme katukivetystä ja iltalisiä kuuluisi laulu pätkätyöväen. Elämä etenisi rauhallisesti lakkohaudoissa ja aikaa kulutettaisiin erilaisiin puhdetöihin: historioitsijat luennoisivat Pariisin kommuunista, kemistit keittelisivät pontikkaa, juristit teroittelisivat sulkakyniään, taloustieteilijät laskisivat pennejä yhdessä kauppislaisten kanssa ja valtio-oppineet riitelisivät keskenään siitä, mikä kulloinkin olisi paras teoreettinen viitekehys lakolle. Opiskelijat siinä sivussa tukisivat ja vastustaisivat lakkoa, sillä ovathan he kuitenkin nuoria ja siksi pirun irrationalisteja. Tiede asettuisi aloilleen, ja sen pituinen se.

Maisteri Toivo Suulas vastaa

Rakas Toivo, eräs pitkäaikaisimmista unelmistani on SHO:n postituslistalta pois pääseminen. Uskotko haaveideni käyvän toteen vai saanko kaiken toivon jo heittää?
Virheistään oppinut

Haaveet, kaikki turhat haaveet, minut on jo saaneet, huutamaan huomiseen lauloi Sorsan Riki, tuo lemmen jättiläinen ja keltaisten katujen yskivä tulkki, jonka hurmaava ääni oli kuin korallinsininen tunnelmavalo vasten puuaitaa betoniviidakossa. Soi musiikki sielussa ja syvällä korvissa; ja silloin kesällä yhdeksäntoistajotain me kaikki lapset istuimme joen penkalla onget viritettyinä valmiina vastaanottamaan sen, mitä maailmalla oli meille tarjota, haaveidemme kehäpäätelmät ja kukka-asetelmat, vasten saarnipuuta ahventa ja siika. Ja Riki Sorsa, lähti purjelaivalla vailla määränpäätä, vain haaveet, nuo kirotun kauniit haaveet taskussaan. Ja taustalla soi foni nuoruuden muistolle, kenties vielä joskus muistamme, mitä on viattomuus. Ja onks siin jotain liikaa kysyy jo Rikikin.

Toivo on sitä mieltä, että toivoa ei kannata heittää kuin saapasta suvikarnevaaleilla. Kas millainen maailma meillä olisi jos meillä ei olisi toivoa, ei janoa uneksia, että vielä kerran se purjelaiva saapuu satamaan, siihen kotisatamaan, jossa on kirjepaperia ja silkkiä ja nailonsukkia ja Raikkaan Ensio vilkuttamassa lippunauhojen ynnä kreppipaperin alla. Niin, olisiko Metsolan Erkkikään kyennyt luopumaan viinapirusta ilman haaveiden viimeistä kättä, korttipakkaa, jossa pekka oli joka kerta se Kaukovaaran Kari, tuo inha, mutta yksinäinen kunnanvaltuuston kuningas. Vaan ei jäänyt pekka käteen, kiersi Erkki koijarilta jalat solmuun ja sivakoi kohti lakeuden huippua.

Kullatut kruunut, lottovoitot, ensijulkaisut, sähköpostilistat ja päiväkirjojen sivuille piirretyt kuvat suutelevista rakkaista, kaikki kuorrutettu pelolla, vuorattu levottomuuden usvaisella elmukelmulla. Oi miksi, oi miksi sinä Virheistäsi oppinut pelkäät ja piiloudut? Tartu leiviskää sarvista, ole Erkki ja usko, ravutkin uivat takaperin, vaikka ne ovat etuperäiseläimiä. Haaveet on tehty valloittamista varten, niin kuin Everest, kuu ja syrämmet, tai siis, miksi kukaan muuten olisi keksinyt laittaa pinnojen väliin viilipurkinpalaa jos se ei olisi mahdollista.

Maisteri Toivo Suulas vastaa

Kerro Toivo, Moro. Kuin mont mitallii Suomi saa olympialaisista, voittaako Leijonat viimeinki kultaa ja miten käy Virpi Kuitusen?
Raipe

Mutta entäs karpaasit, nuo kivivesurilla veistetyt jykevät jäälohkareet, Suomen mäntyisten petäjien kasvattamat happi-ihmeet, nuo Salpausselän voidellut sankarit… Vai oliko sittenkin kysymys karpaateista? Nämä esteistä suurimmat, viimeiset hiljaiset, kevyt rapa poskilla yskivät vuosituhantista vertaan mättäälle alppimajan juurelle, missä odottavat kisaoluensa perimmäiseen pisaraan imuttaneet suurlähettiläät, lippu tanassa vartoaa kansa ja huutaa nyrkki ruotsalaisen aristokraatin poskessa: missä olet LapinMies, ja Hartsa, pää kenossa kohti uusia seikkailuja, kymppikassi ja matkaradiossa telluksen lauluja. Ja missä olet Mika, kuivatettuna Suopursussa (?); fingerporillisiin vaihdetut kullatut kokardit, katkennut sauva cocktailtikkuna ja sen päässä sokerisompa, oman maan juurikkaista tottakai. Kyllä karpaattien kelpaa levätä, antaa kansan odottaa, kyyneleitä ne vain ovat, jotka jäätyvät kotiterassin muovituoleille. Vaan mitä noista muista, toteaa optimistinen kisaturisti ja ruttaa samalla myös tanskalaisten pulkat: Eläköön kotimaa, Vennamo ja Saaristomeri, lippujen iskulauseet ja neitomme kurvit, siellä alhomme sankarit ovat kypsyneet vastaamaan avokämmenellä julman globaalin maailman haasteisiin ja tässä on sulle ja tässä on sulle!
Vaan ei auta edelliskesän talit olaksissa, ei pidä liisteri sohjosäällä. Proteiinipuuro paloi pohjaan ja siitäkös iso parku syntyy. Onneksi on lama ja yhteiskunnassa syvä hätä, kas säästyy kunnilta tonttimaat ja heeroksilta autoverot. Nimimerkki kysyy, minne nyt rakennetaan kivipuutarha ja auringon mukaan kääntyvä erkkarilapa, ketä kansa nyt palvoo? Taas(han) meitä poloisia, sorrettuja fennomaaneja syrjitään ranskalaisten ja hollantilaisten ja korealaisten toimesta ja ruotsalaisten tuomareiden toimesta, ja voi sitä ikävää kun starttipyssyllä osoittelevat. Kyllä nyt vanha Thunberg kääntyisi sinkkiarkussaan jos kurjan tilanteemme tietäisi. Vanhat kansiin ja uutta lunta tykkiin, sillä onneksenne ei Suomen maasta supisuuresta lopu sankarit, ei katoa katajaiset kipsipatsaat eikä mynthonpastillit. Huraa, huraa, huraa!

Maisteri Toivo Suulas vastaa

Kerro Toivo, mitä on filiaalit ja mihin me niitä tarvitaan?

Kemisti

Aikoinaan kirjoittamassani Varsinaisen Suomen sivistyksellisten sanojen ja akateemisten fraasien käyttö pääpiirteittäin -oppisanakirjassa määrittelin termin filiaali seuraavasti: ”Se [filiaali] tarkoittaa päämerkitykseltään haarakonttoria, mutta on tunnettu kuitenkin tutummin yliopistoyksikkönä, joka on eroteltu emäyksiköstään ja ripoteltu ties minne, ties miksi (?), kuitenkin niin, että sillä on joku ennalta määritelty käyttötarkoitus, jonka maamme isät ovat käärineet kreppipaperiin ja antaneet filiaalille, jotta filiaali voi läiskytellä sillä funkkispöydän kulmaan ja huutaa isä, älä unohda minua.”
Niin, filiaali sananahan juontuu latinan kielen termistä filius, joka tarkoittaa pyhässä yksinkertaisuudessaan poikaa. Filiaali on siis yliopiston poika; yliopisto on Hugh Grant; poika laulaa epävireisesti, hänen nimensä on Marcus. Älkää hyvät valistuneet alumnoni sekoittako Marcus-poikaa kuitenkaan vanhaan stoalaiseen filosofiin Marcus Aureliukseen, joka nousi isänsä kustannuksella orpopojasta Rooman keisariksi. Ei, filiaalipojalle maksetaan kyllä elatusmaksuja. Kyllä, poika voi hyvin, vaikka vihelteleekin salaa Marseljeesia ja muita modernin ajan marssilauluja. Niin, isä lähettäisi pojan mielellään kauas merille, mutta poika onkin ylpistynyt, ei alistu tappelematta.
Väitetään myös, että filiaalit ovat merkkiosoitus siitä, mihin maalaisliittolainen aluepolitiikka raaimmillaan (tahi kauneimmillaan, riippunee marinadista) kykenee. Kas, kerran nousi talonpoika takajaloilleen, iski talikon porstuaan ja lähti kaupunkiin. Tästä pelästyneenä tekivät herrat frakeissaan sopimuksen talopojan kanssa: hävittäkää Karthago, mutta säästäkää meidät niin saatte Porin ja kolme viisasta opettajaa. Ja niin sivistys saapui Poriin. Vaan ei tähän tyytynyt talonpoika, meni pesuveden mukana myös Kajaani ja Mikkeli ja joku muukin, kunnes allekirjoitukset vaihtoivat omistajaa. Tätä niin sanottua pax Alkiota on nyt kestänyt hyvän tovin, mutta kuulkaa minä kerron, kerran vielä kajahtaa pitäjäin laulu ja silloin merrassa ei ole rapu, vaan maaseudun päivälehden päiväkäsky.

Maisteri Toivo Suulas vastaa

Hän on saapunut tulivaunujen kanssa kaupunkiin. Hän on paikantanut surumielisen kansan, jota kalvaa tieto tietävyytensä riittävyydestä. Hän on kaiken informaation absolutismi ja Folke Westin kalakaveri ja hauki. Hän on kryptoniittia ongelmille ja sulaa sananvapautta. Hän on Maisteri Toivo Suulas.

Toivo rakas, kertoisitko paljonko herrat yliopistonmäen ovat
käyttäneet rahaa kerätäkseen rahaa?
Ylioppilas

Kuvailisin asiaa musikaalisti näin: Olipa kerran Yliopisto-niminen henkilö, joka käveli päällään entisen loistonsa kadottanut villafrakki ja shampanskojen tahrima valkoinen, taskussaan kolme lanttia, kaksi markkaa ja penni. Tuli vastaan mäki sinisellään ruiskukkia ja apiloita ja vähän nurmikkoa, ei ollut häävi tuo tulevaisuuden virsi. Kirjaton, karjaton, sanoisi Leino. Lue lisää

Maisteri Toivo Suulas vastaa

Hän on saapunut tulivaunujen kanssa kaupunkiin. Hän on paikantanut surumielisen kansan, jota kalvaa tieto tietävyytensä riittävyydestä. Hän on kaiken informaation absolutismi ja Folke Westin kalakaveri ja hauki. Hän on kryptoniittia ongelmille ja sulaa sananvapautta. Hän on Maisteri Toivo Suulas.

Parahin maisteri Suulas!Waltarin teosta “Nuori Johannes” kritisoitiin siitä, että päähenkilö on niin kummallinen. Se oli mies, joka alastoman naisen nähdessään himoitsee hänen kädessään olevaa kirjaa. Onko tuo nyt niin käsittämätöntä?
Nimim. Vix sciunt Lue lisää

Maisteri Toivo Suulas vastaa

Hän on saapunut tulivaunujen kanssa kaupunkiin. Hän on paikantanut surumielisen kansan, jota kalvaa tieto tietävyytensä riittävyydestä. Hän on kaiken informaation absolutismi ja Folke Westin kalakaveri ja hauki. Hän on kryptoniittia ongelmille ja sulaa sananvapautta. Hän on Maisteri Toivo Suulas.

Toivo, mitä mieltä olet huippu-urheilusta? Onko siinä mitään järkeä, että yhteiskunnan varoja syydetään kahmalokaupalla muutamien ihmisten hyväksi samalla kun leipäjonot kasvavat ja yhteiskunnan vähäosaisimmat kärsivät porvarihallituksen ikeessä? Lue lisää

Maisteri Toivo Suulas vastaa

Hän on saapunut tulivaunujen kanssa kaupunkiin. Hän on paikantanut surumielisen kansan, jota kalvaa tieto tietävyytensä riittävyydestä. Hän on kaiken informaation absolutismi ja Folke Westin kalakaveri ja hauki. Hän on kryptoniittia ongelmille ja sulaa sananvapautta. Hän on Maisteri Toivo Suulas.

Toivo,
mitä mieltä oot Turun elokuvatilanteesta? Kohta meillä on enää yks elokuvateatteri, josta tulee vaan massatuotantopaskaa eikä kukaan tee asialle mitään. Ratkaise Toivo tää ongelma.
nimim. Tuohtunut Lue lisää

Seuraava sivu »