Siltaa rakentamassa

Helmikuussa julistettiin suunnittelukilpailu Aurajoen ylittävän, uuden kevyen liikenteen sillan yleissuunnittelusta. Silta on osa Ihmiselle parempi keskusta -hanketta. Moni ei kuitenkaan koe sillan parantavan keskustaa, pikemminkin sen pelätään pilaavaan Aurajoen merkittävää kulttuurimaisemaa. Myös sillan sijoituspaikkaa on kritisoitu kovaäänisesti: eihän uusi silta johda mihinkään!

Itse lukeudun sillan kannattajiin. Uskon että uusi kevyen liikenteen silta, kaupungin pyörätieverkoston kehittäminen sekä kävelykeskustan laajentaminen edistävät hyötyliikuntaa ja elävöittävät keskustaa. Sillan paikka Kauppiaskadun ja Rettiginrinteen välillä on tähän tarkoitukseen mitä mainioin. Silta ja siihen liittyvät kevyen liikenteen väylät tulevat nivomaan yhteen kaupallisen keskustan korttelit, kirjastokorttelin sekä historiallisen kulttuurikorttelin. Kun tulevaisuudessa kävelee Kauppatorin Kauppiaskadun puoleista laitaa ja katsoo kohti jokea, tulee silta toimimaan Kauppiaskadun jatkeena, ja houkuttelemaan liikkumiseen jokirannan suuntaan. Kauppiaskadun pää on muutettu viihtyisäksi ja vehreäksi pihakaduksi, paikaksi jossa voi nauttia vaikka kirjastosta lainatusta kirjasta. Sijainti on erittäin hyvä myös ajatellen sillan toimivuutta joen itärannalta käsin. Yliopistojen ja Kupittaan suunnalta tuleva pyöräliikenne pääsee uutta siltaa pitkin suorinta reittiä ydinkeskustaan, kun Hämeentien pyörätietä jatketaan sillalle ja uudistettua Kauppiaskatua pitkin pääsee pyöräilemään Yliopistonkadulle saakka.

Hyvä suunnittelu takaa, ettei sillasta tule pelkkää passiivista esteenylittämisrakennelmaa vaan paikka, joka kutsuu ohikulkijoita viihtymään, pysähtymään ja nauttimaan maisemista. Turussa on jo yksi vastaava silta, Teatterisilta. Teatterisillan rakentamista vastustettiin aikoinaan raivokkaasti, mutta tänään se on monen turkulaisen päivittäin käyttämän kulkureitin tärkeä sidoskohta, monelle myös pysähtymisen paikka. Uusi kevyen liikenteen silta voisi sijaintinsa kannalta toimia vielä Teatterisiltaakin paremmin tällaisena viihtymisen siltana, sillä alue on vehreämpi ja hiljaisempi kuin Teatterisillan alue.
Silta voi siis ylityksen lisäksi tarjota myös elämyksen. Tämän koin itse yhtenä viime kesän lämpimänä iltana, kun istuin hyvässä seurassa Teatterisillan penkillä nauttimassa eväistä. Siinä istuessani mietin miten mahtavaa on, että kaupungin keskustassa voi viettää tällaisia hetkiä. Toivottavasti saan kokea vastaavia elämyksiä uudella kevyen liikenteen sillalla kesällä 2013.

MIKAELA SUNDQVIST
Turun kaupunginvaltuutettu ja ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsen (vihr)

Vieraskynä: Puhallus

Viime aikoina on paikallisista medioista saatu lukea varsin kitkerää kritiikkiä Turun kaupungin palvelutuotannon järjestelysuunnitelmista. Päiväkotien, lastenkotien ja vanhainkotien sulkemiset eivät tunnu saavan kovin suurta hyväksyntää. Vaikka suurelta osin – en kokonaan – yhdynkin esitettyyn kritiikkiin, minua on silti hieman ihmetyttänyt. Ei kritiikin sisältö sinänsä, vaan tämä yhteiskunnallinen konteksti, jossa se esitetään.

Kun seuraamme aikaamme, saamme ylitsevyöryvällä tavalla kuulla sosiaali- ja terveystoimen rakennemuutoksen jatkamisen ja nopeuttamisen välttämättömyydestä. Jollain tieteenalalla tätä ilmiötä muuten kutsutaan hegemoniaksi. Useissa viimeksi käydyissä vaaleissa on valittu selkeä porvarillinen enemmistö niin eduskuntaan, kuntiin kuin Euroopan parlamenttiinkin. Enemmistö ei pyri ainakaan saamaan malttia keskusteluun, puhumattakaan esitettyjen argumenttien kyseenalaistamisesta.
Kehitys, joka kunnallisten palvelujen osalta on käynnissä, on juuri sitä rakennemuutosta, jota kovaan ääneen vaaditaan! Ei asia sen kummempi ole. Ne palvelut, joilla joku voi tehdä bisnestä, ajetaan julkisena tuotantona alas, ja loput tiivistetään isoihin yksiköihin, joissa lain henkeä uhmaten tuotetaan vaadittu määrä ja laatu mahdollisimman vähin kustannuksin. Mitä kuviteltiin, jos ei tätä? Ei ole kysymys laadusta tai hinnasta, vaan siitä, että sellainen palvelutuotanto, josta joku nappaa itselleen kymmenen prosentin tuoton, on jotenkin automaattisesti julkista palvelutuotantoa parempaa.

Turussa vuonna 1999 hyväksytyssä SDP:n periaateohjelmassa todetaan, että ”Jokaisella on vastuu kykyjensä mukaan ottaa selvää ja osallistua, puuttua tapahtumien kulkuun.”. Tältä osin taitaa vielä hieman olla tavoiteltavaa. Miten muuten voi olla niin, että mies, joka on vastuussa yhteisten verotulojen leikkaamisesta reilun miljardin euron vuosivauhdilla, voi kirkkain silmin paasata julkisen talouden kestävyysvajeesta tai rakkaudestaan hyvinvointivaltiota kohtaan ilman, että hänet nauretaan lavalta?

Maassamme on meneillään kaikkien aikojen yhteiskunnallinen puhallus. Porvari on tehnyt kotiläksynsä ja osaa sumuttaa kansalaisia niin, että ”tämä hallitus ei leikkaa” -väite menee läpi, vaikka samalla kouluja, päiväkoteja ja vanhustenhoitoa ajetaan alas. Jos nykyinen meno on hyvinvointivaltion rakastamista, niin syleily saisi jo pikkuhiljaa hellittää. Ei nimittäin enää henki kulje.
Moniko muuten tiesi, että Turun terveyskeskuspäivystys on yksityisen yrityksen hoivissa? Viidettä tuntia jonottaessa se saattaa unohtua.

PASI AHOLA
Kirjoittaja on Turun kaupunginhallituksen
varajäsen (sd).

Politiikkako yhteisten asioiden hoitamista?

Kukapa ei olisi kuullut yhtä hyvin uraansa aloittelevan kuin kokeneemmankin poliitikon suusta fraasia: ”Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista”. Sen saattaa politiikan syvintä olemusta määritellessään heittää tiskiin sellainenkin yhteisten asioiden hoitaja, joka juuri on päättänyt vaikkapa peruskoulun opettajien lomauttamisesta tai vanhustenhoidon laitospaikkojen vähentämisestä. ”Yhteisestä asiasta” sopertelee myös päättäjä, joka on omasta puolestaan hoitanut yhteisiä asioita niin, että asuinalueilta lakkautetaan kirjastoja, terveysasemia tai hyvin toimivasta lähikoulusta siirretään lapset suureen yhtenäiskouluun pitkän matkan päähän.
Kenen asialla mahtaakaan olla politiikantekijä, joka vielä näillä lumilla lopettaa Turun kaupungin ylläpitämiä päiväkoteja ja luovuttaa vastuun ehkä jopa 200 lapsen päivähoidosta yksityisille, kalliita päivähoitopalveluja tuottaville yrityksille? Niinpä niin, ”yhteisiä asioita” on hoitamassa tämäkin turkulainen vastuunkantaja, useimmiten puoluekannaltaan kokoomuslainen, vihreä tai sosiaalidemokraatti.

Nämä päättäjät jaksavat tietenkin muistuttaa vielä muistuttamasta päästyäänkin siitä kaikkein yhteisimmästä asiasta, nimittäin Turun talouden kroonisesta, jo vuosikymmeniä jatkuneesta kriisistä. Siinä ongelmakenttä, jota kotikaupunkimme poliitikkokunta on nyt ryhtynyt hoitamaan niin suurella innolla, että palveluista säästämisen, tehostamisen ja rakennemuutosten virta uhkaa jo hukuttaa palveluja kipeimmin tarvitsevat kaupunkilaiset.
”Yhteisellä asialla” oli kai sekin johtava virkamies, joka ennusti viime vuoden verotulot kaksikymmentä miljoonaa todellista kertymää pienemmiksi ja ajoi kaupungin säästökuurille, kuin varmuuden vuoksi. ”Yhteisellä asialla” ovat terveydenhuollon, vanhustenhoidon ja päivähoidon yksityistäjät, joiden politiikka on saanut palvelubisneksen kukoistamaan.
Kun Britanniassa nousi 1979 valtaan Margaret Thatcher, loppui yhteisistä asioista puhuminen kertaheitolla: ”Ei ole mitään yhteiskuntaa, on vain yksittäisiä miehiä ja naisia”, Rautarouva julisti ja alkoi yksityistää julkisia palveluja ja valtion omaisuutta, murtaa ammattiyhdistysliikettä ja siirtää määrätietoisen uusliberalistisen neuvonantajakaartinsa avulla valtaa ja etuja brittiläiselle keski- ja yläluokalle.

Suomessa jo parinkymmenen vuoden ajan edennyt uusliberalistinen kehitys peitetään puheeseen ”yhteisistä asioista”. Samankaltainen konsensusretoriikka on näyttänyt voimansa itsenäisen Suomen historiassa monesti aiemminkin. Uudet valtapoliitikkojen polvet imevät alitajuntaansa tuon omaatuntoa rauhoittavan puhe- ja ajattelutavan jo poliittisten broilerihautomojen lämmössä.
Poliitikon olisi tunnistettava yhteiskunnassa vallitsevat jaot ja nähtävä yhteiskuntaryhmien etujen ristiriidat. Kevyttä puhetta ”yhteisistä asioista” olisi tervehdittävä kysymällä: kenen ”yhteisistä asioista” onkaan kyse?

JOHANNES YRTTIAHO
Turun kaupunginvaltuutettu (vas)

Porkkana on pop!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun ryhdyin kasvissyöjäksi. Ilolla olen seurannut, kuinka kasvissyönti on näiden vuosien aikana lisääntynyt räjähdysmäisesti.  Kasvisruokaa on yhä helpompaa saada kouluissa ja ravintoloissa. Kauppojen hyllyt pursuavat pienimpiä kyläkauppoja myöden kasvissyöjille sopivia tuotteita. 2000-luvun Suomessa on helppoa olla kasvissyöjä.

Henkilökohtainen valintani ryhtyä kasvissyöjäksi oli boikotoida tehomaataloutta. Halusin kyseenalaistaa eläinten hoidon tehomaataloudessa enkä halunnut tukea omalla toiminnallani epäinhimillisiä tuotantotapoja. Ajattelin, että voisin joskus syödä luomulihaa tai riistaa. Vietettyäni yhden kesä luomutilalla työharjoittelussa totesin, ettei minusta ole edes luomulihansyöjäksi. Aloin kyseenalaistamaan eläinten tappamisen ravinnoksi. Elämme yhteiskunnassa, jossa ei ole pakko syödä eläimiä pysyäkseen hengissä. On siis kohtuutonta kasvattaa eläimiä ihmisten ruuaksi, vieläpä hyvin kyseenalaisin keinoin.

Viime syksynä nousi uudestaan otsikoihin eläinoikeusaktivistien kuvaama materiaali sikatilojen todellisuudesta ja olin pakahtua innosta. Vihdoinkin saimme kunnon keskustelua  eläinten epäinhimillisistä oloista. Jo vuosikausia on pumpattu huimaavia summia kampanjoihin, joilla kiillotetaan suomalaisen eläinteollisuuden kuvaa. Todellisuudessa monet eläimet elävät yhä ahtaissa, virikkeettömissä oloissa vailla riittävää hoitoa. Äärimmilleen viety markkinatalous, tehokkuus ja ahneus määrittelevät eläintuotannon puitteet.

Kun aloitin kasvissyönnin 90-luvun puolivälissä, kiinnitettiin huomiota myös ympäristönäkökulmiin. Laidunmaiden alta kaadetaan sademetsää, laiduntamisella on kiihdyttävä vaikutus eroosioon muutenkin aavikoituvilla seuduilla, vesipula. Lisäksi tiedostettiin liharuuan tehottomuus: yhden lihakilon kasvattamiseen käytetään jopa 10 kiloa viljaa. 2000-luvulla ympäristötietous laajeni ilmastonmuutoksen torjuntaan. Pelkästään eläinten kasvatus aiheuttaa 18 prosentin osuudellaan enemmän kasvihuonepäästöjä kuin liikenne. Ruoka on merkittävin ympäristökuormitusta aiheuttava tekijä Suomessa yksittäisen ihmisen kannalta liikenteen ja asumisen ohessa. Jopa YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO suosittelee vähentämään lihansyöntiä, jos haluaa olla mukana pysäyttämässä ilmastonmuutosta.

Kasvissyönti on elämäntapa ja –asenne. Se on harrastus, jonka myötä löytää uusia ystäviä. Kasvissyönti on helppo, nopea ja jokapäiväinen keino vaikuttaa eläinten oloihin, ilmastoon, kolmansien maihin köyhiin ihmisiin sekä omaan terveyteen. Suosittelen lämpimästi kasvissyönnin kokeilemista!

Mirka Muukkonen

Turun kaupunginvaltuutettu (vas)

Opiskelijatoiminnan hullu vuosi

Uusi yliopistolaki. Uudesta laista seuraavat paikalliset sovellukset uusine hallintomalleineen ja henkilövalintoineen. Kahden yliopiston yhdistyminen. Kahden ylioppilaskunnan yhdistyminen. Opintotuen uudistus. Uusi poliittinen linjapaperi sekä omalle ylioppilaskunnallemme että Suomen ylioppilaskuntien liitolle. Vuosi 2009 oli opiskelijatoiminnan hullu vuosi.

Yliopistolaki
Alkuperäinen yliopistolakiehdotus sekä sen valmisteluprosessi kirvoittivat opiskelijoista virallisen kritiikin lisäksi myös spontaanin opiskeljaliikkeen, joka piti hautajaisia vapaalle tieteelle ja yliopistodemokratialle. Yhteisvoimin saatiin paikkailtua joitan lain pahimpia puutteita. Pykälien viilaamista suurempi arvo oli kuitenkin keskustelulla, jota kevään aikana käytiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Johtosääntö
Parhaiden lainvalmisteluperiaatteiden mukaisesti tietoja uutta lakia soveltavasta uudesta Turun yliopiston johtosäännöstä sai välillä kiskoa rehtorinvirastosta ulos hohtimilla. Kun yhden henkilön laajapohjaisesti valmistelema johtosääntö pölähti lausuntokierrokselle, oli tarvetta jälleen yksille hautajaisille sekä massiviselle puhelin- ja sähköpostikampanjalle. Lopputuloksena saatiin laitosneuvostot, jotka eivät päätä mistään. Päätöksiä tekevät tulevaisuudessa Turun yliopistolla johtajayksilöt.

Ylioppilaskuntien yhdistyminen
Eteni Turussa käsittämättömän sopuisasti. Ei uusittuja edustajistovaaleja, ei oikeusjuttuja. Hautajaisia tosin saadaan viettää taas kerran, kun Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta lakkaa vuodenvaihteessa olemasta. Onneksi ensi keväänä päästään juhlimaan myös syntymää, kun muistetaan ensi kertaa ylioppilaskuntien yhdistymisen vuosipäivää.

Opintotuen uudistus
Opintotukea käänneltiin ja väänneltiin kevään aikana, mutta lopulta TYYn hallituksen puheenjohtajakin joutui vappupuheessaan toteamaan, että seteli on sama seteli, vaikka sen välillä leikkaisi palasiksi ja liimaisi palaset taas yhteen. Kun vihdoin syksyllä saimme lukea lehdistä ensimmäiset uutiset välillä maan alle painuneen opintotukityöryhmän työstä, joku ehti jo alkaa puhaamaan – arvasitte oikein – tasapuolisen opintotukijärjestelmän hautajaisia. Työryhmän lopullinen raportti näyttikin sitten jo huomattavasti paremmalta. Lieneekö johtunut siitä, että erään työryhmässä istuneen virkamiehen mukaan hän ei ole koskaan 25 vuoden työryhmissä istumisen aikana ollut ainoassakaan työryhmässä, jota yksi osapuoli olisi tanssittanut niin kuin SYL tanssitti tätä.

Poliittisia linjoja papereille
TYYn ja SYL:n linjapapereita sorvattiin vuorotellen ja limittäin, välillä saman työpäivän aikana. Lopputuloksena SYL hyväksyi liittokokouksessaan linjapaperiinsa osin sanasta sanaan samoja muotoiluja kuin TYY edustajistonsa välityksellä omaansa liittokokousta seuranneella viikolla.

Vuoden aikana olen saanut huomata, että ylioppilaskunta ja opiskelijat ovat olleet vähintään yhden askelen muita edellä. Lupaa hyvää, jos jatkamme samaan tahtiin myös valmistuttuamme. Olkaa ylpeitä itsestänne, isänmaan toivot.

Elias Laitinen,
kirjoittaja on TYYn hallituksen ympäristö- ja kopovastaava ja vuoden 2010 hallituksen puheenjohtaja.

Vaikutat kun syöt

Worldwatch-instituutin tuoreen raportin mukaan ruoaksi kasvatetun karjan tuotannosta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen osuus kaikista kasvihuonekaasupäästöistä on merkittävästi suurempi kuin mitä tähän asti on arvioitu. Raportin kirjoittajien analyysin mukaan vähintään 51 % kaikista kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu lihantuotannosta, kun tähän saakka arvio on ollut 18 %. Ero on merkittävä. Niin merkittävä, että sen on oltava jo merkityksellinen. Lue lisää

Nuoret ja nuorten tulevaisuusajattelu

Poliittista uraa aloitellessani olen saanut tottua olemaan ennen kaikkea nuori. Välillä se tarkoittaa, että täytyy huutaa vähän kovempaa, mutta yleensä kaupunginvaltuuston nuorinkin jäsen otetaan päätöksenteossa vakavasti. Vastakkainasettelua syntyykin lähinnä silloin, kun eri osapuolten ajatusmaailmat eivät syystä tai toisesta kohtaa. Erään eroavaisuuden voisi liittää ikäeroon.
Olen nimittäin talouskeskusteluun osallistuessani huomannut, miten eri-ikäiset ihmiset katsovat asioita erilaisella aikakäsityksellä. Yleensä nuoret edustavat pidemmän aikavälin näkökulmaa: osataan katsoa yli ensi vuoden ja yli vaalikauden. Varmaankin juuri siksi, että tulevaisuus koskettaa meitä enemmän. Me löydämme edestämme ne kymmenien miljoonien velat, jotka nyt päätetään ottaa.

Sen sijaan, että keskitytään pohtimaan miten kasvavat sosiaali- ja terveysmenot saadaan ensi vuonna kustannettua, tulisikin keskustelua laajentaa pidemmälle eteenpäin.
Kun kaikki ymmärrämme, ettei Turun taloutta tasapainoteta hetkessä, pitäisi keskustelun painopisteenkin olla kauempana tulevaisuudessa. Se ei tarkoita sitä, ettei tasapainottamiseen tähtääviä päätöksiä pitäisi tehdä heti. Jo kuntalain alijäämän kattamisvelvoite määrää, että vaikeiden päätösten aika on nyt. Mutta tasapainoon voidaan pyrkiä useammalla tavalla: keinoilla, jotka näkyvät heti, mutteivät ole kovin kestäviä, tai vähän pidemmän tähtäimen keinoilla, joiden säästövaikutukset näkyvät tulevaisuudessa. Esimerkiksi satsaukset ennaltaehkäisevään nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatyöhön tuottavat moninkertaiset säästöt 5-8 vuoden viiveellä. Siinä olisi jo sitä tulevaisuusnäkökulmaa.

Tulevaisuussuuntautuneella otteella päätöksentekoa katsoo myös 30 000 turkulaisen opiskelijan joukko. Ryhmä 30 000 julkaisi ennen vaaleja kunnallispoliittisen ohjelman, jossa tartutaan tärkeisiin asioihin nimenomaan pidemmän tähtäimen näkökulmasta.
Esimerkiksi liikennejärjestelyjen kestävä kehittäminen ja nuorten työllistymisen tukeminen vaativat kaupungilta pieniä satsauksia, mutta maksavat itsensä takaisin tulevaisuudessa. Aktiivinen ryhmä 30 000 on tuonut opiskelijoiden näkökulmaa ohjelman muodossa ansiokkaasti esiin, mutta päätöksentekoon täytyy vaikuttaa myös suoraan. Sen olen jo ehtinyt oppia, että hyvät ohjelmakirjaukset sellaisenaan eivät kehitä yhtään mitään. Kannattaa myös muistaa, että tulevaisuudestamme päättävät sellaiset henkilöt, jotka saavat vaaleissa ääniä. 30 000 opiskelijan äänellä olisi ehkä voinut saada valtuustoon useammankin opiskelijan, tai alta kolmekymppisen.

Onneksi yhteinen näkökulma on kuitenkin mahdollista löytää myös sukupolvien välillä. Toisinaan olen saanut käydä oikeinkin rakentavia tulevaisuuskeskusteluja eri-ikäisten ihmisten kanssa. Pian nähdään jääkö ”tulevaisuuden Turku” -ajattelu vain hienoiksi strategisiksi ohjelmakirjauksiksi.

Leikin jäljet on korjattava

Opiskelijat jos ketkä tietävät, mitä tehdä, jos tulot eivät riitä omaan elämäntyyliin. Voi viivyttää syntisesti opintojaan hankkimalla lisätuloja töissä, ruveta ylioppilaskunta-aktiiviksi, joka ajaa opiskelijaetuuksien lisäämistä, leikata elintasoaan tai uskoa tulevaan ja ottaa lainaa.

Turku on saman kysymyksen äärellä. Tulot eivät riitä menoihin. Näin oli jo hyvinä aikoina, kun lama ei ollut iskenyt työllisyyteen ja verotulot pudonneet. Loppua kuilun kasvamiselle ei ihan lähitulevaisuudessa näy. Niiden osuus, jotka käyttävät runsaasti palveluja, kasvaa. Lue lisää

Kuka sammuttaa valot?

Rahat on loppu, huutaa kaupunginjohtaja. Kaupungissa on yritetty keksiä poppaskonsteja, on lomautettu, talkoovapailtu, säästetty, suljettu ja lopetettu. Toki on myös mietitty, että mitä nyt myytäisiin, kun puhelinlaitoksen myynnistä aikanaan saadut tuotot on hussattu. Toivottavasti viimeiseksi ja ainoaksi vaihtoehdoksi ei jää valojen sammuttaminen kaupungin toimipisteistä. Lue lisää

Kapitalismia kaupungissa

Lama iskee tulevana talvena koko voimallaan Suomen kuntiin. Työttömyys nousee huippuunsa, verotulot pienenevät entisestään ja kunnallisten palveluiden tarvitsijoiden joukko kasvaa. Talouskriisin syyt juontavat – toisin kuin on annettu ymmärtää – paljon syvemmälle kuin Yhdysvaltojen subprime-asuntoluottoihin ja ahneisiin johdannaiskeinottelijoihin. Kriisin perussyynä on yksityisen pääoman tarve kasvattaa jatkuvasti voittojaan.

Pääomatulojen verotuksen keventäminen 90-luvun laman aikaan on osaltaan turvannut pääomien kasvua. Pääomatulot ovat nykyisin kunnallisverosta vapaita. Vuoden 2007 verotietojen mukaan Turunkin reilun parinkymmenen yli miljoonan euron vuosituloja nauttivan joukossa miltei kaikkien tulot ovat lähinnä pääomatuloja. Nämä koroillaan eläjät käyttävät silti kunnallisia palveluita siinä missä muutkin turkulaiset. Tätä voi täydellä syyllä sanoa vapaamatkustamiseksi! Pääomatulot tulisi välttämättä saattaa kunnallisveron piiriin. Kuntien talous paranisi verotulojen kasvun myötä ja muutos olisi ennen kaikkea oikeudenmukainen.

Ei liene yllätys, ettei keino kuulu oikeiston ohjelmiin. Juuri pääomatuloillaan elävien vapaamatkustajien ja heidän poliittisten edunvalvojiensa joukko tarjoaa talouslääkkeeksi kaikkein heikoimpiin kaupunkilaisiin kohdistuvia säästöjä. Ne purevat lapsiin, sairaisiin, vanhuksiin ja muihin pienituloisiin peruspalveluista riippuvaisiin ihmisiin. Kokoomuksen johdolla Turussa on nyt käynnistetty raju palveluiden karsinta, joka pahentaa talouskriisin vaikutuksia. Leikkauslistalla ovat asuinalueille tärkeät lähipalvelut, kuten terveysasemat. Kaiken takana on tavoite lisätä peruspalveluiden ulkoistamista.
Julkisten palveluiden kilpailuttaminen avaa uusia markkinoita yksityiselle pääomalle. Viime vuosikymmeninä pääoma on suuntautunut tavaratuotannosta yhä enemmän paitsi paremman tuoton tarjoaville finanssimarkkinoille, myös hyvinvointivaltioiden vielä kapitalisoimattomalle palvelusektorille.

Kaupunkien palvelumarkkinoita pidempi historia kapitalistisen kasvun turvaamisessa on kaupunkirakentamisella. Tunnetuimpia kaupunkirakentamisen projekteja lienevät Haussmannin Pariisi-sunnitelmat, joilla kaupunkia modernisoitiin radikaalisti 1850-luvulta alkaen. Brutaalilla tavalla pyyhittiin pois keskiajalta periytynyt kaupunkirakenne ja siihen kytkeytynyt elämänmuoto. Haussmannin Pariisia voidaan pitää hankkeena, jolla valtiovetoisesti pyrittiin torjumaan laajenevan kapitalistisen talouden taantuma tarjoamalla runsaasti tuottoisia rakennusprojekteja pääomalle.

Turku oli varsinkin takavuosina tunnettu vanhan arvokkaan rakennuskannan hävittämisestä uuden tieltä kaupunkilaisten mielipiteistä välittämättä. Toriparkki ja ainutlaatuisten Satavan ja Kakskerran saarien kaavoittaminen tuhansien ihmisten asuinalueiksi ovat esimerkkejä tulossa olevista pääoman kasvua turvaavista hankkeista.
Talouslama näyttää Turussakin kapitalismin ja kaupungin paljaan symbioosin. Olennainen kysymys on, pystymmekö itse määrittelemään sen, millaisessa kaupungissa tulevaisuudessa elämme vai saneleeko sen meille suppea vapaamatkustajien joukko yhdessä virkamiesten ja poliitikkojen muodostaman eliitin kanssa.

Seuraava sivu »