Kilttien ja tunnollisten superpommi

Paljon on puhuttu suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisestä ja vanhuuseläkeiän alarajasta. Meillä on edessämme todellinen eläkepommi, mutta sen keskiössä eivät suinkaan ole yksin eläköityvät mummot ja vaarit. Meidän nuorten aikuisten työkyvyttömyys se vasta kalliiksi tulee. Ja me olemme myös maksajia.
Alle kolmekymppisten eläkekustannukset maksavat jo nyt miljardeja vuosittain ja summa kasvaa järkyttävää vauhtia koko ajan. Nuorten aikuisten eläköitymisestä aiheutuvat verotulojen menetykset ja hoitokustannukset ovat kasvaneet yli kaksi miljardia viidessä vuodessa. Erityisesti nuorten naisten työkyvyttömyys ja sairauspäivärahapätkät ovat kasvaneet systemaattisesti. Suurin tekijä lienee kansallissairautemme masennus. Mielialalääkkeiden käyttö yleistyy yhä edelleen ja on nuorilla naisilla tuplasti yleisempää kuin ikäisillämme miehillä.

Mikä meistä nuorista naisista tekee suorittavia aikapommeja? On ristipaineet ja ruuhkavuodet, odotukset ja unelmat. Pitää olla menestynyt opinnoissa, työelämässä, sosiaalisissa suhteissa ja harrastuksissa. Pitää ottaa huomioon toisten tunteet ja omat. Ja pitää olla kaunis ja pitää olla laiha.
Eikö mikään riitä? Ei kukaan voi olla super-nainen, super-opiskelija, super-äiti, supersuosittu ja super-malli yhtä aikaa.

Masennuksen lisäksi myös syömishäiriöt lisääntyvät koko ajan. Kuten masennus, myös syömishäiriöt ovat yleisimpiä juuri nuorilla naisilla. Hoitoon voi olla vaikea päästä ja sen laatu vaihtelee. Syömishäiriöt ovat vakavia mielenterveyden sairauksia, joilla on oma osansa nuorten aikuisten sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden lisääntymisessä. Itseinho, ahdistus ja masennus ovat kaikille syömishäiriöille yhteisiä oireita. Riskiryhmässä ovat erityisesti kiltit ja tunnolliset tytöt. Ne, joiden pitäisi pelastaa Suomi ja maailma.
Nuoret naiset sairastuvat yhä useammin elämänsä alussa, parhaassa työiässä. Nuorisotyöttömyyden rinnalla pitäisi puhua enemmän myös nuorisotyökyvyttömyydestä. Ajatus tulevaisuutemme toivoista työkyvyttömyyseläkkeellä on surullinen niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta. Miten pääsisimme eroon super-etuliitteistä?

SAARA-SOFIA SUTELA
Kaupunginvaltuutettu (kok)
Syömishäiriöliitto – SYLI:n puheenjohtaja

Keskusta voi kurottaa yli radan ja tien

Korkeakoulujen opiskelijoille, työntekijöille ja korkeakoulutetuille asukkaille Turun kaupunkikeskusta on paitsi palvelukeskus, myös kohtauspaikka, jossa ihmiset ja ajatukset voivat kohdata, ja satunnaiset kohtaamiset vievät asioita eteenpäin.

1990-luvulta alkaen Turku on onnistunut kehittämään kaupunkikeskustaa Aurajoen suuntaisesti. Jokirannasta on tullut hieno kohtauspaikka Down by the Laiturin ja Tall Ships’ Racen kaltaisten tapahtumien vetoavulla, kun samalla on tehty harkittuja investointeja rantakatuihin, Teatterisiltaan ja yläjuoksun polkuihin. Aurajokivarren mittava täydennysrakentaminen on lisännyt keskustan asukasmäärää noin 5000 asukkaalla.

Kaupunkiseutu ei kuitenkaan ole rakentunut joen suuntaisesti vaan itä – länsi-suunnassa. Erityisesti rautatie ja Helsingintie – Helsinginkatu – Ratapihankatu – valtatieyhteys erottavat keskustaa muusta kaupungista. Keskustan valot eivät valaise tämän esteen yli kunnolla.

Ratapihan entinen VR:n konepaja on nyt tarkoitus muuttaa luovan talouden kulttuurikeskus Logomoksi. Tämä on pelinavaus kaupungin jaon poistamiseksi tästä suunnasta. Luovan talouden kulttuurikeskus luo mahdollisuuksia myös kulttuurin ja taiteen alojen osaajien pysyvään työllistymiseen. Samalla se toisi Turkuun viimeinkin suurille tieteellisille kongresseille sopivan tilan. Pelinavaus vie eteenpäin elintärkeitä linkkejä yli radan: Humalistonkadun pyörätietä ja radan ylittäviä kävely- ja pyöräilysiltoja, Matkakeskusta ja radan ylittäviä runkobussi- ja pikaraitiotielinjoja.

Yliopiston tuntumassa ei ole esitetty kunnon pelinavausta radan ja Helsingintien ylittämiseksi. Kasarmialueen rakentamisesta ja Caribian kunnostuksesta huolimatta yliopiston ja Ylioppilaskylän välialue on yhä epämääräinen. Runkobussilinjan toteuttaminen Uraputken kautta suunnassa Kauppakorkeakoulu – Kasarmialue – Ylioppilaskylä – Halinen voisi avata Caribian parkkialueet uusille ideoille ja tuoda Posankalle samanhenkisiä ystäviä.

Pikaraitiotie Kauppatori – Hämeenkatu – TYKS – Kupittaan asema – Varissuo voisi yhdistää Kupittaan asemanseudun ja Hämeenkadun ympäristön paremmin yhteen ja avaisi Itäharjun teollisuusalueen muuttamisen kaupunkimaiseksi alueeksi. Alueelle voitaisiin rakentaa uudenlaista kaupunkiasumista opiskelijoille, yliopiston ja Kupittaan aseman työpaikka-alueen työntekijöille. Ehkä vanhoista teollisuuskiinteistöistä voisi löytyä tilaa myös TVO:n kaltaiselle undergroundille?

MIKKO LAAKSONEN
Kaupunginhallituksen jäsen, vihreät

Creativity needs space

Turussa on keskusteltu viime aikoina mahdollisen Luovan talouden keskuksen perustamisesta Turkuun. Itse olen sitä mieltä, että hanke on positiivisinta, mitä Turussa on pitkään aikaan tapahtunut.

Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011. Turun tulee käyttää tätä tilaisuutta ponnahduslautana ja nousta alan osaamisen kärkikaupungiksi ja seuduksi pysyvästi. Jo olemassa oleva luovien alojen vahva yrityskanta ja alan koulutus antavat Turulle hyvät lähtökohdat näiden alojen kehittämiselle. Siksi on luontevaa pohtia erityisen luovan talouden keskuksen perustamista Turkuun. Luova talous on myös yksi painopiste uudessa Turun elinkeino-ohjelmassa.

Luova talous on oikeasti jo tällä hetkellä merkittävä toimiala Turussa ja Varsinais-Suomessa. Vuonna 2008 alan yrityksiä oli seudulla jo yli 2 500 ja ala työllisti samana vuonna lähes 9000 ihmistä. Aivan nappikauppaa tämän alan toiminta ei myöskään ole, vaan liikevaihto vuonna 2008 oli lähes 1,5 miljardia euroa.

Luovan talouden keskukset vuokraavat tiloja luovan alan yrityksille ja toimijoille. Yritystoiminnan keskittyminen edistää yritysten verkostoitumista, tuo toiminnalle enemmän näkyvyyttä ja edistää innovatiivista liiketoimintaa. Erityyppisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämisen mahdollistavalle paikalle on esitetty Turussa useissa yhteyksissä olevan tarvetta. Meillä on kiistatta pulaa sellaiselle tilalle, joka on vähemmän kuin messukeskus, mutta enemmän kuin konserttitalo. Tuleva keskus voisi palvella myös yliopistoja täyttäen tarpeen suurtenkin kongressien järjestämiselle. Lisäksi on suunniteltu, että keskuksesta löytyisi työskentely- ja näyttelytiloja taiteilijoille.

Keskuksen paikaksi on esitetty VR:n vanhaa konepajaa. Turku on kehittämässä aluetta joka tapauksessa uudeksi asuinalueeksi, sinne on myös suunnitteilla matkakeskus ja kaupan keskittymä. Rautatieaseman läheisyys antaa lisää mahdollisuuksia tavoitettavuuden osalta. Muitakin vaihtoehtoja on pohdittu, kuten esimerkiksi Wärtsilän L-tehdasta.

Oikein toteutettuna tällainen keskus voisi olla turkulaisille uusi olohuone, paikka jossa on toimintaa, näyttelyitä, kahviloita ja palveluita. Ihmisten kohtaamispaikoille on kysyntää, yhteisöllisyyttä tarvitaan nykymaailmassa ja tällaisen hankkeen kautta se voisi saada uusia ilmenemismuotoja. Kaupunki yksinään tuskin pystyisi tällaiseen hankkeeseen mutta yhteistyössä niin yksityisten toimijoiden, taitelijoiden kuin muiden seudun kuntien kanssa uskon, että tässä hankkeessa on aineksia uuden, positiivisen vireen herättämiseksi Turun seudulle. Kulttuuripääkaupunkivuosi tuo varmasti oikeaa pörinää Turkuun, toivottavasti se osataan hyödyntää vuoden 2011 jälkeenkin!

MINNA ARVE

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmän puheenjohtaja

Siltaa rakentamassa

Helmikuussa julistettiin suunnittelukilpailu Aurajoen ylittävän, uuden kevyen liikenteen sillan yleissuunnittelusta. Silta on osa Ihmiselle parempi keskusta -hanketta. Moni ei kuitenkaan koe sillan parantavan keskustaa, pikemminkin sen pelätään pilaavaan Aurajoen merkittävää kulttuurimaisemaa. Myös sillan sijoituspaikkaa on kritisoitu kovaäänisesti: eihän uusi silta johda mihinkään!

Itse lukeudun sillan kannattajiin. Uskon että uusi kevyen liikenteen silta, kaupungin pyörätieverkoston kehittäminen sekä kävelykeskustan laajentaminen edistävät hyötyliikuntaa ja elävöittävät keskustaa. Sillan paikka Kauppiaskadun ja Rettiginrinteen välillä on tähän tarkoitukseen mitä mainioin. Silta ja siihen liittyvät kevyen liikenteen väylät tulevat nivomaan yhteen kaupallisen keskustan korttelit, kirjastokorttelin sekä historiallisen kulttuurikorttelin. Kun tulevaisuudessa kävelee Kauppatorin Kauppiaskadun puoleista laitaa ja katsoo kohti jokea, tulee silta toimimaan Kauppiaskadun jatkeena, ja houkuttelemaan liikkumiseen jokirannan suuntaan. Kauppiaskadun pää on muutettu viihtyisäksi ja vehreäksi pihakaduksi, paikaksi jossa voi nauttia vaikka kirjastosta lainatusta kirjasta. Sijainti on erittäin hyvä myös ajatellen sillan toimivuutta joen itärannalta käsin. Yliopistojen ja Kupittaan suunnalta tuleva pyöräliikenne pääsee uutta siltaa pitkin suorinta reittiä ydinkeskustaan, kun Hämeentien pyörätietä jatketaan sillalle ja uudistettua Kauppiaskatua pitkin pääsee pyöräilemään Yliopistonkadulle saakka.

Hyvä suunnittelu takaa, ettei sillasta tule pelkkää passiivista esteenylittämisrakennelmaa vaan paikka, joka kutsuu ohikulkijoita viihtymään, pysähtymään ja nauttimaan maisemista. Turussa on jo yksi vastaava silta, Teatterisilta. Teatterisillan rakentamista vastustettiin aikoinaan raivokkaasti, mutta tänään se on monen turkulaisen päivittäin käyttämän kulkureitin tärkeä sidoskohta, monelle myös pysähtymisen paikka. Uusi kevyen liikenteen silta voisi sijaintinsa kannalta toimia vielä Teatterisiltaakin paremmin tällaisena viihtymisen siltana, sillä alue on vehreämpi ja hiljaisempi kuin Teatterisillan alue.
Silta voi siis ylityksen lisäksi tarjota myös elämyksen. Tämän koin itse yhtenä viime kesän lämpimänä iltana, kun istuin hyvässä seurassa Teatterisillan penkillä nauttimassa eväistä. Siinä istuessani mietin miten mahtavaa on, että kaupungin keskustassa voi viettää tällaisia hetkiä. Toivottavasti saan kokea vastaavia elämyksiä uudella kevyen liikenteen sillalla kesällä 2013.

MIKAELA SUNDQVIST
Turun kaupunginvaltuutettu ja ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsen (vihr)

Vieraskynä: Puhallus

Viime aikoina on paikallisista medioista saatu lukea varsin kitkerää kritiikkiä Turun kaupungin palvelutuotannon järjestelysuunnitelmista. Päiväkotien, lastenkotien ja vanhainkotien sulkemiset eivät tunnu saavan kovin suurta hyväksyntää. Vaikka suurelta osin – en kokonaan – yhdynkin esitettyyn kritiikkiin, minua on silti hieman ihmetyttänyt. Ei kritiikin sisältö sinänsä, vaan tämä yhteiskunnallinen konteksti, jossa se esitetään.

Kun seuraamme aikaamme, saamme ylitsevyöryvällä tavalla kuulla sosiaali- ja terveystoimen rakennemuutoksen jatkamisen ja nopeuttamisen välttämättömyydestä. Jollain tieteenalalla tätä ilmiötä muuten kutsutaan hegemoniaksi. Useissa viimeksi käydyissä vaaleissa on valittu selkeä porvarillinen enemmistö niin eduskuntaan, kuntiin kuin Euroopan parlamenttiinkin. Enemmistö ei pyri ainakaan saamaan malttia keskusteluun, puhumattakaan esitettyjen argumenttien kyseenalaistamisesta.
Kehitys, joka kunnallisten palvelujen osalta on käynnissä, on juuri sitä rakennemuutosta, jota kovaan ääneen vaaditaan! Ei asia sen kummempi ole. Ne palvelut, joilla joku voi tehdä bisnestä, ajetaan julkisena tuotantona alas, ja loput tiivistetään isoihin yksiköihin, joissa lain henkeä uhmaten tuotetaan vaadittu määrä ja laatu mahdollisimman vähin kustannuksin. Mitä kuviteltiin, jos ei tätä? Ei ole kysymys laadusta tai hinnasta, vaan siitä, että sellainen palvelutuotanto, josta joku nappaa itselleen kymmenen prosentin tuoton, on jotenkin automaattisesti julkista palvelutuotantoa parempaa.

Turussa vuonna 1999 hyväksytyssä SDP:n periaateohjelmassa todetaan, että ”Jokaisella on vastuu kykyjensä mukaan ottaa selvää ja osallistua, puuttua tapahtumien kulkuun.”. Tältä osin taitaa vielä hieman olla tavoiteltavaa. Miten muuten voi olla niin, että mies, joka on vastuussa yhteisten verotulojen leikkaamisesta reilun miljardin euron vuosivauhdilla, voi kirkkain silmin paasata julkisen talouden kestävyysvajeesta tai rakkaudestaan hyvinvointivaltiota kohtaan ilman, että hänet nauretaan lavalta?

Maassamme on meneillään kaikkien aikojen yhteiskunnallinen puhallus. Porvari on tehnyt kotiläksynsä ja osaa sumuttaa kansalaisia niin, että ”tämä hallitus ei leikkaa” -väite menee läpi, vaikka samalla kouluja, päiväkoteja ja vanhustenhoitoa ajetaan alas. Jos nykyinen meno on hyvinvointivaltion rakastamista, niin syleily saisi jo pikkuhiljaa hellittää. Ei nimittäin enää henki kulje.
Moniko muuten tiesi, että Turun terveyskeskuspäivystys on yksityisen yrityksen hoivissa? Viidettä tuntia jonottaessa se saattaa unohtua.

PASI AHOLA
Kirjoittaja on Turun kaupunginhallituksen
varajäsen (sd).

Politiikkako yhteisten asioiden hoitamista?

Kukapa ei olisi kuullut yhtä hyvin uraansa aloittelevan kuin kokeneemmankin poliitikon suusta fraasia: ”Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista”. Sen saattaa politiikan syvintä olemusta määritellessään heittää tiskiin sellainenkin yhteisten asioiden hoitaja, joka juuri on päättänyt vaikkapa peruskoulun opettajien lomauttamisesta tai vanhustenhoidon laitospaikkojen vähentämisestä. ”Yhteisestä asiasta” sopertelee myös päättäjä, joka on omasta puolestaan hoitanut yhteisiä asioita niin, että asuinalueilta lakkautetaan kirjastoja, terveysasemia tai hyvin toimivasta lähikoulusta siirretään lapset suureen yhtenäiskouluun pitkän matkan päähän.
Kenen asialla mahtaakaan olla politiikantekijä, joka vielä näillä lumilla lopettaa Turun kaupungin ylläpitämiä päiväkoteja ja luovuttaa vastuun ehkä jopa 200 lapsen päivähoidosta yksityisille, kalliita päivähoitopalveluja tuottaville yrityksille? Niinpä niin, ”yhteisiä asioita” on hoitamassa tämäkin turkulainen vastuunkantaja, useimmiten puoluekannaltaan kokoomuslainen, vihreä tai sosiaalidemokraatti.

Nämä päättäjät jaksavat tietenkin muistuttaa vielä muistuttamasta päästyäänkin siitä kaikkein yhteisimmästä asiasta, nimittäin Turun talouden kroonisesta, jo vuosikymmeniä jatkuneesta kriisistä. Siinä ongelmakenttä, jota kotikaupunkimme poliitikkokunta on nyt ryhtynyt hoitamaan niin suurella innolla, että palveluista säästämisen, tehostamisen ja rakennemuutosten virta uhkaa jo hukuttaa palveluja kipeimmin tarvitsevat kaupunkilaiset.
”Yhteisellä asialla” oli kai sekin johtava virkamies, joka ennusti viime vuoden verotulot kaksikymmentä miljoonaa todellista kertymää pienemmiksi ja ajoi kaupungin säästökuurille, kuin varmuuden vuoksi. ”Yhteisellä asialla” ovat terveydenhuollon, vanhustenhoidon ja päivähoidon yksityistäjät, joiden politiikka on saanut palvelubisneksen kukoistamaan.
Kun Britanniassa nousi 1979 valtaan Margaret Thatcher, loppui yhteisistä asioista puhuminen kertaheitolla: ”Ei ole mitään yhteiskuntaa, on vain yksittäisiä miehiä ja naisia”, Rautarouva julisti ja alkoi yksityistää julkisia palveluja ja valtion omaisuutta, murtaa ammattiyhdistysliikettä ja siirtää määrätietoisen uusliberalistisen neuvonantajakaartinsa avulla valtaa ja etuja brittiläiselle keski- ja yläluokalle.

Suomessa jo parinkymmenen vuoden ajan edennyt uusliberalistinen kehitys peitetään puheeseen ”yhteisistä asioista”. Samankaltainen konsensusretoriikka on näyttänyt voimansa itsenäisen Suomen historiassa monesti aiemminkin. Uudet valtapoliitikkojen polvet imevät alitajuntaansa tuon omaatuntoa rauhoittavan puhe- ja ajattelutavan jo poliittisten broilerihautomojen lämmössä.
Poliitikon olisi tunnistettava yhteiskunnassa vallitsevat jaot ja nähtävä yhteiskuntaryhmien etujen ristiriidat. Kevyttä puhetta ”yhteisistä asioista” olisi tervehdittävä kysymällä: kenen ”yhteisistä asioista” onkaan kyse?

JOHANNES YRTTIAHO
Turun kaupunginvaltuutettu (vas)

Porkkana on pop!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun ryhdyin kasvissyöjäksi. Ilolla olen seurannut, kuinka kasvissyönti on näiden vuosien aikana lisääntynyt räjähdysmäisesti.  Kasvisruokaa on yhä helpompaa saada kouluissa ja ravintoloissa. Kauppojen hyllyt pursuavat pienimpiä kyläkauppoja myöden kasvissyöjille sopivia tuotteita. 2000-luvun Suomessa on helppoa olla kasvissyöjä.

Henkilökohtainen valintani ryhtyä kasvissyöjäksi oli boikotoida tehomaataloutta. Halusin kyseenalaistaa eläinten hoidon tehomaataloudessa enkä halunnut tukea omalla toiminnallani epäinhimillisiä tuotantotapoja. Ajattelin, että voisin joskus syödä luomulihaa tai riistaa. Vietettyäni yhden kesä luomutilalla työharjoittelussa totesin, ettei minusta ole edes luomulihansyöjäksi. Aloin kyseenalaistamaan eläinten tappamisen ravinnoksi. Elämme yhteiskunnassa, jossa ei ole pakko syödä eläimiä pysyäkseen hengissä. On siis kohtuutonta kasvattaa eläimiä ihmisten ruuaksi, vieläpä hyvin kyseenalaisin keinoin.

Viime syksynä nousi uudestaan otsikoihin eläinoikeusaktivistien kuvaama materiaali sikatilojen todellisuudesta ja olin pakahtua innosta. Vihdoinkin saimme kunnon keskustelua  eläinten epäinhimillisistä oloista. Jo vuosikausia on pumpattu huimaavia summia kampanjoihin, joilla kiillotetaan suomalaisen eläinteollisuuden kuvaa. Todellisuudessa monet eläimet elävät yhä ahtaissa, virikkeettömissä oloissa vailla riittävää hoitoa. Äärimmilleen viety markkinatalous, tehokkuus ja ahneus määrittelevät eläintuotannon puitteet.

Kun aloitin kasvissyönnin 90-luvun puolivälissä, kiinnitettiin huomiota myös ympäristönäkökulmiin. Laidunmaiden alta kaadetaan sademetsää, laiduntamisella on kiihdyttävä vaikutus eroosioon muutenkin aavikoituvilla seuduilla, vesipula. Lisäksi tiedostettiin liharuuan tehottomuus: yhden lihakilon kasvattamiseen käytetään jopa 10 kiloa viljaa. 2000-luvulla ympäristötietous laajeni ilmastonmuutoksen torjuntaan. Pelkästään eläinten kasvatus aiheuttaa 18 prosentin osuudellaan enemmän kasvihuonepäästöjä kuin liikenne. Ruoka on merkittävin ympäristökuormitusta aiheuttava tekijä Suomessa yksittäisen ihmisen kannalta liikenteen ja asumisen ohessa. Jopa YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO suosittelee vähentämään lihansyöntiä, jos haluaa olla mukana pysäyttämässä ilmastonmuutosta.

Kasvissyönti on elämäntapa ja –asenne. Se on harrastus, jonka myötä löytää uusia ystäviä. Kasvissyönti on helppo, nopea ja jokapäiväinen keino vaikuttaa eläinten oloihin, ilmastoon, kolmansien maihin köyhiin ihmisiin sekä omaan terveyteen. Suosittelen lämpimästi kasvissyönnin kokeilemista!

Mirka Muukkonen

Turun kaupunginvaltuutettu (vas)

Opiskelijatoiminnan hullu vuosi

Uusi yliopistolaki. Uudesta laista seuraavat paikalliset sovellukset uusine hallintomalleineen ja henkilövalintoineen. Kahden yliopiston yhdistyminen. Kahden ylioppilaskunnan yhdistyminen. Opintotuen uudistus. Uusi poliittinen linjapaperi sekä omalle ylioppilaskunnallemme että Suomen ylioppilaskuntien liitolle. Vuosi 2009 oli opiskelijatoiminnan hullu vuosi.

Yliopistolaki
Alkuperäinen yliopistolakiehdotus sekä sen valmisteluprosessi kirvoittivat opiskelijoista virallisen kritiikin lisäksi myös spontaanin opiskeljaliikkeen, joka piti hautajaisia vapaalle tieteelle ja yliopistodemokratialle. Yhteisvoimin saatiin paikkailtua joitan lain pahimpia puutteita. Pykälien viilaamista suurempi arvo oli kuitenkin keskustelulla, jota kevään aikana käytiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Johtosääntö
Parhaiden lainvalmisteluperiaatteiden mukaisesti tietoja uutta lakia soveltavasta uudesta Turun yliopiston johtosäännöstä sai välillä kiskoa rehtorinvirastosta ulos hohtimilla. Kun yhden henkilön laajapohjaisesti valmistelema johtosääntö pölähti lausuntokierrokselle, oli tarvetta jälleen yksille hautajaisille sekä massiviselle puhelin- ja sähköpostikampanjalle. Lopputuloksena saatiin laitosneuvostot, jotka eivät päätä mistään. Päätöksiä tekevät tulevaisuudessa Turun yliopistolla johtajayksilöt.

Ylioppilaskuntien yhdistyminen
Eteni Turussa käsittämättömän sopuisasti. Ei uusittuja edustajistovaaleja, ei oikeusjuttuja. Hautajaisia tosin saadaan viettää taas kerran, kun Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta lakkaa vuodenvaihteessa olemasta. Onneksi ensi keväänä päästään juhlimaan myös syntymää, kun muistetaan ensi kertaa ylioppilaskuntien yhdistymisen vuosipäivää.

Opintotuen uudistus
Opintotukea käänneltiin ja väänneltiin kevään aikana, mutta lopulta TYYn hallituksen puheenjohtajakin joutui vappupuheessaan toteamaan, että seteli on sama seteli, vaikka sen välillä leikkaisi palasiksi ja liimaisi palaset taas yhteen. Kun vihdoin syksyllä saimme lukea lehdistä ensimmäiset uutiset välillä maan alle painuneen opintotukityöryhmän työstä, joku ehti jo alkaa puhaamaan – arvasitte oikein – tasapuolisen opintotukijärjestelmän hautajaisia. Työryhmän lopullinen raportti näyttikin sitten jo huomattavasti paremmalta. Lieneekö johtunut siitä, että erään työryhmässä istuneen virkamiehen mukaan hän ei ole koskaan 25 vuoden työryhmissä istumisen aikana ollut ainoassakaan työryhmässä, jota yksi osapuoli olisi tanssittanut niin kuin SYL tanssitti tätä.

Poliittisia linjoja papereille
TYYn ja SYL:n linjapapereita sorvattiin vuorotellen ja limittäin, välillä saman työpäivän aikana. Lopputuloksena SYL hyväksyi liittokokouksessaan linjapaperiinsa osin sanasta sanaan samoja muotoiluja kuin TYY edustajistonsa välityksellä omaansa liittokokousta seuranneella viikolla.

Vuoden aikana olen saanut huomata, että ylioppilaskunta ja opiskelijat ovat olleet vähintään yhden askelen muita edellä. Lupaa hyvää, jos jatkamme samaan tahtiin myös valmistuttuamme. Olkaa ylpeitä itsestänne, isänmaan toivot.

Elias Laitinen,
kirjoittaja on TYYn hallituksen ympäristö- ja kopovastaava ja vuoden 2010 hallituksen puheenjohtaja.

Vaikutat kun syöt

Worldwatch-instituutin tuoreen raportin mukaan ruoaksi kasvatetun karjan tuotannosta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen osuus kaikista kasvihuonekaasupäästöistä on merkittävästi suurempi kuin mitä tähän asti on arvioitu. Raportin kirjoittajien analyysin mukaan vähintään 51 % kaikista kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu lihantuotannosta, kun tähän saakka arvio on ollut 18 %. Ero on merkittävä. Niin merkittävä, että sen on oltava jo merkityksellinen. Lue lisää

Nuoret ja nuorten tulevaisuusajattelu

Poliittista uraa aloitellessani olen saanut tottua olemaan ennen kaikkea nuori. Välillä se tarkoittaa, että täytyy huutaa vähän kovempaa, mutta yleensä kaupunginvaltuuston nuorinkin jäsen otetaan päätöksenteossa vakavasti. Vastakkainasettelua syntyykin lähinnä silloin, kun eri osapuolten ajatusmaailmat eivät syystä tai toisesta kohtaa. Erään eroavaisuuden voisi liittää ikäeroon.
Olen nimittäin talouskeskusteluun osallistuessani huomannut, miten eri-ikäiset ihmiset katsovat asioita erilaisella aikakäsityksellä. Yleensä nuoret edustavat pidemmän aikavälin näkökulmaa: osataan katsoa yli ensi vuoden ja yli vaalikauden. Varmaankin juuri siksi, että tulevaisuus koskettaa meitä enemmän. Me löydämme edestämme ne kymmenien miljoonien velat, jotka nyt päätetään ottaa.

Sen sijaan, että keskitytään pohtimaan miten kasvavat sosiaali- ja terveysmenot saadaan ensi vuonna kustannettua, tulisikin keskustelua laajentaa pidemmälle eteenpäin.
Kun kaikki ymmärrämme, ettei Turun taloutta tasapainoteta hetkessä, pitäisi keskustelun painopisteenkin olla kauempana tulevaisuudessa. Se ei tarkoita sitä, ettei tasapainottamiseen tähtääviä päätöksiä pitäisi tehdä heti. Jo kuntalain alijäämän kattamisvelvoite määrää, että vaikeiden päätösten aika on nyt. Mutta tasapainoon voidaan pyrkiä useammalla tavalla: keinoilla, jotka näkyvät heti, mutteivät ole kovin kestäviä, tai vähän pidemmän tähtäimen keinoilla, joiden säästövaikutukset näkyvät tulevaisuudessa. Esimerkiksi satsaukset ennaltaehkäisevään nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatyöhön tuottavat moninkertaiset säästöt 5-8 vuoden viiveellä. Siinä olisi jo sitä tulevaisuusnäkökulmaa.

Tulevaisuussuuntautuneella otteella päätöksentekoa katsoo myös 30 000 turkulaisen opiskelijan joukko. Ryhmä 30 000 julkaisi ennen vaaleja kunnallispoliittisen ohjelman, jossa tartutaan tärkeisiin asioihin nimenomaan pidemmän tähtäimen näkökulmasta.
Esimerkiksi liikennejärjestelyjen kestävä kehittäminen ja nuorten työllistymisen tukeminen vaativat kaupungilta pieniä satsauksia, mutta maksavat itsensä takaisin tulevaisuudessa. Aktiivinen ryhmä 30 000 on tuonut opiskelijoiden näkökulmaa ohjelman muodossa ansiokkaasti esiin, mutta päätöksentekoon täytyy vaikuttaa myös suoraan. Sen olen jo ehtinyt oppia, että hyvät ohjelmakirjaukset sellaisenaan eivät kehitä yhtään mitään. Kannattaa myös muistaa, että tulevaisuudestamme päättävät sellaiset henkilöt, jotka saavat vaaleissa ääniä. 30 000 opiskelijan äänellä olisi ehkä voinut saada valtuustoon useammankin opiskelijan, tai alta kolmekymppisen.

Onneksi yhteinen näkökulma on kuitenkin mahdollista löytää myös sukupolvien välillä. Toisinaan olen saanut käydä oikeinkin rakentavia tulevaisuuskeskusteluja eri-ikäisten ihmisten kanssa. Pian nähdään jääkö ”tulevaisuuden Turku” -ajattelu vain hienoiksi strategisiksi ohjelmakirjauksiksi.

Seuraava sivu »