Rehellistä punkkia

18.04.2012    
 7/2012, Leffat

Punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivät on valloittanut ihmiset jo musiikillaan, mutta dokumentti kartuttaa fanikuntaa entisestään.

Dokumentti Kovasikajuttu seuraa punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivien elämää treenikämpältä festarilavoille.

LEFFA. Vuonna 2009 kehitysvammaisten kulttuurityöpajalta alkoi kuulua räminää, kun punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivät hapuili ensimmäisiä särösäveliään. Nyt muutama vuosi myöhemmin jätkät ovat jo valloittaneet festarilavoja ja promonneet musiikkiaan ulkomailla asti. Lue lisää

Kulkureiden kuningas

18.04.2012    
 7/2012, Teatteri

Ylioppilasteatterin näytelmä on lystikäs kertomus tunnollisesta pikkuvirkamiehestä.

TEATTERI. Yrjänä Ermalan ohjaama Mielipuolen päiväkirja on 1980-luvun ylioppilasteatteriaktiivien esitys, joka pohjautuu Nikolai Gogolin vuonna 1835 kirjoittamaan klassikkomonologiin.

Pikkuvirkamies Aksenti Ivanovitsh Poprishtshinin (Rauli Mickelsson) työpäivät täyttyvät lyijykynien teroittelusta ja vähäpätöisten juoksevien asioiden hoitamisesta. Vapaa-aikaan Poprishtshin harrastaa pohdiskelua ja haaveilee saavansa kauniin Johtajan tyttären (Iina Hautala) morsiokseen. Lue lisää

Täydellisen havainnoimisen taito

18.04.2012    
 7/2012, Kirjat

Kaikki objektiivinen maailman tarkastelu on ”ulkoista”, ja se tavoittaa vain ”ulkoisuuksia”, objektiivisia seikkoja. Radikaali maailman tarkastelu on itsensä ulkoisessa ”ilmaisevan” subjektiuden systemaattista, puhtaasti sisäistä tarkastelua.

KIRJA. Fenomenologian isän, Edmund Husserlin (1859-1938), myöhäiskauden pääteos Eurooppalaisten tieteiden kriisi ja transsendentaalinen fenomenologia on ollut ilmiselvästi aikaansa edellä. Se liikkuu tieteen ja filosofian rajapinnalla, koska Husserlia kiinnosti erityisesti subjektiivisen kokemuksen merkitys tieteellisten havaintojen osana. Hänen mukaansa subjektiivisuus on väistämätöntä, ja empiria kykenee ainoastaan tarkastelemaan, ei koskaan selittämään, ilmiöitä. Yksilö voi lopulta luottaa vain omiin aisteihinsa, mutta ne eivät kerro koko totuutta kohteestaan, eikä yksilön kokemus itsestään ole kaikki se, mitä hän oikeasti on. Lue lisää

Irti passiivisesta katsomisesta

29.03.2012    
 6/2012, Kulttuuri

Kokemusteatteri ravistelee katsojan ottamaan osaa esitykseen – turvallisesti.

Kodit(on)-teatteriesitys osaalistaa katsojia.

Kodit(on)-teatteriesitys osaalistaa katsojia.

”Kokemusteatterissa katsojan passiivinen rooli halutaan rikkoa, ja katsoja toteuttaa esitystä yhdessä esiintyjien kanssa”, tiivistää Kodit(on)-teatteriprojektin tuottaja Siiri Heino.

”Katsojan tuntemukset nousevat kokemusteatterissa osaksi esitystä. Kokemusesitys kysyy, missä esitys tapahtuu”, jatkaa ohjaaja Kiisu Alén. Lue lisää

Herkkua Audrey-faneille

29.03.2012    
 6/2012, Arviot, Kulttuuri, Leffat

Ihastuttava Audreu Tautou on jälleen viaton massahurmaaja.

Ihastuttava Audreu Tautou on jälleen viaton massahurmaaja.

Suurisilmäinen Audrey Tautou kannattelee horjahtelevaa romanttista draamaa elokuvassa Nainen, jonka nimi on Nathalie.

ELOKUVA. Nathalien elämä vaikuttaa kaikin puolin täydelliseltä: komea siippa, söpö asunto ja hyvä työ. Onni kuitenkin särkyy, kun mies joutuu onnettomuuteen ja kuolee. Nuori leski vetäytyy välittömästi kuoreensa ja keskittyy toimimaan duunipaikan robottina. Lue lisää

Oman yleisönsä suosikki

29.03.2012    
 6/2012, Arviot, Kulttuuri, Leffat

Natsit valtaavaat kuun Iron Sky -elokuvassa.

Natsit valtaavaat kuun Iron Sky -elokuvassa.

Herkulliselta kuulostava tarina pilataan keskittymällä visuaalisuuteen ja huumorilla kikkailuun.

ELOKUVA. Star Trekiä ja Babylon 5:sta parodioiva suomalainen amatöörielokuva Star Wreck: In the Perkinning (2005) keräsi aikoinaan netissä hurjan suosion ja onnistui nousemaan kulttimaineeseen. Kuusi vuotta kestäneen hypetyksen ja odottelun jälkeen osittain samasta taustatiimistä koostuva porukka julkaisee Suomen elokuvahistorian kalleimman elokuvan, Iron Skyn. Turun ennakkonäytös keräsikin Kinopalatsin valtavan ykkössalin täyteen hurmoksellisen innokkaita faneja. Näin suuri kannattajakunta ei voi olla väärässä. Vai voiko? Lue lisää

Suo, kuokka ja kauhu

28.03.2012    
 6/2012, Kulttuuri

Kotimaisessa elokuvassa pahuus asuu maaseudulla.

Suomalaisen elokuvan festivaalilla nähdään esimerkiksi Olli Soinion Kuutamosonaatti (1988).

Suomalaisen elokuvan festivaalilla nähdään esimerkiksi Olli Soinion Kuutamosonaatti (1988).

Suomalaisten kauhuelokuvien määrä mahtuu aika lailla kahden käden sormiin. Niukkuudestaan huolimatta kyseessä on kuitenkin melko yhtenäinen kotimaisen elokuvan lajityyppi. Tänä keväänä kauhu onkin yksi Suomalaisen elokuvan festivaalin teemoista. Lue lisää

Keskinkertaista viikonloppuviihdettä

15.03.2012    
 5/2012, Kulttuuri, Leffat

Sutjakkaasti etenevä toimintajännitys Salakuljettaja lässähtää ennalta arvattavaan lopetukseen.

ELOKUVA. Islantilaisohjaaja Baltasar Kormákur on hankkinut mainetta lähinnä kotimaansa puolella, mutta viimeistään Salakuljettajassa on Hollywoodin makua. Pätkä on uusintaversio elokuvasta Reykjavik-Rotterdam (2008), jonka tuottajana ja pääosanäyttelijänä Kormákur toimi.
Nyt Kormákurin paikalla nähdään suuren maailman tyyliin kovanaama Mark Wahlberg, jonka esittämä Chris Farraday on keskiluokkaista taviselämää viettävä entinen salakuljettaja. Vaimon törttöilevän pikkuveljen takia Chris joutuu kuitenkin uhrautumaan vielä yhdelle keikalle.

Lue lisää

Kahden miehen taistelu

15.03.2012    
 5/2012, Kulttuuri, Leffat

Genrehirviö osoittautuu kliseitä pyörittäväksi jenkkihattaraksi.

ELOKUVA. Romanttinen toimintakomedia kuulostaa jo lähtökohtaisesti epäilyttävältä. Kyseisestä genrestä onkin vaikea löytää hyviä edustajia, eikä Keinoja kaihtamatta tule astumaan siihen maineeseen. Lähinnä kyseessä onkin halpa yritys saada katsomoon niin miehet kuin naisetkin, kun paketissa yhdistyy kliseisesti sukupuolitetut genret ja niiden kiiltokuvakasvoiset näyttelijät. Lue lisää

Pomon paatos

15.03.2012    
 5/2012, Arviot, Kulttuuri, Levyt

LEVY. Amerikkalaisen sinikaulusväen äänitorven Bruce Springsteenin kohta neljäkymmentävuotinen ura on polkenut paikallaan jälkimmäisen puoliskonsa. Nyt 17. studioalbumillaan Wrecking Ball kaavamaisuudestaan soimattu Springsteen osoittaa vihdoin uudistumisen merkkejä. Ikävä kyllä. Lue lisää

« Edellinen sivuSeuraava sivu »