Yhdistyminen ja sotaretki

TYYn ja TuKY:n yhdistymistä juhlistettiin 18. helmikuuta, joka on ylioppilaskuntien yhdistymissopimuksen allekirjoituspäivä.
Ylioppilaskuntien yhdistymistä juhlistettiin päärakennuksen aulassa maljan kohottamisella, puheilla ja vapaan seurustelun merkeissä. Tapahtumasta on tarkoitus tehdä vuosittainen perinne. TYYn lippuun lisättiin tilaisuuden yhteydessä kauppakorkeakoulun kuntanauha.
Nauhan lisäämisellä lippuun voi nähdä monenlaista symboliikkaa, mutta ehkä mielenkiintoisin yhteys on voitonnimiperinteeseen. Joukko-osastolippuihin on ollut Euroopassa 1700-1800-luvuilta lähtien tapana liittää kunnianauha merkkinä voitetuista sodista ja menestyksekkäistä operaatioista. Onko TYY siis vallannut Turun kauppakorkeakoulun?
”En näkisi että TuKY:ä on valloitettu. Näen luontevana että jatketaan vanhan lipun alla, mutta mukana on kuntanauha symboloimassa nyt syntynyttä uutta yhdistynyttä ylioppilaskuntaa”, TYYn hallituksen opiskelijakulttuurivastaava Joel Uusi-Oukari kommentoi diplomaattisesti.

HEIKKI ISOTALO

Jarmo Kallunki SYL:n sihteeristöön

TYYn hallituksen koulutuspoliittinen vastaava, valtiotieteiden ja luonnontieteiden kandidaatti, Jarmo Kallunki, 26, on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton koulutuspoliittiseksi sihteeriksi. Kallunki aloittaa työnsä SYL:n keskustoimistossa Helsingissä maaliskuun alussa.
TYYn edustajisto valitsee seuraavassa kokouksessaan hallitukseen uuden koulutuspoliittisen vastaavan paikkansa jättävän Kallungin tilalle.
”Olo on hirveän positiivinen. Odotan innolla tehtävää johon päädyn, mutta toisaalta on ikävä jättää TYY. Tänne jää mahtava porukka”, Kallunki toteaa. Seuraajaansa TYYssä ei Kallunki halua arvailla.
”En uskalla spekuloida, eikä oikein pystykään. Ehkä se ei ole minun asiani.”
Kallunki on toiminut lukuisissa luottamustehtävissä sekä yliopistossa että TYYssä vuodesta 2004 alkaen. SYL:n koulutuspoliittisen sihteerin toimi on vakinainen. Kallunki valittiin tehtävään 26 hakijan joukosta.

HEIKKI ISOTALO

Yliopisto mukana 2011-hankkeissa

Kulttuuripääkaupunkivuodesta halutaan tehdä myös tieteen vuosi.

Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevónin mukaan tiede on Turun kulttuuripääkaupunkivuodessa selvemmin läsnä kuin minkään aiemman pääkaupungin hankkeissa.
Yliopiston tutkijat osallistuvat vuoteen esimerkiksi arvioimalla hankkeen tavoitteiden toteutumista.
Professori Harri Anderssonin johtama Turku 2011 -arviointiohjelma tutkii, onnistuiko juhlavuosi tuomaan kulttuurin kaikkien kaupunkilaisten arkeen ja vaikuttamaan Turun kulttuurielämään pysyvästi.
”On tärkeää, että kulttuuripääkaupunkivuosi ei ole vain hetken kestävä ilotulitus, vaan jättää Turkuun pysyviä jälkiä”, Andersson sanoo.
Turun yliopistossa toteutetaan myös monitieteinen kulttuurin ja hyvinvoinnin yhteyksiä tutkiva hanke, jonka tavoitteena on kehittää hyvinvointitutkimusta ja tuoda tieteen tulokset entistä paremmin kaupunkilaisten ulottuville.
Käytännössä tämä tarkoittaa koulutusta, opinnäytteitä, hyvinvointitutkimuksen toria, tiedebussia ja professoreiden jalkauttamista kouluihin ja vanhainkoteihin. Turun yliopistoon muodostetaan monitieteinen kulttuurin ja terveyden tutkimuksen asiantuntijaryhmä.
”Parhaillaan neuvotellaan Turun kaupungin kanssa hyvinvointitutkimuksen professuurista”, hankkeen johtaja professori Veikko Launis paljastaa.
Kulttuuripääkaupunkihanke on temmannut mukaansa myös kauppatieteilijät. Åbo Akademin tutkimusprojekti tarkastelee luovan talouden kasvuedellytyksiä. Hanketta johtava professori Alf Rehn näkee kulttuurialassa Turun mahdollisuuden.
”Luova talous ei ole vain kerma kakun päällä, vaan keskeinen osa kaupunkitoimintaa. Se pitää ottaa myös taloustieteessä vakavasti”, Rehn vaatii.
Historian laitoksella kulttuuripääkaupunkivuotta lähestytään kaupunkilaisten omien muistojen kautta. Kerrottu ja koettu -hanke kerää turkulaisten muistitietoa ja järjestää naisten historiaan keskittyviä työpajoja.
Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus etsii valokuvataiteesta ja draamasta keinoja vahvistaa lasten ja nuorten mielenterveyttä, Tanssiteatteri ERIn klubit luovat keskusteluyhteyttä taiteen ja tieteen välille.
Yliopistoon liittyvistä hankkeista omaperäisin kantaa nimeä Bongaa Turun murkut. Kyseessä on yhteistyössä biologian laitoksen kanssa sunniteltu kokonaisuus, joka perehdyttää kaupunkilaiset muurahaisten elämään. Muurahaisten maailmasta pääsevät tekemään taiteellisia tulkintojaan niin turkulaisten päiväkotien lapset kuin ekotaiteilija Anni Rapinojakin.
”Luonnontieteiden taloon on tarkoituksena tuoda oikea muurahaispesä, jonka elämää voi seurata myös hankkeen verkkosivujen web-kameran kautta”, dosentti Jouni Sorvari visioi.

Teksti: Anna-Elina Matilainen

Posankka vei palkinnon

Fastlaskiainen keräsi sankoin joukoin osanottajia.

Mitä eriskummallisempia rakennelmia laskee pitkin Tähtitorninmäkeä rautakaiteen ja ihmisjoukon välistä. Osa suoraan ihmisjoukkoon. Meneillään on TYYn, ÅAS:in, TUO:n ja Noviumin yhteinen laskiaistapahtuma Fastlaskiainen, jossa alayhdistysten joukkueet ottavat yhteen  parhaan laskiaiskelkan tittelistä.
Vartiovuorenmäellä tapahtumaa seuraa runsas haalarijoukko kaikkien tieteenalojen opiskelijoita. Suuri osa väkijoukosta on pakkaantuneena itse kisamäkeen. Epämääräiset rakennelmat hajoavat usein osiin rymistellessään kohti väkijoukkoa.
Muutamat kelkat saavat aikaan kohinaa yleisössä. Osa näyttävyydellä, osa yllättyvyydellä. Politiikan tutkimuksen klubin rakettikelkalla syöksyneet haalaripukuiset astronautit herättävät pelonsekaista hälyä, keskustaopiskelijoiden pulkkaileva lehmä taas sympatiaa.
Viimeisenä mäen laelle kohoaa näyttävä lohikäärme, joka osoittautuu kärsästä oikeita tulilieskoja sylkeväksi Åbo Akademin Kemistklubbenin rakentamaksi Posankaksi. Posankka syöksyy matkaan, yleisö hurraa ja punainen savupilvi kohoaa ilmaan.
Voittaja on löytynyt.
”Voitamme koska olemme teekkareita”, Kemistklubbenin puheenjohtaja Erik Ahngel toteaa itsevarmasti.
”Koetimme  aluksi rakentaa sikainfluenssaa, mutta siitä syntyi parin oluen jälkeen Posankka”, Ahngel kertoo.

Teksti: Heikki Isotalo

Kuva: Kai Jokela

Talvinen olympiatuli

Olympiatuli saapui Vancouveriin helmikuun puolivälissä 106 päivää kestäneen soihtuviestin päätteeksi. Vaikka monet nykyolympialaisten traditiot pohjaavat antiikin kisoihin,  olympiatulta ei Zeuksen kunniaksi kuljetettu pitkin maita ja mantuja, vaan kyseessä on moderni keksintö.

OLYMPIATULI SYTYTETTIIN nykyaikaisissa olympialaisissa ensi kertaa Antwerpenin kesäkisoissa 1928. Varsinaisen soihtuviestin, eli Kreikan Olympiassa sytytetyn tulen kuljettamisen kilpailujen isäntäkaupunkiin keksi kuitenkin Berliinin vuoden 1936 olympialaisten järjestelykomitean pääsihteeri, Carl Diem.
Saksalaisjärjestäjillä oli suuri työ olympiasoihdun kehittämisessä, sillä kun tuli oli sytytetty, sen piti palaa koko soihtuviestin ajan olosuhteista riippumatta. Sittemmin soihtua on jalostettu edelleen ja kisajärjestäjien tekninen kekseliäisyys on ennen nykysoihtujen kaasupatruunoita venynyt monenlaisin polttoaineratkaisuihin aina magnesiumista ja ruudista hartsiin sekä oliiviöljyyn.
Soihtuviestin historia talviolympialaisissa on kesäkisoja lyhyempi, mikä ei ole ihme. Kun modernit olympiakarkelot oli käyty ensi kertaa Ateenassa jo 1896, ensimmäiset, vasta jälkikäteen talviolympialaisiksi nimetyt kilpailut, järjestettiin Chamonix’ssa 1924. Vaikka talviolympialaisten merkitys on ajan myötä kasvanut, ne ovat olleet pikkuveljen asemassa verrattuna kesäiseen vastineeseensa ja siksi myös niihin liittyvät traditiot ovat kehittyneet omaa rataansa.
Soihtuviesti teki talviolympialaisdebyyttinsä vasta vuonna 1952 Oslon olympialaisten yhteydessä. Olympiatuli tosin oli ollut talvikisoissakin läsnä jo Garmisch-Partenkirchenissa 1936 ja St. Moritzissa 1948, mutta kesäolympialaisia vastaavat seremoniat antoivat vielä odottaa itseään.
Vuonna 1952 olympiatuli sytytettiin Norjan Morgedalissa asuneen Sondre Norheimin hirsimökissä. Paikka valittiin siksi, että sitä ympäröivää Telemarkin aluetta pidetään pohjoismaisen hiihdon synnyinsijana ja sieltä on peräisin myös hiihtopioneeri Norheimin kehittämä, samanniminen hiihtolaji.
Tuli sai alkunsa Norheimin mökissä puunkappaleita yhteen hieromalla myös 1960 Squaw Valleyn ja  Lillehammerin olympialaisten yhteydessä. Vuonna 1956 Cortina d’Ampezzon olympiatuli puolestaan sytytettiin Capitolium-kukkulalla Roomassa, jolle oli juuri myönnetty vuoden 1960 kesäolympialaiset. Tulen sytyttäminen kesäolympialaisten tapaan auringonsäteistä Kreikassa ja sitä seurannut soihtuviesti vakiintui talvikisoissa tavaksi vasta 1964 Innsbruckin olympialaisten yhteydessä.
Soihtua on perinteisesti kuljetettu paikasta toiseen jalkaisin, mutta talviolympialaiset ovat tuoneet oman suolansa myös tulen kyyditsemistapoihin. Morgedalista Osloon tuli matkasi ainoastaan hiihtäjien viemänä, lukuun ottamatta soihdun ensimmäistä lentokonematkaa. Lillehammerin soihtu vuonna 1994 taas pääsi laskemaan alas mäkihyppytornista.
Kun tämä lehti on ilmestynyt, tiedetään jo, miten soihtuviesti Vancouverissa päättyi. Ja ennen kaikkea se, kuka olympiatulen viimeisenä viestinviejänä stadionille sytytti.
MINNA UUSIVIRTA

Nettihaku suojelee sademetsiä

Vihreä hakukone haastaa Googlen, mutta herättää myös kritiikkiä.

MAAILMAN SUOSITUIMMAN hakukoneen Googlen kautta tehdään satoja miljoonia hakuja päivittäin.  Nämä haut tuottavat hakukonejätille miljardeja dollareita vuodessa. Googlen voitot perustuvat sponsoroituihin linkkeihin, joita yritykset ostavat normaalien hakutulosten yhteyteen. Joka kerta kun haun tekijä klikkaa näitä linkkejä, ansaitsee Google pieniä summia, yleensä muutamia kymmeniä senttejä.
Suosiossaan ylivoimaista Googlea on kuitenkin kritisoitu sen käyttämien valtavien serverikeskusten sähkönkulutuksesta ja pyrkimyksistä hallita ja kaupallistaa käyttäjätietoja.
Viime vuoden joulukuussa pidetyn Kööpenhaminan ilmastokokouksen yhteydessä esiteltiin hakukone, joka pyrkii haastamaan Googlen ylivallan toimimalla toisin. Ecosiaksi nimetyn palvelun takana ovat hakukoneyhtiöt Yahoo ja Bing, sekä maailman luonnonsäätiö WWF.
Ecosian toiminta-ajatuksena on, että sponsoroitujen linkkien tuottamista voitoista 80 prosenttia lahjoitetaan WWF:n sademetsien suojeluohjelmalle. Sivuston mukaan jokainen haku auttaa suojelemaan kahden neliömetrin verran sademetsää. Lisäksi palvelua ylläpitävien servereiden kerrotaan toimivan ekosähköllä, joten markkinajohtaja Googleen verrattuna Ecosian käyttö on ympäristöystävällisempää.
Silti Ecosia herättää paljon epäilyjä. Esimerkiksi väitettä servereiden vihreän sähkön käytöstä ei voida varmentaa, sillä niiden ylläpidosta vastaavat Yahoo ja Bing eivät julkista serverikeskuksiinsa liittyviä tietoja. Syyksi ne ilmoittavat turvallisuuden.
Myös väite kahden sademetsäneliömetrin suojelemisesta jokaisella haulla tuntuu liioittelulta, sillä Ecosia lahjoittaa suojeluohjelmaan vain sponsoroitujen linkkien klikkaamisesta kertyneitä tuottoja. Suurin osa hakutuloksista ei kuitenkaan tuota palvelulle lainkaan rahaa, sillä hakujen tekijät valitsevat useimmiten tavallisen tuloslinkin mainoslinkin sijasta.
Internetin tietosuojasta ja käyttäjäprofiloinnista huolestuneille Ecosian käyttäminen voi silti olla houkuttelevaa, sillä toisin kuin esimerkiksi Google, se lupaa olla säilyttämättä tai analysoimatta käyttäjätietoja ja kieltäytyy myös luovuttamasta niitä kolmansille osapuolille. Kuluttajan kannalta ongelmallista on kuitenkin se, ettei lupauksen paikkansapitävyyttä voi varmistaa mistään.
Ympäristöystävällisen hakukoneen kehittämisestä vastaa saksalainen Christian Kroll, joka on sanonut, että Ecosian avulla voidaan helposti pelastaa Sveitsin kokoinen alue sademetsää. Krollin mainospuheet ovat tehonneet, sillä joulukuisen julkaisunsa jälkeen sivustolle on kertynyt jo yli 50 000 vakituista käyttäjää.
Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Kroll houkuttelee ihmisiä vihreämmän tiedonhaun pariin. Ecosiaa ennen hän työsti Forestle -nimistä hakukonetta yhteistyössä juuri Googlen kanssa, mutta kun Forestle sai nopeassa ajassa yli 20 000 käyttäjää, ilmoitti Google vetäytyvänsä yhteistyöstä. Googlesta asiaa ei kommentoitu sen enempää, mutta Krollin mukaan yritys säikähti Forestlen heidän hakukoneelleen tuomaa kilpailua ja siitä seuraavia tappioita. Ei siis ihme, että kilpailijat Yahoo ja Bing olivat halukkaita kehittämään Krollin ideaa edelleen.

Teksti: Juuso Janhunen

Kuvitus: Jaakko Suomalainen

http://ecosia.org

Mielipide: Yliopistolain satoa niittämässä

Saimme viime Tylkkäristä (2/2010) lukea, että Turun yliopiston kirjakauppa aiotaan lopettaa kuluvan vuoden aikana. Perusteluna on toiminnan kannattamattomuus. Lopettamispäätös syntyi yliopiston hallituksessa yksimielisesti. Lakkauttamista vastustava adressi keräsi yli 1700 nimeä, muttei riittänyt muuttamaan päätöstä.
Heikki Isotalon jutussa kulttuurihistorian virkavapaalla oleva professori Kari Immonen korostaa, että liiketaloudellinen harkinta on ollut ainoa peruste alasajolle. Immonen toteaa myös, ettei yliopistoa saisi johtaa kuin yritystä, eikä yhteisön mielipidettä saisi sivuuttaa päätöksenteossa. Turun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Hannu Kokkonen kommentoi samassa jutussa, että kirjakauppa ajetaan alas ja sitten katsotaan miten jatketaan.
Turun vasemmisto-opiskelijat Avanti muistuttaa, että viime kesänä lähes yksimielisesti hyväksytty yliopistolaki mahdollisti elinkeinoelämälle 40% edustuksen yliopistojen hallituksiin. Tämän ymmärrettävä seuraus on, että yliopistoon liittyvissä päätöksissä painaa  nimenomaan yrityslogiikka. Mikäli joku toiminta nähdään tappiolliseksi, se loppuu. Silloin muut arvot eivät välttämättä merkitse mitään.
Yliopistolakia perusteltiin mm. yliopistojen taloudellisella itsenäisyydellä valtiosta. Niille myös haluttiin yritystä muistuttava, ”dynaamisempi” rakenne. Lakia on sovellettu varsinaisesti tämän vuoden alusta, ja seuraukset ovat nähtävissä jo nyt muuallakin Suomessa. Oulun yliopiston rahoitus on 8-9 miljoonaa euroa alijäämäinen, jonka vuoksi yliopistossa aloitettiin 1600 ihmistä koskevat yt-neuvottelut.
Avanti pitää kehitystä erittäin surullisena, mutta väistämättömänä seurauksena tehdyistä päätöksistä.

Eva-Liisa Raekallio
Puheenjohtaja
Turun vasemmisto-opiskelijat Avanti ry.

Gradukulma: Debattia namiviinasta

SALMIAKKIKOSKENKORVA tuli ja lähti Alkon valikoimasta vuonna 1993 suuren julkisen keskustelun siivittämänä. Karkin makuinen väkijuoma nähtiin turmiollisena nuorisolle. Alko päätyi vetämään tuotteen markkinoilta, vain palauttaakseen sen myyntiin kahta vuotta myöhemmin kohun laannuttua. Filosofian maisteri Tero Ranki tutki gradussaan Salmiakkikoskenkorvasta lehtien palstoilla käytyä debattia diskurssianalyysin keinoin.
Alko toi Salmiakkikoskenkorvan valikoimaansa vastauksena maustetuille tuontiviinoille, mutta sen saama suunnaton menestys yllätti jopa Alkon. Suunnatonta menestystä seurasi kuitenkin vilkas väittely.
Ranki löysi neljä päädiskurssia jotka hallitsivat keskustelua: nuoriso, terveys, holhous sekä asian tekeminen poliittiseksi kysymykseksi.
”Salmiakkikoskenkorvaa pidettiin nuorempaan makuun sopivana sekä houkuttelevana tavallista koskenkorvaa halvemman hinnan vuoksi. Nämä olivat hallitsevat näkökulmat ennen kuin tuote vedettiin markkinoilta”, Ranki kertoo. Salmiakkikoskenkorvaa luonnehdittiinkin lehtikirjoituksissa muun muassa ”karkinmakuiseksi”, ”karamelliksi”, ”karamelliviinaksi”, ”namiviinaksi”, ”tikkunekuksi” ja ”mustaksi makiaksi”.
”Kohun jälkeen osa kuitenkin katsoi tuotteen markkinoilta vetämisen olleen holhousta, ja syyllisten etsintä alkoi”, Ranki huomauttaa.
”Keskustelua syntyy herkästi, sillä jos alkoholi aiheuttaa ongelmia, vaaditaan kieltoja, mutta kun rajoitetaan alkoholinmyyntiä herää laaja keskustelu yksilön vapaudesta.”
Salmiakkikoskenkorvan aiheuttama julkinen keskustelu alkoholista ei ollut uusi ilmiö, sillä yhtymäkohtia on muun muassa vuoden 1969 keskioluen ruokakauppamyynnin vapauttamiseen. Ranki kuitenkin arvelee, ettei vastaavanlaista tapahtuisi nykyään.
”Alkoholikulttuuri on vapautunut viidessätoista vuodessa, meillä on ihan eri aika ja kulttuuri kuin silloin. Toisaalta nykyään on enemmän keskustelua myös alkoholin käytön haittapuolista”, Ranki pohtii.
HEIKKI ISOTALO

Mutku liha on hyvää

Minulla on huono omatunto siitä, etten ole kasvissyöjä. Edes kusella yliopiston vessassa en voi käydä, ilman että oveen liimattu tarra muistuttaa minua synnistäni. Minä syön lihaa, jota tehotuotetaan. Tehotuotanto satuttaa karvaisia ja söpöisiä eläimiä, eikä lihansyönti muutenkaan ole mitenkään kestävä ratkaisu maailman ruokatuotannon kannalta. Ergo: minä satutan karvaisia ja söpöisiä eläimiä ja tuhoan maailman.

Ihmisen kyky olla välinpitämätön vallitsevaa pahaa kohtaan on mielenterveyden edellytys. Jos olisimme jatkuvan tietoisia kaikesta siitä vääryydestä, joka maailmassa velloo menemään, ei naurattaisi, panettaisi, saati nukuttaisi.
Välinpitämättömyys voi olla harkittua epätietoisuutta (ks. myös kiellossa eläminen) tai tiedostamatonta, puhdasta epätietoisuutta. Käsitettävä todellisuus rajautuu oman navan ympärille, koska siihen on lyhyempi matka kuin muualle. Harva hakkasi kattilankansia nuorten mielenterveystyön puolesta ennen kuin veri ehti vähän lentää ja kävimme ylittämässä uutiskynnyksen Keski-Euroopassa saakka. Vasta julkisen mielipiteen paine tai yhteisöllinen tragedia pakottaa meidät suurena halipiirikollektiivina parantamaan maailmaa.

Edellä mainitun vuoksi oma syyllisyydentuntoni lihansyönnistä kyrpii. Kuka on päättänyt, että juuri tämä asia on se, josta minun pitää huolehtia ja olla jatkuvan tietoinen? Kusellakin!
Omasta mielestäni se, että opiskelijat ja ylipäätään nuoret ihmiset ovat vuosi vuodelta vähemmän kiinnostuneita omista asioistaan, on huolestuttavaa ja väärin. Tekee mieli käydä ravistelemassa kampuksen lampaita, että ettekö nyt saatana tajua, että kun te nukutte, virtsaa lorisee muroihinne. Että ei se facebook-ryhmään liittyminen välttämättä pidä suomalaista yliopistokoulutusta maksuttomana.

Sisäinen sikaniskani haluaa kaksi listaa. Toiseen kirjattaisiin ne asiat, joista olen tietoinen ja joista minun pitäisi pääasiassa sosiaalisen paineen vuoksi välittää. Toiseen laitettaisiin ne epäkohdat, joista minun mielestäni kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita, vaikka eivät ole. Nämä listat voisivat sitten näppärästi kompensoida toisiaan: minä saan syödä pihvin, kunhan heti sen laskeuduttua ajan ihmislampaiden asiaa.
Sisäinen humanistini tietää, etteivät listat auta, sillä moraaliset dilemmat eivät ole suoraa verrannollisia, eivät kääntäenkään. Sisäisen humanistini syyllisyys kasvaa päivä päivältä. On vain ajan kysymys, koska viherpiiperryspropaganda saa sen selkärangan murrettua ja se joutuu luopumaan jälleen yhdestä asiasta, joka tekee sen onnelliseksi. Kiitos siitä.

LOTTA AARIKKA

Vieraskynä: Puhallus

Viime aikoina on paikallisista medioista saatu lukea varsin kitkerää kritiikkiä Turun kaupungin palvelutuotannon järjestelysuunnitelmista. Päiväkotien, lastenkotien ja vanhainkotien sulkemiset eivät tunnu saavan kovin suurta hyväksyntää. Vaikka suurelta osin – en kokonaan – yhdynkin esitettyyn kritiikkiin, minua on silti hieman ihmetyttänyt. Ei kritiikin sisältö sinänsä, vaan tämä yhteiskunnallinen konteksti, jossa se esitetään.

Kun seuraamme aikaamme, saamme ylitsevyöryvällä tavalla kuulla sosiaali- ja terveystoimen rakennemuutoksen jatkamisen ja nopeuttamisen välttämättömyydestä. Jollain tieteenalalla tätä ilmiötä muuten kutsutaan hegemoniaksi. Useissa viimeksi käydyissä vaaleissa on valittu selkeä porvarillinen enemmistö niin eduskuntaan, kuntiin kuin Euroopan parlamenttiinkin. Enemmistö ei pyri ainakaan saamaan malttia keskusteluun, puhumattakaan esitettyjen argumenttien kyseenalaistamisesta.
Kehitys, joka kunnallisten palvelujen osalta on käynnissä, on juuri sitä rakennemuutosta, jota kovaan ääneen vaaditaan! Ei asia sen kummempi ole. Ne palvelut, joilla joku voi tehdä bisnestä, ajetaan julkisena tuotantona alas, ja loput tiivistetään isoihin yksiköihin, joissa lain henkeä uhmaten tuotetaan vaadittu määrä ja laatu mahdollisimman vähin kustannuksin. Mitä kuviteltiin, jos ei tätä? Ei ole kysymys laadusta tai hinnasta, vaan siitä, että sellainen palvelutuotanto, josta joku nappaa itselleen kymmenen prosentin tuoton, on jotenkin automaattisesti julkista palvelutuotantoa parempaa.

Turussa vuonna 1999 hyväksytyssä SDP:n periaateohjelmassa todetaan, että ”Jokaisella on vastuu kykyjensä mukaan ottaa selvää ja osallistua, puuttua tapahtumien kulkuun.”. Tältä osin taitaa vielä hieman olla tavoiteltavaa. Miten muuten voi olla niin, että mies, joka on vastuussa yhteisten verotulojen leikkaamisesta reilun miljardin euron vuosivauhdilla, voi kirkkain silmin paasata julkisen talouden kestävyysvajeesta tai rakkaudestaan hyvinvointivaltiota kohtaan ilman, että hänet nauretaan lavalta?

Maassamme on meneillään kaikkien aikojen yhteiskunnallinen puhallus. Porvari on tehnyt kotiläksynsä ja osaa sumuttaa kansalaisia niin, että ”tämä hallitus ei leikkaa” -väite menee läpi, vaikka samalla kouluja, päiväkoteja ja vanhustenhoitoa ajetaan alas. Jos nykyinen meno on hyvinvointivaltion rakastamista, niin syleily saisi jo pikkuhiljaa hellittää. Ei nimittäin enää henki kulje.
Moniko muuten tiesi, että Turun terveyskeskuspäivystys on yksityisen yrityksen hoivissa? Viidettä tuntia jonottaessa se saattaa unohtua.

PASI AHOLA
Kirjoittaja on Turun kaupunginhallituksen
varajäsen (sd).

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »