Kuka saa kantaa valkolakkia?

YLIOPPILAAT SAAVAT pitää valkolakkia vapaasti vapusta syyskuuhun, mutta kuinka onkaan sen ulkopuolella? Vaikka valkolakista on tullut kansallista omaisuutta ja kaikkien ylioppilaiden päähine, muodollisen käyttöoikeuden valkolakkiin myöntää Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.

”Ylioppilaslakki on alun perin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan lakki, ja sen takia lakinkäyttöoikeus on HYYn myönnettävissä”, HYY:n varapuheenjohtaja Jussi Nuortimo vahvistaa.

”Ei meillä ole kuitenkaan lakkipoliisia tarkistamassa asiaa”, hän huomauttaa.

Turun ylioppilaslehti suositteleekin vaihtamaan vappuun mennessä ylioppilaslakkiin TYYn siipisoihdun helsinkiläisen Apollo-lyyran tilalle. Tylkkäri kysyy samalla, mikä tulee olemaan ylioppilaskuntamme suhde entisen ylioppilaskunnan, nykyisen tiedekuntajärjestön TuKY ry:n lakkimerkkeihin?

Teksti ja kuva: Heikki Isotalo

Pedagogisia vaatimuksia yliopistossa opettaville?

Yliopiston työntekijöiden ei ole pakko käydä pedagogista koulutusta voidakseen opettaa. Opetuksesta ja pedagogisista vaatimuksista kuitenkin keskustellaan aikaisempaa enemmän myös yliopistoyhteisössä.

”SUOMESSA VAADITAAN lastentarhasta ammattikorkeakouluun saakka muodollisena pätevyytenä pedagogiset opinnot, yliopistossa nämä opinnot perustuvat täysin vapaaehtoisuuteen”, toteaa yliopistopedagogiikan erikoistutkija Mari Murtonen.

Opetusansiot toki huomioidaan rekrytoinnin yhteydessä, mutta muodollisen pätevyyden puute ei ole yliopistossa opettamisen este. Tämä käytäntö on kirjattu myös uuteen,  viime syksynä hyväksyttyyn Turun yliopiston johtosääntöön.

Yliopiston työntekijät voivat kuitenkin vapaaehtoisesti suorittaa pedagogisia opintoja laajimmillaan jopa 60 opintopisteen verran. Koulutusta  alettiin tarjota suppeassa muodossa vuonna 1996 ja laajinta kokonaisuutta on voinut suorittaa viime syksystä lähtien.

Murtonen on yksi opintokokonaisuuden vastuuhenkilöistä. Hänen mukaansa koulutukseen hakeutuva joukko on monenkirjavaa.

”Kaikista tiedekunnista on osallistujia melko tasaisesti, jatko-opiskelijoista tutkijoihin. Enemmistö on jo pitempään opetustehtävissä toimineita. Koulutusta hankkivat jonkin verran myös professorit.”

Murtonen on vakuuttunut  opintojen hyödyllisyydestä.

”Kun opettajalla on valmiudet tunnistaa omia ja opiskelijoiden käsityksiä oppimisesta ja opettamisesta, hänen on helpompaa tietää miten toimia. On hyvä pohtia miten opiskelijan oppimista arvioidaan: pyritäänkö pinnallisuuteen vai asiantuntijuuden kehittymiseen.”

Samoilla linjoilla on biologian laitoksen assistentti Christina Nokkala, joka suorittaa yliopistopedagogiikan 60 opintopisteen kokonaisuutta.

Nokkala päätyi aikoinaan ensimmäisen kerran opettamaan pikakomennuksella ilman teoreettista tietoa opettamisesta. Pedagoginen koulutus on helpottanut opetuspainotteista työtä.

”Olen saanut paljon virikkeitä ja uusia ajatuksia ja tapoja opettaa. Koulutuksen yhteisöllinen puoli on myös ollut erittäin tärkeä.”

Nokkala ei kuitenkaan kannata pedagogisten opintojen tekemistä pakollisiksi. Myös Murtonen suhtautuu ajatukseen varauksella.

”Kannattaisin, että vakituisia virkoja täytettäessä suositeltaisiin opintoja. Yliopiston strategiaan on kirjattu tavoite, että tarjotaan opettajille mahdollisuus hankkia koulutus.”

Myöskään ylioppilaskunnan tavoitelistalla ei ole opettajan pedagogisten opintojen pakolliseksi tekeminen.

”Asiasta keskustellaan ylioppilaskuntien liitossa. Pedagogisen koulutuksen pakollisuus jakaa mielipiteitä. Konsensus on siitä, että opetusansiot on huomioitava”, TYYn hallituksen koulutuspoliittisen vastaavan Rauli Elenius kertoo.

TYYn linja on kannustaa pedagogiseen kouluttautumiseen velvoittamisen sijaan.

YLIOPISTO-OPISKELIJAN ASEMA on erityinen verrattuna muiden suomalaisten oppilaitosten opiskelijoihin, sillä opiskelija määritellään yhteisössä nuoremmaksi kollegaksi, joka osallistuu tieteellisen tiedon tuottamisen prosessiin. Tämä ajatus on myös taustalla opettajien pedagogisten meriittien arvioinnissa. Asiantuntijoiden yhteisön on ajateltu kykenevän siirtämään tietoa eteenpäin ilman muodollista pedagogista koulutusta.

Mari Murtonen kuitenkin kyseenalaistaa tämän käsityksen.

”Olisi käytävä keskustelua vanhasta käsityksestä, että asiantuntijuus yksin riittäisi opetustaitojen takaajaksi, sillä tietoa opettamisesta on nykyään huomattavan paljon.Oppiminen on opiskelijan pääasia, mutta siitä ei puhuta riittävästi.”

Yliopisto-opetuksen erityiseen asemaan on vaikuttanut se, että yliopisto-opettajat ovat pääsääntöisesti myös tutkijoita. Asiantuntemus omalla alalla katsotaan ensisijaiseksi hyvän tiedeyhteisön jäsenen ominaisuudeksi.

Yliopiston suurin henkilöstoyhdistys Turun yliopiston tieteentekijät ry. ei näe tässä ajatuksessa erityistä ongelmaa. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Maija S. Peltola painottaa tutkijuuden ja opettajuuden tasapainoista huomioimista.

”Vapaaehtoisuuden taustalla on yliopiston historia. Tieteentekijät ei kannata pedagogisten opintojen pakollisuutta tulevaisuudessakaan, sillä opettaja ei parane pakottamalla. Jos joku ei ole hyvä opettaja, on tarkasteltava miten hän pärjää tutkijana.”

PEDAGOGISTA KOULUTUSTA yliopisto-opettajille on nyt enemmän tarjolla kuin kuin aikaisemmin Turun yliopiston historiassa. Koulutuksen käyneiden määrän kasvu lisää epäilemättä myös uusien hakijoiden määrää, sillä harva haluaa jäädä alakynteen työnhaussa meriittien puutteen vuoksi.

”Pedagogisen koulutuksen lisääminen on Suomessa kirjattuna tavoitteena ja koulutus on tuottanut hyviä kokemuksia. Turun yliopistossa koulutusta on tarkoitus tarjota kaikille halukkaille. Toivoisin, että kymmenen vuoden päästä kaikilla opettajilla olisi käsitys siitä mitä yliopistopedagogiikka on, ja että tämä ymmärrys välittyisi myös opiskelijoille”, Mari Murtonen sanoo.

Myös Turun yliopiston vararehtori, perusopetuksen kehittämisestä vastaava Tapio Reponen korostaa opetustaitojen kasvavaa merkitystä tulevaisuudessa.

”Keskustelun suunta on vaatimusten lisääminen. Turun yliopistolla ei kuitenkaan ole valmista suunnitelmaa asiaan liittyen. Yliopisto on juuri perustanut opintoasiain neuvoston, jonka agendalle tämä kysymys mahdollisesti tulee. Katson, että koulutuksen tarjoaminen on tärkeä yliopiston tehtävä”, Reponen muotoilee.

Yliopisto-opettajien pedagogiset taidot on nostettu tärkeäksi kehittämiskohteeksi ja niiden painoarvo kasvaa. Kykyä välittää eteenpäin tieteellisen ajattelun taitoa ei enää pidetä itsestäänselvyytenä.

Teksti: Veikka Lahtinen

Kuva: Lauri Hannus

Katso elokuva, paranna maailmaa

Unohdettu elämä -elokuvafestivaali pyrkii herättämään yhteiskunnallista keskustelua.

MONI MEISTÄ PARANTAA maailmaa kaljakuppilassa, mutta vain harva tarttuu haasteeseen käytännössä. Viisi vuotta sitten Christian Kukkula istui ystävänsä Timi Laivon kanssa Cosmicissa Aasian tsunamin jälkimainingeissa ja pohti, miksi media tarttuu epäkohtiin vain, jos katastrofista saa hyvän spektaakkelin.

Ystävysten halu nostaa esille hiljaisia ihmiskohtaloita tuotti festivaalin Unohdettu elämä, jossa ravisteltiin turkulaisten tietoisuutta Ugandan kriisitilanteesta. Elokuvateatteri Dominossa esiintyi kahdeksan bändiä ja pakolaisleirin ihmiset lähettivät tervehdyksensä yleisölle videon välityksellä.

Halu auttaa jäi kytemään, ja tänä vuonna Kukkula ja Laivo järjestävät Suomen Punaisen Ristin kanssa Unohdettu elämä-elokuvafestivaalin. Ugandan lapsetkin ovat esillä War Dance -elokuvassa.

Unohdettu elämä kokoaa maailmalta 14 pitkää elokuvaa Turun Kinopalatsiin 7.–13.5. Pyrkimyksenä on tuoda esille näkymättömyys sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla ja elävöittää kuolinkouristuksissa olevaa turkulaista elokuvakenttää. Festivaalin ohjelmistossa on tuoreita kansainvälisiä elokuvia, joiden aihepiiri sivuaa sotia, syrjäytymistä ja kulttuurien kohtaamisia. Luvassa on myös seminaareja, joissa käsitellään vaiettuja elämiä.

Unohdettua elämää ei ole kuitenkaan vain toisilla mantereilla. Suomessakin jää ongelmia huomion katveeseen. Festivaalin avaa Kummeli-ohjaajana meritoituneen Pekka Karjalaisen ohjaama Vähän kunnioitusta, joka käsittelee kehitysvammaisen Siirin kasvukipuja.

”Kehitysvammaisten maailma on minulle vieras, ja elokuva teki vaikutuksen”, kertoo Kukkula.

Nuorisokeskus Vimmassa esitetään ulkomaisten dokumenttien lisäksi myös turkulaisten nuorten tekemiä lyhytelokuvia. SPR:n Varsinais-Suomen piirin nuorisotoiminnan suunnittelija Jooel Niittynen toivoo, että Unohdettu elämä-festivaali toimisi yhteiskunnallisen keskustelun avaajana.

”Kuten suurin osa Punaisen Ristin toiminnasta, on tämäkin festivaali pitkälti vapaaehtoisvoimin järjestetty. Haluamme havahduttaa ihmisiä pohtimaan kaukana tapahtuvien katastrofien lisäksi myös lähellä olevia asioita. Mikä on maahanmuuttajanuoren asema Suomessa? Voinko auttaa läheisiäni jollakin tapaa?”

Festivaali on suunniteltu nimenomaan Turkuun. Tähtäimessä on vakiintunut laatuelokuvien festivaali, joka aktivoi kaupunkia niin ennen kuin jälkeen kulttuuripääkaupunkivuoden. Ehkäpä elokuvateatterista ulos astuttuaan katsoja ei suuntaakaan baariin, vaan hakeutuu mukaan vaikka ystävätoimintaan.

SAARA K. TAMMINEN

SPR:n elokuvafestivaali Unohdettu elämä
7. – 13.5.2010 Kinopalatsi, sali 6. Liput 5€. Avajaisklubi Klubilla perjantaina 7.5.

Elokuvat: Modernit trikootaistelijat

Kick Ass parodioi onnistuneesti sarjakuvaelokuvien kliseitä.

On aina virkistävää nähdä elokuvia, jotka tarjoavat tuoreen näkökulman puhki kulutettuun genreen. Matthew Vaughnin ohjaama Kick-Ass esittää näkemyksen siitä, minkälaisia tosielämän supersankareita moderni internet-kulttuuri voisi tuottaa. Kun hulvaton idea on vielä toteutettu häpeilemättömän viihdyttävästi, on katsojan teatterista poistumisen jälkeenkään vaikea pyyhkiä tyytyväistä virnettä kasvoiltaan.

Tarinan keskiössä on koulussa huomiota herättämätön tavis Dave Lizewski (Aaron Johnson), joka sarjakuvien innostamana päättää ryhtyä naamioiduksi taistelijaksi, Kick-Assiksi. Maineensa kasvaessa Lizewski saa huomata, että kaupungista löytyy myös muita vinksahtaneita sankariyrittäjiä: paikallisen rikollispojan poika Red Mist (Cristopher Mintz-Plasse), 11-vuotias tappajatyttö Hit Girl (Chloe Moretz), sekä tämän aseisiin hurahtanut isä Big Daddy (Nicholas Cage).

Kick-Assin kerronta on tarkoituksellisen yliampuvaa ja tyylitellyn väkivaltaista hieman Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuvien tapaan. Samoin myös Vaughnin visio perustuu hyvin pitkälti viittauksiin erilaisiin populaarikulttuuriin ilmiöihin. Teos irvailee kevyesti paitsi muille sarjakuvaelokuville, myös sosiaalisten medioiden avaamalle maailmalle, jossa kenestä hyvänsä voi tulla julkkis.

Tässä yhteydessä elokuvasta tekee entistä terävämmän se, että tekijät ovat uskaltaneet pitää menon hulvattoman epäkorrektina. Kick-Ass ei missään vaiheessa sorru ottamaan itseään vakavasti, vaan pitää alusta loppuun kielen poskessa. Yhtä lailla elokuva- ja sarjakuvanörttejä kosiskelevalle kokonaisuudelle on helppo ennustaa kulttisuosiota lähitulevaisuudessa.

TUOMAS JALAMO

Kick-Ass
Ohjaus: Matthew Vaughn
Pääosissa: Aaron Johnson, Cristopher Mintz-Plasse
Ensi-ilta 16.4.

Elokuvat: Ne tavalliset treffit

Date Night pyyhkiytyy muistista nopeasti kuin tylsä seuralainen.

Kesän lähestyessä elokuvateatterit täyttyvät romanttisista komedioista. Kuluneina viikkoina nähdyt Exän jäljillä ja Karkausvuosi olivat pahemman luokan kuraa, joita katsomaan ei toivoisi edes pahimman vihamiehensä treffeillään eksyvän. Nyt ensi-iltansa saava Date Night panee hieman edeltäjiään paremmaksi, mutta on yhtä lailla kovin tyhjänpäiväinen esitys.

Elokuvassa Tina Feyn ja Steve Carellin esittämän avioparin romanttinen illallinen muuttuu väärinkäsitysten ansiosta toiminnantäytteiseksi seikkailuksi. Kyyhkyläisten kintereillä ovat paikallisen rikollispomon leivissä työskentelevät kovanaamat, jotka uskovat arkaluontoista tietoa sisältävän muistitikun olevan päähenkilöiden hallussa.

Käsikirjoitus ei toki pyrikään olemaan omaperäisyyden riemuvoitto, mutta rasittaa silti mielikuvituksettomuudessaan elokuvan onnistuneempiakin puolia. Tylsät vitsit ja Shawn Levyn rutiininomainen ohjaus peittävät tehokkaasti alleen myös Carellin ja Feyn sinänsä energiset ja karismaattiset roolisuoritukset. Molemmat koomikot toivoisi tulevaisuudessa näkevänsä mielenkiintoisemmissa projekteissa.

Date Nightin suurin ongelma on mahdollista tiivistää teemansa mukaiseen vertaukseen. Mikäli teos olisi seuralainen treffeillä, sujuisi sen kanssa jutustelu vailla suurempia ongelmia. Kotimatkalla tiet veisivät kuitenkin takuuvarmasti eri suuntiin.

TUOMAS JALAMO

Date Night
Ohjaus: Shawn Levy
Pääosissa: Steve Carell, Tina Fey
Ensi-ilta 23.4.

Levyt

Caribou: Swim
City Slang
2010

MUSIIKKIKIRJOITTAJA Simon Reynoldsin mukaan IDM (lyhenne tulee sanoista Intelligent Dance Music) oli ajattelevan kuuntelijan vastalause 90-luvun alun klubikulttuurin meluisalle ja nopealle elektrolle. Siinä missä senhetkinen klubimusiikki oli tehty liikuttamaan tanssilattian hikisiä kehoja, IDM:n eetoksen tiivistys löytyy Warp Recordsin Artificial Intelligens -julkaisusarjan kansiliepeen kysymyksestä: ”Are you sitting comfortably?”.

Caribou-nimellä levyttävän Dan Snaithin kakkosalbumi täyttää hyvin yllä mainitun luonnehdinnan: Swim on tanssimusiikkia keinoiltaan, muttei tunnelmaltaan tai päämäärältään. Se rakentuu palkittua edeltäjäänsä enemmän looppien ja toisteisten rytmien varaan. Tekstuureiltaan rikas levy kimmeltää kutsuvan haikeana, ja epätavallisia soittimia hyödynnetään monipuolisesti.

Dan Snaith kertoi lähteneensä levyn teon aikana ulos asunnostaan vain kahdesta syystä: kuuntelemaan tanssimusiikkia yökerhoihin tai uimaan. Kasku tuntuu levyä kuunnellessa ihan järkeenkäyvältä. Snaithin vesi-intoilu yllyttää hedelmälliseen vertailuun legendaariseen Arthur Russelliin, jolta hän varsin paljon kuulostaakin.

PETRI RAUTIAINEN

Kirjat: Yksityisiä ja yhteisiä iloja

Seksuaalienergialla on useiden teorioiden mukaan terveyttä edistäviä vaikutuksia. Millaisia eväitä parempaan seksielämään kevään kirjat tarjoavat?

YLI KOLME TUHATTA vuotta sitten kiinalaiset huomasivat, että miehet voivat saada moninkertaisia orgasmeja viivyttämällä siemensyöksyä jopa laukeamatta. Tämä on mahdollista, sillä orgasmi ja siemensyöksy ovat kaksi erillistä kehon tapahtumaa. ”Toisin kuin orgasmi, joka on tunteiden ja kehollisen kokemuksen huippu, siemensyöksy on vain tahdosta riippumaton lihaskouristus”, opastaa Basam Booksin kustantama Moniorgasminen mies -teos.

Kirja palauttaa mieleen miehen eroottisimmat kehon osat, ja opastaa yhä nautinnollisempaan elämään. Esimeriksi isoimun avulla ja pc-lihaksia hyväilemällä miehen tie täyttymykseen käy lähes huomaamatta.

Lisää orgasmeja vie vuorostaan naisen lemmenonnen lähteille. ”Naisilla on kyky nauttia kehollaan, joka on miljoonien nautintoaistimien täyttämä sensuelli paratiisi.” Naisen nautinto ei tunne rajoja, sillä hän on luonnostaan moniorgastinen.

Kaikilla naisilla on kyky nauttia kehostaan, mutta harmillisen moni ei sitä hallitse. ”Ystävysty alapääsi kanssa. Rentoutuminen, herkkyys ja huumorintaju palvelevat kiihottumista ja orgasmia”, kirja kehottaa. Eroottisen tiedon ja keskittymisen kautta nainen voi saada halutessaan kaiken.

Oman seksuaalisen menneisyyden tutkiminen auttaa Moninkertainen orgasmi -kirjan mukaan tunnistamaan yksilöllisen eroottisen sormenjäljen. Kirjassa on harjoituksia ja tehtäviä sekä yksin että yhdessä toisen kanssa toteutettaviksi. Seksuaalinen halu on yksilöllistä. ”Yksi halun salaisuuksista on se, että se alkaa jo kauan ennen kuin pääsemme makuuhuoneeseen. Runoilijat kautta maailman ovat tienneet, että rakasteluun johtava tie on yhtä tärkeä kuin itse päämäärä.”

Edellisten teosten sisältämä rakastele itseäsi -teema huipentuu Yksityisiä iloja -teoksessa. Eri-ikäisten kertomuksista rakennettu proosakokoelma kertoo, kuinka yllättävissä tilanteissa ihmiset masturboivat. ”Odottaessaan avun saapumista mies masturboi autossaan, joka viruu ylösalaisin rotkossa Turkin itäosassa.”

Rakkauden puutarha opastaa puolestaan kokonaisvaltaisempaan rakkauteen. Buddhalaiseen filosofiaan rakentuva teos pitää tärkeänä, että parisuhteissa elävät yksilöt ymmärtävät tilan antamisen merkityksen. ”Ilman tilaa itsessämme ja ympärillämme emme voi olla onnellisia.”

Rakkauden, rakastamisen ja rakastelemisen oppaista saa oppia sekä suhteessa itseen että toisiin ja koko elämän pituiseen rakkauteen. Teokset perustuvat proosakokoelmaa lukuun ottamatta tuhansia vuosia vanhoihin itämaisiin opetuksiin.

PAULA KANGASNIEMI

Lisää orgasmeja – tie naisen nautintoon. Ylva Franzén. Basamn Books. 2009. 333 s.
Moninkertainen orgasmi. Seksin salaisuuksia pareille, Mantak Chia, Maneewan Chia, Douglas Abrams Arava, Rachel Carlton Abrams. Basam Books. 2010. 233 s.
Moniorgasminen mies. Opas parempaan seksiin. Vinkkejä joihin jokaisen miehen tulisi tutustua. Mantak Chia ja Douglas Abrams Arava. Basam Books. 2010. 310 s.
Rakkauden puutarha – opas mielekkäisiin ihmissuhteisiin. Peggy Rowe-Ward. Basam Books. 2009. 183 s.
Yksityisiä iloja. Harry Mathews. Basam Books. 2010. 143 s.

Pseudotiedettä ja hengellistä väkivaltaa

Kirjat

Ari Puonti: Suhteesta siunaukseen –
Homoseksuaalisuus, terapeuttinen
sielunhoito ja Raamattu.
Uusi Tie
2010

“Homoteologia on historian näkökulmasta niin sanottua revisionistista historian tulkintaa, jota edusti aikoinaan Neuvostoliiton historiantutkimus”

PERINTEISESTI ON TAPANA joko jättää huomioimatta tai korkeintaan kuitata ”osana keskustelua” sellaiset uskonnolliset kirjat, joiden arvomaailmaa ei jaa. Homoseksuaalien eheytymisterapiaa markkinoiva Ari Puontin Suhteesta Siunaukseen kuitenkin väittää olevansa tieteellinen teos, joten se alistaa itse itsensä tieteelliselle kritiikille. Ja sitä se ei kestä.

Koko teosta leimaa selkeä kaksijakoisuus. Se on erittäin kattava mutta aivan puolueellinen kuvaus aihetta käsittelevään tiede- ja kulttuurihistoriaan. Toisaalta vedotaan suvaitsevaisuuteen ja tutkimustuloksiin, toisaalta nollataan ne hyvin suoraan. Kirjoittaja esimerkiksi käyttää 50 sivua selittääkseen että homoseksuaalisten taipumusten syntymekanismia ei tutkijoiden mukaan oikeasti tunneta – ja sen jälkeen ilmaisee terapiaohjeissa oman, eheytymisnäkemyksen mukaisen selityksensä kiistattomana faktana.

Kaikki homoseksuaalisuuden hyväksymistä edustavat päätökset on Puontin mukaan tehty ”painostamalla” kun taas sairausleima nojaa esimerkiksi ”2000-vuotiseen historiaan” ja on siksi pätevä.  Jokaisen homon tai lesbon tutkijan suuntautuminen mainitaan, eheytymisterapiaa kannattavien tutkijoiden uskonnollisia kytköksiä sen sijaan ei. Kliinisiä tuloksia tulkitaan puhtaan yksipuolisiksi, samoin epäselviä kausaalisuhteita. Ja puolueettomista faktoista vedetään johtopäätöksiä joita ne eivät oikeasti tue. Lisäksi kokonaan käsittelemättä jää dokumentoidusti onnistuneiden eheytyshoitojen riippuvuus jatkuvasta ryhmäkurista (ns. boundary control).

Puonti on hyvä kirjoittaja ja sekoittaa taitavasti mielipiteitään ja muiden tutkimustuloksia näennäisen uskottavaksi vyyhdeksi. Se kuitenkin hajoaa lopullisesti, kun tullaan terapiaa ja Raamattua koskeviin lukuihin. Niissä kirjoittaja sanoo varsin avoimesti että se minkä hyväksymistä hän aiemmin vaati ”vaihtoehtona” onkin oikeasti ainoa oikea ratkaisu. Homoseksuaalisuutta toteuttamalla kun päätyy Helvettiin. Vaikutelman viimeistelee kirjan loppu, lista ohjeita ihmisten manipuloimiseen hyväksymään eheytysterapian ideologia. Tarkoitus pyhittää keinot.

Suhteesta siunaukseen on paitsi hävytöntä propagandaa, myös suora solvaus kaikkia akateemisen teologian periaatteita kohtaan. Ideologian piilottaminen vääristeltyjen tiedesitaattien taakse ei muuta uskonnollista lausumaa tieteeksi, sanottiin kirjan kannessa mitä tahansa.

J. TUOMAS HARVIAINEN

Suosi ulkomaan lasta

Suomalaiset! Maahamme on pesiytynyt syöpä, joka syö veronmaksajien rahoja kohtuuttomalla ja suhteettomalla tavalla. Viime vuonna uusien tulijoiden määrä kasvoi jo korkeimmaksi sitten kamalan kuusikymmenluvun. Kyseessä on lapsiväestömme, joka häikäilemättä käyttää hyväkseen julkisen sektorin palveluitamme antamatta itse mitään takaisin.
Päiväkodeissa ne kiusaavat toisiaan ja näin aloittavat vuosikymmeniä kestävän prosessin, joka maksaa miljoonan per syrjäytynyt. Ne kansoittavat maamme koulut ja haukkuvat opettajia, eivätkä silti opi edes kirjoittamaan Suomenkieltä. Miten täällä voi odottaa selviytyvänsä, jos ei vaivaudu edes opettelemaan Maamme kieltä? Suomen kieli, Suomen mieli!
Kesät ne katsovat oikeudekseen loikoa vanhempiensa elätteinä. Töihin pitäisi mokomat laittaa! Ja vielä kehtaavat väittää, että töitä ei löydy. Muualla maailmassa sentään osataan pitää lapset töissä ja nuhteessa. Tänä talvenakin oli monessa kaupungissa pulaa lumenluojista, ja silti lapset vain katsoivat oikeudekseen istua koulussa toimettomana. Se on hyysäystä se!

Suomalaislapsi maksaa vanhemmilleen suoraan yli 100 000 euroa, ja verorahojen kautta vielä paljon enemmän. Eikö nämäkin rahat voisi käyttää tehokkaammin, vaikkapa maahanmuuttajien kotouttamiseen? Kotouttamisessa kyse on miljoonista, hyysääjävaltion järjestämässä suomalaislasten koulutuksessa taas miljardeista! Miljardeja näiden toivottomien nulikoiden opintiehen! Helmiä sioille!
Tämä järjetön resurssien tuhlaus sietää loppua. Ehdotankin, että passitamme lapset sinne mistä ovat tulleetkin ja otamme tilalle kunnon mamuja. He ovat sentään tehneet työtä koko elämänsä. Kovat kokemukset ovat varmasti kitkeneet turhat kiukuttelunpuuskat. Viimeistään karkotuksen uhalla saisimme varmasti pidettyä mölyt mahassa.
Mitä säästöjä! Voisimme lakkauttaa koko koulu- ja päiväkotilaitoksen ja korvata ne parilla Suomenkielen opettajalla! Hesen tiskille ei enää tarvitsisi kouluttaa filosofian maistereita mamuväestön ottaessa halukkaana paikkansa yhteiskunnassa! Kun peruskoulutus olisi tehokkaasti ulkoistettu muihin maihin, voisimme keskittyä poimimaan rusinat pullasta.

VISA KURKI

Kilttien ja tunnollisten superpommi

Paljon on puhuttu suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisestä ja vanhuuseläkeiän alarajasta. Meillä on edessämme todellinen eläkepommi, mutta sen keskiössä eivät suinkaan ole yksin eläköityvät mummot ja vaarit. Meidän nuorten aikuisten työkyvyttömyys se vasta kalliiksi tulee. Ja me olemme myös maksajia.
Alle kolmekymppisten eläkekustannukset maksavat jo nyt miljardeja vuosittain ja summa kasvaa järkyttävää vauhtia koko ajan. Nuorten aikuisten eläköitymisestä aiheutuvat verotulojen menetykset ja hoitokustannukset ovat kasvaneet yli kaksi miljardia viidessä vuodessa. Erityisesti nuorten naisten työkyvyttömyys ja sairauspäivärahapätkät ovat kasvaneet systemaattisesti. Suurin tekijä lienee kansallissairautemme masennus. Mielialalääkkeiden käyttö yleistyy yhä edelleen ja on nuorilla naisilla tuplasti yleisempää kuin ikäisillämme miehillä.

Mikä meistä nuorista naisista tekee suorittavia aikapommeja? On ristipaineet ja ruuhkavuodet, odotukset ja unelmat. Pitää olla menestynyt opinnoissa, työelämässä, sosiaalisissa suhteissa ja harrastuksissa. Pitää ottaa huomioon toisten tunteet ja omat. Ja pitää olla kaunis ja pitää olla laiha.
Eikö mikään riitä? Ei kukaan voi olla super-nainen, super-opiskelija, super-äiti, supersuosittu ja super-malli yhtä aikaa.

Masennuksen lisäksi myös syömishäiriöt lisääntyvät koko ajan. Kuten masennus, myös syömishäiriöt ovat yleisimpiä juuri nuorilla naisilla. Hoitoon voi olla vaikea päästä ja sen laatu vaihtelee. Syömishäiriöt ovat vakavia mielenterveyden sairauksia, joilla on oma osansa nuorten aikuisten sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden lisääntymisessä. Itseinho, ahdistus ja masennus ovat kaikille syömishäiriöille yhteisiä oireita. Riskiryhmässä ovat erityisesti kiltit ja tunnolliset tytöt. Ne, joiden pitäisi pelastaa Suomi ja maailma.
Nuoret naiset sairastuvat yhä useammin elämänsä alussa, parhaassa työiässä. Nuorisotyöttömyyden rinnalla pitäisi puhua enemmän myös nuorisotyökyvyttömyydestä. Ajatus tulevaisuutemme toivoista työkyvyttömyyseläkkeellä on surullinen niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta. Miten pääsisimme eroon super-etuliitteistä?

SAARA-SOFIA SUTELA
Kaupunginvaltuutettu (kok)
Syömishäiriöliitto – SYLI:n puheenjohtaja

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »