Kuka sammuttaa valot?

Rahat on loppu, huutaa kaupunginjohtaja. Kaupungissa on yritetty keksiä poppaskonsteja, on lomautettu, talkoovapailtu, säästetty, suljettu ja lopetettu. Toki on myös mietitty, että mitä nyt myytäisiin, kun puhelinlaitoksen myynnistä aikanaan saadut tuotot on hussattu. Toivottavasti viimeiseksi ja ainoaksi vaihtoehdoksi ei jää valojen sammuttaminen kaupungin toimipisteistä. Lue lisää

Rubén Valencia Núñez – Taistelija

Valtion murhayrityksestä selvinnyt meksikolainen Rubén Valencia Núñez  on elävä esimerkki siitä, miten kaukana Meksiko edelleen on demokratiasta.

”Minut yritettiin murhata samana päivänä, kun olin tehnyt valituksen poliisin hyökkäyksestä sosiaalikeskukseen. Sen jälkeen olen kiertänyt Eurooppaa kertomassa Oaxacan tilanteesta”, kertoo Etelä-Meksikosta, Oaxacan osavaltiosta kotoisin oleva Rubén Valencia Núñez. Lue lisää

Rapper’s Delight 30 vuotta!

Lokakuussa siitä on 30 vuotta, kun Sugarhill Gang paketoi palasen New Yorkin ainutlaatuista katukulttuuria Rapper’s Delight-maxisinglen 15 minuuttiin ja myi sen maailmanlaajuiselle yleisölle.

Koko touhu lähti liikkeelle bileistä. Alkujaan hiphopissa oli kyse siitä, kuka New Yorkin muutaman hallintoalueen kilpailevista dj:stä räppäreineen järjesti parhaat bileet. Lue lisää

Hevosia ja ihmisiä

Hevonen odottamassa vuoroaan.

Suurin osa ihmisistä elää elämänsä autuaan tietämättöminä ravien huumasta.
Jos hevoskisoihin kuitenkin eksyy, saattaa totoamisen vauhti viedä iäksi mukanaan. Tylkkäri lähti selvittämään, mistä raveissa on kyse.

Turun Metsämäen ravirata kuhisee ihmisiä. Tuliterät perheautot, lannan kuorruttamat pickupit ja vanhat datsunit viihtyvät parkkipaikalla rinta rinnan. Trubaduuri Bablo laulaa teltassa elämän levottomuudesta. Lippisäijät tarkastelevat hartaasti käsiohjelmia.
Tänään tällä radalla ratkeaa kylmäveristen hevosten Pohjoismaiden mestaruus. Kaikista kaupungin tapahtumista tiedottava Mobile ei mainitse raveja sanallakaan. Siis ei edes urheilupuolella.

Ravit ovatkin eräänlainen sisäpiirin juttu. Joko siellä käydään jatkuvasti, tai sitten siitä ei tiedetä mitään.
Kuuluin ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään, kunnes erehdyin kesällä käymään perusraveissa. Nyt osaan jo varautua päivän ohjelmaan leikkaamalla talteen Turun sanomien totovinkit ja tarkastelemalla vihjeitä ja tilastoja fintoto.fi -sivuilta.
Vitoslähdön Jonkkarilla voisi olla mahdollisuus kärkisijaan. Mutta hetkinen, miksi uskoisin uhkapeliä ylläpitävän lafkan vinkkejä? He tahtovat minun rahani!

TotoAreenalla haastatellaan Patrikin muisto -hevosen omistaja Jouko Tarvasta. Hän kertoo kehittämästään hevossaunasta. Saunassa hevosia myös vihdotaan, tietenkin (?).
Haluaisinpa nähdä hevosen pefletin. Onhan niille jo omat kengät, korvatulpat, silmälaput ja huputkin, joiden tarkoitusta en ole vielä ymmärtänyt.
Raviradan varressa parveilee sekavaa sakkia. Totoäijien lippiskulttuuri on pitkälle kehittynyttä surrealistista taidetta. Romaneita on juuri niin paljon kuin voi kuvitella. Ukkojen ja naisten seassa parveilee lapsia, hevoshulluja tyttöjä ja huomattavan paljon myös koiria. Metsämäessä toimiikin hevos- ja koiratarvikeliike Varikko.
Rahat alkavat poltella taskussa. Olen kerännyt TYYn työntekijöiltä yhteensä 66 euron köntsän, jotka aion pelata vastuuttomasti ilman minkäänlaista tajua pelin luonteesta.
Katson kuitenkin rauhassa ensimmäisen lähdön. ”Luotettavan lähteen” vinkkaama ennakkosuosikki ei voita. Tästä on hyvä lähteä.

En voi muuta kuin marssia pelipöydän ääreen, napata slipin telineestä ja aloittaa armottoman uhkapelimyllytyksen. Valitsen pelimuodoksi kaksarin. Tarkoituksena on siis ennustaa kaksi ensimmäisenä maaliin tulevaa hevosta. Hevosten keskinäisellä järjestyksellä ei ole väliä.
Pelaan varman päälle ja valitsen ennakkosuosikki Flying Dutchmanin. Vieressä istuvalla hevospapalla on ympyröity hevonen numero kaksi, Lucky Spender. Uskon sokeasti hevosmiestä ja kopioin hepan itselleni. Panokseksi lyön kympin.
Autolähtö hyväksytään, ja ravi alkaa. Tunnen jännityksen koko kropassani. Toisen kierroksen loppukaarteessa hevoseni johtavat. Voitto! En ymmärrä kertoimista mitään, enkä tiedä paljonko voitin. Kassalle meno paljastaa summan: 20,50 euroa. Tuplasin siis panokseni.

Seuraavaksi siirryn V4-pelimuotoon. Tällä kertaa pitää arvata neljän seuraavan lähdön voittajat. Joka lähtöön voi onneksi valita useammankin ehdokkaan. Tämä kasvattaa panostakin kivasti. Heittelen hevosia slipille ja toivon, että käy mäihä. Pelihimo saa minut kiihdyksiin. Tunnen, kuinka syke nousee.
Rennommin pelin näyttää ottavan samassa pöydässä istuva Esko Vaaksa. Hän totoaa usein, vaikkei radalle aina tulekaan.
”Ekaa kertaa olen tänä vuonna raviradalla. Mutta kyllä se joka viikko pitää käydä rivi tekemässä. On mulla kyllä muutakin elämää kuin ravit”, Vaaksa kertoo.
”Kyllä se kolmonen voittaa tämän seuraavan.”
Numero kolmea eli Orgogliota veikkasin minäkin ensimmäisen V4-lähdön voittajaksi. Veikkaus menee kuitenkin pieleen, ja samalla koko V4-lirpake menettää arvonsa. Noin. Siinä meni toinen kymppi.
Kallon perukoilla alkaa kuplia pieni raivo. Tutkimusten mukaan kilpailuvietti muuttaa miehen persoonallisuutta.
Vaaksan Esko pelaa pienillä panoksilla, etteivät häviöt jää harmittamaan.
”Tänä keväänä tuli kaksituhatta euroa 3,60 euron panoksella. Muuten ei ole suuria voittoja tullut. Välillä kymmenen tai parikymmentä euroa.”
Yritän kovasti ymmärtää peliä. Taulukoiden ja kertoimien lisäksi jotain pitäisi pystyä ennustamaan hevosten lämmittelykierroksesta. Tarkkailemalla suosikkihevostaan voisi siis nähdä, millainen päivä pollella on. Mutta miten?
”Sen pitää olla ite kasvatettu ja hoidettu. Eihän siitä tavallinen ihminen mitään ymmärrä. Joskus nuorena katseltiin, että tuolla on nyt menohalut päällä, ei se voita. Ja sitten se voitti kummiskin. Ei sitä tiedä. Hevosmiehet on sitten erikseen”, Vaaksa nauraa.

En siis keskity enää lämmittelykierroksiinkaan. Ehkä vain tyydyn syytämään rahaa. Seuraavaan kaksariin merkkaan hevoset, jotka kuulostavat voittajilta. Vampyr Hornlineen voi aina luottaa, ja Ranch Get On tuntuu muuten vain hyvältä. Panokseksi laitan tutun kympin.
Veikkaukseni osuu oikeaan ja voitan 36 euroa. Seuraava kaksari ei voita ja menetän kympin. Huudan kuorossa radan varteen kasautuneiden hullujen kanssa. Elämä raveissa on vuoristorataa, jatkuvaa ylä- ja alamäkeä.
Pohjoismaiden mestaruuslähtö lähenee. Miesten vessassakin kuuluu selostajien kiihtynyt papatus. Ihmiset kasaantuvat radan varteen. Koirat uikuttavat hädissään. Pöhöttynyt elämäntapaintiaani röyhtäisee kasvoilleni.

Olen humaltunut vararikon hajusta. Tunnen, kuinka hormonit lorisevat aivoissani ja täyttävät kroppani. Kun laitan kaksikymppisen tiskiin Pohjoismaiden mestaruuskisojen lähdön ennakkosuosikille, veri pakkautuu nautinnollisesti aivoihini ja tunnen itseni tyhmyyden kruunaamaksi. Ruotsalainen Järvsöfaks jää viidenneksi, ja rahani ovat iäksi mennyttä.
Ravien päätyttyä lasken lompakkooni jääneitä rahoja. Minulla on 56 euroa, eli lähes lähtökassan verran. On tapahtunut tylsin mahdollinen ratkaisu: olen jäänyt nollille.
Totoaminen radalla on nopeatempoista ja hektistä, varsinkin jos osallistuu joka lähtöön ja tahtoo punnita valintojaan. En olisi millään ehtinyt pelata enempää kuin nyt pelasin. Tuntui, että kaikki aika upposi mystisten taulukoiden tulkitsemiseen.
Ehkä totoamaan oppii vasta ajan kanssa. Tai ehkä jäljelle jääneet rahat pitää laittaa Metsämäen vinttikoirakisoihin…

Teksti: Jantso Jokelin
Kuvat: Lauri Hannus

Opiskelijoiden pahoinvointi nykyajan vitsauksena

Henkinen pahoinvointi rasittaa monien korkeakouluopiskelijoiden opintoja. Stressi ja suorituspaineet saavat monet uupumaan ja masentumaan vieden samalla kyvyn tehokkaaseen opiskeluun.

Mielenterveyspalveluita käyttäneiden osuus on ollut nousussa lähes koko Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n historian, ja viime vuosikymmenen aikana määrä on kasvanut rajusti. Nykyään yli kuusi prosenttia kaikista opiskelijoista käyttää vuosittain YTHS:n mielenterveyspalveluja, ja lähes kuudesosa käyttää niitä jossain vaiheessa opintojansa. Eräiden arvioiden mukaan jopa viidennes opiskelijoista hyötyisi eriasteisista hoidoista. Vaikka mielenterveyspalveluja käyttävien määrä on vieläkin kasvussa, itse mielenterveydellisistä ongelmista kärsivien määrä ei ole juuri lisääntynyt.

Viimeisen muutaman sukupolven aikana on suomalainen yhteiskunta kokenut voimakkaan muutoksen. Tehokkuusvaatimukset ovat kasvaneet ja samalla nousevat suorituspaineet. Kun opiskelijalta löytyy riittävät tukiverkostot, on paineita helpompi käsitellä, mutta yhä useampi opiskelija ei kuulu mihinkään opiskeluun liittyvään sosiaaliseen ryhmään. Jo ennen yliopistoa syntyneet ongelmat voivat nousta uudelleen pintaan ja pahentua entisestä.
”Kun tulee opiskelemaan ja pitäisi selvitä itsenäisesti. Persoonallisuuden rakenteet eivät välttämättä olekaan tarpeeksi vahvat”, Turun YTHS:n mielenterveyden ylilääkärinä toimiva dosentti Ilpo Lahti kertoo.
Kun yhteisön tukiverkosto ei ole auttamassa, seurauksena on helposti syrjäytyminen ja ongelmien kärjistyminen. Yliopisto-opiskelijoiden välinen solidaarisuus näyttäisi vähentyneen.
Olisikin tärkeää että jokainen löytäisi paikkansa yhteisössä ja kokisi kuuluvansa johonkin ryhmään. Ainejärjestöt ja harrastekerhot voivat toimia sellaisina, vaikka toiminta onkin yksipuolistunut entisestä.
Myös paineet työllistymisestä ovat kasvaneet voimakkaasti. Vielä muutama vuosikymmen sitten ei akateemista työttömyyttä ollut olemassa laajana ongelmana. Monen graduvaiheen opiskelijan ahdistus johtuukin turvattomuuden tunteesta koskien elämää valmistumisen jälkeen.

Vaikka mielenterveydellisistä ongelmista kärsivien määrä ei olekaan merkittävästi muuttunut, on ongelmien laatu niistä kärsivillä pahentunut. Ongelmat ovat monimutkaistuneet ja tilanne opiskelijoiden keskuudessa on polarisoitunut: hyvinvoivilla menee hyvin, mutta pahoinvoivilla menee entistä huonommin.
”Osalla on syynä akuutti kriisi kuten parisuhdeongelmat, tai uusilla opiskelijoilla kodista irtautumiseen ja uuteen ympäristöön sopeutumiseen liittyvät itsenäistymisongelmat”, Ilpo Lahti kertoo avun tarpeen syistä, mutta korostaa miten akuutinkin kriisin taustalta voi löytyä monta eri pulmaa varsinaisen pääsyyn lisäksi.
YTHS:n hoitomuodot riippuvat tilanteesta. Kriisin hoidossa usein riittää hoidettavan ongelmien jäsentely ja selvittely. Vaikeammissa tapauksissa voi olla tarpeen pidempi terapiahoito. Lääkehoitoon turvaudutaan tarpeen vaatiessa vain ensiapuna, tai hankalammissa ahdistus- ja masennustiloissa, ei koskaan ainoana hoitomuotona.
”Aika usein riittää se, että saa puhua ongelmistaan”, Lahti tuo esille.
Naiset hakeutuvat selvästi herkemmin hoitoon, kun taas miehet vaikenevat helposti ongelmistaan. Hoitoon hakeudutaan useimmiten opiskelun alku ja loppuvaiheessa.

Pahin ongelma mielenterveyspalveluiden suhteen ovat pitkät jonot. YTHS pyrkii tekemään asian suhteen parhaansa, mutta tarjotut resurssit ovat auttamattomasti alimitoitettuja.
”Kymmenessä vuodessa kävijöiden määrä on lisääntynyt lähes sadalla prosentilla, kun taas resurssit ovat kasvaneet samalla aikavälillä noin kaksikymmentä prosenttia.”, kertoo Lahti Turun tilanteesta. Raumalla YTHS:n mielenterveyspalveluiden käyttöaste on pienempi, joten tilanne resurssien suhteen on Turkua parempi.
Ongelma ei ole vain YTHS:n. Koko yhteiskunnassa mielenterveyspalveluihin satsataan liian vähän. Lahti tivaa etenkin lasten mielenterveydenhuoltoon enemmän panostusta, sillä ongelmat ovat helpompia hoitaa mitä aikaisemmin niihin puututaan.
Vaikka resursseja tarvittaisiin auttamattomasti lisää, ei tilannetta olla korjaamassa ainakaan lähitulevaisuudessa.
”Rahaa ei ole”, Lahti toteaa levitellen käsiään.

Teksti: Heikki Isotalo
Kuvat: Lauri Hannus

Leffasta laukkuun

Vanha videonauha muuttuu ekokassiksi kangaspuiden avulla.

Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry:n Turun toimipisteessä kuuluu kangaspuiden miellyttävä kolina. Salissa syntyy räsymattoja, liinoja ja poppanoita hitaasti, mutta hartaasti.
Yhteensä toimipisteessä on jopa viisitoista konetta kenen tahansa käytettävissä. Taitokeskus Juseliukseen voi tulla kutomaan esimerkiksi maton, peitteen, liinan, pyyhkeen tai poppanan.
”Tekniikat ovat loputtomat. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana”, toteaa yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Paloheimo.
Yhdistys on ottanut käyttöön boheemin tavan kierrättää videonauhaa. Sitä voi käyttää kangaspuissa tavallisen langan asemasta ja kutoa itselleen kestävän ja ekologisen kassin. Videonauha hylkii vettä, eli laukun kehtaa laskea maahankin. Syntyneestä kankaasta voi tehdä yhtä hyvin myös esimerkiksi tukevan ja lämpimän istuinalustan.
Videokasetit ovat siirtymässä menneisyyteen. Monelle nurkkiin kertyneet kasetit ovat kohta tilaa vievä ongelma, sillä hyviä elokuvia ei välttämättä tunnesyistä kehtaa heittää pois. Monroet, brandot ja bogartit saavat uuden elämän, kun ne muutetaan kestäväksi käyttöesineeksi.

Kokeillaanpa. Olen tuonut vanhan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -kasetin kierrätykseen, sillä tietenkin minulta löytyy se jo dvd-muodossa. Nuijin kasetin sirpaleiksi mojovalla vasaralla ja riivin neitseellisen kiiltävän videonauhan talteen. Nauha keritään puisen sukkulan ympärille.
Sitten vain kangaspuiden ääreen. Tuntuu, kuin istuisi avaruusaluksen ohjaimissa. Alkuun homma on silkkaa hepreaa, mutta onneksi käsityömestarit Elina Helminen ja Maila Lindholm neuvovat toimittajan alkuun. Sukkula pujotetaan loimilankojen välistä, juntataan nauha tiukaksi, vaihdetaan polkusinta. Sama toistetaan toiseen suuntaan. Väliin laitetaan koristelankaa halutun kuvion mukaisesti.
Kun rytmistä saa kiinni, kangaspuilla operointi alkaa sujua kuin tanssi. Kutominen muuttuu meditatiiviseksi matkaksi lankojen matriisiin. Kutoessa tulee kuuma, sillä se vaatii rivakkaa polkemista ja hartioita mobilisoivaa lankatyöskentelyä.
Kun hommasta pääsee jyvälle, kaunis kudelma alkaa kasvaa silmissä. Muutaman tunnin kuluttua kangaspuissa on lähes metri videokangasta. Kankaasta voi nyt tehdä Taitokeskuksen asiantuntevalla avustuksella lähes mitä tahansa.

Kutominen on palkitseva kokemus. Valmis videokassi on hieno, kestävä ja ennen kaikkea itse kudottu. Samalla on tullut raotettua ovea kangaspuiden mysteereihin.

Teksti: Jantso Jokelin
Kuvat. Lauri Hannus

TVO etsii tiloja

TVO:n vuokrasopimus nykyisissä TYS:n tarjoamissa tiloissa Yo-talo C:ssa päättyy toukokuun lopussa 2010 tilojen mennessä remonttiin. Toimintaa tulee olemaan loppuun asti, mutta kuinka käy sen jälkeen?

Turun yliopiston varsinaissuomalaisen osakunnan kuraattori Anna Puukka selventää TVO:n kohtaloa.
”Toistaiseksi ollaan Varialle menossa, muuta ei ole sovittu.”
Vaihtoehtoja ei ole toistaiseksi juuri ilmaantunut.
”Kiinteistöjen omistajat pitävät ennemmin tilansa tyhjillään, kuin tinkivät hinnasta” osakunta-aktiivi Kimmo Makkonen selventää.
Nykyisin mediatutkijoitten käytössä olevissa kiinanmyllynkadulla sijaitsevilla Varian tiloilla on kuitenkin omat rajoitteensa.
”Talo on menossa peruskorjaukseen lähivuosina. Ennen peruskorjausta emme pysty järjestämään kulttuuritapahtumia ja muuta toimintaa, mitä nykyisissä tiloissa pystyy. Sitä mitä on tehty jo viisikymmentä vuotta”, Makkonen kertoo, ja korostaa että muutto Varialle olisi ratkaisuna vain väliaikainen.

TVO:n tulee muuttaa toimintamallejaan ja pystyä tarjoamaan vaihtoehtoisia tapahtumia, jos keikkojen järjestämistä mahdollistavaa tilaa ei ilmaannu. Hanskoja ei kuitenkaan ole vielä lyöty tiskiin.
”Olisi surkeaa, jos keikkatoiminta loppuisi”, Puukka toteaa.
Myös toivottu sijainti asettaa omat rajoituksensa TVO:n muutolle. Mitä lähempänä kampusaluetta TVO olisi, sen parempi. Puukka ja Makkonen kuitenkin korostavat, että osakunta-aktiivit ja keikoista todella kiinnostuneet olisivat todennäköisesti valmiita matkustamaan pitkällekin osakunnalle päästäkseen.

Paluu entisiin tiloihin remontin jälkeen ei ole enää mahdollista.
”Pöyristyttävää, että tilalle tulee pyykkikellari ja pyörätupa”, Makkonen ilmaisee.
Makkonen huomauttaa, ettei muuttoprosessissa ylioppilaskuntakaan ole ollut erityisen avulias.
”TYYltä on saatu apua vain onnentoivotuksen verran.”
Makkonen osaa kuitenkin katsoa tilannetta myös toiveikkaasta näkökulmasta.
”Parasta olisi, jos TVO löytäisi tontin tai huushollin omakseen. Ravintolatila ja kerhotoimintatila voisivat olla erikseen.”
Samassa tilassa voitaisiin ylläpitää myös vaikkapa treenikämppää ja punttisalia. Villeimpänä visiona on jopa TVO:n rakennuttama oma ylioppilastalo.
Takaisin maanpinnalle. Jos TVO ei löydä keikkojen pitoon soveltuvaa tonttia käyttöönsä, voi Turun kulttuurielämä taantua huomattavasti entisestä.
”Turusta katoaa sata tapahtumaa vuodessa” Makkonen ilmoittaa.

Teksti: Heikki Isotalo
Kuvat: Lauri Hannus

Vihreä kuluttaminen – todellisuutta vai trenditermejä?

Tiedostava kuluttaminen puskee läpi. Moderni kuluttaja ei haikaile citymaastureiden perään, vaan tekee kulutusvalintansa mielessään ilmastonmuutos ja talouden jatkuvan kasvun dilemma. Kerskakulutus ja materian hamstraaminen on vanhanaikaista ja noloa. Missä mennään?

Esimerkkejä löytyy runsaasti. Ympäristöjärjestö Dodon kaupunkiviljelijät kasvattavat ruokaa kaupunkien joutomailla. Porkkanamafialaiset tarjoavat ostotempauksillaan yrityksille porkkanaa kepin sijaan. Yhä useampi hyödyke ratsastaa ekologisuus myyntiargumenttinaan. Lehdissä kirjoitetaan hitaasta matkustamisesta ja kerrotaan sankaritarinoita oravanpyörän jättäneistä, yksinkertaisemman elämän nimeen vannovista downshiftaajista. Vihreämmän elämäntavan ympärillä käy positiivinen kuhina.

Maailman parantaminen on helppo yhdistää tiedostaviin nuoriin aikuisiin. Suuri volyymi ja vaikutusvalta lepäävät kuitenkin varttuneempien harteilla. Turun kauppakorkeakoulun taloussosiologian professori Pekka Räsänen kertaa ilmiön taustoja.
”Ympäristöasiat ja vastuullisuus ovat 2000-luvun megatrendi, jonka jäljet ovat 1990-luvulla alkaneessa yhteiskuntavastuullisuuden nousussa. Ilmiön suosio selittyy sillä, että suuret ikäluokat ovat ottaneet asian omakseen. Ensimmäistä kertaa on suuri joukko korkeasti koulutettuja, vaurastuneita ihmisiä, joilla on todella varaa tehdä ekologisia valintoja.”
”Tietysti myös uudemmat sukupolvet vaikuttavat. Nuoret ympäristöaktiivit ovat mielipidevaikuttajia, jotka hyödyntävät taitavasti esimerkiksi sosiaalista mediaa tärkeäksi kokemiansa asioita ajaessaan”.
Niinpä. Pienet ilmastotapahtumat ja -liikkeet pitävät ympäristöasiat esillä mediassa ja ihmisten huulilla. Ne tarjoavat helpon ja hauskan tavan osallistua ja ottaa kantaa maailmanmenoon. Kaava on jotakuinkin tämä: ensin muuttuu tietoisuus, sitten asenteet, lopulta toivottavasti toiminta.
Suuret ympäristöratkaisut ovat lainsäädännöllinen asia.
”Kuluttajat ovat mukavuudenhaluisia ja vihreämpien ratkaisujen tekemisen pitää olla helppoa. Ihmiset muuttavat toimintatapojaan usein vasta pakon edessä. Lainsäädännöllisestä ohjauksesta hyviä esimerkkejä ovat hehkulamppujen myyntikielto ja vähäpäästöisiä autoja suosiva ajoneuvoverouudistus”, Räsänen summaa.

Vihreä kuluttaminen on trendikästä. Tämä näkyy muun muassa erilaisten elämäntyylikäsitteiden yleistymisenä. LOHAS (Lifestyle of Health and Sustainability) viittaa ympäristöystävällisyyttä ja terveellisyyttä arvostaviin kuluttajiin, jotka suosisivat esimerkiksi vihreää rakentamista, lähi- ja luomuruokaa, energiatehokkaita laitteita ja yhteiskuntavastuullista sijoittamista. Elämäntavassa yhdistetään vihreitä kulutuspäätöksiä hedonismiin – hyvä omatunto saadaan kuluttamalla ekologisesti.
LOVOS (Lifestyle of Voluntary Simplicity) eli vapaaehtoinen vaatimattomuus menee asteen pidemmälle. Tarkoituksena on minimoida kulutus ja irrottautua kulutusorientoituneen yhteiskunnan luomasta paineesta. Keskeistä on työn ja vapaa-ajan oikea suhteuttaminen. Kun maallisen mammonan hankkiminen ei ole itseisarvo, elämässä jää enemmän aikaa elämän syvällisempään sisältöön kuten ihmissuhteisiin ja itsensä kehittämiseen.
Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaava, tutkija Leo Stranius käyttää kevytaktivismin käsitettä. Kevytaktivismissa kiteytyvät modernille kuluttajalle tyypillinen järjestöllinen sitoutumattomuus ja yksilökeskeinen lähestymistapa vaikuttamiseen: ympäristön ja yhteiskunnan ohella painottuu oman identiteetin rakentaminen. Huoli tulevaisuudesta realisoituu pieninä, jokapäiväisinä vihreämpinä päätöksinä.
Tiedostavia, ekologisesti eläviä ihmisiä on ollut aina. Mikä on uutta?
”Uutta on kokonaisvaltaisuus. Tällaiset elämäntapoja lähentelevät ilmiöt ovat yleisesti hyväksyttyjä ja kaikille sopivia. Taustalla ei ole esimerkiksi vahvaa poliittista ideologiaa, minkä takia ajatukset ovat helposti omaksuttavissa”, Räsänen pohtii.

Yritysnäkökulmasta lohasit ovat kasvava ja ostovoimainen markkinasegmentti. Tuntuu tekopyhältä, kun pikaruokaravintola kertoo kierrätyksestä tai massavaatekauppa ylpeilee  luomupuuvillasta valmistetuilla vaatteilla. Eikö ekotuotteen ostaminen kuitenkin ole toiseksi paras ratkaisu verrattuna siihen, ettei osta ollenkaan?
”Jos vihreitä hyödykkeitä ei kuluteta, ei niitä myöskään tarjota. Yritysten tarkoitus on tuottaa voittoa, ja vihreisiin ilmiöihin liittyy vahvasti brändäystä ja markkinointia. Tietysti ekologisuudella ratsastaminen ilman totuuspohjaa on väärin. Ongelmaksi saattaa muodostua myös yritysvastuun ulkoistaminen esimerkiksi erilaisten sertifikaattien kautta.”
Räsänen visioi tulevaisuutta: ”Suurin mullistus liittyy globaalin talouden rakenteiden muuttumiseen. Jos halpatuotantomaiden tuotantokustannukset ja logistiset kustannukset nousevat tarpeeksi paljon, kustannustehokkuuden ajama paikallisajattelu saattaa tuoda tuotannon takaisin länsimaihin. On mielenkiintoista nähdä miten tämä linkittyy kuluttajien valintoihin ja arvomaailmaan.”
Vihreää bisnestä ei kannata demonisoida suoralta kädeltä. Löytyy yrityksiä, jotka tarjoavat aidosti parempia vaihtoehtoja. Löytyy myös niitä, jotka repivät trendistä kaiken irti vain viivan alle jäävää tulosta tuijottaen. Kuluttajan tehtävä on pohtia oman elämäntapansa kestävyyttä, ottaa asioista selvää ja toimia oman arvopohjansa mukaan. Jokainen valinta on mahdollisuus vaikuttaa – toisinaan myös valitsematta jättäminen.

Teksti: Liisa Kemppainen
Kuvitus: Elli Vuorinen

« Edellinen sivu