Elina Rantanen on Turun kaupunginvaltuutettu ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja (vihr).

Opiskelijat jos ketkä tietävät, mitä tehdä, jos tulot eivät riitä omaan elämäntyyliin. Voi viivyttää syntisesti opintojaan hankkimalla lisätuloja töissä, ruveta ylioppilaskunta-aktiiviksi, joka ajaa opiskelijaetuuksien lisäämistä, leikata elintasoaan tai uskoa tulevaan ja ottaa lainaa.

Turku on saman kysymyksen äärellä. Tulot eivät riitä menoihin. Näin oli jo hyvinä aikoina, kun lama ei ollut iskenyt työllisyyteen ja verotulot pudonneet. Loppua kuilun kasvamiselle ei ihan lähitulevaisuudessa näy. Niiden osuus, jotka käyttävät runsaasti palveluja, kasvaa. Ennusteiden mukaan nykyään syntyvistä lapsista jo puolet elää 100-vuotiaiksi. Palvelujen tarve ei siis ole vähenemään päin. Lääketiede kehittyy koko ajan, mikä on mainiota ihmiskunnan kannalta, mutta kuntataloudelle haaste: uudet tutkimukset ja lääkkeet eivät ole erityisen edullisia, ja ihmiset ovat käyttämässä niitä entistä pidempään.
Vastausta tähän syvenevään kuiluun haetaan samasta keinovalikoimasta kuin köyhä opiskelija viimeisillä senteillä ostetun tuopin äärellä. Porvaripuolueetkin ovat vihdoin myöntymässä siihen, että veroprosenttia on korotettava lisätulojen saamiseksi. Se ei kuitenkaan riitä kuilun kuromiseksi. Valtion suuntaan on huudeltu, että lisää rahaa tarvittaisiin, mutta sen varaan voi laskea yhtä paljon kuin valtion suuntaan huuteleva opiskelija. Palvelut on tuotettava ilman koukeroita ja harhaliikkeitä, mutta nämä muutokset eivät ehdi vaikuttaa vielä parin seuraavan vuoden budjettiin.

Sitten on tämä velka-asia. Aina joskus joku kysyy, miksi ei voitaisi ottaa velkaa, jos rahat eivät kerta kaikkiaan muuten riitä kouluihin, päiväkoteihin, terveydenhuoltoon, vanhustenhoitoon, pyöräteihin, kulttuuripalveluihin tai bussivuoroihin. Tietysti velkaa on pakkokin ottaa, mutta sen määrää ei voida kasvattaa kulloistenkin mielihalujen mukaan. Jokuhan sen velan maksaa. Mitä enemmän on velkaa, sitä enemmän menee rahaa sen lyhentämiseen sen sijaan, että sitä käytettäisiin niihin palveluihin.

Minusta politiikan keskeisen periaatteen pitää olla, että maailma – Turkukin – on jätettävä parempaan kuntoon kuin millaisena itse on saanut sen vastaan. En halua kuulua ahneeseen sukupolveen, joka ottaa omaa hyvinvointiaan varten velkaa, jota jälkikasvu maksaa oman hyvinvointinsa kustannuksella.
Aikuisten ihmistenkin on tajuttava, että omien leikkien jäljet on korjattava ihan itse.

Komiteamietintöjään ja päätösehdotuksiaan vuositolkulla kammioissaan elämän ulottumattomissa laativat viskaalit ja viittaniekat ovat hyvän puolella: he haluavat kieltää alkoholijuomat nuoren kuljettajan autossa, tupakoinnin paikallaan pysyviltä ihmisiltä tai muslimien huivit julkisissa laitoksissa. Samalla päättäjät kuitenkin tulevat sokeiksi ihmisten vapaudelle: heitä kiinnostaa näennäinen ja tilastoitava keskinkertaisuus.

En ole nähnyt päätöksiä, jotka kieltäisivät yksityisautoilun, lihansyönnin tai suuryhtiöiden liiketoiminnan, vaikka niistä aiheutuu kustakin moninkertaisesti enemmän niin ilmastollisia, tasa-arvoa loukkaavia kuin inhimillisiäkin haittoja. Ei siis voida väittää, että viisaat johtajamme suojelisivat pahaa-aavistamattomia kansalaisiaan vain haitallisilta vapauksilta, koska aiheutamme paljon enemmän pahaa sekä itsellemme että muille yleisesti hyväksytyillä elintavoillamme.

Vai onko kirjalija ja Meksikon zapatistien ideologi Marcos kenties paha ihminen siksi, että hän polttaa alituiseen piippua, vaikka haluaakin samalla jakaa maan köyhille ja antaa heidän viljellä sitä itse, sekä sallia kalastajille oikeudet suuryhtiöiden anastamiin vesialueisiin?

Miksi muslimimiesten parta ja kaftaani nähdään usein merkkinä terrorismista ja sokeasta uskonhulluudesta, mutta länsimaisen miehen suittua kuontaloa ja terävästi prässättyä Armanin pukua ei tajuta merkkinä omasta sokeasta taloususkonnostamme ja markkinakapitalismin epätasajaon aikaansaamasta joukkotuhosta? Sananvapaus on täydellinen, mutta kukaan ei osaa tai kehtaa enää sanoa mitään, koska on itse syyllinen.

Tupakka tappaa, alkoholi tappaa, muslimit tappavat. Tupakassa on jo varoitukset, pian viinalekassakin, joten laitetaan muslimeihinkin tarrat. Ei kuitenkaan koskaan keskitysleirin täsmällisyydellä teollisesti tuotettuun liharuokaan, ei hirmuvallan kasvua Keski-Aasiassa edesauttaviin Nokia-Siemensin tuotteisiin eikä varsinkaan ihmisten yksityisautoihin, sillä ne ovat tekopyhässä Suomessa jokaisen juntin ikioma rippikoppi.

Kaikki päivittelevät tomerasti joutavia kauheuksia, sillä niiden syyttely tarjoaa oivallisen sermin omalle säälittävälle pikkumaisuudellemme ja orgastiselle halullemme jatkaa hyperkuluttavaa riettauttamme, johon meillä ei ole mitään oikeutta.

Teksti: Ville-Marcos Sutinen

Jantso Jokelin

Masennuslääkkeitä syö Suomessa puoli miljoonaa ihmistä. Se on todella paljon. Tarvitsevatko he kaikki todella keskushermostoon vaikuttavaa lääkitystä? Miten lääkkeet vaikuttavat meihin tuntevina ja vuorovaikutteisina olentoina?

Monet psyykkisistä ongelmista kärsineet ystäväni ovat ihmetelleet, kuinka löyhin perustein masennuslääkkeitä myönnetään. Ensimmäiseltä psykiatriselta käynniltä voi lähteä kotiin resepti kourassa, eikä itse terapiaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Tähän vaikuttaa osaltaan myös resurssien puute.
Masentuneena tulisikin muistaa, että pelkkä lääke ei auta. Me tarvitsemme myös ihmisiä.
Suomessa lääkkeet syntyvät korkealuokkaisen tutkimuksen, lääkesuunnittelun ja kliinisten testien tuloksena. Myrkkyä tuskin markkinoille päästetään, ja lääkärit tekevät varmasti parhaansa edistääkseen suomalaisten mielenterveyttä.

Silti netti pursuaa kauhukertomuksia erityisesti SSRI-lääkkeiden dramaattisista sivuvaikutuksista. Aggressiota, seksuaalihäiriöitä, itsetuhoisuutta… Media on tapansa mukaan mennyt askeleen pidemmälle ja yhdistänyt lääkkeet jopa koulusurmiin.

Lääkekeskustelusta löytyy yliampumisia moneen suuntaan. Siksi kannattaakin miettiä, miten omaa tai läheisen masennusta voi hoitaa. Ovatko lääkkeet varmasti oikea ratkaisu?
Pidetään järki kädessä ja ystävät lähellä. Olemme tärkeitä.

Jani Sipilä

Yliopistoilla pohditaan kovasti, miten opiskelijat saataisiin paremmin työelämään. Muinoin maisterin papereilla pötkittiin hyvinkin pitkälle, mutta nyt ajat ovat toiset.
Onneksi yliopistot ovat täynnä innovatiivista väkeä ja uusia keinoja opiskelijoiden arvonnostamiseksi työmarkkinoilla keksitään jatkuvasti. Aalto-yliopisto kokonaisuudessaan on mainio osoitus tästä: rentut taiteilijanalut laitetaan yhteen markkinointi- ja tekniikkaväen kanssa. Yhteistyöstä hyötyvät kaikki ja Suomi-brändikin nousee kohisten.

Se mistä Aalto-yliopistossa on kyse, on tieteidenvälisyys. Tuo termi tuntuu kukoistavan nyt kaikkialla, kun on huomattu, että opiskelija ei yhden tutkinnon tai yhden taidon varassa töitä itselleen löydä.
Siksi myös Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhdistäminen on viisas ratkaisu. Humanisteille ja yhteiskuntatieteilijöille tarjotaan jo nyt markkinoinnin perusteita kauppakorkean puolella. Humanisti ei työttömyydestään voi syytää ainoastaan opiskelualaansa, sillä hänellä on mahdollisuus etsiä osaamista ja arvokasta CV-merkintää sieltä, mistä opiskelijat vielä tutkinnoillaan työllistyvät varsin hyvin.
Valmistuuko tulevaisuudessa Turun yliopistosta vain huippuja monialaosaajia?

Hyvinvointiviikko pitää sisällään tunnelmalounaita opiskelijaravointoloissa, YTHS:n verenpaineen mittausta, alkoholittomat sitsit Gilles Gårdenilla, Wii Fit-pelien pelaamista ja runsain mitoin muuta opiskelijoiden hyvinvointia lisäävää toimintaa.
Hyvinvointiviikossa ovat mukana kolmen Turkulaisen yliopiston ylioppilaskunnat, Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta sekä YTHS.
”Jokaisella paikalla on oma teemapäivänsä, johon liittyy toimintaa”, TYYn hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava Laura Mäkelä kommentoi hyvinvointiviikkoa.
Tapahtumat järjestetään kampuksella opiskelijoiden parissa ja niihin osallistuminen onnistuu hyvin opiskelupäivän lomassa.
”Tarkoitus on tuoda huomioon se, että arkeen voi ujuttaa erilaisia hyvinvointia lisääviä juttuja eikä tarvitse aina keskittyä opiskeluun”, Mäkelä toteaa.

Teksti: Heikki Isotalo

Hyvinvointiviikon ohjelma täällä.

Maisteri Toivo Suulas

Hän on saapunut tulivaunujen kanssa kaupunkiin. Hän on paikantanut surumielisen kansan, jota kalvaa tieto tietävyytensä riittävyydestä. Hän on kaiken informaation absolutismi ja Folke Westin kalakaveri ja hauki. Hän on kryptoniittia ongelmille ja sulaa sananvapautta. Hän on Maisteri Toivo Suulas.

Toivo, mitä mieltä olet huippu-urheilusta? Onko siinä mitään järkeä, että yhteiskunnan varoja syydetään kahmalokaupalla muutamien ihmisten hyväksi samalla kun leipäjonot kasvavat ja yhteiskunnan vähäosaisimmat kärsivät porvarihallituksen ikeessä?
nimim. huolestunut oppositio

Toivo, tuo syvänmeren jalokala, rakkauden joditon vuorisuola, nougat-jäätelö aikuiseen makuun, hellyyden osoitus sormella, lemmen maalaisgouda ja ruhtinattarien unessa viinirypäleitä polkeva valkolakki ilman moitteen sijaa on hän, tuo pehmeiden sanojen portugalilainen neilikkalähettiläs, Afroditen backgammonkaveri ja Eroksen kummisetä, mies vailla synnin kaapua, kiihkon hellä tulkitsija ja Rudolph Valentinon eurooppalainen peilikuva rakeisella kankaalla, saveen valettu salskea persialaisfiguuri, persoona, jonka säihkyvä valo heijastelee marmorin pinnasta kuin vastapestyn Trikolorin kajo, hän on kultainen leikkaus ja Michelangelon kadonnut pronssikopio Davidista, hipullinen Lapin taikaa, magnifique et chic élégant, Giotton inspiraatio ja tanssiaisten puheenaihe ynnä salonkeihin kätketty seitsemän oikein, tuo modernismin vastustamaton kallioleikkaus, särmä, suloisen ihana ja kertakaikkisen hurmaava mies ei juurikaan pidä urheilusta.

Sen sijaan pitää Toivo uhkapeleistä; suosikkina nostettakoon verkapöydällä vanha kunnon Heitä sikaa –peli, jonka aiheuttama jännitys ja kiihkeä koukutus on jotain niin käsin kosketeltavaa, ettei sitä kehtaa leikata edes veitsellä. Ah, kuinka hermoja raastavaa onkaan hakea riskillä tuplaetupotkaa kun muutamalla siansyltyllä ja tavallisella etupotkallakin voisi hoitaa homman tyylikkäästi saketin taskuun.
Entä voiko mikään tunne olla niin ravisuttavaa kuin heittää ratkaisevalla heitolla kinkkukohokas, tuo sikapelin Pekka eli Jopi Jalkapuoli, hiki valuu, kyyneleet valuvat, Tonava itkee, savupiipusta ei tule valkeaa savua, ei ottanut poika opiksi, arg, sanoi kemisti. Olisipa tullut edes läskilortti tai pelkkää pekonia, mutta ei kinkkukohokasta, ei sitä kuuluisaa tyhjää arpaa, rosvosektoria, juuri silloin, kun sankarin viittaa sovitettiin hartioiden päälle. Heitä siis sinäkin sikaa, kasta grisen ja unohda murheet mammonat.

Kysy Toivolta, jätä kommentti alle.

Vihreiden toiminta yleensä ihmetyttää. Kun yliopistolain vastaisen toiminnan aika olisi ollut keväällä, he keskustelivat luomumaidosta. Nyt sitten syksyllä vihreävetoinen Kritiikki marssi laitosneuvostojen puolesta, kun yolaki on jo aikaa hyväksytty. Ja vielä käyttäen miltei täysin samaa kutsua mielenilmaukseensa kuin Opiskelijatoiminta keväällä.
Haluan korostaa, että mikäli edari ja hallitus olisivat todella tehneet työnsä, erillistä Opiskelijatoimintaa ei edes olisi tarvittu.

Eva-Liisa Raekallio
Opiskelijatoiminnan
Turun yhteyshenkilö

Kustaa Mauri Armfelt tajusi 1800-luvun alussa harmaiden hirsitalojen täyttämän Åbo-nimisen tuppukylän paikalliskulttuurisen mädännäisyyden. Turkua (Åbo) hallitsi tuolloin hänen mukaansa salaliitto ja tehtäviinsä kykenemättömät kelmit virkamiehet. Turun yleinen ilmapiiri oli maailman huonoin ja kaupungin katukiveys oli kamalampi kuin missään muualla. Hän toivoi myös, että kaupunki palaisi liekkinä ilmaan.

Jukka Paaso
Arkkitehti ja historiankirjoittaja

Syrjäytyminen voi olla oire korkeakoulukiusaamisesta.

Korkeakouluopiskelijan terveystutkimus vuodelta 2008 paljastaa, että jopa neljännes korkeakouluopiskelijoista on kokenut tulleensa kiusatuksi opiskeluaikanaan vähintäänkin satunnaisesti, ja yli viisi prosenttia kertoo kokeneensa kiusaamista melko paljon tai hyvin paljon. Yliopistoissa kiusaamista tapahtuu harvemmin kuin ammattikorkeakouluissa, mutta silti noin viisitoista prosenttia vastanneista yliopisto-opiskelijoista oli kokenut jonkinasteista kiusaamista opintojensa aikana.
Korkeakoulukiusaaminen on silti lähes vaiettu aihe.
”Ei tämä ole uusi ilmiö, eihän koulukiusaamisestakaan ennen puhuttu”, YTHS:n yhteisöterveyden ylilääkäri Kristina Kunttu kommentoi.
Kunttu kuuluttaa ongelmaan puuttumisen tärkeyttä lähellä itse ongelmaa.
”Kiusaaminen on yhteisön asia, mikä hyvänsä lähiyhteisö sitten onkaan.”
Itse kiusatulle Kunttu suosittelee asiasta keskustelemista.
”Pääasia että puhuu jonkun kanssa, on se henkilö sitten terveydenhuollon laitokselta tai ystävä.”
Pulmallista on myös kiusaamis-termin käyttäminen. Kiusaaminen ymmärretään monilla eri tavoilla ja kokemukset kiusatuksi tulemisesta vaihtelevat suuresti. Yliopistolla kiusaaminen voi tarkoittaa joukon ulkopuolelle jättämistä, suoraa sanallista kiusaamista tai muutoin epämiellyttäväksi koettavaa kohtelua esimerkiksi juhlien yhteydessä. Kiusaaminen tapahtuukin usein vapaa-ajalla.

Turun yliopiston ylioppilaskunnalle tulee tapauksia suoraan ilmi harvemmin kuin kerran kuussa. Kiusatuksi itsensä kokevia ylioppilaskunnasta löytyy kuitenkin paljon enemmän.
”Jos on olo, että haluaa keskustella asiasta, YTHS on hyvä paikka aloittaa”, TYYn sosiaalipoliittinen sihteeri Minttu Naarminen kommentoi.
Naarminen kannustaakin alayhdistyksiä avoimeen keskusteluun aiheesta. Jokaisessa alayhdistyksessä olisi hyvä olla henkilö kenen puoleen voi kiusaamistapauksissa kääntyä, sen lisäksi että alayhdistykset pyrkisivät kaikille avoimeen toimintaan.

Korkeakouluissa tapahtuvaa kiusaamista tutkimaan alkanut dosentti Maili Pörhölä Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitokselta toteaa, että korkeakoulukiusaaminen on vielä lähes koskematon aihe.
”Koulukiusaamista on tutkittu aika paljon. Työpaikkakiusaamisen tutkimus on nuorempaa, mutta sitä on tehty. Korkeakoulussa kiusaamista on tutkittu hyvin vähän. Kiusaamisen kehityskaarista tiedetään vielä vähän”, Pörhölä kommentoi.
Yliopistossa kiusatut ovat usein joutuneet kiusaamisen urheiksi jo kouluaikanaan. Rooleilla on taipumus säilyä.
Maili Pörhölä painottaa, että ongelmaa on tällä hetkellä vaikea ratkaista.
”Ei ole vielä kehitetty puuttumisen malleja korkeakouluihin. Ollaan vasta pisteessä, jossa voidaan tiedostaa että kiusaamista esiintyy.”
”Tiedostamisesta lähtee liikkeelle ongelman tunnistaminen ja ratkaiseminen”, Pörhölä korostaa.

Teksti: Heikki Isotalo
Kuva: Marja Savela

Turun yliopiston ja Åbo Akademin opiskelijoiden toivotaan tiivistävän yhteistyötä Turun kauppakorkeakoulun kanssa.

Boost Turku on Turun yliopiston, Turun Kauppakorkeakoulun sekä Åbo Akademin opiskelijoiden yhdessä vetämä yrittäjyyttä tukeva hanke, jonka toiminta saa alkunsa Turussa kolmella aloitteleville yrittäjille suunnatulla tapahtumalla.
Kick-offissa puheenvuoron yrittäjyyden eri puolista pitivät Neoxen Systemsin toimitusjohtaja Esa Tervo ja Mediatalo Opiskelupaikan toimitusjohtaja Lasse Leponiemi. Videolähetyksen välityksellä oman kommenttinsa antoi myös innovaatio- ja yrityskehityksen professori Antti Paasio.
”Yrittäjyyden tutkimus on korkeatasoista ja akateemista, mutta samalla ’tekemisen tiedettä’”, Paasio ynnäsi videoruudulta käsin.
Tekemiseen keskittyy myös Boost-Turku. Kick-off tapahtumassa opiskelijat saivat kerääntyä työpajoihin keskustelemaan hautuneista yritysideoista ja luomaan samalla yrittäjyyden kannalta tärkeitä verkostoja.
Kick-offiin otti osaa noin puolisen sataa yrittäjyydestä kiinnostunutta kaikista kolmesta mukana olleesta yliopistosta. Myös vaihto-opiskelijat olivat vahvasti edustettuina. Tapahtumaa kiiteltiin onnistumisesta sekä osanottajien että järjestävän tahon puolesta.

Kick-offia seurasi rennompi 13. lokakuuta panimoravintola Koulussa pidetty Boost Social -iltama. Tapahtumasarja huipentuu 27. lokakuuta järjestettävään Boost Pitch -tapahtumaan, jossa kilpaillaan parhaalle yritysidealle myönnettävästä rahoituksesta.
Boost Turun toiminnan ei ole suinkaan tarkoitus jäädä tähän. Boost Turusta on tarkoitus tulla vakituinen foorumi yrittäjiksi haluaville opiskelijoille, ja toiminnan volyymiä pyritään jatkossa kasvattamaan.
”Kolme yliopistoa on mukana, mutta opiskelijat vievät pääasiassa eteenpäin”, Boost Turussa vaikuttava, itsekin yrittäjänä toimiva Vesa Nieminen kommentoi. Toistaiseksi vain kauppakorkeakoulusta on tullut konkreettista apua.
”Toivottavaa on, että myös Turun yliopisto ja Åbo Akademi tulevat mukaan kunnolla”, Nieminen kommentoi toiveikkaaseen sävyyn.
Nieminen pitää yrittäjyyttä aivan liian vähän yliopistoissa esillä pidettynä mahdollisuutena. Nieminenkään ei halua tuputtaa yrittäjyyttä varauksetta jokaiselle.
”Tarjotaan ihmisille mahdollisuutta miettiä vaihtoehtoa. Kyse ei ole aivopesusta”, Nieminen toteaa.
Yliopisto-opiskelijoissa piilee Niemisen mukaan potentiaalia yrittäjiksi, sillä nimenomaan yliopistossa ihmisiä kannustetaan luovaan ajatteluun. Yritys ei vaadi enää varsinaista tuotantoa, vaan pelkkä informaation käsittely voi olla kannattavaa.
”Yrityksen perustaminen ei vaadi muuta kuin liikeidean, joka voi pohjautua johonkin aikaisempaankin”, Nieminen selventää.

Teksti: Heikki Isotalo
Kuvat: Dennis Despair