Tehtaan varjosta akateemiseen maailmaan

Onko yliopisto koko kansalle avoin laitos, vai ohjaavatko sosiaaliset lähtökohdat opinnoissa pärjäämistä? Tähän kysymykseen Sini Kuusela lähti hakemaan vastausta työläisperheissä varttuneiden kokemuksia yliopistosta tarkastelevassa kasvatustieteen Pro gradussa.
”Kasvatustieteellisestä tutkimuksesta puuttui tällainen lähestymistapa sosiaalisen luokan ja koulutuksen välisen yhteyden tarkasteluun”, Kuusela kertoo aihevalinnasta, ja antaa myös henkilökohtaisemman näkökulmaan vaikuttaneen syyn:
”Koen kuuluvani kohdejoukkoon, ja lähdin tavallaan tutkimaan itseäni.”
Tutkielma tarkastelee työläisperheissä varttuneita yliopisto-opiskelijoiden koulutuskokemuksia, sekä yliopiston eri oppiaineiden ja tiedekuntien eroja vastaanottavuudessa kulttuurisesti erilaisista lähtökohdista tulevia kohtaan.
”Aineisto oli pieni, mutta esimerkiksi oikeustieteellisessä yhdenmukaisuuden paineet ovat vahvemmat kuin muissa”, Kuusela toteaa.
Työläistaustaiset päätyvät yliopistoon tilastollisesti huomattavasti harvemmin kuin ylemmistä sosiaalisista luokista lähtöisin olevat. Myös akateemisessa maailmassa pärjäämiseen vaikuttavat vahvasti lapsuudenkodissa hankitut lähtökohdat.

Keskeinen tulos tutkielmassa on neljän työläistaustaisen opiskelijan ideaalityypin hahmottuminen.
Menestyjätyyppi on esimerkki siitä, että työläistausta on voinut olla positiivinen kokemus, joka on auttanut opiskelussa.  Menestyjillä lapsuudenkoti on ollut koulutusmyönteinen ja kasvuympäristönä ”keskiluokkamainen”.
Kamppailijat ovat menestyjien vastakohtia. Kamppailijat eivät ole saaneet vanhempien tukea vaan heidän on itse täytynyt taistella tie yliopistoon. Kamppailijat kokevat yliopistolla voimakasta ulkopuolisuuden tunnetta.
Kriittiset kyseenalaistavat koko yliopistoinstituution ja pitkän koulutuksen mielekkyyden. Kriittiset ovat päätyneet yliopisto-opiskelijoiksi pitkälti vanhempien painostuksesta.
Irtautujat ovat pyrkineet irrottautumaan vanhasta työläistaustastaan ja ovat vaikeuksien ja epävarmuuden kautta päässeet yliopisto-opiskelijoiksi.

Kuusela korostaa tutkielmansa kohderyhmän olevan vahvasti heterogeeninen ryhmä. Pelkkä työläistaustaisuuden määritteleminenkin on vaikeaa, eikä kattavan otoksen saaminen kohderyhmästä ole helppoa.
”Informanttijoukko on tietyssä mielessä vain jäävuoren huippu”, Kuusela kommentoi.

Teksti: Heikki Isotalo

Kohti työelämää

Tuntuuko opiskelun jälkeinen työura utopistiselta ja epäselvältä haaveelta? Eikö kovalla vaivalla hankitulle akateemiselle osaamiselle tunnu löytyvän vastinkappaleita työhakemuksissa? Vastauksia voi etsiä mentorilta.

Vuodesta 2003 järjestetty mentorointiohjelma yhdistää työelämän neuvoja kaipaavat opiskelijat ja jo työelämään onnistuneesti siirtyneet alumnit. Vuosittain noin 50 opiskelijaa hyödyntää mahdollisuuden.
”Moni opiskelija on sanonut, ettei tunne ketään samalta alalta valmistunutta, joka olisi töissä”, projektista vastaava Laura Kopu kertoo.
”Mentoroinnin kautta saat oman ihmisen, jonka kanssa voi jutella luottamuksellisesti siitä, millainen urasi voisi olla sen alkupuolella. Tämä on aivan luksuspalvelua opiskelijoille.”

Haku ensi vuoden ohjelmaan päättyi viime viikolla. Seuraavaksi mukaan ilmoittautuneille etsitään mahdollisimman sopivat mentorit. Jokainen pari päättää itselleen 5-8 tapaamiskertaa. Niillä käydään läpi työelämässä vaikuttavan mentorin sekä uransa alkua odottavan mentoroitavan valmiuksia että konkreettisia työnhakuun liittyviä seikkoja. Esimerkiksi niin, että mentori lukee opiskelijan CV:n ja työhakemuksia sekä ehdottaa niihin parannuksia.
”Tämän ohjelman jälkeen opiskelijat ovat sanoneet, että he ovat saaneet hyvin fokusoitua sen, että minkätyyppisiä työtehtäviä voisi olla ja mistä niitä voisi lähteä hakemaan”, Laura Kopu kertoo.
”Esimerkiksi miten etsiä niin kutsuttuja piilotyöpaikkoja, joita ei löydä sanomalehdestä tai Työkkärin sivuilta.”
Kopu painottaa ettei kyse ole työpaikka-automaatista, vaikka mentorin neuvojen ja kontaktien avulla moni pääseekin työharjoitteluun tai kesätyöpaikkaan kiinni.
”Mentori ei voi luvata tai sitoutua siihen, että hän hankkisi tai etsisi opiskelijalle varman työpaikan. Opiskelija tekee sen itse”, Kopu alleviivaa.

Vuoden kestävän mentorointisuhteen aikana opiskelijaa vapaaehtoisesti auttava mentori saa vastineeksi kuulla vanhan yliopistonsa kuulumisia ja siitä, mitä hänen alansa opiskelijat haluavat tehdä isoina.
”Olemme kysyneet mentoreilta syitä mukanaoloon ja ykkösenä on aina hyvä mieli siitä, että saa tukea opiskelijaa. Noin 80-90 prosenttia sanoo tämän. Sen jälkeen tulee halu tukea yliopistoa ja tämä on heille itselle sopivin tapa. Tärkeänä on noussut parina viime vuonna myös se, että mentorit pitävät tätä tärkeänä itsensä kehittämisen ja omien vahvuuksien kartoituksen välineenä.”
Myös mentoroitavat ovat olleet tyytyväisiä ohjelmaan. Kirsi Kero, 30-vuotias kasvatustieteen maisteri ja toimintaterapeutti (AMK), suosittelee kokemusta kaikille.
”Mentorointimme oli yhdessä järkeilyä uraan liittyvissä asioissa, sellaista aivoriihimäistä toimintaa, jossa ei tarvinnut pingottaa. Erityisen onnistunutta oli vertaistuki äitiyden ja työn yhdistämisessä konkreettisesti erilaisia lastenhoitomuotoja miettien.”

Teksti: Petri Rautiainen

Kauhun kierre

Iltojen pimetessä monet kerääntyvät sisätiloihin nauttimaan elokuvien maailmasta. Ja mikäpä olisi parempi tapa toivottaa alkava talvi tervetulleeksi, kuin pelottelemalla itseään kauhuelokuvien parissa.

Pyhäinpäivän (tai Halloweenin) tienoilla Suomessa järjestetään useilla paikkakunnilla kauhuelokuvafestivaaleja. Näistä suurin ja pitkäikäisin on Helsingin Night Visions.
”Kauhuelokuvien ystävien Gorehound-lehden tekijätiimi löi viisaat päänsä yhteen muutamien elokuvafestivaaliaktiivien kanssa ja aloitti Night Visions –kauhuelokuvafestivaalin vuonna 1997. Olemassa olevien festivaalien kauhutarjonta ei tuntunut riittävältä”, kertoo Night Visionsin festivaalijohtaja Mikko Aromaa.

Kahdesti vuodessa järjestettävä festivaali on tänä syksynä laajempi kuin koskaan.
”Erikoisimmat elokuvat löytyvät keräilijöiltä ja alan harrastajilta”, Aromaa sanoo.
Kauhun ystäviä hemmotellaan tänä vuonna viiden päivän ajan. Aikaisemmin festivaali lisäksi kiersi muissakin kaupungeissa, kuten Turussa. Night Visionsin keskittyessä Helsinkiin muihin kaupunkeihin alkoi nousta omia elokuvatapahtumia kuin zombeja haudoista.
Yksi näistä on Turussa marraskuussa neljättä kertaa järjestettävä Hurme. Yksipäiväinen kauhufestivaali näyttää pääasiassa muilta festivaaleilta tuotuja elokuvia.
”Olemme aina olleet kiinteässä suhteessa muihin Suomen kauhun tarjoajiin. Pienellä tapahtumalla, jolla on rajoitettu budjetti, ei ole juurikaan mahdolllisuuksia tuoda itse elokuvia ulkomailta. Night Visionsin ohjelmistossa on ollut joka vuosi jotakin meille sopivaa”, sanoo Hurmeen tuottaja Hanna Utriainen.

Kumpikaan festivaali ei rahoita tapahtumiaan yksistään lipputuloilla, vaan nauttii myös Valtion elokuvataidetoimikunnan apurahaa. Night Visions saa lisäksi apurahaa Helsingin kaupungilta, Hurme Suomen Kulttuurirahastolta. Turun kehnon elokuvakulttuuritilanteen vuoksi Hurme on kuitenkin vaarassa.
”Haasteita ei ole Hurmeesta puuttunut. Kino Julian lakkauttamisen alta Turkuun jää yksi leffateatteri, jossa on sopivaa laitteistoa. Ei tässä pahemmin voi riemuita”, suree Utriainen.
”Töitä tehdään sen eteen, että Hurme voisi jatkaa Turussa, mutta vielä ei voi sanoa mitään varmaa.   Kulttuuripääkaupunki on ainakin tämän asian osalta täyttä huttua.”

Teskti: Paavo Ihalainen

Night Visions Maximum Halloween 3009 Helsingin Maximissa 28.10.-1.11.
Hurme IV Turun Juliassa 14.11.

Etnoloinen: Bağlama-luuttu

Turkkilaisen kansanmusiikin tärkein kielisoitin on bağlama-luuttu, jota kutsutaan myös nimellä saz. Soittimen tunnistaa ohuesta pitkästä kaulasta, sidotuista nauhoista ja kolmesta kieliparista. Otelauta on jaettu itämaiselle skaalalle ominaisesti epätasaisiin intervalleihin.
Bağlaman alkuperä on tuntematon. Sen tiedetään kehittyneen kopuz-luutusta, joka on saattanut olla muinaisturkkilaisten šamaanien pyhä väline. Anatolian alueen ozanit eli runoilija-trubaduurit ovat käyttäneet bağlamaa runonlaulun säestimenä. Menneiden aikojen suuret ozanit kiertelivät maata, lauloivat kansastaan ja pääsivät kansantarinoihin ja myytteihin saakka. Lue lisää

Elokuvat: Valheen pitkät jäljet

Steven Soderberghin Ilmiantaja! on sujuva musta komedia.

Steven Soderbergh lienee tällä hetkellä Hollywoodin parhaiten työllistettyjä tekijöitä niin ohjaajana kuin tuottajanakin. Kiireisestä valmistustahdista huolimatta miehen tyylillinen repertuaari on säilynyt kiitettävän vaihtelevana. Meillä alkuvuodesta nähdyn, pakaralihaksia koetelleen Che-eepoksen jälkeen Soderbergh on jälleen palannut astetta kepeämpään ilmaisuun.
Ilmiantaja! on tositapahtumiin perustuva musta komedia maissinjalostusyhtiössä työskentelevästä Mark Whitacresta (Matt Damon), joka päättää paljastaa FBI:lle firmansa laittomat hintakartellit. Whitacre saa kuitenkin pian huomata, ettei kaksoiselämän ylläpitäminen ole tutkinnan edetessä lainkaan helppoa, varsinkaan kun viranomaiset alkavat epäillä myös hänen luotettavuuttaan.
Elokuvasta rakentuu lopulta verraton hahmotutkielma, jonka kutkuttavuus perustuu Damonin onnistuneeseen roolisuoritukseen. Whitacren tragikoomiset toimet esitetään katsojalle lähes toteavaan sävyyn, mikä saa ne näyttämään entistäkin hulvattomammilta. Vastaava hienovaraisuus on läsnä myös elokuvan näppärässä rytmityksessä, jonka ansiosta kokonaisuus säilyy yllätyksellisenä loppuun asti.

Soderberghin ohjaukseen jää silti kaipaamaan lisää rosoisuutta. Tällaisenaan Ilmiantaja! pyrkii turhankin kiltisti pysyttelemään ”laatuelokuvan” turvallisten raamien sisällä, vaikka tarinan asetelma itsessään tarjoaisi mahdollisuuksia pistävämpäänkin ilkeilyyn. Kenties liian hyvin omaksuttu rutiini estää Soderberghin perusvarmoja töitä muuttumasta loistaviksi.

Teksti: Tuomas Jalamo

Ilmiantaja! (The Informant!)
Ohjaus: Steven Soderbergh
Pääosissa: Matt Damon, Scott Bakula
Ensi-ilta 23.10.

Elokuvat: Hidastetut nisäkkäät

Aiemmin lähinnä Salatut elämät –televisiosarjasta tutun Toni Laineen ensimmäinen pitkä ohjaustyö Pihalla on tuskastuttavan kömpelö draamaelokuva, jossa olematon sisältö ja innoton toteutus paiskaavat kättä turhauttavin seurauksin.
Tarina kertoo saksalaisesta Laurasta (Sibel Kekilli), joka muuttaa aviomiehensä kanssa Suomeen tämän saaman työtarjouksen johdosta. Laura tuntee olonsa yksinäiseksi uudessa ympäristössä, kunnes onnistuu lyöttäytymään yhteen yksinhuoltajaäitien ryhmän kanssa. Pakkaa saapuu sekoittamaan myös Mikko Leppilammen esittämä ihana siviilipalvelusmies, joka tietysti soittaa paikallisessa rock-yhtyeessä. Lue lisää

Levyt: Tiësto – Kaleidoscope

Hollantilainen trance-dj Tiësto on epävirallisesti maailman suosituin tiskijukka. Järjettömän kokoisia areenoita täyttävälle artistille mikään ei tunnu olevan liian mahtipontista, musiikin tai kunnianhimon suhteen.
Rasittavalla virneellä levysoitinten takana poseeraava Tiësto on ollut helppo maali vakavamman tanssimusiikin ystäville. Voitosta voittoon kulkevan hollantilaisen menestys rakentuu niin jykevästi imagon ja hypen hyödyntämiselle, että kupla kutkuttaa piikikkäitä kommentaattoreita.
Popmaailmaa nimekkäiden vokalistien avulla kosiskeleva Kaleidoscope on suurten massojen viihdettä. Vuosikymmeniä huipulla keikkaillut Tiësto tietää tasan tarkkaan ne tehokeinot, jotka saavat yleisömassan tanssimaan. Hiljaisen odottavat kohdat vaihtuvat varmuudella tossun alle polkaisevaan bassolinjaan. Kiihtyvät rummuniskut ja kornin alleviivatut melodiat maksimoivat euroviisumaisten lyriikoiden pseudoeteeristä tunnelatausta.
Kieltämättä Tiësto on pavlovilaisuudessaan erityisen taidokas. Mutta voiko manipulaatiolle perustuva musiikki todella koskettaa?

Teksti: Petri Rautiainen

Näyttelyt: Uskonnon kokemuksia ja kuolonkuvia

Kristinusko tervehtii kullanhohtoisin sävyin katsojaa heti näyttelyn alussa. Teoksessa voi aistia yhtä aikaa monta uskontoa. Se onkin multimediataiteilija Marita Liulian (s.1957) Choosing my religion – Uskontoja jäljittämässä -näyttelyn kokoava teema. Pohjimmiltaan kaikissa uskonnoissa on paljon yhteistä. Taiteilija esittelee maailman yhdeksän pääuskontoa yhdenvertaisina, vailla keskinäistä taistelua. Myös tapauskonnollisuus on poissa, kuolemaakaan ei juuri näy. Tilalla on kauniita kuvia ja niitä on paljon.
Choosing my religion – Uskontoja jäljittämässä on kaunis kooste miljardeja ihmisiä erottavasta ja yhdistävästä asiasta. Yli viidessäkymmenessä maassa matkanneen naisen näyttelyssä on valokuvia, dokumenttielokuvaa, huonekalu- ja esineinstallaatioita, maalauksia ja erillinen näyttely Tarot. Taiteilija ei peittele naisnäkökulmaansa. Hän kuvaa itseään sekä naisen että miehen rooleissa, sijoittaen itsensä myös rooleihin, joissa naista ei näy. Miehet ovat perinteisesti hallinneet uskontojen maailmassa. Mustavalkoinen maalaus Musta kivi, jossa naisen sukupuolielimet ja Kaaban musta kivi muodostuvat harmoniseksi kokonaisuudeksi, on yksi havahduttavimmista kannanotoista.
Näyttelyssä kiinnostavinta ovat lähes impressionistiset akryylimaalaukset, koska ne ovat multimediataiteilijan uusinta tuotantoa. Liulia oli maalaamatta kaksikymmentä vuotta. Vahvoin ja suurin siveltimenvedoin ja käsin maalaamalla hän kertoo kontrolloivan mielensä olevan poissa. Käden jälki näkyy, mikä on kuin raikas tuulahdus muuten niin kontrolloitujen teostensa joukossa. Lue lisää

Kirjat: Valmiita mielipiteitä kulttuurista

”Koko tieteellis-tekninen kulttuuri on valtaosin syntynyt läntisistä aineksista ja valloittanut koko maailman. Sen sijaan lännen eettinen ja uskonnollinen asema tunnustetaan hiljalleen ontoksi ja sitä hävetään.”

Timo Vihavaisen Kanava-lehdessä julkaistujen esseiden pohjalta kirjoitettu Länsimaiden tuho esittelee lukuisien Oswald Spenglerin ja Samuel P. Huntingtonin kaltaisten kulttuurirappion ja -konfliktien teoreetikoiden ajatuksia, sekä niihin punottuina Vihavaisen omia näkemyksiä maailman menosta. Niin kauan kuin kirjoittaja pitäytyy esittelemässä aatehistoriaa ja teoriamalleja, työjälki on juuri sellaista laadukasta populaaritiedettä kuin historian professorilta voi odottaakin – vaikkakin hiukan hajanaista ja samoja asioita toistavaa.

Vihavaisen omat mielipiteet puolestaan muodostavat valtavan ongelmavyyhdin. Poliittista korrektiutta vastustaessaan hän on heilahtanut suoraan toiseen ääripäähän, katsoen oikeudekseen vapaasti haukkua muiden näkemysten edustajia. Maailmankuva on erittäin mustavalkoinen: Puhuessaan ilmeisen syvästi halveksimistaan feminismistä ja postmodernista Lue lisää

Kirjat: Libanonista Roomaan

”Ajoin nopeammin kuin tuuli, joka piti minut hereillä. Pakenin aikaa ja tilaa kuin viuhuvat luodit. Kuolema ei tule, kun sen puoleen kääntyy. Kuolema on petturi ja pelkuri, joka huomaa vain heikot ja iskee sokeisiin.”

Englanniksi kirjoittavan, libanonilaissyntyisen Rawi Hagen esikoisteos on kahdelle mantereelle sijoittuva kertomus kahdesta pikkurikollisesta, joiden tiet eriävät sodan seurauksena. Bassam ja George elävät sisällissodan repimässä Beirutissa kristittyjen alueella, huijaavat rahaa ja ovat valmiita tappamaan, kun ylimääräisiä käsiä ilmestyy osingonjaolle. Bassam haaveilee Euroopasta, mutta joutuu osalliseksi juonta, jonka seurauksena kristillisten joukkojen sissijohtaja kuolee. Georgen tie käy Israeliin sotilaskoulutukseen ja huumehöyryisille tapporeissuille.
Sota on romaanin kaikkialle yltävä järjetön taustahumu, satunnaisesti tippuvia pommeja ja säännöllisesti järjestettäviä hautajaisia. Kriisin motiiveja ei kirjoittaja edes yritä selittää, sota näyttäytyy irrationaalisena ja arvaamattomana. Historiallinen taustoitus ei silti olisi ollut pahitteeksi; nyt lukijalle ei selviä edes tapahtumien ajankohta. Lue lisää

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »