Todellisuus edellyttää osallisuutta vapauteen. Kuten peili osallistuu valonsäteen kulkuvapauteen, niin osallistuu myös makrofagi-valkosolu mikrobin elämänvapauteen. Ihminen-pieneliö sotkeutuu vääjäämättä Toisten vapauteen, sillä se on hänen omaansa.
Yhä useamman aikalaiseni on mahdoton hyväksyä väistämätöntä vastuutaan. Pakoilutrendi on jämäkässä yhteydessä suosittuun ohjelmaan, jonka mukaan ontologinen erillisyys on mahdollista tai – hulluimmillaan – jopa toivottavaa. Kiitos ajan kieroutuneen hengen, reetorit saattavat pestä kätensä houreunissa, joissa etäiset vapaudet toteutuvat ilman Itsen osallisuutta.

Libertaaripaavi Robert Nozick katsoi, ettei markkinoilla syntyneeseen vapauteen tule puuttua. Hän oli silti valmis osallisuuteen, mitä tuli syöpäsolujen leviämisvapauteen. Traagista kyllä, eetikon interventio ei tuottanut toivottua tulosta.
Nozickin elämän- ja kuolemantyön tärkeimpiin anteihin kuuluu tämä: Toisten vapauteen osallistuminen on oikeutettava etiikan keinoin, mutta suureellista apparaattia, joka määrittäisi toivottavan suunnan mille tahansa prosessille, ei ole löydettävissä. On turha kuvitella, että paha karma olisi vältettävissä pidäkkeettömän talousjärjestelmän tai bakteerivapaan ruokavalion keinoin. Libertaarien tai jaina-vegetaarien opetuksia ei tule kuitenkaan unohtaa; päin vastoin, ne tulee yhdistää saumattomaksi osaksi kvanttiajan globaholistista valtionkirkottomuutta.

Teksti: Sami Torssonen

Ministeri Stefan Wallinin asettama työryhmä pohtiikin nyt kovasti opintotuen uudistamista. Listalla on esimerkiksi opintotuen sitominen indeksiin, mikä ainakin takaisi sen, että tulevaisuudessakin opintotuesta menisi vain reilusti yli puolet asumiskustannuksiin ja ruokamenoihin, kuten tilastokeskus on nykyisestä tilanteesta raportoinut.
Työryhmä ehdottanee myös opintosuoritusten kiristämistä: suoritusraja nostettaisiin 5 opintopisteeseen kuukaudessa nykyisen 4,8 sijaan.  Esille on nostettu myös vähimmäisopiskeluraja, josta voisi koitua ongelmia opiskelijoille, joilla on toinen jalka työ- tai perhe-elämässä.
Näiden lisäksi työryhmän raportissa tullaan todennäköisesti ehdottamaan asumistuen liittämistä osaksi opintotukea. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos opiskelija nostaa kesällä vain asumistukea, laskettaisiin se opintotukikuukaudeksi.

Kaiken kaikkiaan työryhmän halu on uudistaa opintotukea siten, että se edistäisi opiskelijoiden valmistumista määräajassa: ehtoja opintotuen saamiseksi tiukennettaisiin, mutta samalla opintotukea nostettaisiin. Ajatus on hyvä, mutta nähtäväksi jää mitä hallitus asiasta tuumii vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.
Työryhmän työ on vielä kesken. Se luovuttaa raporttinsa opetusministerille joulukuussa.
Tämän lehden sivulla 4 uudistusta esitellään kattavammin.

Jani Sipilä

Teksti: Heikki Isotalo

Viimevuotinen kasvu kuitenkin selittyy paljolti tutkinnonuudistuksen aiheuttamalla valmistumispiikillä, jonka vaikutukset laantuivat kesään tultaessa. Talouden taantuman vaikutus alkaa vasta nyt tuntua.
”Koulutusaloittain taantuma kolhii eri aloja eri tavoilla”, Taulu lisää.
Teknistaloudellisin aloihin taantuma on iskenyt rajuimmin. Yksityisellä sektorilla näkyy suhdannevaihtelun vaikutus ensimmäisenä, kun taas julkisella puolella vaikutus tulee viiveellä. Oma lukunsa ovat lääkärit ja hammaslääkärit, joiden parissa vallitsee käytännössä täystyöllisyys.

Turun yliopiston ura ja rekrytointipalvelujen tutkija Sanna Putila korostaa, ettei työllisyystilanne akateemisilla aloilla ole vielä toistaiseksi poikkeuksellisen heikko.
”Olemme nyt noin 2004 vuoden tasolla työttömyydessä. Oletettavissa on että työttömyys vielä kasvaa. Takana on valtavan pitkä nousukausi, ja työttömyys on ollut alhaalla.”
Erot työllistymisasteessa eri alojen välillä ovat suurimmillaan heti valmistumisen jälkeen työuran alussa, sillä muutaman vuoden kuluessa valmistumisesta erot tasoittuvat.
Merkille pantavaa on myös se, että työllisyystilanne humanistisilla aloilla ei ainakaan toistaiseksi ole niin huono kuin yleisesti uskotaan.
”Humanistien käsitykset työllistymisestänsä ovat selvästi pessimistisempiä kuin todellisuus”, Putila kommentoi. Muissa tiedekunnissa käsitykset omasta työllistymisestä ja työllisyystilastot vastaavat paremmin toisiaan.

Teksti: Heikki Isotalo

Turun yliopiston ura- ja rekrytointipalveluiden johtava suunnittelija Erkki Härkönen kokee yleisen mielipiteen tilausgraduja kohtaan olevan myönteinen.
”Yliopisto korostaa yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Tämähän on yksi esimerkillisimmistä tavoista jakaa tutkimusosaamista ja luoda kontakteja työnantajien kanssa. Se hyödyttää molempia osapuolia”, Härkönen tiivistää.
Härkönen ei kiistä mahdollista vaaraa tieteellisen riippumattomuuden horjumisessa, mutta ei pidä sitä suurimmassa osassa tapauksia merkittävänä, jos gradun tekijä, graduohjaaja ja tilaava taho toimivat yhteisymmärryksessä.
Turun yliopiston opintohallintopäällikkö Petri Sjöblom korostaa, ettei yliopistolla ei ole mitään erityistä suhtautumistapaa tilausgraduja kohtaan.
”Yhteistä kaikille on juridinen puoli, että kaikki opinnäytteet ovat julkisia”, Sjöblom selventää yhteisiä pelisääntöjä.

Yritys saattaa tarjota graduntekijän käyttöön salassa pidettävääkin aineistoa, mutta itse opinnäytteeseen sitä ei voi sisällyttää. Mahdolliset salassa pidettävät tulokset voi sopimuksesta riippuen antaa suoraan tilaajalle opinnäytteestä irrallaan.
”Yrityssalaisuudet voivat vaikuttaa graduun kohtalaisen paljonkin. Riippuu tietysti siitä millaista arvosanaa lähtee hakemaan gradusta. Voi vaikuttaa siihen onko huippugradu vai hyväksytty. Mennään vaikealle alueelle, kun yrityssalaisuuksia ei voi laittaa, ja pitäisi perustella miksi tämä on helkkarin hyvä gradu, mutta ei ole näyttöä mitä laittaa”, IT-laitoksen mikroelektroniikan professori Ari Paasio pohtii oman laitoksensa tilannetta.

Toimeksiantojen luonne ja yleisyys on hyvin pitkälle ainekohtainen. Esimerkiksi kulttuurien tutkimuksen laitoksen folkloristiikalle tulee vuosittain vain yksittäisiä yhteydenottopyyntöjä. Folkloristiikan assistentti Anne Heimo toivookin folkloristiikan opiskelijoiden tarttuvan tilausgraduihin.
”Ne toimivat eräänlaisena työnäytteenä. Tutkimustyön tapaisessa työssä, josta on vaikea saada työnäyttöä, on hyvä keino osoittaa että kykenee ja rohkenee ottamaan tilaustyön”, Heimo selostaa.
Samasta laitoksessa majailevassa kansatieteessä gradujen teko toimeksiannosta taas on yleistä.
”Laajojen aineistonkeruiden yhteydessä saatetaan tuottaa tutkimuksellisesti epäkypsää tekstiä”, kansatieteen lehtori Timo J. Virtanen nostaa esille, mutta korostaa että sama tilanne on myös perinteisesti tehtyjen gradujen kohdalla.
Kauppakorkeakoulussa puolestaan merkittävä osa graduista syntyy vuorovaikutuksessa yrityssektorin kanssa.
”Toisaalta emme sano, että toimeksianto olisi automaattisesti paras vaihtoehto. Siinä joutuu mahdollisesti tekemään kompromisseja ajankäytön suhteen tai fokusoimaan aihetta uudestaan”, korostaa Turun kauppakorkeakoulun logistiikan assistentti Hanne-Mari Halinen.

Teksti: Heikki Isotalo
Kuva: Maria Saleva

Raekallion hämärä heitto ”vihreävetoisesta Kritiikistä” vie huomion aivan väärille urille. Epäselvää on, tarkoittaako Raekallio vihreyden olevan Kritiikin virallinen linja vai viittaako hän suoraan minuun. Vaikka olen uudessa – en vanhassa – edustajistossa vihreän listan edaattori, ainejärjestössä ja hallituksen puheenjohtajana olen ensi sijassa historianopiskelija.
Mielenilmauksesta päätettiin hallituksen kesken yksimielisesti, eikä yksikään toinen hallituksen jäsen ole millään tavoin mukana ylioppilaskuntapolitiikassa. Vanhassa ja uudessa edustajistossa kritiikkiläisiä on vihreiden lisäksi ViVassa, kokoomuksessa, keskustassa, demareissa, humanistilistalla sekä soihdunkantajissa. On harhaanjohtavaa puhua ”vihreävetoisesta” Kritiikistä, sillä poliittiset näkökannat eivät ole millään tavoin edellytyksenä ainejärjestössämme toimimiselle.
Rauli Elenius
Kritiikki ry:n hallituksen puheenjohtaja
TYYn uuden edustajiston jäsen,
Vihreä lista

Maisteri Toivo Suulas

Hän on saapunut tulivaunujen kanssa kaupunkiin. Hän on paikantanut surumielisen kansan, jota kalvaa tieto tietävyytensä riittävyydestä. Hän on kaiken informaation absolutismi ja Folke Westin kalakaveri ja hauki. Hän on kryptoniittia ongelmille ja sulaa sananvapautta. Hän on Maisteri Toivo Suulas.

Parahin maisteri Suulas!Waltarin teosta “Nuori Johannes” kritisoitiin siitä, että päähenkilö on niin kummallinen. Se oli mies, joka alastoman naisen nähdessään himoitsee hänen kädessään olevaa kirjaa. Onko tuo nyt niin käsittämätöntä?
Nimim. Vix sciunt

Mikäs siinä, jos kirja on mitä mainioin, eli kansan suussa sulavassa hyvä. Tällaisia himoitsijoitahan kutsutaan bibliofiileiksi, eikä sitä saa sekoittaa numismaatikkoihin, joita nykyään on joka tuvassa ja pirtin perällä kolikoita kiillottamassa, yliopistonmäelläkin niitä on nähty ja kerran tuli sellainen vastaan liikennevaloissa, oikein niin murisi kovasti, että oli pakko vaihtaa katua. MURR, yritti ajaa päälle.
Mutta bibliofiilit ne vain tykkäävät katsella (katse, gaze, ett ögonkast) sivusta ja ihailla, eivät ne tee pahaa, eivät käsin kosketa, kenties pölyhuiskalla lempeästi lemmellä huiskaus; ja he keräävät katseita. Sellainen se Johannes Angeloskin miehekseen oli, keräsi muinaisbysanttilaista eroottista kirjallisuutta, eikä nänneistä tahi Pihoista, kirsikkaisista puutarhoista, kaarevien luiden helminauhoista välittänyt. Muistan hänet hyvin, aina oli kirja kädessä kylpylän nurkassa, ei tohtinut koskea, bibliofiilasi vain. Fiilisteli, ei höylännyt. Makusteli, ei viilannut.

Itse asiassa jos totta puhutaan, ja miksei puhuttaisi nimittäin asiaohjelmahan tämä on, notta vielä Johanneksen aikaan ei juuri alastomuuteen paljoa varoitustarroja kiinnitelty, eikä katseella kiimaa hekumoitu.
Kaikenlainen, ja etten sanoisi moinen, kiinnostus naapurin seksuaalisuuteen eli värkkeihin on vasta 1900-luvulla alkaneen haikaravastaisen liikkeen tulosta. Tämän, erityisesti valokuvausharrastuksen myötä tulleen uuden suuntauksen nopeasti levinnyt suosio teki aikaisemmin lapsen hankkimiseen jalostetut haikarat työttömäksi ja nosti jalustalle ihmisen oman tekemisen. Yhtäkkiä alastomuus oli pop, hip ja jatsi, ja kaikki tahtovat kokeilla ja tuijottaa toisiaan ja toistensa kanssa, eikä kukaan enää halua lisääntyä, hekumoida vain.
Sellaista se on se individualitsismi, perinteet raivataan soramonttuun kuin kansa aikoinaan. Kohta joutuu joulupukkikin laittamaan nimensä kortiston painavaan kirjaan. Kääk, kuka puolustaisi haikaroita?

”Tämä on minun!” huudahti Sampsa ostettuaan uuden paidan.

Salskea nuorimies seisoo Hansan käteisautomaattien edustalla lompakko kädessään. Liekö jo käynyt automaatilla vai vasta menossa. Kysytäänpä.
”Tulin just automaatilta. Ei ollut kaksikymppistä”, valittaa Sampsa Vuorela, 18.
Tylkkäri sattui siis paikalle kreivin aikaan. Tarjoan miehelle sinistä seteliä käytettäväksi vapaasti mihin tahansa. Vuorela empii hetken, mutta suostuu lopulta ottamaan ilmaista rahaa vastaan.
”Mennään Dressmannille”, hän julistaa.

Vuorela oli aikeissa ostaa paidan, mutta rahaa ei yllättäen löytynytkään. Sopiva paita oli katsottu jo valmiiksi, mutta automaattireissun jälkeen ei kauppaa olisi syntynytkään.
”Vaatteisiin menee kuukaudessa ehkä just se kakskymppiä. Hyvä takki tietysti maksaa. En oikeastaan seuraa muotia, arvostan laatua enemmän”, Vuorela puntaroi.
Paita odottaa kauniisti tiskillä. Hintaa on juuri sopivasti törsääjän budjetin verran. Vuorela lyö Tylkkärin setelin tiskiin, ja kaksikymppinen katoaa norjalaisen vaateketjun kassaan.
”Onkin ollut vähän huonossa hapessa tämä paitatilanne”, Vuorela nauraa.
Holtittomaksi törsääjäksi ei Vuorelasta ole. Hän arvostaa kestäviä ja pitkäikäisiä ostoksia, kuten elektroniikkaa.
”Seuraavaksi pitäisi törsätä uuteen autoon”, Vuorela visioi.
Harrastuksiin kuuluu kitaran soitto. Siihenkin rahaa saa varmasti uppoamaan. Vuorela soittaa mielenkiintoisessa yhtyeessä nimeltä Paltta & The Dreempipes.
”Soitamme rockia, jossa on mukana trumpetti ja haitari.”

Teksti: Jantso Jokelin
Kuva: Maria Saleva

Ensimmäisellä kerralla 10. marraskuuta näytettiin Quantumin auditoriossa Wired-lehden perustaja Kevin Kellyn katsaus maailmaan vuonna 2020. Kelly pohtii internetin tulevaisuutta ja maalaa kuvan maailmasta, jossa kaikki laitteet ovat vain ikkunoita internetistä koostuvaan koko maapallon kattavaan jättiläiskoneeseen, joka on läsnä kaikilla elämän osa-alueilla.
”Voimme ajatella sen olevan kuin suuri organismi”, Kelly pohtii.
Samalla  kerralla näytettiin myös innovaatioihin erikoistunut Sir Ken Robinsonin puheenvuoro nykyisestä koulutusjärjestelmästä. Robinson katsoo 1800-luvulta periytyvän opetuksen nykymallin tukahduttavan luovuuden ja peräänkuuluttaa uudenlaista suhtautumista koulutukseen.
”Emme kasva luovuuteen, vaan kasvamme pois siitä, tai pikemminkin meidät koulutetaan pois siitä”, Robinson korostaa.
Seuraavat TED-tilaisuudet järjestetään klo 16 Quantumin auditoriossa 24. marraskuuta ja 8. joulukuuta.

Teksti: Heikki Isotalo

Suurin häly ilmiön ympärillä alkaa laantua. Havaittavissa on juhlan jälkeinen krapula: pelkkä versionumeron lisääminen substantiivin jälkeen ei enää riitä. Ilmiön vakiintuminen luo tilaisuuden pohtia, mitä uusi yhteisöllisempi internet ja siihen liittyvä sosiaalinen media tarjoavat tulevaisuudessa.
Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori Sirkka Heinosen asiantuntijuusaiheisiin kuuluvat muun muassa sosiaalinen media, innovaatiot ja teknologiaennakointi. Hän on oikea henkilö pohtimaan sosiaalisen median tulevaisuutta.
Heinosen mukaan sosiaalisen median suurin mahdollisuus liittyy yksittäisten ihmisten vallan kasvuun.
”Yksilön ääni kuuluu jatkossa kovempaa kuin ennen, ja yksilön vaikuttamismahdollisuudet paranevat.”
Totta, nykyään kuka tahansa voi julkaista mielipiteensä verkossa ja saavuttaa julkaisulleen periaatteessa maailmanlaajuisen yleisön. Puhutaan vallan uusjaosta ja parvimaisesta verkkoaktivismista, joka kumuloi mikroteot makrovoimaksi.
Heinonen tunnistaa ilmiön kaksinaamaisuuden.
”Ihmisillä on inhimillinen taipumus käyttää teknologiaa niin hyvään kuin pahaan. Yksityishenkilöt voivat esimerkiksi vahtia kestävän kehityksen toteutumista yritystoiminnassa ja reagoida tarvittaessa ärhäkästi huomaamiinsa epäkohtiin. Toisaalta suuri vaikutusvalta voidaan nähdä myös uhkakuvana, jos esimerkiksi eettisesti arveluttavien asioiden ympärille aletaan rakentaa virtuaaliyhteisöjä.”

Geeni-itseilmaisua ja tuoksublogeja

Tunnetuimpia sosiaalisen median sovelluksia lienevät blogit, Twitterin kaltaiset mikroblogit, yhteisölliset verkostoitumissivustot kuten Facebook ja LinkedIn, sisällönjakopalvelut kuten YouTube ja Flickr sekä kokonainen virtuaalimaailma Second Life. Sovellukset ovat valtaosin kaupallisten toimijoiden omistuksessa, ja ansaintamallien kehittyminen lisää entisestään tunkua nettiyhteisöllisyyden markkinoille. Mutta mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
”Tulevaisuuden yllättäjä saattaa olla esimerkiksi biososiomedia, jossa ihmiset hyödyntävät omaa geenikarttaansa itseilmaisuun ja merkkien jättämiseen digimaailmassa. Toinen tulevaisuudennäkymä liittyy sosiaalisen median moniaististumiseen. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi `touchblogeja`, joissa nettipäiväkirjojen visuaalinen, verbaalinen ja auditiivinen aineisto yhdistyy tuoksu- ja kosketuselementteihin”, Heinonen visioi.
Sosiaalinen media on siirtymässä voimakkaasti vapaa-ajalta työajalle. Heinosen mukaan sosiaaliseen mediaan liittyvä osaaminen on yksi tulevaisuuden valttikorteista. Se on keskeinen osa sosioteknistä taitavuutta, ja pian myös välttämättömyys työelämässä pärjäämisen kannalta. Työpaikoilla sosiaalista mediaa tullaan hyödyntämään erityisesti yhteisöluovuuden työkaluissa.
Työpaikoilla ja julkisissa tiloissa voidaan nähdä esimerkiksi innovatiiviseen ajatteluun kannustavia uudenlaisia ympäristöjä, joissa hyödynnetään virtuaaliyhteisöjä ja digitaalista sisältöä. Tällainen pilottihanke on itse asiassa jo käynnissä: Lasipalatsin Kohtaamispaikka-kirjastossa on parhaillaan pystyssä Helsingin kaupunginkirjaston ja Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen yhteishanke ”Luova TulevaisuusTila”.
Heinonen esittää myös mielenkiintoisen ajatuksen suomalaisten mahdollisuuksista alalla.
”Suomalaiseen kulttuuriin liittyvä omaperäisyys voi parhaassa tapauksessa poikia uusia `killerisovelluksia` esimerkiksi vanhustenhoitoon ja tulevaisuuden koulun oppimismalleihin liittyen.”

Vallankumous muhii päiväkodeissa

Teknologian kehitys on jo nyt luonut osaamiskuilun sukupolvien välille. Jatkossa kuilu vain levenee. Tämän päivän lapset syntyvät mobiiliteknologian ja internetin kyllästämään maailmaan. Digimaailman aakkoset opitaan usein ennen oppivelvollisuuden alkua. Sosiaalisen median vaikuttajat eivät löydykään piilaakson auringon alta.
”Uuden ilmiön suurin vaikuttaja on kohta koulunsa aloittava, digikulttuurin läpäisemä todellinen nettisukupolvi. Näillä nuorilla on sisäsyntyisenä voimavaranaan uudenlainen ajattelutapa, joka muokkaa ensin koulumaailmaa ja myöhemmin työelämää”, Heinonen kuvailee.

Teksti: Liisa Kemppainen
Kuvitus: Elli Vuorinen