Laura Ollikainen (vas.) ja Katariina Kyckling eivät ole samaa mieltä.

Ylioppilaskuntien tekemä kehitysyhteistyö ei ole itsestäänselvyys. Tuleeko yo-kuntien ylipäätään tehdä kehitysyhteistyötä? Kuumaa perunaa pureskelevat Helsingin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan Katariina Kyckling ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Laura Ollikainen.

Katariina Kyckling:
”Ylioppilaskuntien ei pidä
hallinnoida kehy-hankkeita”

Ylioppilaskunnat ovat vääriä tahoja toteuttamaan kehitysyhteistyötä, koska se ei kuulu ylioppilaskuntien ydintehtäviin. Lisäksi kehitysyhteistyöhön tarvitaan eritysosaamista, jota ylioppilaskunnilla ei ole. Tämän takia niillä ei pitäisi olla omia kehy-hankkeita.

Mielestäni kehitysyhteistyö on erittäin kannatettava asia ja tärkeä kysymys yhteiskunnassa ylipäätään, ja se tulisikin maassamme keskittää muutamalle osaavalle toimijalle. Aiheeseen linkittyvien tietojen ja taitojen sekä muiden resurssien keskittämisellä ja ammattimaisen hallinnoinnin kautta kehitysyhteistyöhankkeilla saataisiin enemmän aikaan niiden kohdemaissa.
Kehy-hankkeissa tarvitaan erityisesti hallinto-osaamista: muun muassa kohdemaiden tuntemusta, ymmärrystä kehitysyhteistyön toimintaperiaatteista, budjetointitaitoja ja muita hankkeen ohjaukseen tarvittavia resursseja. Eri ylioppilaskunnilla on ollut kielteisiä kokemuksia liittyen nimenomaan hankkeiden hallinnoinnin vaikeuksiin.
Esimerkiksi Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnalla oli ongelmia kumppanin varojen käytön seurannassa Brasiliassa, eikä varmuutta rahoituksen oikeasta käytöstä loppujen lopuksi saatu. Myös muilla ylioppilaskunnilla ja SYL:lla on ollut hankaluuksia hankehallinnossa. Paremmalla osaamisella ja toiminnan pitkäjänteisyydellä ongelmat oltaisiin voitu välttää – tai vähintäänkin minimoida haasteiden vakavuus, jos ongelmiin oltaisiin osattu puuttua ajoissa.
Se, että toimijat saavat opetella kehitysyhteistyöhankkeiden tekemistä, ei nähdäkseni ole riittävä peruste ylioppilaskuntien omille kehy-hankkeille. Oppiminen sinällään on kannatettavaa, mutta sen tulisi tapahtua muiden organisaatioiden, esimerkiksi Kepan kautta.

Kehitysyhteistyöhön ei missään nimessä saisi käyttää opiskelijoiden jäsenmaksuvaroja. Ensinnäkin ylioppilaskunnat saavat kerätä jäsenmaksua julkisoikeudellisten tehtävien hoitamista varten, eikä kehitysyhteistyö kuulu niihin. Tämän lisäksi jäsenen pitäisi saada itse päättää, käytetäänkö hänen varojaan kehitysyhteistyöhön vai ei. Yksi hyvä tapa voisi olla se, että ylioppilaskunnat voivat jäsenmaksunsa yhteydessä kerätä vapaaehtoista maksua jollekin tietylle, muun toimijan vetämälle kehitysyhteistyöprojektille. Näin jäsenet saisivat vapauden valita itse.
Ylioppilaskunnilla voi toki olla pienimuotoista kehitysyhteistyötoimintaa. Tämä ei mielestäni kuitenkaan missään tilanteessa voi sisältää omia hankkeita, vaan esimerkiksi muiden toimijoiden hankkeiden ja projektien tukemista, kummilapsitoimintaa sekä viestintää kehitysyhteistyöhön liittyvistä asioista.

Viimeistään yliopistolaista kumpuaa peruste sille, miksi ylioppilaskuntien ei pitäisi tehdä kehitysyhteistyötä: sitä ei voi tulkita yliopistolain mukaiseksi tehtäväksi. Kehy ei siis ole ylioppilaskuntien ydintoimintaa. Kehy-hankkeiden sijaan ylioppilaskuntien pitäisikin keskittyä varsinaisten tehtäviensä hoitamiseen.
Hädässä olevien auttaminen on tietysti erittäin tärkeää, mutta ylioppilaskuntien yleensä vähäisten taloudellisten resurssien kohdistaminen siihen ei ole oikein. Taloudellinen tuki ei ole ainoa keino toimia hädässä olevien tukena, vaan ylioppilaskunta voi esimerkiksi kannustaa jäseniään vapaaehtoistoimintaan muiden organisaatioiden kautta.

Katariina Kyckling on ollut mukana KY:n kehyjaoston toiminnassa, sen hankeryhmässä sekä yhdellä hankeseurantamatkalla. KY:n ja SYL:n kehy-toimintaa hän on seurannut myös KY:n hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana.

Laura Ollikainen:
”Ylioppilaskunnat näyttävät
nollaseiskalla mallia”

Kehitysyhteistyön tarkoitus on lisätä tasa-arvoa ja hyvinvointia maailmassa, joka on epätasaisesti jakautunut – meillä täällä pohjoisessa asiat kun ovat erittäin hyvin. Ylioppilasliikekin on kautta aikain perustellut toimintaansa solidaarisuuden ja tasa-arvon ajatuksilla. Ajattelemme yhä, että on oikein auttaa hädässä olevia ihmisiä.

Ylioppilaskunnan ei pidä ajaa vain opiskelijoidensa etuja, ja ylioppilaskunnan arvot, kuten vastuullisuus ja tasa-arvo, yltävät myös globaalisti jäsenistön ulkopuolelle. Yliopistolaki määrittelee, että yhtenä ylioppilaskunnan tarkoituksista on edistää jäsentensä yhteiskunnallisia pyrkimyksiä, ja mielestäni ylioppilaskunnan tekemä kehitysyhteistyö on juuri tällainen pyrkimys.
Ohjaamalla budjetistaan 0,7 prosenttia kehitysyhteistyöhön HYY haluaa kannustaa myös Suomen valtiota nostamaan omia määrärahojaan YK:n suosituksen mukaisiksi. Suurin osa HYY:n kehy-rahoituksesta tulee kuitenkin Suomen ulkoasiainministeriöltä, jonka hyväksyntä tarvitaan jokaiselle hankkeelle ja jolle toiminnasta säännöllisesti raportoidaan. Ylioppilaskunta siis sekä auttaa Suomen valtiota kehitysyhteistyön toteuttamisessa että toimii esimerkkinä valtiolle.
HYY:n kehy-varojen käyttöä ohjaavan kehyvaliokunnan toiminta on avointa kaikille ylioppilaskunnan jäsenille, eli kuka tahansa voi tulla mukaan päättämään varojen käytöstä. Jäsenmaksut eivät ole opiskelijan ainoa tapa osallistua rahallisesti, sillä varoja kerätään myös vapaaehtoisilla kehy-maksuilla ja niin kutsutulla kehy-aterialla.

Suuri osa aktiiveista on kehitysmaatutkimuksen opiskelijoita, jotka saavat lisää käytännön kokemusta sekä kehitysyhteistyöstä että hanketoiminnasta. Hankkeen hyvä hallinnointi ei ole nopeaa ”rahat tilille” -toimintaa, vaan vaatii selvitystyötä, osaamista ja yhteydenpitoa eri osapuolten välillä. Halpaa tai ilmaista koulutusta on kuitenkin hyvin saatavilla esimerkiksi Kepan järjestämänä. Eri hankkeiden tiimoilta ollaan myös koko ajan yhteydessä yhteistyöjärjestöihin sekä UM:ään. Kun toiminta on vapaaehtoista, rahaa ei kulu esimerkiksi konsulttiyhtiöiden palkkioihin ja resurssit voidaan suunnata suoraan kohteeseen.
Ylioppilaskunnan kehy-toiminta antaa hyvin yhteyden paikallistasoon, ja apua saavat ruohonjuuritasolla yksittäiset ihmiset. Rahaa ei vain anneta johonkin epämääräiseen kohteeseen, vaan toteutetaan aktiivisesti hankkeita, joita pystytään hallinnoimaan itse. Kehitysyhteistyön kautta ylioppilaskunta voi myös luoda kansainvälisiä verkostoja, tehdä yhteistyötä muiden opiskelijajärjestöjen kanssa ja auttaa opiskelijoita kehitysmaassa.

Kehitysyhteistyö ei ole ainoastaan konkreettisen elämänlaatua parantavan asian toteuttamista kehitysmaassa, vaan siihen kuuluu muun muassa kansainvälisyyskasvatusta, tiedottamista ja viestintää sekä itse kohdemaassa että Suomessa. Yliopisto-opiskelijat toimivat tulevaisuudessa asiantuntija- ja johtotehtävissä, joissa heillä on mahdollisuus vaikuttaa kehitysmaiden asioihin monella tavalla. Opiskelijoiden kehitysmaa-tiedoissa on kuitenkin puutteita, ja kehy-toimintaa tarvitaankin myös lisäämään ylioppilaskunnan jäsenten tietoa maailmassa vallitsevasta eriarvoisuudesta.

Laura Ollikainen on HYY:n
kehy-valiokunnan tiedottaja.

Suomen ylioppilaskuntien liitto päätti marraskuun lopulla pidetyssä liittoko­kouksessa poistaa budjetistaan 0,7 prosentin kehitys-yhteistyöavun, niin teki myös TYYn edustajisto marraskuun kokouksessaan.

Teksti: Mirva Helenius
Kuva: SYL

Artikkeli on peräisin SYL:n ylioppilaslehtien käyttöön tarkoitetusta Kehyjuttupankista.

Raila Tapio on tyytyväinen TYYn ympäristövaliokunnan toimintaan.

Turun yliopiston ylioppilaskunnan ympäristövaliokunta on ympäristöasioista kiinnostuneiden TYYn jäsenten kohtauspaikka, joka kokoustaa noin kerran kuukaudessa. Ympäristövaliokunta on ollut mukana järjestämässä laskiaisriehassa polttavan kysymyksen tempaus­ta pingviinipuvuissa, järjestänyt pyöränkorjauspäivää, osallistunut autottomaan päivään ja ollut vaikuttamassa TYYn linjapaperiin.
”Suuret energiapoliittiset kysymykset ovat olleet painopistealueena”, ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Raila Tapio kommentoi.
”Ympäristövaliokunnan toiminnan voi hahmottaa kahteen puoleen: tapahtumien järjestämiseen ja asiantuntijarooliin. Toiminta on mennyt tänäkin vuonna eteenpäin niin että ympäristönäkökulma otettaisiin huomioon kaikessa toiminnassa”, TYYn hallituksen ympäristövastaava Elias Laitinen katsoo.

Kuluneen vuoden keskeisimpänä haasteena Tapio on pitänyt kaksivuotiaan ympäristövaliokunnan toiminnan vakiinnuttamista.
”Valiokunta hakee vielä paikkansa. Vuosi on onnistunut siinä suhteessa, että on sekä näkyvämpää vaikuttamista, mutta myös pidempiaikaisempaa, joka toivottavasti näkyy tulevaisuudessa ympäristöasioiden huomioonottamisessa monipuolisesti”, Tapio kommentoi.
TYYn ympäristövaliokunnan järjestämänä tapahtumana on tulossa vielä yhteistyössä Åbo Akademin ja Turun ammattikorkeakoulujen ylioppilaskuntien kanssa järjestetty Joulubasaari, jossa kierrätysmateriaaleista voi tulla askartelemaan joululahjoja.
”Olemme viritelleet korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja tämä on ikään kuin sen huipentuma”, Tapio korostaa.
”Siihen nähden, että tänä vuonna on Kööpenhaminan ilmastokokous, on ollut harmittavan vähän ulospäin näkyvää toimintaa näihin asioihin liittyen. Sitä puolta olisi voinut olla enemmänkin”, Laitinen kuitenkin harmittelee.

Teksti: Heikki Isotalo
Kuva: Kai Jokela

Teksti: Heikki Isotalo

Ojasen mukaan työsuhteen ketjuttamista seurasi toimen muuttaminen vakituiseksi, mutta sen sijaan että Ojaselle olisi tarjottu mahdollisuutta jatkaa vakinaisena, paikka julistettiin avoimeen hakuun. Ojanen hävisi haun puutuvan korkeakoulututkinnon vuoksi, vaikka oli hoitanut pestiä yli viisi vuotta. Yliopisto vetosi Ojasen kieltäytyneen työtehtävän palkkaehdoista, mutta Ojanen kieltää näin tehneensä.
”Johan sen järkikin sanoo, että jos minulle olisi tarjottu lähes 6 vuoden odottamisen jälkeen virkaa, niin tietysti olisin sen ottanut vastaan”, Ojanen toteaa.
”Suoranaisia virheitä ja valheita oli hakua käsittelevissä muistioissa, joita kirjoiteltiin moneen kertaan uudelleen. Koetettiin kääntää asioita tiettyihin muotteihin.”
Määräaikaisten työsuhteiden ketjutuksiin liittyvän jutun voitettuaan ei Ojanen välttämättä lähde jatkamaan oikeustaistelua hakumenettelyn mahdollisista menettelytapavirheistä.
”Oikeusprosessit on kauhean rankkoja kun ne kestävän niin kauan. Täytyy nyt katsoa.”

Turun yliopiston henkilöstöjohtaja Risto Hovirinta kieltäytyy kommentoimasta ja vetoaa unohtaneensa tapauksen yksityiskohdat.
”Yliopistolla ja Ojasella on erilainen näkemys siitä tarjottiinko vakituista suhdetta”, Hovirinta ilmoittaa lyhyesti.
Ojasen silloinen työkollega Paavo Viinikainen ei halua kommentoida Ojasen tapauksen yksityiskohtia.
“Siinä tapahtui menettelytapavirheitä tiedotuksessa ja kaikessa muussakin”, Viinikainen suostuu kuitenkin kertomaan.

Teksti: Heikki Isotalo

Eva-Liisa Raekallio
Pääsihteeri
Vasemmisto-opiskelijat ry.

Sabrina Maniscalcon mielestä yliopisto-opetus seuraa liian tiukkoja sääntöjä.

TED, lyhenne sanoista Technology, Entertainment and Design, syntyi konferenssisarjana Kanadassa vuonna 1984, jonka jälkeen se on vakiintunut vuosittaiseksi järjestetyksi pääkonferenssiksi sekä pienemmiksi sisartapahtumiksi, ja saanut pitopaikakseen Yhdysvaltain Kalifornian. Sabrina Maniscalco näki tarpeelliseksi tuoda TED:n myös Turkuun.
TED-sarjan tarkoituksena on päästää oman erikoisalansa innostavimmat puhujat pitämään 18 minuutin puheen, jossa voi välittää visionsa ja vaikuttaa ihmisiin. Varsinaisissa konferensseissa puhujat ovat läsnä lavalla, mutta Turussa täytyy toistaiseksi tyytyä valkokankaaseen ja videoituihin puheisiin.
”Synnyttyään TED muuttui elinvoimaiseksi tapahtumaksi. Se alkoi kasvaa ja tuli suuremmaksi ja suuremmaksi. Puhujina konferensseissa on ollut esimerkiksi U2:n Bono, Bill Gates ja Al Gore”, Maniscalco kertoo.
Maniscalco näkee itsekin hyötyneensä TED-puheenvuorojen seuraamisesta.
”On ollut kiinnostavaa oppia mitkä ovat hyvän puheen takana piilevät pääperiaatteet. TED-puheenvuorot ovat hyviä esimerkkejä erinomaisista puheista.”
TED@UTU-sarjassa valikoidaan yleisölle näytettäväksi kirjavasta joukosta teemoja pidettyjen puheiden parhaimmisto. TED pyrkii tarjoamaan ihmisille virikkeitä myös heidän omien alojensa ulkopuolelta. Maniscalco nostaa esille esimerkkinä häntä inspiroineen koulutusalan ammattilaisen sir Ken Robertsonin TED-puheenvuoron luovuudesta.
”Joskus minusta tuntuu että yliopisto-opetus seuraa hyvin tiukkoja sääntöjä. Opetus ei ole niin verkottunutta ja avointa erilaisille käytännöillä kuin se voisi olla”, Maniscalco sanoo.
Enää ei pelkkä akateeminen loppututkinto riitä työn saantiin.
”Ei pidä olla ainoastaan erittäin hyvä siinä mitä tekee, vaan pitää olla myös jotain enemmän. Pitää kyetä olemaan luova. Luovuus on tärkeä osa koulutusta, mikä tällä hetkellä puuttuu yliopistosta.”
Luovuuteen liittyy läheisesti myös intohimo omaa alaansa kohtaan. Maniscalco pitää surullisena sitä kuinka moni päätyy opiskelemaan alaa, jota ei koe omakseen.
”Altistumalla monille erilaisille aiheille ja ideoille voit saada selville mitä haluaisit tosissaan tehdä. Joskus meillä ei ole mahdollisuutta saada selville mitä todella haluamme”, Maniscalco pohtii.
TED:ssä on kysymys poikkitieteelisyydestä, luovuudesta sekä intohimosta alaansa kohtaan. Maniscalco pitää arvokkaana sitä, että TED@UTU järjestetään yliopiston sisältä käsin, sillä se voi mahdollistaa tuoreiden ideoiden leviämisen myös yliopisto-opetukseen.
”Toivottavasti myös opettajat ja professorit ovat läsnä”, Maniscalco toivoo.

Tilaisuuksia on tarkoitus järjestää jatkossa kahdesti kuukaudessa.
”Tavoitteena on, että jossain vaiheessa astutaan myös askel eteenpäin. Haluaisin myös puhujia paikan päälle. Puhujien ei tarvitsisi olla isoja nimiä, vaan esimerkiksi yleisön keskuudesta ja Turusta”, Maniscalco visioi.
TED-puheenvuoroilla on harvoja rajoituksia. Ne eivät saa liittyä uskontoon, eikä niissä saa markkinoida omia tuotteitaan.
”Tärkeää on, ettei yksikään puhe ole kaupallinen”, Maniscalco sanoo ja korostaa puheenvuorojen kaikkia kuulijoita hyödyttävää sanomaa.
TED:ssä tärkeää on myös visuaalinen ulosanti. Puheenvuorot ovat huoliteltuja ja niitä tuetaan graafisilla esityksillä.
”Ihmisillä ei ole aikaa kuunnella ideoita vaikka ne olisivatkin hyviä. Al Gore voitti Nobel-palkinnon vasta sen jälkeen kun hän oli tilannut Duarte Design -yritykseltä PowerPoint -esityksen. Ennen sitä Gorella oli sama idea ilmastonmuutoksesta, mutta ei taitoa välittää tietoa oikealla tavalla, eikä häntä kuunneltu” Maniscalco painottaa.

Teksti: Heikki Isotalo
Kuvaaja: Kai Jokela

”On tässäkin ostokset, Mies katoaa ja Poliisin poika!”, Tuokkola naurahtaa.

Jouluruuhkat eivät ole vielä alkaneet tavarataloissa. Turun keskustan Anttilassakin on mukavan väljää, ja joululaulujen sijaan kaiuttimista kuuluu Hanna Pakarista. Paikalta löytyy toinenkin trukkikuski, Teija Tuokkola, 29. Hän samoilee kirjapöytien luota ja etsii katseellaan jotain.
”Kävin katsomassa yhtä kirjaa, ja nyt olisi tarkoitus mennä katsomaan dvd:tä miesystävälle syntymäpäivälahjaksi”, hän kertoilee.
Esitän haasteen: antaisiko Tuokkola Tylkkärin sponsoroida ostoksia 20 eurolla? Hän suostuu pienen harkinnan jälkeen. Mitäpä ei miehen hyväksi tekisi?
”Kotimaiset” hyllylle mentäessä hän kertoo, mitä täältä etsitään.
”Katsoin juuri eilen netistä, että Poliisin poika on tullut dvd-julkaisuun.”
Kuinka ollakaan, yksi kappale odottaa hyllyssä noutajaansa. Tuokkola ottaa kotelon käsiinsä ja lueskelee takakantta. Hintalappu paljastaa, että kahdenkympin budjettia ei ole vielä saavutettu.
Kenties Tylkkäri voisi rahoittaa vielä jotain muuta?
Askeleet kopisevat takaisin kirjojen luo, ja Jouni Hynysen Mies katoaa –kirjan ääreen.
”Lueskelin jotain tästä ennakkoon, ja täällä oli sellainen juttu kuin `On niin yksinäinen, että tervehtii uutistenlukijaa`”, hän summaa Hynysen huumoria.
”Hynynen menee syntymäpäivälahjaksi, Poliisin poika saa odottaa jouluun.”
Kassalle päästessämme Tuokkola lisää hieman omaa rahaa Tylkkärin sinisetelin seuraksi, ja pakkaa lahjat kassiin.
Hän kiittää moneen otteeseen hymyissä suin ennen kuin tiemme erkanevat.

Tekti: Heini Kilpamäki
Kuva: Kai Jokela

Joulukuun 7. päivä  alkaa Kööpenhaminassa Tanskassa 15. YK:n ilmastosopimuksen osapuolikonferenssi COP 15 (Conference of the Parties). Konferenssi kestää noin kaksi viikkoa. Kööpenhaminan kokouksen päämääränä on sopia jatkosta Kioton ilmastosopimukselle, jonka voimassaolo päättyy vuonna 2012. Kokouksen merkittävyys jakaa mielipiteitä voimakkaasti. Mitä sanottavaa tähän on ilmastoasiantuntijalla?
”Kahdesta syystä kokous on tärkeä. Hallitukset eri puolilta maailmaa kokevat vaikeaksi, miten ja kenen pitäisi tehdä mitäkin  ilmaston suhteen. Nyt he kokoontuvat yhteen. Kokous antaa mahdollisuuden yleisölle kysyä, mitä oikein on meneillään. Yleinen toimintamalli ei muutu, kun ilmastonmuutokseen liittyvät kysymyksiä ratkaistaan markkinoiden kautta. Päästökauppa on epäonnistunut ratkaisu”, toteaa ilmastoasiantuntija Larry Lohmann.
Päästökaupassa kasvihuonepäästöille on sovittu katto, jonka ylittyessä yritys joutuu ostamaan toiselta päästöihin oikeuksia. Päästökaupan ajatuksena on, että päästövähennykset tapahtuvat alueilla, joilla se on halvinta ja helpointa. Lohmann lukeutuu päästökaupan äänekkäimpiin kriitikoihin: päästökaupan sijaan polttoaineiden käytöstä pitäisi irtaantua niin pitkälle kuin mahdollista.
”Vain harva Kööpenhaminan ilmastokokoukseen osallistuva maa ilmaisee päästökauppavastaisuutensa. Bolivia ja muutama muu etelän valtio. YK:ssä korostetaan aivan liikaa markkinoita.”

COP 15 -kokoukseen osallistuu 192 valtiota. Lohmann huomauttaa, että lähtökohdat kokoukselle eivät ole tasa-arvoiset. Rikkailla mailla on enemmän rahaa käyttää valmisteluihin. Yleinen uskomus on, että pohjoinen pallonpuolisko ratkaisee ilmastonmuutokseen liittyvät ongelmat. Oletus on väärä. Etelällä on tarjota kestäviä menetelmiä esimerkiksi siihen, miten toimia ilmastonmuutokseen liittyvien kysymysten suhteen. Pohjoisessa maatalous on riippuvainen öljystä, kun taas etelässä maanviljely pohjautuu yhteisöihin ja ilmastoystävällisempiin menetelmiin.
”En ole idealisti. Näillä lähestymistavoilla COP 15:ssä ei ihanteellista lopputulosta saavuteta”, Lohmann sanoo.

Larry Lohmannin mukaan YK:n näkemys siitä, että COP 15 johtaa sekä pohjoisen että etelän kannalta hyvään ratkaisuun, ei perustu mihinkään. Se on vain liian suurista fantasioista muodostunut unelma. Lohmannin hahmotelmien mukaan ainut COP 15:n menestys on mahdollisuus tehdä yleisölle selväksi, että lähestymistavat ilmastonmuutokseen ovat väärät.
”Parasta Kööpenhaminassa tulee olemaan mielenosoittajien synnyttämä debaatti siitä, mitä fossiilisten polttoaineiden suhteen pitäisi tehdä. Jos aktivisteja pidätetään paljon ja pitkäksi aikaa, lopulta tällaisesta toiminnasta kärsivät poliisi ja hallitus. Ilmastonmuutos on niin tärkeä asia, että siitä pitää saada puhua julkisesti. Sitä ei vain voi hyväksyä, jos tästä asiasta ei saa ilmaista mielipidettään.”

Kuka?

Brittiläinen ilmastoasiantuntija Larry Lohmann vieraili Suomessa lokakuun puolivälissä. Hän kävi puhumassa Helsingin, Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen seminaareissa ja toimi yhtenä alustajan KEPA:n koordinoiman tutkijaverkoston tapaamisessa. Larry Lohmann työskentelee brittiläisessä tutkimus- ja solidaarisuusjärjestö Corner Housessa. Viime vuodet hän on tutkinut ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Vuonna 2006 häneltä ilmestyi päästökauppaa käsittelevä Carbon trading – a critical conversation on climate change, privatisation and power.

Teksti: Sanna Läylönen

”Siirtymäliike tarkoittaa siirtymistä öljyriippuvuudesta kestävään paikallistalouteen”, kertoo Jupiter Cormier.

”Olemme kahden jättihaasteen edessä” sanoo Suomeen juuri muuttanut Jupiter Cormier.
Ensin öljyntuotanto hiipuu.
”Öljyhuippu – peak oil – on piste, jonka jälkeen öljyn poraaminen kuluttaa enemmän energiaa kuin mitä öljystä saa. Se hetki saattaa maailman johtavien energia-asiantuntijoiden mukaan olla jo nyt.”
Sitten tulee ilmastonmuutos. Öljytynnyrien huvetessa emme siis voi siirtyä ilmastoa kuluttavaan hiilivoimaan.
Resurssit ovat loppu ja kohta maapallon meret kiehuvat.
”Yhteiskuntamme on rakennettu öljyntuotannon varaan. Ilman öljyä teollinen yhteiskunta romahtaa.”
Mitä tehdään kun liikenne pysähtyy, sairaalat sulkevat ovensa ja ruokatuotanto loppuu? Cormierin mukaan kriisiin on valmistauduttava ja heti.

Englannissa opiskellessaan kansainvälistä politiikkaa hän törmäsi siirtymäliikkeeseen, joka on Totnes-nimisessä kylässä kehitetty paikallistalouden malli. Cormier päätti tuoda liikkeen Suomeen.
”Siirtymäliike tarkoittaa siirtymistä öljyriippuvuudesta kestävään paikallistalouteen. Siihen kuuluvat ruoka- ja energiakysymysten ratkaiseminen paikallisesti ja itse.”
Liike painottaa käytännön ratkaisuja ja yhteisöllisyyttä. Cormier selittää, kuinka ihmiset voivat järjestäytyä esimerkiksi kahdeksan perheen ryhmiin, perustaa kaupunkipuutarhapalstoja, eristää taloja, rakentaa kompostivessoja ja harjoitella kaupunkihipstereiden unohtamia taitoja, kuten esineiden korjaamista ja ruoan säilömistä.

Helsingin Kumpulassa on jo aloiteltu siirtymäliikeen toimintaa. Kaupunginosa on muutenkin paraatiesimerkki paikallistaloudesta. Kumpulassa voi jo nyt käyttää kaupunginosan omaa valuuttaa,  kumpenniä, joita vastaan asukkaat voivat tarjota toisilleen työpalveluita.
Peak oil tulee ja ilmasto lämpenee, mutta Cormier kannattaa positiivista lähestymistapaa ja ihmisten kannustamista omaehtoiseen toimintaan.
”Vaikka onhan sitä myönnettävä, että kyllä tässä ollaan aika kusessa.”

Teksti: Akuliina Saarikoski
Kuva: Kai Jokela

Suomessa eläimet, luonto ja ympäristö ovat perinteisesti olleet lähellä ihmistä. Maa ja karja ovat tuoneet elannon ja ruoan oman perheen pöytään, mistä syystä niitä on kunnioitettu ja niistä on huolehdittu jatkuvuuden turvaamiseksi. Kehityksen myötä, jonka suunnasta voidaan olla montaa mieltä, myös Suomessa on ajauduttu malliin, jossa pienet perheviljelmät eivät ole enää kannattavia. Pääpaino sekä karjankasvatuksessa että maanviljelyssä on sanalla teho. Mitä isompaa, sen kannattavampaa ja tehokkaampaa. Silti minäkin, kolmekymppinen, muistan elävästi arjen omien isovanhempieni maatilalla, jossa pienet palstat peltoja ja metsää sekä muutama käsin lypsettävä lehmä ja pihalla kuopsuttelevat kanat toivat elämiseen riittävät tulot ja vanhuuden turvan isäntäväelle. Onko tällainen enää Suomessa mahdollista?

Mikäli Worldwatchin tutkijoiden näkemykset pitävät paikkansa, kasvisruokavalion suosimisella voidaan hoitaa ympäristöä ja ilmastoa – sekä epäilemättä myös omaa terveyttämme. Olen pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä miten yhä kauemmas viety ruoantuotanto saisi ihmiset lopulta antamaan enemmän painoarvoa sen eettisyydelle ja puhtaudelle. Kotimaisen omenan valinta banaanin sijaan, olkootkin jälkimmäinen vaikka kuinka reilu, olisi teko ilmastokysymyksen eteen. Vaikka kansainvälinen taloustilanne kyykyttää nyt monia oikein urakalla, yhä useammalla suomalaisella on tulojensa puolesta mahdollisuus tehdä kaupassa valinta Brasiliasta saakka tuodun pihvihärän ja varsinaissuomalaisen luomunaudan välillä. Tulevaisuudessa näkisin mieluusti eläviä suomalaisia kyliä, joissa tuotetaan ruokaa turvallisesti ja terveellisesti sekä ympäristön että eläinten hyvinvointia silmälläpitäen.
Myönnettäköön: olen eläinten ja suomalaisen maaseudun ystävä. Joskus tunteet tukahduttavat järjen pyrkimykset päästä pinnalle. Sellainenkin kysymys nimittäin on kuultu, miten järkevää on viljellä tai kasvattaa Suomessa yhtään mitään, kun vuodenaikojemme ominaispiirteet heittävät omat haasteensa ja vaatimuksensa peliin?

Maria Lohela,
Kirjoittaja on Turun
kaupunginvaltuuston jäsen.
(perus.)