Apua, täällä koivu pulassa

Lintu tunnistaa toukkien riivaamaan koivun, vaikkei näe toukkia. Miten?

Hiljattain filosofian tohtoriksi väitellyt Elina Mäntylä selvitti väitöskirjatutkimuksessaan kasvien, kasveja syövien hyönteisten ja hyönteisiä syövien lintujen välisiä vuorovaikutuksia. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä olivat, voiko lintu auttaa kasvia syömällä hyönteisiä sen lehdiltä, ja miten lintu voi löytää kasvin, jossa on paljon hyönteisiä.
Linnut ovat kiinnostuneempia koivuista, joissa on hyönteistoukkia, kuin vahingoittumattomista koivuista, vaikka eivät näe toukkia. Kasvit taas hyötyvät lintujen läsnäolosta, koska tällöin hyönteisten syömäjälkiä lehdissä on vähemmän, kasvien kuolleisuus on alhaisempi ja biomassa suurempi, Mäntylä tiivistää.
Kuulostaa vielä ymmärrettävältä. Linnut kuitenkin löytävät koivut erikoisella tavalla. Siis että koivut huutavat apua!?

Koivujen avunhuuto linnuille voi Mäntylän mukaan olla kahdenlainen.
Kun kasvinsyöjät hyökkäävät kasvien kimppuun, ne muun muassa erittävät monenlaisia haihtuvia hiiliyhdisteitä, jotka linnut luultavasti pystyvät haistamaan.
Toinen huuto liittyy näköaistiin. Vahingoittuneet koivut myös yhteyttävät vähemmän kuin vahingoittumattomat koivut. Yleisesti kasvit ovat tällöin vaaleamman vihreitä.
”Linnut voisivat siis erityisen hyvän näköaistinsa avulla nähdä jo kauempaa, missä puissa toukkia on mahdollisesti enemmän.”

Ihmiset tapaavat olla kiinnostuneita Mäntylän väitöskirjan aiheesta.
”Tavallisin selitykseni sen aiheesta on, että tutkin, miten linnut löytävät puut, joissa on eniten toukkia niille ravinnoksi, ja voivatko linnut erottaa nämä puut jo kauempaa joko näkö- tai hajuaistinsa avulla.”
”Ainoastaan hyvin harvoin olen huomannut, etteivät ihmiset uskoisi tämän ilmiön olevan todellinen.”
Sanna Läylönen
kuva Jussi Vierimaa

Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)

Reino & Aino – suomalaisten tunteiden tulkit

Katu-uskottavat Reino- ja Aino-kotikengät ovat tehneet näyttävän paluun.
Reino-kenkien valmistus on aloitettu 1930-luvulla, mutta välillä ne ovat jääneet peräkammareihin piiloon. Kuitenkin viime joulujen alla tuotanto ei ole edes tahtonut pysyä kysynnän vauhdissa mukana, vaikka Reinoja ja Ainoja valmistetaan vuosittain yhteensä yli 250 000 paria.
Yhtenä syynä suosioon saattavat olla uudet värivaihtoehdot: Reinoja saa nykyisin myös vaaleanpunaisia ja -sinisinä. Kotikengät ovat siis jälleen salonkikelpoisia – mutta mitä ihmettä, nyt ne näyttäisivät olevan myös katu-uskottavia! Varsinkin Reinoissa näkee ihmisiä läpi vuoden. Alkuaanhan niitä ei ole varsinaisesti suunniteltu ulkokäyttöön. Eivätkö nilkat muka palele tai kumipohja luista?

Turun kenkäkaupoissa on erilaisia näkemyksiä siitä, paljonko Reinoja ja Ainoja oikeastaan ostetaankaan nimenomaan ulkokäyttöön.
Eräässä liikkeessä vaikutti siltä, etteivät myyjät olleet edes kuulleet niitä käytettävän ulkokenkinä. Stockmannilla myyjä oli tietoinen Reinojen ulkokäytöstä, mutta hänen mukaansa buumi oli laajimmillaan jo pari vuotta sitten.
”Nykyisin niitä ostetaan taas alkuperäistä käyttötarkoitusta varten. Paljon menee myös lahjoiksi pyöreitä vuosia täyttäneille”, hän kertoi.

Monissa liikkeissä Reinot on sijoitettu ranta- ja kylpyläkäyttöä varten kehitettyjen Crocs-kenkien viereen, mikä on hauska alluusio: molemmat jalkinemallit ovat irtautuneet alkuperäisestä käyttökontekstistaan ja vallanneet Suomen kaupunkikeskustojen kadut. Crocs-kengät herättävät ihmisissä voimakkaita mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan, mutta Lieksassa yhä valmistettavat Reinot ja Ainot vaikuttavat iskevän suomalaisten kansallistuntoon, eikä vallalla olevasta retrobuumistakaan liene niille haittaa.

Reinojen ja Ainojen uudesta suosiosta kielii sekin, että brändille on luotu tunteisiin vetoavat verkkosivut, joiden osoite on luontevasti www.reino.fi. Sivujen mukaan Reinot ja Ainot ”ovat osoituksena siitä suomalaisuudesta, jota tänäkin päivänä peräänkuulutetaan; sisua, jaksamista ja rehellisyyttä”. Se on paljon sanottu jalkineista, mutta sisua siinä tarvitaankin, kun sisäkenkien reviiriä tällä tavoin laajennetaan.
Laura Ticklén
Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)

TVO järjestää koko päivän pornokarnevaalin

Turun ylioppilaskyläsäätiö TYS aikoo muuttaa vilkkaana tapahtumapaikkana tunnetun Turun varsinaissuomalaisen osakunnan eli TVO:n tilat pyörävarastoksi ja pesutuvaksi.
Mitä tekee ensi töikseen kulttuuritilojen pelastamiseksi perustettu toimikunta? Järjestää tietysti koko päivän pornofestivaalin. Ymmärtäähän sen: tempaus tuo toivottavasti toimintatilojen kohtalolle lisähuomiota ja TVO:lle pilvin pimein erotiikasta kiinnostuneita opiskelijoita.
Hekumallinen päivä alkaa klo 16 seksuaaliterapeutin luennolla, elokuvanäytöksellä ja muovailutuokiolla. Klo 18 alkaen luvassa on eroottista välineistöä esittelevät ja kaupittelevat Hurveli-kutsut. Tämä lysti on täysin ilmaista, ellei nyt satu löytämään itseään miellyttävää härskiä hilavitkutinta.
Iltaohjelmassa klo 21 on vuorossa muun muassa pornokaraoke, pornorunoilija Markku Löytyojan esiintyminen sekä riemastuttavat ilmamasturbaation SM-kisat, jotka väkisinkin herättävät graafisia mielikuvia. Seksuaaliset syntinsä – jos sellaisista sattuu kärsimään – on mahdollista kipata illan aikana rippituoliin. Tämä varmasti kannattaakin, jos tarkoituksena on nauttia hävyttömyyden ilmapiiristä.
Kaiken tämän lisäksi TVO:lta luvataan ”yllätysvieraita ja paljon muutakin asiaankuulumatonta”.
Iltaohjelma kustantaa vaivaiset 4 euroa, mutta pääsymaksu on mahdollista kiertää pukeutumalla teeman mukaan. Haasteena on tällöin tietysti kulkea kotoa TVO:lle lateksibokserit päällä.

Pornofestivaalit ja Ilmamasturbaation SM-kisat TVO:lla perjantaina 6. helmikuuta klo 16 eteenpäin. Vapaa pääsy. Iltaohjelma klo 21. Sisäänpääsy 4e, soveliaassa asussa 0e.

Jantso Jokelin
Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)

Mikä sinusta tulee isona?

”Mikä sinusta tulee isona?” ”Mihin aiot hakea opiskelemaan?” Tulevaisuudensuunnitelmia uteleva mummo aiheuttaa angstia lakkiaisissa, etenkin jos omat kuviot ovat vielä auki.

Jos päätös opiskelupaikasta hautuu vielä, kannattaa ensin miettiä mikä itseä eniten kiinnostaa. Akavan opiskelija-asiamies Kosti Hyyppä tosin muistuttaa, että vaikka tärkeintä on valita itselle mieluisa ala, kannattaa myös työelämää pohtia jo opiskeluaikana.
”Usein opiskelijat tekevät virheen siinä, etteivät mieti, mitä haluavat isona tehdä. Silloin käy helposti niin, etteivät sivuaineet muodosta järkevää kokonaisuutta eikä oman alan työkokemusta haeta. Joillain aloilla on liikakoulutusta, mutta myös töitä löytyy kaikilta aloilta. Yliopisto-opiskelijan on itse rakennettava ammattitaitonsa ja pidettävä siitä huolta”, Hyyppä toteaa.

Mille alalle sitten on yletöntä tunkua ja missä väljempää? Mummolle ei ainakaan kannata todeta aikovansa historian- ja yhteiskuntaopin opettajaksi, jos se oikeasti on suunnitelmissa. Ylikoulutus riivaa myös esimerkiksi uskonnon, psykologian ja filosofian opettajia. Paremmin menee matemaattisilla aineilla ja kielillä.
Tutkijaksi aikominen ei välttämättä ole myöskään juuri nyt se paras idea. Koulutusmäärien kasvaessa tohtorien työttömyys on yli tuplaantunut vuosituhannen alusta. Myös esimerkiksi media-alalle pukkaa hillittömästi liikaa valmistuneita.
Akavan työttömyystilastojen kärjessä komeilevat määrällisesti insinöörit ja humanistit tradenomien ja ekonomien seuratessa perässä. Työttömyyslistan hännillä taas keikkuvat lääkärit ja hammaslääkärit. Vaikka tämän hetken lukuihin vaikuttaa viime kevään tutkintosuma, asetelma on säilynyt samana koko vuosituhannen ajan.
Lääkärit ja hammaslääkärit porskuttavat kärjessä myös viiden vuoden seurantatutkimuksessa.
Eläinlääkärit sekä diplomi-insinöörit kuuluvat niin ikään ryhmään, josta vain vajaa kymmenes on ollut työttömänä.
Työttömyys on useimmin vaaninut taideteolliselta, maatalous- ja metsätieteelliseltä sekä humanistiselta alalta valmistuneita, joista yli 40 % on jossain uransa vaiheessa vieraillut kortistossa. Akateemisilta aloilta valmistuneista keskimäärin noin kolmannes on ollut jossain vaiheessa uraansa työttömänä, tosin onneksi tavallisesti vain kerran ja lyhytaikaisesti uran alkuvaiheessa.
Hyyppä ei kehottaisi opiskelijoita kuitenkaan valitsemaan alaansa ainoastaan tämän hetken työllisyystilanteen mukaan. Toisaalta suurten ikäluokkien eläköitymisellä ei korkeakoulutetulle liene ihmeitä tekevää vaikutusta – eniten väljyyttä on luvassa matalammille koulutusaloille.

Seurantakyselyä tekemässä ollut Turun akateemisten rekrytointipalvelujen tutkija Juha Sainio katsoo, että korkeakoulutettujen määrä lähentelee tällä hetkellä kipurajaa. Korkeakouluista valmistuneiden työttömien määrä on noussut samaa tahtia opiskelijamäärien kanssa.
”Akateemisen kentän sisällä kaivattaisiin sisäänottomäärien hienosäätöä alojen välille monitieteellisyyttä silti unohtamatta. Vielä ei ole tutkimustietoa siitä, miten AMK-uudistus on vaikuttanut tilanteeseen.”
Ammattikorkeakoulusta valmistuneen sosionomin ja tradenomin työllistyminen suhteessa yliopistokoulutuksen saaneisiin sosiologiin ja ekonomiin on siis vielä osin kartoittamatta. Työllistyminen on kuitenkin näillä aloilla ollut sen verran korkeaa, että mummolle ne kelvannevat hyvin.
Minna Uusivirta
kuvitus Elli Vuorinen

Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)

Lähteet:

Päivi Korhonen ja Juha Sainio: Viisi vuotta työelämässä. Monialayliopistoista vuonna 2000 valmistuneiden sijoittuminen työmarkkinoille 2006

http://www.aarresaari.net/pdf/UraraporttiNetti.pdf

Tilastoja akateemisesta työttömyydestä ja työttömistä työnhakijoista

www.akava.fi → tutkimukset ja julkaisut → työttömyystilastot

Marjaana Korppas: Aineenopettajakoulutuksen nykytila ja kehittämistarpeet. AINO-hankkeen loppuraportti 2008. Turun opettajankoulutuslaitos.

http://www.edu.utu.fi/laitokset/tokl/tutkimus/julkaisut/AINO.pdf

Raittila, Olin ja Stenvall-Virtanen: Viestintäkoulutuksen nousukäyrä. Monta tietä unelma-ammattiin ja suuriin pettymyksiin. Tampereen yliopisto, tiedotusopin laitos 2006

http://www.uta.fi/laitokset/tiedotus/viest_ammatit/loprapverkkoversio.pdf

Omaa alaa etsimässä

Turun yliopiston opiskelijat vaihtavat ahkerasti pääainettaan ja tutkintojaan.

Lukion jälkeen ylioppilaiden tulisi tietää, mitä tulevaisuudeltaan haluavat. Usein opiskelijalle selviääkin vasta yliopisto-opintojen aikana, mistä todella on kiinnostunut ja millä alalla haluaa työskennellä.
Tämä on yksi tärkeimpiä syitä siihen miksi niin monet opiskelijat etenkin humanistissa, yhteiskuntatieteellisessä, ja matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vaihtavat pääainettaan. Aina pääaineen vaihto ei niin vain onnistakaan, vaan on osallistuttava uusiin pääsykokeisiin.

Humanistisen tiedekunnan opintopäällikkö Nea Oförsagdin mukaan tiedekunnassa pääainettaan vaihtaa vuosittain 60–75 opiskelijaa. Määrä on melkoisen suuri, sillä vuosittain tiedekuntaan otetaan noin 500 opiskelijaa. Yleisin syy pääaineen vaihtoon Oförsagdin mukaan on se, että alkuperäinen pääaine ei motivoi opiskelijaa tarpeeksi. Esimerkiksi sivuaineen opiskelu saattaa osoittautua alkuperäistä pääainetta kiinnostavammaksi.
Historian opiskelija Matti Välimäelle ajatus pääaineen vaihdosta syntyi pikkuhiljaa toisen opiskeluvuoden aikana.
”Olin opiskelemassa poliittisen historian perusopintoja sivuaineenani, kun oivalsin olevani siitä kiinnostuneempi kuin pääaineestani historiasta. Poliittinen historia vaikutti kiinnostavammalta sekä lähestymistavoiltaan että tutkimusteemoiltaan, jotka käsittelevät lähinnä lähihistorian tapahtumia ja ilmiöitä”, Välimäki kertoo.
Välimäelle pääaineen vaihdosta muodostui pitkä prosessi.
”Tarkoitukseni oli vaihtaa pääaineeni historiasta poliittiseen historiaan syksyksi 2008. Poliittiseen historian pääaineopiskelijoiksi voi vaihtaa vuosittain neljä opiskelijaa ilman pääsykoetta aineeseen suoritettujen opintopisteiden perusteella.”
Opintopisteet eivät tuolloin vielä riittäneet.
”Hakijoista neljä oli suorittanut minua enemmän opintoja, joten en päässyt vielä sisään.”
Ensi keväänä Välimäki aikoo ottaa varman päälle ja osallistua myös pääsykokeisiin.

Juha Aarnio puolestaan teki opinnoissaan täyskäännöksen syksyllä 2008 aloittaessaan kolmen historian laitoksella viettämänsä vuoden jälkeen opinnot Turun oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
”Lukion jälkeen hain itse asiassa oikikseen, mutta en päässyt sisään. Armeijassa ollessani alkoi historia tuntua kiinnostavammalta ja niinpä päätinkin hakea opiskelemaan historiaa. Kuitenkin pikkuhiljaa historian ohessa sivuaineina opiskelemieni valtio-opin ja taloustieteen avulla ymmärsin että laki- ja oikeusasiat kiinnostivat minua sittenkin enemmän”, Aarnio kertoo.
Aarnio ei tietenkään voinut suoraan vaihtaa pääainetta historiasta oikeustieteelliseen, joten hänen oli osallistuttava pääsykokeeseen.
Kokeeseen lukeminen oli juuri yleisen historian opintoihin tehdyn kandidaatintutkielman jälkeen melkoisen raskas prosessi.
”Motivaationi oli kuitenkin korkealla”, Aarnio muistelee.
Hän pyrkii suorittamaan oikeustieteen maisterin tutkintonsa viiden vuoden tavoiteajassa. Kokonaisuudessaan hänen opintonsa kestänevät kahdeksan vuotta.

Tuomas Kantonen pääsi opiskelemaan kemiaa heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen ilman pääsykokeita.
”Tarkoituksenani oli opiskella kemiaa vain vuosi ja sen jälkeen vaihtaa pääainetta. Kemiaa opiskellessani kiinnostuin terveyden biotieteistä ja pääsin opiskelemaan sitä heti seuraavan vuoden syksyllä. Terveyden biotieteissä etenkin tutkimuspuoli kiinnosti minua”, Kantonen kertoo.
Kantoselle valkeni kuitenkin nopeasti, ettei tulevaisuus biotieteiden tutkijana ollut häntä varten.
”Kesätöissä oivalsin, ettei oma ala ja tutkimustyö minua juurikaan kiinnostanut”, Kantonen muistelee.
Hän päätyikin melko radikaaliin ratkaisuun ja lopetti opinnot yliopistossa kokonaan.
Nykyään Kantonen opiskelee sairaanhoitajaksi Turun ammattikorkeakoulussa.
”Käytännönläheinen työ ja ihmisten kanssa toimiminen kiinnostivat minua lopulta tutkijanuraa enemmän. Yliopistossa suorittamani opinnot jäivät kesken, mutta ainakaan lähitulevaisuudessa en aio kandidaatintutkintoa loppuun asti suorittaa”, Kantonen kertoo.
Tulevaisuudessa hänelle riittää töitä varmasti ilman yliopistossa suoritettua kandidaatintutkintoakin.
Joonas Jussila
kuvitus Elli Vuorinen

Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)

Rakennukset osa III: Arken

Arkenilla taottiin rautaa

Åbo Akademin humanistinen tiedekunta majailee historiallisessa Arkenin korttelissa. Niin kutsuttu humanistikeskus koostuu useista vanhoista taloista, joista uusimmatkin on rakennettu 1930-luvulla. Kortteli on äskettäin peruskorjattu.

Arkenin korttelin ensimmäiset talot rakennettiin Turun rautateollisuusyhtiön käyttöön Piispanpellolle 1855. Monien omistajavaihdosten jälkeen kreivi C.M.M. Armfelt hankki yrityksen haltuunsa 1866. Hänen sukunsa omistuksessa teollisuusalue pysyi pitkään.
Tämä vauraan maatalousalueen ”rautakaluin tehdas” tuotti miltei kaikkea mahdollista maataloustarvikkeista venäläisen armeijan varusteisiin ja höyrykoneista sylkylaatikoihin.
”Ensimmäisen maailmansodan aikaan valmistettiin Venäjän armeijalle ammuksia”, kertoo kulttuurihistorian professori Kari Immonen.
Tehtaan nimi vaihdettiin aikanaan Turun Rauta- ja vaunuteollisuuden tehtaaksi.
”Siellä rakennettiin Suomen ensimmäinen traktori, nimeltään Kullervo”, kertoo Akademin viestintäpäällikkö Thurid Eriksson.
Gustaf Wreden suunnittelemat ensimmäiset Kullervot valmistuivat vuonna 1919. Niitä oli tarkoitus kaupata Venäjälle, mutta vallankumous pilasi suunnitelmat ennen traktorien valmistumista.

Ajan myötä yritys keskittyi pulttituotantoon. Siirtyessään 1934 Fiskars-yhtymän omistukseen se sai nimen Suomen Pultti Oy. Vuonna 1952 rakennus muutti uusiin tehdastiloihin.
”Tämän jälkeen alueella on toiminut ainakin automaalaamo ja uunituotantoa. Sisäpihalla pidettiin kirpputoria joskus 80-luvulla”, muistelee Eriksson.
Turun kaupunki sai korttelin kiinteistöt haltuunsa ja piti niitä vuokralla. Rakennukset oli kuitenkin jo lain nojalla suojeltu ainakin julkisivuiltaan, joten käyttötarkoituksen muutos ei ollut helppoa. Taloja kaavailtiin jopa muutettaviksi asunnoiksi, kunnes ne ostettiin Åbo Akademin käyttöön vuosituhannen vaihteessa. Alkoi mittava korjausprojekti, jossa korttelin 13 taloa tehtiin yliopistokäyttöön sopiviksi. Arkkitehtitoimisto Sigge ja rakennusyhtiö NCC saivat urakan valmiiksi vuonna 2004, jolloin humanistinen tiedekunta muutti rakennukseen.
Paavo Ihalainen
kuva Jussi Vierimaa

Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)

Gradukulma: Sukupuolittumista äidinkielen oppikirjoissa

Nadja Sokura tutki suomen kielen gradussaan sukupuolen esittämisen tapoja äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa.
Oppikirjojen Aleksis 8, Loitsu 8 ja Sisu 8 vertailussa paljastui kiinnostavia eroja. Aleksiksessa ja Sisussa esitellään enemmän mies- kuin naiskirjailijoita, kun taas Loitsussa naiskirjailijat saavat näkyvämmän roolin.
”Naiskirjailijoiden esiinnostaminen Loitsussa voi olla tietoinen valinta”, Sokura pohtii.
Tekijöiden sukupuolijakauma on tässä valossa kiintoisa: Aleksiksen ja Sisun tekijöissä on yksi mies kummassakin, Loitsussa taas on vain naisia tekijöinä.
”Sukupuolen esittämisen tavat eivät rakenteellisesti eroa toisistaan, merkitysten kannalta kyllä. Yleensä ottaen kaikissa kirjoissa kuvattiin miehiä enemmän tekemässä kuin naisia. Naisia kuvaavia lauseita on myös yleensä ottaen vähemmän”, Sokura toteaa.
Poika on tässäkin esimerkissä tyttöä aktiivisempi:
”Lauri iski tyttöjä.”
”Minä hymyilin Kallelle suloisesti.”
Sukupuolen tai siviilisäädyn määreitä esiintyy naisten kohdalla miehiä enemmän. Sokuran mukaan aiemmissakin tutkimuksissa on todettu naisen määrittyvän perhesuhteiden kautta. Opettaja tai oppilaat taas tuskin tulevat huomanneeksi oppikirjassa olevan minkäänlaisia sukupuoleen liittyviä merkityksiä, ellei niitä suoraan heille osoiteta.

Eva-Liisa Raekallio

Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)

Totuus on Toivossa

Hän on saapunut tulivaunujen kanssa kaupunkiin. Hän on paikantanut surumielisen kansan, jota kalvaa tieto tietävyytensä riittävyydestä. Hän on kaiken informaation absolutismi ja Folke Westin kalakaveri ja hauki. Hän on kryptoniittia ongelmille ja sulaa sananvapautta. Hän on Maisteri Toivo Suulas.

Inhan Toriparkin rakentaminen lienee selvä kun demarit asettuivat ehtoineen hankkeen taakse. Ennen vaaleja monet heistä vastustivat parkkia, mutta nyt ei edes äänestetty. Miksi demarit tällä tavalla pettivät? Mikä sai heidät yksikantaan tämän älyttömyyden taakse?

Entinen demari

Nytpä kyllä tiputit pahan kysymyksen, oikein visaisen koivun, sellaisen kauniin oksan, jolla aikoinaan muistutettiin lapsia siitä, että maailma on julma, kylmä ja arvaamaton. Nyt sama sosiaalidemokraattisilla piikeillä varustettu kotisoitin on läimähtänyt kansan kasvoille, ja mitä Toivo on kamariorkesterissa kuullut niin aika moneen sattui lujasti sitten teini-iän. Eräs heistä jopa heristi nyrkkiä ja huusi toverit, lunta ukkojen sukkiin, alas miehitysvalta!, mutta hänetkin hiljennettiin, koska ei ole sopivaa huutaa toisille ihmisille rumasti, ettei vaan mielipahan kamomillahöyryt nousisi sieraimiin.

Vaan mistä tämä kaikki sitten johtuu? Aikoinaan Jokioisilla keväällä 1982 kuulin, miten todellisuudessa demarit tekevät päätöksiä: he soveltavat tuolileikkiä, jossa marssimusiikin tahdissa pyöritään tuoleja ympäri. Tuoleja, joita on aina yksi vähemmän kuin osallistujia, vähennetään yksi kerrallaan, kunnes on jäljellä vain yksi tuoli. Viimeisen tuolin saanut toveri saa sitten päättää kaikkien puolesta kuinka äänestetään ja ketä heitetään ryhmäkurikivellä suoraan hetulaan. Tällä kertaa nyt vain sattui sillä lailla ikävästi, että tuolille pääsi istumaan setä, jonka mielestä torin alle rakennettava parkkiluola on kaupan ja pakokaasun tuottaman euforisen ei kiinnosta, tokilla saa alennusta –asenteen säilyttämisen takia välttämätön. Tätä taas tarvitaan seuraavissa vaaleissa, jotta Suomen suurin sosialistinen puolue, tuo ajatusten Tonava ja uudistusten kurkiaura saisi lisää ääniä.

Vai olisi syy sittenkin sinussa? Luulisi sinunkin tietävän, että jos pääsi päälle on tippunut jo vuosikymmenten ajan poliittista pissaa niin miksi se yhtäkkiä muuttuisi? Tuskin pissan lähteet ovat ainakaan vaihtuneet. Syy on siis sinun kun uskoit. Ei kannata uskoa, sillä Usko ei siirrä vuoria, korkeintaan jättää tiellesi banaanin kuoria ja tahmaisia taateleita. Kas, ihmisten poliittinen muisti on yhtä lyhyt kuin vaalien jälkeinen krapula tahi rakkaus Forten lattialla.

Asiaa Toivolle? Kysy mitä vain ja milloin vain: toivo.suulas@gmail.com

Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)

Sähköa ilmassa – LIIKAA

Sähköherkkänä joutuu välttelemään niin tukiasemia kuin laivamatkojakin.

”Kaikki alkoi pari vuotta sitten, kun  aloin tuntea käsissäni pistelyä aina käyttäessäni tietokonetta”, kertoo sähköherkkyydestä kärsivä Mirka (nimi muutettu). Hän opiskelee Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa.
”Siitä lähtien oireet ovat vähitellen voimistuneet.”
Sähköherkkyyden oireet ilmenevät hänellä yleisenä, vaikeasti kuvailtavana huonona olona ja ahdistuksena. Oireet puhkeavat esimerkiksi matkapuhelimista ja verkkotukiasemista lähtevien sähkömagneettisten kenttien lähettyvillä. Lue lisää

Piippausta ja pörinää

Joskus kuva ja ääni eivät vain täsmää. Astuessani sisään galleria Titanikin ovesta näen yläasteen puutyöluokkaa muistuttavan huoneen. Toimeliaat ihmiset ovat kyyristyneinä komponenttiensa ääreen, kolvinkäry on väkevä. Huoneen täyttävät kuitenkin vanhoista tiedeleffoista tutut, oudon futuristiset piippaukset ja surinat. Niistä päätellen voisin olla jonkin varhaisnuoruuteni scifi-sarjan avaruuslaivan komentosillalla.
Käynnissä on Kodinkonemusiikin ystävät -yhteisön (KoKoMYS) ensimmäinen yleisölle avoin työpaja. Yhteisö jakaa tavallisten ja vähemmän tavallisten koneiden musiikin ja äänien tuottamiseen tähtäävää manipulointiin liittyvää tietotaitoa. Konkreettisesti se tarkoittaa tällä kertaa sitä, että halukkaat saavat oppia rakentamaan kaksi yksinkertaista äänilaitetta. Paikalle eksynyt yleisökin saa väännellä nuppeja ja ihmetellä millaista vinkunaa vaikkapa sorkittu lasten syntikkalelu voi päästää.
Omia projektejaan valmistelee huoneessa parisenkymmentä innokasta osallistujaa. Joukossa on äänitaiteilijoita, muusikoita ja taidealan ihmisiä. Työpajan ohjaaja taidepedagogi Olli Suorlahden mukaan joukkoa ajaa eteenpäin konemusiikkiin oleellisesti liittynyt uusien äänten etsiminen:
”Nykyään kaupalliset soundilaitteet ovat vähän samanlaisia kaikki”, Suorlahti myöntää.
Normista poikkeavat äänet viehättävät erityisesti skweeestä innostuneita, chiptune-muusikkoja ja uutta punk-henkistä elektroväkeä. Suorlahti on itse kiinnostunut aikaansaatujen eriskummallisten äänien sijaan pikemminkin tee-se-itse- eli DIY-estetiikasta: laitteiden rakentelusta ja näpertelyn konkreettisuudesta.
”Esimerkiksi tietokoneen kanssa tekeminen on paljon tylsempää”, Suorlahti kertoo.
”Tietenkin jos itse osaisin ohjelmoida hyvin, niin siellä olisi samanlaista löytämisen iloa.”

Vanhojen, hylättyjen laitteiden kierrätys on oleellinen osa yhteisön toimintaa.
Kodinkonemusiikin ystävät on kerännyt talteen vanhoja, pois heivattuja leluja ja äänilaitteita. Ruumiinavausten yhteydessä niitä bendaillaan, eli niiden ääniä tuottavia osia muokataan. Kokomyslaisten käsissä menneiden vuosien piippaileva muoviroska saa uuden elämän.
”Kierrätys on ollut ehdottomasti yksi kantavista jutuista. Jos laite on toimiva, niin on kahjoa, että se heitetään menemään tai sulatukseen”, Suorlahti alleviivaa.
”Vaikka minkälaisista toimisto- ja kodinkoneista on mahdollista saada oikealla tavalla väärinkäytettynä vaikka millaisia ääniä.”
Kokomyksen helsinkiläinen sisarseura Kokeellisen elektroniikan seura (Koelse) onkin kerännyt tiloihinsa kolmisen tonnia innovatiivisia laitteita tai rojua – katsantotavasta riippuen.

Yksi paikalle saapuneista muusikoista on Jani Lehto, joka tunnetaan paremmin Déclassé-bändistä ja huonommin Star You Star Me -projektista. Hän pitää käsissään entistä levysoittimen neulan alumiinilaatikkoa, joka saa nyt uuden ”sielun” tunnilla valmistetusta äänipiiristä.
”Harmittaa, että soittimestani tuli vähän tavallisen näköinen”, artisti myöntää.
”Minulla oli sammakon näköinen vesipistooli ja yritin asentaa äänipiirin sinne. Keikalla olisi ollut hauska heilua sen kanssa. Mutta käytännöllisyys voitti.”
Pääasiallisesti koskettimilla säveltävä artisti ei pidä uusien soundien etsimistä päätavoitteenaan, mutta biiseihin valituilla soittimilla on tärkeä roolinsa
”Nätti melodia pääsee oikeuksiinsa sillä, että se tulee rupisella äänellä – kauniilla äänellä tehdyt kauniit biisit ovat helposti liian itsestäänselviä”, Lehto sanoo.
”Vanhat kosketinsoittimetkin ovat sitä paremman kuuloisia mitä huonommassa kunnossa ne ovat. Jotenkin se vaan on niin: niihin tulee lisää särmää.”

Musiikki ja sen ympärillä kuhiseva bisnes muuttuu yhä digitaalisemmaksi. Lehto ei niele purematta käsitystä uuden teknologian innovatiivisuudesta.
”Useimmat tietokoneohjelmatkin tyytyvät käyttöliittymissään vain jäljittelemään vanhoja keksintöjä, kuten pianokoskettimistoa ja käsin käänneltäviä säätimiä”, hän kritisoi ja toteaa uudenlaisten instrumenttien myös inspiroivan uusiin tapoihin säveltää:
”Laitteet, jollaisia tänään tehtiin, eivät apinoi mitään. Ei tälläkään voi soittaa säveliä, mutta sillä on hemmetin hyvä ja jäljittelemätön soundi – jyrisee ja pärisee hienosti.”
Petri Rautiainen
kuvat Jussi Vierimaa

Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »