Utupaikalla: Syöpaläisen sisältä

Tarkkasilmäiset todistavat näillä tienoin kopulaatiota. Runoilija ja yhteiskuntatieteskelijä vapauttavat nuijapäänsä vuoroviikoin. 

Kun S heräsi eräänä aamuna levottomasta unesta, havaitsi hän ympäristönsä muuttuneen suunnattomaksi syöpäläiseksi. Sen kyljet tuhrivat itsensä sitkaaseen visvaan, tuhannet silmät kyräilivät epäluuloisina toisiaan ja käyrät tuntosarvet rempoivat väljien vankkureiden sekä hohtavien kivien mentäviä reikiä neitseelliseen perään.
Ostomies S hapuili ympäriinsä kauhun vallassa. Käteen sattui erään kiinalaisen louhostyöläispikkutytön perna, aamupalan tähteitä, mutta mitäpä hyötyä sellaisesta olisi. Lopulta löytyi sentään kaukosäädin, jonka avulla saattoi manata esiin lohdullisen tiedon: Oli aie! Valittaisiin lihotettaviksi kaikkein lihavimmat, ja heidän avullaan syöpäläistä ruokittaisiin salakavalasti sisältä käsin, kunnes se halkeaisi tasapainoisuudesta.

Koplauksen toteuttamiseksi S:n yksilöllinen panos tuli epätoivoiseen tarpeeseen, kerrottiin. Laskelmien mukaan oli nimittäin laskettu, että mikäli jokainen valtakunnan ostomies jäisi kotiin, jouduttaisiin tyytymään noin sataantuhanteen lusikalliseen kermasosekeittoa neljäntoistatuhannen paneroidun ja leivitetyn hampurilaispihvin sijaan.
Varasuunnitelmiakin oli tehty, kuten hyvään hallintotapaan kuului, eli sidosryhmät oli kiihotettu suoraselkäiseen suomalaiskansalliseen henkeen sanomalla “saatanan tunarit” ilman tukkaa. Jokamiehenoikeus puolestaan aiottiin eteenpäinkehittää jokaisen aitoetnisen metsänomistajan vapaavalintaiseksi oikeudeksi nylkeä metsorahat omasta metsästänsä.

Kaikki oli siis tavallaan ja suhteellisesti ottaen niin helvetin kunnossa. Koska moraalisen haavaloisen vaara vaani kuitenkin aina, byroopuheenjohtajat Oksanen ja Rönnholm möyrivät syöpäläisen paksusuolesta, josta peristaltiikka oli juuri aikeissa pullauttaa heidät korkeasti arvostettuun peräsuoleen, tokaisemaan päivän faabelin. Siinä ei tyylilajille tyypillisesti esiintynyt juurikaan oikeudenmukaisuutta vaan lähinnä raakaa, känsäkouraista yhteiskunnallista kasvattamista.

Lopulta S laski hankalan välikätensä luokittelijan sanaiselle valtikalle. Oliko tämä kaikki kafkamaista, orwellilaista, postmodernia, maagista hyperrealismia vai mitä? Onko sille edes olemassa omaa sanaa, kun todellisuus käy niin käsittämättömäksi, ettei sille ole omaa sanaa?

Teksti: Sami Torssonen

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)

Pelottavat pellet ja hukkuvat nallet

Lastenohjelmien piti olla viihdyttäviä ja kasvattavia, mutta sen sijaan niistä jääkin ikuiset arvet.

Pikku Kakkosen maskottinalle päättää jälleen oikaista lammen yli Tohloppiin, vaikka lapsi kotisohvalta yrittää huutaa neuvoja ja kieltoja: ”Ei, nalle! Älä mene, nalle! Nal­leeee!”
Kohta jää pettää taas tassujen alta, ja kauhea hukkumismusiikki alkaa soida. Lapsi ei enää kestä vaan alkaa itkeä ja juoksee vaatehuoneeseen piiloon. Nallen pelastuminen jää jälleen näkemättä, ja seuraavalla kerralla on taas sama kärsimys edessä.

Lasten pelottelulla on pitkät perinteet. Jo alkuperäisissä Grimmin veljesten saduissa hylättiin lapsia metsään, valmisteltiin Hannun paistamista uunissa ja tapettiin lopulta noita. Punahilkassa susi taas söi isoäidin.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Piia Korhonen kuitenkin muistuttaa, etteivät lapset koe satuja ja tv-ohjelmia samalla tavalla.
”Kun lapsi kuuntelee satua, sitä lukee yleensä aikuinen. Se on turvallinen tilanne ja lapsi voi jopa istua vanhemman sylissä. Samalla vanhempi voi jopa suodattaa kaikkein jännittävimpiä kohtia.”
”Lapsi pystyy myös käsittelemään pelkoa paremmin, kun satukirjan kuvatkaan eivät liiku. Tv-ruudulta tuleviin kuviin taas ei pysty vaikuttamaan”, Korhonen lisää.

Korhonen tutki väitöskirjassaan alle kouluikäisten lasten tv-suhdetta vuosina 1993 ja 2003. Tutkimuksessa selvisi, että molempina vuosina lapset pelkäsivät TV:stä eniten mielikuvitusolentoja ja väkivaltaa ja että pelkoa oli paljon. Kummallakin kerralla yli 80 prosenttia lapsista kertoi pelänneensä ainakin ajoittain ohjelmia katsoessaan.
”Vuonna 1993 pelot liittyivät valtaosin aikuisten ohjelmiin, mutta vuonna 2003 pelot olivat siirtyneet lastenohjelmiin. Näyttää siltä, että lastenohjelmat ovat muuttuneet paljon vuosien varrella ja muistuttavat paljon aikuisten ohjelmia. Monissa ohjelmissa on väkivaltaa, kauhua ja jopa eroottisia elementtejä.”
Korhosen mukaan toinen syy pelon kohteiden vaihtumiseen voi olla, että vanhemmat suojelevat nykyään lapsiaan aiempaa enemmän. Suojelusta ei kuitenkaan ole ollut juuri apua, kun monet vanhemmat olettavat lastenohjelmien olevan täysin turvallisia vaikka niissä on yhä enemmän aikuisten ohjelmista tuttuja rajuja käänteitä.
”Jos lastenohjelmat muuttuvat vielä enemmän aikuisten ohjelmien kaltaisiksi, lapset eivät pysty mediakasvatuksellakaan ymmärtämään kaikkia elementtejä. Siksi en usko, että lasten pelot vähenisivät tulevaisuudessakaan.”

Pelon kohteet ovat vuosien mittaan muuttuneet myös lastenohjel­mien sisällä. Ennen pelottivat Pikku Kakkosen hahmot, nykyään kauhun hetkiä aiheuttavat enemmänkin Digimonit ja Pokemonit. Lisäksi hajontaa on paitsi aikakausien myös yksilöiden välillä. Korhonen muistuttaakin pelon olevan hyvin henkilökohtaista.
”On hyvin yksilöllistä mitä lapsi pelkää. Siksi minusta olikin tutkimusta tehdessäni tärkeää, että lapsia itseään haastateltiin asiasta. Edes omat vanhemmat eivät aina tiedä, mikä lasta pelottaa.”
Yksi pelotin näyttää kuitenkin kestävän sukupolvelta toiselle: Muumilaakson tarinoiden Mörkö.
”Kaikkein eniten mainintoja sai molempina vuosina Muumien mörkö. Ja kyllä siinä Mörön saapumisessa on minustakin aika tiivis tunnelma”, Korhonen sanoo.

Lastenohjelmien kauhukolmikko

“Varokaa heikkoa jäätä”-tietoisku
Pikku Kakkosen maskottinalle päättää oikaista lammen yli Tohloppiin, mutta tassujen alta pettääkin jää. Pelottava musiikin käyttö ja nallen silmistä välittyvä hätä porautuvat suoraan sohvalla nököttävien taaperoiden tajuntaan. Lopulta nalle toki pelastuu, mutta moni ehti pinkoa parkuen piiloon jo siinä vaiheessa, kun nalle vasta räpiköi jääkylmässä vedessä.

Muumilaakson tarinoiden Mörkö
Mörkö on niin jäätävä ilmestys, että se saa seesteisen Muumipapankin tarttumaan haulikkoon. Mörön saapumista katsoessa muistuu nopeasti mieleen, että japanilaiset tekevät maailman hirveimmät kauhuelokuvat. Kohtaus peittoaa painajaismaisine tunnelmineen valtaosan kotimaisista kauhupätkistä 6–0. Epäilemme myös, että Samuli Edelmann viittaa Mörköön ”Kaikki tahtoo”-biisissään: ”Äkkiä maisema vapisee. Joku suuri astuu huoneeseen. Vedän peiton korviini. Huone viilenee.” Kunniamaininnat myös taikurinhatusta nousevalla peikkomuumille sekä sarjan aavemaiselle Majakka-jaksolle.

Pelle Hermanni
Jos ei pelännyt Hermannia, niin sitten pelkäsi Kepakkoa. Tai alkumusiikkia. Tai sitten vain sirkuksen outoa ja autiota tunnelmaa, jossa tämä klovni puheli yksikseen nauravan keppinsä kanssa. Puhumattakaan siitä, jos penska erehtyi katsomaan liian nuorena vielä Se-leffan. Vanhemmiten voi silti olla vähän vaikeampi selittää mikä ärsyttävässä, mutta muuten harmittomassa Hermannissa tai stalkkarismiin taipuivaisessa Röllissä oikein pelottikaan. Kumpikin vaikuttaa täysin turvalliselta penskaviihteeltä.

Teksti: Lari Vesander
Kuvat: YLE Kuva-arkisto

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)

Kauppat. yo.: Mies jäällä

Tässä kolumnissa maailmaa tarkastellaan kauppatieteellisestä näkökulmasta. 

Suomessa käydessäni tapasin juhlissa nuoren suunnittelijan, joka kertoi työpäivästään. Oli ollut tavallinen helmikuinen tiistai, mutta suunnittelut eivät oikein sujuneet ja sisäilma ahdisti, joten hän päätti lähteä hiihtämään aurinkoon. Hiihtoreissu Näsijärven jäällä sujui hyvin ja selvensi ajatuksia. Työpaikalle palatessaan suunnittelija huomasi jäällä lumeen peittyneen möykyn. Hän hiihti lähemmäs ja lähemmäs, kunnes outo tunne varmistui oikeaksi. Möykky oli kuollut mies.
Poliisit soitettiin paikalle lähellä olleiden pilkkijöiden puhelimella ja neuvottiin paikalle. Suunnittelija palasi töihin ja jatkoi suunnittelemista. Poliisit kertoivat myöhemmin, että keski-ikäisen miehen kuolema oli todennäköisesti luonnollinen. Hän oli kylmettynyt jäälle ja lakannut olemasta.

Palasin Nizzaan ja ajattelin tuota miestä, joka käveli jäälle ja kuoli. Talossani on kaksi hissiä, joista toinen vie parillisiin kerroksiin ja toinen parittomiin. Valitsin itse pairs-hissin, mutta ajattelin että mies jäällä olisi varmaan ottanut impairs-hissin. Istuin parvekkeellani ja katselin lämmintä Välimerta ja mietin miten paljon lempeämpää olisi uida Välimeren pohjaan kuin jäätyä Näsijärven jäälle.
Minulle tuli ikävä ihmistä, jota en ollut koskaan tavannut. Surin sitä, että hänen täytyi viettää viimeiset hetkensä yksin jäällä kylmissään. Olin ahdistunut siitä mahdollisuudesta, että hän oli saattanut tietoisesti valita kuolla juuri niin.
Poliisi tiedotti tapahtuneesta näin: ”Tampereella kadonneeksi ilmoitettu mies löytyi eilen 24.2.2009 iltapäivällä menehtyneenä Näsijärven jäältä. Viimeisimmät havainnot kadonneesta olivat lauantailta 24. tammikuuta. Mies löytyi noin 2,4 kilometrin päästä Mustalahden satamasta Näsinselältä läheltä Selkäkaria. Vainaja makasi jään päällä lähes kokonaan lumeen hautautuneena. Hänet havaitsi ohi kulkenut hiihtäjä noin klo 15 aikaan.”
Millainen oli tuo kuukausi katoamisen ja löytymisen välillä? Oliko se pitkä ja yksinäinen, vai onnellinen ja rauhallinen? Toivon, mies jäällä, että jälkimmäinen.

Teksti: Päivi Surakka

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)

Pakina: Superkarttumaa – kolme näkökulmaa karttumiseen ja kannustumiin

Tällä palstalla asioidaan politiikan ja yhteiskunnan välimaastossa.

Ensinnäkin eläkeikä nousee. Kiva. Valtio määrää, että sinäkin, lukijani, jaksat työssä kaksi vuotta pitempään. Mutta jos et jaksakaan roikkua löysässä työmarkkinahirressä, niin eläköitymisikäsi ei muutu miksikään. Siis lopulta vain eläkkeesi laskee, etkä sinä tai kukaan muukaan ole sen pitempään töissä kerryttämässä kaikkea hyvää veropottiimme. Lisäksi eläkettäsi höylätään vielä toisesta päästä elinaikakertoimella. Köydellä on paha työntää.

Suomen ikääntyvien työntekijöiden (55-64 v.) työllisyysaste on itse asiassa kasvanut hurjalla vauhdilla viimeisen 10 vuoden aikana, noin 20 prosenttiyksikköä. Tämä on suoraa seurausta koulutustason noususta, eikä siihen ole tarvittu eläkeikätemppuja. Samalla nuoret valmistuvat suoraan burnoutin kautta työkyvyttömiksi. Luuletteko, että voisimme säätää heidät eläkelailla työkykyisiksi?

Aluksi kannustimet menivät näin: saat enemmän rahaa, kun olet pitempään töissä. Kuulostaa ihan kohtuulliselta. Seuraavaksi säädettiin elinaikakerroin. Kertoimen ja ns. superkarttuman yhteisvaikutuksena kannustin muuttui: pitempään työskentelemällä estät eläkkeesi pienenemisen.

Mutta Vanhasen superkannustin menee näin: ihan sama, miten kauan elät tai olet töissä, eläkkeesi pienenee joka tapauksessa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että järjestelmässä on jo pohjalla leikkaava elinaikakerroin, jonka vaikutusta emme tiedä, sillä se tulee voimaan vasta 2010.
Nimeän tämän uuden eläkejärjestelmän vanhaslaiseksi tuplaraipaksi.

Toiseksi perussuomalaisia harmittaa se, että maahanmuuttokeskustelua ei voi käydä tulematta heti leimatuksi rasistiksi. Kansanedustaja Timo Kallia (kesk.) ei harmita ollenkaan. Viihdyttävässä puheenvuorossaan hän täräyttää, että eläkeikää nostetaan siksi, ettei tarvitsisi ottaa maahanmuuttajia. Näin tilkitään oivasti kepun vuotaminen perussuomalaisiin. Jos suurten puolueiden maahanmuuttopolitiikan avaukset ovat tätä luokkaa, niin antaa olla.

Kolmanneksi maanviljelijäsupereläkkeisiin ei uudistuksessa kajottu. Valtion rahoittama erityisoikeus 56-vuotiaana eläköitymiseen perustellaan tilakoon suurentamisella ja viljelijöiden nuorentamisella. Siis ei puhuta jaksamisesta, eikä voidakaan, kun valtio juuri määräsi, että muutkin ammattiryhmät jaksavat 65 ikävuoteen asti. Eli eikun vaan uudelleenkoulutukseen sitten! Alan ymmärtää Maajussille morsian -sarjan naisten kannustimia paljon paremmin.

Teksti: Niko Korte
ps.
Jokainen suomalainen maksaa euron päivässä siitä, että meillä on omat sotilaat ja kaksi euroa siitä, että meillä on omat maanviljelijät.

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)

Pääkirjoitus: Välivuosi tekee hyvää

Kuten jo useana aiempanakin keväänä, nyt puhutaan siitä, miten abit saataisiin nopeammin yliopistoon. Muutama vuosi sitten tähän ”ongelmaan” tartuttiin toden teolla ja, kuten myöhemmin ilmeni, lainvastaisesti. Silloin uusille abiturienteille haluttiin antaa korkeakoulujen pääsykokeissa lisäpisteitä. Tämän eduskunnan apulaisoikeusasiamies totesi syrjivän muita, ja siitä oli luovuttava.

Pääsykoekäytäntöjä pohditaan uusittaviksi jatkuvasti eikä sopivaa ratkaisua ole vielä löytynyt. Abiturienttien kohdalla reilua olisi, että pääsykoekirjat julkaistaisiin vasta ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Tämä taas ei ole reilua jo töihin ehtineen yliopistoon pyrkivän kannalta. Tällä hetkellä vain yksi asia on varmaa: pääsykoekäytäntöjä halutaan uudistaa niin, että tuore ylioppilas pääsisi heti yliopistoon.

Harvemmin julkisessa keskustelussa tuodaan esiin, että välivuosi tai kaksi voi olla opiskelijalle hyväksikin. Tavallisen tallaajan elämässä ei juuri taukoa opiskelusta ja työstä ole, kun jokaisen pitäisi olla hyvä ja tuottoisa kansalainen. Koulu aloitetaan seitsemänvuotiaana ja eläkkeelle päästään vasta vuosikymmenien kuluttua. Ihmisellä on täysin omaa aikaa vain eläkkeellä ja pienokaisena. Abeilla on ylioppilaskirjoitusten jälkeen mahdollisuus pitää edes pieni tauko tästä pitkästä putkesta ja vetäytyä pohtimaan, mitä oikeasti tulevaisuudessa haluaa tehdä. Onhan se aika paljon vaadittu, että jo lukiossa pitäisi tietää, mitä seuraavat 40 vuotta meinaa tehdä.

Itse olin ”tauolla” kolmisen vuotta. Tämän tauon käytin tosin työntekoon, mutta sen aikana minulle vasta varsinaisesti selvisi, mitä halusin oikeasti opiskella. Jos olisin päässyt opiskelemaan niihin opinto-ohjelmiin, joihin tuona aikana hain, olisin joutunut myöhemmin vaihtamaan alaa.
Joillekin tauko abivuoden jälkeen tekee oikeasti hyvää ja siksi pääsykoekäytäntöjä uudistaessa olisi puhuttava muistakin kuin uusista ylioppilaista. Välivuosi ei ole häpeä, siitä voi opiskelijalle olla tulevaisuudessa arvaamatonta hyötyä.

Teksti: Jani Sipilä

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)

Poikkitieteellistä maailmanparannusta

Turun yliopiston ja kauppakorkeakoulun kestävän kehityksen opintokokonaisuus kerää kiitosta opiskelijoilta.

”Että ensimmäisessä olisi slummien köyhyys, että siinä olisi se naisten asema…” ehdottaa sosiologian opiskelija Anna Mantere.
”Pitäisikö sosiaalisen vastuun merkitys muuten laittaa johdantoon?” heittää kemisti Terhi Sundman.
”Mutta toisaalta…”
”Olisko se…?”
Ajatustenvaihto on tiivistä, kun Läjä-työryhmä valmistelee kolmatta yhteistä ryhmätyötään kestävän kehityksen opintokokonaisuuteen. Aiheena on vesi ja siihen liittyvät sosiaaliset kysymykset.
”Tavoitteenamme on siis ratkaista maailman ongelmat”, tiivistää hymyssä suin kaupan ja palveluiden maisteriohjelmassa opiskeleva Antti Laitinen.
Yhteensä 25 opintopisteen kokonaisuudesta 10 pistettä on varattu pienissä ryhmissä tehtäville ryhmätöille. Neljässä työssä käydään läpi kestävän kehityksen neljä osa-aluetta: sosiaalinen, taloudellinen, kulttuurinen ja ympäristövastuu. Talousosassa ryhmä pohti Kalevala-korujen eettisyyttä esimerkiksi timanttien tuotannon kannalta.

Turun yliopiston ja kauppakorkeakoulun yliopistokonsortion järjestämässä opintokokonaisuudessa tavoitteena on tieteidenvälinen ajatustenvaihto. Tavoitteessa tunnutaan onnistuneen: paikalla on niin logistiikan opiskelija Elisa Koivisto, ranskan kielen tulkki Maria Vaheri kuin myös tuleva käsityöopettaja Aki Pelkonen.
Opintokokonaisuuteen onkin hankkeen opettaja-koordinaattori Piia Nurmen mukaan hakenut ihmisiä alalta kuin alalta. Vain lääke- ja oikeustieteilijät ovat jääneet täysin puuttumaan.

Vaikka kurssien taso on kuulemma ollut vaihteleva, saa monitieteellisyys opiskelijoilta kiitosta.
”Kiinnostavaa päästä näin humanistina tutustumaan kauppiksen kursseihin”, sanoo Vaheri.
”Kauppatieteilijänä taas harvemmin on päässyt lukemaan yliopistolla esimerkiksi ympäristöasioista”, kertoo Laitinen.
Monitieteellisyys on hyödyksi myös ryhmätyössä. Koivisto kiittelee, että eri lähtökohdista tulevat ihmiset tuovat jokainen oman lisänsä kokonaisuuteen.
”Välillä pitää pohtia omiakin näkökantojaan uudestaan.”
Opiskelijat toivovat, että ryhmätyötaidoista olisi hyötyä tulevaisuudessa myös työelämässä.

Haku ohjelmiin keväällä

Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhteisiä opintokokonaisuuksia on tarjolla neljä: liiketoimintaosaamisen, kestävän kehityksen ja oikeustaloustieteen opintokokonaisuudet sekä Itämeren alueeseen keskittyvä Baltic Sea Business & Society -kokonaisuus. Lisäksi yhteistyötä tehdään kieliopinnoissa ja kansantaloustieteessä.
Liiketoimintaosaamiseen haetaan suorittamalla ensimmäisen kurssin tentti; kestävän kehityksen opintokokonaisuuteen taas opiskelijat valitaan opintorekisteriotteen perusteella. Ainakaan viime vuonna hakijoita ei tosin tarvinnut karsia.

Teksti: Visa Kurki
Kuva: Jussi Vierimaa

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)

Opintotukea aiotaan uudistaa

Tavoitteena täysipäiväisen opiskelun tukeminen.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on asettanut johtoryhmän pohtimaan opintotuen uudistamista. Ryhmän on tarkoitus esittää muutosehdotuksia vielä tämän vuoden aikana. Ryhmää johtaa valtiosihteeri Carl Haglund ja sen jäseniä on valtionhallinnon ja Kelan lisäksi myös opiskelijajärjestöistä, muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liitosta ja Suomen lukiolaisten liitosta.
Opintotukiuudistuksen pyrkimyksenä on saada opiskelijat nopeammin työelämään osana laajempaa tavoitetta lisätä suomalaisten työvuosia. Valmistumista pyritään nopeuttamaan tukemalla täysipäiväistä opiskelua. Alayhdistystoimintaa ei silti välttämättä täysin unohdeta, sillä sekä Wallin että Haglund ovat vanhoja ylioppilaskunta-aktiiveja.
Toinen uudistustyön tavoite on tukea opiskelijoita, joilla on lapsia. Perheen elättäminen opintotuen ja lapsilisän voimin on vaikeaa, minkä takia perheelliset opiskelijat joutuvat usein käymään opiskelujen lisäksi myös töissä. Täysi-ikäisistä opiskelijoista lapsia on noin kahdeksalla prosentilla.
Uudistustyö alkaa 18. maaliskuuta pidettävässä ”pyöreän pöydän keskustelussa”, johon on kutsuttu myös opiskelijajärjestöjä.

Teksti: Visa Kurki

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)

Kela rankaisee opiskelijaa liioista tuista

Kelan etuuspäällikkö Ilpo Lahtinen, miksi opintotuen takaisinperinnässä korko on niin korkea, 15 prosenttia?

Koetamme aina korostaa ja alleviivata, ettei pitäisi puhua korosta vaan korotuksesta. Korkoahan maksetaan joka vuodesta, kun taas tässä on kyse kertakorvauksesta, joka lasketaan palautettavan tuen päälle riippumatta ”laina-ajasta”. Vaikka perittävät tuet maksaisi takaisin nopeastikin laskun saatuaan, ”laina-ajaksi” tulee vähintään puolitoista, jopa kaksi vuotta, valitustapauksissa tietysti vieläkin pidempi, joten vuosikorko ei lopultakaan nouse kovin korkeaksi.
Perinnässä on vuodesta toiseen samoja henkilöitä, joten on syytä olettaa, että ylimääräistä tukea nostetaan harkiten, lainaustarkoituksessa.

On tapauksia, joissa opiskelija ei ole voinut tietää nostaneensa liikaa tukea. Tällöin 15 prosentin korotus tuntuu hieman kohtuuttomalta.

Sellaiset tapaukset ovat kyllä aika harvinaisia. Opintotuen tulonvalvonta on varsin yksinkertaista. Myönnän toki, että on olemassa kaikenmaailman kimurantteja yksittäistapauksia, mutta perussäännöt ovat hyvin selkeät.

Toimiiko korotus myös toisinpäin, eli jos Kela ei esimerkiksi syksyn ruuhka-aikana ehdi maksaa tukia ajallaan vaan myöhemmin takautuvasti – niin sanotusti lainaa opiskelijalta – saako opiskelija vastaavasti korvauksen?

Tällaista perinnettä ei ole käytössä missään Kelan etuuksissa.
Sosiaaliturvan uudistuskomitea aikoo kyllä ehdottaa, että määriteltäisiin aika, jossa etuuskorvaus on maksettava, ja jos tämä aika ylittyy, hakija voisi olla oikeutettu korvauk­seen. Tämä on kuitenkin vasta ideatasolla.
Korotukselle opiskelijoiden tulonvalvonnassa löytyy kohtalaisen hyvät perusteet: kun muissa tuissa tarve arvioidaan etukäteen tulojen mukaan, opintotukea voi nostaa vaikka olisi miljonääri. Tukea voi ”lainata” pitkäksikin ajaksi ennen takaisinperintää.
Muistuttaisitko jutussasi vielä, että viime vuonna nostetut ylimääräiset tuet pitäisi palauttaa tämä kuun loppuun mennessä!

Teksti: Silja Ylitalo

TYY&TuKY: Edustajistovaalien ehdokkaat julki

Huhtikuun edustajistovaaleihin osallistuvien ryhmien tuli toimittaa ehdokasasettelunsa tiistaina 10.3. puoleenpäivään mennessä. Ryhmiä ilmoittautuikin 12, joista eniten ehdokkaita on Vihreällä listalla (59 ehdokasta) ja Soihdunkantajilla (56). Yhteensä ehdokkaita on 420.
Listan ehdokkaiden määrällä on perinteisesti ollut suuri vaikutus sen menestymiseen edustajistovaaleissa.

Ryhmiä, joita ei ole edustettuna TYYn nykyisessä edustajistossa, ovat kauppatieteilijöiden TuKY sekä humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden Humanistilista. TuKY on vaalirenkaassa oikeustieteen opiskelijoiden Lexin ja lääketieteen opiskelijoiden TYY terveeksi -listan kanssa nimellä Lex, TuKY ja TYY terveeksi.
Vaalirengas on myös Humanistilistan ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden Hybridiaanin välillä. Renkaan nimi on Humanoidi.
Ylioppilaskuntavaalien erikoisuus, vaalirengas, muistuttaa valtiollisissa vaaleissa käytettävää vaaliliittoa, jossa liitossa olevien ryhmien äänet lasketaan kuin ne olisivat yksi lista. Vaalirengas poikkeaa tästä siinä, että sen jälkeen kun renkaassa olevien ryhmien yhteinen paikkamäärä on laskettu, lasketaan tästä suoraan eri ryhmien paikat. Paikat jaetaan ehdokkaille listojen sisäisesti.
Vaaliliitossa paikat jaettaisiin koko liitossa eniten ääniä saaneille yksittäisille ehdokkaille.

Teksti: Visa Kurki

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)

Edustajistovaalit lähestyvät

Uuden ylioppilaskunnan edustajistovaalit lähenevät ja vaalilistat sulkeutuivat tiistaina 10.3. Tylkkäri uteli neljältä ryhmältä tavoitteista ja ehdokkaista. Edustajistovaalit pidetään huhtikuun alussa.

Vihreän listan kärkitavoitteita vaaleissa ovat tasa-arvoisten opiskelumahdollisuuksien turvaaminen ja TYYn ryhdistäminen vastuullisena omistajana.
“Uhkana tasa-arvoiselle ja maksuttomalle koulutukselle on edelleen EU/ETA-maiden ulkopuolisten lukukausimaksukokeilu. Uusi yliopistolaki tietää läpi mennessään muutoinkin haasteita yliopistodemokratialle ja myös TYYn edunvalvontatyölle”, linjaa Haron Walliander.
Vihreän listan ehdokkaita yhdistää kuitenkin samanlainen arvopohja. Lista on puoluepoliittisesti sitoutumaton vaikka moni ehdokkaista kuuluu aatteellisesti listaa lähimpänä oleviin Vihreisiin ja toimii Turun opiskelevissa vihreissä.

Eduxin tavoite on tehdä opiskeluyhteisöstä ja yliopistosta tasa-arvoisempia. Esteettömyyteen on kiinnitettävä huomiota, oli sitten kysymys kielitaidosta tai ylioppilastalojen remontista. Myös maksuttomuus on säilytettävä, jota rikkovat jo taideaineiden materiaalimaksut. Eduxille on myös tärkeää filiaaleissa opiskelevien tasa-arvoisesta asemasta huolehtiminen.
Tärkeäksi haasteeksi Eduxi näkee maksuttomuuden säilyttämisen.
”Eduxi tulee varmistamaan sen, että ylioppilasliikkeen trendi, jossa halutaan olla eturintamassa ja rohkeina ehdottelemassa tärkeimmistä periaatteistamme luopumista, ei leviä TYYhyn”, linjaa Laura Heinonen.
Eduxi on perustettu puoluepoliittisesti sitoutumattomien kasvatustieteilijöiden kanavaksi vaikuttaa ylioppilaskunnan päätöksentekoon.
”Tiedekunnasta riippumatta opiskelijan, jolla on yhteiset arvot ja tavoitteet Eduxin kanssa, kannattaa äänestää Eduxia. Meille tärkeitä asioita ovat filiaaliopiskelijoiden asema, tasa-arvo, aktiivinen kansalaisuus ja rikas opiskelijakulttuuri.”

Ryhmä Lex haluaa osaltaan olla mukana nostamassa äänestysintoa.
”Lisäksi haluamme, että innokkuus ei hyydy pelkästään äänestyspäiviin, vaan jatkuu koko edustajistokauden ajan”, toteaa Tuomas Fonselius.
Ryhmän mukaan TYYn pitää tulevaisuudessa keskittyä tärkeimpään, edunvalvontaan ja hyvinvonnin edistämiseen. Suuresta osasta muusta opiskelijatoiminnasta vastaavat alayhdistykset TYYn tukemina. Epävarmoina aikoina myös talouden täytyy olla vastuullista ja suunnitelmallista.
Ehdokasrekrytoinnissa on tähdätty monipuolisuuteen, ja ryhmällä onkin ehdolla vanhoja ja uusia. Uudet innokkaat ehdokkaat monipuolistavat ajatuksia ja innovaatioita TYYssä.
”Ryhmä Lex on aidosti sitoutumaton ryhmä, joka vaikuttaa ennakkoluulottomasti kaikkien opiskelijoiden asioihin puoluerajoihin katsomatta.”

Humanistilistan tarkoitus on saada humanistin ääni edustajistoon. Humanistinen tiedekunta on suurin tiedekunta, eikä sillä ole yhtään ääntä edustajistossa. Ryhmä haluaa myös vaikuttaa siihen, ettei EU/ETA-maiden ulkopuolisia laskuteta tulevaisuudessakaan.
Ehdokkaaksi Humanistilistalle olivat tervetulleita kaikki.
”Emme halua tuoda edustajistoon minkään tietyn puolueen agendaa vaan haluamme olla oikeasti vapaa vaihtoehto”, sanoo Ville Kouki.

Teksti: Jari Pitkä
Kuva. Jussi Vierimaa

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)

Seuraava sivu »