Baarimessias

Viljo Ravantti tekee Turusta paremman paikan yksi baari kerrallaan.

Ravintola Pippurimylly. Hugo. Kerttu. Cup & Pint. RantaKerttu ja Hunsvotti.

Kun alkaa listata Ravantit-perheyrityksen omistamia ravintoloita ja pohtii niille yhteistä nimittäjää, mieleen tulee ainakin yksi asia.

Ne ovat poikkeuksellisen hyviä.

Tuntuu, että Ravanttien ravintoloiden puuttuminen tekisi Turusta baarielämän kannalta synkän joutomaan, jonka ei-turkulainen osakunta voisi kaikin mokomin upottaa mereen.

Maine syntyy pienistä asioista. Hugossa voi syödä nachot ja osallistua riemastuttavaan tietovisaan, jossa hyödynnetään audiovisuaalista tekniikkaa. Harvassa turkulaisbaarissa läppä lentää tuntemattomien välillä pöydästä toiseen näin pidäkkeettömästi.

Kortteliravintola Kertussa voi pestä ja lingota vaatteensa. Odotellessa pyykkärit lukevat lehtiä luomusiiderin ääressä tai nauttivat hampparibuffetin antimista. Ruokalistan halvin pasta-annos ”Opintotukea odotellessa” mahdollistaa opiskelijalle ravintolaillan loppukuussakin.

Ja aina kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina Cup & Pint vapahtaa kaupungin krapulaiset rehevällä darrabuffalla.

Yrittäjä on selvästi perillä siitä, mitä me juuri nyt kaipaamme.

Martinmäen
Emmerdale

Ravantit ovat vaikuttaneet Turun ravintolaelämässä jo 1970-luvulta lähtien. Ensimmäinen ravintola, Martissa edelleen toimiva Pippurimylly avattiin vuonna 1974.

Pippurimyllyn nimellä on mielenkiintoinen tarina. Sitä ehdotti Ravanttien perhetuttu, tekstiilisuunnittelija ja Marimekon perustaja Armi Ratia.

”Ratia toi terveisiä Milanon muotimessuilta ja sanoi, että laittakaa ravintolalle nimeksi Pippurimylly, että se on nyt Euroopassa kova sana”, ravintoloiden nykyinen toimitusjohtaja Viljo Ravantti selittää.

Pari muutakin perheyrityksen ravintolaa on ehtinyt vuosikymmenten saatossa avata ja sulkea ovensa Turussa. Kiinamyllynkadun Pikku Mylläri sekä nykyisen U Hospodan paikalla sijainnut Mylläri Matti poistuivat kuvioista 1980-luvun lopulla.

Vuonna 1993 avatun Hugon talkoissa nuori Viljokin oli mukana hakkaamassa reikää pankin seinään.

Ravanttien paikat sijaitsevat hieman sydänkeskustan ulkopuolella, keskustan ja kaupunginosien rajamailla. Baarit ovat kortteliravintoloita, joissa viihtyy niin isä kuin tytärkin.

”Martinmäki on työläistaustainen kaupunginosa. Hugossa viihtyy monta polvea. Jotkut ovat sanoneet, että se on ainoa varteenotettava pubi lähiseudun asukkaille. Hugo on vähän niin kuin Emmerdale”, Ravantti lohkaisee.

Pyykkipäivä
baarissa

Kertun itsepalvelupesula on tullut monelle tarpeeseen. Kertussa pestään vuodessa 1 500 koneellista pyykkiä, noin 5 koneellista päivässä.

Yleinen pesula etenkin baarin yhteydessä on harvinainen.

”Katselin itse aikanaan kämppiä Läntiseltä Pitkäkadulta, eikä kaikissa ollut tilaa pesukoneelle. Ehkä sillä oli oma vaikutuksensa, vaikkakin pesukone oli täällä rappujen alla jo kun ostimme Kertun”, Ravantti selittää.

Myös viime kesänä Förin läheisyyteen avattu RantaKerttu tarjoaa pyykinpesumahdollisuuden. Sataman läheisyys houkuttelee pyykille erityisesti veneilijöitä ja kesämökkiläisiä.

Uusin tulokas Ravanttien baarikavalkadissa on toteutettu tyylikkäästi alkuperäisen Kertun tapaan. RantaKerttu on hieno, mutta todellinen pommi on alakerrassa.

Merimiesbaari Hunsvotti ei ole syntynyt vain naulaamalla pari ankkuria seinään. Kellarissa on aidon salakapakan tuntu. Tiski on laivan muotoinen ja baarissa leijuu vahva tervan tuoksu. Se tulee seinille ripustetuista vanhoista kalaverkoista.

”Tässä oli ennen Rocca-ravintola, jonka alakerrassa oli viinikellari. Kirjahyllyt on vanhoja viinihyllyjä, jotka sahasimme paloihin, kun ei niitä jaksanut pihallekaan kantaa.”
Ensi kesänä jokivarsi saa vielä lisää kävelykadun tuntua, kun RantaKerttu raivaa pihalleen terassin.

”Taistelimme pitkään rakennusluvan kanssa, mutta saimme sen lopulta läpi”, Ravantti selittää.

Paksun vaahdon
paikkoja

Vanhemmat Ravantit Osmo ja Helena ovat siirtyneet eläkkeelle. Nykyään ravintoloista vastaavat veljekset Viljo sekä Matti, joka toimii myös kokkina. Viljolle päätyminen ravintolabisnekseen ei aina ollut yhtä selvää.

”Olen periaatteessa yo-pohjalta lähtenyt näihin hommiin, käynyt sitten ravintoloitsijakoulutuksen oppisopimuksella. Ennen sitä olin muun muassa YK:n rauhanturvaajana Lähi-Idässä”, nyt 35-vuotias ravintoloitsija kertoo.

Laajentumissuunnitelmia ei ole koskaan tehty kovin pitkälle. Niihin aikoihin, kun Rautatieaseman kupeessa lopetti Paviaani-niminen baari, Viljolla oli tapana käydä kulman takana Kertussa työasioissa. Aikansa katseltuaan Ravanteille tuli mieleen, että tuonhan voisi ostaa.

Paikka kunnostettiin ja avattiin 2009.

”Tein yhtä aikaa Cup & Pintin remonttia ja omakotitaloremonttia ja lisäksi odotimme vaimon kanssa lasta. Tällaista yhdistelmää en suosittele kellekään.”

Hyvää jälkeä tuli ainakin kulmabaarista. Cup & Pint on paikka nuoreen ja aikuiseen makuun. Sisustus on viimeisen päälle kotoisa.

Soittolistojen on eteen nähty vaivaa ja erikoista ohjelmaakin löytyy. Kaksi kertaa kuukaudessa järjestettävällä iltapalaklubilla voi siemaista unettavan kopsun ja hiihtää edestakaisin vaikka Reinoissa samalla, kun Dj Pikkumikko huolehtii tuutulauluista.

Ravanttien ravintolat ovat uuden vuosituhannen hybridejä ja vetovoimaisia juuri sen vuoksi. Musiikki vaihtelee Nick Drakesta Yonaan. Kaljan sijaan voi ottaa cappuccinon tai syödä vaikka  salaatin.

Iltaelämässä paikat, jotka onnistuvat olemaan monta paikkaa kerralla, ovat saamassa yhä enemmän suosiota. Turussa ei ole aina ollut helppoa saada hyvää kahvia iltakymmeneltä. Nyt on.

”Kahvi on tuoretta ja latte kuumaa ja siihen on saatu paksu maitovaahto – seikkoja, jotka eivät onnistu aina edes niiltä paikoilta, jotka veloittavat tästä juomasta viisikin euroa”, toteaa Turun Sanomien ravintolakriitikko Cup & Pintista.

”Ravanttiloissa” viihtyy urbaania ja laatutietoista väkeä, jotka tietävät, miltä latten vaahdon pitää näyttää.

Snobbailemaan Viljo ei kuitenkaan ala.

”Tarkoitus on pitää matalan kynnyksen paikkoja. Ravintolamme ovat kaikille.”

Nykyään Ravantit asuvat Mynämäessä, eikä keskustan baareissa tule käytyä entiseen tahtiin. Omat klassikkoravintolat Viljollakin kuitenkin on.

”Alvar on ollut mulle sellainen olohuone. Asuin joskus viisi vuotta sen yläkerrassa. Ravintoloista tykkään istua Mamissa. Olen nimittäin lainannut niille pöydänjalan”, Ravantti virnistää.

Teksti: JANTSO JOKELIN
Kuva: LAURI HANNUS

Kuka keksi rakkauden?

Tiukan, uskonnollisen siveyskontrollin rauettua länsimainen ihminen on tullut tilanteeseen, jossa kumppanivaihtoehtoja on paljon ja parisuhteelle asetettuja odotuksia vielä enemmän.

Platonin Pidot-teoksessa komediakirjailija Aristofanes esittää tulkintansa rakkaudesta. Hänen perusajatuksensa on, että alun perin ihmiset olivat pallonmuotoisia, kahdeksanraajaisia olioita, kaksoisihmisiä. Myöhemmin jumalat halkaisivat oliot kahtia. Syntyi yksilö, kaksijalkainen ihminen.

Oman vastaparin etsintä jatkuu ihmisten elämässä. Myytin mukaan kaipuu läheisyyttä ja omaa puoliskoa kohtaan on luonnollinen osa ihmisenä elämistä, eikä ilman toista voi olla kokonainen.
Aristofaneen myytti ei liputa pelkästään heteroseksuaalisen rakkauden puolesta, sillä sen mukaan ihmisiä on alun perin ollut kolmenlaisia: miesmiehiä, naisnaisia ja miesnaisia. Homoseksuaalit ovat peräisin miesmiehestä ja naisnaisesta ja heteroseksuaalit puolestaan miesnaisista.
Jakautumisajatus on myös sukupuolisesti tasa-arvoinen verrattuna Raamatun luomiskertomukseen, jossa Eeva veistetään Aatamin kylkiluusta.

”Puhe rakkaudesta ulottuu historiallisesti yhtä kauas kuin kirjoitettu historia. Raamatun Vanhan Testamentin Laulujen Laulu on esimerkiksi pelkästään rakkauden ylistystä ja rakastumisen kohteen palvontaa”, Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi muistuttaa.
Nykypäivänä rakkaus on tullut takaisin alkukotiinsa, sielunkumppanin ja toisen puoliskon etsintään.

Jumalasta
yksilöön

Romanttisen rakkauden historia on kuitenkin pitkä ja mutkikas. Se on toisaalta nähty sukujen välisenä sopimuksena, toiveen täyttymyksenä ja toisaalta vaikeana ja vahingoittavana asiana.
Intiassa ajateltiin, että rakkaus etenee sairauden kaltaisena: ensin intohimo täyttää mielen muuttuen maniaksi. Tämän jälkeen tulevat fyysiset oireet, kuten unettomuus, ruokahalun menettäminen järjen sumeneminen ja lopulta kuolema. Myös antiikin filosofit tunnistivat rakkauteen liittyvän tuskan.

Keskiajan eurooppalainen kulttuuri peri ajatuksen rakkaudesta tautina. Kirjallisuudessa romanttinen rakkaus yhdistettiin usein kuolemaan, mutta Jumalan rakkaus pelastukseen.

” Tärkeää on toki muistaa, että keskiajalla myös kysymys Jumalan rakkaudesta oli keskeinen. Maallinen rakkaus ja tunteiden osoittaminen ovat puolestaan olleet sääty-yhteiskunnassa kontrolloituja, ja esimerkiksi julkinen suudelma on ollut luettavissa avioliittolupauksena”, Salmi sanoo.

Idea romanttisesta rakkaudesta alkoi saada laajemmin kannatusta, kun ajatus modernista yksilöstä ja yksilön itsemääräämisoikeudesta nousi esiin uuden ajan alussa ja 1700-luvulla. Kyseenalaistamisen kohteeksi joutuivat säätyjärjestelmä ja sukujen väliset, sovitut avioliitot.

Riutuva
rakkausutopia

”1800-luvulta lähtien olemme eläneet romanttisen rakkauskäsityksen dominoivaa aikakautta. Kirjallisuudessa täyttymättömän rakkauden kuvauksia ja palvojia oli useita, esimerkiksi Brontën sisarukset, Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset”, Salmi sanoo.

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden laaja leviäminen Suomeen 1800-luvulla tarkoitti rakkausutopian suosion kasvua varsinkin kaupunkilaisten keskuudessa.  Modernia ajatusta rakkaus- ja kumppanuusavioliitosta alettiin varjella, vaikka avioliiot olivat hyvin pitkään järjestettyjä.

Henkiset ominaisuudet ovat kuitenkin pikkuhiljaa sivuuttaneet aineelliset. Siinä missä vielä pari sataa vuotta sitten avioliitto ja rakkaus olivat eri asioita, nykyisen ajatusmallin mukaan rakkaus on avioliiton edellytys.

Aikaisemmin rakkaus ja avioliitto saattoivat olla puhtaasti eri tavoin tyydytettäviä tarpeita toisen täyttäessä yksilön käytännön vaatimukset ja toisen henkiset ja ruumiilliset, rakkaudelliset tarpeet. Rakkaudesta saatettiin haaveilla sekä avioliiton sisällä että sen ulkopuolella.

Onnen ja ikuisen, kaiken kestävän rakkauden tavoittaminen on noussut nuoren sukupolven silmissä tärkeimmäksi, vaikka vanhemmat saattavat edelleen odottaa sopivan puolison löytyvän ”omien” parista.

”Rakkaus-käsite on muuttunut muun tunnekulttuurin mukana ja on laajemmassa mittakaavassa osa käyttäytymiskulttuurin muutosta. Nykyään tunteita on lupa näyttää vapautuneemmin kuin aikaisemmin.”

”Rakkauskulttuurista on tullut valtava mielikuvituksen maailma. Rakkaus on fantasiaa. Rakastamme rakastumisen tunnetta ja rakastamisen ajatusta.”

Niin moni
tulee vastaan

Syy rakastumiseen on yksinkertainen ja biologian keinoinkin selvitettävissä. Rakastumisen euforian tuottaa hermovälittäjäaine serotoniini, kiihdyttävä välittäjäaine dopamiini sekä amfetamiinin kaltainen fenyylietyyliamiini, jonka tuotanto rakastumistilanteessa kaksinkertaistuu.

Kun rakastumisen huuma laskee, fenyylietyyliamiinin tuotanto normalisoituu. Sekä dopamiini että fenyylietyyliamiini kehittävät riippuvuussuhdetta, ja parisuhteen vakiintuminen voi tuntua tylsältä. Toisaalta vakiintuneessa parisuhteessa ollessaan ihminen erittää mielihyvää tuottavaa oksitosiini-hormonia kosketuksen ja yhdynnän yhteydessä. Tämä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Ihastumisen tunteeseen jää kuitenkin helposti koukkuun. Hormonien lisäksi suuri vaikuttava tekijä on rakkausutopian luoma ajatus täydellisestä kumppanista. Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila kertovat teoksessaan Rakkauden atlas, että ihastuminen eli tuntemattoman rakastaminen on pysähtymistä rakkauden miellyttävimpään vaiheeseen.

”Rakkauden kohde on jatkuvasti kiinnostava, koska tiedämme hänestä niin vähän. Voimme täyttää tyhjät kohdat omilla toiveillamme ja mielikuvillamme.”

Vaikka rakkaus on vuosituhansien kehityksen myötä vapautettu, voi rakastaminen olla entistä vaikeampaa. Haasteet, joita rakkaudessa kohdataan, ovat erilaisia.

Kun saa suudella julkisesti ketä tahtoo, houkutus kumppanin vaihtamiseen voi olla suuri ja kärsivällisyys suhteen parantamisesta olematon.

Odotukset kumppania ja parisuhdetta kohtaan voivat olla myös mahdottoman epärealistisia. Se rakkauden hurmostila, joka aikaisemmin jätettiin subjektiivisen haaveilun tasolle, halutaan löytää todellisesta elämästä.

Toisaalta rakastuminen voidaan nähdä yksilökeskeisessä maailmankuvassa myös vapauden riistona. Koetaan, että vakiintuminen pakottaa luopumaan omista unelmista ja oman tien etsimisestä.

Brittiläinen filosofi Bertrand Russel puolestaan ajattelee, että pohjimmiltaan ihminen pelkää yksinäisyyttä ja maailman kylmyyttä ja että ainoastaan toisen ihmisen tuoma syvä rakkaus voi antaa turvan tunteen. Myös kovanaamat kaipaavat henkistä kotia.

”Nykytilanne rakkaudesta puhuttaessa ja sen sosiaalisen ilmentymän oikeuksista on hyvin jännitteinen. Toisaalta vallalla ovat liberaalit arvot. Toisaalta romanttisen, 1800-luvulle tyypillisen ajattelutavan piirteet ovat nousseet uudestaan esille esimerkiksi hääkulttuurin prinsessa-prinssi-asetelmassa”, Salmi sanoo.

Niin Aristofanes kuin nykymaailman fiktio eli elokuvat, kirjallisuus ja musiikki nostavat tärkeäksi ajatuksen siitä, että jokaiselle olisi olemassa se oikea.

”Käsite on viktoriaanisen moraalin maailmassa syntynyt ajatus, joka minimoi seksuaalisen kanssakäymisen mahdollisuutta. Ajatus yhdestä sielunkumppanista voi olla lohdullinen, mutta siihen ei pidä takertua”, Salmi sanoo.

Lue myös, miten evoluutiobiologinen näkökulma lähestyy rakkautta.

Teksti: VENLA PÖYLIÖ
Kuvitus: ANJA KARPPINEN

Suursuosikki vastaan ilmiö

Presidentinvaalien finaalissa on vastakkain kaksi ehdokasta, joista molemmat keräävät kannatusta yli puoluerajojen. Poliittisen historian tutkija Ville Pitkäsen mukaan ensimmäisellä toista kierrosta koskevalla gallupilla voi olla yllättävän suuri merkitys vaalien lopputuloksessa.

Sunnuntaina 5. helmikuuta Suomessa juhlitaan uutta presidenttiä. Viimeksi näin tapahtui tammikuussa 2006, jolloin Tarja Halonen valittiin toiselle kaudelle.

Toisesta kierroksesta tuli tällöin ennakkoasetelmiin nähden yllättävän tiukka. Ensimmäisellä kierroksella istuva presidentti Halonen sai 46 prosenttia äänistä Sauli Niinistön jäädessä 24 prosentin ääniosuuteen. Toisella kierroksella Niinistö kahmi muun muassa valtaosan Keskustan Matti Vanhasen äänisaaliista päätyen parin prosenttiyksikön päähän valinnasta. Isojakin eroja on siis mahdollista kuroa kiinni toisella kierroksella.

Tällä kertaa tilanne on kuitenkin erilainen. Vuoden 2006 vaaleissa nähtävillä oli selkeä vasemmisto­-oikeisto-asetelma. Kolmissa viime vaaleissa toisella kierroksella ovat vastakkain olleet mies ja nainen.

Tällä kertaa erojen saamiseksi ehdokkaiden välille Pekka Haavistolle on sovitettu liberaalin ja Niinistölle konservatiivin viittaa. Vastauksissaan he kuitenkin päätyvät usein lähes samalle kannalle. Haavisto kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta, Niinistö taas myöntäisi homoille käytännössä samat oikeudet, mutta varaisi avioliitto-termin vain heterosuhteille.

Eräänä konkreettisimpana erona on esimerkiksi se, ettei Haavisto haluaisi ulkomaanmatkoilla tinkiä ihmisoikeuskysymyksistä Niinistön painottaessa vienninedistämistä.

Ratkaiseeko
retoriikka?

Yksi tärkeä syy siihen, että Haavisto nähdään toisella kierroksella, on niin sanottu haavistomainen retoriikka. Hän erosi kahdeksan ehdokkaan joukosta sovittelevuudellaan ja siltojen rakentamisellaan.

Haavisto irtisanoutui perussuomalaisia vastaan asettuneesta ”vastajytkystä”, jonka äänekkäimmät lipunkantajat, Paavo Lipponen ja Eva Biaudet, jäivät yhteensä noin yhdeksän prosentin ääniosuuteen.

”Haavistoa on  hyödyttänyt se, ettei kansalaisilla ole ollut vahvoja ennakkokuvia hänestä. Hänellä on ollut mahdollisuus rakentaa imago uusien mielikuvien varaan, mihin esimerkiksi Timo Soinilla ja Paavo Väyrysellä ei ole ollut mahdollisuutta”, poliittisen historian tutkija Ville Pitkänen Turun yliopistosta analysoi.

Haavisto on rakentanut asiansa osaavan miehen kuvaa muun muassa rauhallisuudellaan ja huolitellulla pukeutumisellaan. Toisia Haaviston maneerit taas ovat ärsyttäneet.

Niinistön tie toiselle kierrokselle on käynyt hyvin erilaista reittiä. Gallup-etumatkaansa turvaten hänellä ei ole ollut tarvetta pitää itseään näkyvästi esillä. Erilaisten arvioiden mukaan ehdokas on näyttänyt esiintyessään närkästyneeltä, stressaantuneelta ja jopa hieman sairaalta.

Jos ensimmäisen kierroksen pakkopullaisuus näkyi Niinistön esiintymisessä, on toisella kierroksella kuitenkin TV-ruuduissa nähty itsevarma ja monisanainen ehdokas. Hän on ottanut puheenvuoroja Haavistoa aktiivisemmin ja osoittanut siten johtajuuttaan. Tällä tavalla esiintyvä Niinistö nähtiin myös kuusi vuotta sitten.

Pitkä ura
vs. digihuuma

Niinistö on toisella kierroksella selkeä ennakkosuosikki. Haavistolle jää haastajan asema. Voittaakseen Haavisto tarvitsisi 71 prosenttia ensimmäisen kierroksen isännättömistä äänistä.
Pitkäsen mukaan ensimmäisellä toista kierrosta koskevalla gallupilla voi olla yllättävän suuri merkitys. Ilta-Sanomissa 25. tammikuuta julkaistussa mittauksessa Niinistön kannatus oli 65 prosenttia Haaviston jäädessä 35 prosenttiin.

”Jos molemmat ehdokkaat ovat 50 prosentin tuntumassa, ihmisten on helpompi hypätä etukäteen altavastaajaksi mielletyn kelkkaan. Kun ero on näin suuri, vaarana on, että toisesta kierroksesta tulee läpihuutojuttu”, Pitkänen pohtii.

Kun YLE ja MTV3 pitivät omat vaalitenttinsä 26. ja 27. tammikuuta oli yllättävää havaita, että ehdokkaiden välisiä eroja korosti Niinistö eikä Haavisto. Esimerkiksi yleistä asevelvollisuutta liputtava Niinistö tivasi YLEn suorassa lähetyksessä Haaviston kantaa palkka-armeijan käytöstä. Yllättävää tämä on siksi, että Haavistolle olisi paljon Niinistöä tärkeämpää korostaa omaa paremmuuttaan.

Kun katsoo kuviota kokonaisuudessaan, Niinistön valinta presidentiksi on todennäköistä. Kokoomus-ehdokas on pitkän poliittisen uransa ajan kerännyt suosiota yli puoluerajojen niin vasemmalta kuin oikealta.

Haavisto taas on valloittanut digitaalisen Suomen yli 100 000 fanillaan, mutta ongelmaksi hänelle muodostunee konservatiivien, maaseudulla asuvien ja iäkkäämpien äänestäjien tuen saaminen.

Teksti: JOEL KANERVA
Kuva: HARON WALLIANDER

Iloinen liftari

TYYn kuoron puheenjohtaja Tommi Penttinen pitää diskreetistä matematiikasta ja viihdyttää joukkoja nokkahuilusoitannalla.

Nokkahuilu on Tommi Penttiselle tuttu reissukaveri.

Mistä biisistä haluaisit tehdä seuraavan kuorosovituksen, TYYn kuoron puheenjohtaja Tommi Penttinen?
Olen pitkään miettinyt, saisiko Moonsorrow-yhtyeen Sankaritarina-kappaleesta eeppisen kuorosovituksen.

Opiskelet pääaineenasi matematiikkaa ja olet hyvin musikaalinen. Oletko jonkin sortin renessanssinero?
Siihen kai vaadittaisiin vähän laajempaa kemian, biologian ja maantieteen osaamista, jotta olisi perusrenessanssimies. Musiikki ja matematiikka tukevat kivasti toisiaan.

Sinulla on tapana esiintyä nokkahuilun kanssa monissa paikoissa ja tilanteissa. Mistä tämä juontaa juurensa?
Yksi kaverini majoittui luokseni Ruisrockin aikana vuonna 2005. Hänellä oli nokkahuilu mukanaan. Hän veresti vanhoja traumojaan ja soitteli huilua. Innostuin siitä, ja olen sen jälkeen pitänyt nokkahuilua enemmän tai vähemmän mukanani reissussa. Nokkahuilun kanssa pystyy musisoimaan moniäänisesti.

Olet kotoisin Joensuusta. Miten päädyit Turkuun opiskelemaan matematiikkaa?
Heti lukion jälkeen halusin pois Joensuusta ja tulin Turkuun silloisen tyttöystäväni kautta. Silloin ajattelin vähän naiivisti, että matematiikka on samanlaista kaikkialla. Vaikka olisin tuolloin tiedostanut eroavaisuudet, olisi Turun matematiikka oikeastaan silti ollut ykkösvaihtoehtoni. Täällä matematiikka on painottunut diskreettiin matematiikkaan verrattuna muihin yliopistoihin Suomessa. Differentiaali- ja integraalilaskenta eivät ole kiinnostaneet minua. Pahoitteluni Kari Yliselle.

TYYn kuoro täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Mitä juhlavuosi pitää sisällään?
Kaupunginkirjastoon tulee huhtikuussa kuorosta näyttely. Toukokuussa on juhlakonsertti Sigyn-salissa. 12. helmikuuta on kvartettikonsertti, tällä kertaa vähän isompana. Lokakuussa tehdään pieni pääkaupunkikiertue.

Tammikuussa TYYn kuoro järjesti jälleen koelaulut. Kuinka paljon koelauluihin osallistuva keskimäärin jännittää esitystään?
En ole tuomaristossa vaan hoidan hallinnollisia asioita. Mutta kyllä siellä jotkut jännittävät silminnähden. Osa on tietysti kokeneita esiintyjiä. Olen jännittänyt yhdet koelaulut sillä tavalla, etten saanut hengitettyä kunnolla. Se ei tehnyt kovin hyvää laulusuoritukselle.

Olet mieskvartetissa, jonka nimi on Kosteat kosijat. Onko nimi enne?
Se kuvastaa aika hyvin kvartetin ohjelmistoa. Valtaosa kappaleista on juomalauluja, hence kosteat. Sitten on serenadeja tai lempi-aiheisia kappaleita, joista kosijat tulee. Nimen hupaisuuden voi ajatella viittaavan myös yleisesti ohjelmiston viihteellisyyteen.

TYYn kuoron virallisten harjoitusten jälkeen kuorolaiset kokoontuvat aftersingeihin. Mitä niissä tapahtuu?
Olemme Proffan kellarissa ja nautimme vapaavalintaisia juomia, keskustelemme kuorosta ja elämästä. Välillä lauletaan. Viime vuonna aloimme pitää myös kuoroliikuntaa joka toinen viikko.

Mitä musiikkia kuuntelet kuoroharjoitusten ulkopuolella?
Kuuntelen kaikkea death metallista psykedeelisen transen kautta slaavilaiseen kuoromusiikkiin.

Seurasitko Kuorosota-ohjelmaa?
Minulla ei ole televisiota. Meillekin tuli itse asiassa viestiä siitä, että sinne haetaan laulajia. Mutta se olisi vaatinut 100-prosenttista läsnäoloa ja harjoituspäivä olisi osunut meidän kuoron harjoituspäivään.

Huhu kertoo, että harrastat liftaamista. Mistä mihin olet liftannut viimeksi?
Liftasin Sodankylästä Nordkappiin viime kesänä Sodankylän elokuvajuhlien jälkeen. Rauli Elenius oli matkaseurana. Meillä oli sellainen testi, että liftasimme ylioppilaslakit päässä. Suomea puhuvat eivät ottaneet meitä kyytiin. Ruotsalaisen uskonnonopettajan ja hollantilaisen hävittäjälentäjäkokelaan kyytiin pääsimme.

Harrastat elokuvajuhlilla käymistä. Menetkö joka vuosi Sodankylään?
Sodankylän elokuvajuhlilla olen ollut vain kolmena vuonna. Espoo Cinéssa olen sen sijaan ollut seitsemän kertaa. Olen opetellut viime vuosina aktiivisesti käyttämään projektoreita. On hyödyllistä opetella kuoleva taito, kun isoissa teattereissa siirrytään digiprojisointiin. Olen myös ajattelut liftata leffafestarilta toiselle ja pitäväni sapatin.

Teksti: LAURA MYLLYMÄKI
Kuva: LAURI HANNUS

Yliopisto ottaa käyttöön plagiaatintunnistusjärjestelmän

Ohjelmistohankinnalla tavoitellaan kansainvälistä uskottavuutta.

Opettaja syöttää opiskelijan opinnäytetyön automatisoituun sähköiseen järjestelmään. Tarkastuksen aikana järjestelmä vertaa tutkielmaa verkkoaineistoihin, sähköisiin julkaisuihin sekä muihin palvelun tietokantaan aiemmin syötettyihin tutkielmiin.

Lopuksi järjestelmä tuottaa loppuraportin, josta käy ilmi, onko tutkielmassa esimerkiksi viittausongelmia.

Suurin piirtein tällä tavalla toimii Turun yliopiston pilottivaiheessa oleva plagiaatintunnistusjärjestelmä. Päätöksen järjestelmän hankinnasta teki yliopiston johtoryhmä viime syksynä. Tavoitteena on, että ohjelma olisi käyttövalmiina kaikissa tiedekunnissa ja yksiköissä  lokakuussa.

Hanketta valmistellut työryhmä valitsi pilottikokeiluun kansainvälisiä markkinaosuuksia hallitsevan yhdysvaltalaisen Turnitin-järjestelmän, jolla voidaan toteuttaa rinnakkain testaus myös ruotsalaisesta Urkund-ohjelmasta. Työryhmää koordinoivan kehittämispäällikkö Totti Tuhkasen mukaan halukkaita testaajia on löytynyt tasapuolisesti kaikista tiedekunnista.

”Tavoitteena on saada mukaan 30 opettajaa”, hän sanoo.

Eettiset säännöt
päivitykseen

Virallista tilastoa Turun yliopistossa tapahtuvasta vilpistä ei opintohallintopäällikkö Petri Sjöblomin mukaan ole tällä hetkellä olemassa.

”Kirjalliset tuotokset kuten opinnäytetyöt ovat kuitenkin niin merkittäviä töitä, että plagiaatintunnistusjärjestelmä on katsottu tarpeelliseksi hankinnaksi. Tämän lisäksi yliopistossa esiintyy kuitenkin myös arkisempaa vilppiä”, hän sanoo.

Jos opiskelija jää kiinni vilpistä, voidaan opintosuoritus hylätä. Mitä pitempään opintoja on tehty, sitä kovemmiksi sanktiot käyvät. Äärimmäisistä sanktioista säädetään yliopistolaissa, jonka mukaan rehtori voi antaa opiskelijalle varoituksen ja yliopiston hallitus erottaa opiskelijan määräajaksi.

Ongelmana Turun yliopistossa on ollut, että eri tiedekunnilla ei ole ollut yhtenevää ohjeistusta vilppitilanteessa toimimiseen.

Samanaikaisesti plagiaatintunnistusjärjestelmän hankinnan kanssa onkin tarkoitus päivittää yliopiston eettiset säännöt.

”Sanktiot eivät muutu, mutta vilppitilanteessa toimimisen menettelyohjeita on tarkoitus yhdenmukaistaa”, Sjöblom sanoo.

Päivitetyt ohjeet ovat Sjöblomin mukaan ennen kaikkea opiskelijoille ja opetushenkilökunnalle suunnattu konkreettinen ohjepaperi. Ohjeissa esimerkiksi kerrotaan, miten opettajan täytyy toimia, jos hän havaitsee opiskelijan syyllistyvän vilppiin.

Konkreettisen toimintaohjeiston lisäksi hankkeen työryhmä esitti Turun yliopiston eettiselle toimikunnalle yliopiston eettisten ohjeitten laatimista. Ohjeitten tarkoituksena on eritellä, mitä eettisyydellä Turun yliopistossa tarkoitetaan.

Suomalaisista yliopistoista esimerkiksi Oulun yliopistossa on laadittu opetuksen eettiset ohjeet, joissa eettisyys määritellään toiminnan korkeaksi moraaliksi, suvaitsevaisuudeksi ja erilaisuuden hyväksynnäksi sekä rehellisyydeksi itseä ja muita kohtaan.

”Tutkimusetiikan osalta Turun yliopistossa noudatetaan valtakunnallisen tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeistoa”, Tuhkanen huomauttaa.

Ei rankaisu-
järjestelmä

Kansainvälisesti plagiaatintunnistusohjelmia pidetään myös yliopistojen laadun arvioinnin mittareina. Esimerkiksi Iso-Britanniassa 98 prosenttia yliopistoista käyttää plagiaatintunnistusohjelmistoja.

”Turun yliopiston strategiassa todetaan selkeästi, että yliopiston toimintaa leimaa eettisyys. Vilppi heikentää aina yliopiston vaikuttavuutta, kansainvälistä kilpailukykyä ja tutkimusrahoituksen saamista”, Tuhkanen sanoo.

TYYstä hankkeen työryhmässä mukana oleva koulutuspoliittinen sihteeri Jukka Vornanen kuitenkin painottaa, että kyseessä ei ole opiskelijaa rankaiseva järjestelmä. Hänen mukaansa plagiointi saattaa esimerkiksi opintojen alkuvaiheessa olla myös tahatonta.

”Lähtökohtana on, että ohjelmaa voitaisiin käyttää opintojen aikana apuvälineenä viittauskäytännön opettelemiseen”, hän sanoo.

”Tarkoitus on, että plagiaatintunnistusjärjestelmä toimisi yhtenä välineenä opetustila Moodlen sisällä”, Tuhkanen lisää.

Haastetta uuden, koko yliopistoa koskevan järjestelmän käyttöönottoon tuo myös se, että tiedon järjestämisen ja lähteiden käytön tavat ovat erilaisia tieteenalasta riippuen.

Tuhkanen kuitenkin painottaa, että opintosuorituksen vastaanottava opettaja tulkitsee aina ohjelman tuottaman loppurapotin tapauskohtaisesti.

”Järjestelmän käyttöönotto on teknisesti helppoa, mutta yliopistoyhteisön näkökulmasta se tarkoittaa uudenlaisen toimintakulttuurin omaksumista”, hän lisää.

Teksti: LAURA MYLLYMÄKI
Kuva: LAURI HANNUS

Arkkihumanisti

Filosofian opettaja Tuomas Tolosen elämänohje on olla vuorovaikutuksessa todellisuuden kanssa. Turhinta hänestä on istua pohtimassa ”miltä minusta nyt tuntuu”.

Tuomas Tolosen kotiin astuessa ei voi olla huomaamatta kirjoja. Hyllyt peittävät lähes koko seinäpinnan ja nousevat portaiden mukana ylös makuhuoneeseen. Siellä on kaikkein pyhin, filosofia. Kirjat ovat Toloselle harrastus ja työ, erottamaton osa elämää.

Turun yliopistossa tuntiopettajana toimiva Tolonen on opettanut uransa aikana omien sanojensa mukaan ”pöyristyttäviä määriä” kursseja filosofiasta, estetiikasta, taide- ja kulttuurihistoriasta sekä kirjallisuudesta – kaikesta mikä käsittelee humanististen tieteiden avainkysymyksiä. Hänen estetiikan kurssinsa on jo klassikko. Sen hän piti ensimmäisen kerran jo vuonna -79.

Lukion filosofian ja uskonnon opettajan työstä Tolonen on jäänyt eläkkeelle, mutta opettamista hän ei ole lopettanut. Yliopiston lisäksi hän opettaa edelleen Taideakatemialla.

”Minun identiteettini on sataprosenttisesti filosofian opettaja. Sieluani voi raapia alitajuntaan asti, mutta muuta ei tule löytymään.”

Tolonen puhuu paljon ja värikkäästi. Vakava äänensävy purkautuu velmuilevaan hymyyn tuon tuosta. Häntä kuunnellessa ei voi olla huomaamatta, kuinka omistautunut hän on opettamilleen asioille. Hän sanoo olevansa ”hirmu onnellinen” siitä, että työ ja harrastus ovat aina olleet sama.

”Kaiken filosofian, runouden ja taiteen tarvitsen oman elämän ymmärtämiseen ja ylläpitämiseen.”

Epämuodikkaasti
fenomenologi

Tolonen valmistui ”joskus seitsemänkymmentäluvulla” filosofian laitokselta ja päätyi sinne assistentiksi. Tutkijanura ei kuitenkaan jatkunut pitkään, sillä analyyttinen filosofia valtasi Suomen yliopistot, ja fenomenologit Tolonen mukaan lukien tippuivat viroilta.

”Se oli likaista peliä”, Tolonen sanoo, mutta hymy suupielessä ei kieli katkeruudesta.

”Ihan vahingossa laitoksen johtoon tuli väärä mies.”

Fenomenologiaan keskittynyttä filosofian laitosta ei Suomesta löydy. Tolosen mielestä se on sääli, sillä siksi maassamme kulttuurikeskustelu kulkee toisella polulla kuin Keski-Euroopassa. Monet aikamme tunnetuimmista ajattelijoista – kuten Michel Foucault ja Jacques Derrida – pohjaavat fenomenologeihin, Martin Heideggeriin ja Edmund Husserliin. Fenomenologia eroaa analyyttisestä filosofiasta siten, että se ei erota kieltä ja tajuntaa toisistaan ja on siten kiinnostunut kokemuksesta itsestään.

”Oikea filosofia on jännittävää puuhaa, se tempaa mukaansa. Mutta sitä filosofiaa ei harrasteta Suomen yliopistoissa. Suomesta on tullut suoraan sanoen filosofinen takapajula.”

Todellinen opettaja opettaa kuitenkin myös vapaa-ajallaan. Tolosen keittiönpöydän ääressä on tilaa niille, joita fenomenologian kysymykset kiinnostavat.

”Minun luona käy suurempi trafiikki kuin monella laitoksella.”

Veljeskatraassa kasvanut Tolonen ymmärsi jo pienenä porukassa oppimisen merkityksen.

”Koulunkäynnissä olin virtuoosi. Mutta se johtui ainoastaan siitä, että me veljien kanssa muodostettiin porukka, jossa vanhempi opetti nuorempaa. Meillä oli hirmuisen hyvä motivaatio.”

Yliopistossa opiskelu sen sijaan ei ole Tolosen muistoissa kulta-aikaa. Hän kertoo olleensa vähän eksyksissä opinnoissaan ja vaihteli pitkään kirjallisuuden ja filosofian välillä. Hän sanoo ymmärtävänsä opiskelijoita hyvin, koska kamppaili itse samojen ongelmien kanssa.

”Kukaan ei jaksa opiskella, jos ei ole motivaatiota. Motivaatio syntyy siitä, kun tajuaa, mistä asiasta opiskelussa on kyse. Mutta miten opiskeluiden alussa voi tajuta sen asian, mikä pitäisi oppia?”

Tolonen suosittelee opiskeluporukoiden muodostamista kaikille, sillä keskustellessa oppii paremmin kuin yksinään.

Luennoitsijana
herätyssaarnaaja

Tolosen opettajamaisuus näkyy luennoilla siinä, ettei hän tyydy ainoastaan etäisesti luennoimaan, vaan ottaa yleisönsä huomioon. Yli neljäkymmentä vuotta opetettuaan hän tietää miten puhua niin, etteivät kuulijat nukahda.

”Luennoidessa olen kuin herätyssaarnaaja: mitä suurempi innostus yleisössä näkyy, sitä suuremman innostuksen se minulle antaa, ja panokset kovenevat.”

Vuosikymmenten kokemus ei ole tehnyt opetuksesta automaatiota. Hän sanoo, että joka ikinen kerta asiat on mietittävä alusta loppuun paikan päällä.

”Aina kun luennoin Platonista, kysyn itseltäni, mistä siinä Platonissa on oikein kyse. Tällä tavalla löytää outoja ja uusia juttuja tutusta asiasta.”

Hän kertoo myös vaihtelevansa puhetyyliä.

”Välillä puhun yleiskieltä ja välillä pudottelen filosofiaa kuin riittitekstiä. Sitä on vaikea ymmärtää, joten sen jälkeen pitää demonstroida.”

Augustinuksen kieliteoria avautuu kertomuksella siitä, kuinka Tolosen veljekset opettivat koiraa puhumaan. Vapaan tahdon käsite puolestaan selkenee tarinalla isoäidistä, joka tahtoi saada rippikoulupastorin omakseen.

”Olen muuttanut filosofian opettamisen lähes yksityiselämän juoruiksi”, hän nauraa.

Tolonen korostaa, että tarvitsemme taidetta ja filosofiaa oman elämämme käsittämiseen. Hän ei halua, että opiskelijalle jää käsitys, että on olemassa kahtiajako korkeakulttuurin ja yksityiselämän kokemusten välillä. Ihmisen pitäisi syventyä omiin kokemuksiin ja antaa niille oikeutta.
Myös taiteen ymmärtämisessä avainsanana on kommunikaatio.

”Nykytaidetta katsotaan sen suhteen, onko se hyvännäköinen objekti. Se luo esteettistä distanssia, eikä teos pääse vaikuttamaan suoraan sydämeen. Taidekin on kommunikaatiolaji. Kuvia on katsottava kuin toista subjektia.”

Hän sanoo taideinstituution olevan nykyään vain rahanvaihtojärjestelmä. Kaupankäynti rapauttaa koko systeemiä.

”Toisin sanoen elämme huumausainekulttuurissa. Uskonto tuottaa uskonnollisia elämyksiä, taide taide-elämyksiä ja benjihyppy jotain mukavaa. Taide ei perimmäisessä merkityksessä ole tekemisissä elämysten kanssa. Nykytaide yrittää keinotekoisesti stimuloida tunteita. Jos lähtee seuraamaan tuntemuksia, menettää kosketuksen todellisuuteen.”

Tolosen mielestä ihmisen pitäisi suuntautua ulospäin eikä miettiä vain itseään.
Samasta syystä hän on pysytellyt etäällä tietokonemaailmasta. Hänestä sosiaalisuuden harjoittaminen tietokoneen kautta on kumma juttu.

”Sosiaalisuus on todellista läsnäoloa. En ymmärrä, miten läsnäoloa voidaan harjoittaa tietokoneen kautta.”

Hän myöntää kaipaavansa lapsuuden kimpassa olemista.

”Osaan vanhanaikaisen olemisen tavan. Osaan lukea tekstiä kirjasta, mutta tietokoneelta lukeminen on vierasta. Netistä saa tekstin nopeasti käsiin, mutta pitää se silti lukea ja ymmärtää.”

Filosofia
= ilo

Tolonen kertoo, että hän kykenee edelleen uppoutumaan romaaniin samalla intensiivisyydellä kuin pikkupoikana. Sama pätee myös filosofiaan.

”Mitä syvemmälle olen päässyt filosofian maailmassa, sitä hauskempaa elämä on ollut. Olen vakavissani miettinyt, miten saisin todistettua, että filosofia on yhtä kuin ilo.”

”Lukeminen tuntuu ruumissa, se on kuin aivot tanssisivat. Sen kautta maailma valkenee mukavasti”, Tolonen sanoo ja vakavoituu.

”Pidän filosofiaa äärimmäisen tärkeänä. Mitä vähemmän filosofiaa harrastetaan, sitä pahempi se on yhteiskunnalle.”

Menneiden aikojen tekstien lukemisen tarkoituksena ei ole kuitenkaan vanhojen asioiden pyörittely vaan yhteys toisenlaiseen ajatteluun. Tolonen sanoo filosofian olevan tärkeää, koska se luo yhteistä merkitystilaa. Esimerkiksi monet keskeiset käsitteet kuten vapaus ja demokratia ovat 1700-luvun perintöä. Filosofian tarkoitus on kritisoida ja tuottaa uudelleen merkitystilaa elävänä.
Kommunikaation tärkeys näkyy myös filosofian luonteessa. Tolonen sanoo lukemalla keskustelevansa muiden filosofien kanssa. Ajattelukin on pohjimmiltaan keskustelua itsensä kanssa.

”Filosofian avulla mietin, mikä on todellisuus. Sellainen todellisuus, joka on tärkeä minun omalta kannaltani.”

Tolosen elämään kuuluu toki muutakin kuin filosofia. Lastenlapset toistuvat usein puheessa, ja heidän kanssaan isoisä-Tolonen viihtyy erinomaisesti. Ruumiillinen puoli tulee hoidetuksi remontoidessa ja tennistä pelaamalla. Siihenkin löytyy esikuva filosofien maailmasta.

”Gadamer harrasti myös tennistä. Satavuotiaana tosin katsoi sitä vain televisiosta. Siinä minulla on idoli!”

Ttolonen elää kuten opettaa. Hän sanoo yrittävänsä herätä jokaiseen päivään kuin kaikki alkaisi alusta.
”Se ja tulevaisuuden suunnitelmat pitävät mielen hilpeänä. Istua kiikkustuolissa ja miettiä miltä minusta nyt tuntuu – se on turhinta mitä tiedän!”

Teksti: KATI SAONEGIN

Kuva: LAURI HANNUS

Hifi nimeltä ruoka

Onko molekyyligastronomialla jotain uutta tarjottavaa kuumana porisevaan ruokakeskusteluun?

”Ruoka on nyt valtavan kiinnostava asia. Siitä puhutaan ja se herättää intohimoja”, Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeitten kehittämiskeskuksen tutkimusprofessori Anu Hopia aloittaa.

Hänen työtään on ruoan kemia, tarkemmin molekyyligastronomia, jolla tarkoitetaan ruoanvalmistuksen ilmiöiden luonnontieteellistä tarkastelua.

Ensialkuun molekyyligastronomia kuulostaa taviksen korvaan hienostelulta. Tosin 2010-luvulla ruokahifistelystä on tullut osa suomalaista elämäntapaa.

TNS Gallupin teettämästä RISC Monitor Ruoka 2011 -tutkimuksesta selviää, että noin kolmannes kuluttajista on ruokahifistelijöitä. Termi määriteltiin tutkimuksessa halulla kokeilla vaativia reseptejä ja keskustella ruoasta. Ruoka on ruokahifistelijälle keskeinen osa elämää ja vahvasti myös sosiaalinen asia. Ruoan terveellisyyden ja alkuperän lisäksi hifistelijälle tärkeää on vaihtelunhalu.

”Tutkimuksessa ruokahifistelijöillä oli sekä vihreitä arvoja että vahvaa hedonistista nautinnonhalua, joten ruokahifistelijän ruokamaailma on hyvin moniulotteinen”, muotoilee tutkimuskonsultti Tarja Pentilä.

Myös Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen ruokatiimin tulevaisuustutkija, projektipäällikkö Riikka Saarimaa uskoo hifistelyn voimistuvan.

”Ruoasta tulee yksilön identiteetin määrittäjä. Kuluttaja räätälöi ruokavalionsa omannäköisekseen”, hän katsoo.

Sipulikeiton
kemiaa

Tänään Hopia on luvannut näyttää Funktionaalisten elintarvikkeitten kehittämiskeskuksen koekeittiössä, miten ananaksia liekitetään.

Tykötarpeina on yksi tuore ananas, voita ja pullo Cointreau’ta.

Tutkimusasetelma on tyypillinen molekyyligastronominen kokeilu. Tutkimuskysymyksenä on, muuttuuko ananaksen maku liekityksessä. Tosin Hopia tietää vastauksen jo.

”Meillä oli ananasten liekitys käsittelyssä MG-klubissa”, hän sanoo.

MG-klubi on Hopian ja keittiömestari Tatu Lehtovaaran vetämä ruokakerho, joka kokoontuu kuukausittain Helsingin palvelualojen oppilaitoksen tiloihin testaamaan molekyyligastronomisia hypoteeseja.

Ero perinteisen elintarvikekemian ja molekyyligastronomian välillä on ennen kaikkea kontekstuaalinen. Jos perinteinen elintarvikekemia tutkii sipulien flavonoideja, tutkii molekyyligastronomia sipulikeiton valmistuksessa tapahtuvia kemiallisia ja fysikaalisia ilmiöitä.

”Ei voisi kuvitella, että elintarviketieteellinen tutkimuskohde olisi kohokas tai kastike”, Hopia nauraa.

Yhteistä perinteisen elintarviketutkimuksen kanssa on taustalta löytyvä ymmärrys kemiasta.
Kokkaussessio alkaa kangerrellen, kun toimittaja alkaa pilkkoa ananasta väärin. Hopia ottaa veitsen käteen ja näyttää, miten hedelmä leikataan keittiömestari Gero Hottingerin oppien mukaisesti.

Ruokaa
moniarvoisesti

Molekyyligastronomia tieteenä sai alkunsa ranskalaisen tutkija Hervé This’n ja Oxfordin yliopiston fysiikan professori Nicholas Kurtin tutkimuksista 80-luvun lopulla. Kaksikko katsoi, että silloisessa elintarvikekemiallisessa tutkimuksessa ei huomioitu gastronomista näkökulmaa ollenkaan. 90-luvun aikana he kokosivat kasaan kansainvälisen joukon asiantuntijoita, jotka kokoontuivat aktiivisesti gastronomia-aiheisiin kongresseihin Euroopassa.

Fyysikkojen ja kemistien lisäksi seminaarien kutsulistoilla oli keittiömestareita.

”Siitä alkoi tutkijoiden ja keittiömestareiden vuoropuhelu. Yhteistyö poiki ruokakulttuuriin uusia genrejä”, Hopia kertoo.

Suomessa tutkimusala on verrattain uusi. Siinä, missä ruoan turvallisuuden ja ekologisuuden tutkimus ovat olleet elinvoimaisia, on gastronomis-luonnontieteellinen näkökulma pysytellyt marginaalissa.

Tieteenalaansa ahkerasti popularisoiva Hopia pitää perinnettä arvokkaana, mutta soisi keskustelun rikastuvan.

”Jos oikeasti haluamme olla ruoan ammattilaisia, meidän pitäisi tarkastella tutkimuskohdettamme mahdollisimman moniarvoisesti.”

”Vodka palaa,
Koskenkorva ei”

Hopia kertoo, että innokkaimpia molekyyligastronomiaa harrastavia kokkeja ovat insinöörimiehet.

Kyse on juuri insinööreillekin tutusta kemiallis-fysikaalisten ilmiöiden tiedostamisesta.
”Isoäidillä oli vaniljakastikkeen valmistuksessa omat niksinsä välttää juoksettuminen. Minä teen samaa kastiketta ja ehkä tiedostan, mitä tapahtuu, kun se juoksettuu”, Hopia muotoilee.

Hän johtaa ananaskoetta eteenpäin kohti liekitysvaihetta. Ensin hedelmänpalasia paistetaan voissa. Tovin kuluttua rautapannulle lorautetaan fingerporillinen 40-prosenttista likööriä. Toimenpiteen seurauksena pannulla roihahtaa miltei kattoon saakka ulottuva liekki. Hopia tarkentaa, että liekityksessä palaa alkoholihöyry, ei itse ruoka.

”Liekki syttyy, kun höyryn etanolin ja hapen suhde on sopiva. Vodka palaa, Koskenkorva ei”, hän säestää.

Scifiruoka ei
korvaa herkkuja

Maa- ja metsätalousministeriön kansallisen ruokastrategian taustaraportissa todetaan, että keskeinen tulevaisuuden ruokaan liittyvä kansanterveydellinen uhka on lihavuus. Suomessa syödään edelleen vain vähän hedelmiä ja vihanneksia.

Hopia ennättää vakuuttamaan, että lopulta myös molekyyligastronomisen tutkimuksen tavoitteena on tavallisen ihmisen arjen helpottaminen. Myös molekyyligastronomiaguru This uskoo tieteenalan tutkimuksen tuovan ratkaisuja lihavuusongelmiin, kun terveellisestä ruoasta voidaan tehdä entistä maistuvampaa juuri molekyyligastronomisten löydösten avulla.
”Kaikki hyötyvät siitä, että me saamme ruoasta iloa ja nautintoa. Siihen tässä tuotetaan innovaatioita”, Hopia sanoo.

Molekyyligastronomisen tutkimuksen avulla on etsitty keinoja esimerkiksi vanhusten ruokailun kehittämiseen ja laitosruoan maun parantamiseen. Hienoista ravintoloista tavallisiin keittiöihin on esimerkiksi kulkeutunut oppi lihan matalalämpökypsentämisestä.

Alan asiantuntijat uskovat, että scifi-elokuvienkin esittelemä vitamiinipilleriravinto ei tulevaisuudessa korvaa valmistettua ruokaa, sillä ruoanlaittoon ja maistuvaan ravintoon liittyy vahvasti tunne nautinnosta. Tulevaisuudentutkijat ovat samoilla linjoilla. Vaikka erilaiset energiapatukat ja vitamiinivedet ovat jo nyt tietynlaisia versioita tulevaisuuden pillereistä, eivät valmisteet täysin korvaa perinteistä ruokaa.

”Sosiaalisuuden ja yhdessä tekemisen trendit voimistuvat. Vitamiinipillerit eivät myöskään fyysisesti riitä ihmiselle vielä pitkään aikaan. Elimistömme tarvitsee myös kuituja ja nesteitä”, Saarimaa toteaa.

Filosofiana
arvostaminen

On aika koemaistaa liekitettyjä ananaksia. Ne maistuvat makeilta ja miltei sulavat suussa.
”Tämä on jäätelön kanssa aivan mielettömän hyvää”, Hopia suosittelee.

Professorin MG-klubin koemaistajaryhmä kykeni tunnistamaan makueron liekitettyjen ja ei-liekitettyjen ananasten välillä. Tulos oli yllättävä, sillä hypoteesina oli ollut, että liekitys ei vaikuta makuun. Päätelmä on, että lämpötilan on noustava liekityksessä niin paljon, että prosessissa käynnistyy uusia aromiaineita tuottavia reaktioita.

Siirtyessään koekeittiöstä työhuoneeseensa Hopia pohtii vielä molekyyligastronomian filosofista olemusta. Hän sanoo sen olevan ruoan arvostamista.

”Luin äskettäin norjalaisesta koulupojasta, joka oli voittanut tiedekilpailun. Hän oli pohtinut, miksi räiskäleen paistopinnan toisella puolella on enemmän rinkuloita kuin toisella puolella. Tällaisten kysymysten kautta pääsee käsiksi aivan tavallisiin luonnontieteellisiin ilmiöihin.”

Nautinnon
mittarit

Tulevaisuuden kauhuskenaario enteilee kaikenlävistävää ruoan resurssipulaa, kun maailman väestönkasvu jatkaa kasvuaan ja ilmastonmuutos etenee.

”Pulaa on energiasta, vedestä, viljelysmaasta ja lannoitteista. Niukentumisen myötä elintarvikkeiden tuotevalikoima kaventuu, eikä kaikkia ruoan raaka-aineita ole saatavilla ympäri vuoden samalla tavalla kuin nyt”, Saarimaa maalaa.

Tulevaisuudentutkijoiden tekemien skenaarioiden tarkoituksena on auttaa tämänhetkisessä päätöksenteossa ja avata uusia ajatuskulkuja.  Vielä on kuitenkin vaikea sanoa, minkälaista ihmisten suuhun laittama ruoka tulevaisuudessa on. Ekologisuuden, jäljitettävyyden, eettisyyden, terveellisyyden ja lisäaineettomuuden antitrendinä nähdään jopa sula välinpitämättömyys ruokaa kohtaan.

Hopian toiveissa siintävät ajatukset nautinnon ja hyvän ruoan mittareista, jotka täydentäisivät ajattelua talouden ja hiilijalanjäljen mittaamisen yhteiskunnassa.

”Miksi emme ottaisi huomioon myös esimerkiksi maun, miellyttävyyden tai rentoutuneisuuden mittareita?” hän kysyy.

Teksti: LAURA MYLLYMÄKI

Kuvat: AAKE KINNUNEN

Suosittu omalla tavallaan

TYYn edustajiston puheenjohtaja Ville Valkonen harrastaa fiktion kirjoittamista ja ihailee Jyrki Kataista.

Järki vai tunteet, TYYn edustajiston uusi puheenjohtaja Ville Valkonen?
Sekä että. Uskon, että ne eivät ole toisensa poissulkevia asioita vaan täydentävät toisiaan.

Sinulla on Facebookissa yli 900 kaveria. Oletko suosittu?
Omalla tavallani olen. Minun on helppo tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Nautin ihmisten seurasta enkä ole kovin nirso. Kaikista ihmisistä löytää jotain hyvää.

Minkälaisia tavoitteita sinulla on edustajistokaudelle?
Ensimmäinen tavoite on edustajiston tietotason parantaminen. Seuraava tavoite on avoin ja luottamuksellinen keskusteluilmapiiri. Kolmas tavoite on edustajiston johdolla koko TYYn tuominen jäsenistöä lähelle. Se tarkoittaa sitä, että jäsenistö tietää, mitä TYY tekee, ja kokee työn myös tärkeäksi.

Olet kokoomuksen jäsen, mutta kannatat puoluepoliittisesti sitoutumatonta ylioppilaskuntaa. Miksi et ollut kokoomuksen ehdokkaana TYYn vaaleissa?
Mielestäni ylioppilaskunnan ei pidä olla poliittinen järjestö. Ymmärrän poliittisuuden viittaavan siihen, että vaikutetaan koko yhteiskuntaan. TYYn tehtävä on olla Turun yliopiston opiskelijoiden edunvalvoja eikä yleismaailmallinen yhteiskunnallinen toimija, joita puolueet ovat.

Opiskelet kauppakorkeakoulussa. Mitä muiden tiedekuntien opiskelijat voivat oppia kauppatieteilijältä?
Kauppakorkeakoululaiset ovat usein määrätietoisia ja pystyvät tietynlaiseen laskelmoivaan prosessiajatteluun. Se esimerkiksi erottaa TuKYn monesta muusta opiskelijajärjestöstä. Lisäksi verkostoituminen on meille tärkeää, ja kauppakorkeakoulun ja TuKYn rakenteet tukevat sosiaalisen kanssakäymisen taitojen harjoittelua.

Entä mitä kauppatieteilijä voi oppia muilta?
Paljon. Oman kokemukseni mukaan erityisesti humanistisessa tiedekunnassa arvostetaan sivistystä itseisarvona. Kauppakorkeakouluun taas ehkä hakeutuu sellaista väkeä, joka näkee koulutuksen välineenä. Toivoisin, että myös kauppakorkeakoululaiset voisivat oppia ajattelemaan, että jo oppiminen itsessään tuo elämään paljon uutta.

Mihin käytät vapaa-aikasi?
Jos en käytä aikaani mihinkään muuhun, harrastan liikuntaa ja kirjoittamista. Kirjoitan blogia ja ihan omaksi ilokseni fiktiotakin. Luen myös mielelläni. Nyt loppumetreillä on Sota ja rauha, joka on ihan huippu.

Oletko luonteeltasi enemmän sovittelija vai haastaja?
Tämä on haastava kysymys. Ehkä olen kuitenkin sovittelija varsinkin toisten ihmisten kanssa työskennellessäni. Olen asioiden problematisoija.

Pidät yhteiskunnallista blogia, joka kantaa nimeä Järkiaate. Mikä maailmassa mättää?
Ärsyttävää on epäoikeudenmukaisuus, joka liittyy kansainväliseen taloudelliseen epäoikeudenmukaisuuteen sekä monien yhteiskuntien sisällä vallitsevaan epäoikeudenmukaisuuteen. Se tarkoittaa sitä, että kaikki eivät saa yhtäläisiä edellytyksiä elämään. Toinen on lyhytnäköisyys. Ihmiskunta toimii valitettavan lyhytnäköisesti. Meidän poliittiset rakenteemme kannustavat tähän toimintaan.

Olet kasvissyöjä. Mitä mieltä olet sikatilavideoista?
Mielestäni on tärkeää nostaa epäkohtia keskusteluun. Minustakin löytyy se pieni radikaali. Se, että jokin asia on laiton, ei välttämättä tee siitä väärää.

Sinulla on saksalainen tyttöystävä. Mitä ohjeita antaisit kaukosuhteessa eläville?
Kannattaa tehdä määrätietoisesti töitä suhteen eteen. Se ei ole asia, joka tapahtuu itsestään. Mikäli sen ottaa itsestäänselvyytenä, edellytykset suhteelle ovat huonommat kuin jos sen ottaa tosissaan. Viime vuonna olin kolme kertaa Saksassa ja tyttöystävä sitten useammin täällä.

Mikä haluat olla isona?
Hyvä ihminen. Lisäksi kauppatieteilijän on aina pakko vastata yrittäjä. Haluan olla esimies haasteellisessa tehtävässä yksityisellä puolella, kirjailija tai poliitikko. Uskon, että elämässä voi tehdä monia asioita. Jos elämän jakaa viiden vuoden jaksoihin, käytettävissä on 7−9 eri elämää.

Kuka on esikuvasi?
Mahatma Gandhi. Hän on sekä hengellinen että poliittinen esikuvani. Hänellä oli vahva näkemys, ja hän teki kaikkensa sen eteen, mikä oli hänen mielestään oikein. Kunnioitan myös Jyrki Kataista. Hän on alusta asti ollut aatepoliitikko. Hän on pystynyt riittävän nuorena luomaan selkeän kuvan yhteiskunnasta ja työskennellyt määrätietoisesti sen eteen.

Teksti: LAURA MYLLYMÄKI

Kuva: LAURI HANNUS

”Kiusaaminen on koko yhteisön ongelma”

Turun yliopiston kiusaamiskyselyn pohjalta halutaan luoda malli kiusaamistilanteiden ratkaisemiseksi.

Turun yliopisto ja TYY tekevät tammi-helmikuussa kyselytutkimuksen korkeakoulukiusaamisesta. Kysely lähetettiin maanantaina 16. tammikuuta kaikille Turun yliopiston opiskelijoille.

Aloite kiusaamisen tutkimisesta tuli opiskelijoilta.

”TYYlle tuli useita aloitteita opiskelijoilta, jotka toivoivat, että kiusaamisesta keskusteltaisiin ja siihen puututtaisiin yliopistolla enemmän”, ylioppilaskunnan sosiaalipoliittinen sihteeri Minttu Naarminen kertoo.

Pahimmillaan kiusaaminen voi johtaa opintojen viivästymiseen, keskeyttämiseen tai sairauslomiin. Silti kiusaamista yliopistoilla ei ole juuri tutkittu. Toisin kuin koulu- ja työpaikkakiusaamisesta, korkeakoulukiusaamisesta tiedetään toistaiseksi vähän.

Jyväskylän yliopiston puheviestinnän professori Maili Pörhölä selvitti korkeakoulukiusaamisen laajuutta vuonna 2008 valtakunnallisen opiskelijaterveystutkimuksen yhteydessä. Intensiivisesti kiusatuksi tunsi silloin tulleensa noin viisi prosenttia vastaajista.

Samansuuntaisia lukuja paljastui myös Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2010 kerätystä aineistosta.

Turun yliopiston tutkimusta koordinoi opintopsykologi, psykologian lehtori Ari Kaukiainen. Hän on ollut alusta saakka mukana esimerkiksi mainetta niittäneen KiVa Koulu -hankkeen suunnittelussa.

Kaukiainen uskoo, että yliopistolla kiusaaminen on luultavasti enimmäkseen sanallista kiusaamista: opiskelutoverin mielipiteitä vähätellään, hänet suljetaan pois ryhmästä, hänestä levitetään juoruja tai hänen annetaan ymmärtää, ettei häntä arvosteta.

Turun yliopiston kyselyn tarkoituksena on selvittää paitsi kiusaamisen laajuutta myös sen seurauksia. Niitä voivat olla esimerkiksi ongelmat opintojen etenemisessä, fyysiset sairaudet tai ongelmat perheen kanssa. Kiusaaminen rapistaa luottamuksen niin itseen kuin muihin.

”Toivon, että kyselyn avulla saadaan sellaista tietoa, jonka avulla pystytään luomaan keinoja kiusaamiseen puuttumiseen ja myös sen ennaltaehkäisemiseen”, Naarminen korostaa.

Kyselyn perusteella aiotaankin muodostaa toimintamalli asian ratkaisemiseksi.

”Kiusaaminen on yhteisön ongelma. Siksi yhteisöllä pitäisi olla herkkyyttä puuttua ja keinot ratkaista tilanne”, Kaukiainen painottaa.

Kaukiaisen mielestä olisi ihanteellista, että jo oppiainetasolla olisi nimetty henkilö, jonka puoleen voi kiusaamistapauksissa kääntyä.

”Yhteisössä on niin paljon kiusaamista kuin yhteisö sitä sallii.”

Kiusaamiskyselyssä kertyvän aineiston pohjalta on tarkoitus tehdä myös kaksi pro gradu -työtä, yksi psykologiaan ja yksi folkloristiikkaan.
Teksti: ANNA-ELINA MATILAINEN

Kuva: ANJA KARPPINEN

Turkulainen tähtää ulkomaille

Hulluna Saraan -elokuvan ohjaaja hankki jo ensimmäiseen pitkään elokuvaansa tähtinäyttelijän Hollywoodista.

Ohjaaja Samuli Valkama on kerännyt palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla lyhytelokuvillaan Alright Love (2004) ja Feelings and Stuff (2007). Tällä kertaa hän lähtee valloittamaan yleisöjä ensimmäisellä kokopitkällä elokuvallaan Hulluna Saraan.

Elokuvan magneettina toimii tv-sarja Lostista tunnettu näyttelijä Emilie de Ravin, jonka taidoista Valkama vakuuttui katselemalla näyttelijän tähdittämiä tv-sarjoja ja elokuvia.

”Emiliellä on näytellessään hyvä fiilis. Hän vaikutti niin oikealta, että päätimme pyytää häntä mukaan. Kesti kauan, ennen kuin pääsimme hänen kanssaan edes kontaktiin, koska monen ihmisen piti ensiksi hyväksyä käsikirjoitus.”

Aussitähden vuoksi tiimin työskentely tapahtui luonnollisesti englanniksi. Alun kömmähdyksiä lukuun ottamatta työ sujui kuitenkin tavanomaisesti.

”Kerran pyysin Emilietä tekemään jutun pienemmin, mutta englanniksi käytinkin sanaa lower, jolloin pyysin siis tyttöä menemään kyykkyyn.”

Hollywood-tähden läsnäolo ei Valkaman mukaan muutoinkaan vaikuttanut kuvauksissa.

”Myös elokuvan suomalaiset näyttelijät ovat huippuammattilaisia, joten suuria eroavaisuuksia ei ollut. Emilie on toki ollut eniten kameran edessä, joten hän osasi tarvittaessa toistaa kohtauksia melkein konemaisesti.”

Turkulainen
näkökulma

Turkulaisyleisö saa elokuvasta erityisnautintoa, sillä monet tapahtumat sijoittuvat tuttuihin maisemiin. Yöllinen jokiranta ja ydinkeskustan risteykset eivät päätyneet elokuvaan sattumalta.

”Olen syntyjäni turkulainen ja tunnen paikat hyvin. Halusin luoda elokuvaan aivan oman visuaalisen maailman. Turussa on paljon paikkoja, jotka eivät ole monille tuttuja. Helsingissä tällaisen järjestäminen on vaikeampaa.”

Vaikka Turussa kuvaaminen oli Valkamalla lähtökohtaisesti helpompaa, kohtasi elokuvatiimi haastaviakin hetkiä.

”Yökuvaus Aurasillalla mietitytti jo etukäteen, koska jouduimme pysäyttämään liikennettä. Pelkäsimme paikalle saapuvan paljon uteliaita katselijoita, mutta ilta osoittautuikin rauhalliseksi. Aluksi kuitenkin huolestutti, kun toisella puolella siltaa meille huutelivat juopuneet nuoret ja toisella puolella taas vedettiin subutexia. Onneksi tilanne rauhoittui”, Valkama naurahtaa.

Festareille

Vaikka Suomessa elokuva tunnetaan nimellä Hulluna Saraan, on sen virallinen nimi Love and Other Troubles. Valkama kuitenkin suhtautuu vaatimattomasti elokuvan mahdollisiin ulkomaanmatkasuunnitelmiin.

”Nyt kun elokuva on valmis, on tarkoitus aloittaa levitys ainakin ulkomaisille festareille. Vielä ei voi tietää, kuinka meidän käy.”

Myös ohjaajan omat suunnitelmat ovat vielä auki.

”Toki uusi elokuvahanke on jo ollut mielessä, mutta odotan nyt ensiksi tämän elokuvan ensi-iltaa.”

”Animaatiosarjaa olen tosin jo päässyt kehittelemään,” Valkama paljastaa.

Teksti: IDA KANKAANPÄÄ

Kuva: VILLE KOSKI/BRONSON CLUB

Seuraava sivu »