Kyökkipuheesta poliittiseksi voimaksi

Pitkän aikavälin tutkimusten mukaan suomalaisten asenteet maahanmuuttajia kohtaan eivät ole  kiristyneet. Keskustelu maahanmuutosta sen sijaan on sellaista, ettei sellaista olisi  parikymmentä vuotta sitten siedetty.

Lue lisää

Johtamisoppia Gogolilta

Turun Sanomien päätoimittaja Riitta Monto kannustaa taiteen ja tieteen asiantuntijoita mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kehottaa esimiesasemaan tähtääviä nuoria lukemaan kaunokirjallisuutta.

Lue lisää

Gradua kesyttämässä

Päättötyö on opiskeluajan loppuvastus, iso pomo, jonka takana maisteriksi valmistuminen häämöttää. Silti se voi olla opiskeluajan kohokohta.

”Jokaisen seminaari-istunnon jälkeen masentaa vain enemmän”, vaikeroi turhautunut opiskelutoverini.

Hän ei ole ainoa. En tunne yhtään ihmistä, joka olisi suhtautunut graduunsa riemulla. Facebook vilisee jatkuvaa graduruikutusta ja synkkää vertaistukea.

Lue lisää

Suden jäljillä

Gradunsa suden ja ihmisen valtasuhteesta tehnyt Heta Lähdesmäki ei lähtisi susisafarille, muttei panisi pahakseen, jos törmäisi suteen sattumalta.

Filosofian maisteri Heta Lähdesmäki, periikö hukka sinut?
Ehkä lopulta. Tai todennäköisesti.
Lue lisää

Kourallinen maksavia opiskelijoita

Lukukausimaksukokeilun tulokset jäävät vähäiseksi, koska kokeiluun osallistuu odotettua vähemmän koulutusohjelmia ja harva ”maksava asiakaskaan” pulittaa opintonsa omasta pussistaan.

Korkeakoulujen nihkeä osallistuminen ja maksavien opiskelijoiden vähäinen määrä uhkaavat vesittää meneillään olevan viisivuotisen lukukausimaksukokeilun. Lue lisää

Neiti täydellinen

Bodausta harrastava lääketieteen opiskelija Anna Karrila on perfektionisti. Työnsä tulokset hän näkee katsomalla peiliin.

Anna Karrila vaikuttaa supernaiselta.

Hän on kirjoittanut yhteensä 11 laudaturia ylioppilaskirjoituksissa, tekee omaa tutkimusta osana Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan syöpätutkimusryhmää ja harrastaa classic bodybuildingia sekä uusimpana aluevaltauksenaan raakavoimanostoa.

Karrilalle tuttua ovat elimistöä kuluttavat dieetit, joihin fitness-urheilijat ryhtyvät noin puoli vuotta ennen kilpailuja.

Hän tietää, mitä on nähdä nälkää.

Karrilan elämä on tiukkaan aikataulutettujen menojen täyttämää, ja vapaa-aika on hänelle vieras käsite. Oikeastaan hän ei sitä edes kaipaa.

Nyt Karrila pyrkii aloittamaan varsinaisen kehonrakennuksen, jossa naisille ei enää ole erillisiä painoluokkia Suomessa.

”Tällä hetkellä yritän kasvattaa lihasmassaa. Classic bodybuildingissa painoluokkarajat lasketaan pituuden mukaan, ja pituiselleni ihmiselle painoluokkaraja olisi 62 kiloa. Viimeksi painoin lavalla noin 60 kiloa. Hyppäys avoimeen painoluokkaan on niin suuri, että laskin tarvitsevani kaksi vuotta ilman kisadieettejä. Niiden aikana menettää aina lihaksia.”

Aivan ilman kilpailuja Karrila ei kuitenkaan osaa elää. Hän aikoo osallistua voimanoston EM-kisoihin kesäkuussa ja MM-kisoihin joulukuussa.  Kilpailunnälkä on suuri.
”Melko lähellä oleva kisatähtäin rytmittää treeniä niin, ettei siitä tule tasapaksua puuroa.”

Revityn kireät
lihakset

Karrila muistaa urheilleensa aina.

Fyysikko-matemaatikko-isän ja lääkäriäidin tytär syntyi Yhdysvalloissa. Sieltä perhe muutti Espooseen.

Yhdeksänvuotias Anna löysi nopeasti henkireiän yleisurheilusta. Kilpaileminen alkoi myös nuorena, ja suosikkilajiksi valikoitui ensin kestävyysjuoksu.

”Kai se johtui siitä, että olen aina ollut tällainen työn orja. Kestävyysjuoksu oli laji, jossa pääsi eteenpäin töitä tekemällä.”

Kilpajuoksusta ylikuntoon mennyt Karrila vaihtoi juoksun ensin kilpakävelyyn, joka alkoi myös sujua.

Hän kokeili myös ultramoniottelua, mutta vaihtoi lajinsa lopulta bodyfitnessiin. Tuolloin hän seurusteli bodausta harrastavan pojan kanssa, ja oli seurannut lajia usean vuoden ajan.
Valmentajakseen hän löysi Mika Korhosen, joka valmentaa Karrilaa edelleen.

”Hyvä valmentaja on kilpaurheilijalle hirmu tärkeä. Varsinkin naiselle fitness-dieetti on niin rankka, että siinä viedään vähän kuin pässiä narussa viimeiset viikot.”

Kisoissa naisen tulee olla revityn kireä. Rasvaa ei kehossa saa olla.

Dieetin aikana kaikkia ravintoaineita syödään, eikä karppauskikkailu pitkäaikaisessa käytössä auta.

Kaupan päälliseksi elimistöstä lähtee myös lihasta.

Karrilan dieettiateriat ovat useimmiten koostuneet kanasta ja pastasta. Leivästä hän on joutunut luopumaan kokonaan.

Alimmillaan hän on syönyt 1500 kaloria päivässä.

Bodyfitnessista Karrila vaihtoi lajinsa classic bodybuildingiin, ja seuraavaksi hänene tähtäimessään on kehonrakennus, joka vaatii entistä enemmän lihasmassaa.

Massankeräysvaiheessa Karrila ei säätele syömistään. Hän katsoo, että hän saa tarpeeksi proteiinia ja hivenaineita. Hän syö aina, kun hänellä on nälkä.

Tavoitteenaan Karrilalla on kerryttää viisi kiloa puhdasta lihasta joka vuosi.

Mutta toisin kuin monet muut bodauksen harrastajat, Karrila tiedostaa erityisen tarkasti, mitä elimistössä kulloinkin tapahtuu.

Siitä on osin kiittäminen Karrilan lääketieteen opintoja.

Työ = vapaa-aika

”Urheilu on elämäntapani mutta tiede ja tutkimus ovat elämäntehtäviäni.”

Jo pienenä Karrila halusi lääkäriksi.

Erityisesti psykiatri roikkui pitkään haaveammattien listalla. Karrila hurmaantui lukion psykologian kognitiivisen neurotieteen kursseista, ja erityistä mielenkiintoa hänessä herättivät psyykenlääkkeiden spesifiset vaikutukset.

Samasta syystä Karrila hakeutui Turkuun opiskelemaan.

”Olin lukenut PET-avusteisesta masennuslääketutkimuksesta ja kognitiivisesta neurotieteestä. Suomen ainoa PET-keskus veti minut tänne.”

Ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelijana Karrila pyrki tutkijalinjalle ja sai parhaat pisteet valintakokeesta. Häntä ei huolittu sinne.

Karrila oli yksinkertaisesti liian hyvä.

”Olin hirveän vihainen. Tutkijalinja oli ollut minulle se juttu!”

Karrila ratkaisi tilanteen hakeutumalla suoraan töihin tutkimusryhmään, joka on erikoistunut solun pinnan kasvutekijäreseptoreihin. Hän sai ryhmästä oman projektin, joka käsittelee paksu- ja peräsuolisyöpää. Aikanaan Karrilan on tarkoitus tehdä projektista väitöskirja.

”Ensimmäinen tutkimusjulkaisuni valmistuu pian. Tutkimusaiheena ovat tietyt biologiset lääkkeet paksu- ja peräsuolisyövän hoidossa. Tutkin, miten ne saataisiin toimimaan entistä paremmin.”

Karrilan aika jakaantuu arjessa tutkimuksen tekemisen ja urheiluharrastuksen välille. Jokainen päivä on rakenteeltaan melko samanlainen. Aamulla hän menee opiskelemaan, luennoilta laboratorioon tai toimistolle, illalla treenaamaan ja lopulta kotiin nukkumaan.

”Tykkään tekemisestä. Koko ajan ympärilläni olisi vain lisää kaikkea, mitä haluaisin tehdä. Joudun jarruttelemaan itseäni, jotta ehtisin tehdä sitä, mitä ainakin haluan tehdä.”

Karrila kertoo, että hänen ”turhaa”-kategoriaansa päätyy usein kaikki se, mikä muiden mielestä on normaalia vapaa-ajan viettoa.

Parhaiten hän sanoo rentoutuvansa silloin, kun hän saa tehdä työnsä hyvin. Silloin hän kertoo pääsevänsä flow-tilaan.

”Saan siitä saman nautinnon, jonka muut ihmiset voivat saada esimerkiksi maalatessaan tai piirtäessään.”

Ken leikkii ryhtyy,
leikin kestäköön

Karrila kokee elävänsä unelmaansa. Hän ei tähtää ammattiurheilijaksi.

”Haluan panostaa urheiluun, mutta se ei saa olla pakollista.”

Tutkimusta hän haluaa tehdä vastakin. Edes aiheella ei ole niin väliä. Tärkeää on, että hän saa älyllistä haastetta.

Karrila myös myöntää olevansa perfektionisti. Kun hän on huomannut, mihin hän pystyy, hän ei ole sallinut itselleen vähempää.

”En tavoittele täydellisyyttä vaan omaa parastani.”

Karrilan mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee edelleen mentaliteetti, jonka mukaan menestymistään ei saisi näyttää.

Pitäisi olla vaatimaton.

”Tämä ei jostain syystä mene minun kaaliini. Uskallan esimerkiksi lähteä urheilukisoihin silloinkin, kun tiedän, etten voita. Uskallan olla tyytyväinen omaan suoritukseeni.”

Älykkyyttä pohtiessaan Karrilan puheessa vilahtelevat sanat tieteellinen ja rationaalinen. Samaan hengenvetoon hän myöntää, että älykkyyttä on monenlaista.

”Se, että olen tieteellisesti lahjakas, ei tarkoita, että olisin älykäs esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa.”

Usein Karrilalta myös kysytään, miten hän kokee oman ruumiillisuutensa. Uteliaat haluavat tietää, millainen on kehonrakentajan kauneusihanne.

Bodauksessa Karrilaa viehättää se, että hyvyys ja paremmuus ovat silmin mitattavissa.

”Urheilu on minulle nimenomaan urheilua. En ajattele sitä kauneuden kautta. Hienoa on, että peiliin katsomalla voi arvioida urheilusuoritusta.”

Nyt, kun Karrila ei ole kisadieetillä, hän kokee itsensä terveeksi ja on myös tyytyväisempi omaan ulkonäköönsä kuin dieetin aikana.

Hän myöntää, että hänellä on jonkinasteinen syömishäiriö, jota urheilulajivalinnat selittävät.

”Minulle urheilu on tapa hallita elämää.”

Karrila on saanut osakseen  myös paljon ulkonäköön ja syömiseen liittyvää arvostelua.

Kun hän on syönyt suklaata kymmenen vuoden tauon jälkeen, paheksujat eivät epäröi kertoa ihmettelyistään myös Karrilalle itselleen.

Pahimmat arvostelijat löytyvät niistä ihmisistä, jotka ovat nähneet Karrilan hoikimmillaan dieetin aikana.

Nyt on tyttö taas turvonnut kuin suolapussi, kommentoidaan keskustelupalstoilla.

Esiintymislavat ja palaute ovat kuitenkin koulineet Karrilaa. Hän osaa suhtautua kommentoijiinsa ammattimaisesti ja neutraalisti.

”Kritiikkiä tulee ja sillä siisti.”

Teksti: Laura Myllymäki

Kuva: Lauri Hannus

Feminismi on aina kriisissä

Slut Walk -liike marssitti feminismin ulos yliopistoista.

Ruotsissa jokainen poliittinen puolue kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta julistautuu feministiseksi. Suomessa poliittinen keskustelu sen sijaan rakentuu toteutuneen tasa-arvon diskurssin ympärille.

Katsaus internetin keskustelufoorumeille riittää paljastamaan, että feminismi mielletään Suomessa tasa-arvon vastaiseksi. Palstoilla vallitsevan käsityksen mukaan feminismi on miesvihaa ja pyrkimystä naisten ylivaltaan.

Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen yliopisto-opettaja Taru Leppänen näkee vihamielisyyteen kolme syytä: muutoksen pelon, ajalle ominaisen konservatismin sekä stereotyyppiset mielikuvat.

”Myös tietoisuus feminismistä on ohutta. Usein se palautuu todellisuutta tuntemattomista perusteista käsin muodostettuun stereotypiaan radikaalifeminismistä, rintaliivien polttamisesta ja telaketjuista”, Leppänen pohtii.

Osaltaan huonon julkisuuskuvan vuoksi feminismin sanotaan olevan Suomessa kriisissä. Feminismin kriisillä ei kuitenkaan tarkoiteta pelkästään ulkopuolisten ennakkoluuloista suhtautumista aatteeseen.

Vuonna 1892 Suomeen perustettu Naisasialiitto Unioni kamppailee talousvaikeuksia kanssa. Viime vuosien ongelmaksi on muodostunut nuorten jäsenten vähäinen kiinnostus järjestön toimintaa kohtaan.

Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen ainejärjestö F-pisteen puheenjohtaja Janica Rantanenkin tunnustautuu rivijäseneksi.

”Unionin käsitys feminismistä poikkeaa omastani, sillä myös miehet tulisi ottaa mukaan tasa-arvotyöhön ja feminismiin. Näin on toiminut muun muassa UN Women, joka kampanjoillaan on rohkaissut kehitysmaiden miehiä tasa-arvokysymysten pohdiskeluun.”

Pirstaloituminen
on mahdollisuus

Feministisen liikkeen sisällä on myös kritisoitu valtavirtafeminismin sokeutta naisten välisille eroille. Feminismi onkin jakautunut lukuisiksi suuntauksiksi, minkä vuoksi nykyään olisi täsmällisempää puhua useista feminismeistä yhden feminismin sijaan. Enää ei voida osoittaa yhtenäistä naisten ryhmää yhteisine etuineen, mikä osaltaan hämärtää käsitystä siitä, keiden puolesta ollaan taistelemassa ja miten.

Leppäsen mukaan tämä on toisaalta avannut mahdollisuuksia.

”Feminismissä voisi sanoa olevan kyse siitä, että yritetään etsiä tapoja, miten sukupuoli olisi mahdollisuus eikä rajoite. Tätä moninaistuminen on lisäämässä.”

Myös Rantaselle moninaisuus näyttäytyy positiivisessa valossa.

”Aatteen sisällä on useita erilaisia ajattelutapoja. Esimerkiksi seksityöstä ei enää ole vain yhtä kantaa, vaan moni näkemys on feministinen.”

Akateemisen oppiaineen nimessä nainen sai väistyä sukupuolen tieltä: Turussa, Helsingissä ja Jyväskylässä naistutkimus on muuttunut sukupuolentutkimukseksi. Sen paremmin Leppänen kuin Rantanenkaan eivät kuitenkaan kannata ajatusta, että uudelleennimeämistä sovellettaisiin myös feminismiin.

Karnevaalin
esiinmarssi

Viime vuoden feministiseksi menestystarinaksi nousi Kanadasta lähtöisin oleva Slut Walk -liike, joka järjesti seksuaalisen väkivallan vastaisia mielenosoituksia ympäri maailmaa. Facebookissa liikkeen faniryhmiin kuuluu yli satatuhatta jäsentä. Turun, Helsingin ja Tampereen katuja tallasi elokuun mielenosoituskulkueissa miltei 7000 marssivaa jalkaparia.

Lutkamarssien kautta feminismi löysi jälleen tiensä akatemian ulkopuolelle. Osallistujakunnan moninaisuus saa Rantaselta kiitosta.

”Slut Walk on maailmanlaajuinen samalla konseptilla toteutettu tapahtuma, jossa mukana ovat miehet, naiset, vanhat, nuoret, sukupuolivähemmistöt, joka alan ihmiset.”

Marsseille osallistuminen vaatii vain ilmaantumista paikalle. Toisin kuin hitaassa järjestöpuurtamisessa, voi marssiessa tuntea vaikuttavansa nyt ja tässä. Lutkamarssin vetävyyttä lisännee myös sen karnevalistinen luonne. Kyse on totutun järjestyksen hetkellisestä kumoamisesta ja naurunalaiseksi saattamisesta.

”Ylittäessämme Teatterisiltaa näki, miten jokiranta täyttyi kulkueesta. Ohittaessamme jokilaivat niissä istuvat ihmiset nousivat seisomaan ja antamaan aplodeja. Tunnelma oli mieletön!” Turun marssille osallistunut Rantanen hehkuttaa.

Tämän valossa feminismi siis on elossa ja potkii.

Tulevaisuus
yhtä juhlaa?

Lutkamarssien suosio enteilee karnevalistisen spektaakkelin ja hetkellisen yhteisön merkityksen korostumista. Feminismin uusi sukupolvi osoittaa, että ilo, juhla ja poliittisuus istuvat yhteen.

”Feminismi on sen näköistä kuin tekijänsä. Feministi voi olla huumorintajuinen ja hauskaa”, Rantanen kiteyttää.

Nykyinen sukupolvi kenties onnistuu tekemään feminismistä mediaseksikästä ja siten saamaan aatteelle näkyvyyttä. Vaikka Roomaa ei rakennettu juhlimalla, voidaanko sitä ylläpitää niin?

Rantanen toivoisi järjestöjen aktivoituvan siten, että ne voisivat luoda painetta päätöksentekijöihin ja vaikuttaa lainsäädäntöön. Toisaalta hän näkee samaa potentiaalia Slut Walkin kaltaisissa, näkyvissä ja keskustelua herättävissä tempauksissa.

”Paras visio on, että lutkaliike pystyisi vaikuttamaan sellaisenaan esimerkiksi raiskaustuomioihin”.

Järjestötoimintaan Rantanen kaipaisi ennen kaikkea ihmisläheisyyttä. Jokaisen tulisi voida helposti lähteä mukaan.

”Kiintiöt eivät edistä feminismiä. Nuorten naisten kannattaisi vallata paikkoja Unionista ja UN Womenista, sillä he pystyisivät tuomaan keskusteluun uutta, virkeää näkökulmaa.”

Kriisi
feminismissä

Kenties ei tulisikaan pohtia, onko feminismi kriisissä, vaan onko kriisi feminismissä.

”Feminismin kaltaisten hankalien juttujen kuuluukin olla kriisissä”, Leppänen huomauttaa.

”Jatkuva reflektointi ja itsekriittisyys ovat osa feminismiä. Näihin pyrkiviin liikkeisiin sisältyy ymmärrys, että asiat muuttuvat ja voidaan nähdä monella eri tavalla.”

Rantasen mukaan kiinnostus noudattaa yleisestikin aaltomaista liikettä.

”Sen herättämiseen tarvitaan aina yksi liikkeelle paneva juttu.”

Viimeistä vuotta ajatellen tuo juttu oli epäilemättä Slut Walk. Ehkä kyse on siis sittenkin murroksesta. Uudet aktiivit tuovat liikkeeseen omat toiminnan tapansa.
Aatteen moninaistuminen puolestaan ulottuu myös tekijöihin ja toimintaan.

”Kaikesta toiminnasta voi tehdä feminististä, aina on mahdollista ottaa sukupuolinäkökulma huomioon”, Rantanen alleviivaa.

Teksti: Kia Andell

Kuva: Suvi Kiukas

Muu maa mansikka

Suomalainen korkeakoulutettu nuori aikuinen muuttaa verrattain herkästi ulkomaille asumaan. Tylkkäri paneutui nykyemigranttien lähdön syihin.

Meidän on uudesta luotava maa, raukat vaan menköhöt merten taa!

Oskar Merikannon 1900-luvun alussa säveltämässä Nälkämaan laulussa Ilmari Kiannon runon merkitys on yksiselitteinen. Muualle lähteminen on raukkamaista.

2010-luvulla tilanne on kovin erilainen. Kunnioitusta herättävää on, jos yksilön henkikirjat ovat jossain muualla kuin Suomessa.

Siirtolaisuusinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilä vahvistaa, että globaali muuttoliike ei suinkaan ole osoittamassa laantumisen merkkejä. Päinvastoin: maailman ihmiset liikkuvat paikasta toiseen enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Vaikka viime vuosien taloudellinen taantuma on hieman hillinnyt maastamuuttoa, lähti Suomesta vuonna 2010 yhteensä 11 905 ihmistä ulkomaille.

Maastamuuttajista 74 prosenttia oli Suomen kansalaisia, joista 69 prosenttia emigroitui johonkin toiseen EU-maahan. Ruotsi on pysytellyt vuodesta toiseen kohdemaiden ykkösenä.

Ruotsin jälkeen eniten lähdettiin Britanniaan, ja kolmanneksi suosituin kohdemaa oli Yhdysvallat. Heikkilän mukaan ilmiötä selittää suomalaisten verrattain hyvä englannin kielen taito.

Eniten muuttivat nuoret, 25−34-vuotiaat aikuiset. Naisia nuorten muuttajien joukossa oli hieman enemmän kuin miehiä, ja eniten ulkomaille lähti ihmisiä Uudeltamaalta.

Varsinaissuomalaisia emigrantteja oli yhteensä 1 232, joista turkulaisia oli 752 henkeä. Päästäkseen tilastoon muuttajan on oltava ulkomailla yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ajan.

Tietotaitoa
maailmalta

”Jo 70-luvulla minulla oli ollut unelmana päästä Yhdysvaltoihin, mutta tuolloin ei ollut lähtemistä mahdollistavia vaihto-ohjelmia. Nyt taustalla ovat samat unelmat ja lähteminenkin mahdollista jo opiskeluaikana”, Heikkilä sanoo.

Korkeakoulujen vaihto-ohjelmien määrä on vaikuttanut keskeisesti suomalaisten nuorten asenteisiin ulkomailla asumista kohtaan. Jos on kerran ollut vaihdossa, mielii ulkomaille todennäköisesti myös myöhemmin. Heikkilä nimeää ilmiön Erasmus-vaikutukseksi.

Muuttoliikettä selittävät myös niin sanotut paikkapreferenssit, joita jokaisella on joko maailmanlaajuisesti tai kotimaan sisällä.

Kasvavan muuttoliikkeen taustalta löytyvät myös toiveet uralla etenemisestä. Tällöin vetotekijänä toimii unelmien työpaikka tai palkkataso, jota ei Suomesta löydy.

”90-luvulla sairaanhoitajia ja lääkäreitä lähti erityisesti Norjaan. 2000-luvulla heitä on värvätty myös Floridaan. Tämä on niin sanottua aivokiertoa”, Heikkilä lisää.

Hän kiinnittää huomiota myös ulkosuomalaisiin, jotka muodostavat ulkomailla asiantuntijaverkoston ja eräänlaisen ulkosuomalaisen työvoimareservin.

”Suomen yritys- ja taidemaailman kannattaisi huomioida tämä expatriaattien määrä. Siellä on monenlaisia osaajia, joilla on hyvä maan- ja kulttuurintuntemus. He olisivat hyviä yhdyshenkilöitä vientimarkkinoilla”, Heikkilä näpäyttää.

Eksistentiaalisia
muuttajia

Rationaalis-taloudellisten syiden lisäksi koulutetut nuoret muuttavat ulkomaille yhä useammin myös elämäntyyliin liittyvistä syistä. Ne voivat Heikkilän mukaan olla hyvinkin irrationaalisia.

Tutkija Saara Koikkalainen esittää artikkelissaan Higly skilled Finns in the European labor market: why do they move abroad? ajatuksen eksistentiaalisesta muuttamisesta.

Eksistentiaalinen maastamuuttaja on vapaaehtoinen muuttaja, joka etsii mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja haluaa tutusta vieraisiin kulttuureihin määrittääkseen omaa identiteettiään.

Vuonna 2008 toteutettuun Työntekijänä Euroopassa -kyselytutkimukseen vastanneista kolmannes sanoi ulkomaille muuton tärkeimmäksi syyksi jonkin muun seikan kuin työn.

Koikkalaisen mukaan suuriin kaupunkeihin emigroituneiden joukossa on eniten urasuuntautuneita työnhakijoita, kun taas pieniin kaupunkeihin tai maalle suunnanneiden muuton syinä olivat esimerkiksi ulkomaalaiset puolisot.

Usein suomalaista identiteettiä halutaan kuitenkin näkyvästi ilmentää ulkomailla oleskellessa. Mitä kauemmin on ulkomailla asunut, sitä nostalgisemmin kotimaahan usein suhtautuu.

”Symbolit voivat olla Aalto-maljakoita tai Iittalan tuotteita. Niillä kerrotaan suomalaisista juurista”, Heikkilä tarkentaa.

Tavallaan ulkosuomalainen elää kahden kulttuurin maailmassa. Hän on ulkopuolinen mutta samalla osa sisäpiiriä. Osa hänestä on suomalaista, osa jotain muuta.

”Ulkomailla asuneesta tulee sensitiivinen muita kulttuureita kohtaan. Hän usein ymmärtää paremmin myös Suomeen tulevia siirtolaisia”, Heikkilä päättää.

Teksti: Laura Myllymäki

YK-TYÖTÄ MANHATTANILLA

Mediatutkimusta Turun yliopistossa opiskellut Antti Kaartinen asuu perheensä kanssa New Yorkissa Upper West Sidella. Kaartinen työskentelee YK:n väestörahastolla puheenkirjoittajana ja viestintäanalyytikkona.

”Matka Turusta New Yorkiin alkoi vaihtovuodesta Pariisissa. Siellä ensimmäisellä luennolla viereeni istui tanskalainen tyttö, nykyinen vaimoni, jonka mukana lähdin Kööpenhaminaan ensin vaihtoon ja sitten harjoitteluun YK:lle.”

Pariskunta viimeisteli opintojaan ja asui vähän aikaa Turussa ja Kapkaupungissa. Gradua tehdessään Kaartinen sai töitä Kööpenhaminasta, ja myöhemmin hänelle tarjoutui tilaisuus jatkaa YK-tehtävissä New Yorkissa. Hän valmistui vuonna 2008.

”Olemme asuneet täällä kohta kaksi vuotta, ja kaupunki alkaa tuntua varsin kotoisalta. New Yorkin eri kaupunginosat ovat kuin omia pikku yhteisöjään, joista kaikista löytyy omat hyvät puolensa. Itse emme enää vaihtaisi Upper West Sidea mihinkään muuhun kaupunginosaan.”

Kaartisen mukaan ulkomailla huomaa yhä uudestaan ja uudestaan, kuinka hieno maa Suomi on.

”Toisaalta eri kaupungeissa on aina jotain ainutlaatuista, jonka haluaisi mukaansa. New Yorkista ottaisin ainakin Central Parkin, monet ravintolat ja nettiruokakaupan. Kaupungilla ja lähiympäristöllä on usein suurempi merkitys viihtyvyyteen kuin asuinmaalla.”

Myös Kaartinen ikävöi perhettään ja ystäviään sekä ruisleipää ja salmiakkia.

”New Yorkissa tehdään töitä aika kovalla tahdilla, ja muutenkin elämä suurkaupungissa on kiireistä, varsinkin 2-vuotiaan kanssa. Kiireen keskeltä kaipaa hiljaisuuteen, saunaan ja kesämökille. Aika kliseistä mutta totta.”

Kaartisen mukaan perhe saattaa palata myös Suomeen.

”Jos puolisolleni löytyy kiinnostavia töitä, voisimme hyvin jäädä pidemmäksikin aikaa.”

teksti: Laura Myllymäki, kuva: Antti Kaartisen kotialbumi

KESKELLÄ KANSAINVÄLISTÄ BRYSSELIÄ

Kasvatustieteiden maisteriksi Turun yliopistosta valmistunut Katri Eeva on asunut Brysselissä miltei kolmen vuoden ajan.

Eeva lähti Belgiaan työharjoitteluun Euroopan koulutettujen ryhmien ja ylempien toimihenkilöiden neuvottelukunta Eurocadresiin vuonna 2009. Tuolloin Eevan Bolognan prosessia ja kansainvälistä liikkuvuutta käsitellyt pro gradu -tutkielma oli vielä kesken.

”Viimeiset tenttini tentin Suomen pysyvässä edustustossa Brysselissä.”

Eurocadresista Eeva siirtyi suomalaisten palkansaajien keskusjärjestöjen EU-edustusto FinUnionsiin, minkä jälkeen hän on tehnyt töitä kahden eri europarlamentaarikon avustajana.

”Meppiavustajan työ on nuorelle ihmisille mielenkiintoista ja motivoivaa mutta myös kuluttavaa. Strasbourgissa ollessamme saatamme usein kokoustaa iltamyöhään.”

Jo opiskeluaikana Eevalle oli selvää, että hän haluaa tehdä töitä ulkomailla. Lukioaikainen vaihtoaika Australiassa, kesätyö Lontoossa ja yliopistovaihto Irlantiin sinetöivät suunnitelmat. Hän kansainvälistyi myös Suomessa ollessaan ja toimi kansainvälisten opiskelijoiden tuutorina ja Turun ESN:n toisena puheenjohtajana.

Parasta Eevan mielestä Brysselissä asumisessa on kansainvälinen ilmapiiri, uusiin ihmisiin tutustuminen ja rikas kulttuuritarjonta.

”Ymmärrän ja arvostan kotimaatani paremmin kuin aikaisemmin. Toisaalta myös suomalaisen yhteiskunnan epäkohdat nousevat esiin aiempaa helpommin.”

Unelmana Eevalla on päästä työskentelemään YK:lle. Muutto Yhdysvaltoihin houkuttelisi, mutta toistaiseksi työt pitävät häntä vielä Belgiassa. Eeva on oppinut pitämään Brysselistä ja asuu viihtyisässä asunnossa Châteleinin kaupunginosassa.

Suomeen muuttaminen ei olisi Eevalle mahdoton ajatus.

”Suomalainen koulutusjärjestelmä ja luonto ovat erityislaatuisia.”

teksti: Laura Myllymäki, kuva: Katri Eevan kotialbumi

PERHEELLISENÄ SHANGHAISSA

Åbo Akademin kauppakorkeakoulussa opiskellut Tuomas Nyberg työskentelee business controllerina Wärtsilä China Ship Powerissa.

Hän asuu Shanghaissa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.

”Päädyin Kiinaan työni kautta. Näin työpaikkani intranetissä ilmoituksen business controllerin paikasta ja päätin hakea, kun kotipuolesta näytettiin vihreää valoa. Noin kahden ja puolen kuukauden kuluttua hakemisesta olimme myyneet asuntomme ja muuttaneet Shanghaihin”, Nyberg kertoo.

Ulkomaille muutto oli pyörinyt Nybergin päässä ideatasolla jo pitkään.

”Mitään elämää suurempia syitä lähtemiselle ei ollut, lähinnä vain mielenkiinto Euroopan ulkopuolella asumista kohtaan.”

Uudet kokemukset, kulttuuri ja ihmiset ovat Nybergin mukaan parhaimpia puolia ulkomailla asumisessa. Perheessä on kotiapulainen, jota heillä ei Suomessa asuessaan ole ollut. Lisäksi kaupungista löytyy aina uusia paikkoja.

Tällä hetkellä hän odottaa huhtikuussa järjestettäviä formuloita.

”Täällä on erilaisia tapahtumia ja kansainvälisiä esiintyjiä, joita ei Suomessa näe tai joihin on hankala saada lippuja.”

Huonojakin puolia Nyberg kuitenkin löytää. Huono ilmanlaatu sekä ruoan ja raaka-aineiden alkuperään ja laatuun liittyvät kysymykset mietityttävät häntä. Ensin myös liikenne ja pitkät välimatkat tuskastuttivat perheenisää.

Aluksi Shanghain korkeat hinnat yllättivät Nybergin. Laadukas tavara maksaa saman verran kuin Suomessa, ellei enemmän.

”Kaipaan mökkiä, karkkia, kavereita ja puhtaita raaka-aineita. Ja äitiä ja isää.”

Nyberg haluaisi mahdollisesti kokeilla vielä Uudessa-Seelannissa asumista. Myös lämpimän ilmaston maat kiinnostavat häntä.
Hän uskoo kuitenkin mitä todennäköisimmin palaavansa Suomeen.

”Paikka tulee olemaan Turku.”

teksti: Laura Myllymäki, kuva: Tuomas Nybergin kotialbumi

Oikis leikkasi 70 000 euroa harjoittelusta

Tiedekunnat hakevat säästöjä etenkin henkilöstö- ja tilakustannuksista, kun valtion menokuri tiukentaa yliopiston taloutta.

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunta joutui leikkaamaan 70 000 euroa opiskelijoiden harjoittelumäärärahoista. Käytännössä se tarkoittaa, että tiedekunta tarjoaa harjoittelupaikalle vain yhden kuukauden palkkatuen aiemman 1–3 kuukauden sijaan.

Oikeustieteellisen tiedekunnan harjoittelupaikkojen määrä laski alle puoleen leikkauksen seurauksena. Tänä vuonna tarjolla on reilut kaksikymmentä työpaikkaa.

”Harmillista on työelämää ajatellen, että harjoittelupaikkojakin on noin vähän. Tutkintomme on kuitenkin varsin teoreettinen. Kilpailu paikoista lienee kovaa”, oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestön LEX ry:n kopo-vastaava Mikael Lustig arvioi.

Palkkatuki suunnataan vuonna 2012 vain julkisen sektorin tehtäviin. Opiskelijan itse hankkimassa työpaikassa tehdystä lakimiesharjoittelusta on mahdollista saada vastaisuudessa opintopisteitä.
Päätöksen taustalla on oikeustieteellisen tiedekunnan tiukka taloustilanne.

”Rahat eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen siihen, mitä ennen on tehty”, oikeustieteellisen hallintopäällikkö Mia Fager sanoo.

Fagerin mukaan tiedekunnassa on haettu säästöjä kaikista mahdollisista kohteista, joista niitä voi saada vaarantamatta perustehtäviä, eli tutkimusta ja opetusta. Tästä huolimatta toinen finanssioikeuden professuuri jouduttiin jättämään täyttämättä, kun tehtävän edellinen haltija jäi eläkkeelle. Myös yksi toimistosihteerin paikka on täyttämättä.

Säästöjä
henkilöstöstä

Myös muissa Turun yliopiston tiedekunnissa on taloudellisesti tiukkaa.

Tiedekunnat saavat tänä vuonna yliopistolta jonkin verran enemmän rahoitusta kuin viime vuonna. Samaan aikaan yleinen kustannustaso on kuitenkin noussut: palkankorotukset ovat kasvattaneet henkilöstökuluja vajaat kolme prosenttia ja vuokrankorotukset tilakustannuksia pari prosenttia. Tiedekuntien menoista suurimmat koituvat juuri henkilöstö- ja tilakustannuksista.

Talouspäällikkö Anna Järven arvion mukaan tiedekuntien kulut ovatkin kasvaneet rahoituksen nousua enemmän. Siksi yksiköissä on jouduttu etsimään säästökohteita.

”Taloudessa on jouduttu tekemään sopeuttamisia. Käytännössä tämä on tarkoittanut tehtävien pitämistä avoinna tai hoidattamista tuntiopetuksena”, humanistisen tiedekunnan dekaani Risto Hiltunen toteaa.
Hiltunen arvioi, että tiedekunnan säästötoimenpiteet koskevat tänä vuonna noin puoltakymmentä tehtävää. Niiden joukossa on sekä hallintohenkilökuntaa että tutkimus- ja opetushenkilökuntaa.

”Toistaiseksi tehtäviä ei ole jouduttu pysyvästi vähentämään, joskin tehtävien täytön suhteen noudatetaan erityistä suunnitelmallisuutta ja varovaisuutta”, muotoilee kauppakorkeakoulun hallintopäällikkö Jani-Matti Lehto.

Kauppakorkeakoulun tämän vuoden budjetti on laadittu suosiolla alijäämäiseksi, sillä miinusmerkkinen tulos pystytään kattamaan edellisten vuosien säästöillä.

”Virkoja on täyttämättä myös siksi, että toimintaa on suunnattu uudelleen. Toinen fakta on se, että tiedekunnissa eletään aina niukkuudessa”, tiivistää tilanteen kasvatustieteellisen tiedekunnan hallintopäällikkö Meri Louhi.

”Kyllähän se niin on varmasti kaikissa tiedekunnissa, että se raha, mitä valtiolta saadaan, ei riitä”, sanoo myös matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Reijo Lahti ja viittaa ulkopuolisen rahoituksen merkitykseen.

Lahden mukaan tiedekunnan varoissa tapahtui kuitenkin suurin pudotus jo vuonna 2010, eikä tämän vuoden budjetissa ole enää samanlaista ”dramatiikkaa”.

Joka tiedekunnassa ylimääräiselle rahalla tietenkin keksittäisiin käyttöä: missäpä ei tahdottaisi palkata yhtä lisäprofessoria tai järjestää enemmän kontaktiopetusta luentokurssien sijaan.

Ulkopuolinen raha
korostuu

Tiedekuntien tiukan taloustilanteen takana on osaltaan maan hallituksen päätös puolittaa niin sanottu yliopistoindeksi vuonna 2012.

Vuonna 2010 voimaan tullut uusi yliopistolaki loi yliopistoille niiden rahoitusta vuosittain korottavan yliopistoindeksin. Se olisi tuonut yliopistoille tänä vuonna noin 54 miljoonan euron lisärahoituksen. Hallitus kuitenkin leikkasi summasta noin puolet pois osana valtiontalouden muita säästöjä.

Säästöt eivät myöskään välttämättä ole vielä ohitse, sillä hallituksen kehysriihessä haetaan parhaillaan uusia säästökohteita.

Tiedekuntien varat koostuvat yliopiston myöntämästä rahoituksesta ja niin sanotusta täydentävästä rahoituksesta, joka on pääasiassa tutkijoiden hankkimaa ulkopuolista rahoitusta. Valtion perusrahoitus on noin kaksi kolmannesta yliopistojen rahoituksesta.

Ulkopuolista rahoitusta saavat erityisesti teknilliset alat, lääketiede ja luonnontieteet. Näillä aloilla täydentävän rahoituksen määrä lähentelee valtion perusrahoituksen suuruutta. Esimerkiksi matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan budjetista vajaa 40 prosenttia tulee ulkopuolisista rahoituslähteistä.

”Mutta ei se ole mikään uutuus, että kuluja katetaan ulkopuolisista rahoituslähteistä”, Reijo Lahti muistuttaa.

Lahti pitääkin selvänä, että ulkopuolisen rahoituksen osuuden täytyy tulevaisuudessa kasvaa.

”Etenkin kansainvälistä rahoitusta on mahdollista kasvattaa.”

Teksti: Anna-Elina Matilainen

Kuva: Lauri Hannus

”Maailma on turvallinen paikka”

Kasvatustieteen opiskelija Lukas Priklopil kiersi polkupyörällä maailman ympäri ja muistelee kaikkea matkalla kokemaansa hyvällä – jopa sitä, kun kulkukoira puri häntä reiteen Tiibetissä.

Lukas Priklopil, sinulla on turkulaisopiskelijaksi epätavallinen nimi. Mistä se on peräisin?
Tsekeistä. Muutin perheeni kanssa Suomeen vuonna 1984, kun olin kaksivuotias.

Palasit syyskuussa 14 kuukauden maailmanympärysmatkalta, jonka teit polkupyörällä. Mikä sinut sai ryhtymään moiseen?
Päätin vuonna 2006 kävellä maailman ympäri. Ostin myöhemmin matkan varrelta pyörän ja taitoin osan matkaa myös liftaten. Pääsin sillä kerralla vain Israeliin saakka, mutta minussa syttyi jano nähdä maailmaa. Maailman ympäri käveleminen vaatisi suuremman budjetin, sillä se veisi kolmesta neljään vuotta. Polkupyöräily on toteutettavissa oleva idea. Aloitin matkan Saksasta ja jatkoin Aasian sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikan halki. Valtameret ylitin lentokoneella.

Sinulle kertyi 22 000 ajokilometriä. Mikä oli matkassa hienointa?
Ihmisten vieraanvaraisuus ja se kuinka lämpimästi minut otettiin vastaan kaikkialla mihin menin. Sain ihmisiltä apua aina, kun sitä tarvitsin.

Entä ikävintä?
Jälkeenpäin muistelen kaikkia vaikeuksia ja vastoinkäymisiäkin hyvällä, joten en oikeastaan osaa sanoa.

Educariumin toisessa kerroksessa on Safely Around the World -niminen valokuvanäyttelysi maailmanympärysmatkasta. Etkö kohdannut matkalla lainkaan vaaroja?
Totta kai. Esimerkiksi kulkukoirat ovat pyöräilijälle tosi ilkeitä. Tiibetissä koira puri minua reiteen ja jouduin ottamaan viikon välein vesikauhurokotteita. Muistelen sitäkin kuitenkin hyvällä, sillä en lopulta sairastunut vesikauhuun. Myös ihmiset saattoivat suhtautua epäluuloisesti: esimerkiksi Intiassa ihmiset tuijottivat ja seurasivat minua omilla polkupyörillään jopa kymmenien kilometrien ajan, vaikka yritin karkottaa heitä kannoiltani ajamalla kovaa. Tutustuttuani kaikki ihmiset olivat kuitenkin avuliaita ja ystävällisiä ja aloin ymmärtää heitä. Tiedon puute luo ennakkoluuloja ja pelkoja. Opin, että maailma on oikeasti turvallinen paikka.

Pyöräilit keskimäärin kymmeniä kilometrejä päivässä. Eikö se käynyt tylsäksi?
Välillä saatoin pyöräillä viisi tuntia tasaisella maalla ilman, että vastaan olisi tullut yhtään tienristeystä tai karttaan merkittyä paikkaa. Siksi kuuntelin ajaessani paljon musiikkia. Pidän musiikista, joka herättää ajatuksia. Monet kuuntelemani kappaleet liittyivät myös matkustamiseen. Esimerkiksi Bob Dylan toimii loistavasti pyöräilymusiikkina.

Näyttelet parhaillaan pyörivässä Turun ylioppilasteatterin Grandiosity-näytelmässä, joka käsittelee suuruudenhulluutta. Etkö pitänyt maailman ympäri pyöräilemistä suuruudenhulluna ajatuksena?
Uskoin, että se on toteutettavissa oleva idea, mutta ajattelin, että palaan kotiin ennen joulua, koska sairastun tai polkupyöräni hajoaa tai jotain sellaista. Siinä vaiheessa, kun olin päässyt Intiaan saakka, tajusin olevani niin pitkällä, että matkan keskeyttäminen alkoi tuntua mahdottomalta.

Vieläkö jaksat pyöräillä Turussa?
Kun syksyllä palasin Suomeen, otin tavakseni kävellä kaikki alle muutaman kilometrin matkat. On mukavaa olla kiirehtimättä ja ottaa kävelyyn tarvittava aika. Joulun jälkeen olen kuitenkin alkanut taas pyöräillä lyhyempiäkin matkoja, kun on ollut kaikkia kiireitä.

Millaisesta matkasta haaveilet seuraavaksi?
En halua päästä mahdollisimman kauas mahdollisimman nopeasti. Mieluiten ehkä pyöräilisin kiireettä Afrikan halki pohjois–etelä-suunnassa. Mutta matkan toteuttamisella ei ole kiirettä, voin tehdä sen vaikka eläkepäivinäni.

Teksti: Anna-Elina Matilainen

Kuva: Lauri Hannus

Safely Around the World  -näyttely Educariumin toisessa kerroksessa.
Turun ylioppilasteatterin Grandiosity-näytelmä pe 16.3., la 17.3., pe 23.3. ja la 24.3.

« Edellinen sivu — Seuraava sivu »