Sabrina Maniscalco haluaa luovuuden takaisin yliopistoon

Teoreettisen fysiikan dosentti Sabrina Maniscalcon alkaessa puhumaan TED@UTU:sta hänestä paistaa läpi intohimoinen suhtautuminen aiheeseen. Italialaissyntyisellä kvanttifysiikan asiantuntijalla on paljon sanottavaa.

TED, lyhenne sanoista Technology, Entertainment and Design, syntyi konferenssisarjana Kanadassa vuonna 1984, jonka jälkeen se on vakiintunut vuosittaiseksi järjestetyksi pääkonferenssiksi sekä pienemmiksi sisartapahtumiksi, ja saanut pitopaikakseen Yhdysvaltain Kalifornian. Sabrina Maniscalco näki tarpeelliseksi tuoda TED:n myös Turkuun.
TED-sarjan tarkoituksena on päästää oman erikoisalansa innostavimmat puhujat pitämään 18 minuutin puheen, jossa voi välittää visionsa ja vaikuttaa ihmisiin. Varsinaisissa konferensseissa puhujat ovat läsnä lavalla, mutta Turussa täytyy toistaiseksi tyytyä valkokankaaseen ja videoituihin puheisiin. Lue lisää

Reissuamisen halusta halki Balkanin

Kosovon pääkaupunki Pristinassa ei suomalaisen bongaaminen väkijoukosta ole vaikeaa. Vaaleat hiukset ja Marimekko-laukku ilmiantavat Maria Kankkusen kahviloiden täyttämän pääkadun kulmalta. Kankkunen johdattaa meidät täkäläisen ”birran” äären. Turistina seuraan kiltisti paikallisopastani.

Sattumalta Maria Kankkunen, 25,  ei Kosovossa hengaile. Hän valmistui tammikuun lopussa poliittisesta historiasta. Heti sen jälkeen Suomen Turku sai vaihtua Kosovon Pristinaksi. Ei niin, että Kankkusta olisi Yliopistonmäellä juuri edellisvuosinakaan näkynyt.
”Onnistuin viettämään miltei puolet opiskeluvuosistani ulkomailla, lähinnä itäisessä Euroopassa vaihdoissa, vapaaehtoistöissä ja harjoitteluissa”, Kankkunen laskeskelee.
”Ehkä menetin jotain, koska Proffassa istumisen sijasta istuin usein junassa matkalla jonnekin?”

Kaikista maailman paikoista Kosovo tuntuu oikealta määränpäältä Balkan-addiktiksi tunnustautuvalle Kankkuselle. Onnekkaasti sopiva paikka työelämävalmennukseen löytyi Pristinan Suomen suurlähetystöstä. Politiikan tutkijan näkökulmasta sodasta toipuva, tuoreeltaan itsenäistynyt valtio on antoisa paikka elää.
”Opiskellessani olin kiinnostunut kansallisidentiteeteistä, ja Kosovossa nämä mallit ovat vasta muotoutumassa. Eihän täällä ole yhtenäistä yhteiskuntajärjestelmää, vaan arvopohjaa ja sääntöjä vasta luodaan. Kosovo on sillisalaatti”, Kankkunen toteaa.
Kosovon nykytila näkyy värikkäässä katukuvassa. Albaanivaltaväestön lomassa lompsivat muina miehinä italialaiset karabinieerit, saksalaiset rauhanturvaajat, yhdysvaltalaiset diplomaatit ja kaikenkarvaiset järjestötyöntekijät. Itsensä Kankkunen asemoi jonnekin ulkomaalaisasukkien ja kosovolaisten nuorten välimaastoon.
Monet muualta tulleet eivät edes yritä tutustua paikallisiin. Minä en tahdo jämähtää ulkomaalaisten omaan kuplaan. Koitan ottaa osaa paikalliskulttuuriin mitä vain pystyn. Eihän täällä voisi mitään ymmärtää, ellei halua tuntea maan kulttuuria ja historiaa!”

Paras tapa tutustua paikallisiin sekä oppia albanian kieltä on tehdä sitä mitä muutkin. Istua naapureiden terasseilla ja kahviloissa ja juoda sievistä kupeista macchiato-kahvia.
”Esimerkiksi sotakokemuksista puhutaan täällä usein avoimesti. Silti harva on katkera kovistakin menetyksistä. Päinvastoin, ihmisillä riittää uskoa tulevaisuuteen. Luottamus poliitikkoihin tosin heikkenee heikkenemistään, etenkin nuorilla.
Kankkusen lähetystöpesti päättyy helmikuussa, mutta Kosovoon hän tahtoo jäädä senkin jälkeen. Suomeen paluu ei houkuta.
”Harvoin on mahdollista asua paikassa, joka elää jatkuvassa liikkeessä. Voin oppia ja kokea todella paljon. Aurinkoisten päivien lukumäärällä ja macchiaton laadulla on myös oma vaikutuksensa.”

Teksti & kuvat: Samu Valleala

Kansainvälistyminen
käytännössä

Vaivattomin tie ulkomaille käy jonkin opiskelu-tai harjoitteluohjelman kautta. Yksi väylä on myös kansainvälinen vapaaehtoistyö. Poliittista historiaa opiskellut Maria Kankkunen käytti näistä mahdollisuuksista jokaisen. Erasmus-vaihdossa hän oli kahdesti. Ensin Unkarissa, sitten Sloveniassa pro gradua työstäen.
”Vaihdon päätteeksi jäin Sloveniaan vielä Erasmus-harjoitteluun. Siihen haku on helppoa, jos vaan löytyy harjoittelupaikka”,  Kankkunen suosittelee.
Näiden oheen mahtuivat myös vapaaehtoistyöt Makedoniassa European Voluntary Servicen kautta, sekä Hollannissa Service Civil International -järjestön toimistossa. Valmistumisen jälkeen aukesi vielä tilaisuus työelämävalmennukseen Kosovon Suomen suurlähetystössä.
Toisin sanoen: jos vain intoa riittää, niin mahdollisuuksiakin. Apurahoja on tarjolla laaja valikoima. Suosituimman Erasmus-ohjelman opiskelijavaihtopaikat tulevat hakuun keväällä. Kaukaisempien maiden, esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Amerikan ISEP-haku on parhaillaan päällä 16. marraskuuta asti. Vaihtokohteen voi myös etsiä ja hyväksyttää itse.
Opiskelun ohella muutamasta kuukaudesta vuoteen kestävän pätkän voi ulkomailla kuluttaa tutkintoon sisällytettävässä työharjoittelussa. Esimerkiksi Erasmus-harjoittelun seuraavat hakupäivät ovat 16.11. ja 14.12. Harjoittelupaikkaa voi etsiä esimerkiksi CIMOn tai Allianssin kautta, tai kysyä rekrytointipalveluista. Tuorein kansainvälistymisen väylä on kulttuuri- ja taidealoilta valmistuneille tarkoitettu liikkuvuushanke CALM. Apurahalla kannustetaan kyseisiltä aloilta kahden vuoden sisällä valmistuneiden työllistymistä eripituisten kv-harjoittelujaksojen avulla.

Teksti: Samu Valleala

Lisätietoa vaihto-opiskelusta:
http://www.utu.fi/opiskelu/kv/

Opiskelijasta yrittäjäksi

Boost Turku järjesti tiistaina 6. lokakuuta opiskelijoita yrittäjyyteen kannustavan tapahtumasarjan avaustapahtuman, Boost Turku Kick-offin.

Boost Turku on Turun yliopiston, Turun Kauppakorkeakoulun sekä Åbo Akademin opiskelijoiden yhdessä vetämä yrittäjyyttä tukeva hanke, jonka toiminta saa alkunsa Turussa kolmella aloitteleville yrittäjille suunnatulla tapahtumalla.
Kick-offissa puheenvuoron yrittäjyyden eri puolista pitivät Neoxen Systemsin toimitusjohtaja Esa Tervo ja Mediatalo Opiskelupaikan toimitusjohtaja Lasse Leponiemi. Videolähetyksen välityksellä oman kommenttinsa antoi myös innovaatio- ja yrityskehityksen professori Antti Paasio.
”Yrittäjyyden tutkimus on korkeatasoista ja akateemista, mutta samalla ’tekemisen tiedettä’”, Paasio ynnäsi videoruudulta käsin.
Tekemiseen keskittyy myös Boost-Turku. Kick-off tapahtumassa opiskelijat saivat kerääntyä työpajoihin keskustelemaan hautuneista yritysideoista ja luomaan samalla yrittäjyyden kannalta tärkeitä verkostoja.
Kick-offiin otti osaa noin puolisen sataa yrittäjyydestä kiinnostunutta kaikista kolmesta mukana olleesta yliopistosta. Myös vaihto-opiskelijat olivat vahvasti edustettuina. Tapahtumaa kiiteltiin onnistumisesta sekä osanottajien että järjestävän tahon puolesta.

Kick-offia seurasi rennompi 13. lokakuuta panimoravintola Koulussa pidetty Boost Social -iltama. Tapahtumasarja huipentuu 27. lokakuuta järjestettävään Boost Pitch -tapahtumaan, jossa kilpaillaan parhaalle yritysidealle myönnettävästä rahoituksesta.
Boost Turun toiminnan ei ole suinkaan tarkoitus jäädä tähän. Boost Turusta on tarkoitus tulla vakituinen foorumi yrittäjiksi haluaville opiskelijoille, ja toiminnan volyymiä pyritään jatkossa kasvattamaan.
”Kolme yliopistoa on mukana, mutta opiskelijat vievät pääasiassa eteenpäin”, Boost Turussa vaikuttava, itsekin yrittäjänä toimiva Vesa Nieminen kommentoi. Toistaiseksi vain kauppakorkeakoulusta on tullut konkreettista apua.
”Toivottavaa on, että myös Turun yliopisto ja Åbo Akademi tulevat mukaan kunnolla”, Nieminen kommentoi toiveikkaaseen sävyyn.
Nieminen pitää yrittäjyyttä aivan liian vähän yliopistoissa esillä pidettynä mahdollisuutena. Nieminenkään ei halua tuputtaa yrittäjyyttä varauksetta jokaiselle.
”Tarjotaan ihmisille mahdollisuutta miettiä vaihtoehtoa. Kyse ei ole aivopesusta”, Nieminen toteaa.
Yliopisto-opiskelijoissa piilee Niemisen mukaan potentiaalia yrittäjiksi, sillä nimenomaan yliopistossa ihmisiä kannustetaan luovaan ajatteluun. Yritys ei vaadi enää varsinaista tuotantoa, vaan pelkkä informaation käsittely voi olla kannattavaa.
”Yrityksen perustaminen ei vaadi muuta kuin liikeidean, joka voi pohjautua johonkin aikaisempaankin”, Nieminen selventää.

Teksti: Heikki Isotalo
Kuvat: Dennis Despair

Tehtaan varjosta akateemiseen maailmaan

Onko yliopisto koko kansalle avoin laitos, vai ohjaavatko sosiaaliset lähtökohdat opinnoissa pärjäämistä? Tähän kysymykseen Sini Kuusela lähti hakemaan vastausta työläisperheissä varttuneiden kokemuksia yliopistosta tarkastelevassa kasvatustieteen Pro gradussa.
”Kasvatustieteellisestä tutkimuksesta puuttui tällainen lähestymistapa sosiaalisen luokan ja koulutuksen välisen yhteyden tarkasteluun”, Kuusela kertoo aihevalinnasta, ja antaa myös henkilökohtaisemman näkökulmaan vaikuttaneen syyn:
”Koen kuuluvani kohdejoukkoon, ja lähdin tavallaan tutkimaan itseäni.”
Tutkielma tarkastelee työläisperheissä varttuneita yliopisto-opiskelijoiden koulutuskokemuksia, sekä yliopiston eri oppiaineiden ja tiedekuntien eroja vastaanottavuudessa kulttuurisesti erilaisista lähtökohdista tulevia kohtaan.
”Aineisto oli pieni, mutta esimerkiksi oikeustieteellisessä yhdenmukaisuuden paineet ovat vahvemmat kuin muissa”, Kuusela toteaa.
Työläistaustaiset päätyvät yliopistoon tilastollisesti huomattavasti harvemmin kuin ylemmistä sosiaalisista luokista lähtöisin olevat. Myös akateemisessa maailmassa pärjäämiseen vaikuttavat vahvasti lapsuudenkodissa hankitut lähtökohdat.

Keskeinen tulos tutkielmassa on neljän työläistaustaisen opiskelijan ideaalityypin hahmottuminen.
Menestyjätyyppi on esimerkki siitä, että työläistausta on voinut olla positiivinen kokemus, joka on auttanut opiskelussa.  Menestyjillä lapsuudenkoti on ollut koulutusmyönteinen ja kasvuympäristönä ”keskiluokkamainen”.
Kamppailijat ovat menestyjien vastakohtia. Kamppailijat eivät ole saaneet vanhempien tukea vaan heidän on itse täytynyt taistella tie yliopistoon. Kamppailijat kokevat yliopistolla voimakasta ulkopuolisuuden tunnetta.
Kriittiset kyseenalaistavat koko yliopistoinstituution ja pitkän koulutuksen mielekkyyden. Kriittiset ovat päätyneet yliopisto-opiskelijoiksi pitkälti vanhempien painostuksesta.
Irtautujat ovat pyrkineet irrottautumaan vanhasta työläistaustastaan ja ovat vaikeuksien ja epävarmuuden kautta päässeet yliopisto-opiskelijoiksi.

Kuusela korostaa tutkielmansa kohderyhmän olevan vahvasti heterogeeninen ryhmä. Pelkkä työläistaustaisuuden määritteleminenkin on vaikeaa, eikä kattavan otoksen saaminen kohderyhmästä ole helppoa.
”Informanttijoukko on tietyssä mielessä vain jäävuoren huippu”, Kuusela kommentoi.

Teksti: Heikki Isotalo

Kohti työelämää

Tuntuuko opiskelun jälkeinen työura utopistiselta ja epäselvältä haaveelta? Eikö kovalla vaivalla hankitulle akateemiselle osaamiselle tunnu löytyvän vastinkappaleita työhakemuksissa? Vastauksia voi etsiä mentorilta.

Vuodesta 2003 järjestetty mentorointiohjelma yhdistää työelämän neuvoja kaipaavat opiskelijat ja jo työelämään onnistuneesti siirtyneet alumnit. Vuosittain noin 50 opiskelijaa hyödyntää mahdollisuuden.
”Moni opiskelija on sanonut, ettei tunne ketään samalta alalta valmistunutta, joka olisi töissä”, projektista vastaava Laura Kopu kertoo.
”Mentoroinnin kautta saat oman ihmisen, jonka kanssa voi jutella luottamuksellisesti siitä, millainen urasi voisi olla sen alkupuolella. Tämä on aivan luksuspalvelua opiskelijoille.”

Haku ensi vuoden ohjelmaan päättyi viime viikolla. Seuraavaksi mukaan ilmoittautuneille etsitään mahdollisimman sopivat mentorit. Jokainen pari päättää itselleen 5-8 tapaamiskertaa. Niillä käydään läpi työelämässä vaikuttavan mentorin sekä uransa alkua odottavan mentoroitavan valmiuksia että konkreettisia työnhakuun liittyviä seikkoja. Esimerkiksi niin, että mentori lukee opiskelijan CV:n ja työhakemuksia sekä ehdottaa niihin parannuksia.
”Tämän ohjelman jälkeen opiskelijat ovat sanoneet, että he ovat saaneet hyvin fokusoitua sen, että minkätyyppisiä työtehtäviä voisi olla ja mistä niitä voisi lähteä hakemaan”, Laura Kopu kertoo.
”Esimerkiksi miten etsiä niin kutsuttuja piilotyöpaikkoja, joita ei löydä sanomalehdestä tai Työkkärin sivuilta.”
Kopu painottaa ettei kyse ole työpaikka-automaatista, vaikka mentorin neuvojen ja kontaktien avulla moni pääseekin työharjoitteluun tai kesätyöpaikkaan kiinni.
”Mentori ei voi luvata tai sitoutua siihen, että hän hankkisi tai etsisi opiskelijalle varman työpaikan. Opiskelija tekee sen itse”, Kopu alleviivaa.

Vuoden kestävän mentorointisuhteen aikana opiskelijaa vapaaehtoisesti auttava mentori saa vastineeksi kuulla vanhan yliopistonsa kuulumisia ja siitä, mitä hänen alansa opiskelijat haluavat tehdä isoina.
”Olemme kysyneet mentoreilta syitä mukanaoloon ja ykkösenä on aina hyvä mieli siitä, että saa tukea opiskelijaa. Noin 80-90 prosenttia sanoo tämän. Sen jälkeen tulee halu tukea yliopistoa ja tämä on heille itselle sopivin tapa. Tärkeänä on noussut parina viime vuonna myös se, että mentorit pitävät tätä tärkeänä itsensä kehittämisen ja omien vahvuuksien kartoituksen välineenä.”
Myös mentoroitavat ovat olleet tyytyväisiä ohjelmaan. Kirsi Kero, 30-vuotias kasvatustieteen maisteri ja toimintaterapeutti (AMK), suosittelee kokemusta kaikille.
”Mentorointimme oli yhdessä järkeilyä uraan liittyvissä asioissa, sellaista aivoriihimäistä toimintaa, jossa ei tarvinnut pingottaa. Erityisen onnistunutta oli vertaistuki äitiyden ja työn yhdistämisessä konkreettisesti erilaisia lastenhoitomuotoja miettien.”

Teksti: Petri Rautiainen

Gradukulma: Kohti demokratian ideaalia

Sanaa demokratia käytetään mitä moninaisemmissa yhteyksissä ja sillä tarkoitetaan laajaa kirjoa eri asioita. Täsmällistä yleisesti hyväksyttyä määritelmää sille, mitä demokratia on, ei ole.
Outi Annala kirjoitti filosofian Pro gradu -tutkielmansa aiheesta ”Demokratian arvo. Tutkielma demokratian ihanteellisuudesta”, ja pyrki pääsemään lähemmäksi ideaalidemokratian luonnetta.
”Tutkielman tarkoitus oli selvittää, onko demokratia toivottava ja mahdollinen, kun yhteiskuntaa halutaan hallita kaikkien, eli kansan parhaaksi. Toisin sanoen, demokratian ideaalin selvittäminen on välttämätöntä, jotta voidaan kehittää reaalijärjestelmiä paremmiksi – eli kohti ideaalia” Annala kertoo tutkielman taustaa. Lue lisää

Opiskelijoiden pahoinvointi nykyajan vitsauksena

Henkinen pahoinvointi rasittaa monien korkeakouluopiskelijoiden opintoja. Stressi ja suorituspaineet saavat monet uupumaan ja masentumaan vieden samalla kyvyn tehokkaaseen opiskeluun.

Mielenterveyspalveluita käyttäneiden osuus on ollut nousussa lähes koko Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n historian, ja viime vuosikymmenen aikana määrä on kasvanut rajusti. Nykyään yli kuusi prosenttia kaikista opiskelijoista käyttää vuosittain YTHS:n mielenterveyspalveluja, ja lähes kuudesosa käyttää niitä jossain vaiheessa opintojansa. Eräiden arvioiden mukaan jopa viidennes opiskelijoista hyötyisi eriasteisista hoidoista. Vaikka mielenterveyspalveluja käyttävien määrä on vieläkin kasvussa, itse mielenterveydellisistä ongelmista kärsivien määrä ei ole juuri lisääntynyt.

Viimeisen muutaman sukupolven aikana on suomalainen yhteiskunta kokenut voimakkaan muutoksen. Tehokkuusvaatimukset ovat kasvaneet ja samalla nousevat suorituspaineet. Kun opiskelijalta löytyy riittävät tukiverkostot, on paineita helpompi käsitellä, mutta yhä useampi opiskelija ei kuulu mihinkään opiskeluun liittyvään sosiaaliseen ryhmään. Jo ennen yliopistoa syntyneet ongelmat voivat nousta uudelleen pintaan ja pahentua entisestä.
”Kun tulee opiskelemaan ja pitäisi selvitä itsenäisesti. Persoonallisuuden rakenteet eivät välttämättä olekaan tarpeeksi vahvat”, Turun YTHS:n mielenterveyden ylilääkärinä toimiva dosentti Ilpo Lahti kertoo.
Kun yhteisön tukiverkosto ei ole auttamassa, seurauksena on helposti syrjäytyminen ja ongelmien kärjistyminen. Yliopisto-opiskelijoiden välinen solidaarisuus näyttäisi vähentyneen.
Olisikin tärkeää että jokainen löytäisi paikkansa yhteisössä ja kokisi kuuluvansa johonkin ryhmään. Ainejärjestöt ja harrastekerhot voivat toimia sellaisina, vaikka toiminta onkin yksipuolistunut entisestä.
Myös paineet työllistymisestä ovat kasvaneet voimakkaasti. Vielä muutama vuosikymmen sitten ei akateemista työttömyyttä ollut olemassa laajana ongelmana. Monen graduvaiheen opiskelijan ahdistus johtuukin turvattomuuden tunteesta koskien elämää valmistumisen jälkeen.

Vaikka mielenterveydellisistä ongelmista kärsivien määrä ei olekaan merkittävästi muuttunut, on ongelmien laatu niistä kärsivillä pahentunut. Ongelmat ovat monimutkaistuneet ja tilanne opiskelijoiden keskuudessa on polarisoitunut: hyvinvoivilla menee hyvin, mutta pahoinvoivilla menee entistä huonommin.
”Osalla on syynä akuutti kriisi kuten parisuhdeongelmat, tai uusilla opiskelijoilla kodista irtautumiseen ja uuteen ympäristöön sopeutumiseen liittyvät itsenäistymisongelmat”, Ilpo Lahti kertoo avun tarpeen syistä, mutta korostaa miten akuutinkin kriisin taustalta voi löytyä monta eri pulmaa varsinaisen pääsyyn lisäksi.
YTHS:n hoitomuodot riippuvat tilanteesta. Kriisin hoidossa usein riittää hoidettavan ongelmien jäsentely ja selvittely. Vaikeammissa tapauksissa voi olla tarpeen pidempi terapiahoito. Lääkehoitoon turvaudutaan tarpeen vaatiessa vain ensiapuna, tai hankalammissa ahdistus- ja masennustiloissa, ei koskaan ainoana hoitomuotona.
”Aika usein riittää se, että saa puhua ongelmistaan”, Lahti tuo esille.
Naiset hakeutuvat selvästi herkemmin hoitoon, kun taas miehet vaikenevat helposti ongelmistaan. Hoitoon hakeudutaan useimmiten opiskelun alku ja loppuvaiheessa.

Pahin ongelma mielenterveyspalveluiden suhteen ovat pitkät jonot. YTHS pyrkii tekemään asian suhteen parhaansa, mutta tarjotut resurssit ovat auttamattomasti alimitoitettuja.
”Kymmenessä vuodessa kävijöiden määrä on lisääntynyt lähes sadalla prosentilla, kun taas resurssit ovat kasvaneet samalla aikavälillä noin kaksikymmentä prosenttia.”, kertoo Lahti Turun tilanteesta. Raumalla YTHS:n mielenterveyspalveluiden käyttöaste on pienempi, joten tilanne resurssien suhteen on Turkua parempi.
Ongelma ei ole vain YTHS:n. Koko yhteiskunnassa mielenterveyspalveluihin satsataan liian vähän. Lahti tivaa etenkin lasten mielenterveydenhuoltoon enemmän panostusta, sillä ongelmat ovat helpompia hoitaa mitä aikaisemmin niihin puututaan.
Vaikka resursseja tarvittaisiin auttamattomasti lisää, ei tilannetta olla korjaamassa ainakaan lähitulevaisuudessa.
”Rahaa ei ole”, Lahti toteaa levitellen käsiään.

Teksti: Heikki Isotalo
Kuvat: Lauri Hannus

Missä olet Ewert Kupianen?

Mustaan Eden-hattuun ja samanväriseen ulsteriin pukeutunut Ewert Kupiainen marssi vuonna 1957 Turun ylioppilaslehden toimitukseen ja haukkui pystyyn Turun yliopiston yliopistoelämän, ja etenkin yliopiston ”ylioppilastytöt”. Tilityksen pohjalta julkaistun lehtijutun (27.2.1957) ohella julkaistiin kuva Ewertin kaksoisolennosta – itse Kupiaista ei ole tiettävästi koskaan saatu ikuistettua filmille.

Kupiaisen elämän varhaisvaiheet tunnetaan heikosti. Ilmeisesti vuonna 1930 syntynyt Kupiainen oli ennen yliopistolle kirjautumista ehtinyt toimia ainakin kansakoulunopettajana. Lue lisää

Gradukulma: Koti, kirkko ja isänmaausko

Armeija ylläpitää myyttistä virkaa tosimiesten tekijänä. Vuodesta toiseen kumarrellaan Mannerheimille, kersanteille ja kovalle työlle. Kansallisen identiteetin symbolit ovat vahvoja osoituksia siitä, kuinka ihminen vetää rajoja meidän ja muiden välille nähdäkseen paremmin itsensä.

Uskontotieteilijä Jere Kyyrö on tutkinut uskonnollisia piirteitä Kristian Smedsin Tuntematon sotilas -näytelmässä ja sen vastaanotossa. Hänen gradunsa Suomi on kuollut tarkastelee näytelmän tiimoilta käytyä lehtikirjoittelua ja yleistä kansalaiskeskustelua.
”Kiinnostuin näytelmän ympärillä olleesta kohusta, ja koska uskontotieteilijät löytävät uskontoa myös sieltä, mistä normaalit terveet ihmiset eivät sitä löydä, löysin minä sitä näytelmän vastaanotosta. Tutkimuksen edetessä sitä alkoi löytyä myös itse näytelmästä”, Kyyrö pohtii.

Erityisesti Kyyrö tutkii sitä, miten kansalaisuskonto ilmenee aineistossa. Smedsin tulkinta näyttäytyy suomalaisten arvojen ja symbolien häpäisynä, siitä käyty keskustelu on puolestaan pyrkinyt kansallisuuden rakentamiseen ja rajanvetoon hyvän ja pahan, tutun ja vieraan välillä.
”Näytelmässä sota toimi nyky-yhteiskunnan metaforana: sodan metonymiat eli aseet on korvattu lekoilla, kuulosuojamilla ja työkäsineillä, eli työn metonymioilla. Suomalainen yhteiskunta näyttäytyy näytelmässä raakana kuriyhteiskuntana, jossa ainoa tapa ansaita sen jäsenyys on osallistua turhaan työhön, pesukoneiden murjomiseen”, Kyyrö tulkitsee.
Kyyrö muistuttaa, että Smedsin tulkinnan tapaan myös Väinö Linnan romaani on ollut oman aikansa kuvainraastaja. Monille tarina on kuitenkin tutumpi Edvin Laineen elokuvasovituksena, sillä sen voi katsoa televisiosta joka itsenäisyyspäivä.
”Laineen elokuva popularisoi ja pehmensi romaania ja lopulta siitä tuli osa itsenäisyyspäivän kansalaisuskonnollista rituaalia. Myös Smedsin näytelmä nojaa suomalaisen kansalaisuskonnon pyhään postulaattiin, Linnan Tuntemattomaan häpäistessään tiettyjä nykyään vallitsevia arvoja, hyvin samalla tavalla kuin Linna itsekin aikoinaan teki.”

Teksti: Jantso Jokelin
Kuvat: Kansallisteatteri

Pytyllä pohdittua

VIHAAN SITÄ KUSIPÄÄTÄ!! KYÖSTI ON MUN. OLEN URAUTUNUT KLEPTOMAANI. ILASKIVI VENÄJÄN PRESIDENTIKSI! Tikkukirjaimia, kaakeleita ja voimakkaita tunteita. Niistä on naistenvessan seinät tehty.

Himmeistä kuulakärkikynän jäljistä päätellen yliopiston julkisten käymälöiden seinät pyritään pitämään töhryttöminä. Poikkeuksellisesti Fennicumin naistenhuoneen perimmäiseen koppiin on kiinnitetty taulu, jonka yläreunassa kannustetaan itseilmaisuun. Anna ajatuksesi lentää…, kuuluu kehotus. Ja sehän lentää. Uljaasti kuin kana. Päätön kana.

Irtopäisellä naisella merkityn oven taakse eivät ulotu paradigmat tai teoriat. Vessan seinä on tyttöjen juttujen estradi. Luonnontieteiden talo 1:ssä kaakeleilla keskustellaan ihmissuhteista ja kuukupin käyttökokemuksista. Toaletti on turvallinen paikka vatvoa ilmiöitä, joista puhuminen ylittää kaksilahkeisten sietokyvyn. Akateemisesti kouluttautuva nainen yltyy anonyyminä ihkuilemaan: TIIÄN YHEN POJAN JOKA ON IHAN HIRMU KIVA. Sanoma on koristeltu söpöin sydämin. Luonnontieteiden talo 2:ssa rakkauden määritelmän taustaksi kelpaa saniteettiastian käyttöohjetarra. Lukitun oven takana luonnontieteilijä uskaltaa tehdä häpeällisen tunnustuksen: olen rakastunut HUMANISTIIN.

Naisopiskelijoiden tunnustamisen tarve on hirmuinen. Tunnustusten sisältö jää toissijaiseksi: Olen krapulassa ja väsynyt. Isäni on Mikko. Olen lumiukko. Ripittäytymisen rinnalla pöntöllä on aikaa pohdiskella pelastumista. Vessalukemiston perusteella luotto Obamaan ja Buddhaan on kova. Se, miltä pelastutaan, vaikuttaa olevan yhdentekevää. Uskonvahvistusta tarjoavat Raamatun jakeet.

Pienessä tilassa ajatus kimpoilee vauhkona seinästä seinään. Ja kattoon. Asialleen omistautunut kirjoittaa sinne, minne rätti ei yllä. Katso tänne! on tärkeä viesti tuleville sukupolville. Miksi matikka sucks? vie akateemiset seinäkirjoitukset kansainväliselle tasolle. Yliopiston pääkirjastossa vessatupakoinnin kieltävä lappu on houkutellut kynäilijöitä kääntämään Palovaroittimet saattavat laueta -tekstin näppärästi muotoon Firealarms may come. Juslenian kopeissa naisia johdatellaan puutarhanhoitoon: paperitelineisiin on liimattu kotipuutarhurin nettikaupan mainokset.

Yliopistolla ollaan kultturelleja housut nilkoissakin: To bi or not to bi. Kas siinä pulma. Arto Melleri ja Big Brother ovat saavuttaneet tasa-arvoiset asemansa vessan henkilögalleriassa. Kuvataiteita edustavat kävijöiden omat piirrokset. Vaatimattomimmillaan tummaksi väritetty pieni kaakeli on nimetty mustaksi aukoksi. aliisan signeeraamat yksityiskohtaiset taidonnäytteet ovat kirvoittaneet kommentteja, tosin wc-istunnon kestosta.
Ruoansulatuksen loppupäässä on mainio hetki ajatella muonan alkuperää. Eläinten tehotuotantoa kritisoiva tarra on kerännyt ympärilleen suuren soijakeskustelun. Samaa riiheä käydään useammilla seinäpinnoilla. Sanailun sekaan eksyy jokunen argumenttikin. Joku ehdottaa syömisen lopettamista, jota seuraisi kuolema laihana ja kauniina. Suunnitelmaa ei kyseenalaisteta.

Vähemmän ideologiset käytännön ongelmat toimivat monien kirjoitusten inspiraationlähteenä: Miksei täällä ole käsisuihkua? Tattis! Tilanteen taustoja saattaa vain arvailla. Wc-paperin loppuminen suorastaan pakottaa raapustamaan seinään. Oman tragediansa jakaa idiot-loppuisen nimimerkin (alkuosa on pyyhkiytynyt pois) itselleen valinnut kävijä: Oli pääsykokeet, sammutin puhelimen, nyt en muista PIN-koodia. APUVA! Millä mä pääsen pois täältä! Pyynnöstä huolimatta kertomus ei ole saanut jatko-osaa, joten todennäköisesti idiot ei enää harhaile kampusalueella.

Suurin osa yliopiston vessojen seinistä säihkyy edelleen siistinä. Kiltit tytöt eivät kirjoita kaakeleihin. Tai ehkä kaikilla ei ole sivistynyttä sanottavaa.

Teksti: Siru Laivanen
Kuvat: Lauri Hannus

Seuraava sivu »