Ismit: KRAPULISMI

Krapulismi on tarpeettoman suurta kunnioitusta krapulaa kohtaan.
Suomi on ainoa kansa, joka merkitsee krapulansa kalenteriin. Meillä krapula näyttelee suurta osaa kulttuurissamme. On silliaamiainen, eli sillis, jolla syödään sillejä tai muuta suolaista, jota krapulassa tekee mieli. On iltapäivätapaamisia, sillä se nyt on varmaa, että aamu kuluu sängyssä pahassa olossa ja ahdistuksessa kärvistellen. On krapulamantra, jota hoetaan uikuttavalla pienellä äänellä: ”Määeeenjuoenää koskaan.”

Krapulasta keskustellaan jo edellisen illan juhlien huippuhetkinä: ”Huomenna on takuu varmasti niin kova grabbe. Minä latasin Planet Earthin ensimmäisen tuotantokauden netistä ja aion katsoa sen krapulalääkityksenä.” ”Joo, minäkin hain kaupasta pizzaa ja viinirypäleitä. Kari Grandi on myös kaikkien krapulaisten sankari.”

Krapulastaan on oikeus lesoilla. Facebook on täynnä darra-statuksia sunnuntaiaamuisin, ihmiset kertovat maanantaina ylpeinä koulussa ja työpaikoilla, kuinka kauan vessanpönttö sai tällä kertaa kuunnella norjan sulosointuja.
Krapulismin vastakohtana on niin sanottu Normipäivä. Tämä Kummelin sketsistä peräisin oleva käsite osoittaa, miten kovat kaverit pystyvät työhön kuin työhön ties millaisen pahanolon tunteen velloessa ympäri ruumista. Hammaslääkäri sorkkii potilaan suuta tärisevin käsin. Lentokapteeni lähtee nousuun nestehukan riivaamana.

Krapulassa ei ajatella, ei harrasteta liikuntaa, eikä lueta tentteihin. Krapulassa ihminen voi levätä, tehdä sellaisia asioita, mitkä ovat kivoja. Katsoa Leijonakuningasta kyynelehtien (krapulassa tunteilla on oikeus nousta pintaan!). Hortoilla hitaasti koko päivän mukavassa unenpöpperössä. Lukea sarjakuvia sängyssä. Soitella pitkiä puheluita kavereille.
Krapulismi on selkeä osoitus suomalasten tiukasta protestanttisesta työmoraalista. Täällä ei ole oikeutta laiskotella, ellei siihen ole painavaa syytä. Ja viina on tarpeeksi painava.

JULIA THURÉN

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 18/2008 (12.12.2008)