Talvinen olympiatuli

Olympiatuli saapui Vancouveriin helmikuun puolivälissä 106 päivää kestäneen soihtuviestin päätteeksi. Vaikka monet nykyolympialaisten traditiot pohjaavat antiikin kisoihin,  olympiatulta ei Zeuksen kunniaksi kuljetettu pitkin maita ja mantuja, vaan kyseessä on moderni keksintö.

OLYMPIATULI SYTYTETTIIN nykyaikaisissa olympialaisissa ensi kertaa Antwerpenin kesäkisoissa 1928. Varsinaisen soihtuviestin, eli Kreikan Olympiassa sytytetyn tulen kuljettamisen kilpailujen isäntäkaupunkiin keksi kuitenkin Berliinin vuoden 1936 olympialaisten järjestelykomitean pääsihteeri, Carl Diem.
Saksalaisjärjestäjillä oli suuri työ olympiasoihdun kehittämisessä, sillä kun tuli oli sytytetty, sen piti palaa koko soihtuviestin ajan olosuhteista riippumatta. Sittemmin soihtua on jalostettu edelleen ja kisajärjestäjien tekninen kekseliäisyys on ennen nykysoihtujen kaasupatruunoita venynyt monenlaisin polttoaineratkaisuihin aina magnesiumista ja ruudista hartsiin sekä oliiviöljyyn.
Soihtuviestin historia talviolympialaisissa on kesäkisoja lyhyempi, mikä ei ole ihme. Kun modernit olympiakarkelot oli käyty ensi kertaa Ateenassa jo 1896, ensimmäiset, vasta jälkikäteen talviolympialaisiksi nimetyt kilpailut, järjestettiin Chamonix’ssa 1924. Vaikka talviolympialaisten merkitys on ajan myötä kasvanut, ne ovat olleet pikkuveljen asemassa verrattuna kesäiseen vastineeseensa ja siksi myös niihin liittyvät traditiot ovat kehittyneet omaa rataansa.
Soihtuviesti teki talviolympialaisdebyyttinsä vasta vuonna 1952 Oslon olympialaisten yhteydessä. Olympiatuli tosin oli ollut talvikisoissakin läsnä jo Garmisch-Partenkirchenissa 1936 ja St. Moritzissa 1948, mutta kesäolympialaisia vastaavat seremoniat antoivat vielä odottaa itseään.
Vuonna 1952 olympiatuli sytytettiin Norjan Morgedalissa asuneen Sondre Norheimin hirsimökissä. Paikka valittiin siksi, että sitä ympäröivää Telemarkin aluetta pidetään pohjoismaisen hiihdon synnyinsijana ja sieltä on peräisin myös hiihtopioneeri Norheimin kehittämä, samanniminen hiihtolaji.
Tuli sai alkunsa Norheimin mökissä puunkappaleita yhteen hieromalla myös 1960 Squaw Valleyn ja  Lillehammerin olympialaisten yhteydessä. Vuonna 1956 Cortina d’Ampezzon olympiatuli puolestaan sytytettiin Capitolium-kukkulalla Roomassa, jolle oli juuri myönnetty vuoden 1960 kesäolympialaiset. Tulen sytyttäminen kesäolympialaisten tapaan auringonsäteistä Kreikassa ja sitä seurannut soihtuviesti vakiintui talvikisoissa tavaksi vasta 1964 Innsbruckin olympialaisten yhteydessä.
Soihtua on perinteisesti kuljetettu paikasta toiseen jalkaisin, mutta talviolympialaiset ovat tuoneet oman suolansa myös tulen kyyditsemistapoihin. Morgedalista Osloon tuli matkasi ainoastaan hiihtäjien viemänä, lukuun ottamatta soihdun ensimmäistä lentokonematkaa. Lillehammerin soihtu vuonna 1994 taas pääsi laskemaan alas mäkihyppytornista.
Kun tämä lehti on ilmestynyt, tiedetään jo, miten soihtuviesti Vancouverissa päättyi. Ja ennen kaikkea se, kuka olympiatulen viimeisenä viestinviejänä stadionille sytytti.
MINNA UUSIVIRTA