Ohjaaja pyytää anteeksi

”Tämä elokuva ei kerro saunasta juuri mitään, mutta toivottavasti jotain pahoista teoista, katumuksesta ja anteeksiannosta”, ohjaaja AJ Annila toteaa Sauna-elokuvan lehdistötilaisuudessa.

Ja oikeassahan ohjaaja onkin. Sauna-leffan sauna ei ole perinteinen järven rannalla nököttävä rentoutumispaikka vaan suon keskellä möllöttävä pimeä laatikko, jossa voi legendan mukaan pestä synnit pois.

Siksi emme puhukaan nyt löylyistä ja kiukaista, vaan synnistä ja anteeksiantamisesta.

”Minulla on sellainen suhde syntiin, että voin sentään puhua siitä kokemuksen rintaäänellä”, Annila sanoo ja jatkaa sitten anteeksiantoon.

”Uskon, että anteeksiannon voi saada vain niiltä ihmisiltä, joita vastaan on rikkonut. Vaikein asia maailmassa on kääntyä takaisin, katsoa heitä silmiin ja pyytää anteeksi. Jos heiltä ei saa anteeksi tai ei heitä ei enää ole, voi antaa anteeksi vain itselleen.”

SIINÄ mielessä saunominen ja anteeksipyytäminen liittyvät toisiinsa, että ne molemmat vaativat Annilan mielestä alastomuutta – toinen vertauskuvainnollisesti ja toinen konkreettisesti.

”Oikeaoppiminen anteeksipyyntö vaatii katumusta ja täydellistä heittäytymistä toisen armoille. Siinä pitää tiputtaa kaikki suojat pois ja katsoa silmiin. Anteeksipyytäminen on vaikeinta mitä olen tähän mennessä tehnyt.”

Vaikeaa se on myös siksi, että anteeksianto ei ole taattu. Kauneinkaan anteeksipyyntö ei tuota automaattisesti armahdusta, ja se on Annilan mukaan täysin hyväksyttävää.

”Missään nimessä ei ole pakko antaa anteeksi. Maailmassa on paljon tekoja, joita ei tarvitse antaa anteeksi. En halua lähteä erittelemään niitä tarkemmin. Anteeksiantaminen tai antamatta jättäminen on sen asia, jota vastaan on rikottu.”

HAASTATTELUN lopuksi Annilalle tarjotaan mahdollisuutta pyytää anteeksi uuden elokuvansa katsojilta. Hän tarttuu tilaisuuteen vastahakoisesti. Anteeksipyyntönsä pohjustukseksi Annila kertoo pienen tarinan.

”Kun eräs ystäväni tuli katsomasta ensimmäistä elokuvaani Jadesoturia, hän huomasi kolmen teinin juttelevan elokuvasta. Ensimmäinen heistä sanoi: ’olipa paska leffa.’ ’Niin, eihän siinä ollut edes yksiäkään tissejä’ jatkoi toinen. ’Niin, se olisi kyllä pelastanut koko elokuvan’, kolmas vahvisti. Kun kaverini kertoi tämän minulle, päätin että tuossa on viisauden siemen. Jos kerran tissit voivat pelastaa koko elokuvan, niin seuraavaan leffaani minun on sellaiset laitettava, vaikka sille ei olisi mitään perusteita.”

”Katsojilta en halua pyytää anteeksi mitään muuta kuin sitä, ettei tässäkään elokuvassa ole tissejä. Minä yksinkertaisesti unohdin laittaa ne sinne.”

LARI VESANDER

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 15/2008 (31.10.2008)