Henkilö
15.01.2015

Darwinin mies

Teksti:
Jaakko Mikkola
Kuvat:
Lauri Hannus

Dosentti Markus J. Rantala vastaanottaa joulukortteja tuntemattomilta kristityiltä ja avoimen hyökkääviä puheenvuoroja osalta tieteentekijöistä. Evoluutiopsykologian turkulaisen pioneerin mielestä suomalaisen tutkimuksen menestys riippuu siitä, omaksuvatko tutkijat yli tiederajojen hänen alansa olennaiseksi osaksi työtään.

"Kahdenkymmenen vuoden kuluttua monille ihmistieteiden opiskelijoille on täysin itsestään selvää, että he lukevat evoluutiopsykologiaa sivuaineenaan. Kilpailu tiedemaailmassa on niin kovaa, että vanhentuneella ja yksipuolisella ihmiskuvalla ei pitkälle pärjätä”, naulaa Markus Rantala itsevarmasti Luonnontieteiden talon työhuoneellaan.

Turkulaistutkijan kasvot ovat tulleet kesästä lähtien mediassa vastaan tiuhaan. Hänen evoluutiopsykologian alaan kuuluva väitöstutkimuksensa tarkastettiin kesäkuussa Turun yliopistossa. Syksyllä alkoi Euroopan ensimmäinen evoluutiopsykologian sivuaineopintokokonaisuus. Rantala vastaa sen opetuksesta ja ohjauksesta.

Hänen tieteenalansa tutkii miten luonnonvalinta ja evolutiivinen historia vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen. Ala pyrkii vastaamaan evoluution näkökulmasta muun muassa sellaisiin ihmisenä olemisen peruskysymyksiin, miksi rakastumme ja muodostamme parisuhteen, mikä tarkoitus suremisella on tai miten evoluutio on vaikuttanut kielen kehittymiseen.

Rantala uskoo, että hänen tieteenalansa tulee ravistelemaan akateemista maailmaa lähitulevaisuudessa radikaalisti.

”Väitän, että evolutiivinen lähestymistapa tulee muuttamaan tiedettä enemmän kuin mikään muu suuntaus. Ohjaan jo nyt esimerkiksi kauppakorkeakoulun väitöskirjoja sekä tutkimusta, joka huomioi evoluution hyödyntämisen mahdollisuuksia arkkitehtuurissa. Vetämässäni tutkimusryhmässä on historiantutkijoita, kielitieteilijöitä, lääkäreitä ja biologeja.”

Kaikki tiedemaailman sisällä eivät ole hänen tieteensä tulevasta voittokulusta yhtä vakuuttuneita. Sivuainekokonaisuuden perustaminen ja alan edusmiehen julkiset esiintymiset ovat saaneet osakseen julkisia, suoria hyökkäyksiä, joista räväkimmissä koko oppi tuomitaan lähes pseudotieteeksi.

 

Rakastumisen tiede

Evoluutiopsykologia on paljon muutakin kuin parinvalintaa. Markus Rantalan oma tutkimus keskittyy kuitenkin siihen yhteen asiaan, joka on kovin usein mielessä. Rantala selvitti väitöstutkimuksessaan ihmisten parinvalinnassaan suosimia ylikulttuurisia piirteitä.

Millaiset asiat sitten toistuvat kumppanin valitsemisessa Tokiosta Yli-Torniolle tai Raisiosta Rioon? Rantala kertoo, että yhtäläisyyksiä on enemmän kuin eroja. Tutkija nostaa esimerkkejä, jotka saattavat tuntua ilmeisiltä arkielämässämme.

”Ei ole yhtäkään kulttuuria, missä miehet suosisivat huomattavasti vanhempia naisia parittelukumppaneina. Kaikissa yhteisöissä miehet suosivat nuoruudesta ja hedelmällisyydestä kertovia piirteitä.”

”Muita tekijöitä on esimerkiksi se, että kasvojen piirteissä suositaan symmetriaa, vaikkakin vähän eri tavoin kulttuurista riippuen.”

Yksi tutkimustulos parinvalinnan kriteerien joukossa saattaa nostaa monien karvat pystyyn. Rantala toteaa viileästi, että missään kulttuurissa lisääntymiskumppaneina ei suosita sairaita yksilöitä.

Ajatus saattaa tuoda mieleen Charles Darwinin tutkimuksista 1900-luvun alussa johdetut nuorien, voimakkaiden ja kauniiden hallitsemaa yhteiskuntaa ylistävät opit.

”Jos jollekin tulee tästä mieleen sosiaalidarwinismi, niin sehän ei perustunut ollenkaan tieteelliseen maailmankuvaan.”
Rantalan mukaan yhteiskunnan autoritaaristen rakenteiden oikeuttamista vaatineet sosiaalidarwinistit ymmärsivät Darwinin Survival of the fittest -ajatuksen erittäin yksipuolisesti.

”Ihmisyhteisössä tuo ’fittest’, joka saa siirrettyä geeninsä eteenpäin, ei välttämättä ole komein ja voimakkain. Meidän joukossamme myös mukavin ja epäitsekkäin voi menestyä siirtämään geenejään eteenpäin”, Rantala huomauttaa.

Helsingin Sanomat nosti kuitenkin evoluutiopsykologiaa käsittelevässä artikkelissaan kiistellyn sosiobiologian esiin. Rantalan mielestä koko debatin pohjalla on suuri väärinkäsitys.

Sosiobiologian ongelmana oli se, että eläinten yhteisöissä tehdyt tutkimukset yleistettiin päteviksi myös ihmisiin. Näin ollen osa kritiikistä oli ihan oikeassa, sillä tieteentekijät vetivät näissä asioissa mutkat suoriksi. Mutta itse päähuomio eli se, että biologiset tekijät ja evolutiivinen historia vaikuttavat ihmisen sosiaaliseen käyttäytymiseen, oli ihan oikea”, Rantala perustelee.

 

Vähemmän stressiä, parempi flaksi

Voisi kuvitella, että Markus Rantala tiedostaa työnsä takia häiritsevänkin kirkkaasti esimerkiksi sen, mitä tapahtuu ihastumisen hetken aivokemiallisessa myrskyssä, tai millainen kumppani viehättää häntä piirteiltään kaikista eniten.

Miten parinvalinnan tuntemus on vaikuttanut omaan elämään kampuksen ulkopuolella? Rantala kiertää tunkeilevan kysymyksen ja vastaa yleisemmin.

”Evolutiivisen lääketieteen tuntemus on hyödyttänyt minua itseäni kaikista eniten. Yritän pysyä hyvässä fyysisessä kunnossa ja muokata elintapojani hidastaakseni vanhenemisprosessia.”

”Mitä taas tulee vastakkaisen sukupuolen kiinnostukseen, niin vaikuttamalla stressihormonin tasoon mies voi vaikuttaa testosteronitasoonsa, ja sitä kautta vaikuttaa positiivisesti ulkonäköönsä. Olen paljon paremmassa fyysisessä kunnossa nyt kuin kymmenen vuotta sitten, kun aloin tutkimaan tätä aihetta.”

Rantala suhtautuu nykyään eri tavalla myös esimerkiksi suruun ja masennukseen. Hän näkee ilmiöiden taustalla vaikuttavat evoluutioon kytkeytyvät syyt. Turkulaistutkijan mukaan ei ole olemassa esimerkiksi yhtä masennusta, vaan sen eri tyypit ovat adaptaatioita eri tilanteisiin. Niitä hoitaakseen pitäisi puuttua olosuhteisiin ja tilanteisiin, eikä vain lääkitä seurausta.

”Meidän mielemme on sopeutunut erilaiseen ympäristöön kuin missä me nykyään elämme. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään suurkaupungeissa ilman sukulaisten verkostoa ympärillään. Tämä aiheuttaa paljon ongelmia. Kliinistä masennusta ei ollut olemassakaan alkuperäiskansojen keskuudessa Afrikassa”, turkulaistutkija pelkistää.

 

Tutkijat riitelevät, tieteet eivät

Evoluutiopsykologian oppiaineen perustaminen sai kesällä aikaan huomattavaa julkista debattia. Kansan Uutiset moitti yksipuolisessa artikkelissaan alaa jopa epätieteellisyydestä.

Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo kirjoitti Tiede-lehden artikkelissaan, että evoluutiopsykologia selittää kaiken adaptaatiolla:

”Evoluutiopsykologien on olennaista löytää ihmisen käyttäytymispiirteistä takana olevat sopeutumat: mitä hyötyä on homoudesta, olemmeko yksi- vai moniavioisia, minkä muotoiset kasvot ovat parhaita ja miksi pettämissivustot ovat suosittuja. […] olennainen kysymys jää usein kysymättä: miksi mikään näistä ihmisen piirteistä olisi sopeuma?”

Markus Rantalaa Aivelon purkaus puistatti. Hän toteaa nykyisten evoluutiopsykologien tunnustavan, että kulttuuri on osa ihmisen ekologista ympäristöä. Tieteenala ei enää selitä kaikkea adaptaatiolla ja geeneillä.

”Kärsimme sosiobiologian perinnöstä, joka jätti ihmisille huonon kuvan koko evolutiivisesta ihmistutkimuksesta. Sellaisen vaikutelman, että geenit pakottavat ihmisen tekemään jotakin. Eiväthän geenit mitään pakota, vaan luovat ainoastaan vietin, minkä lisäksi sitten vaikuttavat myös kulttuuriset tekijät”, Rantala puuskahtaa.

Vastustajien argumentit perustuvat tutkijan mielestä virheellisten lehtijuttujen ja vanhojen tieteenalaa koskevien ennakkoluulojen pohjalle.

”Eri alojen tutkijat, jotka eivät edes tunne nykyistä evoluutiopsykologian tutkimusta, kertovat julkisesti, että tämä on kiistelty tieteenala. Yksikään aihetta tunteva psykologi ei ole todennut niin vuosikymmeneen”.

Rantala huokaa, että hänen omat tutkimuksensa on pelkistetty joissakin artikkeleissa akateemiseksi opiksi naisten iskemisestä.

”Olen tiedemies, joten ihmiset arvioivat pätevyyttäni haastattelujen perusteella. Lukijat eivät tunnista toimittajan yksipuolista uutisointia, vaan syyttävät yliopistoa huonosta tutkimuksesta ja koulutuksesta.”

Rantalan puheesta voisi saada myös arrogantin vaikutelman, kun hän korostaa oman tutkimuksensa suuntaa näyttävää vaikutusta. Tutkija korostaa kuitenkin konsilienssin periaatteen mukaisesti yhteistyötä, ei riitelyä. Eri tieteenalat eivät ole kilpailevia, sillä ne tutkivat pohjimmiltaan samaa todellisuutta eri näkökulmista.

Yhden yleisen harhaluulon Rantala haluaa kuitenkin korjata. Evoluutiopsykologia ei ole sovinistinen tiede, jonka piirissä vallitsee yksioikoinen käsitys sukupuolista.

”Tutkimusteni sisällä käsittelen paljonkin sitä, miksi sukupuolten välillä on niin paljon vaihtelua. Miksi toisilla miehillä on feminiinisemmät aivot ja toisilla naisilla maskuliinisemmat. Tutkin myös sitä, miten maskuliinisemmat aivot vaikuttavat siihen, minkälaiset miehet viehättävät naista.”

”Feministien kritiikki kertoo siitä, että he eivät ole tutustuneet koko tieteenalaan. Luonnonkansojen tutkijat ovat huomanneet, että alkuperäisheimot ovat paljon tasa-arvoisempia kuin nykyihmiset ovat.”

 

Ranking nousuun evoluutiolla

Vaikka Markus Rantala painottaa eri alojen tutkivan eri tasojen ilmiöitä, on tieteen tulevaisuus hänen mielestään entistä rohkeammassa synergian ja yhteistyön etsimisessä. Hän tarjoaa evoluution periaatteiden omaksumista avaimeksi siihen, että suomalaisten yliopistojen ranking nousisi kansanvälisissä vertailuissa.

”Jos esimerkiksi suomalaiset sosiologit tai sukupuolentutkijat haluavat julkaista artikkeleitaan Nature- ja Science-lehdissä, niin heidän on välttämätöntä omaksua evoluutiopsykologian opinkappaleita”, Rantala provosoi.

Hän toteaa, että sellaisella ajattelulla, jossa esimerkiksi biologinen tutkimus ja humanistinen tutkimus eivät käy minkäänlaista vuoropuhelua, ei yksinkertaisesti enää pärjää tiedemaailmassa.

Dosentin suunnitelmat ovat suureellisia. Esimerkiksi nykymuotoinen sosiologia täydentyy evolutiivisella sosiologialla. Samalla tavalla yleistyy myös esimerkiksi vapaan tahdon ongelmaa pohtiva evolutiivinen lakitiede.

Jossakin vaiheessa evoluutio-etuliite katoa, ja sen sisällyttäminen kaikkiin tieteenaloihin muuttuu itsestäänselvyydeksi – näin ainakin alansa kotimainen pioneeri uskoo. Hän toteaa tekevänsä tutkimustaan Suomessa oman uransa kustannuksella. Rahoituksen saaminen ja alan tutkimuksen tekeminen olisi

Yhdysvalloissa paljon yksikertaisempaa. Suomessakin tuuli on kuitenkin selvästi kääntymässä evoluutiopsykologialle myönteisemmäksi. Alan herättämä vastahanka on ollut poliittista, ei varsinaisesti tieteellisin argumentein perusteltua.

”Aiheesta ei saanut puhua 1970- ja 80-luvuilla ollenkaan. Nyt kun vanha ikäpolvi alkaa jäädä eläkkeelle, nuoremmilla ei ole ideologisia esteitä. Akateemisesta maailmasta ei juurikaan löydy enää vastustajia.”

”Kun tulin itse yliopistolle 1990-luvulla, olin ihmeissäni siitä, miten henkilökunta suhtautui evoluutiopsykologiaan. Ihmiset eivät pelkästään olleet välinpitämättömiä, vaan jopa avoimen vihamielisiä sitä kohtaan. Toivottavasti voin todeta eläkepäivillä, että vaikka en olisikaan saanut itse tutkijana suuria asioita aikaan, niin ainakin nopeutin suomalaisen tieteen kehitystä.”