Etnomusikologi tutkii ihmisyyttä

Turun yliopiston Monikulttuurisuus ja taiteet -seminaarissa esitelmöivä etnomusikologi soittaa kuulijoilleen socaa ja calypsoa, lempimusiikkejaan Karibialta. Rakkaus musiikkiin näkyy hänessä iloisena leimahduksena, kun musiikin rytmit tulvahtavat Publicumin saliin.

Etnomusikologi Jocelyn Guilbaultille tiede on intohimon asia, eikä se tarkoita objektiivisuuden puuttumista. ”Tutkin ainoastaan musiikkia jota rakastan. Tutkija voi olla hyvin kriittinen ja arvostelukykyinen, vaikka suhtautuisi intohimolla kohteeseen”, hän vakuuttaa, ”On nimenomaan tärkeää olla omakohtainen yhteys musiikkiin, jota tutkii. Vain siten voi ymmärtää, miksi ihmiset kuuntelevat ja käyttävät sitä.” Nykyään Guilbault hoitaa professuuria huippuyliopisto Berkeleyssä Yhdysvalloissa. Guilbaultin tie musiikintutkijaksi alkoi musikaalisesta kodista.

Neljävuotiaana soittamisen aloittanut pianisti ei uskonut olevansa tarpeeksi poikkeuksellinen erottuakseen muusikkona, joten suuntasi yliopistoon. Kun nuori opiskelija kuuli etnomusikologiasta, hän tiesi löytäneensä elämäntyönsä. ”Rakastan musiikkia, matkustelua ja kieliä – etnomusikologia yhdistää nämä kaikki, se oli ehdottomasti minun juttuni!”, Guilbault hehkuttaa. Etnomusikologia on hänen mukaansa myös aidosti monitieteellinen oppiaine, jonka kautta pääsee tutustumaan moniin näkökulmiin. Lähtökohtana on musiikki, mutta esimerkiksi filosofia, ekonomia, viestintä ja politiikka tulevat väkisinkin mukaan.

Maailmanmusiikin harha

Moni ei ole kuullutkaan etnomusikologin ammatista. Mitä tällainen marginaalinen tutkijaryhmä voi antaa maailmalle? Guilbaultin mielestä tutkimusalalla on valtava merkitys. ”Musiikin kautta voidaan huomata ja tutkia sitä mikä ihmiselle on tärkeää. Minua kiinnostaa tutkia ihmisten tunteita ja haluja – arkipäivän ja mielihyvän politiikkaa”, hän kertoo. ”Haluan tietää mikä ihmistä ajaa elämässä eteenpäin – what makes people tick.” Siksi Guilbault onkin kiinnostunut massoista ja populaarikulttuurista, ei niinkään perinteisestä etnomusikologian tutkimuskohteesta, pienistä alkuperäiskansoista. ”Populaarikulttuuri paljastaa kuluttajistaan paljon”, Guilbault uskoo. Etnomusikologin työ on paitsi maailmojasyleilevää, myös seikkailua ja selviytymistä. Kenttätyön tekeminen vieraassa kulttuurissa on aina ennakoimaton haaste, ja tutkija joutuu laittamaan itsensä peliin ollen milloin tanssija, milloin valokuvaaja. Etnomusikologit voivat kuitenkin vahingossa tehdä myös hallaa.

Tutkijoiden esittelemät kulttuurit ovat länsimaiden levyteollisuudelle mehukasta materiaalia, jota hyödynnetään kaupallisesti tekijänoikeuksista välittämättä. Moni nappaa ostoskoriinsa world music –nimikkeellä leimattuja levyjä toiveenaan kuulla ja tukea alkuperäiskansojen musiikkia. Tähän kategoriaan kuuluu yleensä länsimaissa tuotettua musiikkia, jossa perinteiset musiikin muodot ”ympäri maailmaa” on yhdistetty länsimaisiin soundeihin. Guilbaultin mukaan aito ja alkuperäinen on usein tästä ns. maailmanmusiikista kaukana. ”Vaikka nimi viittaa koko maailman musiikkiin, on maailmanmusiikki tosiasiassa hyvin rajoitettu, etnosentrinen määritelmä. Se on jähmeä, suppea kategoria joka näkee maailman länsimaista käsin. Termi kertoo enemmän käyttäjänsä asenteista kuin musiikin luonteesta”, tutkija summaa. ”Nykyään moni artisti kieltäytyy paitsi niputtamaan musiikkiaan world music -kategorian alle, myös tekemästä sopimuksia isojen levy-yhtiöiden kanssa. Illuusio siitä, että sopimus ison levy-yhtiö kanssa tekee ihmeitä, on murtunut. Isot yhtiöt eivät usein ymmärrä pieniä artisteja.” Guilbault kertoo.

Hybridikulttuureja

Turun seminaarissa Guilbault nosti esiin erityisesti tämän hetken tutkimuskohteensa Trinidadin. Karibianmeren eteläisimmällä saarella elää ainutlaatuinen kulttuuricocktail muun muassa afrikkalaisia, aasialaisia ja eurooppalaisia ihmisiä, joiden yhdistävä tekijä ei ole rotu vaan kulttuuri. Maan yhtenäisyyttä on rakennettu vaihtelevalla uskottavuudella nimenomaan moninaisuuden pohjalle. Guilbaultin mukaan musiikkikulttuurista voidaan lukea yhteiskunnan kirjoittamattomia arvostuksia ja politiikkaa. Taiteella on myös tärkeä tehtävä monikulttuurisessa yhteisössä, eikä markkinavoimiakaan tule aina nähdä vain negatiivisessa valossa. ”Kulttuurien kirjon ja kansallisvaltion yhtenäisyyden ei tarvitse olla ristiriidassa. Trinidadissa vapaiden markkinoiden mukaantulo on lisännyt musiikkitarjonnan monipuolisuutta, uudet musiikin ilmaisut ovat saaneet tilaa. Mitä enemmän erilaisia kulttuurintuotteita, sen parempi valtiollekin.” 2000-luvulla eletään koko maailmassa yhä enemmän fuusioiden aikaa. Suomi on monikulttuurisuudessaan vielä lapsenkengissä, mutta maahanmuuttajaväestö lisääntyy koko ajan. Trinidadin kaltaisten sulatusuunien kulttuuria voi pohdiskella omaakin tulevaisuutta silmällä pitäen.

VERA SAARIVUORI

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 11/2008 (19.9.2008)