Vuoden valkosipuli näyttää kyntensä

Arte ry:n Vuoden valkosipuli -palkinto on tänä vuonna myönnetty toimittaja Tuike Alitalolle. Palkinto jaetaan vuosittain turkulaiselle henkilölle, jolla on ”puhtaat ideat ja kitkerät kynnet sekä tervehdyttävä ja vahva vaikutus”.

Tapaan toimittaja Tuike Alitalon kirpeän syksyisenä iltapäivänä. Hän saapuu haastatteluun tuohtuneena väännettyään jälleen kerran kättä Turun kaupungin tilalaitoksen kanssa taiteilijoiden työtiloista. Asiassa saavutettiin viime
keväänä näennäinen konsensus, mutta tämän hetkinen tilanne ei näytä hyvältä.

”Tähän mennessä tilalaitokselta on saatu vain pala paperia. Lautakunta on tehnyt myöntävän päätöksen Pääskyvuoren kasarmin saamisesta taiteilijoiden käyttöön. Tilat pitäisi luovuttaa lokakuun 2007 alussa, mutta tilalaitos ei luovuta niitä.”
Nuoruudessaan Alitalo taisteli Turun Ylioppilasteatterin tilojen puolesta. Silloin teatterille saatiin tilat, jotka se on taas menettämässä. Kuvataiteilijoiden tämän hetkinen tilanne muistuttaa hänestä Ylioppilasteatterin tilannetta.

”Taiteilijoiden työtiloja hoitamaan tulisi luoda organisaatio. Esimerkiksi Helsingissä muodostettiin työryhmä selvittämään, voiko tyhjenevien liikekeskusten tiloja ottaa taiteilijoiden käyttöön. Myös Turkuun tulisi saada tällainen työryhmä. Näin estyisi aavekortteleiden syntyminen, eikä kiinteistöjen arvo laskisi. Tästä hyötyisivät kaikki osapuolet”, Alitalo toteaa.
”Kaupungin tulisi huolehtia työskentelyolosuhteista. Virkamiehet ja poliitikot eivät tällä hetkellä hoida hommaansa. Tulisi saada aikaan laki, joka velvoittaisi kunnat huolehtimaan tästä”, Alitalo kiteyttää.

Vaikuttaminen ei ole helppoa

Kysyttäessä tuntoja Vuoden valkosipuli -tunnustuksen saamisesta Alitalo toteaa, että on hyvä saada kiitostakin. Hän on tehnyt asioiden hyväksi paljon töitä, mutta toteaa, että mitään ei ole vielä saavutettu.
”Uskon kiittämiseen ja palkitsemiseen. Kyllä taiteilijoidenkin pitäisi saada tukea työssään”, hän pohtii.
Alitalolla on pitkä toimittajan ura valtakunnallisessa mediassa. Hän painottaa silti työskentelevänsä taiteen ja kulttuurin arvostamisen hyväksi ennen kaikkea turkulaisena ja taiteen kuluttajana. Tällä hetkellä hän on työssään mm. aivan toisenlaisen projektin parissa, jossa koulutetaan kolmannen maailman journalisteja. Tässä haastattelussa hän on kuitenkin nimenomaan taidevaikuttajan roolissa.
”Esimerkiksi Taideakatemian rooli on tärkeä Turun kokoisessa kaupungissa, että kulttuuri pysyisi balanssissa. Alasajolla tulee olemaan vielä suuret vaikutukset; Turku on asiassa lyhytnäköinen. Koko taiteen opetus tulee tällä hetkellä jälkijunassa.”

Taiteilijoiden tulisi myös itse vaikuttaa asioihin. Tätä tulisi opettaa jo koulussa.
”Vaikuttaminen ei ole kuitenkaan helppoa, enkä halua osoitella ketään sormella. Taiteilijan työ on vaativaa ja kuluttavaa. Miksi ihmeessä meillä on tällainen VanGogh-myytti yksinäisestä ja kärsivästä taiteilijasta? Suomessa taiteilija saa arvostusta, kun hän on kuuluisa, menestyvä ja kuollut”, Alitalo pohtii.

Turun kafkalaiset mysteerit

Eräs Alitaloa suututtavista aiheista on kulttuuripääkaupunkihanke. Hän kertoo olevansa siitä vihainen ja pitävänsä sitä ihmisten pilkkaamisena.
”Jos hanke tehtäisiin oikein, se mahdollistaisi fantastisia projekteja! Siihen täytyy vielä yrittää vaikuttaa ja tehdä siitä kaupunkilaisten hanke. Tämän hetkinen suunnitelma muistuttaa vuoden mittaista Taiteiden yötä. Turku on täynnä kafkalaisia mysteerejä. Samat henkilöt, jotka hankaloittavat kaupungin kulttuurielämää, haluavat tehdä siitä kulttuuripääkaupungin. Se on suuri paradoksi.”

Hän kertoo huomanneensa, että hankkeen taustalla vaikuttaa selvä kiinteistökauppa-ajattelu. Tässä on kyse Suurtorin ja kirjaston alueista, joille suunnitellaan ravintoloita ja putiikkeja turismia ajatellen.
”Tässä on kyse on siitä, kuka saa valtuuksia arvokiinteistöihin”, Alitalo toteaa ihmetellen, miksi kiinteistöbisnes täytyy sotkea kulttuuripääkaupunkihankkeeseen.

Alitalo tuo esille Titanik-gallerian hienon kulttuuripääkaupunkihankkeen, joka tuo lukuisia ulkomaisia taiteilijoita Suomeen.
”Titanik on ikkuna. Se on kohta, missä turkulainen kulttuuri on elinvoimaisinta. Se tuo esiin uusinta ja mielenkiintoisinta taidetta puhumattakaan kansainvälisestä yhteistyöstä. Taide itsessään on ikkuna, josta tulee raitista ilmaa ja uusia ajatuksia”, hän hymyilee.

Maria Koski

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 13/2007 (19.10.2007)