Kampus
23.03.2016

Televisio tuli kylään

Teksti:
Miikka Rusi
  • kuva: Lauri Hannus

Vuoden 1984 lokakuusta lähtien Turun ylioppilaskylän ja yo-talojen asukkaat kerääntyivät tiistai-iltaisin television äärelle. Silloin ruudun valtasi opiskelijoiden oma kaapelitelevisio, jossa saattoi viikosta riippuen nähdä muun muassa Ylen tulevan uutisankkurin, itse tuotetun lännenelokuvan, kunnianhimoista kulttuurijournalismia tai Pekka Siitoimen. Reilun parin vuoden ajan toimineen kaapelikanavan nimi oli Kylä-TV, ja sen sisällön tuotti häkellyttävän aktiivisista vapaaehtoisista koostunut opiskelijayhdistys.

”Emme tienneet sitä silloin, mutta meitä ympäröi kultainen 80-luku, suomalaisen yhtenäiskulttuurin viimeinen eheä vuosikymmen.” Taannoisessa Image-lehdessä kirjailija Juha Itkonen ajoittaa yhtenäiskulttuurin rapistumisen alun suunnilleen vuoden 1985 nurkille, jolloin Ere Kokkosen ohjaama Uuno Epsanjassa ilmestyi kotimaisiin elokuvateattereihin. 

Samaan aikaan kun Uuno ja vuorineuvos Tuura lensivät Marbellaan, Suomessa kaupalliset paikallisradiot ja kaapeliverkot olivat nousemassa haastamaan Yleisradion perinteistä monopoliasemaa. 

Turun opiskelijayhteisössä ajatus kaapelitelevisiosta oli syntynyt jo 80-luvun alussa. Olihan Ylioppilaskylässä, Suomen suurimmassa opiskelija-asuntokohteessa, ollut jo rakennusvaiheen alusta pitäen kaapeliverkko, jonka ulottuvissa oli yli 4000 potentiaalista katsojaa.


Suomen Kansallissosialistisen puolueen ”puoluekokous” Naantalissa 1985. Istumassa puheenjohtaja Pekka Siitoin.
 

Verkko syntyy

Kylä-TV:n kirjoitettu historia alkaa Turun ylioppilaslehdestä 6/1983, jossa TYY:n pääsihteeri Teppo Määttänen hakee opiskelijoiden kaapelitelevisiohankkeeseen aktiiveja, jotka omistautuvat asialle ”niin, että toiminta olisi ykkösharrastus”. 

Hanketta varten rekisteröitiin KYLÄ-TV R.Y., jonka perustajajäseninä olivat turkulaisten korkeakoulujen ylioppilaskunnat ja Turun Ylioppilaskyläsäätiö. Ylioppilaskyläsäätiö luovutti yhdistyksen haltuun toimitilat, studion ja lähettämön sekä hankki ohjelmien kaapeliverkkoon lähettämiseksi tarvitut laitteet. 

80-luvulla televisiotoiminta oli kallista. Yhdistyksen ensimmäinen oma hankinta oli puoliammattilaiskäyttöön tarkoitettu U-matic low band -kuvauskalusto editointilaitteistoineen. Ammattilaisversion, high bandin, hinnalla olisi silloin loppukesästä 1984 saanut vaikkapa uuden auton. Low band puolestaan maksoi suunnilleen käytetyn kesäauton verran, reilu 10 000 markkaa. Silti yhdistys joutui hankkimaan sen osamaksulla. 

Kylä-TV:n ensimmäiset ohjelmat lähetettiin 16.10.1984. Juhlallisessa avajaislähetyksessä nähtiin muun muassa Ylioppilaskyläsäätiön puheenjohtajan haastattelu, videoelokuva Putoaminen ja illan päätteeksi ”videorockia”. Hieman köppäisestä tuotannosta, pienistä teknisistä vaikeuksista ja kiireellä kasatusta sisällöstä huolimatta tekijöiden oli vaikeaa olla hymyilemättä. Televisio oli tullut kylään.

Intoa enemmän kuin taitoa

Kylä-TV:lle oli myönnetty edustajistoissa vaatimaton 15 000 markan vuosibudjetti. Summasta ei jäänyt laitteiston ylläpitokulujen jälkeen itse televisiohankkeille nimeksikään. Kroonista rahapulaa lukuun ottamatta ilmaisulle ei ollut muita rajoitteita, mutta joitain perinteisiä televisiotoiminnan muotoja silti mukailtiin: Kylä-TV:n ohjelmistoon kuului joka viikko kanavan omat uutiset. 

Uutisstudio ei näyttänyt avaruusasemalta, teleprompterista ei ollut tietoakaan, eikä lähetystä voinut seurata netissä 360-asteisena. Uutistenlukija istui luokkahuoneen pöydän takana ja peräseinälle oli teipattu lavasteeksi kaksikielinen pahvi ”KYLÄ-TV BY-TV”. 

Uutisia juontanut Marjukka Havumäki muistelee: ”Lähetykset olivat hyvin kotikutoisia. Viikon aikana keräilin kaikenlaisia mielestäni mielenkiintoisia ’uutisia’, jotka liittyivät opiskelijoiden elämään: muutoksia ateriamaksuihin, Lapinlahden Linnut keikalla Kårenilla, Ylioppilaskylän asuntotilanne. Mitään kuvamateriaalia ei ollut, vaan kaikki uutiset luettiin kasvoilla. Uutistarjonta riippui täysin uutisankkurin omasta aktiivisuudesta ja kekseliäisyydestä.”

Kylä-TV:n jälkeen Havumäki on tullut suomalaisille tutuksi Ylen uutistoimituksesta. ”Uutislähetykset tehtiin suorana lähetyksenä. Muuta yhtymäkohtaa nykyiseen työhöni ei olekaan”, hän toteaa. ”Kylä-TV oli yksi hauska kokemus matkalla kohti uutistoimittajan työtä. Intoa oli enemmän kuin taitoa”, Havumäki jatkaa.

Värikäs ohjelmisto

Uutisten kylkeen tehtiin sellaisia ohjelmia, mitä toimituksessa kunakin viikkona haluttiin tehdä: lähetyksissä saattoi olla esimerkiksi sketsejä, dokumentteja, feature-juttuja ja keikkatallenteita. Kuvausretkiä suuntautui Turun alueen lisäksi toisinaan myös ulkomaille. Kesällä 1985 Kylä-TV kävi julkisen apurahan turvin kolmen viikon matkalla Länsi-Berliinissä dokumentoimassa paikallista vilkasta kulttuurielämää. Brysselistä tehtiin vastaava raportti keväällä 1986. 

Osa aktiiviporukasta organisoi myös kahden viikon pikkubussimatkan Pariisiin, mutta mukaan ei valitettavasti saatu yhdistyksen ainoaa kuvauskalustoa. 

Se siitä kuvausmatkasta.

Kulttuurituotantoon kuului kunnianhimoista ohjelmaa. Suuria kotimaisia rock-festivaaleja tallennettiin henkilöhaastatteluineen, mutta toisaalta myös vaihtoehtokulttuuria, pienempiä keikkoja ja tapahtumia kuvattiin muun muassa Turun Kårenilla. Hanna Kangasniemi arvioi Tylkkärissä 14/1986: ”Kylä-tv:n jatkuvasti kehittyvä ohjelmisto on hyvää vaihtelua ainaisten Napakymppien ja kultaa sekä kimallusta -sarjojen turruttavaan jatkumoon.”

Tuotannon erikoisempaa laitaa edustivat värikkäät reportaasit: niitä tehtiin esimerkiksi Matin ja Tepon studiolta sekä Pekka Siitoimen Kansallis-Demokraattisen Puolueen ”puoluekokouksesta” Naantalissa. Paikalla oli viisi ihmistä.

”Kultajuna Fort Montanaan” -elokuvan näyttelijäkaartia Jokioisten museorautatiellä 1985.

 

Epätodennäköinen mestariteos 

Kylä-TV sai Helsingistä maksutta levitykseen joitakin Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen elokuvia, mutta varsinaisia tapauksia olivat yhdistyksen itse tuottamat pitkät elokuvat. Niitä ilmestyi kaksi: western-elokuva Kultajuna Fort Montanaan (1985) ja gangsterielokuva Viskibisnes (1986). 

Niistä Kultajuna Fort Montanaan päätyi levityskierrokselle myös muille kotimaisille kaapelikanaville. Elokuva sai uutta mediahuomiota muutama vuosi sitten, kun se esitettiin osana Suomalaisen elokuvan festivaalien western-aiheista ohjelmistoa. Festivaaleilla siitä nähtiin ensimmäinen näytös yli kahteenkymmeneen vuoteen.

Ei ole varsinainen ihme, että elokuvasta kirjoitettiin eri lähteissä suurena ja hämmentävänäkin arkistolöytönä. Suomessa on laskutavasta riippuen tehty vaivaiset kuusi tai seitsemän lännenelokuvaa, joista Kultajuna Fort Montanaan on lajityypille ehkä uskollisin.

Teos vaikuttaa paperilla melkein liian uskomattomalta ollakseen totta: Turussa, Vehmaalla, Ypäjällä, Jokioisissa ja osittain Ruotsissa kengännauhabudjetilla kuvattu western, jota elokuvan nähnyt Edvin Laine piti jonkinlaisena mestariteoksena.

Se on järisyttävä saavutus huomioiden, että elokuvan käsikirjoittanut Rauno Halme kirjoitti alkuperäisen synopsiksen anniskeluravintolan servetille. 

Tai että elokuvan pääosassa on rosvojoukko, joka koostuu pelkästään naisista – ei erityisenä sukupuolipoliittisena kannanottona tai kommentaarina genren konventioihin, vaan siksi, että kukaan kuvauksiin osallistuneista miehistä ei osannut ratsastaa.

Kieltolain tuolla puolen

Siinä missä Kultajuna Fort Montanaan -elokuvasta löytyy nykyisin jopa oma IMDB-sivu, Kylä-TV:n toinen suurtuotanto Viskibisnes on Googlellekin varsin tuntematon tapaus.

Kultajuna Fort Montanaan -ohjaaja, Viskibisneksen tuottanut Veijo O.T. Järvinen onneksi muistaa elokuvan hyvin. Sitä kuvattiin samaan aikaan kun Järvinen työskenteli klaffipoikana ja apulaisjärjestäjänä Edvin Laineen viimeiseksi jääneessä elokuvassa Akallinen mies (1986). 

Hän kuvailee Viskibisnestä vauhdikkaaksi gangsterielokuvaksi. ”Viskibisnes oli Elina Jalkasen ohjaus osittain eri ja osittain samoilla näyttelijöillä, kuin ’Montanassa’. Siinä eletään noin vuotta 1930, eli kieltolain viimeisiä vuosia. Turkulainen rikollisliiga lähtee suurisuuntaiseen viskilastin salakuljetusoperaatioon, mutta virkavalta saa vihiä aiheesta.”

Myös Viskibisneksessä käytettiin omalaatuisia kuvauslokaatioita. Fort Montanan kultajuna liikkui museorautatiellä, Viskibisneksessä kuljetaan vesitse. ”Vaikuttavin logistinen taidonnäyte oli varmaan elokuvan kohtaus, jossa kameravene, suuri salakuljettajien kaljaasi ja tullin tykkivene operoivat Piikkiön vesillä”, Järvinen paljastaa.

Vinkki Suomalaisen elokuvan festivaalin järjestäjille: myös Viskibisneksen alkuperäiset U-maticit ovat Järvisellä tallessa. 


Paneelikeskustelu Kylä-TV:n studiolla: 2. ohjelmapäällikkö, myöhempi elokuvaohjaaja Peter ”Petski” Lindholm (keskellä) puhuu viisaita – tai jotain.

Toiminta lakkautetaan

Syksyllä 1986 jäsenyhdistyksissä tehtiin odotettu päätös: Kylä-TV:n toiminnan taloudellinen tukeminen lakkautetaan vuoden loppuun mennessä.

Jossain vaiheessa kymmenien vapaaehtoisten joukko oli kutistunut kouralliseen sitoutuneita tekijöitä. Harva opiskelijajärjestö esimerkiksi ryhtyi tekemään dokumentteja toiminnastaan ilman rahallista korvausta, vaikka niin oli toimintasuunnitelmassa visioitu.   

Budjetti oli ehkä jo alkujaan epärealistisen tiukka. Perustajat olivat kokeneet painetta esittää alisuuruista talousarviota, jotta mitään määrärahoja ylipäänsä myönnettiin ja toiminta näin ollen saatiin käynnistettyä. Kun realistisempaa budjettia yritettiin ajaa edustajistoissa läpi, kanava päätettiinkin lakkauttaa. 

Kaikkea ei kuitenkaan saa rahalla. Kylä-TV:n erikoisissa, joskus huvittavissa,  välillä vakavissa, mutta erityisesti kekseliäissä ja liikuttavan rohkeissa projekteissa on kaikuja siitä, mitä loputtomalta tuntuvalla nuoruuden innolla ja ennakkoluulottomalla asenteella voi saada aikaiseksi. 

Useampi aktiivi on päätynyt myöhemmin erilaisiin televisio-, elokuva- ja kulttuurialan ammatteihin. Järvinen myöntää muistelevansa 80-lukua ja Kylä-TV:tä kaiholla. ”Minähän nyt olen koulutukseltani historianopettaja, joten katson, että minulla on oikeus olla nostalginen.”

Arkistokuvat kuvateksteineen ovat Kylä-TV:n toiminnassa mukana olleen Veijo O.T. Järvisen kotiarkistosta.