Kansalaisuutta metsästämässä

Poikaystäväni on Ranskan kansalainen. Hän on syntynyt, elänyt, käynyt koulut, tehnyt töitä ja maksanut veroja vain Ranskassa, mutta hänen vanhempansa ovat portugalilaisia maahanmuuttajia. Viime viikolla hän meni uusimaan passiaan. Tiskillä odotti yllätys: hän ei enää pian välttämättä olekaan ranskalainen.

Muutama vuosi sitten Ranskassa on mennyt läpi uusi laki, joka kyseenalaistaa viisi tai viisikymmentäkin vuotta sitten myönnetyn Ranskan kansalaisuuden. Enää ei todistukseksi riitä passi, henkilöllisyyskortti, syntymätodistus eikä todistus siitä, milloin, missä ja kuka on hakijalle kansalaisuuden myöntänyt. Valtio vaatii myös selvityspaperin, jonka perusteella viimeksi mainittu todistus on saatu. Monimutkaista? Tarkoituksella.
Ranskaan on perustettu uusia keskuksia, joista tätä paperia voi hakea. Niillä, jotka kansalaisuuden on joskus hakijalle myöntänyt, ei sitä tietenkään ole tallessa. Jos hakija saa käsiinsä kaikki vaaditut kahta edellistä sukupolvea koskevat dokumentit, laaditaan uusi selvityspaperi. Prosessi voi viedä vuoden tai kaksi. Se ei silti takaa, että kansalaisuus myönnetään uudelleen.

Vastauksena maahanmuuttajaongelmiin monikulttuurisuutensa kieltävä Ranska on päättänyt tarkistaa jokaisen ei täysin puhtaan ranskalaisen kansalaisuuden. Tiskin takana istunut mies totesi poikaystävälleni tyynenä: ”Vuosia sitten annoimme kansalaisuuden kelle hyvänsä. Nyt haluamme tarkistaa, ettei silloin tehty virheitä.” Poikaystäväni, joka ei ole Portugalin kansalainen, kysyi, että jos hän ei saa Ranskan kansalaisuutta uusittua, mihin hän sitten kuuluu? Mies heitti kädet sivuun ja sanoi: ”Tämä ei ole minun vastuualuettani.”

Porsaanreikiä on joka puolella. Eräs ranskalaisista ystävistäni on belgialaisen äidin ja puolalaisen isän tytär, joka on syntynyt ja asunut koko ikänsä Ranskassa. Hän sai kolme vuotta sitten lapsen. Tytär sai automaattisesti Ranskan kansalaisuuden äitinsä mukaan. Nyt äiti joutuu itse kamppailemaan säilyttääkseen omansa.
Palauteryöpyn pakottamana ministerit ovat kehottaneet virkailijoita toimimaan ”höllemmin”. Kuulemma äänestäminen ja armeijan käyminen ovat osoituksia oikeudesta kansalaisuuteen. Miksi sitten mies, joka on sotinut Ranskan puolesta Vietnamin sodassa, on nyt uuden lain myötä menettänyt kansalaisuutensa?
En edes uskalla ajatella, millaisen painajaisen afrikkalaistaustaiset ranskalaiset joutuvat käymään läpi. Ironisesti siirtolaistaustaiset antoivat ison osan äänistään maan presidentille, Nicolas Sarkozylle. Onhan hän itsekin unkarilaisen isän ja kreikanjuutalaistaustaisen äidin lapsi. Mutta hänen kansalaisuuttaanhan kukaan ei tietenkään kyseenalaista.

Pihla Hintikka

Kirjoittaja on entinen turkulainen,
joka asuu nykyään enemmän tai
vähemmän pysyvästi Pariisissa