Utu paikalla: Lampaita laskemassa

VANHA klisee kuuluu, että ihminen on ihmiselle susi. Rohkenen kuitenkin arasti takarivistä väittää, että sudet ovat vähemmistönä kun tarkkaillaan sosiokulttuurista eläimistöä Suomessa – suurin osa virastojen, kapakoiden, akatemioiden ja sairaaloiden väliä poikkeuksellisesti alaraajojensa varassa laahustavista oireilevat vakavaa lammasmaisuutta. Silloin kun omaehtoinen ja tietoinen ajattelu kielletään mikrolounaan menettämisen uhalla ja superkulttuurin medioituneet paimenkoirat räksyttävät laumaa kasaan, tyytyy hyväksyjä rooliinsa ja pukee ylleen näkymättömäksi tekevän suojapuvun.

ONKO sillä sitten merkitystä, jos valtaosa ei vaivaudu valittamaan epäoikeudenmukaisuuksista pelätessään muuttuvansa näkyviksi ja kolahtelevansa vasten todellisuuden aitauksia? Tietosanakirja auttaa ymmärtämään miksi nöyristely koittuu massoittain harjoitettuna turmioksi: “Lampaiden laidunnus on muun muassa monesti aiheuttanut [--] jopa vakavaa eroosiota.” Tämä eroosio kohdistuu parhaillaan kulttuuriin, joka nielee keinotekoisessa ylemmyydentunnossaan Big Brothel (ei kirjoitusvirhe) -moskaa, mutta ei osaa suhteuttaa asioita toisiinsa. Tärkeintä on nähdä palaset paikoillaan, ei vain tuijottaa omaa, pankin omistamaan selliin rajattua sirpalettaan, josta tätitaivas (ei kirjoitusvirhe) heijastuu.

NYKYÄÄN ylimielisyys ikävä kyllä tarkoittaa muiden alistumisen ja itsensä häpäisemisen aiheuttamaa keinotekoista ylemmyyden tunnetta. Julkisuuden säälittävään häpeäpaaluun itseään sinnikkäästi sitovat pyrkyrit uhrautuvat silmiemme edessä, lunastavat oman laiskuutemme, rimpuillevat ristillä kuin reippaat miniatyyrijeesukset vuotavine tunnustuksineen. Tämä rituaali ei kuitenkaan johda katsojan omaehtoiseen ajatteluun, edelleen “rima pysyy ylhäällä kun riman alittaa.”

JOKAVIIKKOINEN lauantaiselkäsauna kukaties pitäisi kansan pirteänä. Meistä kukaan ei ole toista ylempänä, mutta osa luulee olevansa muita alempana – heidän on herättävä, jotta edes jokin muuttuisi. On lakattava pureskelemasta jokapäiväistä leipää varovasti ja nielemästä marenkikuorrutettua myrkkyä vain sietämisen vuoksi. Ihmisen pitäisi olla poliittisen lampaan sijaan aktivistinen eläin, enkä nyt tarkoita laimeaa kansalaisvaikuttamista, hassuja hattuja mielenosoituksessa, vaan sitä, että elämä on tehtävä lausunnoksi, aatteelliseksi performanssiksi.

ITSESTÄÄNSELVYYKSIEN hyväksyminen takaa turvapaikan keskiluokkaisten pakolaisten telttakylässä. Lampaiden matemaattisen laskemisen sijaan elukat olisi laskettava vapaaksi. Oven voi avata kehittymällä muidenkin vaatimusten kuin mainostaukojen, kuponkien ja virkatodistusten talmudeja tulkitsemalla. Ihmisen pitäisi olla ihmiselle susi, jotta naamiaiset loppuisivat. Todellisuuskrapulaan auttaa ainoastaan purreen koiraeläimen karva.

ME tiedämme kuinka kelvottomaan yhteiskuntaan ajaudumme jos vain harvojen valinneiden joukko rohkenee ajatella itse. Tiedämme myös kuinka kelvottomasti toimi roomalainen vapaiden miesten demokratia. Mutta millainen maailma on se, jossa suurin osa uskaltaa nostaa kätensä kun pyydetään mielipidettä?

Ville-Juhani Sutinen

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 13/2007 (19.10.2007)