Mitkä keitä millaisiksi?

Karamelli on moraalis-eettinen seikka. On nimittäin niin, että makeus kieltäytyy kiteytymästä sokeriin, kieleen tai mieleen. Herkun hekumainen semantiikka kätkeytyy yksinomaan näiden sekä muiden seikkojen tähtikuvioon, josta hyvä ilmaantuu ihmeen lailla kuin pohjoinen Pohjantähdestä tai kauha Otavasta. Syödäkö vai eikö syödä? Kuka teki tikkarin? Kestääkö garderobini? Haluaisivatko muutkin? Onko tänään pyhän Karlin karkkilakkopäivä?

Moraali on perkeleellinen keksintö: se tunkee kaikkialta kaikkialle. Todellisuuden paratiisissa on sisäänrakennettu käärme, jota ilman koko rakennelma olisi mahdoton. Alkeishiukkaset himoitsevat toisiaan riettaalla riemulla. Kalat pelaavat reviiritaistoissaan tit for tat -strategiaa: ne rankaisevat yhteistyökyvytöntä aseistakieltäytyjää. Hyvä on relationaalista mutta absoluuttista, sillä suhteista syntyy olemassaolo, eikä massa ole oloa ilman hyvää.

Moraalintutkimuksen tehtävä ei siis ole selvittää, tuleeko velvollisuus ennen seurausta tahi hyve ennen yhteiskuntasopimusta – eikä varsinkaan, mikä formalismi kykenee osoittamaan valitun asiaintilan tarkimmin. Etiikka on hyvää jos ja vain jos se pystyy olemassaolonsa johdosta esittämään, minkä tähden ja millä tavoin jokin on tai voisi olla ja mitä tämä merkitsee.

Konkretisoidaan: Moraalisessa katsannossa ei ole oleellista yksinomaan se, onko vihaaminen oikein, tuottoisaa tai hyveellistä. Merkitystä on vihaamisen merkityksellä. Vihatako tuholainen Björn Wahlroosia, humanismi (sic!) Pertti Virtasta, agitaattori Ähläm Sutista, maahanmuuttaja Steros Typosta vai ilmastonmuutosta? Vihatako Sutisen jokaista orgaanista solua, Wahlroosin pankkien tiliä, Virtasen symboliarvoa, Typos’n ihoa, ilmaston logiikkaa? Vihatako nyrkein vai sanoin, pelottaen vai raivostuttaen; menneisyyttä, nykyisyyttä, tulevaisuutta? Kuka vihaa keneksi, mitkä keitä millaisiksi?

SAMI TORSSONEN