Mutku liha on hyvää

Minulla on huono omatunto siitä, etten ole kasvissyöjä. Edes kusella yliopiston vessassa en voi käydä, ilman että oveen liimattu tarra muistuttaa minua synnistäni. Minä syön lihaa, jota tehotuotetaan. Tehotuotanto satuttaa karvaisia ja söpöisiä eläimiä, eikä lihansyönti muutenkaan ole mitenkään kestävä ratkaisu maailman ruokatuotannon kannalta. Ergo: minä satutan karvaisia ja söpöisiä eläimiä ja tuhoan maailman.

Ihmisen kyky olla välinpitämätön vallitsevaa pahaa kohtaan on mielenterveyden edellytys. Jos olisimme jatkuvan tietoisia kaikesta siitä vääryydestä, joka maailmassa velloo menemään, ei naurattaisi, panettaisi, saati nukuttaisi.
Välinpitämättömyys voi olla harkittua epätietoisuutta (ks. myös kiellossa eläminen) tai tiedostamatonta, puhdasta epätietoisuutta. Käsitettävä todellisuus rajautuu oman navan ympärille, koska siihen on lyhyempi matka kuin muualle. Harva hakkasi kattilankansia nuorten mielenterveystyön puolesta ennen kuin veri ehti vähän lentää ja kävimme ylittämässä uutiskynnyksen Keski-Euroopassa saakka. Vasta julkisen mielipiteen paine tai yhteisöllinen tragedia pakottaa meidät suurena halipiirikollektiivina parantamaan maailmaa.

Edellä mainitun vuoksi oma syyllisyydentuntoni lihansyönnistä kyrpii. Kuka on päättänyt, että juuri tämä asia on se, josta minun pitää huolehtia ja olla jatkuvan tietoinen? Kusellakin!
Omasta mielestäni se, että opiskelijat ja ylipäätään nuoret ihmiset ovat vuosi vuodelta vähemmän kiinnostuneita omista asioistaan, on huolestuttavaa ja väärin. Tekee mieli käydä ravistelemassa kampuksen lampaita, että ettekö nyt saatana tajua, että kun te nukutte, virtsaa lorisee muroihinne. Että ei se facebook-ryhmään liittyminen välttämättä pidä suomalaista yliopistokoulutusta maksuttomana.

Sisäinen sikaniskani haluaa kaksi listaa. Toiseen kirjattaisiin ne asiat, joista olen tietoinen ja joista minun pitäisi pääasiassa sosiaalisen paineen vuoksi välittää. Toiseen laitettaisiin ne epäkohdat, joista minun mielestäni kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita, vaikka eivät ole. Nämä listat voisivat sitten näppärästi kompensoida toisiaan: minä saan syödä pihvin, kunhan heti sen laskeuduttua ajan ihmislampaiden asiaa.
Sisäinen humanistini tietää, etteivät listat auta, sillä moraaliset dilemmat eivät ole suoraa verrannollisia, eivät kääntäenkään. Sisäisen humanistini syyllisyys kasvaa päivä päivältä. On vain ajan kysymys, koska viherpiiperryspropaganda saa sen selkärangan murrettua ja se joutuu luopumaan jälleen yhdestä asiasta, joka tekee sen onnelliseksi. Kiitos siitä.

LOTTA AARIKKA