Politiikkako yhteisten asioiden hoitamista?

Kukapa ei olisi kuullut yhtä hyvin uraansa aloittelevan kuin kokeneemmankin poliitikon suusta fraasia: ”Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista”. Sen saattaa politiikan syvintä olemusta määritellessään heittää tiskiin sellainenkin yhteisten asioiden hoitaja, joka juuri on päättänyt vaikkapa peruskoulun opettajien lomauttamisesta tai vanhustenhoidon laitospaikkojen vähentämisestä. ”Yhteisestä asiasta” sopertelee myös päättäjä, joka on omasta puolestaan hoitanut yhteisiä asioita niin, että asuinalueilta lakkautetaan kirjastoja, terveysasemia tai hyvin toimivasta lähikoulusta siirretään lapset suureen yhtenäiskouluun pitkän matkan päähän.
Kenen asialla mahtaakaan olla politiikantekijä, joka vielä näillä lumilla lopettaa Turun kaupungin ylläpitämiä päiväkoteja ja luovuttaa vastuun ehkä jopa 200 lapsen päivähoidosta yksityisille, kalliita päivähoitopalveluja tuottaville yrityksille? Niinpä niin, ”yhteisiä asioita” on hoitamassa tämäkin turkulainen vastuunkantaja, useimmiten puoluekannaltaan kokoomuslainen, vihreä tai sosiaalidemokraatti.

Nämä päättäjät jaksavat tietenkin muistuttaa vielä muistuttamasta päästyäänkin siitä kaikkein yhteisimmästä asiasta, nimittäin Turun talouden kroonisesta, jo vuosikymmeniä jatkuneesta kriisistä. Siinä ongelmakenttä, jota kotikaupunkimme poliitikkokunta on nyt ryhtynyt hoitamaan niin suurella innolla, että palveluista säästämisen, tehostamisen ja rakennemuutosten virta uhkaa jo hukuttaa palveluja kipeimmin tarvitsevat kaupunkilaiset.
”Yhteisellä asialla” oli kai sekin johtava virkamies, joka ennusti viime vuoden verotulot kaksikymmentä miljoonaa todellista kertymää pienemmiksi ja ajoi kaupungin säästökuurille, kuin varmuuden vuoksi. ”Yhteisellä asialla” ovat terveydenhuollon, vanhustenhoidon ja päivähoidon yksityistäjät, joiden politiikka on saanut palvelubisneksen kukoistamaan.
Kun Britanniassa nousi 1979 valtaan Margaret Thatcher, loppui yhteisistä asioista puhuminen kertaheitolla: ”Ei ole mitään yhteiskuntaa, on vain yksittäisiä miehiä ja naisia”, Rautarouva julisti ja alkoi yksityistää julkisia palveluja ja valtion omaisuutta, murtaa ammattiyhdistysliikettä ja siirtää määrätietoisen uusliberalistisen neuvonantajakaartinsa avulla valtaa ja etuja brittiläiselle keski- ja yläluokalle.

Suomessa jo parinkymmenen vuoden ajan edennyt uusliberalistinen kehitys peitetään puheeseen ”yhteisistä asioista”. Samankaltainen konsensusretoriikka on näyttänyt voimansa itsenäisen Suomen historiassa monesti aiemminkin. Uudet valtapoliitikkojen polvet imevät alitajuntaansa tuon omaatuntoa rauhoittavan puhe- ja ajattelutavan jo poliittisten broilerihautomojen lämmössä.
Poliitikon olisi tunnistettava yhteiskunnassa vallitsevat jaot ja nähtävä yhteiskuntaryhmien etujen ristiriidat. Kevyttä puhetta ”yhteisistä asioista” olisi tervehdittävä kysymällä: kenen ”yhteisistä asioista” onkaan kyse?

JOHANNES YRTTIAHO
Turun kaupunginvaltuutettu (vas)