Sellon sävel
23.01.2010
Ja kävi niin, että vuodenvaihteessa kuului käsky suomalaisten omatunnosta, että kaikki kansa oli liikkeellepantava. Ja niin jokainen omaa historiallista pienuuttaan aggressiivisella käytöksellä suojeleva syrjämaailmalainen lähti saalistamaan verenhimoisena ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, sillä näiden oli otettava syy niskoilleen erään Ibrahim Shkupollin kauppakeskus Sellossa tekemistä pahoista teoista.
Onneksi oikeusministeriöstä kaikui tasa-arvon, vapauden ja hyvinvoinnin ääni: sähköinen jalkapanta! Rikoksiin puututaan fasistisillakin keinoilla entistä rivakammin, mutta samalla entistä vähemmän tehdään sen eteen, ettei rikoksille olisi pohjaa. Se ei onnistu ainakaan tekemällä ihmisestä koiraa.
Meillä olisi sekä varaa että velvollisuus lieventää muiden kärsimyksiä, mutta syljemme heidän päälleen ja aiheutamme näitä purkauksia. Pääpyöveli Vanhanen naukuu, että kyseessä oli yksittäistapaus, mutta miksi pakolaiset nähdään yksilöinä vasta sitten kun he tappavat? Shkupolli oli oma luomuksemme, arvon hidalgot. Tohtori Frankensteinin on lopulta otettava vastuu rakentamansa hirviön teoista.
Ibrahim Shkupollin teko oli väärin. Mutta onko oikein, että tuhannet sydämeltään verevän suomalaiset isänmaanystävät perustavat viharyhmän, joka ajaa samaa sairautta kuin Shkupolli itse – tappamista? Onko oikein, että tapauksen jälkeen keskustelut täyttyvät sympaattisen junttimaisia ”mamu”- ja ”moku” -käsitteitä käyttävien saaliinhimoisten ihmistorsojen tanssista vääristyneen ihmisen haudalla. Ei ole. Heillä on ollut turvallinen kasvualusta, ja sen pohjalta Shkupollin tasolle taantuminen ei ole oikein.
Shkupollin juuret eivät antaneet hänelle suopeita lähtökohtia elämään. Hän eli läpi Kosovon kauhut Serbian ikeessä, pakolaisen rasitteet ja lopulta suomalaisen yhteiskunnan vastaaoton, jonka selkein viesti kaikuu: vittuun täältä, me olemme parempia kuin te kärsivät ihmiset. Onneksi hän kuitenkin meni töihin vielä kuolemansa jälkeen: MTV3 ja Iltalehti kun ostivat kaikki Shkupolli-hakusanat Googlelta.
Keskustelin kerran Albaniassa sellonsoittoa opiskelevan nuoren miehen kanssa. Hänen kosovolainen ystävänsä oli 8-vuotiaana saanut serbisotilailta lahjan: oman äitinsä irtileikatun pään. Sitä voi olla vaikea unohtaa aikuisena. Se ei ole peruste murhalle, mutta itse en näkisi syytä vittuilla enempää.
Ville-Mamu Sutinen



monokultturisti 24.01.2010 klo. 15:32
Kouluampumiset olivat siksikin ikäviä tapauksia, että vihervasemmisto pääsi käyttämään niitä keppihevosina levittääkseen pohjatonta vihaansa suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Ulkomaalaisen suorittama verilöyly on siinä mielessä vieläkin ikävämpi, että tällä kertaa suomalaisten kollektiivinen syyllisyys on kahta kauheampi. Tämä oli ennustettavissa heti kun Sellon ampujan henkilöllisyys paljastui.
M atti 24.01.2010 klo. 16:45
Mites sitten kun meilläkään ei ole enään “suopeita lähtökohtia elämään” kun tänne marssii kaikenmaailman Shkupollit jotka muuttavat rauhallisesta Suomesta uuden Kosovon?
Rautala 04.02.2010 klo. 13:23
“Keskustelin kerran Albaniassa sellonsoittoa opiskelevan nuoren miehen kanssa. Hänen kosovolainen ystävänsä oli 8-vuotiaana saanut serbisotilailta lahjan: oman äitinsä irtileikatun pään. Sitä voi olla vaikea unohtaa aikuisena. Se ei ole peruste murhalle, mutta itse en näkisi syytä vittuilla enempää.”
Ja sinä uskot kaiken mitä kerrotaan? Kaverin kaverille oli käynyt niin ja näin… Aikoinaan eräs somali väitti, että hän oli nähnyt 9 vuotiaana kuinka hänen äitinsä oli teloitettu katuojaan somaliassa. Todellisuudessa kyseinen herra kävi ala-astetta Espoossa yhdeksän vuotiaana!
Meritähti 04.02.2010 klo. 18:07
“Ja sinä uskot kaiken mitä kerrotaan? Kaverin kaverille oli käynyt niin ja näin…”
Yksittäisen kertomuksen autenttisuudesta on varmasti vaikea sanoa mitään. Mutta Kosovon tapahtumat tietäen se voi yhtä hyvin olla tottakin. Tosiasia on kuitenkin, että Kosovon alueella tapahtui vuoden 1999 tienoilla systemaattisia etnisiä puhdistuksia, veritekoja ja raiskauksia, joiden yksityiskohdista paljastuu puhdasta sadismia.
Rautala 04.02.2010 klo. 21:15
“Tosiasia on kuitenkin, että Kosovon alueella tapahtui vuoden 1999 tienoilla systemaattisia etnisiä puhdistuksia, veritekoja ja raiskauksia, joiden yksityiskohdista paljastuu puhdasta sadismia.”
Onko Meritähdellä luettuna Pekka Visurin: Kosovon sota. Kaikki tapahtumat eivät menneet niin kuin mediassa aikoinaan kerrottiin.
Ylipäätänsä on hieman omituista syytellä Kosovon serbejä raakuuksista. Joukkomurhat ja vainot aloitti UCK. Jugoslavian hallitus aloitti väestön pakkosiirrot vasta NATO:n hyökkäyksen jälkeen.
Albaaneilla on jo yksi kotimaa- Albania. Miksi he eivät voi muuttaa sinne harjoittamaan “kultturiaan” jos suomalainen yhteiskunta on niin vastenmielinen ja dehumanisoiva?
Meritähti 05.02.2010 klo. 20:00
“Onko Meritähdellä luettuna Pekka Visurin: Kosovon sota. Kaikki tapahtumat eivät menneet niin kuin mediassa aikoinaan kerrottiin.
Ylipäätänsä on hieman omituista syytellä Kosovon serbejä raakuuksista. Joukkomurhat ja vainot aloitti UCK. Jugoslavian hallitus aloitti väestön pakkosiirrot vasta NATO:n hyökkäyksen jälkeen.”
En itseasiassa ole Visurin kirjaa lukenut, mutta tunnen kyllä länsimaisen median uutisoinnin kritiikin noin pääpiirteittäin. Jos luet alkuperäisen kommenttini uudestaan, huomaat varmaan etten väitä, että väkivallasta olisivat olleet vastuussa ainoastaan serbit ja Jugoslavian armeija.