UTUPAIKALLA: Heikompi astia

Kansako tyhmää? Harva päätään puisteleva akateemikko on edes tajunnut, että helposti ymmärrettävän totuuden lehdistö on kirkuvissa otsikoissaan sivunnut sivistyssanoja, joiden abstrahointiin on aikoinaan kulutettu mittaamaton määrä punaviiniä. Väittäkää toki, ettette tiedä mistä on kyse – Arkadianmäelle asti ei hömppä luonnollisesti ulotu, ei ei. Jotenkin hermes keltaisine lööppitohveleineen lienee silti jälleen päätynyt Turunkin olympoksen kahvipöytiin: paimen haluaa pässistä lampaaksi!

Mitä pappimme, fenomeenin kasvot, on oikeastaan postuloinut? Metafysiikkaa: että Kaikkivaltias ei tee taikatemppuja vaan on antanut omalle kuvalleen järjen tehdä itse jotain, jos maailma on pielessä. Etiikkaa: että saattaa olla jopa ihan ok tehdä itse jotain, jos maailma on pielessä. Kristologiaa: että Jeesus ei syntynyt mieheksi tai naiseksi vaan ihmiseksi. Kirkon dogmatiikkakin on jälleen osoittanut dynaamisuutensa: arkkipiispa on oikeassa missä vain, kunhan ei esitä jäsenkatoa yllyttäviä mielipiteitä.

Miten tähän nyt pitäisi suhtautua? Joku jossain Itä-Suomessa aikoo vaihdattaa haarovälivarustuksensa?
Voinemme ensinnäkin todeta, että vaihdokki lienee älyllisesti vähälahjainen, kun ei ymmärrä ajatella omaa taloudellista etuaan: vaihtaa nyt miehinen euronsa naisen sentteihin. Onkin syytä kysyä, tulisiko tuomioistuimen määrätä asianomaiselle taloudellinen edunvalvoja, kun hän tällä tavoin heikentää omaa materiaalista elintasoaan sekä – mikä tärkeintä – vähentää kokonaiskulutusta ja näin horjuttaa kansantalouden kestävyyttä laskusuhdanteessa.

Kuten tiedämme, koko miessukupuoli on syyllinen, yhdessä ja erikseen, sen jokaisen edustajan tekemiin rötöksiin. Juridiseksi kysymykseksi nousseekin, voiko sukupuolensa hylännyt edustaa meitä kirkkoherrana. Herroittelu ei muutenkaan sovi moderniin syväjohtamiseen ja on alentavaa kanssatyöntekijöitä kohtaan – kirkko voisikin harkita konsultointia.
Laupeudentyö on alentavaa asiakkaita kohtaan, joten tulevien public relations managereiden työnkuva tulisi uudelleenorganisoida. Tahtotilan ylläpitämisessä auttaisi tulospalkkaukseen siirtyminen osana tehokkuusohjelmaa. Tehokkuuden määrittely taas onnistuisi kirkon kaltaisessa organisaatiossa helposti: luonnollisen poistuman yhteydessä pelastetut sielut jaettuna investoinnin määrällä.

Modernisaatioprosessissa voitaisiin pohtia organisaatiorakennetta laajemminkin – muuten kovin demokraattisena esiintyvässä kirkossa ei ole pidetty puheenjohtajan vaaleja ainakaan pariin tuhanteen vuoteen. Uusillekin yrittäjille pitäisi antaa tilaa, jos halutaan päästä eroon mielikuvasta, että kaikki todelliset päätökset tekee partasuinen herra pilvilinnassaan.

VISA ANTON JULIUS KURKI

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 18/2008 (12.12.2008)