Elokuvat: Tissejä ja räjähdyksiä

Bitch Slap haluaa olla hyvä huono elokuva, mutta on pelkästään huono.

1960-luvun eksploitaatio oli vielä jokin aika sitten lajityyppi, josta nauttivat lähinnä camp-huumorista innostuneet leffanörtit. Nyt lajityyppi on sen sijaan kovasti muodissa – kiitos ohjaaja Quentin Tarantinon sille suomien hulvattomien kunnianosoitusten. Ilmiön väistämättömänä haittapuolena ovat kuitenkin puolivillaisemmat pastissit, joissa alkuperäisteosten henkeä ei ole tavoitettu millään tavalla. Tätä trendiaallon pohjamutaa edustaa Rick Jacobsonin Bitch Slap.

Russ Meyerin Faster, Pussycat! Kill! Kill! -teoksen suuntaan kumarteleva tarina kertoo kolmesta kurvikkaasta antisankarittaresta, jotka ovat päätyneet autiomaalle etsimään rikollispomon timanttikätköä. Kerronta rakentuu pääosin hahmojen erinäisten takaumien varaan, mikä osoittautuu paitsi puuduttavaksi, myös elokuvan tyylin kannalta täysin käsittämättömäksi ratkaisuksi. Hassuja b-elokuvia kun katsotaan harvoin niiden juonellisten ansioiden pohjalta.
Bitch Slapin raskain synti on kuitenkin se, ettei teos missään vaiheessa viihdytä eikä naurata. Käsikirjoituksen surkeat sutkautukset ja väärällä tavalla rumat tehosteet henkivät niin pohjatonta tyylitajun puutetta, että lopputulos vaikuttaa tylsämielisen esiteinin aikaansaannokselta. Esikuviinsakaan tekijät eivät osaa lopulta viitata muutoin kuin toistamalla kerta toisensa jälkeen lähikuvia päähenkilöidensä rintavaoista. Vitsivaranto ei selvästikään ole riittänyt alkuideaa pidemmälle.

Teksti: Tuomas jalamo

Bitch Slap
Ohjaus: Rick Jacobson
Pääosissa: Julia Voth, Erin Cummings
Ensi-ilta 6.11.