Kirjat: Laadukas lesbodekkari

“Kirjoitin muistiinpanot Kemeristä puhtaaksi ja laadin raportin Kismetille. Niin rauhallinen ja tyytyväinen kuin olinkin, Kismetin ajatteleminen sai minut kihelmöimään. Hänen tiikerienergiansa kantautui Berliinistä Frankfurtiin pelkän ajatuksen voimalla.”

Suomalaissyntyisen Kassandra Blockin toinen Renate Kress -dekkari sijoittuu Saksan turkkilaisten keskuuteen. Yksityisetsivä Kress palkataan etsimään kadonnutta Songülia, joka on saatettu kunniamurhata lesboutensa takia, tai kenties vain paennut sukulaisiaan. Aihevalinnasta huolimatta kyseessä on nimenomaan perinteinen salapoliisitarina, jossa outo tapaus avautuu kerros kerrokselta monimutkaisemmaksi ja mukaan tulee lisää potentiaalisia epäiltyjä. Block hallitsee tämän tyylilajin tekemisen erinomaisen hyvin, osaten vilauttaa luontevasti hahmoja joihin sitten paljon myöhemmin palaa tarkemmin, oleellisina osina tarinaa.

Viimeinen ruusu on toki myös sateenkaarikirja, mikä näkyy monella tasolla. Se sisältää useita seksikohtauksia, mutta yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ne toimivat tarinan ehdoilla, ja Block on viisaasti jättänyt osan niistä vain vihjaavalle asteelle graafisen kuvauksen sijaan. Tirkistelyyn ei tästä kirjasta ole. Lisäksi seksi, viittaukset ajankohtaisiin tapahtumiin ja Kressin lukemat kolumnit tuovat oman mukavan realistisen sävynsä kirjaan. Samalla ne myös toteuttavat perinteistä lesbofeministisen filosofian ajatusta siitä, että tutkivassa prosessissa kaikki yksityinenkin on tärkeää – oli sitten kysymyksessä akateeminen työskentely tai salapoliisin työ.

Kirjan vahvuus – ja hankaluus – on sen henkilökuvauksessa. Ehdottomana positiivisena puolena on se, etteivät hahmot todellakaan ole mustavalkoisia. Pahat ihmiset eivät ole automaattisesti miehiä, tai heteroita, ja hyvää tekevilläkin voi olla hyvin karut ja itsekkäät motiivit. Samalla kirja kuitenkin antaa Turkista ja saksanturkkilaisista todella takapajuisen mielikuvan, tympeinä kaksinaismoralistisina yhteisöinä joissa vain heteromiehellä on jonkinlainen ihmisarvo. Oli kyseessä sitten realistinen tai liioiteltu kuva, sävy on joka tapauksessa erittäin leimaava, eivätkä kirjailijan lieventävät alkusanat muuta tätä tosiseikkaa. Pelottavan uskottava se ainakin on.

Selkeästä lesbosävystään huolimatta Viimeinen ruusu on kuitenkin ennen kaikkea dekkari. Ja erittäin hyvä sellainen. Se saa lukijansa ennakoimaan ja arvailemaan, tarjoten juuri sopivan määrän kiemuroita ja syöttejä, että sen haluaa ahmia loppuun saman tien. Paitsi ilmeisimmälle kohderyhmälleen, sitä voi todella lämpimästi suositella myös muille laadukkaiden salapoliisikirjojen ystäville, kunhan vain eivät täysin vierasta lesboihin liittyvää tematiikkaa tai naisten välisen fyysisyyden suorasukaista kuvaamista.

Teksti: J. Tuomas Harviainen