Kirjat: Venäläistä lakoniaa

Venäläinen kirjallisuudentutkija Andrei Astvatsaturov kuvaa romaanissaan Ihmiset alastomuudessa omaa elämäänsä. Romaani alkaa lapsuudesta Neuvostoliitossa ja jatkuu ahdistukseen Venäjällä. Kirjan sävy on lähes koko ajan tarkoituksellisen lattea ja lakoninen, hyvien venäläisten kerrontaperinteiden mukaisesti. Tuntuu, että kirjoittajalla on aina kurjaa.

Ainoastaan surkeuden laji välillä vaihtuu. Koulussa sorretaan, kotona masennetaan, ihmiset tuottavat pettymyksiä ja yliopistollakin kaikki menee ohi.

Astvatsaturov on parhaimmillaan kuvatessaan neuvostojärjestelmän vaikutusta lapsen elämään, niin koulussa kuin sen ulkopuolella, sekä tylyjä kotiolojaan. Siirryttäessä yliopistomaailmaan kirja muuttuu selvästi kuivemmaksi ja tylsemmäksi, mutta mukana on silti mahtavia valopilkkuja.

Pakollisen virtsanäytteen vieminen johtaa semiootikko Juri Lotmanin ruokapöydän ääreen. Myös kyyninen katsaus venäläiseen apurahajärjestelmään on kerrassaan herkullinen.

Loppua kohden teksteihin tulee yllättävä tyylillinen muutos, kun päädytään osuuteen, jossa kirjoittajan ystävien vetelehtimisestä hiljalleen nousee pieni jännitystarina. Ratkaisun hetkillä Astvatsaturov kuitenkin vaihtaa kerrontatekniikkaansa täysin, ja jättää monta kysymystä auki.

Tapa jolla lopetus tehdään tuo vahvasti mieleen Paul Austerin ja sai ainakin minut pohtimaan, onko kirjoittaja ollut haluton, vaiko kyvytön, saattamaan tekstiään järjelliseen päätökseen.

Kirjan tyylilajiksi valittu anekdoottien puhkoma tajunnanvirtaisuus sopii sen surumieliseen kalseuteen hyvin, ja Tuukka Sandströmin käännös välittää kirjailijan ilmaisut mainiosti.

Sandström on myös varustanut teoksen korvaamattomilla pienillä selitysosioilla, jotka selkeyttävät Astvatsaturovin viittauksia ja avaavat näköalaa venäläisten populaarikulttuuriviittausten maailmaan.

Jos nauttii arjen (tai yliopistoelämän) ahdistuksen kuvauksesta, Ihmiset alastomuudessa on tylsimmilläänkin kiinnostavaa luettavaa. Se ei ole mikään kirjallinen suurteos, mutta ei sitä selvästikään ole sellaiseksi edes tarkoitettu. Pienellä, tahallisen lattealla ja itseironisellakin kirjalla on oma paikkansa.

J.TUOMAS HARVIAINEN

Andrei Astvatsaturov:
Ihmiset alastomuudessa
Idiootti 2010