Elokuva: Vankka psykodraama

Musta jää on projekti, jota ohjaaja Petri Kotwica on muokannut intohimoisesti jo vuosia. Fanaattisella asenteella työstetty hanke ajoi Kotwican yksityiselämän kriisiin. Se on kova hinta. Paluu elävien kirjoihin alkoi vuonna 2005, kun Kotwica ehti ohjata kehuja keränneen esikoiselokuvansa Koti-ikävä. Nyt ensi-iltaan tulee tinkimättömän taiteilija-asenteen taidonnäyte.
Asetelmaltaan Musta jää on varsin tyypillinen kolmiodraama. Lääkärinä työskentelevä Saara (Outi Mäenpää) saa tietää arkkitehtuuria opettavan miehensä Leon (Martti Suosalo) suhteesta opiskelija Tuuliin (Ria Kataja). Saara hakeutuu Tuulin lähelle salaten henkilöllisyytensä. Valheen ja todellisuuden rajat hämärtyvät, kun ihmissuhteiden teoria ja todellisuus kohtaavat.

Pitkään hiotun aiheen vahvuutena on näyttelijöiden saumaton yhteistyö. Mäenpää ja Kataja harjoittelivat roolejaan ensimmäisen kerran jo viisi vuotta sitten ja se näkyy. Myös muuntautumiskykyinen Suosalo selviää roolistaan kunnialla, vaikka vahvojen naisten taustalle jääkin.

Kotwica malttaa pitää aiheen ihmisten kokoisena, eivätkä tarinan trilleriainekset pääse määräämään kerronnan kulkua liiaksi. Lopun ratkaisevissa vaiheissa tarina kuitenkin hajoaa hieman. On helppo kuvitella, että juuri näiden käänteiden kohdalla Kotwica on tuskaillut eniten.

Erityismaininnan ansaitsee elokuvan musiikki. Apocalypticasta tutun Eicca Toppisen luoma äänimaailma toimii vavahduttavana kerronnallisena elementtinä.
On ilahduttavaa huomata, ettäSuomesta vielä löytyy elokuvaan intohimoisesti suhtautuvia ohjaajia, jotka ovat valmiita käsittelemään ihmisen aidoimpia tunteita. Yhtä ilahduttavaa on se, että tämä elokuva lopulta sai rahoituksen kuntoon, osittain saksalaisen rahan turvin.

Onnimanni Liukkonen

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 13/2007 (19.10.2007)