Elokuvat: Maradonan nimeen

Jos joku jalkapalloilija pitäisi julistaa jumalaksi, niin kuka? Emir Kusturican dokumentin vastaus on selvä: Diego Maradona. Eikä se ole pelkkä mielipide. Useassa kohtauksessa esitellään Maradonan kirkkoa, jossa rukoillaan Diego-jumalaa ja johon liitytään suorittamalla Jumalan käsi -riitti.

Jumalan käsi on termi, josta argentiinalaislegenda kenties parhaiten tunnetaan. Maali, jonka hän teki Englantia vastaan vuoden 1986 MM-kisoissa, ja joka hyväksyttiin, vaikka pallo poukkosi maaliin käden kautta. Sittemmin Maradona on tunnettu lähinnä huumehöyryisestä yksityiselämästään. Siltä ei vältytä myöskään tässä henkilökuvassa.

Dokumentti on kuvattu useiden vuosien aikana. Se vierailee Maradonan ankeassa lapsuuskodissa, Buenos Airesissa, Napolissa, Barcelonassa ja Kuubassa. Paitsi Maradonasta, elokuva kertoo myös ohjaajastaan. Jopa häiritsevässä määrin. Bosnialaissyntyinen Kusturica on leikannut mukaan täysin irralliseksi jääviä katkelmia taide-elokuvistaan. Näiden mainospätkien lisäksi hän patsastelee kuvissa lähes yhtä paljon kuin kohteensa, sekä ujuttaa mukaan itäeuroopan politiikkaa.

Vaikuttaa siltä, että Maradona-fanilla on tarve todistella samankaltaisuutta vallankumoushenkisen ja Castroa ihannoivan idolinsa kanssa. Kokonaisuus on hajanainen ja hieman outo. Välillä tuntuu siltä, että suurin motivaatio dokumentin tekemiselle on ollut ohjaajan halu hengata ihailemansa futisikonin kanssa.

Se näkyy ärsyttävänä hehkutuksena. Maradonan maaleja näytetään loputtomina toistoina. Välillä soppaan heitetään michaelmooremaisia animaatiopätkiä, joissa Maradona hakkaa jalkapallokentällä niin Margaret Thatcherin kuin George Bushinkin. Ne ovat paitsi turhia, myös ärsyttäviä.

Onneksi henkilökuva ei jää pelkän pinnallisen ihailun tasolle. Se paljastaa kohteensa ristiriitaisena, ihmisenä kliseiden takana. Maradona puolustaa köyhiä, muttei rikastuttuaan halua tavata heitä. Hän tuomitsee Etelä-Amerikan huumekaupan Yhdysvaltain juonena, mutta on itse vetänyt kokaa nokkaan kilokaupalla.

Toisaalta Maradonasta välittyy myös ajatteleva ja lämmin kuva. Koskettavimmissa puheenvuoroissaan hän katuu sitä, ettei ole sekoilujensa tähden nähnyt tyttäriensä kasvavan. Toisaalta pyylevöitynyt, nimikkokappalettaan hurmoksessa laulava eilispäivän tähti on mattinykäsmäisyydessään surullinen näky.

Enemmän kuin urheiludokumentti, Maradona on hajanainen sekoitus uskontoa, maailmanpolitiikkaa, lapsellista narsismia ja ties mitä. Mutta niinhän jalkapallokin.

AIJA AMEE

Maradona.
Ohjaus: Emir Kusturica.
Ensi-ilta 21.11.

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 17/2008 (28.11.2008)