Kirjat: Kaaoksen edessä ja takana

”[...]kirjailtu kukka kulkurille / mahdollisuus merkkihenkilölle / kaunottarelle kaulaan raipat / hiuksillaan aitosokko kloaakki tanssii / aurinkojen lukumäärä ei ole kolmen monikerta / aritmeettisesti minä / en rakasta sinua sinä / minua muutat von neumannin naapurustosta / mooren naapurustoon kef kef / & konoplja kaput[...]”

Ville-Juhani Sutisen neljäs runokokoelma tuo mieleen tajunnan, tai unen, joka kuin hiukkaskiihdyttimen tykityksestä samanaikaisesti hajoaa ja yrittää koota itseään. Se taistelee pysyäkseen koossa, näyttääkseen jotakin tärkeää, unohdettua. Ympärillä velloo järjestystä pakeneva tekstimassa ja kauas menneisyyteen, kohti nykyisyyttä ja päin tulevaisuutta vyöryvien viitteiden intertekstuaalinen valtameri.

Merkkihenkilön kuolema on runoelma, säkeiden ja sanojen virta, ilman etukäteen uurrettuja uomia. Se koostuu kahdesta kirjastoluokitusten mukaan nimetystä osiosta. Ensimmäinen, 17.5, viittaa yleiseen estetiikkaan, seuraava, 50.01, luonnontieteiden filosofiaan. Alku on muodoltaan kevyempi ja visuaalisempi, jälkimmäinen osio on sivujen vasempaan laitaan asemoitu ja tauoton.

Merkkihenkilöiden kirjastossa tehokkain hakutapa on assosiaatio: ”[...]galleria ole perintöä / lainassa / tulevaisuudelta // on pimeä paikka että näen sinä olet minulle / neiti aika / leijonanhammas / sängynkastelija voikukka / navan läpi kuun pentu / geometrisessa puutarhassa avaruus / näytelty avaruus[...]”

Runoelmassa toistuvat englanninkieliset Shakespeare-sitaatit. William Shakespeare kierrätti omissa töissään huikean määrän eri aikoina syntyneitä sanoja, tarinoita, ajatuksia, aiheita ja asetelmia. Kirjan alussa on lainaus Jorge Luis Borgesilta. Siinä Jumala vastaa: ”Minäkään en ole minä; minä uneksin maailmani niin kuin sinä, kunnon Shakespeare, uneksit elämäntyösi. Sinä olet yksi minun unieni näytelmän henkilöistä, ja niin kuin minä, sinäkin olet monta etkä kukaan.”
Merkkihenkilön kuolema on luonteeltaan kirja, jota voi alkaa lukea miltä hyvänsä sivulta. Sillä ei ole ehdotonta alkua eikä loppua, ja se muuttuu jokaisella lukukerralla. Samalla tarkentuu tunne siitä, että pinnan alla jokin painava odottaa paljastumistaan…

MIKAEL BRYGGER