Levyt:

27.11.2008  

12_26.jpg

Murs: Murs for President
Warner Bros
2008  

Supermahtavilla hiuksilla varustettu Murs julkaisee äänestysvuoden kunniaksi debyyttinsä isolla levy-yhtiöllä. 15 vuotta undergroundissa puskenut viihdyttävä kertoilija selviää kohtalaisesti askeleesta, joka on merkinnyt monille tarpeettomia kompromisseja ja ilmaisua vesittävää laskelmointia. Onneksi Murs ei ole muuttanut liikaa ilmaisuaan tai yhteystyökumppaneitaan – kuvaavasti vakiotuottaja 9th Wonder vastaa levyn selkeästi parhaista biiteistä.

Puolittain onnistunut siirtymä ei ole sinänsä yllätys. Jo keskisuurella Def Juxilla julkaistun The End of the Beginning-levyn aloittavalla biisillä Murs vakuutti säilyttävänsä suhteellisuudentajunsa laajenevan yleisön edessä. Nyt tuo yleisön samalla tasolla kohtaava ja omakohtaisesta kokemuksesta kumpuava asenne varmistaa sen, ettei Mursin räpeistä tule liian yleisluontoista demograafien kosiskelua.

Murs ei ole positiivisuudestaan huolimatta mikään hissuttelija. Jatkuvasti hyvällä innolla puskeva räppäri näpäyttää osuvasti naisvihamielisiä ja huumemyönteisiä gangsta-kollegojaan. Jopa kriittisimmilläänkin Murs tähtää aggressiivisen vittuilun sijaan asioiden parantamiseen. Itsestään myös aina vikaa löytävän artistin empaattisuus välittyy, niin kornilta kuin ajatus (vaali)retoriikkaan väsyneen korvaan kuulostaakin.

PETRI RAUTIAINEN

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 17/2008 (28.11.2008)

Tulosta tai välitä kirjanmerkki eteenpäin.
  • Print
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter

Kommentit