Levyt: Real Emotional Trash

On olemassa vain yksi ihminen, jolle voi kenties antaa anteeksi 90-luvun rakastettavimman bändin hajottamisen. Hän oli tuon bändin laulaja-kitaristi-biisintekijä, Stephen Malkmus. Katseet kääntyivätkin toiveikkaina hajoamisen jälkeen sekä herran soolotuotantoon että Silver Jewsiin, jossa Malkmus on välillä hoitanut kitaristin ja kakkossolistin paikkaa.

Neljännellä soololevyllään the Jicksien avittama Malkmus on päättänyt tarttua toden teolla kitaraan ja kitaraefekteihin. Pahimmillaan kymmenenminuuttisessa nimibii­sissä matkataan päihderockin sivupoluille, joilla Malkmus yrittää paikata ennen niin nerokkaat vokaaliosuutensa liian pitkillä ja huuruisilla kitarakuljetuksilla. Kuin ärsyttääkseen Malkmus vielä muistuttaa lähes täydellisistä taidoistaan muutamalla lyhyemmällä raidalla (”Gardenia”, ”Cold Son” ja ”Out of Reaches”).

Kyse ei ole siitä, etteikö Malkmus osaisi soittaa kitaraa ja kirjoittaa omanlaisiaan, hämmentäviä lyriikoita, vaan siitä että Real Emotional Trash sulkeutuu liikaa itseensä innostamatta kuuntelijaa jatkamaan. Pavementin hajoamisen aiheuttamiin pohjattomiin arpiin tehoaa edelleenkin parhaiten yhtyeen levyistä taiten tehdyt, erinomaisen laajat uusintapainokset.

PETRI RAUTIAINEN