Teatteri: Voimateatteria

Alkuun minun on varmaankin parasta tunnustaa yksi asia. Poliittinen taide ei erityisesti kiinnosta minua. Kyllä, minä kuulen Teemu Mäen kirkkokuoron huutamassa vasempaan korvaani, kuinka kaikki taide on poliittista. Ja silti mielestäni taiteen parhaat hetket liittyvät tunteisiin, sieluun ja kapinaan. Politiikkaa kai nekin.
Toisaalta on tärkeää, että taide on dialogissa nykytodellisuuden kanssa ja tuo esiin oman elämänmuotomme ristiriitoja. Tämän vuoksi Reviiri on kunnioitettava esitys. Sen kantava teema on suomalaisuuden yhteisöllisyyden myytit eli smedsiläisessä hengessä se, kuinka niitä ei ole.
Yhteisöllisyyden puutteesta ovat viime aikoina puhuneet kaksi niinkin erilaista poppamiestä kuin Kristian Smeds ja Matti Vanhanen. Kai siinä jotain perää täytyy siis olla? Nyt aiheesta puhuu Tuukka Jukola, jonka Reviiri nostaa pöydälle pätkätyöläisyyden, uupumuksen, voitontavoittelun ja kuuliaisuuden ongelmat.
Kovalla metelillä aihetta tarkastellaankin. Lavalla soivat rälläkät ja hardcore. Mannerheim-mantra kiihottaa työhaalarikansan patrioottiseen orgasmiin.
Jäykkä opettajan arkkityyppi patistaa apinoina kuvattuja koululaisia laulamaan Suvivirttä. Kappaleen armoton torpedointi herättää jokaisessa varmasti monenkirjavia muistoja. Patriootteja tai emme, olemme kuulleet kappaleen kyllästymiseen saakka juuri kesän kynnyksellä. Näytelmä on paikallistanut vahvoja isänmaauskonnon tunnesiteitä ja hyökkää niiden kimppuun. Hyödyllistä, tarpeellista.
Harmillista kyllä, välillä Reviiri on kuin avaisi Voima-lehden sattumanvaraiselta aukeamalta. Taikasanat poliisivaltio, holhousyhteiskunta, suuryritys ja ihmisoikeudet syydetään varmasti kasvoille. Jokaisesta näistä olen todennäköisesti samaa mieltä kuin lehti. Silti tahdon lähes joka kerta heittää aviisin seinään silkasta perspektiivin puutteesta. Myös Reviiri tuntuu ajoittain vain toistavan uuskapinallisuuden liturgiaa.
Vallankumousleiri suunnittelee kovaa vauhtia uutta ihmistä, joka ei enää ikinä alistu pelkäksi tuotantokoneiston osaksi tai pomon brunssipalliksi. Siksi pomo saa luvan ryömiä. Mutta onko yritysjohtaja nyt varmasti se suurin syypää tähän kaikkeen? Vai se, että olemme ja tulemme aina olemaan banaania kirkuvia mukavuudenhaluisia apinoita?
Näytelmä muistuttaa, että uudesta ihmisestä puhuttaessa kannattaa aina olla varuillaan – oli äänessä sitten punavihreä puoliterroristi tai känsäinen kokkarijohtaja.

JANTSO JOKELIN

Reviiri
Turun ylioppilasteatteri
Käsikirjoitus ja ohjaus Tuukka Jukola. Rooleissa Aura Jaakkola, Jaakko Kanniainen, Eeva Kortekangas ym. Liput 12 / 6 euroa. Näytöksiä 20.3. saakka.