Ammattiylpeyttä

05.02.2010  

LAMA ON SAANUT jotkut opiskelijat viivyttämään valmistumistaan. Moni pitää parempana vaihtoehtona opiskella vielä vähän lisää vaikka opintolainan tai satunnaisten hanttihommien turvin kuin valmistua suoraan työttömäksi työnhakijaksi.
Taantuma liittyy opintojen venymiseen kuitenkin myös toisella tapaa. Kun työllistymismahdollisuudet vaikuttavat toivottomilta, katoaa opiskelusta helposti mieli. Opiskelijat pänttäävät paitsi puhtaasta tiedonjanosta, myös turvatakseen tulevaisuutensa.
Monen opiskelijan gradu saa ympärilleen kannet nopsasti, kun luvassa on työpaikka, jonka edellytyksenä on maisterinpaperit. Jos työmarkkinat imevät, opiskelijat siirtyvät työelämään. Työryhmille tiedoksi: työuramme pitenevät kyllä, jos vain tarjolla on työtä jota tehdä.
Ja monella opiskelijallahan työura on jo aika päivää sitten alkanut.

SOSIAALIPOLIITTISIIN kysymyksiin rohkeasti kantaa ottava talousmies Björn Wahlroos kutsui Turussa syksyllä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa seitsemättä vuotta jatkuvaa opiskelua rikokseksi veronmaksajia kohtaan. Häneltä kuitenkin unohtui, että opiskelija ja veronmaksaja ovat sama henkilö. Valtaosa opiskelijoista tekee työtä kesäisin ja opintojensa ohella ja maksaa palkastaan veroa siinä missä kaikki muutkin.
Se, että opiskelijat tutustuvat työelämään jo opintojensa ohessa, on hyvä asia.  Työn oppii tekemällä. Opintojen pitkittyminen vuodella tai kahdella ei ole keneltäkään pois, vaikka meille niin yritetään uskotella.
Opintojen viimeistely rinnakkain koulutusta vastaavan työn kanssa takaa sulavan siirtymän työelämään. Rekrytointipalvelujen kartoituksen mukaan lähes joka toinen vuonna 2005 Turun yliopistosta valmistuneista maistereista oli koulutustaan vastaavassa työssä paperit kouraan saadessaan.

USEIMPIEN KOHDALLA huoli tulevaisuudesta on onneksi turha. Samasta vuonna 2005 valmistuneiden joukosta 83 prosenttia löysi valmistumisen jälkeen jotain työtä. Työttömänä oli kahdeksan prosenttia.
Tämä on Tylkkärin rekry-numero. Tarjolla on vinkkejä työnhakuun, vastavalmistuneiden tunnelmia ja yhden itsensä rohkeasti yrittäjänä työllistäneen kannustava esimerkki.
Opetuksista tärkein lienee tämä: tunnista taitosi ja arvosta niitä. Kuten rekrytointipalvelujen Sanna Tuominen muistuttaa, työnhaku alkaa ammatillisesta itsetunnosta. Seitsemän vuoden opiskelua ei tarvitse hävetä, mutta jos opiskelija ei itse osaa kertoa, mitä siinä ajassa olet oppinut, ei arvostusta voine odottaa muiltakaan.

Anna-Elina Matilainen

päätoimittaja kevään 2010

Tulosta tai välitä kirjanmerkki eteenpäin.
  • Print
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Twitter

Kommentit