Valtiovallan puristuksessa

Mikä on sun linja? Miten lehti muuttuu? Mikä on sun tavoite… Nämä ovat kysymyksiä, joita olen viimeiset neljä kuukautta lähinnä väistellyt. Eikä nytkään ole oikea aika vastata niihin. Voisin listata tähän ikuiset tavoitteet alkaen kriittisestä ja laaja- alaisesta Tylkkäristä kiinnostavaan ja ajatuksia herättävään Tylkkäriin, mutta kaikki tämä on itsestään selvää. Nämä ovat lähtökohtia eivätkä suinkaan päämääriä. Yhden tavoitteen voin tässä kuitenkin ilmoittaa. Tylkkärin avustajakunta on aina ollut osaava ja laaja, mutta ei laaja-alainen. Yliopistossa on 6 tiedekuntaa, mutta Tylkkärin avustajakunta muodostuu lähinnä humanisteista. Tähän on saatava muutos, sillä tiedekunnissa piilee potentiaalia, joka tekisi ylioppilaslehdestä hyvinkin monipuolisen. Linjoista ja muista on nyt turha puhua. Edessä on helvetillinen vuosi SYL:lla ja sen kaikilla jäsenjärjestöillä, kuten TYYllä. Rakas pääministerimme pitää nuoria hyödyttöminä bilehileinä ja pyrkii kontrolloimalla pakottamaan opiskelijalauman sellaiseen tuottavuuden muottiin, jonka se itse uskoo oikeaksi.

OPISKELUN PÄÄMÄÄRÄ on valtiovallan silmissä tuottaa tehokkaita ja päteviä työntekijöitä, ja valtaa käyttävien mielestä tämä toteutuu parhaiten kontrolloimalla tuotantoprosessia. Yliopistoista halutaan rakentaa tulosvelvoitteisia laitoksia, joiden paremmuutta vertaillaan valmistuvien tuotteiden määrässä vaikka huomion pitäisi olla laadussa. Määrä on tietysti helpompi pitää korkealla, mutta se tapahtuu laadun kustannuksella. Yleistyvät massaluennot ja sitä kautta heikentyvä opetuksen taso eivät millään järjellä ajateltuna voi olla valtiovallan tahto. Jos Vanhasen ja muiden päättäjien ajattelussa maailma rakentuu ainoastaan numeerisista arvoista, niin sitten voimme sanoa hyvästit koko opintojärjestelmälle. Ongelma ei kuitenkaan ole tässä. Tietysti päättäjätkin haluavat säilyttää tasokkaan koulutuksen, mutta miksi tämä tahto ei näy missään? Valtiovalta ei luota opiskelijoihin ja sitä kautta he ovat menettäneet luottamuksensa koko opintojärjestelmään. Mediassa nostetaan esiin ainoastaan tilastoidut ikuisuusopiskelijat, opintonsa keskeyttäneet ja ne, jotka eivät alakohtaista työtä valmistuttuaan löydä. Tämän kaiken ovat vallanpitäjät nielleet ja uskovat sen olevan todellisuutta.

ESIMERKIKSI TÄSTÄ johtuen keskeinen tehtäväni on yrittää tuoda meille kaikille tietoa siitä, miksi opintojärjestelmä on suu rien muutospaineiden alla ja mitä nämä muutokset toteutuessaan voivat aiheuttaa. Ehkä tämän tiedon avulla meidän on helpompi suhtautua ministereiden vaatimuksiin ja myös ymmärtää mikä keski-ikääntyvien ja eläköityvien naisten ja miesten ajattelussa on pielessä ja mikä ei ole – ja miksi he eivät kysy meiltä mitään.

Julkaistu alunperin Turun ylioppilaslehden numerossa 10/2007 (7.9.2007)