Tiede
27.02.2017

Gradu: Nostalginen radio viehättää vieläkin

Teksti:
Miikka Rusi
Kuvat:
Nella Keski-Oja
  • Monelle kuuntelijalle rakkain muisto radiosta liittyy musiikkiin ja itse äänitettyihin c-kasetteihin.

Radio ei suinkaan ole kuihtumassa pois, vaan se on selvinnyt media-alan murroksista erinomaisesti. 

Kaupallinen radio on jopa lisännyt mainosmyyntiään ja Ylen radiokanavat ovat säilyttäneet suosionsa.

”Vaikka meidät on nykyään ympäröity erilaisilla viestintävälineillä ja media-apparaateilla, perinteisessä radiossa on edelleen oma viehätyksensä”, toteaa suomalaisten radionkuuntelua tutkinut Maria Ojanen.

KULTTUURIPERINNÖN TUTKIMUSTA Porin yksikössä opiskellut Ojanen on palauttanut juuri gradun, jossa hän tutkii suomalaisten radiomuistoja eri vuosikymmeniltä.

Gradu paljastaa, että radionkuunteluun liitetään hyvin henkilökohtaisia ja tunteellisia muistoja. Erilaiset nostalgiset hetket ovatkin tyypillisiä Ojasen keräämässä muistitietoaineistossa.

”Vastaajien mieleen ovat jääneet etenkin kesä ja radion kuuntelu mökillä, yölliset kuunteluhetket ja joulun aika. Radio yhdistetään turvallisuuteen ja arkisuuteen.”

Monelle muistelijalle musiikki ja omat radiosta äänitetyt kasetit ovat olleet keskeisessä osassa nuoruusiän identiteetin rakentumisessa.

”Useassa vastauksessa korostui radion tärkeys 1960–1970-luvuilla. Myös c-kasettien rooli nousi esiin, sillä radiosta äänitettiin omille kaseteille sellaista musiikkia kuin itse haluttiin.”

Ojanen on melko tyytyväinen tutkielmaansa, jonka kaltaisia Suomessa ei ole juuri tehty. Suomalaisten radiomuistoja on kerätty laajamittaisesti viimeksi 1970-luvulla.

”Loppuvaiheessa työ oli myös hermoja raastavaa, toisaalta kiinnostaisi tutkia aihetta lisää. En kuitenkaan ole heti ilmoittautumassa jatko-opiskelijaksi.”

Gradu

Nimi: "Lauantain toivotuista Aamulypsyyn. Radiomuistot ja radion kuuntelu suomalaisten elämässä."

Voimabiisi: "Yle Radio Suomen päivälähetys"

Lue lisää:

Gradu: Brittiläinen euroskeptisyys on identiteettikysymys

"Kun valtio-opin opiskelija Marja Heinonen oli vaihdossa Skotlannissa, paikalliset väittivät olevansa saarivaltion EU-myönteisimpiä. Heinonen halusi tutkia, onko asia todella näin. ”Minulla on vähän pakkomielle Britanniaa kohtaan. Jotain siihen liittyvää oli tehtävä.” (8/2016)

Gradu: Tehoton lakipykälä osoittautui tehokkaaksi

"Oikeustieteen opiskelija Sofia Pitzen luki marxilaista talousteoriaa ja päätti hyödyntää tematiikkaa gradussaan. “Kutkutti päästä tarkastelemaan teoriaa oikeustieteen kautta.” Toista tutkintoaan kauppakorkeakoulussa opiskelevalle Pitzenille oli luontevaa limittää oikeustiede ja taloustiede." (7/2016)

Thesis: "Finnish students are happier in school"

"Yoojin Kim compared the role of homeroom teachers in study guidance in Korea and Finland in her Master's thesis.Finland's educational system with its excellent Programme for International Student Assessment (PISA) rankings has sparked interest across the world. The success of a relatively small country provides interest for research, even from other well-performing countries such as Korea." (1/2017)

Gradu: Keskinäinen kyräily turkulaisen rockskenen riivana

"Pienet porukat ovat jakaantuneet vielä pienempiin kuppikuntiin, joissa bändit ovat suhtautuneet muihin tekijöihin epäluuloisesti. ”Kuppikunnat ovat mahtailleet keskenään ja kilpailleet pikkukeikoilla viimeisistä soittoajoista. Täällä on keskitytty keskinäiseen kateuteen ja sen takia erityisen monelle turkulaiselle bändille ei ole tullut suurempaa menestystä.” (2/2017)

Gradu: Raskaudenehkäisy vain naisten harteilla

"Etelä-Suomen korkeakouluopiskelijoita gradussaan tutkinut, sosiologian opiskelija Tytti Parjanen huomasi, että ehkäisyä vaivaa tasa-arvo-ongelma. Heteroseksuaalisten opiskelijoiden raskaudenehkäisy on enimmäkseen naisten vastuulla. Näin siitäkin huolimatta, että miehet ja naiset ajattelevat vastuun kuuluvan molemmille." (3/2017)